maanantai 6. kesäkuuta 2016

Samsung S7 oli pettymys matkakamerana

Rikoin vanhaa sääntöä ja otin matkalle mukaan Samsung Galaxy S7:n kuvaamista varten. Ohje kuitenkin sanoo, että matkalle kannattaa ottaa vain kamera, jonka toiminnan tuntee läpikotaisin. Matkalla ei opiskella ja uusi kamera voi tuottaa yllätyksiä.

Juuri niin kävi S7:n kanssa. Vaikka kamera sinällään on mainio, raw-kuvaus tuotti ikäviä yllätyksiä.

Opin kantapään kautta, että pro-tila menee pois päältä, jos kameraohjelman sammuttaa. Tila säilyy, kun muistaa jättää ohjelman päälle ja palaa aloitusvalikkoon koti-painikkeella tai vaihtamalla suoraan toiseen ohjelmaan.

Pro-tila ei vielä takaa raw-kuvausta, joka pitää kytkeä erikseen päälle. Yleensä asetus säilyi, mutta muutaman kerran sekin oli nollaantunut.

Pro-tilassa voi valita automaattisen tai käsitarkennuksen, mutta kuvasymboli on pieni. Sama pätee ISO-arvon valintaan. Parin ensimmäisen päivän kuvat menivät pilalle, kun olin ilmeisesti vahingossa tökännyt asetuksia tarkennuskohtaa valitessani.

Kuvien onnistumisen näkee tietenkin näytöltä, mutta kirkkaassa auringossa ja upeissa maisemissa ei välttämättä huomaa, että kuvat jäävät epätarkoiksi. Esimerkiksi tämä kuva näyttää puhelimen omalla näytöllä ihan hyvältä:

Kuva näyttää hyvältä.
Vasta tietokoneen näytöltä huomaa, miten ISO 400 kohinanpoisto on tehnyt kuvasta mössöä, eikä tarkennuskaan tainnut olla ihan kohdallaan:

Kohinanpoisto on muusannut yksityiskohdat.
Raw-kuvien puuttumisen huomasin vasta, kun yritin siirtää kuvia tietokoneelle. Niitä ei ollutkaan. Ilmeisesti nopeussyistä S7 myös vaihtaa raw-kuvia otettaessa tallenuksen omaan muistiin, vaikka muutoin kuvat menevät muistikortille.

Parin päivän jälkeen opin, että aina kuvaa ottaessa kannattaa tarkistaa pro/raw-asetukset ja varmuuden vuoksi osoittaa tarkennuskohta käsin.

Muutama ongelma jäi silti. Pieni kenno kohisee, eikä sille voi mitään. Jpeg-kuvista kamera poistaa kohinan itse, ja tulos näyttää hyvältä puhelimen omalla näytöllä. Vertailu oikeaan kameraan tietokoneen näytöllä paljastaa kuitenkin suuren eron kohinan ja yksityiskohtien määrässä. Lisäksi S7:n värit jäivät joissakin maisemakuvissa vaisuiksi ja vaativat kuvankäsittelyssä melkoista buustausta, jotta kuvasta tuli kelvollinen.

Vaikka DNG on standardiformaatti, kuvat eivät näy Applen läppärin tiedostohallinnassa. Canonin raw-kuvat näkyvät. Varmaan löytyy laajennus, joka korjaa asian, mutta asia olisi pitänyt tutkia ennen matkaa.

Pahempi ongelma on se, ettei S7 tallenna raw-kuviin sijaintitietoja, vaikka jpeg-kuviin ne tallentuvat (tai ainakaan Lightroom ei osannut lukea niitä). Matkakuvissa sijaintitieto on tärkeä, joten tämä tuli ikävänä yllätyksenä.

Hyvässä valossa alhaisella ISO-arvolla puhelimen kamera tuottaa mainioita kuvia, jotka 16:9 kuvasuhteen vuoksi sopivat maisemiin järkkärin 3:2 kuvia paremmin. iPhone-kuvaajilla on vielä huonommin 4.3 kuvien vuoksi. Samoin kameraa kääntämällä syntyvät panoraamakuvat tulevat usein tarpeeseen.

Hyvässä valossa 16:9 maisemakuvat rokkaavat suoraan jpegeinä.
Loppuyhteenveto on selkeä: Samsung Galaxy S7:ssa on mainio kamera ja raw-kuvaus on mukava lisä satunnaiseen näpsimiseen, mutta oikean kameran korvaajaksi niistä ei ole. Toki hinta ja painokin ovat aivan erilaisia. Raw-kuvauksen hyödyt älypuhelimessa jäävät lopulta pieniksi vaivaan nähden.

Ylipäätään on hullua edes verrata järjestelmäkameraa ja älypuhelinta keskenään, mutta juuri näin Nokian entinen johtaja Anssi Vanjoki teki keväällä 2010. Kuuden vuoden tuotekehityksen jälkeenkin hän on yhä väärässä.

Ja tosiaan -- ei koskaan reissuun uuden kameran kanssa!

Matkan kuvia, enimmäkseen 5Dm3-järjestelmäkameralla otettuja, on galleriassani

5 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä huomioitavaksi. Tein saman virheen S7:n kanssa, kuvasin matkalla 60 fps -videopätkiä ja ajattelin helpottaa tulevaa työtä trimmaamalla turhat alut ja loput pois jo matkalla. Kotona huomasin, että oletuseditointisofta (Video Editor Lite?) trimmaustoiminto on tallentanut editoidut videot 30 fps:nä. Toki tilan säästämiseksi poistin alkuperäiset videot jo matkalla..

    Postauksen viimeinen galleria-linkki ei näytä muuten toimivan.

    VastaaPoista
  2. Oletko kokeillut jotain muuta ohjelmaa kuvien ottamiseen, esim. Camera Fv-5 muistaa DNG-asetukset ja sisällyttää GPS-koordinaatit metadataan. Kyseisessä ohjelmassa on sitten muita vikoja kuten satunnainen kaatuilu ja kuvien virheellinen aikaleima joka on mystiset 17h ja 10 min. Mutta ei mitään sen vakavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta kovasti tuntuu olevan käyttäjillä ongelmia. Ehkä Samsung itse vaivautuu joskus kehittämään ohjelmaansa?

      Poista