keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Paras punaviini

Viinilehti julkisti juuri sopivasti joulun alla Viinistä viiniin -mobiilisovelluksen, joka auttaa valitsemaan parhaat viinit ja löytämään hinta/laatu-suhteeltaan parhaat tuotteet. Sovellus sisältää arviot kaikista Alkossa myytävistä viineistä sekä valikoiman laivojen ja Finnairin tax-free-juomista.

Tällä hetkellä sovellus on saatavilla Androidille, iPhone-versio valmistuu ensi vuonna. Perusohjelma on ilmainen, laajempi Platinum-versio maksaa muutaman euron. Ensi vuonna ohjelmaan on luvassa uusia toimintoja, kuten viiniä ruuan perusteella suositteleva automatiikka.

Käytyäni julkistustilaisuudessa halusin tietenkin testata sovellusta omalla Huawein puhelimellani -- mutta sepä ei onnistukaan, sillä sovellus vaatii vähintään Android 2.3.3:n ja Saunalahden 1,5 vuotta sitten myymässä halpa-Huaweissa on vain 2.2.1. Version voisi päivittää hieman kikkailemalla uudempaan, mutta Saunalahti ei ole tarjonnut yhtään automaattista käyttöjärjestelmäpäivitystä. No, kesäleluksi sen ostinkin.

Kiinnostavaa on se, että Play-kaupan web-versio muistaa rekisteröimäni laitteen ja kertoo heti, ettei asennus onnistu:

Googlen Play-sovelluskauppa varoittaa, ettei viinisovellus toimi.
Yhteensopivuusongelma ei voi olla kovin merkittävä, koska sovellus on suhteellisen yksinkertainen.

Toinen havainto: kun Play-kauppaan menee Huaweilla ja yrittää hakea sovellusta, sitä ei löydy. Ilmeisesti kauppa suodattaa yhteensopimattomat sovellukset pois tuloksista. Tämä on peruskuluttajan kannalta hyvä ratkaisu, mutta kokeneempi käyttäjä haluaisi tietää, mitä muita sovelluksia on olemassa. Nehän voisivat johtaa uuden laitteen hankkimiseen.

Uudella Samsung S3:lla kauppa tietenkin toimii ja sillä pääsee kokeilemaan kaupan hauskinta ominaisuutta: viiniä voi hakea rajahinnan perusteella:

Punaviinit ja rajahinnaksi 15 euroa.
Näin selviävät nopeasti halvimmat täydet viisi tähteä saanutta tuotetta:

.Kolme viiden tähden viiniä alle 15 euron hintaluokassa.
Halvin viiden tähden punaviini on Norton  Barrel Select Cabernet Sauvignon 2008.
Sovelluksessa on linkki Alkon omalle tuotesivulle, joka on lähinnä teknisluonteinen.

Viiniarviot ovat tietenkin subjektiivisia. Amerikkalainen Cellartracker.com antaa viinille vain kaksi tähteä, vaikka yksi arvostelija kehuukin sitä maininnalla "good for the price". Toinen kommentti: "An average Cabernet with no obvious faults, but is a bit too bland, inoffensive and unsurprising to be worth the money at 9,99€". Hinnasta päätellen Alkon monopoliasema ei ole kuluttajan edun vastaista, ja ilmeisesti täysin vapaan kilpailun puuttuminen pitää Suomessa myytävien viinien laadun korkealla.

Itse en tiedä viineistä mitään, joten jos lukijoilla on kommentteja näistä kolmesta viinistä (kaksi muuta siis Regolo 2008 ja Marques de Arienzo Reserva 2004) niin ne ovat tervetulleita.

Entä vastaavat valkoviinit? Tässä lista:

Viiden tähden halvimmat valkoviinit.
Viinien nimet ovat yleensä niin teknisiä, että niitä on vaikea muistaa ellei ole ladannut mobiilisovellusta puhelimeensa, mutta tämän muistaa maallikkokin: Kung-fu tyttö vuodelta 2011.
Kung-fu-tyttöä maistelemaan!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Flightradar24 Windows 8 -sovelluksena

Ostin ensimmäisen sovelluksen Windows Storesta: Flightradar24. Suosittu mobiilisovellus, joka näyttää lentokoneiden sijainnit ja lentoreitit, on nyt ilmestynyt Windows 8 -versio (hinta 2,99 euroa).

Flightradar24 nyt myös Windows 8:lle.
Flightradar24:n toiminnoissa ei ole suuria muutoksia aiempiin versioihin verrattuna. Koneet näkyvät kartalla, mistä valitaan kiinnostava lento:

Finnairin aamukone tulossa New Yorkista.
Isolla näytöllä ruudulle mahtuu paljon tietoa -- lennon tekniset tiedot, koneen valokuvia sekä kyseisen koneen aiemmat lennot:

Isolle näytölle mahtuu paljon tietoa kerralla.
Ainoa tieto, mitä ei nähdä, on matkustajien nimet ja valokuvat. Mutta ehkä sekin muuttuu jatkossa. Israelilainen SeatID yrittää myydä lentoyhtiöille sosiaalisen median palvelua, jolla asiakas voi vaikuttaa viereisen istuimen matkustajan valintaan. Pitkän lennon voi hyödyntää esimerkiksi verkostoitumiseen.

Flightradar24 näyttää tietoja myös lentokentiltä:

Flightradar24 näyttää kentän säätilan ja saapuvien koneiden etäisyydet.
Helsinki-Vantaan tapauksessa saapuvat koneet näkee myös kentän omasta palvelusta www.helsinki-vantaa.fi, mutta silloin yksikkönä on kilometrien sijaan kellonaika:

Saapuvien lentojen näyttö kentän omasta palvelusta.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Raw on valokuvaajan vakuutus

Ei ole tavatonta, että netistä otettuja kuvia esitellään omina, mutta tämä kanadalaisen kuvaajan (Studio Hera Bell, sivu tällä hetkellä alhaalla) tapaus on häikäilemättömyydessään ennennäkemätön: http://forums.dpreview.com/forums/post/50421807. Keskustelua tapauksesta ja sen opetuksista suomeksi Digicamera.netin foorumissa sivulla http://www.digicamera.net/dnews12/dnews_1212.htm#12122012.

Jos digikuvan alkuperäisestä kuvaajasta tulee kiistaa, miten asian voi todistaa? Exif-tiedoista tai kuvaan upotetuista copyright-merkinnöistä ei ole apua, sillä ne on yhtä helppo luoda kuin poistaakin.

Oikeastaan ainoa keino on säilyttää alkuperäinen raw-kuva itsellä ja julkaista nettiin vain sen jpeg-versio. Raw-kuvia ei pitäisi koskaan luovuttaa muille, sillä ne ovat valokuvaajan vakuutus tulevaisuuden varalle.

En muista nähneeni yhtään ohjelmaa, joka muuntaisi jpeg-kuvan takaisin raw-kuvaksi. Sellaisen ohjelman tekeminen ei kuitenkaan ole mahdotonta, joten raw-kuvan omistaminen ei sinällään todista mitään.

Oleellista on se, että raw-kuvassa on jpeg-versiota enemmän informaatiota, jonka väärentäminen on mahdotonta. Mahdollisessa riitatilanteessa raw-kuvan omistaja voi näyttää, että hänen raw-kuvasta löytyy enemmän sävyjä ja säätövaraa kuin varastetusta jpeg-versiosta.

Kun osa kuvadatasta on kerran pudotettu pois raw-kuvaa jpegiksi muunnettaessa, ei ole mitään keinoa saada sitä takaisin. Muunnos rawista jpegiksi on yksisuuntainen ja pysyvä.

Jos päinvastainen olisi mahdollista, jpeg-kuvaa voisi editoida mielin määrin ja koko raw-kuvaus muuttuisi tarpeettomaksi.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Twitter-clientilla giga keskusmuistia Windows 8:ssa

Tämä on varmaankin jonkinlainen maailmanennätys: Windows 8:ssa toimiva Tweetro-client vei äsken yli gigan keskusmuistia:

Gigatavu Twitteriin -- WTF??
Vielä erikoisemmaksi asian teki se, ettei Tweetro ollut varsinaisesti edes käynnissä -- se toimi taustaprosessina, joka päivittää aloitusnäytöllä näkyvää lukemaa uusista tviiteistä.

Yksi Windows 8:n uusista ominaisuuksista on se, ettei ns. Metro-sovelluksia tarvitse sulkea lainkaan. Windows hoitaa itse niiden muistinhallinnan, kuten tablet-koneissa yleensäkin. Tai ainakin sen pitäisi hoitaa. Huomasin nimittäin, että myös Windows 8:n oma sähköpostiohjelma vei kohtuuttomasti muistia:

Sähköpostiohjelmallakin 229 megatavua?
Myöskään sähköposti ei ollut varsinaisesti auki, ts. sen ikkuna ei näkynyt uuden työpöydän vasempaan reunaan ilmestyvässä ikkunalistassa. Postiohjelma haisteli vain tausta-ajossa uusien viestien määrä.

Näyttää siltä, että Windowsin muistinhallinnassa on vielä ongelmia. Jos siis kone tuntuu hitaalta uudella Windows 8:lla, kannattaa seurata muistinkulutusta. Se on onneksi helppoa uudistetulla Task Manager -toiminnolla.

Näiden esimerkkien valossa erityisesti taustaohjelmat voivat tuottaa ongelmia, vaikka ne ovat juuri niitä sovelluksia, mitä ei välttämättä tarvita. Ne kannattaa poistaa ensimmäisinä tausta-ajosta.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Miten varmistaa Lightroomin valokuvat?

Adoben Lightroom on ohjelmana sekava ja monimutkainen, eikä sen tiedostohallinta ole yhtään helpompaa. Lightroom ja valokuvien varmuuskopionti -nettihaku tuottaa 2,5 miljoonaa osumaa, joten ilmeisesti muutkin ovat pähkäilleen asian kanssa.

Ensimmäinen osuus on helppo: miten varmistetaan Lightroomin oma tietokanta eli lrcat-loppuinen tiedosto? Se on elintärkeä, sillä sql-tietokannassa on tiedot kuviin tehdyistä säädöistä sekä kuvien metatiedot. Oletusarvona Lightroom varmistaa tietokannan kerran viikossa kansioon, jonka nimi kerrotaan ohjelman asetuksissa.

Käytön myötä varmistuksia syntyy viikon välein eikä Lightroom ilmeisesti poista niitä koskaan. Kuukausia vanhoista tietokannoista ei ole iloa, jos uudempiakin on käytettävissä. Ja miksi ihmeessä tietokanta (yksi iso tiedosto, omalla koneellani nyt 237 megatavua) pitää varmistaa aina omaan alikansioonsa, joka saa nimensä päivän ja kellonajan mukaan? Mikseivät ne kaikki voi olla yhdessä kansiossa niin, että vain tiedostonimi muuttuisi? Silloin tarpeettomat kopiot olisi helpompi poistaa.

Tutkimattomia ovat Adoben koodaajien tiet. Nettikeskustelun runsaudesta päätellen asia on hämmentänyt muitakin.

Yksi hyvä niksi on ohjata varmuuskopio pilveen, jolloin tärkeästä tietokannasta on tuore kopio jossain muualla kuin omalla kiintolevyllä. Tämä on periaatteessa hyvä idea, mutta jos pilvenä on Skydrive tai Dropbox, jotka synkronoivat kansion kaikille koneille, järjestely on epäkäytännöllinen. Muutaman sadan megatavun tietokannan kopiointi läppärille aina, kun kuvia on muokattu pöytäkoneella, on paitsi turhaa myös hidasta, jos läppärin avaa 3G-yhteyden varassa tai ulkomailla.

Paljon vähemmän vinkkejä löytyy itse valokuvien varmistukseen. Moni jopa kuvittelee, ettei kuvia tarvitse varmistaa lainkaan, koska ne sisältyvät tietokantaan. Tämä virhe voi tulla kalliksi.

Valokuvien varmistuksessa on yksinkertainen ongelma: kun kuvia alkaa olla kymmeniä tuhansia, miten kopioin vain muuttuneet tai uudet tiedostot toiselle levyasemalle (tai pilveen)? Kaikkien kuvien jatkuva kopiointi vie aikaa ja voi tukkia verkkoa, varsinkin jos tiedostot ovat 20-40 megatavun raw-kuvia.

Adobe tuo ongelmaan oman lisämausteensa. Oletusarvona se luo raw-kuvista esikatseluversiot samaan kansiohierarkiaan itse kuvien kanssa. Jos raw-kuvat ovat aiheittain kansiossa C:\raw ja sen alikansioissa (esimerkiksi C:\raw\loma tai C:\raw\2012), esikatselukuvat ovat kansiossa  C:\raw\previews.lrdata (lisäksi katalogille annettu nimi).

Perinteinen strategia olisi kopioida koko C:\raw-haara (tai ainakin kaikki sen muuttuneet tiedostot) toiselle levylle, mutta previews.lrdata-kansio on kooltaan 10 gigatavua ja sisältää peräti 34 162 pientä tiedostoa. Varsinaisia raw-kuvia on vain 13 964, yhteensä noin 360 gigatavua. Pienten tiedostojen kopiointi varsinkin NAS-levylle on hidasta.

34162 turhaa tiedostoa ja 29084 turhaa kansiota haluaa tulla mukaan varmistukseen. Ei kiitos.
(Sivumennen sanoen Lightroomin asetuksissa raw-välimuistin kooksi oli ennen asetettu 10 gigatavua mutta nostin sen 50:een; samalla ohjasin välimuistin F-asemalle, johon onkin syntynyt 1356 dat-loppuista tiedostoa, yhteensä 642 megatavua. Mutta silti lrprev-tiedostot tukkivat edelleen raw-kansiota ja hidastavat varmistusta. Koneessani oli ennen Lightroomin kolmosversio, joka on päivitetty neloseksi -- ehkä se selittää osan sotkusta?)

Lightroomin asetuksista puuttuu kohta, joka loisi esikatselukuvat haluttuun paikkaan, esim. ssd-levylle.
Esikatselutiedostoja on turha varmistaa, koska ohjelma luo ne tarvittaessa uudelleen. Miten siis ratkaista asia elegantisti?

Yksi mahdollisuus on käyttää älykästä synkronointiohjelmaa (kuten Microsoftin Synctoy), joka kopioi tai synkronoi muuttuneet tiedostot toiselle levylle. Ohjelma kuitenkin tukehtuu 50 000 tiedostoon, sillä esikatselukuvat elävät käytön myötä ja ohjelma luulee niiden kuuluvan mukaan kopiointiin. Tämän voi estää valitsemalla Synctoyn asetuksista vain cr2-loppuisten tiedostojen käsittely.

Parempi ratkaisu on kuitenkin erottaa esikatselukuvat toiseen kansioon tai jopa toiselle levylle, jos niitä on koneessa useampia. Nähdäkseni Lightroomissa ei kuitenkaan ole tätä varten asetusta -- ei ainakaan sellaista joka toimisi. Esikatselukuvat syntyvät aina samaan kansiohaaraan katalogin kanssa. Sen sijaintia ei voi muuttaa luomisen jälkeen muutoin kuin luomalla uusi katalogi.

Varmuuskopioinnin helpottamiseksi katalogi on syytä olla eri kansiohaarassa kuin itse kuvat. Tämä olisi ollut hyvä tietää silloin, kun otin ohjelman käyttöön.

Lopulta päädyin luomaan E: asemalle uuden kansion ja siirtämään raw-kuvakansiot Lightroomin omalla tiedostohallinnalla sen alle. Näin katalogi esikatselukuvineen jäi vanhaan sijaintiin, mutta kuvista syntyi oma kokonaisuus, jonka varmistaminen muuttuneilta osin on jatkossa helppoa. Katalogi on nyt vanhassa paikassa, joten se täytyy varmistaa erikseen.

Tähän on varmaan helpompiakin tapoja? Tosin Adoben tuntien en olisi ihan varma.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Katteet linssinsuojuksesta

Menestyneet kameravalmistajat tekevät hyvää bisnestä kameroita myymällä, mutta arvatenkin vielä parempi bisnes on oheistarvikkeiden myynti. Miten muuten voi selittää sen, että yksinkertainen Canonin linssinsuojus maksaa Verkkokauppa.comissa 8,90 euroa? Kun ne tuppaavat katoamaan reissussa, ostin kolme kerralla. Lasku oli 26,70 euroa.

Kolme palaa muovia, hinta 26,70 euroa.
Hinta tuntuu kovalta, kun kyse on pelkästä muovinpalasesta. Vastavalosuojat ovat vielä kalliimpia, mutta niiden sisäreunassa on sentään jonkinlainen pinnoite. Linssinsuojuksen valmistaminen kiinalaisessa tehtaassa ei voi maksaa 0,20 euroa enempää.

Tosin pussin takana lukee Made in Japan, mutta mahtaako sekään selittää eroa? Onko pikemminkin niin, että katteet tehdään siellä, missä yksikköhinta on alhainen eikä ostaja sen vuoksi pohdi koko asiaa.

Vielä toinenkin Canon-ilmiö: 5Dm3:n rungosta lähtee väri.

5Dm3:n takareunasta lähtee väri ja alta paljastuu alumiininen pinta.
Olen omistanut useita Canonin runkoja, enkä ole koskaan ennen havainnut vastaavaa. Väri lähti syksyllä, kun olin kuvaamassa sadekuuron aikaan, ja kameran reuna hankaantui kävellessä takkia vastaan.

Mutta ei sen pitäisi aiheuttaa värin lähtemistä, eihän? Onko joku havainnut vastaavaa?

JK. Linssinsuojus E-77U:n yhdeksän euron hinta alkoi näyttää suorastaan edulliselta, kun vertasin sitä Rajalaan. Siellä vastaava suojus maksaa peräti 20 euroa kappale. Ja yksinkertainen takasuojus, jossa ei ole mitään liikkuvaa osaa, sekin 15 euroa. Tämä on outoa, sillä rungoissa ja objektiiveissa Rajalan hinnat ovat hyvin kilpailukykyisiä. USA:n Adoramassa ja Amazonissa E-77U:n hinta on 10,95 dollaria. Joku tosiaan ottaa katteet yksinkertaisista muovinpaloista, mutta se ei ole yksin Canon.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyys loukkaa Skydriven käyttöehtoja

Microsoftin Skydrive-pilvessä on hauska ominaisuus: siihen voi helposti tehdä yksinkertaisen kyselylomakkeen, jonka vastaukset siirtyvät automaattisesti Excel-taulukkoon jatkokäsittelyä varten.

Excel-kyselyn luominen löytyy Create-valikon viimeiseltä riviltä.
Aloin tehdä lomaketta, jossa kysyttiin henkilön nimi, osoite, vuoden tärkein juhla ja muuta sellaista. Lomaketta tallennettaessa tuli virheilmoitus käyttöehtojen rikkomisesta: Remove questions or words requesting personal information.

Hmm... jostain syystä Microsoft ei salli henkilötietojen kysymistä. Mutta mitä järkeä on tehdä nettiin lomakkeita, jos niissä ei saa kysyä nimeä tai muita henkilötietoja?

Ikävä kyllä Skydrive varoittaa asiasta vasta lomakkeen tallennuksen yhteydessä, eikä se silloinkaan kerro, missä kentässä on ongelma. Poistin nimikentän, mutta virheilmoitus ei hävinnyt. Poistin osoitekentän, sama tulos. Lopulta mitään henkilökohtaista ei ollut enää jäljellä -- mutta silti varoitus pysyi ennallaan. Mitä ihmettä?

Monien kokeilujen jälkeen jäljitin ongelman vuoden tärkeimpään juhlaan. Vastausvaihtoehdot joulu, juhannus, pääsiäinen ja vappu olivat Skydriven mielestä OK, mutta itsenäisyyspäivä ei kelvannut.

Lopulta jäljellä oli vain yksi kenttä ja yksi vastaus:

Itsenäisyys loukkaa Skydriven käyttöehtoja.
Ahaa! Lomakkeessa ei saa esiintyä sanaa itsenä -- ei sen paremmin selityksenä, kentän nimenä kuin vastausvaihtoehtonakaan.

En ymmärrä syytä, joten voin vain arvailla. Microsoftilla on kiellettyjen sanojen lista, ja joku suomea huonosti osaava on lisännyt sinne kyseisen sanan -- mutta miten se liittyy henkilötietoihin? Miksei listalla ole sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin nimi, puhelinnumero tai osoite?

Kiellettyjä, täysin harmittomia sanoja voi olla muitakin. Johtopäätös: jos teet kyselylomaketta Skydriveen, kokeile lomakkeen tallentamista jokaisen kentän lisäämisen jälkeen. Avainsanan löytäminen valmiista lomakkeesta voi olla työlästä ja turhauttavaa.

Tein lopulta nettiin aivan toisenlaisen lomakkeen, jonka voi täyttää osoitteessa https://skydrive.live.com/survey?resid=CD142BD908031492!734&authkey=!AHRI0OIl5nwiX2c

Lomakkeilla ilmoitetut tiedot tulevat näppärästi Excelin web-versioon, jota voi käyttää Skydrivessa ilmaiseksi:

Lomakkeen vastaukset näkyvät suoraan Excel-mallissa.
Toinen vaihtoehto on käyttää Google Docsia, joka tietääkseni ei sensuroi kysyttäviä tietoja. Googlen vastaava toiminto on monipuolisempi, mutta hankalampi käyttää. Kenttätyyppejä on enemmän ja valmiina on mm. palautelomakkeissa tarpeellinen pisteytys -- jopa kaksiulotteisena taulukkona. Lisäksi jokaisen vastauksen ensimmäiseen sarakkeeseen tallentuu päiväys ja kellonaika. Pakollisten kenttien kohdalle ilmestyy automaattisesti pieni punainen tähti.

Kaiken kaikkiaan hyödyllinen ominaisuus! Miten näitä lomakkeita ennen tehtiin, kun ei ollut pilviä...?

Lisäys 11.12.2012: Ilmeisesti on niin, ettei lomake-ominaisuutta tarjota suomalaisille käyttäjille. Minulla se näkyi, koska olen rekisteröitynyt Live-palveluun kauan sitten ja valinnut maaksi Iso-Britannian. Kyseessä voisi olla jokin suomalaisen tekstin ja englantilaisen palvelun välinen konflikti. Tämä pitää tarkistaa uudelleen sitten, kun lomakkeet näkyvät myös suomalaisille käyttäjille.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Lentosimulaattorin kyydissä

Oli tänään tilaisuus nousta ja laskeutua Hong Kongin lentokentältä -- tosin vain virtuaalisesti.

Lennosta vastasi Finnairista pari vuotta sitten yhtiöitetty Finnair Flight Academy Se myy mm. lentäjä- ja lentoemäntäkoulutusta Finnairille sekä noin 50 muulle lentoyhtiölle. Lentotunteja simulaattoreissa kertyy vuodessa noin 24 000.

Varsinaisia simulaattoreita on kuusi: MD11, A320, A330/340, Embraer 170, ATR 42/72 ja Boeing 757. Pitkään palvellut DC-9-simulaattori poistettiin käytöstä keväällä, ja se saa viimeisen lepopaikkansa ilmailumuseosta.

Jokainen simulaattori on melkoinen investointi, sillä laite maksaa kymmenestä miljoonasta ylöspäin. Myös käyttökustannukset ovat tuntuvat. Hydrauliikka, grafiikkaprosessorit, videotykit ja jäähdytys käyttävät runsaasti sähköä. Flight Academyn edustaja kertoi yhtiönsä olevan Vantaan Energian suurimpia asiakkaita.

Pikantti yksityiskohta simulaattorissa on romppu, jolla lentokonevalmistaja myy ilma-aluksen lentomallinnukseen tarvittavan datan simulaattorissa käytettäväksi: sen hinta on 1,5 miljoonaa dollaria. Takuulla maailman kallein romppu -- eikä sitä löydy Pirate Baystä.

Varsinaisen lentokoneen omat tietokoneet ovat nykymittapuun mukaan alkeellisia. Todennäköisesti matkustajalla on älypuhelimessaan enemmän laskentatehoa kuin itse lentokoneessa, jonka tietokone maksaa kuitenkin kuusinumeroisen summan euroja. Lentokoneessa maksetaan luotettavuudesta ja jatkuvuudesta, ei huipputehosta.

MD-11-simulaattori otettiin käyttöön 1990-luvun alussa, samalla kun Finnair sai ensimmäiset oikeat koneetkin. Simulaattorin osia ja grafiikkaa on päivitetty vuosien kuluessa.

Ilmassa! Nokka kääntyy kohti Hong Kongin lentokenttää. Kipparin paikalla MD-11-kouluttaja Mikko Kotomäki.
Ulkonäkymä luodaan neljällä videoprojektorilla, jotka heijastavat kuvan 210 asteen kaarevalle pinnalle. Lentäjän on helppo uskoa olevansa oikeassa koneessa. Grafiikan tarkkuus on hyvä, mutta kotimikro hyvällä näytönohjaimella ja uusimmalla Flight Simulator -ohjelmalla pystyy yksityiskohtien määrässä vähintään samaan.

Sen sijaan mikään ei voita laajaa näkökenttää yhdistettynä hydrauliikan luomaan liikevaikutelmaan. Lähtökiihdytyksessä selkä painautuu vasten tuolia kuten oikeassakin koneessa ja kova lasku todella tuntuu  kovalta. Ja onhan se ihan toista painella oikeita nappuloita sen sijaan, että napsauttelisi niiden kuvia hiirellä!

Itse asiassa lentosimulaattorissa käytetään samoja osia kuin oikeissa lentokoneissa. Tavallinen kello maksaa 12 000 euroa, koska sen pitää täyttää samat tiukat ilmailumääräykset.

Paneelista voidaan valita erilaisia vikatilanteita aina moottorin irtoamista myöten.
Entä millaista on itse lentäminen? Kun autopilotti on ohjelmoitu, kone lentää itsekseen eikä mihinkään tarvitse koskea. Lentäjät väittävät puolivakavissaan, että Atlantin pystyy ylittämään kuudella napin painalluksella.

Ohjaimet ovat raskaat ja laippa- ym. vipujen käyttö vaatii voimaa. Uusien joystickillä ohjattavien Airbussien rinnalla tekniikka tuntuu vanhanaikaiselta -- mutta kestää takuulla kovaakin käyttöä.

Kaikenlainen lentäminen on helppoa, vaikeaa on vain laskeutuminen. Koti-pc:llä lentänyt yllättyy, miten vakaasti oikea kone jyrää kohti kiitorataa. Ellei sivutuulta ole, kone etenee kuin kiskoilla, eikä autopilotin irrottamisen jälkeen ohjausliikkeitä tarvita juuri lainkaan. Automatiikka hoitaa tehovivut, joten lentäjän tehtävksi jää vain pitää kone liukupolulla VASI-valoja tarkkailemalla ja tehdä tarvittava loppuloivennus.

Se onkin yllättävän vaikeaa, sillä MD-11:n ohjaamo on todella korkealla ja loivennusta on vaikea arvioida ilman riittävää kokemusta.

Oikea laskeutuminen on tietenkin paljon vaikeampaa. Lentokoneet tulevat laskuun jonossa kuin köyhän talon porsaat, joten tilaa sooloiluun ei ole. Lisäksi lentäjien on koko ajan tarkkailtava ilmatilaa ja muuta liikennettä. Sääolot ovat harvoin cavok, kuten simulaattorissa (josta tietenkin löytyy myös muita vaihtoehtoja: sivutuuli, ukkoskuurot, lumisade, lumipyry ym.).

MD-11-simulaattori toiminnassa.

Airbus A320 -simulaattori.
Lattialla näkyvä keltainen viiva rajaa alueen, jonka sisällä simulaattori voi liikkua. Viivasta saa käsityksen, miten laajalle alueelle hydrauliikka siirtelee koria g-voimien luomiseksi.

Boeing 757 -simulaattori sisältä.

Lentoemäntien koulutustilassa harjoitellaan mm. liukumäen ja pelastusliivin käyttöä.
MD-11-simulaattorin kysyntä on vähäistä, sillä koko Euroopassa lentää enää 30 tämän tyypin konetta. Flight Academy myy MD-11-simuaikaa kenelle tahansa lentämisestä kiinnostuneelle. Noste on tuotteistanut lennoista elämyspaketin, josta saa lisätietoja Nosteen iltalento-sivulta. Paketti 4-12 hengelle maksaa noin 10000 euroa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Prosessoritehon lisäys neljässä vuodessa

Kahden vuoden välein hankitut tehomikrot kertovat, miten prosessoriteho on kasvanut. Melkoinen saavutus Inteliltä, että se pystyy yhä puristamaan lisää tehoa ikivanhasta x86:n CISC-käskykannasta. Tekniikan piti tulla tiensä päähän jo 1990-luvun puolivälissä, mutta selvästikään niin ei ole käynyt.

Vertailukohtina on kolme tietokonetta: Core 2 9550-prosessori (2,83 GHz, neljä ydintä, vm. 2008), i7-860 (2,8 GHz, neljä ydintä + hyperthreading eli 4x2, 2010) ja viime keväänä hankittu i-3770 ("Ivy Bridge", 3,40 GHz, 4x2 ydintä).

Erot kellotaajuuksissa ovat pienet, joten nopeuserojen täytyy tulla jostain muualta: paremmin toteutetusta käskykannasta, kasvaneesta ydinten määrästä tai hetkellisestä ylikellotuksesta (ns. turbo boost).

Testiohjelmana on Avidemux, joka muuntaa yhden gigatavun mpeg-2-videon mp4-tiedostoksi. Ohjelma hyödyntää rinnakkaisuutta, joten ydinten määrän lisääntyminen nopeuttaa tehtävää selvästi.

Avidemux-testi, ajat sekunteina.
Neljässä vuodessa käytännön prosessoriteho on yli kaksinkertaistunut. Ei hullumpaa.

Vähemmän mairitteleva kuva kehityksestä saadaan itse käännetyllä (gcc) merkkipohjaisella testiohjelmalla, joka kokeilee yksinkertaista algoritmia käyttäen kuinka monella tavalla kuningattaret voidaan asettaa NxN-shakkilaudalle ilman, että ne uhkaavat toisiaan. Laudan koon ollessa 16x16 ruutua saadaan oheiset tulokset:

Kuningattaret 16x16-laudalla, ajat sekunteina.
Kun käytössä on vain yksi ydin, erot vuoden 2008 ja 2010 prosessorien välillä ovat marginaaliset. Tämän kevään Ivy Bridge on kuitenkin tuntuvasti nopeampi ja yli puolittaa testiin kuluvan ajan.

Osa nopeuslisästä on turbo boostin ansiota, sillä se nostaa kellotaajuuden testin ajaksi 3,9:aan gigahertsiin. Prosessorin käyttöaste jää kuitenkin 13 prosenttiin, sillä käytössä on vain yksi ydin neljästä ja siitäkin vain toinen säie:

Turbo boost nostaa yhden ytimen kellotaajuuden 3,4:stä 3,9:ään gigahertsiin.
Käytännön töissä nopeuserot eivät ole isoja. Jokainen kone tuntuu uutena nopealta, koska käyttöjärjestelmä on puhdas eikä levylle ole vielä ehtinyt kertyä turhia tiedostoja. Vuoden käytön jälkeen kone on joka tapauksessa hidastunut. Pysyvän nopeusparannuksen voi tuoda vain ssd-levyyn siirtyminen tai muistin lisääminen niissä sovelluksissa, jotka pystyvät kunnolla hyödyntämään sitä.

lauantai 1. joulukuuta 2012

BIOS-päivitys joka kannatti

Ostin vapun tienoilla uuden pöytäkoneen, jossa oli juuri myyntiin tullut Intelin Core i7-3770 prosessori (3,40 GHz). Tilasin koneen speksien mukaan paikalliselta yritykseltä. Olin muuten tyytyväinen, mutta tuulettimen voimakas ääni oli pettymys. Eihän uuden prosessorin pitänyt tuottaa näin paljon hukkalämpöä.

Oli toinenkin ongelma: Intelin oma Desktop Utilities -apuohjelma, jolla voi seurata mm. prosessorin lämpötilaa, ei toiminut. Ikkunaan jäi pyörimään odotuksesta kertova animaatio. Tarkistin Intelin lataussivun, asensin uusimmat ajurit -- mutta mikään ei auttanut.

Palasin asiaan vasta lokakuussa ja latasin uusimman BIOSin. Sillä olikin melkoinen vaikutus: tuuletinten humina loppui täysin ja kone muuttui niin hiljaiseksi, että luulin sen menneen rikki. Desktop Utilities alkoi toimia ja näytti, että täydellä kuormituksellakin prosessorin lämpötila pysyi hyvin kurissa. Se BIOS-päivitys todella kannatti!

Tätä kirjoitusta varten ajattelin tarkistaa asiat uudelleen, mutta Desktop Utilities oli jälleen lakannut toimimasta ja tuloksena oli vain loputon animaatio. Olin välissä päivittänyt käyttöjärjestelmän Windows 8:aan,  joten syy saattoi olla siinä. Mikään ajuri-, BIOS- tai apuohjelmapäivitys ei kuitenkaan saanut apuohjelmaa enää toimimaan.
Varmuuden vuoksi uusin BIOS kannattaa päivittää.
Onneksi Extreme Tuning Utility toimii. Se näyttää oleelliset diagnostiikkatiedot ja sisältää myös hyödyllisiä stressitestejä muistille, prosessorille ja grafiikalle.

Intelin DZ77BH-emolevy on oikeastaan tarkoitettu ylikellottajille, mikä on omassa käytössäni turhaa, mutta tähän emolevyyn sai 32 gigatavua muistia ja riittävästi 6 Gbit/s -väyliä.

Parasta koneessa on Visual BIOS. Graafinen käyttöliittymä BIOS-asetuksiin on tervetullut parannus vanhoihin merkkipohjaisiin näyttöihin. Esimerkiksi boot-järjestyksen voi säätää halutuksi hiirellä vetämällä.

Visual BIOS tuo asetukset 2000-luvulle.
Tiedot on jaettu havainnollisesti välilehdille: 

Muistin tiedot.
Myös BIOS-päivitykset käyvät nykyisin helposti. Kun tiedosto on ladattu Intelin palvelimelta, se asentaa itsensä automaattisesti ja käynnistää koneen uudelleen. Ei enää tiedoston kopiointia levykkeelle tai usb-tikulle ja odottamista sydän syrjällään, käynnistyykö kone päivityksen jälkeen lainkaan.

Intelin sivulla http://www.intel.com/p/en_US/support/detect voi tarkistaa, onko koneeseen asennettu uusimmat ajurit näytönohjainta, ääniä, verkkoa ym. varten. Chrome-käyttäjien pitäisi ladata Java tarkistusohjelmaa varten:

Voi ei: tarkistusohjelmaa varten pitäisi asentaa Java.
Mutta onneksi Javalle on vaihtoehto: kun tarkistuksen tekee Internet Explorerilla, se lataa automaattisesti saman asian tekevän ActiveX-sovelluksen. Mieluummin IE kuin Java!