Koneen vaihto on työläs prosessi ja aina tuloksena on jotain ongelmia

Niin mukavaa kuin koneen vaihto uuteen onkin, se on myös hyvin työlästä. Vaihto kannattaa tehdä ajoissa, sillä jos vanhan koneen levy on jo hajonnut, vaihdosta tulee ainakin kymmenen kertaa hankalampaa. Kun uusi ja vanha toimivat rinnakkain, vieläpä samassa verkossa, tiedostojen siirto ja asetusten selvittäminen on paljon helpompaa.

Pilvipalvelut helpottavat työtä, mutta monet asetukset, sovellukset ja apuohjelmat on kuitenkin siirrettävä itse. Omassa koneessa Lightroomin siirto aiheutti eniten päänvaivaa, mutta onnistui sentään ja lisenssi sallii kaksi yhtäaikaista konetta, joten presettien, vesileimojen ym. kopiointi uuteen koneeseen on ollut helpompaa. Kaikkia vanhoja ei kannata siirtää, vaan valita ainoastaan ne, mitä oikeasti käyttää. Samalla tulee siis tehtyä koneen siivous. Mikäli vanha kone on vielä käytettävissä, tiedostoja voi siirtää vasta silloin, kun niitä tarvitaan.

Työtiedostot siirtyvät helposti pilvipalvelussa ja arkistot ovat kuitenkin NAS-levyllä tai pilvessä, mutta työtä riittää silti. Itselläni eniten aikaa vei valokuvien siirto. Jpeg-kuvia oli yli 120 000 kappaletta, joten niiden siirto 100 megabitin verkossa olisi kestänyt kuusi tuntia. Kuvien palauttaminen NAS-aseman varmuuskopioista olisi ollut vielä hitaampaa hitaampaa.

Lopulta otin käyttöön usb 3-porttiin kytketyn neljän teratavun apulevyn, jolla siirtonopeus nousi sentään 50 megatavuun sekunnissa ja kopiointiaika lyheni noin tuntiin.

Kopiointi ulkoisen usb-levyn kautta.

Vielä nopeammin kopiointi olisi sujunut irrottamalla uuden koneen levy ja kytkemällä se vanhaan koneeseen, mutta halusin välttää levyjen irrottamista ja kiinnittämistä.

Raw-kuvia oli alle 50 000 kappaletta, mutta tilaa ne veivät yli teratavun. Kopiointi 100 megabitin verkossa olisi kestänyt puolitoista vuorokautta, usb-levyn kautta noin kuusi tuntia. Kannatti nähdä hetki vaivaa ja asentaa koneiden välille nopeampi gigabitin hubi, jolloin siirtonopeus tuplaantui ja nousi lähelle verkon maksimia.

833 megabittiä sekunnissa koneelta toiselle.

Osoittautui, että nopeus vaihteli riippuen siitä, mihin kahdeksasta hubin paikasta Ethernet-kaapelit kytki, joten kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ennen suureen kopiointiin ryhtymistä.

Gigabitin ethernetin 100 megatavun sekuntivauhdilla 1,1 teran kopiointiin olisi kulunut noin kolme tuntia, mutta vanhan koneen oikutteleva E-asema päätti aina välillä kadota käyttöjärjestelmän näkyvistä, joten kopiointi piti tehdä osissa. Työhön kului koko päivä.

Sivumennen sanoen kahden ssd-levyn välillä kopiointi olisi sujunut noin 12 minuutissa, mutta vanhassa koneessa ei ollut m2-aseman liitintä eikä teratavun kapasiteettikaan olisi riittänyt.

Uuden koneen Windows 10 kirvoitti monta voimasanaa Microsoftin suuntaan. Ensimmäinen niistä pääsi suusta jo konetta valitessani. Etäpöytäyhteyden vuoksi oli ostettava Pro-versio, joka maksoi peräti 259 euroa. Perusversion satanenkin on sekin liikaa, sillä käyttöjärjestelmän merkitys on koko ajan kutistunut, samalla kun sen suhteellinen osuus uuden koneen hinnasta on noussut. Tämä on kohtuutonta. Apple antaa käyttöjärjestelmän ilmaiseksi; tosin se perii hinnan moninkertaisesti takaisin kalliimpien koneiden muodossa.

Windows 10:n alkukysymykset käyvät joka kerta röyhkeämmiksi. Se pyytää lupaa paikannukseen, mainosten näyttämiseen ja moniin muihin asioihin, joista pitää osata valita tiukasti EI. Samoin se haluaa tyrkyttää Edge-selainta, vaikka käyttäjä asentaisi Chromen. Ja Onedrive haluaa kopioida pilveen työtiedostot aina työpöytää myöten. Oletusarvona sovellukset tallentavat Onedrivelle ja käyttäjän pitää osata itse vaihtaa tallennuspaikaksi Dropboxiin, paikallisen levyn tai mitä sitten haluaakin käyttää.

Iso 4K-näyttö on mukava, mutta siinäkin on ongelmansa. Hiirtä joutuu liikuttamaan aiempaa enemmän ja joissakin ohjelmissa tekstit menevät niin pieniksi, että näyttöä on katsottava todella läheltä. Esimerkiksi Adoben DNG-muuntimessa on kyllä 200 % asetus, mutta sekään ei kasvata tekstejä riittävästi.

Windows 10:llä on tapana hukata displayport-liitintä käytettäessä avointen ikkunoiden paikat, kun monitori menee sleep-tilaan. Mitä tarkempi näyttö, sitä pahemmin tämä häiritsee. Jokaisen herätyksen jälkeen on suurennettava ikkunat riittävän isoiksi ja raahattava ne takaisin työpöydälle vasemmasta ylänurkasta, johon Windows on ne näytön nukkuessa sijoittanut.

Ilmeisesti Windows hukkaa displayportin näytön sleep-tilan aikana, joten herätessä se ei muista näytön tarkkuutta ja positioi varmuuden vuoksi ikkunat pientä työpöytää varten vasempaan ylänurkkaan. Tähän löytyy netistä jotain apuohjelmia ja rekisterivirityksiä, mutta nekään eivät toimi kaikilla. Kumma kyllä osa Mac-käyttäjistä valittaa samasta ongelmasta.

Vanha Ivy Bridge, uusi Coffee Lake

Päivitin yhden pc-koneistani uuteen Coffee Lake -malliin. Sen Edeltäjä oli seitsemän vuotta palvellut Ivy Bridge. Vuosien kuluessa siihen oli asennettu ensin Windows 7, päivitetty Windows 8, edelleen 8.1 ja viimeisenä Windows 10. Vuosien ahkeran käytön jäljiltä levy oli täynnä ajureita, tiedostoja ja ohjelmia, joista ei enää kukaan ottanut tolkkua.

Kone palveli yhä, mutta siinä oli alusta pitäen kummallinen vika. Yksi neljästä levyasema (Seagate ST3000DM Barracuda) näkyi Windowsille SCSI-levynä ja hävisi ajoittain kokonaan, joten kone oli pakko buutata. Sen jälkeen asema palasi näkyviin ja toimi taas ongelmitta. Kyseinen levy oli juuri kaikkein tärkein, joten katoaminen oli varsin kiusallista. Kun syy ei kohtuullisella googlauksella selvinnyt, annoin asian olla.

SCSI Disk Device?

Pienistä ongelmista huolimatta kone toimi mainiosti vielä seitsemän vuotta myöhemminkin. Yksi syy oli siinä, että koneeseen oli uutena asennettu C-asemaksi ssd-levy, jolta Windows toimi mukavan ripeästi. Toinen syy oli 32 gigatavun keskusmuisti, joka alussa tuntui turhankin suurelta ja tuntuu siltä edelleen. Useimmat sovellukset eivät vieläkään osaa hyödyntää tehokkaasti 32 gigan muistia. Kun useita Chrome-ikkunoita oli auki, Lightroom saattoi kesken käytön valittaa muistin loppumisesta, vaikka siitä ei takuulla ollut kyse. Chromen sulkeminen auttoi jatkamaan.

Vaihdoin vanhaan koneeseen uuden 4K-näytön, joka toimi hyvin ensimmäiset pari päivää. Eräänä aamuna kone oli kuitenkin pimeänä, eikä käynnistynyt lainkaan. Edes näppäimistön valot eivät syttyneet. Lopulta keksin irrottaa displayport-kaapelin ja kokeilla hdmi-kaapelilla. Kone käynnistyi normaalisti, mutta näytön tarkkuus jäi HD-tasolle.

Tyypillinen ongelma, jollaista ei usko todeksi, jos joku sen kertoo -- mutta niin vain kävi. Monen vuoden käytön jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin kiintolevyt hajoaisivat ja fakta on, ettei levyjä kannata käyttää loppuun asti. Ne on helpointa vaihtaa silloin, kun vanha kone vielä toimii.

Niinpä tilasin uuden koneen helsinkiläiseltä Mikromafialta, kuten seitsemän vuotta sitten. Kerroin toiveeni ja annoin heidän ehdottaa sopivaa kokoonpanoa.

Ivy Bridge i7-3770

Vanhan koneen prosessori oli Intel i7-3770, uuteen tuli i7-9700. Vanhassa oli neljä ydintä (jotka hypersäikeillä näkyivät jokainen kahtena), uudessa kahdeksan aitoa ydintä ilman hypersäikeitä. Viivanleveys on kutistunut 22 nanometristä 14 nanometriin, mutta kellotaajuus noussut vain marginaalisesti (3,40 -> 3,60 GHz).

Coffee Lake i7-9700

Varmaan jokaista ostamaani pc-konetta on mainostettu hiljaisena, mutta uusi on sitä todella. Noctuan prosessorituuletin on kooltaan massiivinen, mutta kansi avattunakin kuin kuiskaus.

Äänetöntä tehoa: Noctua prosessorituuletin.

Nopeusvertailu koneiden välillä ei ole helppoa, sillä tekniikan kehittyminen liittyy lähinnä rinnakkaisuuden hyödyntämiseen, eivätkä uudet testimenetelmät anna järkeviä tuloksia vanhoilla koneilla. DOSissa toimiva C-kielellä tehty NxN-laudan kuningatarohjelma (N=15) kesti vanhassa koneessa 64,4 sekuntia, uudessa 49,9 sekuntia. Vertailun vuoksi vanhassa Pentium 200 MHz -koneessa aika oli peräti 2448 sekuntia ja vuoden 2003 kolmen gigahertsin Pentium 4-koneessa 239 sekuntia.

Minerd-louhintaohjelma antaa uudessa koneessa 118 kilohashia sekunnissa, vanhassa 49,1. Avidemux-testi, joka koodaa gigatavun mpeg-2-tallenteen mp4-muotoon, kesti vanhassa 543 ja uudessa 265 sekuntia. Puolen minuutin kännykällä kuvattu 4K-video muuntui HD-tarkkuudelle pakotetulla uudelleenkoodauksella (force decode, 2 pass) ennen 202 sekunnissa ja nyt 83 sekunnissa.

Uusi kone on siis runsaat tuplasti nopeampi, mutta se johtuu lähinnä ydinten määrän kaksinkertaistumisesta.

Entä levyasemat ja niiden nopeus?

Yksi uuden koneen levyasemista on neljän teratavun Seagate Ironwolf. Ei mikään huippulevy, mutta riittää datakäyttöön.

Seagate Ironwolf 4 TB.

Kirjoitan aina levyihin käyttöönottopäiväyksen. Siitä on tulevina vuosina hyötyä, kun on aika miettiä levyn korvaamista uudella.

Vanhassa koneessa ovat alkuperäiset 240 gigan C-asema sekä 3 teran E-asema, jotka laskurin mukaan ovat olleet käytössä 49373 tuntia. Niitä voi pitää täysin palvelleina. Kiinnostavaa kyllä, kiintolevyjen elinikä on pidentynyt samaan aikaan kun kapasiteetti on noussut teraluokkaan. Kymmenen vuotta sitten levyt kestivät juuri takuuajan (3-5 vuotta), mutta hajosivat viimeistään sen umpeuduttua.

Uutena vanhan koneen E-asema antoi Crystalin DiskMarkilla 189 Mt luku- ja 186 Mt kirjoitusnopeuden sekunnissa. Nyt mitattuna ja lähes täynnä E-aseman nopeus oli enää 111/112 megaa sekunnissa. Testiohjelman versio on tosin vaihtunut kolmosesta kuutoseen, joten tulokset eivät välttämättä ole vertailukelpoisia.

Uusi neljän teran levy toimii tyhjänä samaa 188 Mt/s -vauhtia kuin edellinenkin.

Uusi 4 teran levy tyhjänä Crystal DiskMark 6.

Vanhan koneen C-asema (Kingston SSD 240 Gt) oli säilyttänyt nopeutensa paremmin:

Kingston 240 Gt toimii nopeasti vielä 7 vuoden käytön jälkeenkin.

Uuden koneen C-asema on ihan toista maata. Samsung SSD 970 EVO Plus 1 TB on kooltaan pieni, mutta hurjan nopea. Kuvassa vertailun vuoksi kahden gigatavun SD-muistikortti. Aseman kapasiteetti on 500-kertainen korttiin nähden.

Samsung SSD 970 Evo Plus

Samsungin omalla nopeustestillä tuloksena on 3515 megatavun luku- ja 3294 megatavun kirjoitusnopeus sekunnissa. Vertailun vuoksi myös Crystal DiskMarkin tulos:

Uusi SSD on jopa 10 kertaa edeltäjäänsä nopeampi.

Nopeudesta innostuneena hankin rinnalle toisen samanlaisen. Asennus emolevylle vaati pientä sorminäppäryyttä, mutta nyt koneessa on yhden teratavun C ja D-asemat, joiden nopeus vetää suun hymyyn.

Samsung Magician -apuohjelma.

Käyttöjärjestelmän oma kopiointitoiminto ssd-asemalta toiselle näyttää yli 1,5 gigatavun nopeutta sekunnissa. Eikä kyse ole hetkittäisestä nopeudesta, joka nousee tappiin kopioinnin alkaessa, kun kirjoitus vielä menee puskuriin, vaan tulos on puolivälin jälkeen, jolloin noin 20 gigatavua on jo kirjoitettu.

Kopionti ssd-asemalta toiselle 1,54 gigatavua sekunnissa, vau!

Selvästi suurin kehitys seitsemän vuoden aikana on siis tapahtunut massamuistien nopeudessa. Luultavasti myös näytönohjaimissa, mutta se jää itseltä kokematta, koska en pelaa.

No, toimiiko Windows 10 sitten salamannopeasti uudessa koneessa? Sujuuko Lightroomin käyttö kuin tanssi? Eipä sentään. Windows 10 kyllä käynnistyy nopeasti, mutta sen käytössä on edelleen kummallisia viiveitä.

Lightroomissa osa toiminnoista nopeutui selvästi, osa ei.  Yhtenä syynä on vanha 6.14-versio. Uudet kuukausimaksulliset pilviversiot ovat paremmin optimoituja. Näytön päivityksessä on jotain vikaa, säätimillä tehdyt muutokset kuvaan eivät näy ennen kuin hiirellä klikkaa kuva-alueelle. Käytössä on vain prosessorin sisäinen näytönohjain. Lightroomin sovellus ja kuvat on sijoitettu E-levylle, katalogi C-asemalle ja preview-tiedostot D-asemalle. Tiedostojen hajauttamisen eri levyille pitäisi parantaa suorituskykyä.

Vanha kone käytti 1055 raw-kuvan export-toimintoon tasan tunnin, uusi selvisi siitä 27 minuutissa. Exportin aikana kaikki kahdeksan ydintä ovat täystyöllistettyjä. Näky on melkeinpä kaunis:

Lightroom 6.14 export käyttää kaikkia ytimiä.

Eniten nopeutui dng-muunnos ssd-levyltä toiselle. Vanha kone käytti 264 cr2-tiedoston muuntamiseen 72 sekuntia, uusi vain 28 sekuntia. Alkuperäisten tiedostojen koko oli 6,86 gigatavua, dng-versioiden 5,99 gigatavua. Näin suurten tiedostomäärien liikuttelu hyötyi suuresti uusien ssd-asemien nopeudesta.

Kolmen raw-kuvan HDR-merge preview (deghost: low) vei vanhalta koneelta 24 sekuntia, uudelta 18 sekuntia. Seuraava nopeuden tuplaus lienee luvassa vasta sitten, kun markkinoille tulevat järkevästi hinnoitellut 16-ytimiset prosessorit.

Uusi, puhdas kone ja iso 32" näyttö 4K-tarkkuudella antavat kuitenkin hyvät puitteet työntekoon ainakin seuraaviksi viideksi vuodeksi.

Kiintolevy irti linkkuveitsellä

Sveitsiläinen linkkari on klassinen työkalu, jolla mm. ihmemies MacGyver pelasti itsensä mitä hurjimmista pinteistä.

Linkkari tuli tarpeeseen itselläkin, kun purin vanhaa HP:n pöytäkonetta. Olin joskus hankkinut sen erilaisia kokeiluja varten, eikä se vuosien tauon jälkeen enää herännyt. Kone jouti kierrätykseen, mutta sitä ennen piti poistaa kiintolevy. Se ei ollutkaan helppoa.

Tornikoteloissa kiintolevyt on yleensä kiinnitetty kehikkoon neljällä ruuvilla. Kehikon voi irrottaa erikseen, jolloin levyjen poisto tai vaihto on helpompaa. Joissakin malleissa kehikko on kiinteä, mutta silloin kahteen ruuviin pääsee käsiksi avaamalla takaseinän.

HP:n kotelossa mikään ei onnistunut. Kehikko oli niitattu runkoon kiinteästi ja samoin oli tehty takaseinälle. Jos moukaria tai metalliporaa ei lasketa, ainoa keino kiintolevyn irrottamiseen näytti olevan lyhyt ristipäämeisseli, jolla työn pystyi tekemään kohdetta näkemättä, sormituntumalla.

Vaikka rako emolevyn ja kehikon välissä oli pieni, ruuvin kanta on melko iso, joten pieni ristipää ei kelvannut. Onneksi vanhasta sveitsiläisestä linkkarista löytyi isopäinen, mutta lyhytvartiinen ristipää:

Kiintolevyn irrotus oli tehty mahdollisimman hankalaksi.

Mikähän idea kotelon suunnitelleella insinöörillä oli tässä ollut? Vai oliko ideaa lainkaan?

Hauska kuitenkin huomata, että analogiselle monitoimilinkkarille löytyy käyttöä myös digiaikana. 

Asus VivoPC - eniten tietokonetta eurolla

Asus VivoPC VM40B on hintaansa nähden erinomainen pieni pc-kone. Verkkokauppa.comissa laite maksaa vaatimattomat 249 euroa.

Asus VivoPC on ehkä markkinoiden edullisin PC-kone.

Hinnalla saa Celeron-prosessorilla (mobiilikäyttöön tarkoitettu Intelin 1007U, 2 ydintä) varustetun koneen, jossa on 500 gigan kiintolevy, neljä gigatavua muistia, Windows 8.1-käyttöjärjestelmä (ei ehkä paras valinta tällaiseen koneeseen), wlan, bluetooth, runsaat liitännät -- sekä sokerina pohjalla langaton näppäimistö ja hiiri.

Laite sopii mainiosti vaikka kodin television kaveriksi. Siitä voi katsoa videotiedostoja (sd-korttipaikka) tai ylläpitää musiikkikirjastoa. Dvd-asemaa ei kuitenkaan ole, joten levyjä varten tarvitaan ulkoinen asema. Etuseinässä näkyvä aukko on pelkkä merkkivalo. Vaikka älytelevisioissa on oma selain, niiden käytettävyys ei pärjää Windowsille. VivoPC:llä surffaus kotisohvalta sujuu mutkattomasti.

Windows 8.1:n kuormitusnäyttö.

Prosessori on melko vaatimaton, mutta toisti ongelmitta HD-videokameran muistikorteilta luettua avchd-kuvaa prosessorikuorman yltäessä noin 65 prosenttiin. 4K-videoissa puhti loppui kesken eikä kuva päivittynyt lainkaan. VivoPC:tä saa myös tehokkaammalla Intel i3-prosessorilla varustettuna, mutta silloin hinta tuplaantuu, eikä hinta/laatusuhde ole enää yhtä loistava.

Langaton näppäimistö ja hiiri toimivat out-of-the-box, eikä softa-asennuksia tarvita. Pieni bluetooth-palikka kytketään takaseinässä olevaan usb-porttiin.

Laajennusliitäntöjä on kiitettävästi.

Takaseinässä on kolme usb 2 -porttia sekä kaksi usb 3.0 -porttia. Näyttöä varten on tarjolla vga- ja hdmi-portit. Lisäksi on langallinen gigabitin ethernet, analogiset ääniliitännät sekä optinen äänen ulostulo. Vasemmassa ylänurkassa näkyy sd-korttipaikka ja virtakytkin. Muuntaja on ulkoinen, mutta kiitettävän pienikokoinen.

U-sarjan mobiiliprosessori ei juuri lämpene normaalikäytössä, mutta takaseinässä on kuitenkin pieni tuuletin. Enemmän ääntä tulee kiintolevystä, jonka korvaamista ssd-levyllä kannattaa harkita.

Laite on vain hieman kiintolevyä isompi.

Kansi irtoaa ilman työkaluja. Sisältä paljastuva kiintolevy kertoo laitteen mittasuhteista: kotelo on vain hieman levyasemaa suurempi.

PC, Windows, langaton hiiri ja langaton näppäimistö -- yhteensä 250 euroa. Lisäksi tarvitaan vain näyttö. Hintansa ansiosta VivoPC sopii vaikka opiskelijalle tai eläkeläiselle kodin ainoaksi pc-koneeksi.

Kun Windows-koneen saa näin edullisesti, vain 50 euroa halvempien Chromebox-pöytäkoneiden on vaikea kilpailla samoista käyttäjistä.

BIOS-päivitys joka kannatti

Ostin vapun tienoilla uuden pöytäkoneen, jossa oli juuri myyntiin tullut Intelin Core i7-3770 prosessori (3,40 GHz). Tilasin koneen speksien mukaan paikalliselta yritykseltä. Olin muuten tyytyväinen, mutta tuulettimen voimakas ääni oli pettymys. Eihän uuden prosessorin pitänyt tuottaa näin paljon hukkalämpöä.

Oli toinenkin ongelma: Intelin oma Desktop Utilities -apuohjelma, jolla voi seurata mm. prosessorin lämpötilaa, ei toiminut. Ikkunaan jäi pyörimään odotuksesta kertova animaatio. Tarkistin Intelin lataussivun, asensin uusimmat ajurit -- mutta mikään ei auttanut.

Palasin asiaan vasta lokakuussa ja latasin uusimman BIOSin. Sillä olikin melkoinen vaikutus: tuuletinten humina loppui täysin ja kone muuttui niin hiljaiseksi, että luulin sen menneen rikki. Desktop Utilities alkoi toimia ja näytti, että täydellä kuormituksellakin prosessorin lämpötila pysyi hyvin kurissa. Se BIOS-päivitys todella kannatti!

Tätä kirjoitusta varten ajattelin tarkistaa asiat uudelleen, mutta Desktop Utilities oli jälleen lakannut toimimasta ja tuloksena oli vain loputon animaatio. Olin välissä päivittänyt käyttöjärjestelmän Windows 8:aan,  joten syy saattoi olla siinä. Mikään ajuri-, BIOS- tai apuohjelmapäivitys ei kuitenkaan saanut apuohjelmaa enää toimimaan.

Varmuuden vuoksi uusin BIOS kannattaa päivittää.

Onneksi Extreme Tuning Utility toimii. Se näyttää oleelliset diagnostiikkatiedot ja sisältää myös hyödyllisiä stressitestejä muistille, prosessorille ja grafiikalle.

Intelin DZ77BH-emolevy on oikeastaan tarkoitettu ylikellottajille, mikä on omassa käytössäni turhaa, mutta tähän emolevyyn sai 32 gigatavua muistia ja riittävästi 6 Gbit/s -väyliä.

Parasta koneessa on Visual BIOS. Graafinen käyttöliittymä BIOS-asetuksiin on tervetullut parannus vanhoihin merkkipohjaisiin näyttöihin. Esimerkiksi boot-järjestyksen voi säätää halutuksi hiirellä vetämällä.

Visual BIOS tuo asetukset 2000-luvulle.

Tiedot on jaettu havainnollisesti välilehdille: 

Muistin tiedot.

Myös BIOS-päivitykset käyvät nykyisin helposti. Kun tiedosto on ladattu Intelin palvelimelta, se asentaa itsensä automaattisesti ja käynnistää koneen uudelleen. Ei enää tiedoston kopiointia levykkeelle tai usb-tikulle ja odottamista sydän syrjällään, käynnistyykö kone päivityksen jälkeen lainkaan.

Intelin sivulla http://www.intel.com/p/en_US/support/detect voi tarkistaa, onko koneeseen asennettu uusimmat ajurit näytönohjainta, ääniä, verkkoa ym. varten. Chrome-käyttäjien pitäisi ladata Java tarkistusohjelmaa varten:

Voi ei: tarkistusohjelmaa varten pitäisi asentaa Java.

Mutta onneksi Javalle on vaihtoehto: kun tarkistuksen tekee Internet Explorerilla, se lataa automaattisesti saman asian tekevän ActiveX-sovelluksen. Mieluummin IE kuin Java!