tiistai 9. heinäkuuta 2019

Hups, mikä moka - kameran laturi jäi kotiin

Lähijunassa matkalla lentokentälle mieleen iski oivallus: unohdin ottaa mukaan kameran laturin! Onneksi täyteen ladattu vara-akku oli varmasti mukana, mutta sitä en ollut käyttänyt ainakaan vuoteen, joten olin epävarma latauksen säilymisestä.

Olosuhteiden pakosta ajattelin testata, kuinka pitkään yhdellä akulla pystyy kuvaamaan. Kamera oli vanha tuttu Canon 5Dm3 ja molemmat akut ainakin 7 vuotta vanhoja.

Akun kestoa ei yleensä tarvitse murehtia, sillä se kestää hyvinkin koko kuvauspäivän. Laturin puuttuessa joutuu kuitenkin asennoitumaan ihan uudella tavalla. Mitä kaikkea voi tehdä, jotta kulutus minimoituu?

Varmuuden vuoksi laitoin kameran sammumaan automaattisesti minuutin jälkeen (lyhin aikavalinta). Jatkuva kytkentä päälle ja pois olisi luultavasti kuluttanut enemmän, koska jokainen käynnistys ravistelee kennoa pölyjen poistamiseksi. Automaattisesta sammutuksesta palautuminen ei sitä tee.

Ja tietenkin piti lopettaa kuvien katselu. Se tiesi paluuta melkein filmiaikaan, jolloin kuvat pääsi näkemään vasta kehityksen jälkeen. Ihan niin kauaa ei nyt tarvinnut odottaa, sillä mukana oli läppäri ja päivän kuvat pystyi tarkistamaan iltaisin hotellissa.

Jotta akkujen loppuminen ei tulisi yllätyksenä, laitoin vara-akun kameraan ensimmäiseksi olettaen sen loppuvan nopeammin. Näin varsinainen akku säästyisi.

Vara-akku kesti paremmin kuin odotin, peräti 1614 laukausta. Uskomaton tulos vanhalle LP-E6-akulle, jonka kunnoksi kamera itse näyttää punaista, ja jolle luvataan vain 950 laukausta. Objektiiveina olivat 17-40 F4 ja 24-70 2.8 II, joista kummassakaan ei ole vakaajaa, mutta kuitenkin enemmän lasia kuin kevyissä harrastajaputkissa.

Virtaa riittää, vaikka ennuste onkin alakanttiin.
Akkukestolla on joskus merkitystä. Tässä suhteessa uudet peilittömät ovat askel taaksepäin. Niissä virran pihistäminen olisi vaikeaa, koska vähintään EVF-näyttöä on pakko pitää koko ajan päällä. Kamerat ovat entistä pienempiä, joten niihin mahtuu pienempi akku. Canon EOS RP on tässä suhteessa pohjanoteeraus, normikäytössä vain noin 250 kuvaa. Pihistämällä saisi vähän lisää, mutta tulos jäisi silti kauas vanhasta peilikamerasta.

Ai niin, kuvia Tshernobylistä on sivullani. Niistä voi nähdä, että mukana oli onneksi toinenkin kamera -- muuten olisin palannut hakemaan laturia vaikka taksilla!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

F-Secure Sense toimii kellona, mutta on muuten pettymys

Harvoin tulee vastaan digilaitteita, jotka ovat odotuksiin nähden yhtä suuria pettymyksiä kuin F-Securen Sense. Kodin älylaitteiden palomuuriksi mainostettu Sense esiteltiin jo vuonna 2015, mutta sen valmistuminen myöhästyi pahasti ja toimitukset alkoivat vasta kesäkuussa 2017.

Hankin laitteen heti tuoreeltaan syksyllä 2017 ja testasin sitä aktiivisesti. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä varsinaisia älyominaisuuksia ei ollut. Niiden luvattiin tulevan päivityksinä, mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin niitä odotetaan yhä. Vaikuttaa siltä, että Sensen kehitys on käytännössä loppunut.

Niinpä oma Senseni on jäänyt nököttämään toimiston laitepöydälle ja se toimii lähinnä digitaalisena kellona. Onhan se toki tyylikäs, mutta kelloksi 190 euron hinta on turhan kova.

F-Secure Sense toimii digitaalisena kellona, muuta käyttöä on vaikea keksiä.
Sensen ensimmäinen ongelma on puuttuva modeemi. Sense pitää kytkeä 4G- tai laajakaistamodeemin perään, jolloin "tietoturvareitittimeksi" mainostettu laite on jo itse palomuurin takana. Tarvitaan kaksi laitetta eikä Sensen palomuuriominaisuuksista ole juuri hyötyä.

Ominaisuuksiltaan Sense oli keskeneräinen, siitä puuttui aluksi mm. vierasverkko ja VPN. Ilmeisesti vierasverkko on sittemmin lisätty, mutta koska laitteen hallinta sidotaan asennuksessa yhteen älypuhelimeen, en pääse enää hallitsemaan laitetta -- kyseisen puhelimen näyttö kun meni pimeäksi. Ainoa keino saada Sense takaisin hallintaan olisi resetoida se ja tehdä asennus uudelleen.

Modernien wifi-purkkien tapaan se päivittää automaattisesti oman firmwarensa, mikä on hyvä asia. Sama ominaisuus on kuitenkin kaikilla kilpailijoilla.

Järjestelmäloki näyttää automaattiset firmware-päivitykset.
Ymmärtääkseni alussa luvattua tärkeintä ominaisuutta ei koskaan tullut. Sensen piti tarkkailla kodin älylaitteita ja estää niiden luvaton toiminta tai kaappaaminen esimerkiksi palvelunestohyökkäysten alustaksi. Nyt Sense toimii vain kevyenä wifi-tukiasemana, jonka hallinta on älypuhelinriippuvuuden vuoksi hankalaa ja tekniset ominaisuudet vaatimattomia.

Sensen tärkein tavoite tuntuu olevan F-Securen tietoturvaohjelman myynti. Purkki tarkkailee nettiliikennettä ja estää pääsyn haitallisille sivuille, kuten Freedome-ohjelmakin. Kumpikaan ei kerro, miksi sivut on luokiteltu haitallisiksi, mutta ehkä peruskäyttäjä ei sillä tiedolla mitään tekisikään.

Sense on käytännössä keino tietoturvaohjelman vuositilauksen myymiseen.
Kun osoitteita ei perustella, "Estetyt uhat" näyttää nopeasti pelottavia lukemia, mutta on vaikea tietää niiden todellista riskiä. Itse en tilannut vuosimaksullista tietoturvapalvelua, joten koeajan umpeutumisen jälkeen se lienee lakannut toimimasta.

Kello sentään toimii vielä.

Toivottavasti seuraava kotimainen yrittäjä lunastaa lupaukset paremmin.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Tulen Tappamaan Sinut, uhkasi iPhone omistajaansa

Minulta kysytään neuvoa mitä erikoisemmissa it-aiheissa, mutta jokin aika sitten tuli vastaan yksi todella outo tapaus: henkilö kertoi vanhempiensa puhelimen antavan tappouhkauksia ja vieläpä selvällä suomen kielellä.

En olisi uskonut, ellen olisi nähnyt kuvaa tilanteesta:

Kuvat sanoo: Hei, Tulen Tappamaan Sinut
Toisessa kuvassa Hesarin sovellus ilmoitti "Huomenta, Tulen Tappamaan Sinut". Todella erikoista!

Uutisten pelottamat kansalaiset epäilevät ensimmäisenä saaneensa puhelimeen viruksen. Mutta se tuskin antaisi suomenkielisiä tappouhkauksia. Erikoista oli myös se, että uhkauksen sanojen ensimmäiset kirjaimet olivat versaaleja.

Googlaus ei paljastanut mitään, ei suomeksi eikä englanniksi. Lopulta kirkastui, että kyse täytyi olla puhelimen omasta ilmoituksesta. Lähdin tapaamaan ilmoituksen pelästyttämää pariskuntaa ja tutkin puhelinta. Kävin läpi kaikki iOS:n laitenimeen ja verkkoon liittyvät asetukset, mutta sieltä ei löytynyt mitään.

Lopulta sanat "Tulen Tappamaan Sinut" löytyivät osoitekirjan omien tietojen lempinimikentästä. Niinpä tietenkin -- iPhone yritti tervehtiä kohteliaasti omistajaa, mutta jostain syystä lempinimi oli vaihtunut uhkaukseksi.

Ilmeinen selitys on, että pariskunnan lapset tai lapsenlapset olivat piloillaan lisänneet lempinimen osoitekirjaan. Omistaja kiisti kuitenkin tällaisen mahdollisuuden, joten tapahtumien ketju jäi selvittämättä.

Mitä tästä voi oppia? Aluksi pelottavilta viruksilta näyttävät ilmiöt voivat lopulta selittyä aivan harmittomilla syillä. Laitteet ovat niin monimutkaisia, että ne tarjoavat lukemattomia keinoja tahalliseen ja tahattomaan kiusantekoon.

Voisiko olla mahdollista, että jokin muistinhallintaan tai kenttien nimeämiseen liittyvä virhe saisi lempinimi-kentän vaihtumaan vahingossa toiseksi? Oletko itse törmännyt outoon tervehdykseen Kuvat- tai Helsingin Sanomat -sovelluksissa?

perjantai 10. toukokuuta 2019

Pienikokoinen suomalainen ääni-ihme: Westend WESTENDXFI Unbelievable kaiutin

"Voiko ääni oikeasti tulla noista kaiuttimista?", on ensimmäinen kysymys, joka nousee mieleen kotimaisen Westendin kaiuttimen soidessa. Nimi "unbelievable" on vähintäänkin oikeutettu.

Westend WESTENDXFI Unbelievable on nimensä veroinen.
Kaiuttimessa on kaksi eteenpäin suunnattua elementtiä, joita vastaavat passiivisäteilijät ovat laitteen takana. Paras sijoituspaikka on seinän edessä, jolloin ääni pääsee leviämään joka suuntaan. Suoraan edestä kuunneltuna vaikutelma ei ole täysin optimaalinen, mutta vähän sivummalta ääni nousee siivilleen ja tuottaa epäuskoisen tunteen -- voiko tämä kaikki tulla tuosta pienestä purkista?

Kyllä voi. Kaiutin on rakennettu tukevaan alumiinikoteloon. Rakenne on järeä, mistä kertoo 1,1 kilon paino. Mac-sävyinen alumiinipinta ei ole sattumaa. Laite tuntuu samalta kuin oikeat hifi-järjestelmät 1970-luvulla ennen muovin ja japanilaisten maailmanvalloitusta. Laitteen pitäminen kädessä tuntuu yksinkertaisesti hyvältä.

Tunne vain voimistuu kun muistaa, että kaikki on suunniteltu kestäväksi, huollettavaksi ja valmistettu mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Muovin määrä on minimoitu. Alumiinikin on kierrätettyä.

Pakkaus on vähintään yhtä vaikuttava. Kaiutin toimitetaan harmaalepästä valmistetussa puulaatikossa, juuttinarulla sidottuna. Suojapussukka on pellavakangasta ja pehmusteena on niin ikään harmaalepän lastuja. Voi vain kuvitella, millaisen unboxing-vaikutelman kokonaisuus tekee erityisesti Yhdysvaltojen markkinoilla. Youtube-videoita odotellessa.

Musiikki siirretään Bluetoothilla, takana on myös analogisen audion sisääntulo sekä digitaalinen tulo ja lähtö. Jälkimmäiseen on myöhemmin luvassa subbari esimerkiksi niille, jotka haluavat kuulla jumputuksen tahdittamaa puhetta (kutsutaan myös rap-musiikiksi).

Akku kestää täyttä luukutusta pari tuntia, normivolyymilla 8-10 tuntia. Etuseinässä oleva VU-mittari tuntuu erikoiselta ratkaisulta, mutta siihen on syynsä: mittari toimii Bluetooth-antennina joka tarvitaan, koska tiivis alumiinikotelo on itsessään Faradayn häkki.

Kaiutinelementit ovat norjalaisen SEASin tilaustyönä valmistamia.
Kaiutinelementti.
Vaikka äänenlaatu on erinomainen, kaiutin ei ole perinteistä hifiä. Signaali käsitellään DSP:llä ja tarjolla on neljä erilaista asetusta. Äänessä ei pyritä hifimäiseen aitouteen, vaan pikemminkin maksimaaliseen korvan miellyttämiseen.

Käyttöliittymä herättää kysymyksiä. Edessä on neljä pientä merkkivaloa, joissa ei ole mitään symboleita. Edes esittelijä ei osannut kertoa valojen merkitystä. VU-mittarin yksikkönä on %, ei W kuten yleensä. Tehoa on 2x20 wattia, joten tehomittari on lähinnä antennin varjolla toteutettu koriste.

Laitteen päällä on joukko painikkeita, jotka erottuvat huonosti hämärässä.

Ohjauspainikkeet.
Äänenvoimakkuuden painikkeet voisivat olla muita isommat ja selvästi erillään. Kuunsirpin muotoinen painike kytkee unitilan, jossa ääni hiljenee tasaisesti tuudittaen kuuntelijan höyhensaarille.

Esite (ja verkkokaupan esittelyteksti) kertoo kaiuttimen sopivan 1.4 kbps-musiikin toistamiseen, mutta sen täytyy olla painovirhe. Kyse lienee 1,4 megabitin cd-tasoisesta musiikista.

DSP-tilan painikkeessa ei ole indikaattoria, joka kertoisi mikä neljästä tilasta on käytössä. Pitää vain kokeilla, mikä kuulostaa parhaalta. Kaukosäädin olisi enemmän kuin tarpeen, tai edes mobiilisovellus. Hieno lisäys olisi myös radioviritin. Nyt kaiutin toimii ainoastaan streaming-käytössä.

Mutta sellaisena se toimii erinomaisen hyvin. Kokeneiden pääomasijoittajien johdolla kaiutinta lähdetään tarjoamaan kansainvälisille markkinoille. Ympäristöystävällisten materiaalien käyttö ja kaiutinsuunnittelusta tunnettu Suomi antavat hyvät eväät maailmalla, jossa erilaisia Bluetooth-rimpuloita on tarjolla tuhansittain.

Jos vain mahdollista, käy koekuuntelemassa Westend-kaiutin ja tunnustele myös, miltä oikea hardware tuntuu käsissä!

Kaiuttimen voi tilata Elisan verkkokaupasta 665 euron hintaan. Toimitusten luvataan alkavan muutaman viikon kuluttua. Yhtiön oma kotisivu on https://westendxfi.com/, Twitterissä @westendxfi (https://twitter.com/WestendXFi) ja Instagramissa samoin (https://www.instagram.com/westendxfi/).

Niin, ja se toimii kuulemma myös karaokelaitteena (yhtäaikainen mikrofoni ja linjatulo), mutta sellainen käyttö tuntuu... pyhäinhäväistykseltä.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Adobe vaati blogitekstini poistettavaksi

Sähköpostissa odotti eilen yllätys: Google ilmoitti, että Creative Suitea käsitellyt blogitekstini joulukuulta 2017 oli poistettu Adoben tekijänoikeuksiin liittyvän DCMA-vaatimuksen perusteella. Mitä ihmettä??

Googlen sähköpostin otsikko oli huolestuttava: "Blogger-blogin poistoilmoitus", aivan kuin koko blogi olisi poistettu. Kyse oli kuitenkin vain yhdestä kirjoituksesta, joka Adoben ilmiannon mukaan loukkasi sen tekijänoikeuksia:

"Blogger on saanut Digital Millennium Copyright Act (DMCA) -lain ehtojen mukaisen ilmoituksen siitä, että blogisi sisältö saattaa loukata muiden tekijänoikeuksia. Tästä syystä tekstisi on muutettu luonnostilaan. (Googlen on toimittava tällä tavalla, sillä muuten sitä voitaisiin syyttää tekijänoikeusrikkomuksesta ilmoituksen oikeellisuudesta riippumatta. Väitetysti loukkaavien tekstien URL-osoitteet ovat tämän viestin lopussa.) Tekstejäsi, kuviasi, linkkejäsi tai muuta sisältöäsi ei kuitenkaan ole poistettu. Voit muokata tekstiäsi ja poistaa loukkaavan sisällön ja julkaista tekstin uudelleen. Näin lukijasi näkevät taas tekstisi."

Sähköposti päättyi varoitukseen koko tilin poistosta:

"Jos tietoomme tulee, että olet julkaissut tekstin uudelleen poistamatta tekijänoikeuksia loukkaavaa sisältöä tai linkkiä, poistamme tekstin ja tulkitsemme toiminnan tilinkäyttörikkomukseksi. Toistuvat käyttöehtojen rikkomukset saattavat johtaa Blogger-tiliäsi koskeviin toimenpiteisiin, kuten blogisi poistamiseen ja/tai tilisi irtisanomiseen. Blogisi sisältöön liittyvät DMCA-ilmoitukset saattavat aiheuttaa toimenpiteitä myös Blogger-tiliisi liitetyillä AdSense-tileillä. Jos sinulla on kysyttävää tähän ilmoitukseen liittyvistä oikeudellisista asioista, ota yhteyttä lakineuvontaan."

Viestissä oli linkki poistettuun kirjoitukseen sekä osoite https://www.lumendatabase.org, josta näkee poistettaviksi vaadittujen sivujen osoitteet.

Nyt täytyy olla varovainen, jotta Adobe ei vaadi tätäkin kirjoitusta poistettavaksi. Kävin katsomassa 1,5 vuotta vanhan kirjoitukseni, enkä edelleenkään löytänyt siitä mitään laitonta. Kirjoitus käsitteli Creative Suiten lisenssipalvelimen sulkemista ja vanhan kolmosversion tuen loppumista (End of life). Tekstissä oli kaksi linkkiä, jotka molemmat osoittivat Adoben omille sivuille.

En voi parhaalla tahdollakaan keksiä mitään, joka loukkaisi Adoben tekijänoikeuksia.

Monet muut Lumendatabasessa listatut sivut olivat selvästi laittomia. Jo verkko-osoitteista näki, että niissä jaettiin sarjanumeroita, kräkkejä suojausten kiertämiseen tai suoranaisia piraattiversioita.

Erikoista kyllä, 2.5.2019 päivätyssä listauksessa "Allegedly infringing URLs" (https://www.lumendatabase.org/notices/18485845) on 115 osoitetta. Valtaosa niistä on selvästi piratismia, mutta joukossa on joulukuun 2017 kirjoitukseni lisäksi kaksi toisen blogini kirjoitusta. Niitä Google ei ole estänyt, joten ehkä uskallan linkittää ne tähän: Adobe siirtyi pilvimalliin toukokuulta 2013 ja Hyvästi vanhat Macit elokuulta 2009.

Listalla näyttää olevan myös http://kouluttajanblogi.blogspot.com/p/wanhat-blogitekstit.html.

Edellä mainitut tekstit toimivat ainakin vielä tällä hetkellä. Jos tämäkin teksti katoaa verkosta, tiedätte miksi. Mutta mikä teksteissä rikkoo Adoben tekijänoikeuksia?

Googlen sähköpostissa annettiin valitusmahdollisuus, mutta sananmuoto ei erityisesti rohkaise sen tekemiseen:

"Voit lähettää vastailmoituksen antamalla alla olevassa verkkolomakkeessa pyydetyt tiedot. Huomaa, että voit joutua korvaamaan aiheutuneet vahingot (kulut ja asianajajien palkkiot mukaan lukien), jos annat tietoisesti väärää tietoa siitä, että sisältö poistettiin tai poistettiin käytöstä vahingossa tai virheellisen tunnistuksen seurauksena. Jos et ole varma, loukkaako tietty materiaali tekijänoikeuksia, suosittelemme ottamaan yhteyttä asianajajaan."

Haluaisinko lähteä kiistelemään Adoben juristien kanssa jenkkiläiseen oikeusistuimeen asiasta? En tietenkään. Kirjoitus ei ollut itselleni mitenkään tärkeä. Adoben kannalta se oli kiusallinen, koska sen mukaan vanhat CS3-ohjelmat lakkaavat toimimasta ja Adobe tarjoaa tilalle kuukausimaksullista tilausta.

Tapaus osoittaa, miten heikoilla amerikkalaisen ilmaispalvelun suomalainen käyttäjä on. Olemme täysin softa- ja nettiyhtiöiden armoilla. Jos ne päättävät poistaa tekstimme tai sulkea tilimme, emme voi muuta kuin urputtaa netissä ja hyväksyä nöyrästi tapahtuneen.

Ei hyttysen ääni ennenkään ole taivaaseen kuulunut. Digitaalisen alkuasukkaan on turha valittaa siirtomaavallan kuningattarille.

Todennäköisesti Adobe käyttää automaattista analyysiä, joka tutkii kaikkia sivuja, joilla yrityksen nimi tai tuotteet mainitaan. Silloin herää uusi kysymys: jos automaattinen sisällön tunnistus toimii näin huonosti pelkän tekstin kanssa, jonka analysointi on vielä helppoa, miten paljon virheitä mahtaakaan tehdä EU:n uuden tekijänoikeuslain vaatima multimediasisällön tunnistus?

perjantai 3. toukokuuta 2019

Pelkkää usb-latauskaapelia etsimässä

Takavuosina puhelimen mukana saattoi tulla usb-kaapeli, jolla pystyi vain lataamaan puhelinta, sillä datakarvoja ei ollut kytketty. Nykyään sellaisen kaapelin toimittaminen puhelimen mukana olisi hölmöä, koska asiakkaat ihmettelisivät miksei tietojen synkronointi tai esimerkiksi valokuvien siirto pöytäkoneelle toimi.

Synkronoinnin estäminen voi olla haluttu ominaisuus esimerkiksi matkoilla, kun puhelinta joutuu lataamaan vieraista latureita tai seinään upotetuista usb-pistokkeista. Tietoturvaa kaipaaville myydään jopa usb-kondomia, joka johtimen väliin kytkettynä päästää läpi vain lataussähkön.

Yritin etsiä pelkkää latauskaapelia huonolla menestyksellä. Nekin kaapelit, joiden pakkauksessa lukee isolla "Charging cable" ilmoittavat pienellä tekstillä hoitavansa myös synkronoinnin.

Yksi ratkaisu kuitenkin löytyi: kolmipäinen kaapeli, jossa on usb-c, micro-usb- ja lightning-liittimet. Haaroitettu kaapeli ei voi siirtää dataa, koska siirto menisi sekaisin useamman laitteen yhteiskäytössä. Niinpä monihaaraista kaapelia voi käyttää ainoastaan laitteen lataamiseen. Se on joskus -- ei aina -- haluttu ominaisuus.

Yksi kaapeli, kolme eri liitintä.
Halusin pelkän latauskaapelin paitsi tietoturva-, niin myös käytännön syistä. Autossa oleva usb-liitäntä on yhdistetty auton omaan tietoviihdejärjestelmään. Aina, kun siihen kytkee puhelimen latausta varten, se haluaa ohjata puhelinta ja käynnistää Android Auto -sovelluksen (totta, sitä ei voi virallisesti edes ladata suomalaisiin puhelimiin, mutta apk-tiedostona onnistuu).

Latauskaapeliin kytkettynä auton usb-liitäntä (ja tietokoneen vastaava liitäntä työpöydällä) vain lataa puhelinta, yrittämättäkään mitään turhan fiksua. Autossa bonuksena on vielä useamman puhelimen samanaikainen latausmahdollisuus.

Auton datakäyttöön tarkoitettu usb-liitin antaa vähemmän virtaa kuin tupakansytyttimen paikalle kytketty laturi, mutta on usein näppärämpi käyttää eikä vaadi adapteria.

Haluamani kaapeli löytyi Minimanista, viralliselta nimeltään "Multilatausjohto hopea", hinta 13,95 euroa. Tuotemerkki on itselleni outo Waltter.

Monipäinen kaapeli ilman datasiirtoa on tietoturvallinen.
Kaapeli näyttää kestävältä ja hinta on kohtuullinen, mutta usb-kaapelien yleinen hinnoittelu on ärsyttävän kallista. Siinä onkin seuraavan kirjoituksen aihe.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Älypuhelin huutaa nimeäsi

Moni älypuhelimen omistaja ei tiedä, että laite kuuluttaa hänen etunimensä (joskus myös sukunimen) muille lähellä oleville puhelimille. Siitä ei välttämättä ole haittaa, mutta ainakin asiasta kannattaa olla tietoinen. Kukapa meistä haluaisi kulkea kadulla niin, että nimi lukisi selässä isoilla kirjaimilla? Joillekin nimen piilottaminen voi olla suorastaan turvallisuuskysymys. Ei niitä turvakieltoja turhan vuoksi ole lakiin otettu.

Ilmiö koskee varsinkin iPhone-käyttäjiä, koska heillä puhelin käyttää (ilmeisen helppokäyttöisyyden nimissä) oletusarvona omistajan etunimeä. Kun puhelinta käytetään nettikäytön tukiasemana, nimi näkyy kaikille. Helsingin yliopiston kirjaston kahvilassa näkyi seuraavanlainen lista:

Wifi-tukiasemien lista
Vau, iPhone on opiskelijoiden keskuudessa todella suosittu! Puhelimista päätellen kahvilassa oli ainakin Cedric, Cesilia, Elina Roms-Riikonen, Emma, Eveliina, Sukhman, Julia, Kaisa, Saara ja Sharon.

Viikkoa myöhemmin lista näytti tältä:

Lista 23.4.2019
Nyt paikalla olivat ainakin Camilla, Cedric, Emma, Juho, Tilda, Axel ja Tereza. Listalla on myös nimi satulanhaistelija, joka on stalkkerista tai muuten vain epäilyttävästä tyypistä käytetty slangi-ilmaisu.

Tarkkailemalla tilaan tulevia ja sieltä lähteviä henkilöitä wifi-listan nimet saavat kasvot. Kaikki nimet eivät välttämättä ole samassa huoneessa, sillä tukiasema kuuluu myös seinien läpi.

Android-puhelimissa tukiasema saa oletusnimensä satunnaisista kirjain- ja numeromerkeistä, tai on yksinkertaisesti AndroidAP.

Julkisesti näkyvä nimi on helppo tarkistaa Asetukset > Oma yhteyspiste:

Puhelimen nimen tarkistaminen.
Itse olen asettanut nimeksi "iPhone SE (NoName)", jotta puhelin olisi helposti tunnistettavissa, mutta ei viittaisi henkilönimeen. Hieman yllättäen nimeä ei voi kuitenkaan vaihtaa Oman yhteyspisteen asetuksista vaan kohdasta Asetukset > Yleiset >Tietoja > Nimi:

Nimitieto on vapaasti muokattavissa.
Taidanpa itsekin vaihtaa nimeä, nyt kun olen sen julkisesti näyttänyt.

Tietoturvan näkökulmasta nimen näkyminen on turha riski. Se saattaa helpottaa tietomurtoa, koska hyökkääjä näkee millainen laite on kyseessä ja tietää kokeilla juuri siihen tepsiviä kikkoja. Toisaalta älypuhelimen tapauksessa avoimia portteja ei pitäisi olla, joten riski on pieni. Läppärien suhteen voi olla toisin.

Joka tapauksessa nimi on henkilötieto, jonka näkymisestä käyttäjän tulisi olla tietoinen ja päättää itse. Suosittelen valitsemaan jonkin neutraalin nimen, josta oma puhelin on helppo tunnistaa. Suosittuja ovat mm. "FBI Surveillance van", "KRP" ja "Suojelupoliisi" :-)

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Automaattinen taustanpoisto

Netissä tuli vastaan hauska itävaltalainen palvelu, joka poistaa kuvasta taustan. Syväys tapahtuu täysin automaattisesti. Joskus tulee huteja, mutta usein palvelu toimii ihan oikein. Palvelun nimi on helppo muistaa: www.remove.bg. Bulgarian maatunnus on sopivasti myös lyhenne taustasta (background).

Haluttu kuva ladataan palveluun joko tiedostosiirtona, url-osoitteen perusteella suoraan nettisivulta tai vetämällä kuvatiedosto hiirellä kansiosta selaimen ikkunaan. Esimerkiksi kuvan etana irtoaa taustasta mukavasti:
Taustasta irrotettu etana.
Lopputuloksena on ladattava png-tiedosto, jossa tausta on korvattu läpinäkyvyydellä. Etanan sarvet ovat tosin kärsineet ja vain yksi kolmesta tuntosarvesta näkyy oikein.

Käyttöehtojen mukaan palvelua saa hyödyntää vain ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Vaikka ehdoissa ei sitä sanotakaan, tärkeitä tai luottamuksellisia kuvia ei kannata lähettää -- ne voivat vuotaa palvelusta muuhunkin käyttöön. Ehdoissa ei kuitenkaan sitouduta luovuttamaan tekijänoikeuksia, joten ainakin paperilla ehdot vaikuttavat vaarattomilta.

Lisäys 7.5.2019: Toimii nyt myös Photoshopin laajennuksena (mutta maksullisena).

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Canon EOS RP -kokemuksia

Viikon koekäytön jälkeen on aika listata muutamia havaintoja ja palauttaa laitteet.

Ensinnäkin objektiivit. 50-millinen on täydellinen, 35-millinen oikein hyvä. 28-70-millinen on erikoisuus, jota ei kannata hankkia ellei tiedä tarvitsevansa. Kuvanlaatu on kyllä mainio, mutta hinta, rajallinen polttovälialue ja suuri koko (etenkin RP-rungon kanssa) rajoittavat käyttöä.

RF-putkien tulpat menevät paikoilleen vain yhdessä asennossa. Sen osoittaa tulpassa oleva pieni lovi. Jos käyttää ristiin EF- (sovittimella) ja RF-putkia, tulpat sekoittuvat ja EF-tulpalle RF-putken perässä on vaikea löytää oikeaa asentoa.

Testikuvia aiheeseen liittyen osoitteessa https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/EOS+RP+3-2019/

Akun pienuudesta voi tulla ongelma. Sain otettua 255 kuvaa täysin ladatulla akulla, hieman vajaaksi jäänyt ensimmäinen lataus kantoi vain 212 kuvaa. Matkakäyttöön kannattaa ottaa mukaan vara-akkuja (LP-E17, 59 euroa kappale).

Jostain syystä kamera näyttää jäljellä olevan varauksen vain palkkeina eikä lainkaan prosentteina. Myöskään otettujen kuvien määrää ei enää näytetä. On vaikea keksiä, miksi nämä tiedot on poistettu. Pienellä akulla ne olisivat entistä tärkeämpiä.

Akun lataus tyhjästä täyteen kestää tunnin verran, joten kiire ei saa olla. Usb-latausta en ehtinyt kokeilla, joillakin käyttäjillä on ollut ongelmana löytää toimivaa kaapelia.

Kääntyvän näytön hyödyt tulivat esiin konsertissa, sillä kameraa saattoi tukea vasempaan reiteen. Asetusten hallinta kosketusnäytöltä käy kuitenkin mahdottomaksi, sillä jos kamera on vasemmassa kädessä ja tekee asetuksia oikealla, kamera luulee että se on nostettu silmän eteen ja kääntyvä takanäyttö sammuu.

Nimellisesti kamerassa on äänetön kuvaustila, mutta se toimii vain SCN-tilassa jolloin valotusaikaa ei voi itse valita. Kennon lukeminen on niin hidasta, että kuvassa oleva liike vääristyy. Efektin huomaa jo ohi kulkevaa autoa kuvatessa.

Elektroninen suljin vääristää ohiajavaa autoa äänettömässä kuvaustilassa.
Mitä nopeammin auto liikkuu, sitä enemmän se vääristyy.
Kameran nopea panorointi laukaisinta painettaessa näyttää kuminauhaefektin vielä selvemmin.

Kameran panorointi kuvauksen aikana tuottaa kuminauhaefektin.
SCN-tilan havainnekuva on nukkuva vauva. Staattisen kohteen kuvaamiseen äänetön suljin riittää, mutta ei muuhun. Toisaalta siellä, missä on liikettä, on yleensä myös ääntä.

R-isoveljeen nähden RP:stä on karsittu joitakin toimintoja. Osa tuntuu keinotekoisilta. Lyhin suljinaika on 1/4000 (R:ssä 1/8000), USB on vain 2.0 (3.1), näyttö hieman pienempi ja pikseleitä vain puolet (1,04 vs. 2,1 miljoonaa), elektroninen etsin R:ssä 1,5-kertainen ja niin edelleen.

Ergonomia toimii hyvin. Lähes kaikki asetukset löytyvät takanäytön alanurkkaa tökkäämällä ja yksi painike zoomaa kuvaan tarkennuspisteen kohdalla. Kömpelöltä tuntuu se, että vain juuri otettua kuvaa voi zoomata, eivätkä selauspainikkeet toimi. Näin se on ollut aina Canoneissa, mutta miksi tarkistus- ja selaustilan pitää olla erillisiä?

Erillistä ISO-painiketta jäi kaipaamaan, mutta se ei nykyaikana ole yhtä tärkeä kuin ennen. ISO-arvoa ei voi vaihtaa nostamatta katsetta etsimestä, sillä evf-etsimessä näkyvät (ja ovat valittavisssa) suunnilleen kaikki muut asetukset (jopa loisteputkien flicker on/off) paitsi herkkyys.

ISO-arvon valinnan voi RF-objektiiveilla sijoittaa vaikka uloimpaan renkaaseen, mutta sillä on tapana liikkua itsekseen. Valitsin renkaaseen ali/ylivalotuksen, mikä oli muuten näppärää, mutta johti useisiin ali- ja ylivalottuneisiin kuviin, ennen kuin huomasin renkaan liikkuneen tahattomista kosketuksista.

Kerran kuvanlaatuasetus oli vaihtunut rawista jpegiin. Luultavasti kyseessä oli huomaamaton painallus kosketusnäytöllä. Se vaatii huolellisuutta myös kuvaajalta.

Muutoin kosketusnäyttö toimii hyvin, jopa silmän katsoessa evf-näyttöä. Tarkennuksen voi asettaa kuvan reunoille paikkoihin, jotka eivät ikinä onnistuisi peilikameralta.

Videokuvausta kokeilin niin vähän, etten kommentoi sitä lainkaan.

Käyttöohjeessa on peräti 612 sivua, mikä kertoo jotain toimintojen monipuolisuudesta. Ja tämä on R-sarjan perusmalli!

Koska toimintoja ja asetuksia on näin paljon, osa edellä kuvatuista outouksista on kierrettävissä asetuksia muuttamalla. Se edellyttää kuitenkin pidempää perehtymistä kameraan. 

Canon EOS RP ja GPS

Kun EOS R syksyllä esiteltiin olin pettynyt siihen, ettei kamerassa ollut gps-paikannusta. Dokumentoin kaikki kuvani sijaintitiedoilla, mikäli mahdollista. Canonin kameroista ainakin 7Dm2, 5Dm4 ja 1Dx2-malleissa paikannus on sisäänrakennettuna, samoin joissakin Nikonin peilirungoissa.

Jostain syystä missään peilittömässä gps:ää ei taida olla, mikä on hieman kummallista, sillä pienikokoiset kamerat sopivat hyvin matkakäyttöön.

Kävi kuitenkin ilmi, että Canonin 5Dm3:een tekemä GP-E2 toimii myös R-sarjan kanssa, mainiota! Harva sitä enää ostaa (hinta n. 279 euroa), mutta jos vanhasta 5Dm3:sta sellainen on jäänyt yli, sille löytyy jatkossakin käyttöä.

Pitihän se kokeilla EOS PR:n kanssa. Ja totta -- kun lisäke on kiinni, kameran valikosta voi säätää päivitysväliä ym. tietoja, ja koordinaatit tallentuvat kuviin automaattisesti.

EOS RP ja GP-E2
Pienen kameran päällä laite näyttää hassulta, mutta toimii kuitenkin hyvin. GP-E2 toimii yhdellä AA-koon sauvaparistolla (akulla) pari matkapäivää, joten akkujen vaihto ja mahdollinen lataus pitkillä matkoilla on ylimääräinen riesa. Mutta jostain energian on tultava. Sisäänrakennetuissa malleissa paikannus syö kameran omaa akkua.

Camera Connect on monipuolinen ohjelma.
Toinen tapa sijaintien tallentamiseen on käyttää älypuhelinta. RP paritetaan Bluetoothilla puhelimen kanssa, minkä jälkeen puhelimessa toimiva Camera Connect lähettää sijaintitiedot kuviin. Ainoa rajoitus on, että toisin kuin GP-E2:ssa, kuvaussuunta ei tietenkään tallennu, koska puhelimesta irrallaan olevan kameran kompassisuuntaa ei voida tietää. Mutta se on vain pieni harmi.

Asensin ohjelman iPhone SE -puhelimeen ja yhteys toimi hyvin. Virtojen käynnistämisen jälkeen GP-E2:lta kestää hetken löytää sijainti, mutta älypuhelimen kautta sijaintitieto löytyy heti, kun kamera käynnistetään (koska puhelimessa ohjelma on koko ajan käynnissä).

Myös koko reitin tallentaminen on mahdollista.
Camera Connectissa on toinenkin tapa sijantien tallentamiseen. Siinä puhelin tallentaa kuljetun reitin ja yhdistää sijaintitiedot kuviin jälkikäteen ajan perusteella. Tätä tapaa käytin itsekin 10+ vuotta sitten, kun suoraa gps-yhteyttä kameraan ei vielä ollut.

Itse en keksi, miksi kukaan haluaisi käyttää tätä kömpelömpää menetelmää. Ilmeisesti sen avulla on tarkoitus tallentaa kuljettu reitti, ei pelkästään yksittäisiä kuvauspaikkoja. GP-E2:ssa sama toiminto saadaan siirtämällä käyttövipu ylimpäään asentoon.

Vaarana on, että jos ohjelman katsoo huolimattomasti saa vaikutelman, että jälkikäteen yhdistäminen on ainoa keino. Ei onneksi ole.

Puhelimen paikannus kuluttaa jonkin verran akkua, mutta ainakaan parin päivän kokeilussa eroa normaaliin akkukestoon ei huomannut.

Camera Connect toimii taustalla.
Akun säästämiseksi voi asettaa, että paikannus toimii vain mobiilisovelluksen ollessa aktiivisena etualalla. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Canon EOS RP ja focus stacking

RP-kamerassa on Canonille uusi ominaisuus: focus stacking (tai focus bracketing, kuten ohjekirja sitä kutsuu). Siinä kamera ottaa sarjan kuvia (valittavissa 2-999) siirtäen jokaisen kohdalla tarkennuskohtaa automaattisesti, ja yhdistää osakuvat lopulliseksi jpeg-tiedostoksi. Focus stacking on erityisen hyödyllinen lähikuvissa, koska se piirtää lähellä olevan kohteen terävänä syvyyssuunnassa koko matkalta.

Esimerkiksi pöydällä auringonpaisteessa lojuvaa CF-muistikorttia on vaikea saada teräväksi koko matkalta. Aukolla 13 lähikuva kortista jättää takareunan sumeaksi:

RF 35 mm F13
Focus stacking ottaa hetkessä 33 kuvaa eri tarkennuksilla. Kuvien yhdistäminen pitää tehdä DPP-ohjelmassa. Ensimmäisessä kokeilussa käytin raw-kuvia, joiden yhdistäminen vanhalta i7-tason koneelta kesti melkein puoli tuntia, mutta odotus kannatti -- tulos oli tällainen:

DPP:n luoma focus stacking -kuva.
Yhdistämisen parametreja voi tarvittaessa säätää käsin:

Focus stacking -asetukset.
Lopputulosta voi hienosäätää myös kuvakohtaisesti:

Kuvakohtainen säätö.
Focus stackingin ansiosta kuvan etuala ja tausta saadaan molemmat teräviksi, joskin yhdistely toimii vain staattisilla kuvilla.

Pöydällä lojuvaa pienoisautoa on mahdotonta saada tarkaksi normaalisti kuvaamalla. Terävänä on joko etualan auto...

Tarkennus etualalle.
... tai takana oleva hyllykkö:

Tarkennus taustaan.
Edellisestä viisastuneena asetin kuvaustilaksi medium-kokoisen jpeg-kuvan, jolloin yhdistely kävi huomattavasti nopeammin ja 45 kuvan lopputulos oli tällainen:

Yhdistelmäkuvassa sekä etuala että tausta ovat teräviä.
Kahta alkuperäistä kuvaa vertaamalla huomaa, miksi kuvien yhdistely on teknisesti työlästä. Tarkennuksen muuttuessa vaihtuu myös kuva-ala. Lähelle tarkennettaessa oikean reunan valkoinen mappi leikkautuu pois, samoin hyllyn yläreuna. Myös auton takarenkaan etäisyys kuvan vasemmasta reunasta muuttuu.

Yhdistely joutuu käsittelemään jokaisen kuvan erikseen ja rajaamaan hieman lopputulosta.

Ymmärtääkseni tämä näppärä ominaisuus olisi tulossa firmispäivityksellä myös R-kameraan. Se olisikin ensimmäinen kerta, jolloin Canon on tuonut vanhempaan kameraan kokonaan uuden ominaisuuden ohjelmistopäivityksellä. Muilla valmistajilla tällainen asiakaspalvelu on huomattavasti yleisempää.

Käyttöohjeen sivu 204 kertoo, että focus bracketing toimii vain RF-laseilla sekä muutamalla EF-putkella (makrot ja 16-35/4 sekä 24-70/4). "Tarkoitettu käytettäväksi jalustalla", se myös sanoo. Ohjeen kuvaus on vain muutaman sivun mittainen ja hieman ylimalkainen, joten omatoiminen kokeilu kannattaa.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Canon EOS RP ja objektiivit

Sain Suomen Canonilta viikoksi lainaan uuden RP-rungon ja kolme objektiivia. Kirjoitan niistä muutamia havaintoja tulevina päivinä.

Moni oli toivonut, että viime syksynä julkaisua peilitöntä R-perusrunkoa seuraisi kalliimpi Pro-malli, mutta Canon teki täysin päinvastoin: se julkaisi riisutun perusmallin. Täyskennoiseksi kameraksi RP on edullinen, mutta 1600 euroa pelkästä rungosta on aloittelijalle kallis. Hyvän pikkujärkkärin saa puolella tästä hinnasta.

Toinen ongelma on objektiiveissa. Vakaajalla varustettu 35 mm F1.8 on ainoa RF-kiinnitteinen peruslasi ("vain" 600 euroa), muut aidot RF-lasit ovat vähintään tuplasti kalliimpia. Tilanne on nurinkurinen: varmaan ensi kertaa markkinoilla on huippulaseja, joille ei ole tasoistaan runkoa.

Toisaalta huippulasit kertovat siitä, että pro-rungot (säänkestävä, kaksi korttipaikka, sarjakuvaus, kroppaamaton 4K-video, ehkä runkovakaaja jne.) ovat kyllä tulossa. Kaupallisesti on viisasta aloittaa halvoista malleista, testata markkinoita ja asiakaspalautetta. Voi olla niinkin, ettei Canonilla yksinkertaisesti ole vielä R-tasoa parempaa kennoa (siis samaa, mikä on 5Dm4-kamerassa).

Me kuvaajat emme aina ymmärrä valmistajan näkökulmaa. Pahinta, mitä Canonille voisi tapahtua, olisi R-sarjan liian suuri menestys juuri nyt. Aggressiivisesti hinnoiteltu RP valtaa markkinaosuutta ja luo tulevia käyttäjiä, mutta ei kannibalisoi (liikaa) kalliimpien peilillisten runkojen myyntiä. Tulevaisuus on kuitenkin peilittömissä. RF-laseihin on panostettu valtavasti tuotekehitystä ja se näkyy.

DPreview vertasi RP-kameraa 16 vuotta sitten julkistettuun 300D-malliin, joka oli uutena samanhintainen. Sen mukana tulivat käyttöön pienemmät ja halvemmat EF-S-objektiivit. RP-kameran vaikutus voi olla saman suuntainen, joskin Sony ja muut valmistajat ovat jo aloittaneet peilittömän aikakauden. Kolme vuotta sitten RP olisi ollut markkinamullistus, nyt se on vain uudistus -- Canonille tosin äärimmäisen tärkeä.

EOS RP edestä.
Ensimmäinen vaikutelma RP:stä on sen pieni koko. Painoa on vain 485 grammaa akun kanssa ja isoihin kouriin kamera on liian pieni. Normikäsissäkin pikkusormet jäävät haromaan ilmaan. Niitä varten on tosin saatavissa passiivinen jatkopala, joka kiinnitetään rungon pohjaan.

Maksaisitko tästä 85 euroa?
Canonia on joskus syytetty rahastuksesta, mutta viralliselta nimeltään "lisäotekahva EC-E1" tekee kyllä ennätyksen. Pyydetty 85 euron hinta on kova ottaen huomioon, ettei siinä ole yhtään sähköistä osaa. Kahvan pitäisi olla paketissa vakiovarusteena, vaan ei ole.

35-millisen lasin kanssa kamera vaikuttaa mukavan kompaktilta:

EOS RP ja 35 mm F 1,8 IS-vakaimella.
Vanhoja EF- ja EF-S-laseja voi käyttää sovittimen avulla - se sentään sisältyy useimpiin kotimaisten liikkeiden tarjouspaketteihin.

Takaseinässä on kääntyvä ja kallistuva näyttö sekä joukko painikkeita, myös joystick-ohjain tarkennuspisteen valintaa ja valikkoja varten. Kaiken voi tietenkin tehdä myös kosketusnäytöltä.

EOS RP takaa.
R-mallin hipaisutanko on hävinnyt eikä sitä tule ikävä. Sen sijaan ISO-painiketta jää kaipaamaan. Ehkä ajatus on, ettei herkkyyttä enää valita etukäteen vaan annetaan kameran huolehtia asiasta. Kohina ei ole ongelma isoillakaan arvoilla. Ehkä niin, mutta esimerkiksi Lightroomin presetit voi automatisoida ISOn mukaan ja nyt jokaista mahdollista arvoa varten pitäisi luoda oma asetuksensa.

EOS RP ylhäältä
Pyöreä virtakytkin vasemmassa reunassa ei ole mieleeni, vähintään siinä pitäisi olla jokin vipu. Kuvaustilan valinta pyörii ilman lukitusta, mutta erillinen lock-vipu lukitsee sentään asetukset.

Valikot ovat tuttua Canon-logiikkaa. Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus tehdä irtiotto vanhasta ja tarjota exif-standardia pidemmät tiedostonimet edes optiona, mutta ei, meidän on edelleen tyytyminen IMG_xxxx tyyppisiin tiedostonimiin ja CANON-alkuisiin kansioihin.

Pienessä kamerassa on aiempaa pienempi akku, siitä lisää myöhemmin. Kaksi pyöritettävää rullasäädintä on plussaa Canonin aiempiin low-end järkkäreihin verrattuna.

Ja jos jotain hyvää hakee, R:stä kevennetty versio saa alkuperäisen R:n tuntumaan aiempaa kehittyneemmältä. Aitoa pro-mallistoa kuitenkin odotetaan innokkaasti.

Koska lasit. Uusi 50-millinen on taivaallinen vanhaan EF-malliin verrattuna, joskin myös paljon isompi, painavampi ja tuplahintainen. Nyt selvisi, miksei Canon ole uudistanut mallistonsa selvästi heikointa L-sarjan lasia vaan panostanut mieluummin uuden RF-sarjan kehittämiseen.

28-70 ja 50-milliset RF-lasit.
Kaiken huippu on tietenkin uusi 28-70 F2 -objektiivi. Lähes 1,5 kilon painoisena ja 3500 euron hintaisena se on omassa luokassaan. Tästä ylöspäin (niin painossa kuin hinnassa) ovat vain valovoimaiset teleobjektiivit. Suodinkierre on peräti 95 milliä, joten filtterivalikoima on rajoitettu ja hinta satasen luokkaa. AF/MF-kytkimen lisäksi kyljessä on lock-vipu, joka estää zoomia valumasta. Etuelementin liike ääriasennosta toiseen on pieni, koska zoomausaluekin on vain 2,5-kertainen.

28-70-kuvanlaatu on huippua täydestä aukosta alkaen. Ainakin hääkuvaajat osaavat arvostaa lasia, joka on kuin 28, 35 ja 50-milliset kiinteät yksissä kuorissa. Nopeissa tilanteissa ei tarvitse hukata aikaa objektiivin vaihtamiseen. Toisaalta 28 ei ole yhtä laaja kuin sisäkuvissa hyödyllinen 24. Paino ja hinta vaativat veronsa, eikä F2 vastaa F1.2-valovoimaa.

RP:n eteen ruuvattuna 28-70-millinen on lähes koomisen näköinen. Valokuva ei täysin välitä vaikutelmaa, minkä yhdistelmä luonnossa antaa.

28-70 perässään pieni kamera.
Sanomattakin on selvää, että kolme kertaa runkoa painavampi objektiivi on tavattoman etupainoinen yhdistelmä.

Etupainoinen, takuulla!
28-70 suorastaan huutaa 1Dx-sarjan kaltaista järeää runkoa taakseen. Epäilemättä sellainen onkin tulossa.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Koneen vaihto on työläs prosessi ja aina tuloksena on jotain ongelmia

Niin mukavaa kuin koneen vaihto uuteen onkin, se on myös hyvin työlästä. Vaihto kannattaa tehdä ajoissa, sillä jos vanhan koneen levy on jo hajonnut, vaihdosta tulee ainakin kymmenen kertaa hankalampaa. Kun uusi ja vanha toimivat rinnakkain, vieläpä samassa verkossa, tiedostojen siirto ja asetusten selvittäminen on paljon helpompaa.

Pilvipalvelut helpottavat työtä, mutta monet asetukset, sovellukset ja apuohjelmat on kuitenkin siirrettävä itse. Omassa koneessa Lightroomin siirto aiheutti eniten päänvaivaa, mutta onnistui sentään ja lisenssi sallii kaksi yhtäaikaista konetta, joten presettien, vesileimojen ym. kopiointi uuteen koneeseen on ollut helpompaa. Kaikkia vanhoja ei kannata siirtää, vaan valita ainoastaan ne, mitä oikeasti käyttää. Samalla tulee siis tehtyä koneen siivous. Mikäli vanha kone on vielä käytettävissä, tiedostoja voi siirtää vasta silloin, kun niitä tarvitaan.

Työtiedostot siirtyvät helposti pilvipalvelussa ja arkistot ovat kuitenkin NAS-levyllä tai pilvessä, mutta työtä riittää silti. Itselläni eniten aikaa vei valokuvien siirto. Jpeg-kuvia oli yli 120 000 kappaletta, joten niiden siirto 100 megabitin verkossa olisi kestänyt kuusi tuntia. Kuvien palauttaminen NAS-aseman varmuuskopioista olisi ollut vielä hitaampaa hitaampaa.

Lopulta otin käyttöön usb 3-porttiin kytketyn neljän teratavun apulevyn, jolla siirtonopeus nousi sentään 50 megatavuun sekunnissa ja kopiointiaika lyheni noin tuntiin.

Kopiointi ulkoisen usb-levyn kautta.
Vielä nopeammin kopiointi olisi sujunut irrottamalla uuden koneen levy ja kytkemällä se vanhaan koneeseen, mutta halusin välttää levyjen irrottamista ja kiinnittämistä.

Raw-kuvia oli alle 50 000 kappaletta, mutta tilaa ne veivät yli teratavun. Kopiointi 100 megabitin verkossa olisi kestänyt puolitoista vuorokautta, usb-levyn kautta noin kuusi tuntia. Kannatti nähdä hetki vaivaa ja asentaa koneiden välille nopeampi gigabitin hubi, jolloin siirtonopeus tuplaantui ja nousi lähelle verkon maksimia.

833 megabittiä sekunnissa koneelta toiselle.
Osoittautui, että nopeus vaihteli riippuen siitä, mihin kahdeksasta hubin paikasta Ethernet-kaapelit kytki, joten kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ennen suureen kopiointiin ryhtymistä.

Gigabitin ethernetin 100 megatavun sekuntivauhdilla 1,1 teran kopiointiin olisi kulunut noin kolme tuntia, mutta vanhan koneen oikutteleva E-asema päätti aina välillä kadota käyttöjärjestelmän näkyvistä, joten kopiointi piti tehdä osissa. Työhön kului koko päivä.

Sivumennen sanoen kahden ssd-levyn välillä kopiointi olisi sujunut noin 12 minuutissa, mutta vanhassa koneessa ei ollut m2-aseman liitintä eikä teratavun kapasiteettikaan olisi riittänyt.

Uuden koneen Windows 10 kirvoitti monta voimasanaa Microsoftin suuntaan. Ensimmäinen niistä pääsi suusta jo konetta valitessani. Etäpöytäyhteyden vuoksi oli ostettava Pro-versio, joka maksoi peräti 259 euroa. Perusversion satanenkin on sekin liikaa, sillä käyttöjärjestelmän merkitys on koko ajan kutistunut, samalla kun sen suhteellinen osuus uuden koneen hinnasta on noussut. Tämä on kohtuutonta. Apple antaa käyttöjärjestelmän ilmaiseksi; tosin se perii hinnan moninkertaisesti takaisin kalliimpien koneiden muodossa.

Windows 10:n alkukysymykset käyvät joka kerta röyhkeämmiksi. Se pyytää lupaa paikannukseen, mainosten näyttämiseen ja moniin muihin asioihin, joista pitää osata valita tiukasti EI. Samoin se haluaa tyrkyttää Edge-selainta, vaikka käyttäjä asentaisi Chromen. Ja Onedrive haluaa kopioida pilveen työtiedostot aina työpöytää myöten. Oletusarvona sovellukset tallentavat Onedrivelle ja käyttäjän pitää osata itse vaihtaa tallennuspaikaksi Dropboxiin, paikallisen levyn tai mitä sitten haluaakin käyttää.

Iso 4K-näyttö on mukava, mutta siinäkin on ongelmansa. Hiirtä joutuu liikuttamaan aiempaa enemmän ja joissakin ohjelmissa tekstit menevät niin pieniksi, että näyttöä on katsottava todella läheltä. Esimerkiksi Adoben DNG-muuntimessa on kyllä 200 % asetus, mutta sekään ei kasvata tekstejä riittävästi.

Windows 10:llä on tapana hukata displayport-liitintä käytettäessä avointen ikkunoiden paikat, kun monitori menee sleep-tilaan. Mitä tarkempi näyttö, sitä pahemmin tämä häiritsee. Jokaisen herätyksen jälkeen on suurennettava ikkunat riittävän isoiksi ja raahattava ne takaisin työpöydälle vasemmasta ylänurkasta, johon Windows on ne näytön nukkuessa sijoittanut.

Ilmeisesti Windows hukkaa displayportin näytön sleep-tilan aikana, joten herätessä se ei muista näytön tarkkuutta ja positioi varmuuden vuoksi ikkunat pientä työpöytää varten vasempaan ylänurkkaan. Tähän löytyy netistä jotain apuohjelmia ja rekisterivirityksiä, mutta nekään eivät toimi kaikilla. Kumma kyllä osa Mac-käyttäjistä valittaa samasta ongelmasta.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Vanha Ivy Bridge, uusi Coffee Lake

Päivitin yhden pc-koneistani uuteen Coffee Lake -malliin. Sen Edeltäjä oli seitsemän vuotta palvellut Ivy Bridge. Vuosien kuluessa siihen oli asennettu ensin Windows 7, päivitetty Windows 8, edelleen 8.1 ja viimeisenä Windows 10. Vuosien ahkeran käytön jäljiltä levy oli täynnä ajureita, tiedostoja ja ohjelmia, joista ei enää kukaan ottanut tolkkua.

Kone palveli yhä, mutta siinä oli alusta pitäen kummallinen vika. Yksi neljästä levyasema (Seagate ST3000DM Barracuda) näkyi Windowsille SCSI-levynä ja hävisi ajoittain kokonaan, joten kone oli pakko buutata. Sen jälkeen asema palasi näkyviin ja toimi taas ongelmitta. Kyseinen levy oli juuri kaikkein tärkein, joten katoaminen oli varsin kiusallista. Kun syy ei kohtuullisella googlauksella selvinnyt, annoin asian olla.

SCSI Disk Device?
Pienistä ongelmista huolimatta kone toimi mainiosti vielä seitsemän vuotta myöhemminkin. Yksi syy oli siinä, että koneeseen oli uutena asennettu C-asemaksi ssd-levy, jolta Windows toimi mukavan ripeästi. Toinen syy oli 32 gigatavun keskusmuisti, joka alussa tuntui turhankin suurelta ja tuntuu siltä edelleen. Useimmat sovellukset eivät vieläkään osaa hyödyntää tehokkaasti 32 gigan muistia. Kun useita Chrome-ikkunoita oli auki, Lightroom saattoi kesken käytön valittaa muistin loppumisesta, vaikka siitä ei takuulla ollut kyse. Chromen sulkeminen auttoi jatkamaan.

Vaihdoin vanhaan koneeseen uuden 4K-näytön, joka toimi hyvin ensimmäiset pari päivää. Eräänä aamuna kone oli kuitenkin pimeänä, eikä käynnistynyt lainkaan. Edes näppäimistön valot eivät syttyneet. Lopulta keksin irrottaa displayport-kaapelin ja kokeilla hdmi-kaapelilla. Kone käynnistyi normaalisti, mutta näytön tarkkuus jäi HD-tasolle.

Tyypillinen ongelma, jollaista ei usko todeksi, jos joku sen kertoo -- mutta niin vain kävi. Monen vuoden käytön jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin kiintolevyt hajoaisivat ja fakta on, ettei levyjä kannata käyttää loppuun asti. Ne on helpointa vaihtaa silloin, kun vanha kone vielä toimii.

Niinpä tilasin uuden koneen helsinkiläiseltä Mikromafialta, kuten seitsemän vuotta sitten. Kerroin toiveeni ja annoin heidän ehdottaa sopivaa kokoonpanoa.

Ivy Bridge i7-3770
Vanhan koneen prosessori oli Intel i7-3770, uuteen tuli i7-9700. Vanhassa oli neljä ydintä (jotka hypersäikeillä näkyivät jokainen kahtena), uudessa kahdeksan aitoa ydintä ilman hypersäikeitä. Viivanleveys on kutistunut 22 nanometristä 14 nanometriin, mutta kellotaajuus noussut vain marginaalisesti (3,40 -> 3,60 GHz).

Coffee Lake i7-9700
Varmaan jokaista ostamaani pc-konetta on mainostettu hiljaisena, mutta uusi on sitä todella. Noctuan prosessorituuletin on kooltaan massiivinen, mutta kansi avattunakin kuin kuiskaus.

Äänetöntä tehoa: Noctua prosessorituuletin.
Nopeusvertailu koneiden välillä ei ole helppoa, sillä tekniikan kehittyminen liittyy lähinnä rinnakkaisuuden hyödyntämiseen, eivätkä uudet testimenetelmät anna järkeviä tuloksia vanhoilla koneilla. DOSissa toimiva C-kielellä tehty NxN-laudan kuningatarohjelma (N=15) kesti vanhassa koneessa 64,4 sekuntia, uudessa 49,9 sekuntia. Vertailun vuoksi vanhassa Pentium 200 MHz -koneessa aika oli peräti 2448 sekuntia ja vuoden 2003 kolmen gigahertsin Pentium 4-koneessa 239 sekuntia.

Minerd-louhintaohjelma antaa uudessa koneessa 118 kilohashia sekunnissa, vanhassa 49,1. Avidemux-testi, joka koodaa gigatavun mpeg-2-tallenteen mp4-muotoon, kesti vanhassa 543 ja uudessa 265 sekuntia. Puolen minuutin kännykällä kuvattu 4K-video muuntui HD-tarkkuudelle pakotetulla uudelleenkoodauksella (force decode, 2 pass) ennen 202 sekunnissa ja nyt 83 sekunnissa.

Uusi kone on siis runsaat tuplasti nopeampi, mutta se johtuu lähinnä ydinten määrän kaksinkertaistumisesta.

Entä levyasemat ja niiden nopeus?

Yksi uuden koneen levyasemista on neljän teratavun Seagate Ironwolf. Ei mikään huippulevy, mutta riittää datakäyttöön.

Seagate Ironwolf 4 TB.
Kirjoitan aina levyihin käyttöönottopäiväyksen. Siitä on tulevina vuosina hyötyä, kun on aika miettiä levyn korvaamista uudella.

Vanhassa koneessa ovat alkuperäiset 240 gigan C-asema sekä 3 teran E-asema, jotka laskurin mukaan ovat olleet käytössä 49373 tuntia. Niitä voi pitää täysin palvelleina. Kiinnostavaa kyllä, kiintolevyjen elinikä on pidentynyt samaan aikaan kun kapasiteetti on noussut teraluokkaan. Kymmenen vuotta sitten levyt kestivät juuri takuuajan (3-5 vuotta), mutta hajosivat viimeistään sen umpeuduttua.

Uutena vanhan koneen E-asema antoi Crystalin DiskMarkilla 189 Mt luku- ja 186 Mt kirjoitusnopeuden sekunnissa. Nyt mitattuna ja lähes täynnä E-aseman nopeus oli enää 111/112 megaa sekunnissa. Testiohjelman versio on tosin vaihtunut kolmosesta kuutoseen, joten tulokset eivät välttämättä ole vertailukelpoisia.

Uusi neljän teran levy toimii tyhjänä samaa 188 Mt/s -vauhtia kuin edellinenkin.

Uusi 4 teran levy tyhjänä Crystal DiskMark 6.
Vanhan koneen C-asema (Kingston SSD 240 Gt) oli säilyttänyt nopeutensa paremmin:

Kingston 240 Gt toimii nopeasti vielä 7 vuoden käytön jälkeenkin.
Uuden koneen C-asema on ihan toista maata. Samsung SSD 970 EVO Plus 1 TB on kooltaan pieni, mutta hurjan nopea. Kuvassa vertailun vuoksi kahden gigatavun SD-muistikortti. Aseman kapasiteetti on 500-kertainen korttiin nähden.

Samsung SSD 970 Evo Plus
Samsungin omalla nopeustestillä tuloksena on 3515 megatavun luku- ja 3294 megatavun kirjoitusnopeus sekunnissa. Vertailun vuoksi myös Crystal DiskMarkin tulos:

Uusi SSD on jopa 10 kertaa edeltäjäänsä nopeampi.
Nopeudesta innostuneena hankin rinnalle toisen samanlaisen. Asennus emolevylle vaati pientä sorminäppäryyttä, mutta nyt koneessa on yhden teratavun C ja D-asemat, joiden nopeus vetää suun hymyyn.

Samsung Magician -apuohjelma.
Käyttöjärjestelmän oma kopiointitoiminto ssd-asemalta toiselle näyttää yli 1,5 gigatavun nopeutta sekunnissa. Eikä kyse ole hetkittäisestä nopeudesta, joka nousee tappiin kopioinnin alkaessa, kun kirjoitus vielä menee puskuriin, vaan tulos on puolivälin jälkeen, jolloin noin 20 gigatavua on jo kirjoitettu.

Kopionti ssd-asemalta toiselle 1,54 gigatavua sekunnissa, vau!
Selvästi suurin kehitys seitsemän vuoden aikana on siis tapahtunut massamuistien nopeudessa. Luultavasti myös näytönohjaimissa, mutta se jää itseltä kokematta, koska en pelaa.

No, toimiiko Windows 10 sitten salamannopeasti uudessa koneessa? Sujuuko Lightroomin käyttö kuin tanssi? Eipä sentään. Windows 10 kyllä käynnistyy nopeasti, mutta sen käytössä on edelleen kummallisia viiveitä.

Lightroomissa osa toiminnoista nopeutui selvästi, osa ei.  Yhtenä syynä on vanha 6.14-versio. Uudet kuukausimaksulliset pilviversiot ovat paremmin optimoituja. Näytön päivityksessä on jotain vikaa, säätimillä tehdyt muutokset kuvaan eivät näy ennen kuin hiirellä klikkaa kuva-alueelle. Käytössä on vain prosessorin sisäinen näytönohjain. Lightroomin sovellus ja kuvat on sijoitettu E-levylle, katalogi C-asemalle ja preview-tiedostot D-asemalle. Tiedostojen hajauttamisen eri levyille pitäisi parantaa suorituskykyä.

Vanha kone käytti 1055 raw-kuvan export-toimintoon tasan tunnin, uusi selvisi siitä 27 minuutissa. Exportin aikana kaikki kahdeksan ydintä ovat täystyöllistettyjä. Näky on melkeinpä kaunis:

Lightroom 6.14 export käyttää kaikkia ytimiä.
Eniten nopeutui dng-muunnos ssd-levyltä toiselle. Vanha kone käytti 264 cr2-tiedoston muuntamiseen 72 sekuntia, uusi vain 28 sekuntia. Alkuperäisten tiedostojen koko oli 6,86 gigatavua, dng-versioiden 5,99 gigatavua. Näin suurten tiedostomäärien liikuttelu hyötyi suuresti uusien ssd-asemien nopeudesta.

Kolmen raw-kuvan HDR-merge preview (deghost: low) vei vanhalta koneelta 24 sekuntia, uudelta 18 sekuntia. Seuraava nopeuden tuplaus lienee luvassa vasta sitten, kun markkinoille tulevat järkevästi hinnoitellut 16-ytimiset prosessorit.

Uusi, puhdas kone ja iso 32" näyttö 4K-tarkkuudella antavat kuitenkin hyvät puitteet työntekoon ainakin seuraaviksi viideksi vuodeksi.