Huawei P30 Pro on mainio kamera, mutta ei korvaa järkkäriä

Uudet kamerapuhelimet saavat kysymään, onko isolla ja painavalla järjestelmäkameralla enää käyttöä. Varsinkin kesän matkoilla oli pakko ihmetellä, miten Huawei P30 Pro ottaa uskomattoman hienoja kuvia kolmella eri objektiivilla -- ja painaa vain murto-osan järjestelmäkamerasta.

Miten on mahdollista, että puhelinkameran pieni kenno tuottaa niin hyviä valokuvia? Jos kyse on objektiivista ja kennosta, mikseivät isojen kameravalmistajien mallit pysty nykyistä paljon parempaan kuvanlaatuun ja herkkyyteen?

Tarkempi kokeilu kuitenkin osoittaa, ettei fysiikkaa voi huijata. Kamerapuhelinten kuva näyttää hyvältä, mutta se on pitkälti automaattisen kuvankäsittelyn tulosta. Älypuhelimissa on sisäänrakennettu Photoshop. Tekniikan nimi on "computational photography" ja yksi sen tunnetuimpia kehittäjiä on oululainen yritys Visidon. Aiheesta oli marraskuussa 2018 mainio jakso Juuso Pekkisen ohjelmassa (Laskennallisen valokuvauksen ihme, kuunneltavissa Yle Areenassa).

Automaattinen photoshoppaus toimii hyvin silloin, kun kuvia katsellaan puhelimen omalta näytöltä. Niitä voi painaa jopa lehteen. Mutta jos kuvia katsoo 100 % tilassa pöytäkoneen näytöllä, huijaus paljastuu. Suurimmalle osalle käyttäjistä sillä ei ole merkitystä, mutta se kertoo, miksei älypuhelin korvaa järkkäriä.

Huawei P30 Pro'ssa on kolme kameraa: laajakulma (kinovastaavuus 16 mm), normaali ja teleobjektiivi (vastaavuus 125 mm, vastaa viisinkertainen zoomausta). Tavallisen jpegin lisäksi voi kuvata raw-kuvia.

Kamera matkii kapeaa syväterävyyttä tunnistamalla henkilön ja sumentamalla taustan hänen ympärillään. Yleensä lopputulos on vaikuttava, eikä peruskatsoja huomaa eroa aitoon valovoimaiseen objektiiviin ja isoon kennoon. Kuvaa suurennettaessa henkilön ääriviivoista huomaa kuitenkin kuvankäsittelyn vaikutuksen.

Lisäksi automatiikka tuottaa epätavallisia ilmiöitä. Otin takaapäin kuvan kolmesta henkilöstä, joista keskimmäinen oli kääntänyt päänsä kohti kuvaajaa. Kamera tunnisti kasvot ja sumensi kaiken ympäriltä. Vaikutelma oli luonnoton, koska samassa tasossa olevat kaksi muuta henkilöä takaraivoineen sumentuivat myös.

Huawein tekoäly tunnistaa satoja ellei tuhansia kohteita ja sovittaa kuvankäsittelyn niiden mukaan. Esimerkiksi ruokakohteet tunnistetaan automaattisesti.

Hyvässä valossa kamera tuottaa loistavia kuvia niin normaali- kuin teletilassakin. Suoraan kamerasta (Google pienentää kuvatiedoston, jolloin laatu kärsii) telellä otettu kuva:

ISO 50, 14.5 mm, 1/320 s, 2448x3264 pikseliä

Rajattu alue näytöltä 100 % tilassa:

100 % leike jpeg

Kuvankäsittelyn vaikutus näkyy, kun tehdään suunnilleen samanlainen rajaus kuvan dng-versiosta:

100 % leike dng-tiedostosta

Normaaliobjektiivi tuottaa sekin mainioita kuvia. Ensin jpeg-versio:

ISO 50, F 1.6, 5,56 mm, 1/3200, 7296x5472 pikseliä

Leike näytöltä 100 % kuvan keskeltä:

100 % leike jpeg

Sama dng-tiedostosta:

100 % leike dng

Laajakulma tuottaa kuitenkin yllätyksen, melkeinpä järkytyksen. Leican objektiivista huolimatta kuva on tyydyttävä vain keskellä. Reunoja lähestyttäessä laatu romahtaa täysin, ja eron huomaa jo puhelimen omalta näytöltä.

Alkuperäinen kuva:

ISO 50, F 2.2, 2,35 mm, 1/1250 s, 5120x3840 pikseliä

Pienennöksenä kuva näyttää erinomaiselta, mutta 100 % leike keskeltä paljastaa liiallisen terävöinnin:

Yliterävöitys näkyy ikävästi 100 % tilassa

Mutta mitä ihmettä tapahtuu kuvan reunalla?

Kuvan reuna on täysin pilalla

Aivan kuin kuvan reuna olisi ajettu Photoshopin taiteellisen filtterin läpi. Kyse ei siis ole pelkistä nurkista, vaan niiden lisäksi molemmista reunoista. Vasen alanurkka näyttää kelvottomalta jopa pienessä kuvassa, eikä sumeutta voi laskea etäisyyden syyksi.

Dng-versiossa pääsee eroon keskialueen yliterävöityksestä, mutta reuna on vain vähän parempi:

Kuvan reuna dng-versiossa

Ilmeisesti laajakulmaisen objektiivin toteuttaminen näin pieneen tilaan on vaikeaa. Reunoissa ja nurkissa kuva tummuu voimakkaasti, mitä automatiikka yrittää korjata ylimitoitetulla kuvankäsittelyllä.

Koska laajakulma on puhelinkamerassa erityisen hyödyllinen, otetaan vielä toinen esimerkki. Koko kuva näyttää hyvältä:

Keskialue on kiitettävän terävä:

Keskialue on erinomainen (ISO 50, F 2.2, 2,35 mm, 1/160 s)

Reunassa laatu kuitenkin romahtaa:

Reuna on liki kelvoton

Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Huawei P30 Pro on kiistatta tämän hetken paras kännykkäkamera. Kuvanlaatu normaali- ja teleobjektiiveilla on hyvä, laajakulma on reunoilla ja nurkissa heikko tai suorastaan kelvoton. Näin siis testikuvissa, jotka oli otettu kirkkassa auringonpaisteessa ISO 50 -herkkyydellä ja vain objektiivien natiiveilla polttoväleillä (ei ohjelmallista zoomausta).

Valon vähentyessä kohina lisääntyy tuntuvasti, mikä rokottaa laatua. Toisaalta kamerassa on kehuttu hämäräkuvaustila, mutta sitä en testannut. ISO 50 -arvollakin kuvassa on kohinaa selvästi järjestelmäkameraa enemmän, mutta se ei yleensä haittaa, koska kuvan pienentäminen hävittää kohinaa.

Kuten vastaavissa Samsung-kokeiluissa huomasin, raw-tilan hyödyt puhelinkameroissa ovat vähäiset. Huawei tuottaa jopa 76 megatavun dng-tiedostoja, mutta niiden säätövara on pieni eikä alivalottuneita tai puhkipalaneita kohtia voi korjata. Sisäänrakennettu kuvankäsittely on lisäksi niin hyvä, että paremman jpegin tuottaminen vaatii pitkää photoshoppausta. Ainoa poikkeus oli terävöinti, jota automatiikka yleensä liioittelee.

Pieni kenno on pieni kenno ja pieni objektiivi on pieni objektiivi. Näistä fysikaalisista rajoituksista ei vain pääse eroon. Kun suhteuttaa kameroiden koot niiden kuvanlaatuun, Huawei P30 Pro on kuitenkin selvä ykkönen.

Kannan siis jatkossakin isoa järkkäriä, mutta aion hankkia tällaisen kakkoskameraksi. Molempi parempi.

Ehkä järkkäri on vain tottumiskysymys. Puhelimen tuottama kuva riittää pienennettynä katseluun ja moneen käyttöön. Vertailukohdaksi käy mp3-tiedostojen yleistyminen vuosituhannen alussa. Hifistit ihmettelivät, miksi häviöllisesti pakattu mp3-tekniikka riitti kuluttajille ja pyrkimys yhä parempaan äänentoistoon lähes loppui.

Kuluttajille riittää, että laatu on "riittävän hyvää". Käyttömukavuus ja helppous ovat tärkeämpiä arvoja. Meitä vanhan liiton ihmisiä tällainen ajatus tietenkin harmittaa.

Galleriassani https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Huawei+P30+Pro/ on testikuvien alkuperäiset jpeg-versiot suoraan kamerasta sekä samojen kuvien DNG-versiot avattuna ACR:llä suoraan ja Auto-asetuksilla (automaattinen levels ym. säätö).

Kesän jälkeen korjataan rikkoutuneet laitteet

Kesälomalta palatessa ensimmäinen tehtävä on tarkastaa työkalut syksyä varten. Tänä vuonna siinä riittikin tavallista enemmän tekemistä.

Teen varmuuskopioita paitsi NAS-asemalle ja pilveen, myös ulkoiselle usb-asemalle, jotta ne olisivat suojassa pahimmiltakin kiristysohjelmilta. Työpöydällä ollut Verbatim piti naksuvaa ääntä ja tiesin heti, että peli oli menetetty. Onneksi sen tiedostoja ei tarvinnut palauttaa mihinkään.

Verbatim RIP

Erikoista on se, että Verbatim laukesi vain muutaman vuoden kevyen käytön jälkeen. Asema oli saanut lojua työpöydällä tai hyllyllä, ja sitä oli käytetty vain varmistusten tekemiseen. Tiedän, että moni tallentaa ainutkertaisia valokuviaan tällaisille pikkuasemille ja odottaa, että ne löytyvät sieltä vielä vuosienkin kuluttua. Enpä olisi varma.

Opetus: älä luota yksittäiseen usb-asemaan, vaan säilö tärkeät tiedostot vähintään kahdelle eri asemalle (toinen mielellään usb-tikku ja toinen usb-levyasema).

Toinen oli jo vähän hankalampi tapaus. Western Digitalin 500 gigatavun levy oli oikutellut jo kesäkuussa ja nyt hajonnut lopullisesti, joten eräs työasema enää käynnistynyt sillä. Tässäkään vahinko ei ollut suuri, sillä datat olivat toisella fyysisellä levyllä.

Western Digital 500 Gt RIP too

Kirjoitan levyasemien päälle käyttöönottopäivän, mikä helpottaa niiden eliniän seuraamista. Jos asema on tärkeä, sen tiedot kannattaa kopioida tai kloonata toiselle levylle jo hyvissä ajoin. Tietojen siirto toimivalta levyltä toiselle on paljon helpompaa kuin niiden palauttaminen varmuuskopioilta.

Levyllä oli ikää ainakin 10 vuotta. Se oli aluksi RAID-testikäytössä, mutta 30.5.2011 otin sen pysyvään käyttöön. Kahdeksan vuotta yhtäjaksoista pyörimistä on kohtuullinen suoritus. Levyasemat kestävät nykyään paljon pidempään kuin ennen, mikä on oikeaa kehitystä. Toisaalta vanhoissakin levyissä saattoi olla sitkeitä yksilöitä. Toisessa koneessa levy on pyörinyt tauotta ainakin 15 vuotta, ja pyörii yhä.

Opetus: tarkkaile levyjen ikää ja siirrä datat ajoissa levyltä toiselle -- tai ainakin varmista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla.

Kolmas oli kaikkien hankalin. ASUS wifi-reititin (tietoturvasyistä en kerro tarkkaa mallia) ei toiminut, vaikka sen merkkivalot vilkkuivat normaaliin tapaan. Laite toimi, mutta neljä Ethernet-porttia olivat pimeitä. Wifiä en huomannut tässä vaiheessa kokeilla.

Kun mikään temppu ei auttanut, sammutin laitteen useita kertoja ja painoin reset-nappulaa. Ei tulosta. Netistä huomasin, että muillakin oli ollut ongelmia Ethernet-porttien kanssa. Lopulta pidin wps-näppäintä pitkään pohjassa virtakytkimen kanssa ja tämän resetin jälkeen ainakin wifi-yhteys toimi. Laite oli täysin resetoitu ja ehdotti verkon perustamista. Langallinen portti oli kuitenkin edelleen mykkänä.

Kokeilemalla muita portteja sain laitteen vihdoin heräämään ja antamaan ip-osoitteen myös pöytäkoneelle, jolloin pääsin luomaan dummy-verkon ja sitten palauttamaan vanhat asetukset varmuuskopiosta.

Haa! Olin tallentanut asetukset levylle silloin, kun purkki vielä toimi. Sen olin oppinut kantapään kautta vuosi sitten elokuussa, kun tahaton sipaisu jakorasian virtakytkimeen aiheutti jonkinlaisen virtapiikin tai katkoksen muuntajalle, minkä seurauksena ASUS resetoi itse itsensä. Asetusten perustaminen uudelleen oli monen tunnin työ. Se opetti ottamaan asetukset talteen silloin, kun kaikki vielä toimii. Samalla tietenkin päivitin taas kerran firmwaren, joka onneksi nykyisissä ASUS-laitteissa on tehty kiitettävän helpoksi.

Opetus: tallenna wifi-reitittimen asetukset tiedostoon, jotta voit palauttaa ne mahdollisessa häiriötilanteessa. Ja pidä firmis aina ajan tasalla!

Wifi-reitittimet tuntuvat muutenkin olevan heikkoa tekoa. Toinen ASUSin malli menee välillä jumiin, mutta palautuu sentään virrat katkaisemalla. Netissä on runsaasti kokemuksia vastaavista ongelmista. Kaikilla valmistajilla tuntuu olevan luvattoman paljon maanantaikappaleita.

Ehkä ammattilaitteet olisivat luotettavampia, mutta niiden moninkertainen hinta hillitsee ostohaluja.

Muutama havainto turistien kameroista

Kesäloman matkoilla tarkkailin mitä kameroita ihmiset nykyään käyttävät. Yllättävin havainto oli, että jokin aika sitten suositut minijärkkärit tuntuvat kadonneen kokonaan. Sonyn pieniä runkoja näkyi jonkin verran, mutta yhtään Olympusta en tunnistanut. Lumix-runkoja näkyi jonkin verran videokäytössä (iso ulkoinen mikrofoni salamakenkään kiinnitettynä). Perinteisiä digipokkareita näkyi vain muutamia.

Ylivoimaisesti suosituimpia olivat Canonin kuluttaja-järkkärit (450, 500 jne). Niiden nokalla oli yleensä jokin perus-zoomi.

Täyskokoisia Canon- ja Nikon-runkoja näkyi jonkin verran. Harrastajat jaksavat yhä kantaa isojakin kameroita ja niiden kanssa isoja objektiiveja. Heidän määränsä ei kasva, mutta ei juuri laskekaan. Yllättävän monella oli repun kylkeen ripustettu tai kädessä kannettu jalusta, myös päiväsaikaan.

Japanilaisilla turisteilla näkyi pieniä action-kameroita, joilla kuvattiin videota koko ajan. Vähän ihmetyttää, jaksavatko he katsoa tuntien videota jonkin suurkaupungin kadulla kävelemisestä, mutta ehkä se palauttaa Japanin talvi-iltoina muistiin kesän Euroopan-matkan tunnelmat.

Alaa seuraava unohtaa helposti, miten hitaasti kuluttajamarkkinat muuttuvat. Itse sain tästä muistutuksen Prahassa, jossa katse kiinnittyi konserttitaloa kuvaavaan tyttöön:

Vanhoja filmikameroita käytetään yhä.

On se vanha filmipokkari! Vielä joku käyttää niitäkin. Luulin, että älypuhelinten yleistyminen olisi siirtänyt viimeisetkin filmikamerat komeroon pölyttymään.

Eilen sunnuntaina Suomenlinnassa katse kiinnittyi turistin kädessä olevaan outoon kameraan, jota en tunnistanut. Takaseinässä näin kuitenkin tutun ikkunan, josta pilkisti filmirullan tekniset tiedot. Joku käyttää yhä myös filmijärkkäreitä.

Turistina kierrellessä kamera alkaa painaa yhä enemmän. Nousin Bulgariassa 1300 porrasta monumentille kantaen olalla 5Dm3-kameraa 17-40-putkella ja kassissa lisäksi 70-200 F2.8 -objektiivia. En ehkä tekisi sitä toiste, mutta näkymät olivat mahtavat ja molemmille putkille tuli käyttöä.

Ajatus älypuhelimesta kamerana houkuttaa yhä enemmän nyt, kun niissä on aito tele- ja laajakulmaobjektiivi. Sitäkin tuli kesällä kokeiltua, tarkoitus on kertoa kokemuksista erillisessä kirjoituksessa.

Hups, mikä moka - kameran laturi jäi kotiin

Lähijunassa matkalla lentokentälle mieleen iski oivallus: unohdin ottaa mukaan kameran laturin! Onneksi täyteen ladattu vara-akku oli varmasti mukana, mutta sitä en ollut käyttänyt ainakaan vuoteen, joten olin epävarma latauksen säilymisestä.

Olosuhteiden pakosta ajattelin testata, kuinka pitkään yhdellä akulla pystyy kuvaamaan. Kamera oli vanha tuttu Canon 5Dm3 ja molemmat akut ainakin 7 vuotta vanhoja.

Akun kestoa ei yleensä tarvitse murehtia, sillä se kestää hyvinkin koko kuvauspäivän. Laturin puuttuessa joutuu kuitenkin asennoitumaan ihan uudella tavalla. Mitä kaikkea voi tehdä, jotta kulutus minimoituu?

Varmuuden vuoksi laitoin kameran sammumaan automaattisesti minuutin jälkeen (lyhin aikavalinta). Jatkuva kytkentä päälle ja pois olisi luultavasti kuluttanut enemmän, koska jokainen käynnistys ravistelee kennoa pölyjen poistamiseksi. Automaattisesta sammutuksesta palautuminen ei sitä tee.

Ja tietenkin piti lopettaa kuvien katselu. Se tiesi paluuta melkein filmiaikaan, jolloin kuvat pääsi näkemään vasta kehityksen jälkeen. Ihan niin kauaa ei nyt tarvinnut odottaa, sillä mukana oli läppäri ja päivän kuvat pystyi tarkistamaan iltaisin hotellissa.

Jotta akkujen loppuminen ei tulisi yllätyksenä, laitoin vara-akun kameraan ensimmäiseksi olettaen sen loppuvan nopeammin. Näin varsinainen akku säästyisi.

Vara-akku kesti paremmin kuin odotin, peräti 1614 laukausta. Uskomaton tulos vanhalle LP-E6-akulle, jonka kunnoksi kamera itse näyttää punaista, ja jolle luvataan vain 950 laukausta. Objektiiveina olivat 17-40 F4 ja 24-70 2.8 II, joista kummassakaan ei ole vakaajaa, mutta kuitenkin enemmän lasia kuin kevyissä harrastajaputkissa.

Virtaa riittää, vaikka ennuste onkin alakanttiin.

Akkukestolla on joskus merkitystä. Tässä suhteessa uudet peilittömät ovat askel taaksepäin. Niissä virran pihistäminen olisi vaikeaa, koska vähintään EVF-näyttöä on pakko pitää koko ajan päällä. Kamerat ovat entistä pienempiä, joten niihin mahtuu pienempi akku. Canon EOS RP on tässä suhteessa pohjanoteeraus, normikäytössä vain noin 250 kuvaa. Pihistämällä saisi vähän lisää, mutta tulos jäisi silti kauas vanhasta peilikamerasta.

Ai niin, kuvia Tshernobylistä on sivullani. Niistä voi nähdä, että mukana oli onneksi toinenkin kamera -- muuten olisin palannut hakemaan laturia vaikka taksilla.