lauantai 30. marraskuuta 2013

iPhone 5S on menneisyyden vanki

Applen uusin iPhone 5S oli viikonlopun kokeilussa. Oltuaan markkinoilla lähes seitsemän vuotta iPhone on muuttunut yllättävän vähän. Se, mikä 2007 oli uutta ja ihmeellistä, alkaa nyt tuntua pysähtyneeltä ja vanhanaikaiselta. Esimerkiksi käyttöjärjestelmä ei värien ja fonttien uudistamisesta huolimatta enää täytä nykypäivän odotuksia.

Vanha design, uudet värit.
Oikean appsin etsiminen listasta on työlästä. Koska iPhonessa ei ole back-painiketta, sen toteuttaminen jää sovellusten tehtäväksi, eikä toiminto aina ole yhdenmukainen. Ja kesti pitkään löytää haku: se aktivoidaan vetämällä jotain ohjelmakuvaketta alaspäin.

Uudet värit ja fontit jakavat mielipiteitä, minusta ne ovat onnistuineita, joskin paikoin vaikealukuisia. Sääsovellus on aiempaa sekavampi. Jostain syystä iOS 7 paransi näppäimistön tarkkuutta, painallukset osuvat paremmin maaliin kuin ennen.

Jossain vaiheessa iPhoneen on näköjään lisätty toiminto, joka varoittaa yleisistä puhelimen PIN-koodeista:

Ei, en kokeillut 0000-koodia. Silti iPhone piti sitä liian helppona.
Uudessa iPhonessa on sormenjälkilukija, joka tunnistaa sormen noin sekunnin odottelun jälkeen. Toiminto on mainio ja yleistyy takuulla muissakin laitteissa. PIN-koodien näpyttely on paitsi työlästä myös tietoturvatonta, koska koodi on helppo urkkia olan yli katsomalla.

Parasta uudessa iPhone 5S:ssä on sormenjälkilukija.
Sen sijaan iPhone ei edelleenkään tue NFC:tä, vaikka tuki löytyy lähes kaikista muista paremman luokan älypuhelimista.

Ärsyttävää kyllä, isojen tiedostojen lataus vaatii edelleen wlan-yhteyden, vaikka puhelin tukee uusinta 4G-verkkoa.

Ai mikä 4G?
iPhonen kamera on tyydyttävä, mutta ei enempää. Megapikselien määrä on kohtuullinen kahdeksan ja objektiivin valovoima aiempia malleja parempi (nyt 2,2), mutta yhden pikselin koko on pienempi (1,5 um) kuin vanhassa iPhone 4:ssä (1,75 um). Marraskuinen iltahämärä panee minkä tahansa kameran koville:

iPhone 5S: ISO 320, f2,2, 1/17 s.
Vertailun vuoksi sama kohta Lumia 920 -puhelimella:

Lumia 920: ISO 800, f2,0, 1/17 s.
Lumian kuva on omaa luokkaansa, joskin sen ottaminen vaati useampia yrityksiä, koska kamera tarkentaa huonosti näin hämärässä.

Yhdessä suhteessa iPhone on omaa luokkaansa: pienenä, kevyenä ja hoikkana se on kuin koru. iPhone 5 on naisten puhelin. Korutasoa on myös hinta: 800 euroa 32 gigan mallista tekee siitä Suomen kalleimman älypuhelimen. Näin paljon Apple-lisää maksavat vain vannoutuneet fanit.

Apple alkaa olla historiansa vanki, aivan kuten Nokia aikoinaan. Seuraavassa mallissa on pakko olla ainakin isompi näyttö.


PS. Oma iPhone on yli kolme vuotta palvellut perusnelonen. Se toimii yhä ja akku kestää koko päivän, mutta onhan se hidas. Ilmeisesti käyttöjärjestelmä on yhtä rämettynyt kuin Windows vuosien käytön jälkeen.

Kolme vuotta arkikäyttöä on älypuhelimelta hyvä saavutus. Jopa uusin iOS 7.0 asentui siihen. iPhone ei ole halpa, mutta hinta näkyy laadussa. Ilman pehmeitä silikonikuoria puhelin tuskin olisi kestänyt näin pitkään. Ne pitäisi ilman muuta olla vakiona.

torstai 21. marraskuuta 2013

Helsingin Valimotie hukassa

Jos olet menossa Helsingin Pitäjänmäkeen, ei kannata kysyä ohjeita Googlen karttapalvelusta. Sen mielestä Valimotie 13 sijaitsee Espoossa:


Helsingin Valimotie onkin... Espoossa?

Sama virhe näkyy myös Android-puhelinten karttasovelluksessa, jota moni käyttää navigointiin:

Helsingissä on näköjään kaksikin Valimotie 13:a.
Jos valitsee postinumerolla varustetun ylemmän vaihtoehdon, sen jonka nimenomaisesti pitäisi olla oikein, päätyy jälleen Espooseen (huomaa, että postinumero putoaa pois):

Pieleen menee Androidillakin.
Entäpä iPhone? Uusin 5s-malli uusimman päivityksen jälkeen näyttää Vantaan Valimotien, vaikka osoitteena lukee selvästi Helsinki:

Ei löydä iPhonekaan Helsingin Valimotietä.
Maksullinen Navigon-ohjelma sentään tuntee Helsingin Valimotien, samoin Nokian Here:

Lumia löytää myös Helsingin Valimotien.
Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, että kännyköiden kartta-aineistot eivät ole täysin luotettavia. Kannattaa varmistaa, että kaupunki on oikein, ennen kuin lähtee ajamaan osoitteeseen pelkän älypuhelimen opastuksen varassa.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Uusi kone käyttöön viidessä minuutissa

PC:tä voisi vaihtaa useamminkin, ellei sovellusten asentaminen, tiedostojen siirtäminen sekä asetusten tekeminen olisi niin julmetun työlästä. Yleensä menee viikko, ennen kuin uusi kone on saatu viritettyä toimintakuntoon.

Sain tänään Microsoftilta testiin Surface 2 -tabletin. Kyse on siitä kevyemmästä mallista, joka ei ole Windows-yhteensopiva (Pro on). Käyttöönotto kesti noin viisi minuuttia ja koostui seuraavista vaiheista:

1. Valitaan käyttöjärjestelmän kieli (suomi).

2. Kirjaudutaan wlan-verkkoon.

3. Kerrotaan käyttäjätunnus ja salasana. Microsoft lähettää varmistuskoodin toiseen sähköpostiosoitteeseen.

4. Koodi syötetään uuteen koneeseen.

5. Surface näyttää muut samaan käyttäjätiliin kytketyt koneet ja kysyy, minkä asetukset halutaan kopioida uuteen.

Hetki odottelua -- ja kone on valmis käyttöön.

Hienous on siinä, että Surface hakee kaiken pilvestä: työpöydän asetukset, taustakuvan, maa-asetukset, sähköpostitilit, aiemmin käytettyjen wlan-verkkojen salasanat -- jopa viimeksi Office 2013-sovelluksilla avattujen työtiedostojen listan. Uusi tablet on valmis käyttöön ja tuntuu heti tutulta, koska kaikki on oikeilla paikoillaan.

Vain Exchange-sähköpostipalvelimen salasana piti syöttää uudelleen. Siinäkin tilitiedot siirtyivät itsestään.

Sovellukset eivät siirry, mutta niiden kuvakkeet siirtyvät. Merkkinä siitä, ettei sovellusta ole haettu, näkyy pieni nuoli alaspäin. Nuolta napsauttamalla Windows hakee sovelluksen kaupasta ja asentaa sen automaattisesti.

Huomaa pienet nuolet sovellusten kuvakkeissa.
Lähdin saman tien uuden laitteen kanssa kokoukseen, jossa pystyin käyttämään sovelluksia entiseen tapaan. Perinteisellä läppärillä vastaava ei olisi tullut mieleenkään. (Ei myöskään Surface Pro'lla, joka on tavallinen Windows-kone -- salaisuus on Windows RT:ssä, jonka sovellukset tulevat Windowsin kaupasta ja ovat siksi täysin käyttöjärjestelmän hallittavissa).

Voi vain kuvitella, miten iso asia tämä on yrityksissä. Rikkoutunut kone voidaan vaihtaa uuteen lähes lennossa ja jos työntekijä vaihtaa työpisteeltä toiselle, kaikki seuraa hänen mukanaan.

Tämä on pilven hyödyntämistä parhaimmillaan. Sovellukset ja tiedostot tallennetaan paikallisesti, mutta synkronoidaan pilven kautta kaikkiin koneisiin. Vähän ennen Windows 8.1 -julkistusta Microsoft luopui kaikessa hiljaisuudessa typerästä viiden koneen säännöstä, joka ennen rajoitti käyttöä.

Amerikkalaisten ylläpitämät pilvet eivät juuri nyt ole kovin haluttavia. On ainakin pelko siitä, että NSA voi urkkia tietojamme, jotka menevät pilveen puolisalaa ja huomaamatta. Mitä pitäisi ajatella vaikkapa siitä, että todennäköisesti jokaisessa maailman wlan-verkossa on vieraillut jokin Windows/Android/iOS-laite ja siten kaikkien salasanat ovat Microsoftin, Googlen ja Applen tiedossa? Ei siis pelkästään kodin ja yrityksen verkon, vaan myös kaikkien niiden verkkojen, joissa olemme joskus vierailleet.

Pilvimallin edut ovat kuitenkin niin suuret, että pahimman kohun laannuttua tällainen käyttömahdollisuus tuntuu ylivoimaisen hyvältä.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Surface RT ja Windows 8.1 -kokemuksia

Olen aktivoitunut Surface RT:n kanssa päivitettyäni siihen Windows 8.1-käyttöjärjestelmän. Mitään radikaalia parannusta ei tullut, mutta halpa Surface on sellaisenaan pätevä laite kevyeen hyötykäyttöön, kuten kirjoittamiseen ja nettisurffailuun. Uusien kakkosmallien jälkeen se on myös edullinen.

Yksi Macintosh-koneiden eduista on se, että firmware-päivitykset tulevat käyttöjärjestelmäpäivitysten mukana automaattisesti. Surface-tableteissa Microsoft pystyy samaan, koska laitteisto on sen omaa.

Surfacen firmware-päivitykset tulevat Windowsin mukana (tässä tosin Pro-malli)
Maikkarin tv-lähetysten katselu ei tosin vieläkään onnistu, sillä Microsoft ei tue omaa Silverlight-laajennustaan RT-alustalla.

Päivityksestä huolimatta Windows-työpöytä toimii edelleen surkeasti tablet-käytössä. Esimerkiksi maa-asetuksen valintaan liittyvää vaihtoehtojen listausta ei voi vierittää sormella vetämällä, vaan on tökittävä Windows-tyylisen listan vierityspainikkeita (tai käytettävä erillisen näppäimistön kosketusalustaa).

Uusin Outlook-sähköposti on mukava, joskin nyt tabletissa on kaksi sähköpostiohjelmaa tekemässä samaa asiaa ja se vanhakin on 8.1-versiossa selkeästi aiempaa parempi. Sormiohjauksen rajat tulevat taas vastaan, jos yrittää vaikkapa suurentaa sähköposti-ikkunan tekstikokoa -- ei onnistu.

Sähköposti-ikkunan tekstiä ei voi zoomata kuten tekstinkäsittelyssä.
Sovellusten rajallisuus on ongelmallista niille, joille Office ja yleiset nettisovellukset eivät riitä. Itse jäin kaipaamaan mpeg-2-katseluohjelmaa. Microsoftin web-sivuilla mainitaan erilaisia laajennuksia tätä varten, mutta nähtävästi mikään niistä ei tue RT-tablettia.

Hölmöintä on, ettei Surface voi selkesti ilmoittaa puuttuvasta mpeg-2-tuesta vaan antaa epäselvän virheilmoituksen:

Miksei voi sanoa, että mpeg-2-videokoodekki puuttuu?
Ohjelmistokaupasta löytyi sentään muutaman euron hintainen mpeg-2-toistin, jolla digiboksin tallennukset alkoivat näkyä. Ohjelma on tosiaan simppeli eikä siinä ole mitään hienouksia. YLEn tekstityksistä voi vain haaveilla. Voi, kunpa VLC:stä ilmestyisi pian Windows RT -versio!

Modern Video Player tuo kaivatun mpeg-2-tuen RT-tabletiin.
Rajallisesta ohjelmistotuesta on myös hyötyä, sillä haittaohjelmatkaan eivät toimi. Tahallinen yritys avata sähköpostissa tullut haitallinen liitetiedosto antaa ensin varoituksen:

Haluan kaikesta huolimatta käynnistää sähköpostin tuoman haittaohjelman.
Haittaohjelma ei tietenkään käynnisty:

"Sovellus ei toimi tietokoneessasi" -- onneksi!
Voikin sanoa, että Windows RT on tällä hetkellä ehkä turvallisin kaikista mobiiliympäristöistä : -) Ainakin sille on vähiten haittaohjelmia.

Yksi toimivista ohjelmista on Foursquaren tuore RT-versio. Sille on kuitenkin vaikea keksiä käyttöä, koska laitteesta puuttuu gps eikä kirjautuminen mihinkään kohteeseen sen vuoksi onnistu.

Foursquare toimii -- tavallaan.
Laajakuvasuhteen (16:9) näyttö on hyötykäytössä hankalampi kuin perinteinen 4:3, mutta jossain tilanteissa siitä on hyötyä. Esimerkiksi pystysuunnassa Twitter-feed näkyy hauskasti:

Pystynäyttö sopii Twitterille.
Surface RT:n akkukesto on miellyttävän pitkä, mutta epästandardin liittimen vuoksi lataus onnistuu vain laitteen omalla virtalähteellä. Sitä ei viitsisi kantaa mukana, koska koneen idea on juuri sen pienessä koossa. Valitettavasti usb-latausta ei voi käyttää. Se olisi nytkin tarpeen, sillä laite on päässyt tyhjenemään laukussa. Ehkä jokin on osunut virtakytkimeen ja pistänyt sen on-asentoon.

Tehoa koneessa ei ole yhtään liikaa. Välillä Office-sovelluksia ja nettisivuja joutuu hieman odottelemaan. Kevyessä käytössä se ei kuitenkaan ole varsinainen ongelma.

Odotin, että 8.1-päivitys tekisi Skydriven käytöstä yhtä läpinäkyvää kuin se on pöytäkoneella, mutta valitettavasti ei. Skydrive ei synkronoi automaattisesti kaikkia tiedostoja paikalliseen koneeseen, vaan lataa ja synkronoi niitä vain avausten ja tallennusten yhteydessä. Tämä tekee esimerkiksi Powerpoint-esitysten avaamisesta kiusallisen hidasta. Käyttäjä voi kuitenkin merkitä tiedoston (tai kokonaisen hakemiston) offline-asetuksella, jolloin se/ne synkronoidaan automaattisesti tabletin ja pilven välillä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Nikon Df -retrojärkkäri

Nikon julkisti tänään retromallisen järjestelmäkameran, joka kulkee nimellä Nikon Df. Muotoilu noudattaa vanhan filmikameran periaatteita ja siinä voi käyttää vanhoja objektiiveja, sekä käsi- että automaattitarkenteisia.

Kenelle tällainen kamera on tarkoitettu? Maailmassa on vielä muutamia jääriä, jotka eivät ole luopuneet filmikameroista, vaikka niihin on yhä vaikeampi saada filmiä. Df voi helpottaa heidän siirtymistään moderniin aikaan.

Suurempi joukko on niitä, joita kiehtoo ajatus nuoruuden kuvaustekniikkaan palaamisesta. Itse en kuulu tähän joukkoon, vaikka ensimmäinen järjestelmäkamerani olikin Nikon FG. En todellakaan kaipaa takaisin aikaan, jolloin suljinaika piti valita kameran päältä säädintä pyörittämällä ja tarkentaminen tehdä käsin.

Toisaalta ymmärrän hyvin niitä, jotka kaipaavat. Vanhassa tekniikassa on oma viehätyksensä ja se auttaa keskittymään kuvaamisessa oleelliseen kaiken nappulatekniikan ja automatiikan sijaan. Ja vaikka Df näyttää vanhalta, se on teknisesti hyvin moderni. Sähköisillä säätimillä voi valita arvoja, joihin mekaaniset valintarullat eivät yllä ja ISO-arvoja löytyy peräti 204 000 asti. Tällaisista luvuista ei 30 vuotta sitten voitu edes uneksia! Herkin värinega oli ISO 800. Mustavalkoa pystyi käyttämään paljonkin herkempänä, mutta eroa on silti kuin yöllä ja päivällä -- tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti. Filmiaikaan verrattuna Df muuttaa yön päiväksi.

Kameran sydämenä on 16 megapikselin kenno, sama kuin D4-ammattikamerassa. Moni pitää sitä sävytoiston ja alhaisen kohinan vuoksi ylivoimaisena. Kenno on tietenkin täysikokoinen. Eihän vanhoja laseja muuten voisi käyttää järkevästi.

Vaikka kenno on huippumallista, tarkennus ja valotusmittaus ovat kevennettyjä. Valotusajat loppuvat 1/4000:ään eikä videota voi kuvata lainkaan.

Nikon Df Galaxy Note 3.n kuvaamana.
Kameraa myydään vain f1,8 50-millisen Special edition -objektiivin kanssa. Optiikka on sama kuin tavallisessa mallissa, mutta objektiivi sopii paremmin käsitarkennukseen. Hintaa paketilla on 3300 euron verran.

[Yllä oleva kuva on otettu ravintolan kabinetin heikossa valossa Galaxy Note 3 -älypuhelimen automaattisäädöillä kameraa juomalasiin tukien. Blogspot pienentää kuvan, joten kuvanlaatua ei voi tutkia viimeisen pikselin päälle, mutta kuva on yllättävän hyvä. Hämärän aiheuttama kohinanpoisto muusaa taustan mössöksi, mutta itse kamera näkyy hyvin ja valkotasapainokin on suhteellisen hyvin kohdallaan. Ei ihme, että oikeiden kameravalmistajien pitää keksiä jotain uutta. Nikon Df on tästä hyvä esimerkki.]

Julkistustilaisuudessa Nikonin edustaja kertoi, että tänään järjestelmäkameran hankkinut ostaa keskimäärin 1,3 Nikonin objektiivia. Muun merkkiset lasit nostavat arvon ehkä 1,5:een tai vähän yli. Moni perusharrastaja tyytyy yhteen yleiszoomiin eikä koskaan hyödynnä järjestelmäkamera-sanan alkuosaa. Se on harmi.

Ennen oli toisin: objektiiveja piti ostaa useita, koska zoomit olivat teknisesti huonolaatuisia. Nikon Df on kamera niille, jotka jaksoivat säästää vanhat kiinteäpolttoväliset putkensa odottamaan parempaa aikaa. Parhaiden objektiivien piirto ja kontrasti pitäisi riittää vielä digiaikanakin, mutta halvempien peruslasien kaveriksi tuskin Df:ää kannattaa harkita.

Ilahduttavaa on, että Df:n julkistaminen lisää kiinnostusta vanhoja objektiiveja kohtaan ja nostaa niiden jälleenmyyntiarvoa. Jopa 50 vuotta vanhat lasit toimivat kamerassa ilman sovitinta. Tällainen aikasarja on jo kunnioitettava saavutus. IT-maailmassa laitteet vanhennetaan muutamassa vuodessa, jos ei muuten niin liittimiä vaihtamalla.

Toinen vanhojen objektiivien kysyntää lisäävä tekijä on videokäyttö. Manuaalitarkenteiset vanhat lasit sopivat uusia paremmin videokäyttöön. Jopa 210 astetta p-e-h-m-e-ä-s-t-i kääntyvää tarkennusrengasta on suorastaan ilo pyörittää.

Loppujen lopuksi Df on mielenkiintoinen laite. Retrorunkoon on kätketty valmistajan paras kenno ja tukku kehittyneitä -- joskaan ei lippulaivan tasoisia -- ominaisuuksia. Lisälaitteilla kameraan saa jopa langattoman wlan-lähettimen ja gps-paikantimen. Nikon Df on kamera kuvaajalle, joka tietää mitä kuvaa ja mitä tekee.

Yhteensopivuus vanhojen lasien (ja jopa mekaanisen lankalaukaisimen) kanssa sekä käsikäyttömahdollisuus tulevat bonuksena päälle.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Nokia Refocus kikkailee kuvan terävyydellä

Nokia mainostaa jännittävää kameratoimintoa: Refocus-sovelluksella kuvan voi tarkentaa jälkikäteen. Sivulla https://refocus.nokia.com/ on tästä demo:

Nokian oma demo Refocus-toiminnosta.
Tarkennetaanpa sittenkin taustalla oleviin taloihin.
Jälkikäteen tarkentaminen kuulostaa taikuudelta. Aiemmin se on onnistunut vain erikoisrakenteisella Lytro-kameralla. Demon nähtyään herää kysymys, onko Nokia kehittänyt mullistavan kamerauutuuden älypuhelimiinsa.

Ei sentään. Nokia Refocus on pelkkää ohjelmallista kikkailua. Kamera ottaa monta kuvaa nopeasti peräkkäin eri tarkennuksilla, joten lopullinen tarkennuskohta voidaan valita osoittamalla haluttua kohtaa kuvasta. Softa etsii kuvan, jossa juuri kyseinen kohta on kaikkein terävimmillään. Halutun kuvan voi sitten tallentaa lopulliseksi jpeg-kuvaksi.

Koska tarkentaminen perustuu vain kuvan valintaan, Refocus toimii parhaiten kuvissa, joissa ei ole liikettä. Demokuvassa huomaa aaltojen liikkuvan tarkennusta vaihdettaessa.

Refocus-ohjelma toimii kaikissa Pureview-tekniikalla varustetuissa Lumioissa. Ei Lytro, mutta hauska idea joka tapauksessa.


Henkilökohtainen ilmankostutin

Jos toimistoilma tuntuu liian kuivalta, henkilökohtainen ilmankostutin voi tuoda helpotusta ongelmaan. Törmäsin City-Marketissa Beurer -merkkiseen laitteeseen (Mini-luftbefeuchter, LB12), joka lupaa kostuttaa jopa 20 neliömetrin kokoisen huoneen. Mikä parasta, vesisäiliöksi käy tavallinen juomapullo. Valmistaja suosittelee käyttämään tislattua vettä, mutta suomalainen vesijohtovesi näyttää kelpaavan.

Valmistaja lupaa, että kostuttimen voi pakata jopa matkalle mukaan. Ihan niin pieni se ei kuitenkaan ole. Juomapullon voi hankkia paikan päätlä (mukana tulee kaksi eri kierteillä olevaa sovitinta), mutta erillinen verkkomuuntaja vaikeuttaa kuljettamista eikä matkalaukussa koskaan ole ylimääräistä tilaa.

Henkilökohtainen kostutin työssään.
Laitteen käyttö on yksinkertaista. Vasemmassa reunassa on tehonsäätö, joka toimii samalla virtakytkimenä. Kostea ilma tulee ulos vesihöyrynä laitteen oikean reunan suuttimesta. Höyry on epätarkka ilmaisu, koska ilma on kylmää. Jos laitetta pidetään työpöydällä, suihkun voi ohjata kohti itseään.

Sekä tavallinen kosteusmittari että Samsungin appsi näyttivät kosteuden todella lisääntyvän, mutta ainakin nopea vaikutusalue rajoittui vain kostean ilman välittömään läheisyyteen. Pidemmän aikaa toimiessaan laite saattaa vaikuttaa koko huoneistoon, mutta tehokas ilmastointi riittää luultavasti neutraloimaan vaikutuksen.

Henkilökohtaisena pöytäkostuttimena laite kuitenkin toimii, eikä noin 50 euron hinta ole kohtuuton.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kosteusmittari ja lämpömittari älypuhelimessa

Samsungin älypuhelimissa on kosteus- ja lämpötila-anturit. Niiden varaan voi rakentaa näppäriä mittaussovelluksia, joista olisi hyötyä vaikkapa koulun fysiikanopetuksessa. Jostain syystä Apple ei ole nähnyt aiheelliseksi lisätä antureita omaan malliinsa. Jos se niin tekisi, käytäntö leviäisi nopeasti kaikkiin valmistajiin.

Samsungin älypuhelimissa on lämpötila- ja kosteusanturit.
Oheinen kuva on otettu Samsung Note 3:lla, jonka antureita voi hyödyntää monilla appseilla. Tänään sunnuntaiaamuna oli paksu sumu, mikä näkyy kosteusprosentin nousuna lähelle sataa.

Varsinkin talviaikaan suomalaisten ongelmana on liian alhainen ilmankosteus. Omalla toimistollani mittari näytti tällaista:

Virtuaalinen kosteusmittari
Jos riittävän monella olisi puhelimessaan kosteusmittari, liian kuivaan sisäilmaan ja sen tuomiin terveyshaittoihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.