perjantai 23. joulukuuta 2016

Digikuvien arkistointi SD-korteille

Digikuvia arkistoidaan yleensä usb-levyasemille, mutta jos vanhoja SD-muistikortteja jää ylimääräiseksi, lisävarmistuksia voi tehdä niille. Rajallisen kokonsa vuoksi ne sopivat lähinnä matka- tai aihekohtaisiin varmistuksiin.

Verkkokauppa.comista löytyy Gepe Card Safe Store, johon menee mukavasti 9 kappaletta SD-kortteja. DVD-kotelon kokoisena se mahtuu mukavasti kirja- tai levyhyllyyn. Kotelon hinta on 11,90 euroa.

Kotelossa on tilaa yhdeksälle SD-kortille.
Tuotteen nimessä on sana transparent, mutta kaupan kuvassa kantta koristaa valkoinen pahvi, johon voi kirjoittaa korttien sisällön arkistoinnin helpottamiseksi.

Kansipahvi helpottaa dokumentointia.
Tuotepakkauksessa pahvia ei ole, joten sopivan kokoinen paperi täytyy leikata itse.

Vanhat usb-tikut käyvät myös varmuuskopiointiin, mutta niitä on hankalampi säilyttää eikä tikkuihin mahdu kirjoittamaan mitään. 

tiistai 13. joulukuuta 2016

Turhat WhatsApp puhelut ärsyttävät

Kun puhelin soi aamulla puoli kuudelta, herää epäilys, että jotain vakavaa on sattunut. Helpotus on suuri, kun vilkaisee luuriin ja näkee, että afrikkalaiset ne siellä vain soittavat:

Mitähän asiaa Etiopiasta?
Mikä mahtoi olla etiopialaisen soittajan asia? En jäänyt tarkistamaan. Sen sijaan jä harmittamaan, ettei Whatsapp pysty estämään turhia puheluita. Whitelist-ominaisuus (vastaanotetaan soittoja vain erikseen ilmoitetuilta henkilöiltä, esimerkiksi puhelimen osoitekirjan perusteella) auttaisi jo paljon.

Sitä ei kuitenkaan ole, sillä Whatsppia eivät turhat soitot tai häiriköinti haittaa. Päinvastoin, yhtiön tavoitteena on saada Whatsappille mahdollisimman monta käyttäjää. Ilmaiskäyttäjät ovat melkeinpä karjaa, jota yhtiö tarvitsee oman arvonsa kohottamiseen. Facebook-kaupan jälkeen sillä saattaa olla muitakin tavoitteita, mutta yksikään ei liity käyttäjien suojelemiseen.

Ainoa, mitä turhien soittojen uhri voi tehdä, on lisätä numeroita yksi kerrallaan estolistalle:

Estoja yksi kerrallaan.
Tämä on kuitenkin toivottoman hidas tie. Kuin lapioisi hiekkaa Saharasta.

WhatsApp osoittaa jälleen, miten haitallista kaikki ilmainen ja rajoittamaton on. Ilmaisuus johtaa väärinkäyttöön. Sama nähtiin 15 vuotta sitten roskapostin yleistyessä. Sitä ei ole vieläkään saatu kuriin.

Ainoa keino on ajastaa puhelin automaattisesti äänettömälle yöajaksi.

Onko joku muuten vastannut näille soittajille? Mitä asiaa heillä on?

Lisäys 20.12.2016: Samaan sarjaan kuuluvat nämä turhat Hangouts-kutsut, joilla ilmeisesti houkutellaan miehiä privaattiesityksiin? Tai sitten ei - en ole vastannut.

Natania Coley - mitä asiaa sinulla oli?
Hangouts-häiriköitä voi estää nimen perusteella:

Hyvästi Natania.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Bluetooth-ongelma Fitbitin kanssa

Käytössäni on useita älypuhelimia ja parikin Fitbitin ranneketta. Yllättäen uusi Charge 2 alkoi temppuilla: ranneketta ei tahtonut löytyä, eikä edes uudelleenasennus onnistunut.

Outo ongelma Fitbit ja Bluetooth
Erikoisinta oli, että ongelmien alettua toiminta pätki uuden Charge 2:n ja vanhemman rannekkeen kanssa myös iPhonessa. Puhelimen listassa näkyi välillä Surge- ja Surge Classic-rannekkeet eri kohtina, mikä oli tosiaan outoa, koska laitteita oli vain yksi.

Jossain asennusohjeessakin sanotaan, että rannekkeen voi asentaa vain yhteen puhelimeen kerrallaan ja jos yhteydessä on ongelmia, pyydetään varmistamaan ettei toista ranneketta ole lähellä. Ilmeisesti rannekkeet käyttävät omaa tekniikkaa datan siirtoon ja yhteydet häiritsevät toisiaan, vaikka molempiin puhelimiin olikin lopulta yhdistetty eri rannekkeet.

Charge 2 alkoi taas toimia Samsungin kanssa kun sammutin iPhonen Bluetoothin. Vaikutti siltä, että myös Ozmo-älymukin Bluetooth-yhteys häiritsi muita BT-laitteita.

Vinkki: jos Bluetooth-laitteiden toiminnassa on outoja ongelmia tai ne eivät löydä toisiaan, varmista ettei lähistöllä ole muita BT-laitteita tai niihin paritettuja älypuhelimia. Huoneen vaihto ei välttämättä auta, koska signaali saattaa kuulua sinnekin, mutta vieraiden puhelinten BT:n sammuttaminen kyllä tehoaa.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Älypuhelin riittää askelmittariksi

Miksi ostaa erillistä aktiivisuusranneketta, kun askeleiden määrän voi mitata tavallisella älypuhelimella? Hyvä kysymys - mutta kuinka tarkkoja älypuhelimet ovat?

Kuvittelin vastauksen olevan, että eivät kovin tarkkoja. Niinpä kokeilin asiaa. Pidin aamusta lähtien taskuissa iPhonea ja Samsung S7-puhelinta niiden omilla terveyssoftilla varustettuna. Kun ranteessa oleva Fitbit kertoi 10 000 askeleen tulleen täyteen, vertasin tuloksia.

Aluksi Fitbit:

Fitbit: 10 105 askelta
Applen Health:

Apple Health: 10 170 askelta
Samsung S Health:

S Health: 10 111 askelta
Tulokset ovat yllättävän lähellä toisiaan ja loppupäätelmä on selvä: pelkkänä askelmittarina älypuhelimet toimivat ihan hyvin. Mittausta varten pidin puhelimia mukana koko päivän, ja näinhän ei yleensä ole -- puhelin jää välillä pöydälle tai laukkuun, mihin tieto askeleista ei välity. Askelmittarin käyttö kuluttaa myös jonkin verran akkua.

Todellinen ero aktiivisuusrannekkeisiin syntyy muista mittauksista. Esimerkiksi Fitbit laskee noustut kerrokset, tunnistaa erilaiset liikuntamuodot (kävely, crosstrainer, juoksu ym), mittaa sykkeen ja unen. Jatkossa näitä toimintoja voidaan mitata älykellolla, mutta ainakin toistaiseksi ranneke on toimivampi ratkaisu. Lisäksi sitä ei tarvitse ladata joka yö (jolloin unta ei voi mitata); esimerkiksi Fitbit Charge 2 toimii yhdellä latauksella 5-6 vuorokautta.

Lisäys 20.12.2016: Tilanne vähän aktiivisemman päivän jälkeen, jolloin Fitbit näytti 53201 askelta:

S Health: 49982 askelta.
Ja sama Healthista:

Apple Health: 51587 askelta.


tiistai 29. marraskuuta 2016

Canonin 17-40-objektiivi on puhdasta rautaa

Olen käyttänyt Canonin 17-40-millistä (F4) objektiivia kamerassa usean vuoden ajan. Putki on rähjääntynyt reissussa ja kokenut muutenkin kovia. Kahdesti kamera on pudonnut objektiivi edellä maahan. Molemmilla kerroilla putken nokalla oleva filtteri on särkynyt, mutta objektiivin toimintaan se ei ole vaikuttanut.

Jälkimmäinen kerta viime kesänä oli erityisen ikävä. Kamera kierähti asvaltille auton istuimelta ja lasinsiruja oli joka puolella. Osa niistä meni varsinaisen putken ja ulkorenkaan väliin, jolloin zoomia ei enää voinut käyttää koko alalta. Lisäksi filtterin rengas vääntyi niin pahasti, ettei sitä saanut kierrettyä irti edes pihdeillä. Vääntynyt reuna aiheutti tummentuman laajakulma-asennossa.

Lopulta avuksi tuli rautasaha. Leikattuani renkaan auki sain poistettua sen kappaleet ja ruuvattua uuden filtterin paikalleen. Onneksi objektiivin reuna ei ollut vääntynyt, joten uusi filtteri (järjestyksessään jo kolmas) kiertyi paikalleen helposti, ja objektiivi toimii taas koko 17-40 millin alueella.

17-40-millinen taitaa olla Canonin halvin L-sarjan putki. Noin 800 euron ovh-hinta ei ole halpa, mutta rahalle saa vastinetta. Ostaa sitä tuskin kannattaa, sillä konstruktio on peräisin 1990-luvulta, eikä siinä ole kuvanvakaajaa. Käytettynä laseja liikkuu paljon ja hinta on puolet uudesta.

17-40 mm objektiivi vakuuttaa kestävyydellään.
Olen turhaan odottanut II-versiota, jossa olisi parempi reunapiirto ja ehkä vakain, mutta Canon tuntuu keskittyvän 16-35-millisiin, joista on useitakin versiota. Pari vuotta vanha 16-35 F4 IS on lähin vastine 17-40-milliselle ja vain muutaman satasen kalliimpi, mutta kaipaisin telepäähän lisää millejä -- en vähempää, kuten Canon tarjoaa. Optimi olisi 17-50-millinen.

Joka tapauksessa voin sanoa, että Canonin L-sarjan perusobjektiivit (ilman kuvanvakainta) ovat kuin tankkeja ja kestävät melkein mitä vain.

Myös akkuja on pakko kehua. Olen käyttänyt 5Dm3-kamerassa iät ja ajat samaa LP-E6 akkua, joka kameran kertoman mukaan vetelee viimeisiään. Recharge performance on jo pari vuotta näyttänyt yhtä palkkia kolmesta, sekin punaisena. Mutta niin vain kuvasin sillä toissaviikolla 450 ruutua (tiedostoa?) ja varausta oli kameran mukaan jäljellä vielä 65 %. Kuvista suurin osa oli 70-200 IS:llä, joka syö enemmän virtaa kuin kevyt ja vakaimeton 17-40.

Jottei menisi ihan Canon-mainokseksi niin negatiivistakin riittää: 5Dm3:n rungon alareunasta on aina lähtenyt väriä kohdista, joissa se hankaa takkiin. Kuoret vaihdettiin pari vuotta sitten ja nyt alareuna on taas kulunut valkoiseksi.

Värin kuluminen on kosmeettinen haitta.
Se on kosmeettinen vika (ilmeisesti musta maali ei pysy magnesiumpinnassa), mutta oikuttelu tihkusateessa ei ollut. Olin kesäkuun alussa Senaatintorilla kuvaamassa järjestäytyvää sambakulkuetta, kun alkoi kevyt tihkusade. Se sekoitti kameran täysin. Kameran suljin räpsyi itsekseen vaikka käänsin virtakytkimen off-asentoon. Vasta akun irrottaminen hiljensi kameran. Sambaajat jäivät kuvaamatta.

Huolto löysi kosteutta kameran sisältä ja korjauslasku oli muutaman satasen. Kameraa kuitenkin mainostetaan kosteussuojattuna, enkä ole koskaan käyttänyt sitä oikeassa sateessa. En voi käsittää, mistä sisälle olisi päässyt niin riittävästi vettä elektroniikan sekottamiseen.

Kokemuksesta viisastuneena olen peittänyt rungon muovipussilla aina, kun ilmassa on vähänkin kosteutta. Ilmeisesti 1Dx-ammattirunko olisi säänkestävyydeltään parempi.

Niin vakuuttunut olen 17-40-lasista, etten usko sen olevan pisaroista millänsäkään.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Elämää aktiivisuusrannekkeen kanssa

Olen testaillut useita aktiivisuusrannekkeita ja pidän niitä aivan mainioina. Joideenkin kyselyiden mukaan ihmisten into askeltensa mittaamiseen lopahtaa nopeasti, mutta itsellä on käynyt täsmälleen päinvastoin: ranneke saa kävelemään portaita aina kun mahdollista, jättämään auton ostoskeskuksen parkkihallissa mahdollisimman kauaksi ja ellei tavoite ole illalla tullut täyteen, puuttuvat askeleet kävellään vaikka olohuoneessa.

Viimeisen vuoden aikana askeltavoite on jäänyt uupumaan vain parina päivänä, ja nekin johtuivat pitkistä lennoista. Matkapäivinäkin pystyy kävelemään, kunhan vain hyödyntää tilaisuudet. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan kentällä ykkösterminaalin päädystä passintarkastukseen on 1020 askelta. Se viisi kertaa edestakaisin riittää jo täyttämään 10 000 askeleen tavoitteen. Kauko- ja Brittilentojen alueella passintarkastuksen jälkeen saa 570 askelta per suunta.

Sitten muutamia sekalaisia havaintoja. Muiden pienlaitteiden tapaan rannekkeiden akut hiipuvat iän myötä. Fitbit Surge jaksaa enää hädin tuskin kaksi vuorokautta, vaikka gps on pois päältä. Akkua ei pysty vaihtamaan itse, eikä sitä varmaan kannata lähteä teettämään huoltoon. Tämä tekee laitteista turhan lyhytikäisiä.

Pari vuotta sitten älykelloja mainostettiin väittämällä, että on helpompaa pitää älypuhelin taskussa ja katsoa soittotiedot, tekstiviestit ja kalenterimerkinnät ranteesta. Itsellä on täsmälleen päinvastainen kokemus. Katson usein askelmäärän älypuhelimen sovelluksella, koska ranneke on pitkähihaisen paidan alla ja sen katsominen vaatii hihansuun napin avaamisen. Jos päällä on vielä pikkutakki, temppu on aivan liian hankala. Saman tiedon näkee hetkessä puhelimesta.

Käyttävätkö ne siellä Kaliforniassa pitkähihaisia paitoja tai takkeja lainkaan? Vai onko nörteillä aina T-paidat? En todellakaan kaipaa älykelloa, pikemminkin päinvastoin.

Unen määrän mittaaminen onnistuu ainakin Fitbitillä varsin luotettavasti, joskin unen ja valvomisen rajaa on vaikea tunnistaa. Moni luulee valvoneensa tuntikausia, vaikka on oikeasti ollut ainakin kevyessä unessa.

Mutta ei mittaus toki virheetön ole. Elokuvateatterin mukavassa nojatuolissa (Kino-Palatsi) istuttu parituntinen meni Fitbitin mukaan unten mailla.

Pari tuntia unessa - vai elokuvissa?
Olikohan elokuva (Inferno) liian laimea, kun ei saanut edes pulssia koholle?

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Fitbit Charge 2

Fitbit on uusinut syksyn aikana mallistoaan. Sain testattavaksi pienen perusmallin, jonka nimi on loogisesti Fitbit Charge 2 (edellinen oli pelkkä Charge).

Toisen sukupolven ranneke toimii sujuvasti. Näyttö kytkeytyy päälle, kun kättä nostetaan. Perusnäytöllä ovat kellonaika, päivämäärä ja askelten lukumäärä. Näyttövaihtoehtoja on useita erilaisia.

Vanha Fitbit Surge ja uusi Charge 2 rinnakkain.
Kuvassa molemmat näyttävät yhtä kirkkailta, mutta todellisuudessa Charge 2:n näyttö on huomattavasti kirkkaampi ja terävämpi.

Vasemmassa kyljessä oleva painike vaihtaa toiminnosta toiseen ja lisävalintoja tehdään näyttöä tökkäämällä. Sormen liikuttaminen ylös tai sivulle ei tee mitään, vain tökkäys lasketaan. Yksinkertaista, mutta paikoin myös rajoittavaa.

Kun ranneke on paritettu puhelimen kanssa, tekstiviestit ja puhelutiedot näkyvät rannekkeessa värinän kera. Kapealla näytöllä vierivät numerot ja tekstit ovat kuitenkin vaikeita hahmottaa.

Akku kestää normaalikäytössä viisi vuorokautta yhdellä latauksella, mikä on riittävä määrä. Toisaalta laitteessa ei ole omaa ilmaisinta akun varaustilalle. Kolmiportainen näyttö (full, medium, low) löytyy kuitenkin älypuhelimen ohjelmasta.

Jokainen Fitbit-malli käyttää erilaista latauspiuhaa, eikä Charge 2 poikkea perinteestä. Nyt johdon päässä on pyykkipojan leuat, joihin ranneke uppoaa tiukasti - kunhan katsoo, että kosketusnastat tulevat oikein päin. Latauksen aikana akun varaustila näkyy graafisesti.

Latauspidike puristaa rannekkeen paikalleen.
Charge 2:ssa ei ole gps:ää, mutta jos mukana on älypuhelin ja Fitbitin ohjelma käynnissä, reitti piirtyy kartalle ja nopeus- ym tiedot näkyvät hallintaohjelmassa. Hallintaohjelman kautta voi määritellä seitsemän eri aktiivisuuslajia. Oletusarvona ensimmäisenä niistä on juoksu eikä kävelyä ole joukossa lainkaan, mutta sen voi lisätä hallintaohjelmasta.

Reitin tallentava suoritus pitää käynnistää ja lopettaa manuaalisesti, mutta tavalliset kävelyt, juoksut ja esimerkiksi Xtrainer-suoritteet (elliptical) laite tunnistaa automaattisesti. Sijaintitieto ei kuitenkaan tallennu tällöin.

Charge 2 kestää hikeä ja vesipisaroita, mutta ei uimista tai suihkussa käymistä. Ehkä seuraava malli on jo vesitiivis?

Edeltäjiensä tavoin Charge 2 tallentaa noustut kerrosvälit (3 metrin korkeus arvioidaan ilmanpaineen muutoksesta), syketiedot sekä nukahtamis- ja heräämisajan (sekä yölliset heräämiskerrat ja levottomien ajanjaksojen määrän).

Hihnoja on kolmea eri kokoa, joten kannattaa mitata (tai arvioida) oman ranteen paksuus ennen hankintaa. Hihnoja on myös eri värisiä.

Parasta Fitbitissä on hallintaohjelma, joka on selkein näkemistäni. Kaikki informaatio on esillä havainnollisesti.

Harvalla on tarvetta usealle yhtäaikaiselle rannekkeelle, mutta Fitbitin ohjelma hallitsee nekin. Jos toinen ranneke on vaikka yön latautumassa, toinen kerää unitiedot.

Kokeilussa käytin Chargea rinnakkain vanhan Surge-mallin kanssa ja askeltietojen ero oli selvästi alle prosentin luokkaa. Yleensä rannekkeet värähtelivät 10 000 askeleen ylityksen merkiksi aivan peräkkäin. Askelten mittaus ei ole eksaktia tiedettä, mutta ainakin mittauksen toistettavuus on mainio ja tulokset siten johdonmukaisia.

Kakkosmallissa on pari uutta toimintoa. Ensinnäkin ranneke muistuttaa värinällä, mikäli tunnissa ei ole tullut vähintään 250 askelta. Kaksi värähdystä rannekkeessa tulee 10 minuuttia ennen tunnin umpeutumista. Toiminto on tervetullut, mutta muistutus tulee silloinkin, vaikka henkilö olisi juuri kävelemässä niitä puuttuvia askeleita.

Toinen uutuus on ohjattu rentoutuminen hengittämällä syvään. Tarjolla on kahden ja viiden minuutin ohjelmat. Niiden aluksi ranneke tunnistaa sykkeen ja näyttää sitten graafisesti oikean rytmin ulos- ja sisäänhengitykselle.

En ihan päässyt perille tämän toiminnon hyödyllisyydestä. Toki syvähengitys ja rauhoittuminen tekevät hyvää, mutta rannekkeen kyky ohjata prosessia jäi epäselväksi. Hengitysrytmi tuntui joka kerta samalta eikä sitä ole vaikea soveltaa ilman rannekkeen apua, kunhan muistaa asian. Toisaalta ranneke ei auta unohtamiseen, sillä hengitysharjoitus pitää käynnistää aina erikseen eikä siitä muistuteta automaattisesti.

Rannekkeen hinta on noin 160 euroa. Charge 2 on mainio peruslaite, joka sopii hyvin joululahjaksi. Se ei kaada budjettia, mutta hyödyttää saajaansa koko ensi vuoden ajan.

torstai 15. syyskuuta 2016

Nordea Pay lähimaksu suoraan puhelimessa

Nordea on kaikessa hiljaisuudessa esitellyt Android-puhelimelle mobiilimaksun, joka hyödyntää puhelimen NFC ominaisuutta ja mahdollistaa helpon maksamisen kaupan kassalla suoraan pankkitililtä. Toiminta on samanlainen kuin Elisan lompakko-ohjelmassa, mutta siinä varat pitää ensin siirtää pankkitililtä lompakkotilille (jossa omani ovat vieläkin, kun ohjelma lakkasi toimimasta).

Nordea Pay on yksinkertainen käyttää. Ohjelma vain käyntiin...

Nordean NFC-lompakko
Sitten sormen tökkäys punaiseen painikkeeseen, jolloin kysytään PIN:

Maksun PIN.

Puhelin on valmis maksamaan enintään 25 euron ostoksen:
Maksuaikaa 30 sekuntia.
Puhelin pitää viedä maksupäätteen luo 30 sekunnissa tai maksu raukeaa. Jos maksu onnistuu, tuloksena on vihreä näyttö:

Maksu onnistui... tai sitten ei!
Kannattaa lukea teksti tarkkaan: "Tarkista ostoksen onnistuminen maksupäätteestä". Jostain syystä sovellus ei tiedä, onko PIN-koodi oikein, vaikka se on itse valittu käyttöönoton yhteydessä.

Kyse on siis palvelun, ei kortin PIN-koodista. Mutta tarvitaanko tässä edes PIN-koodia, niitä on jo muutenkin aivan liikaa? Jos puhelin joutuu vääriin käsiin, näytön pitäisi olla lukittu, ja se estää maksamisen.

Syötin vahingossa väärän PIN-koodin, jolloin ohjelma näytti vihreän "Maksu suoritettu" -tekstin, mutta myyjä luki virheilmituksen omalta näytöltään: "PIN-koodi ei kelpaa". Outoa, ettei tämä tieto ole puhelimen käytettävissä.

Joka tapauksessa mobiililompakko on näppärä keksintö. Puhelimessa NFC-maksu on paremmin turvassa kuin pelkässä pankkikortissa, eikä lompakkoa tarvitse enää ottaa mukaan lenkille. Puhelin otetaan joka tapauksessa. Mikäli jano tai kylmyys yllättävät, puhelimella voi maksaa lämpimän juoman tai taksin kotiin (ainakin jonain päivänä).

Nordea ei ole liiemmin mainostanut uutta ohjelmaansa. Itse löysin sen pankkikonttorissa jonottaessani. Kerrankin salin ruuduilla pyörivistä mainoksista oli oikeasti hyötyä! Latasin ohjelman ja otin maksutoiminnon käyttöön jonotuksen aikana.

iPhoneissa maksu ei toimi. Apple haluaa pitää maksut itsellään eikä päästää niihin muita.

Lisäys 20.9.2016: Kokeiltu, että yli 25 euron maksaminen onnistuu (ainakin tässä Prismassa).

Loppusumma runsaat 37 euroa. Lähimaksuna OK.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Halpisläppäri ja Windows 8 on käyttäjän kiusaamista

Tuttu toi halvan Toshiba E1-läppärinsä katsottavaksi, koska se oli aivan tukossa eikä nettikäytöstä tahtonut tulla mitään. Ei ihme, sillä hidas AMD-halpisprosessori, jonka vähäisestä tehosta operaattorin myymä F-Securen tietoturvapaketti niisti osan, oli täysin alimittainen Windows 8:n pyörittämiseen.

Tällaisten mopojen myynti syyttömille asiakkaille pitäisi kieltää.
AMD E1-2100-prosessori on tarkoitettu kevyisiin pienlaitteisiin, kuten Chromebook-tyyppisiin nettikoneisiin. Toshibalta on kuluttajien pettämistä käyttää sitä fyysisesti isokokoisessa läppärissä.

Kone oli ollut pari vuotta hyllyllä, joten nyt siinä odotti kahden gigatavun edestä päivityksiä. Ei ihme, että kone oli tukossa! Laitoin päivitykset latautumaan nopean nettiyhteyden kautta. Kuuden tunnin kuluttua vasta puolet lähes kahdesta sadasta päivityksestä oli ladattu.

Tässä menee koko päivä... eikä riitäkään.
Tilanne oli sama vielä 12 tunnin jälkeenkin -- asennus oli nimittäin jäänyt jumiin. Buuttasin sen, ja tuolla taustalla kone nytkin rouskuttaa. Päivitys on kuin kivireen vetämistä.

IT-ammattilaisena en koskaan pitänyt Windows 8:n aloitusnäyttöä huonona, mutta maallikon silmin se on aivan turha. Suorastaan haitallinen. Käyttäjä ei halunnut nähdä uutisia, säätiedotuksia, Twitter-päivityksiä eikä mainoksia Microsoftin omista palveluista.

Ja tottahan se onkin: Microsoft käyttää härskisti hyväkseen asemaansa ja on täyttänyt Windows 8:n aloitusnäytön täysin turhilla ruuduilla. Entä miksi siellä ovat Netflix, Amazon ja eBay? Suomalainen peruskäyttäjä ei tunne kahta jälkimmäistä, eikä halua oppia tuntemaankaan.

Käyttäjä halusi suoraan Windows-työpöydälle, jotta voisi asioida pankissa ja lukea Gmailiaan. Kaikki muu oli turhaa.

Palvelujen tuputtamisen ja pakkosyötön ymmärtäisi, jos kyse olisi netin ilmaispalvelusta -- mutta tämä oli tietokone, jonka joku oli ostanut sadoilla euroilla kaupasta. Tätä taustaa vasten Microsoftin linja (ja alitehoisen koneen myynti sen käyttämiseen) tuntuu puhtaalta kiusaamiselta.

Onneksi kyse oli sentään Windows 8.1:stä eikä perus-Kasista, jolloin aloitusnäytön pystyy ohittamaan kokonaan, kunhan tietää mikä kohta pitää rastittaa. Käyttäjä itse ei tiennyt, tietenkään.

"Osta Mäkki!" Se olisi paljon parempi ratkaisu, mutta maksaisi vähintään kolminkertaisesti. Halvalla ei saa hyvää.

Tässä tapauksessa jopa Linux olisi ollut parempi valinta. Kunpa vain joku olisi asentanut sen käyttövalmiiksi.

Lisäys 15.9.2016: Päivitettyään itseään kolmen vuorokauden ajan läppäri on vihdoin käyttökunnossa ja toimii sentään siedettävästi. Poistin virustorjunnan ja alensin käyttäjän pelkäksi perus-juuseriksi. Eiköhän mopo näillä eväillä kulje jonkin aikaa. Huomattavaa on, että kone oli käytännössä uusi, ja nyt jo käyttökelvottoman hidas. Ei näin. 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Mobiililaajakaistan nopeus vaihtelee liikaa

Onnellisia ovat ne, jotka saavat kotiinsa 100 megan laajakaistan. Itse asun pääkaupunkiseudulla Kehä 1:n ja Kehä 3:n välissä, eikä valokuidusta ole tietoakaan. On pakko tyytyä ADSL:ään tai mobiilidataan.

ADSL toimii kuin junan vessa: luotettavasti, mutta harmillisen hitaasti. Nimellisesti 24 megabitin yhteydestä saa todellisuudessa alas 14,7 megabittiä sekunnissa. Lähetysnopeus (upload) on naurettavat 0,79 megabittiä sekunnissa.

Ainoa vaihtoehto on mobiilidata, mutta sen nopeudet vaihtelevat säätilan, kuormituksen ja varmaan tähtien asennonkin mukaan. Lähdin kokeilemaan asiaa tekemällä testiohjelman, joka siirtää 15 minuutin välein vpn-yhteydellä tiedoston omalle palvelimelleni ja lataa toisen tiedoston takaisin.

Aluksi testeistä ei tullut mitään, sillä vpn-yhteys meni poikki muutaman siirron jälkeen, eikä Windowsissa enää ole automaattista vpn-uudelleenkytkentää (Windows 7:ssä vielä oli). Päivitin TP-Link Archer 200 -mallin firmwaren, mutta sekään ei auttanut.

Tein iPhone SE-puhelimestani tukiaseman ja homma alkoi toimia paremmin, mutta edelleen vpn putosi satunnaisesti pois päältä. Lopulta poistin kaikki virransäästöasetukset Asus Vivo -testikoneesta ja se ratkaisi ongelman: vpn pysyi vihdoin päällä luotettavasti.

Tulokset ovat kiinnostavia. Eilisen sunnuntain siirtonopeudet näyttävät tältä:

Mobiilidatan nopeus vaihtelee suuresti.
Mittaus on tehty Saunalahden liittymällä puhelimen ollessa sijoitettuna lähelle ikkunaa. Absoluuttiset nopeudet (megabittiä sekunnissa) eivät ole niinkään kiinnostavia kuin nopeuden vaihtelut.

Sunnuntaiaamuna kello seitsemän paikallisella tukiasemalla ei luultavasti ole ketään muuta käyttäjää, joten data liikkuu yhtä vilkkaasti sisään ja ulos -- 12 Mbit/s on yli 15-kertainen parannus ADSL:n vauhtiin.

Kun lähiseudun asukkaat heräävät, nopeudet laskevat ja puolen päivän aikaan nopeudet ovat alle puolet aamun arvoista. Jostain syystä iltapäivällä nopeudet kasvavat (kaunis sunnuntai houkuttelee ihmisiä ulos?), mutta kello 19 jälkeen latausnopeus romahtaa ollen 1/4..1/6 aamun luvuista. Ilmeisesti moni katsoo tähän aikaan televisiota tai elokuvia päätelaitteellaan, sillä upload nopeus pysyy kuitenkin tyydyttävänä. Kello 22 jälkeen molemmat nopeudet alkavat taas kasvaa.

Ylös-alas pomppiva käyrä kertoo, miksei mobiilidatasta ole valokuidun korvaajaksi. Testiliittymän nopeus on maksimissaankin liian pieni koko perheen sujuvaan käyttöön. Sitä voi nostaa ulkoantennilla ja ehkä operaattoria tai laitetta vaihtamalla, mutta käytön ja sään mukaan vaihtuvat nopeudet kuuluvat mobiilidatan ominaisuuksiin. Niiden varaan ei voi laskea etätyötä, terveyspalveluita tai muitakaan tärkeitä tehtäviä. Netflixin tai Yle Areenan katseluun ne yleensä riittävät.

Lisäys 6.9.2016: Tässä vielä maanantai-päivän kuvaaja. Näkee hyvin, milloin nuoriso tulee koulusta kotiin.
Maanantaipäivän kuvaaja.
Ja vielä erikseen yökuvaaja. Siitä näkee, että lähistöllä on yökukkujia: käyttöä riittää aina kahteen asti. Parhaat nopeudet saisi aamuyöllä.
Aamuyöllä parhaat nopeudet.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Canon 5Dm4 innovoi uutta järkkäreihin

Canon 5Dm4:n julkistusta oli odotettu pitkään, mutta silti pitkän linjan kameravalmistaja onnistui yllättämään. Digijärkkäreissä on edelleen kehitysmahdollisuuksia, kaikkea ei ole vielä nähty.

Pari vuotta sitten tuntui siltä, että isojen järjestelmäkameroiden aika on ohi. Kun katselin Helsingin kauppatorilla palloilevia turisteja, monella roikkui kaulassa minijärkkäri. Jopa ammattikuvaajat kertoivat vaihtavansa Olympuksen minijärkkäreihin niiden pienemmän painon ja ehkä vähän hinnankin vuoksi.

Tänä kesänä tuntui siltä, että minijärkkärit ovat poistuneet muodista. Yllättävän monilla turisteilla oli taas kaulassa isoja järjestelmäkameroita ja isoja objektiiveja. Isot älypuhelimet ovat tietenkin erittäin suosittuja, ehkäpä ne ovat korvanneet osan pikkujärkkäreistä?

5Dm4 ja uusi 24-105 mm putki.
5Dm4 on edeltäjäänsä tarkempi (30 vs 22 megapikseliä), nopeampi (7 vs 6 kuvaa sekunnissa) ja herkkyydessä on marginaalinen numeerinen parannus (natiivi ISO nyt 32000 vs 25600). Ulkoisesti kamera on lähes täysin edeltäjänsä kaltainen, vain takaseinässä on yksi pienikokoinen painike lisää. Ennallaan ovat myös muistikortit (CF ja SD) ja 3,2" näyttö (joskin nyt se on tarkempi ja reagoi kosketukseen).

NFC-piiri (Android), älypuhelinohjaus, sisäänrakennettu GPS ja Wlan ovat mukavia lisiä, vaikka niitä onkin nähty jo aiemmissa malleissa.

Nelonen. Instagram tyylittelee sinisellä sävyllä, oikeasti väri on entisen musta.
Se todellinen uutuus on kuitenkin Dual Pixel-tekniikka, joka mahdollistaa vaihe-eroon perustuvan tarkennuksen sekä tarkennuksen hienosäädön jälkikäteen. Samalla myös bokeh hieman muuttu. Molempien vaikutukset olivat eilen näkemässäni tuote-esittelyssä pieniä, mutta joissain tilanteissa hienosäätö voi tehdä hyvästä kuvasta täydellisen. Mallin silmä saadaan tarkaksi tai juuri pääkohteen viereen osuva taustan bokeh-kuvio saadaan häivytettyä.

Varjopuolena on, että Dual pixel raw -kuvat vievät 60 megatavua tilaa ja hidastavat kuvaustoimintoja, joten turhaan niitä ei kannata käyttää. Alkuvaiheessa vain Canonin oma DPP tukee uutta raw-formaattia, mutta ennen pitkää se löytää tiensä myös Lightroomiin ja Photoshopiin.

Kosketusnäyttö on aidosti hyödyksi, sillä kohteen voi osoittaa sormella näpäyttämällä ja sen jälkeen tarkennus seuraa sitä. Ihan kiva, että järkkäriin saadaan älypuhelimissa jo pitkään olleita toimintoja.

Joystickin vieressä on uusi painike, jota voi käyttää tarkennuspisteen laajentamiseen tai yli/alivalotukseen.
Mitä 5Dm4:ssä ei ole? Ei vieläkään kääntyvää lcd-näyttöä, jolle olisi kosketuksen vuoksi oikeasti tarvetta. Ei myöskään usb-latausta, joten erillistä laturia on yhä kannettava mukana (onneksi laturi ja akut ovat yhteensopivia edellisten mallien kanssa).

4K-kuvaus onnistuu... tavallaan. Tässä Canonin ratkaisut herättävät kuitenkin ihmetystä. 4K-kuva käyttää vain osan kennon pinta-alasta, joten kuva on voimakkaasti rajattu. Laajakulman käyttö rajoittuu HD-tarkkuuteen. Lisäksi 4K-kuva on pakattu ruutukohtaisesti, minkä ansiosta yksittäisiä vajaan 9 megapikselin kuvia on helppo napsia irti videosta, mutta tilankulutus on huikea.

Miksi 5Dm4 käytä koko kuva-alaa, vaikka se tietäisikin pikselien yhdistelyä ja voisi näkyä moirena? Ainakin tämä vaihtoehto pitäisi olla optiona. Ja ennen kaikkea miksi kamera pakkaa 4K-videota suoraan mpeg-4-formaattiin? Jälkimmäiseen voi olla syynä pakkauksen vaatima prosessoriteho ja sen tuottama lämpö, joka vaikuttaa haitallisesti kennoon ja lyhentää akkukestoa. Toisaalta uudet älypuhelimet pystyvät siihen, joten miksei yli neljän tonnin kamera? Nyt kuvausta ei rajoita kuumeneminen vaan muistikorttien koko.

Netissä on lukuisia esittelysivuja teknisistä ominaisuuksista, kuten Dpreviewin ensituntuma ja What you need to know. Siispä muutama henkilökohtainen kommentti.

Nykyisessä 5Dm3:ssa hämärätarkennus jättää toivomisen varaa. Valon vähetessä jopa 1,4- ja 1,2-objektiiveilla on tyydyttävä keskimmäisen tarkennuspisteen käyttöön. Toivottavasti tähän on tullut parannusta.

Megapikseleitä kamerassa on omaan käyttööni turhan paljon. Matkalla ja arkistoinnissa liika tarkkuus syö vain kapasiteettia.

Sääsuojauksen luvataan olevan aiempaa parempi, mutta silmämääräisesti sitä ei voinut havaita. Vanha kolmoseni kärsi kosteusvahingon jo kevyestä tihkusateesta, joten säänkestävyyttä olisi tarpeen parantaa.

Sitten on vielä hinta. Suomen katuhinta noin 4200 euroa saa nielaisemaan pari kertaa, etenkin kun ammattilaismallin 1Dx II saa runsaalla kuudella tonnilla. Ilmeisesti hinnassa on roimasti uutuuslisää, sillä kameran hinta jenkeissä on huomattavasti ystävällisempi 3400 dollaria. Yleensä kamerahinnoissa euro on vain jonkin verran dollaria arvokkaampi; esimerkiksi 1Dx II:n katuhinnat ovat noin 6000 dollaria ja noin 6500 euroa. Uutuuslisän poistuttua 5Dm4:n saanee vähän halvemmalla, ainakin jos on antaa kolmonen tai kakkonen vaihdossa. Ehkä jo jouluksi?

Pahimmillaan kameran vaihto voi laukaista myös objektiivien päivitystarpeen. Canon perustelee uusia 24-105 mm ja 16-35 mm -mallejaan juuri sillä, ettei vanhojen piirto riitä näin suuriin tarkkuuksiin. Epäilemättä uudet lasit ovatkin loistavia, mutta myös edeltäjiään isompia ja kalliimpia. 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Sony A7S II

Sony Alfa 7S II:n kokeilu alkoi huonosti. Tiesin, että kamerassa oli tavallista vähemmän megapikseleitä, mutta viisi megapikseliä tuntui jo naurettavan pieneltä lukemalta. Toinen ongelma oli siinä, ettei kameran automaattitarkennus toiminut. Tuli tutustuttua käsitarkennukseen ja se toimikin hyvin: mukana olleen Sonyn FE 1,8/55:n tarkennusrengas on leveä, näyttö suurentaa tarkennuskohdan automaattisesti ja näyttää terävät alueet punaisella korostettuna. Helppoa ja näppärää.

Edellisen testaajan jäljiltä kameraan oli jäänyt asetuksia, joiden purkaminen vaati valikkojen selaamista. Lopulta löysin kohdat, joista tarkkuus parani 12 megapikseliin ja automaattitarkennus alkoi toimia. Sen jälkeen kameraan olikin helppo ihastua.
Täyden koon kenno.
Pienestä rungosta huolimatta kamerassa on täysikokoinen kenno, mikä melko vähäisellä 12 megapikselillä (4240x2832) tuottaa erinomaisen puhtaita kuvia. Natiivi herkkyys ulottuu 102400 ISOon asti ja sitäkin voi vielä korottaa kahdella pykälällä, joskaan lopputulos ei ole kehuttava. Hämärässä kuvattaessa etsinkuva on selvästi kirkkaampi kuin paljain silmin katsottuna, aivan kuin valovahvistimeen katsoisi.

Iso kenno ja kauniisti piirtävä, pehmeän bokehin tarjoava valovoimainen putki on koukuttava yhdistelmä. Kamera valottaa niin hyvin (suljinaika, valkotasapaino) ja tuottaa niin kauniita jpeg-kuvia, ettei raw-käsittelyä yleensä tarvita. Tämän sivun kuvat ovat jpegejä suoraan kamerasta (alkuperäiset kuvat.fi-galleriassa, osoite tekstin lopussa - Blogger pienentää kokoa ja heikentää laatua).

Kauniin pehmeä tausta.
Objektiivi piirtää terävästi jo täydellä aukolla: ISO 100, F 1,8, 1/4000 s.
ISO 200, F 1,8, 1/200 s.
Täydellä kennolla 1,8 valovoima irrottaa kohteen taustasta vähän kauempaakin.
ISO 400, F 1,8, 1/20 s.
ISO 3200, F 4, 1/45 s.
ISO 3200, F 1,8, 1/500 s.
Alfa 7 olisi mainio matkakamera, mutta objektiivien suuri koko syö pienen rungon hyötyjä. Lisäksi gps puuttuu. Salamakin voisi olla hätätapauksia varten (vastavalo), joskin erinomainen herkkyys vähentää sen tarvetta. Viiden akselin runkovakain toimii hyvin ja tekee jalustan lähes tarpeettomaksi. Kolmen tuuman LCD-näyttö on kääntyvä ja istuu niin hyvin takaseinään, etten aluksi edes huomannut asiaa.

Pienessä rungossa 55-millinen putki näyttää isolta.
Ergonomia jättää toivomisen varaa. Käännettävä virtakytkin on Nikonin tapaan näppärästi laukaisimen ympärillä, mutta aukon säätörulla on etuseinässä eikä osu luontevasti edes pieneen käteen. Punainen videopainike on käsittämättömällä paikalla oikeassa sivussa. Kustomoitavia painikkeita on neljä.

Punainen videopainike.
ISO-herkkyyden säätökiekkoa saa pyöritellä ahkeraan, koska sen skaala on niin laaja. Olisi hyvä, jos ISO-pykälät voisi rajoittaa vakioarvoihin (100, 200, 400, 800…). Sekin auttaisi, jos valintoja voisi tehdä kosketusnäytöltä, mutta takanäyttö ei reagoi kosketukseen.
Takanäytössä on paljon informaatiota, mutta se ei tunnista kosketusta.
Kuvien zoomaus takanäytöllä ei ilmeisesti onnistu painikkeilla, vaan pitää mennä valikon kautta, mikä on kömpelöä. Kameran voi ladata usb-portista, joten virtapankki riittää täyttämään kameran kenttäolosuhteissa, mutta latauksessa ei ole merkkivaloa.

Raw-kuvia voi ottaa pakkaamattomina (noin 24 megatavua) tai pakattuina (12 megatavua). Raw ja jpeg voi myös kuvata yhtä aikaa.

Objektiivissa on kookas vastavalosuoja. Linssinsuojusta on hankala saada kunnolla paikalleen, huonosti kiinnitettynä se pullahtaa helposti irti ja katoaa, eikä siihen saa narua.

Automaattitarkennusta varten on 169 pistettä ja useita tarkennustiloja, mutta kontrastiin perustuva tarkennus ei ole erityisen nopea. Sen sijaan sulkimen saa täysin äänettömäksi. Kirkkokonserttia kuvattaessa äänettömyys oli enemmän kuin tervetullut.

Kamera kuvaa myös 4K-videota, mutta sitä en testannut.

Still-kamerana 55-millisellä putkella kuvanlaatu on erinomainen ja herkkyys riittää hyvin 12800 asti, varauksin jopa 25600:aan (nämä testikuvat myöhemmin). Laadusta ja täydestä kennosta saa toki maksaa: rungon hinta on Rajalan sivulla noin 3400 euroa ja objektiivin noin 900 euroa.

Lisää testikuvia galleriassani petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Sony+A7S+II

ISO-testikuvat on otettu iltahämärässä. Kaikki kuvat kameran tuottamina jpeg-tiedostoina, kohinanpoisto kameran vakioarvoissa. Aluksi koko testikuva pienennettynä:

ISO 100, F8, valotusaika 15 sekuntia
Alkuperäisten kuvien rajaukset Photoshopissa, tallennus jpeg-laatuarvolla kahdeksan:
ISO 100
ISO 200
ISO 400
ISO 800
ISO 1600
ISO 3200
ISO 6400
ISO 12800
Kun ISO-arvo yltää 12800:aan, kuvanlaatu alkaa kärsiä. Pienennettynä tämäkin kuva on vielä käyttökelpoinen:

ISO 12800, F8, 1/8 s.
Jatketaan silti vielä suurempiin arvoihin:

ISO 25600
ISO 51200
ISO 102400
ISO 204800
ISO 409600
Varsin vaikuttava tulos. Korkeilla ISO-arvoilla kannattaa kuvata raw-muodossa ja etsiä käsityönä parhaan tuloksen antavia kohinanpoiston parametreja. Näin toimien ISO 25600 -kuvatkin ovat vielä käyttökelpoisia. Arvot 102400:stä eteenpäin ovat käytännössä täysin turhia ja voidaan laskea mainososaston keksinnöksi.