perjantai 3. toukokuuta 2019

Pelkkää usb-latauskaapelia etsimässä

Takavuosina puhelimen mukana saattoi tulla usb-kaapeli, jolla pystyi vain lataamaan puhelinta, sillä datakarvoja ei ollut kytketty. Nykyään sellaisen kaapelin toimittaminen puhelimen mukana olisi hölmöä, koska asiakkaat ihmettelisivät miksei tietojen synkronointi tai esimerkiksi valokuvien siirto pöytäkoneelle toimi.

Synkronoinnin estäminen voi olla haluttu ominaisuus esimerkiksi matkoilla, kun puhelinta joutuu lataamaan vieraista latureita tai seinään upotetuista usb-pistokkeista. Tietoturvaa kaipaaville myydään jopa usb-kondomia, joka johtimen väliin kytkettynä päästää läpi vain lataussähkön.

Yritin etsiä pelkkää latauskaapelia huonolla menestyksellä. Nekin kaapelit, joiden pakkauksessa lukee isolla "Charging cable" ilmoittavat pienellä tekstillä hoitavansa myös synkronoinnin.

Yksi ratkaisu kuitenkin löytyi: kolmipäinen kaapeli, jossa on usb-c, micro-usb- ja lightning-liittimet. Haaroitettu kaapeli ei voi siirtää dataa, koska siirto menisi sekaisin useamman laitteen yhteiskäytössä. Niinpä monihaaraista kaapelia voi käyttää ainoastaan laitteen lataamiseen. Se on joskus -- ei aina -- haluttu ominaisuus.

Yksi kaapeli, kolme eri liitintä.
Halusin pelkän latauskaapelin paitsi tietoturva-, niin myös käytännön syistä. Autossa oleva usb-liitäntä on yhdistetty auton omaan tietoviihdejärjestelmään. Aina, kun siihen kytkee puhelimen latausta varten, se haluaa ohjata puhelinta ja käynnistää Android Auto -sovelluksen (totta, sitä ei voi virallisesti edes ladata suomalaisiin puhelimiin, mutta apk-tiedostona onnistuu).

Latauskaapeliin kytkettynä auton usb-liitäntä (ja tietokoneen vastaava liitäntä työpöydällä) vain lataa puhelinta, yrittämättäkään mitään turhan fiksua. Autossa bonuksena on vielä useamman puhelimen samanaikainen latausmahdollisuus.

Auton datakäyttöön tarkoitettu usb-liitin antaa vähemmän virtaa kuin tupakansytyttimen paikalle kytketty laturi, mutta on usein näppärämpi käyttää eikä vaadi adapteria.

Haluamani kaapeli löytyi Minimanista, viralliselta nimeltään "Multilatausjohto hopea", hinta 13,95 euroa. Tuotemerkki on itselleni outo Waltter.

Monipäinen kaapeli ilman datasiirtoa on tietoturvallinen.
Kaapeli näyttää kestävältä ja hinta on kohtuullinen, mutta usb-kaapelien yleinen hinnoittelu on ärsyttävän kallista. Siinä onkin seuraavan kirjoituksen aihe.

1 kommentti:

  1. USB-C käyttää datapinnejä nopeuden/standardin määrittämiseen, eli tällainen (datapinnitön) kaapeli on automattisesti USB 2.x standardin mukainen, eli ~5V/500mA. Latausnopeus siis sen mukainen.

    VastaaPoista