torstai 28. elokuuta 2014

Älypuhelimesta kodin kaukosäädin (LG G3)

Symbian-aikakaudella matkapuhelimista väsättiin kaukosäätimiä infrapunaportin kautta, esimerkiksi tällä ohjelmalla. Älypuhelinten myötä ir-lähettimet hävisivät, mutta ainakin LG:n G2- ja G3-malleissa ne on säilytetty. Ja hyvä niin, sillä yleiskäyttöiselle kauko-ohjaimelle on yhä kysyntää.

Toisin kuin television tai digiboksin kaukosäädin, puhelin on aina käden ulottuvilla. On myös hyvä, että yhdellä säätimellä voi ohjata useita kodin laitteita.

LG G3 -puhelimessa tulee mukana Quick Remote -sovellus, joka tarjoaa yksinkertaisen käyttöliittymän:

TV:n perusnäyttö.
(LG:n näytön tarkkuus on peräti 2560x1440 pikseliä, joten kuva näyttää avattuna todella isolta)

Kaukosäädin kysyy aluksi, minkä merkkinen laite on kyseessä. Sen jälkeen testataan eri nappuloiden toiminta. Jos säätimen lähettämä koodi ei toimi, ohjelma kokeilee toista, kunnes oikea löytyy. Ainakin televisio on helppo virittää kohdalleen.

Toinen näyttötila.
LG:n omilla televisioilla voidaan käyttää myös hiiriohjausta (etusormen kuvake), jolloin puhelimen pintaan vedetty jälki sormella näkyy hiiren liikkeenä televisiossa. Tällöin yhteys menee kuitenkin lähiverkon, ei infrapunan kautta.

Myös muita AV-laitteita voi ohjelmoida, jolloin ne näkyvät omina välilehtinä.

Lisää laitteita muilla välilehdillä.
Muiden laitteiden ohjelmointi vaatii pientä virittelyä. Kaukosäätimen ulkoasun voi räätälöidä vetämällä haluttuja nappuloita haluttuun kohtaan näyttöä, mutta menetelmä vaatii vaivaa. Räätälöinti voisi olla laajempaakin, esimerkiksi oikean kaukosäätimen kuvan digitointi ja sijoittaminen näytön pohjaksi olisi tervetullut ominaisuus.

Asetukset voivat olla huonekohtaisia, jolloin käytettävissä olevien kaukosäädinten valikoima vaihtuu tilanteen mukaan. Vanhan kaukosäätimen koodit opetetaan puhelimelle pitämällä säädintä n. 10 sentin päässä puhelimen etureunasta. Periaatteessa näin voi ohjata kaikkia kodin laitteita, esimerkiksi ilmalämpöpumppua.

Kaukosäätimen saa esille suoraan ilmoitus- ja asetuspalkista, joten sovellusta ei tarvitse käynnistää valikosta:

Quick Remote suoraan asetuspalkista.
Vielä näppärämpi on automatiikka, joka tuo säätimen lukitusnäytölle automaattisesti aina kun puhelin löytää kodin wlan-verkon.

Kotona kaukosäädin ilmestyy automaattisesti.
Näppärässä ohjelmassa on vielä parantamisen varaa. G3:n infrapunaportti on mikroskooppisen pieni reikä puhelimen etuseinässä, joten sen valoteho jää vähäiseksi. Usein virtuaalista näppäintä joutuu pitämään hetken aikaa pohjassa ennen kuin käsky menee perille.

Omien kaukosäätimien räätälöinti voisi olla monipuolisempaa esimerkiksi kuvia käyttämällä. Lisäksi olisi näppärää, jos käyttäjät voisivat jakaa tekemiään kaukosäätimiä keskenään. LG Smartworld -palvelussa voisi olla kohta itsetehtyjä tiedostoja varten.

Monia nettiyhteydellä varustettuja kodin älylaitteita voi ohjata puhelimeen asennettavalla sovelluksella. Silloin kodissa pitää olla wlan-verkko ja esimerkiksi kotiteatterikäytössä vaaditaan jatkuvaa vaihtamista sovelluksesta toiseen. Siksi infrapunaohjaukselle on oma paikkansa. Toivotaan, että muutkin puhelinvalmistajat palauttavat vanhan ir-portin tuleviin laitteisiinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti