keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Lumia ja omien puheluiden nauhoitus

Omien puheluiden nauhoittamisesta on usein hyötyä. Viimeksi eilen piti virkistää muistia ja tarkistaa, mikä olikaan maanantaisen soittajan nimi, joka oli livahtanut ohi korvien. Nauhoitus onnistuu helposti Androidilla, mutta iPhoneissa se on ymmärtääkseni edelleen estetty tietoturvasyistä.

Aiemmin nauhoitusohjelmia ei ole saanut myöskään Lumia-puhelimiin (Windows Phone), mutta uusi Windows 10 -käyttöjärjestelmä lisää monien kaipaaman toiminnon suoraan valikkoon, josta se pitää vain käydä kytkemässä päälle. Asetuksista valitaan Puheentallennus -sovellus.

Windows 10 ja puheluiden tallennusohjelman valinta.
Kun Puheentallennus on valittu, nauhoitus voidaan kytkeä päälle puhelun aikana Tallenna-painikkeella:

Tallenna -painike käynnistää nauhoituksen.
En keksinyt tapaa, jolla nauhoitus käynnistyisi automaattisesti. Usein käy niin, että vastaanottaja oivaltaa soiton tärkeyden vasta puhelun aikana tai jopa useamman päivän päästä. Siksi automaattinen nauhoitus on kätevä.

Vanhoissa Nokia-puhelimissa vastapuoli kuuli toistuvan äänimerkin, mistä tiesi nauhoituksen olevan päällä. Tällaista varoitusta ei enää käytetä, joten nauhoitus tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa.

Jostain syystä Pito-painike lopettaa tallennuksen. Vaikea sanoa, onko tämä bugi vai tietoinen valinta.

Puhelut tallentuvat Recorded calls -kansioon m4a-pakattuina tiedostoina, josta niitä voi kuunnella jälkeenpäin:

Nauhoitusta voi kuunnella ja jopa leikata.
Myös kiinnostavan pätkän leikkaaminen onnistuu suoraan puhelimessa.

Tässä kaikessa on omat vaaransa, joista tallennusohjelma muistuttaa käyttöönoton yhteydessä. Kun nauhoitus on käyttöjärjestelmän palvelu, urkinta- tai haittaohjelmat voivat varastaa tämän kansion äänitiedostoja.

Ja koska kyseessä on jenkkiohjelma, samalla muistutetaan juridisista asioista: "Sinun on ymmärrettävä lailliset vastuut, ennen kuin voi tallentaa puheluja. Tähän sisältyy tieto siitä, tarvitsetko kaikkien puheluun osallistuvien henkilöiden suostumuksen etukäteen... Microsoft ei ole vastuussa siitä, kuinka käytät tallennusominaisuuksia tai tallenteitasi".

Joissakin USA:n osavaltioissa omien puheluiden nauhoittaminen ilman vastapuolen lupaa on kielletty. Suomessa tällaista rajoitetta ei ole. Omia puheluita saa nauhoittaa vapaasti, mutta niiden julkinen esittäminen voi olla kiellettyä useammastakin eri syystä.

PS. Windows 10:n kuvakkeet ja painikkeet näyttävät turhan pieniltä, eikö vain? Varsinkin näyttö uuden puhelun tullessa on askeettinen ja tyhjä:

Puhelu tulossa.
Painikkeet voisivat olla isompia, ja mahtuisihan näytölle vaikka soittajan valokuva osoitekirjasta.

3 kommenttia:

  1. Olis Axl'in kannattanut vain äänittää eikä kuvata....

    VastaaPoista
  2. Miten sinulla ei valokuvaa näy? Kyllä itselläni näkyy niin soitettaessa kuin vastattaessa pyöreäksi muuttunut valokuva kaikissa kontakteissa. Samoin kuin Ihmiset-appsissa. Vanhassa Windows phone 8.1 valokuva veikin tarpeettoman suuren tilan ruudulta (3/4) mutta Kympissä on nyt siisti pyöreä selkeä kuva. Niin lähtevissä (yläkulmassa) kuin saapuneissa (keskitetty hieman isompi pyörylä). http://postimg.org/image/9khea3eg3/

    VastaaPoista
  3. iPhonessa kaiutin auki ja nauhoitusohjelma päälle.

    VastaaPoista