Linux ja komentorivin lumo

Windows 10 -päivitysten loppuminen sai minut kokeilemaan jälleen Linuxia. Aiemmat kokeilut ovat päättyneet pettymykseen, kun aina jotain on jäänyt toimimatta. Irlantilainen Zorin 18 vaikutti kuitenkin lupaavalta, vaikka asennus vanhaan Dellin työasemaan kärsikin pahasta ongelmasta. Ilmeisesti näytönohjaimen bugi hyydytti koko koneen, pakottaen katkaisemaan virrat.

Sen jälkeen asensin Zorinin HP:n pieneen työasemaan (jonka ostin pilkkahintaan vuosi sitten Tuurin kyläkaupasta käytettynä, mainio peli) sekä kahteen vanhaan HP-läppäriin. Kaikissa kolmessa koneessa secure boot tuotti ongelmia, joista muuten helppokäyttöinen asennusohjelma ei varoittanut. No, niistä selvittiin, ja Zorin pyörii lupaavasti.

Ei Linux sentään ihmeisiin pysty. Neljän gigatavun muistilla ohjelmat jumittavat ajoittain. Kahdeksalla ja 16 gigalla kaikki pelaa vauhdikkaammin kuin Windowsissa, tai siltä ainakin näin uuden asennuksen jälkeen tuntuu.

Jos jotain on Linuxissa sekavaa niin se on sovellusten asentaminen. Zorinissa on oma graafinen "sovelluskauppa" tai sitten käytetään apt install, flatpak tai jotain muuta komentoa. Termit kuten "repo", "canonical", "apt", "snap", "flatpak", ".rpm" ja ".deb" riittävät hämmentämään sellaista, joka on vaihtanut Linuxiin kyllästyttyään Microsoftin sanelupolitiikkaan.

Joistakin sovelluksista löytyy Linux-versiot nettisivulta Windowsin tapaan, mikä helpottaa siirtymistä, etenkin kun sivu tunnistaa selaimen käyttöjärjestelmän ja tarjoaa Linux-versiota automaattisesti.

Chromen asennus onnistuu myös nettisivulta.

Komentoriviltä asentaminen sopii kokeneelle käyttäjälle, ja sekin on kehittynyt kovasti aiemmasta. Hämmästyin huomatessani, että komentoriviasennus paitsi asentaa ohjelman, myös lisää sen oikealle paikalleen työpöydän käynnistysvalikkoon. 

Käyhän se asentaminen näinkin...

Ruudulla vierivät ilmoitukset ja varmistavat kysymykset herättävät vähän epäilyä, menikö kaikki oikein. Pitää vain luottaa nörttien automatiikkaan.

Kai tässä kaikki meni riittävän oikein...?

Spotifyn asennuksessa Zorin tarjoaa itse toimivaa asennustapaa.

Spotify-asennus.

Aika mainiota, että apt neuvoo käyttämään snapia asentamiseen, ja sen jälkeen kaikki onnistuikin. Spotify lähti toimimaan ihan kuten Windowsissa. 

Tavallaan komentorivi on Linuxin helmi. Ah, pääsee jälleen kirjoittamaan komentoja ja niille valitsimia (switches), kuten MS-DOS-aikaan PC:llä. Asennusohjelmat tuovat mieleen 80-luvun, kun kysymys [Y/n] tarkoittaa, että Y on oletusarvo ja sen voi valita ihan vain Enteriä painamalla. Olinkin ihan unohtanut. 

Hieman yllättäen Zorin-versiossa ei ole perinteisiä Unix-työkaluja, vaan ne pitää kaikki hakea erikseen. Tavallaan tämä on ymmärrettävää, koska kyseessä on peruskäyttäjälle tarkoitettu windowsmainen versio.

Nettityökalut pitää asentaa erikseen.

Sikäli kuitenkin yllättävää, että Windowsissa traceroute on sentään aina ollut vakiona.

Todella vahvat retro-fiilikset tulivat tästä iperf3:n asetusikkunasta:

iperf3-asetukset kuin vanhassa DOS-ohjelmassa.

Aivan kuin 80-luvulla DOS-maailmassa, värejä ja fonttia myöten.