sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Skydrive hakee tiedostot palomuurin läpi

Microsoftin Skydrive-palvelussa on ominaisuus, joka ei välttämättä ole kaikille ilmeinen. Kun Skydrive on asennettu työpaikan pöytäkoneelle tai kotiin, käyttäjä pääsee lukemaan kaikkia tiedostojaan palomuureista riippumatta.

Yleensä tämä on hyvä asia. Jos Powerpoint-esitys tai tärkeä sopimusdokkari unohtui työkoneelle, sen voi käydä noutamassa vaikka toiselta puolelta maapalloa. Vähemmän hyvä se on silloin, jos läppäri esimerkiksi varastetaan ja uusi omistaja pääsee hakemaan sillä samoja tiedostoja.

Erona tavalliseen Dropbox- tai Skydrive-synkronointiin on se, että ulkoa pääsee tosiaan kaikkiin tiedostoihin -- jopa Windowsin järjestelmäkansioihin tai koneeseen unohdettuihin muistitikkuihin. Onneksi koneeseen ei voi lähettää tiedostoja, se mahdollistaisi haittaohjelmien ujuttamisen uhrille.

Moni törmää Skydriveen ensimmäistä kertaa vasta Windows 8:n myötä, missä se on vakio-ominaisuutena. Samat toiminnot saa myös vanhempiin koneisiin hakemalla Microsoftilta erikseen Skydrive-ohjelman. Se lisää tuen mm. Windows 7-koneisiin ja Maceihin sekä iPhone- ja Android-puhelimiin. Windows Phone -puhelimissa tuki on tietenkin valmiina.

Jostain ihmeen syystä Skydrive-tuki on valmiina vain Windows 8:n uudella puolella. Jos Skydrive-kansio halutaan näkymään myös vanhan puolen sovelluksille, se pitää erikseen hakea ja asentaa. Tässä ei ole nähdäkseni mitään järkeä.

Kun Skydrive-tuki on asennettu, sen kansio näkyy muiden tallennuspaikkojen tapaan esimerkiksi kuvatiedostoa tallennettaessa:
Skydrive-kansio näkyy muiden tallennuspaikkojen tavoin.
Tiedostojen etälukuun liittyvä asetus löytyy Skydriven ominaisuuksista, jotka nähdään napsauttamalla järjestelmäalueen kuvaketta hiiren kakkospainikkeella ja valitsemalla asetukset:

Tiedostojen etäluvun mahdollistava asetus on toinen ylhäältä.
Kun rasti on merkitty, saman käyttäjän toisesta Skydriveen kytketystä koneesta voidaan selata tietokoneen tiedostoja:

Skydrive avaa koko hakemistopuun selattavaksi ja tiedostot ladattaviksi.
Hyödyllinen ominaisuus kun siitä tietää, vaarallinen jos ei.

7 kommenttia:

  1. >> Jostain ihmeen syystä Skydrive-tuki on valmiina vain Windows 8:n uudella puolella. Jos Skydrive-kansio halutaan näkymään myös vanhan puolen sovelluksille, se pitää erikseen hakea ja asentaa. Tässä ei ole nähdäkseni mitään järkeä.

    Asiasta en mitään tiedä, mutta veikkaan Microsoftin pelaavan varman päälle. Joku kuitenkin keksii, että MS käyttää määräävää markkina-asemaa ajaakseen Dropboxin, Google Driven ja vastaavat pois markkinoilta.

    Eli samanlainen soppa kuin Internet Explorerin kanssa on ollut.

    VastaaPoista
  2. Tosiaan vaikutta hyvin epäilyttävältä.

    Dropbox on turvallisempi, koska vain osa tiedostoista on siinä kansiossa eikä tietääkseni toisella koneella ole suoraa pääsyä toiseen koneeseen.

    Hyvä että asia on otettu esille. Varmasti typaikoissa tämä huomioidaan, eli varmastikin estetään.

    Kotioloissa olen itse laittanut Cloud Buffalolta. Sieltä pääsen määriteltyihin kansiohin etänä. Juuri huomasin mukavaksi, kun pääsin ulkomailla näyttäämään kuviani ja tekemään muutakin.
    En ole ainakaan vielä kuullut mitään turvallisuus ongelmia olevan.

    VastaaPoista
  3. Tiedostojen etäselailu toimii vain, jos molemmat koneet on asetettu Microsoft-tilin suoja-asetuksissa luotettaviksi. Eli siis käytännössä on 2-vaihe autentikaatiolla varmistettu, että kyseessä on tilin omistajan tietokoneet.

    VastaaPoista
  4. dropbox ei ole kovin turvallinen, koska pääsevät firman puolesta kaikkeen käsiksi. salaamattomana sinne jotain = avointa riistaa.

    VastaaPoista
  5. Totta Dropboxin suhteen.

    Toisaalta siellä on kaksoiskirjautuminen käytössä, joten ulkopuolisten ei ole ihan helppo päästä käsiksi.

    Kaippa on aina olla syytä varuillaan jos omien koneiden ulkopuolelle jotain tallettaa varsinkin ilman kunnon salausta.

    VastaaPoista
  6. Mitenkähän SkyDrive asentuu koneelle, jos on kaksi eri tiliä SkyDriveen? Pystyykö useamman eri SkyDrive tilin tuen asentamaan samalle koneelle.

    VastaaPoista
  7. Kyllä SkyDrive Vistassakin toimii.

    VastaaPoista