Airtag-paikantimen seikkailut Postissa

Postin hukkaamista lähetyksistä kerrotaan monenlaisia tarinoita. Tärkeät kirjeet ja paketit ovat viivästyneet viikoilla tai kadonneet kokonaan, mikä on tuottanut lähettäjille monenlaista harmia.

Päätin kokeilla, miten lähetys kulkee Espoosta Vantaalle ja lisäsin kirjekuoreen Applen Airtag-paikantimen. Pistin kirjekuoren toimistotalon lähtevän postin laatikkoon tiistaina 21.9.2021. 

Posti menossa Mannerheimintiellä.

iPhonen näytöltä pystyin seuraamaan, miten Vakoilu-nimellä varustettu paikannin liikkui Postin kuljetuksessa Espoosta ensin Mechelininkatua ja sitten Mannerheimintietä pitkin Pasilan lajittelukeskukseen. Aamulla ennen kello viittä paikannin löysi läheltä iPhone-puhelimen ja raportoi sijaintinsa. Ilmeisesti aamuvuoro oli tullut töihin ja jollain henkilökuntaan kuuluvalla oli iPhone. 

Aamuvuoro tullut töihin 4.30 aikaan.

Sitten liike pysähtyi. Airtag oli hengissä, mutta jäänyt paikoilleen. Kirjekuori löysi perille Vantaalle perjantaina, mutta sen kyljessä oli reikä, josta paikannin oli puristunut ulos kuoresta. Oli käynyt niin kuin minulle varoitettiin: tavallisiin kirjekuoriin ei pidä pakata muuta kuin paperia, sillä ohuet kuoret rikkoutuvat lajittelukoneessa.

Lähetin perjantaina 24.9.2021 uuden Postitesti Airtagin, tällä kertaa tukevassa ruskeassa kirjekuoressa. Postiauton reitti kulki entiseen tapaan ja kuori päätyi jo perjantai-iltana Pasilan keskukseen. Siellä se odotteli lauantain ja sunnuntain, antaen välillä merkkejä itsestään.

Airtag lähdössä tukevassa kirjekuoressa (valkoinen nappi kuoren sisään).

Maanantaiaamuna Airtag kertoi jo olevansa Digi- ja väestötietovirastossa Helsingin Sörnäisissä. Vähän myöhemmin Kimmo Rousku viestitti, että hän oli saanut tiedon saapuneesta lähetyksestä, mutta oli päivän etätöissä ja saisi sen vasta seuraavana päivänä tiistaina.

Lähetys perillä DVV:ssä.

Tämän kokeilun perusteella Posti toimii hyvin. Kirje oli vastaanottajalla jo seuraavan arkipäivän aamuna. Itselläni on muutenkin hyviä kokemuksia postipaketeista, sillä kymmenien pakettien kokemuksista vain yksi jäi pariksi päiväksi pyörimään väliasemalle, ennen kuin matka jatkui kohteeseen. Nämä tiedot olivat siis peräisin Postin omasta verkkosivun pakettiseurannasta.

Myös Airtag toimii näppärästi, sillä se raportoi sijainnistaan lähistöllä olevien iPhone-puhelinten kautta. Niitä näköjään riittää myös Postin työntekijöillä.

Kannattaa kuitenkin uskoa Postin ohjeistusta eikä lähettää avaimia, paikantimia eikä muitakaan pienesineitä tavallisessa kirjekuoressa!

Sen sijaan tärkeiden pakettien tai kirjeiden mukaan kannattaa laittaa Airtag tai Samsungin vastaava paikannin, jotta voi itse seurata lähetyksen kulkua.

Entä mitä tapahtui sille Vakoilu-tagille? Se näkyy edelleen Postin lajittelukeskuksen tiloissa. Postilta ottivat yhteyttä ja kertoivat sen pudonneen kirjekuoresta. Tarjouduin tulemaan noutamaan sen, tarvittaessa jopa etsimään lajittelukeskuksen lattialta (olisi helppo löytää uwb-lähipaikannuksen ansiosta), mutta lupasivat itse lähettää -- tietenkin postilla.

Katsotaan, milloin Vakoilu löytää takaisin kotiin.

Lisäys 4.10.2021: Tägi tuli postin kuoressa, jossa oli ystävällinen ohje vastaisuuden varalle:

Mallikuori Airtagien postittamista varten.

Kannattaa siis käyttää riittävän tukevaa kuorta!

Applen Missä on -sovelluksessa on muuten käännösvirhe. "Katsottu viimeksi" ei tarkoita ajankohtaa, jolloin sijaintitietoja on viimeksi katsottu, vaan ajankohtaa, jolloin Airtag on viimeksi nähty raportoimassa sijaintiaan ohikulkevan iOS-laitteen kautta. Ilmeisesti kääntäjä ei ole ymmärtänyt "Last seen" -tekstin asiayhteyttä.

Vanha IBM-näppäimistö uuteen koneeseen

Vanhoissa 1980-luvun IBM-koneissa kaikki oli rautaa, myös näppäimistöt. Alkuperäiset näppäimistöt ovat vieläkin haluttuja, koska ne ovat äärimmäisen kestäviä ja kirjoitustuntuma on todella jämäkkä. Ääntä näppäimistöstä lähtee kuin mekaanisesta kirjoituskoneesta, joten avokonttoreihin niitä ei kannata hankkia.

Itselläni on muutama vanha näppäimistö, mutta niiden isokokoinen pyöreä DIN-liitin ei tietenkään käy tämän päivän koneisiin. 

Legendaarisia IBM AT -näppäimistöjä.

Näppäimistöjä on useaa eri tyyliä. Kuvassa alempana on alkuperäinen IBM AT -näppäimistö, joka ei sijoittelultaan juurikaan eroa alkuperäisestä IBM PC -näppäimistöstä. Painoa sillä on 2,73 kiloa. Todella!

Heti huomaa, että funktionäppäimiä on vain 10 ja ne ovat vasemmassa reunassa pystyssä. Erillistä nuolinäppäimistöä ei ole, vaan nuolet on upotettu numeronäppäimistöön.

Ylempänä on AT/E-näppäimistö (2,18 kg), joka tuli myöhempien AT-koneiden mukana. Siinä toimintonäppäimiä on 12, ja ne ovat ylhäällä. Nuolet ovat omalla alueellaan. Tämän päivän näppäimistöt noudattavat edelleen IBM AT/E-sijoittelua pienin muutoksin, esimerkiksi Windows-näppäin on tullut lisää.

Alkuperäinen IBM AT -näppäimistö on epäkäytännöllinen.

Tämän päivän näkökulmasta PC/AT-näppäimistö on kömpelö. Ctrl on CapsLockin paikalla eikä vasemmalla ylänurkassa ole Esc, jota sormi hamuaa automaattisesti. Nuolinäppäimet ovat tietenkin myös hankalia.

AT-näppäimistön Caps Lock oli siellä, missä nykyään on toinen Ctrl.

Miten nämä saisi toimimaan nykykoneissa? Passiivinen adapteri ei riitä, koska näppäimistöprotokolla on vaihtunut. Itse asiassa se on erilainen PC/XT- ja AT-koneiden välilläkin, joten sovittimeen tarvitaan elektroniikkaa.

Hagstrom Electronics myy sopivaa lisälaitetta KE-XTUSB hintaan 54,95 dollaria. Postikuluja tuli 41,20 dollaria, mutta palvelu oli nopeaa. Tein aamupäivällä tilauksen ja jo iltapäivällä tuli ilmoitus, että tavara on lähtenyt USA:n itärannikolta. Suomalaiseen postiin se kolahti pari viikkoa myöhemmin. 

KE-XTUSB sovittaa vanhan näppäimistön USB-aikaan.

Laite on yksinkertainen, mutta käyttöohjekin sanoo, että se on tarkoitettu teknisesti orientoituneelle henkilölle. Kotelossa on kaksi aukkoa, joista näkyvät merkki-ledit. Liitäntä isolle DIN-pistokkeelle sekä usb-kaapeli tulevat mukana.

Tekniseksi asian tekee se, että oletusarvona laite sovittaa PC/XT-näppäimistön usb-porttiin. AT-näppäimistöjen kanssa se tuotti käsittämätöntä sotkua. Kotelo pitää avata, jolloin paljastuvat jumpperit.

Näppäimistötyyppi valitaan jumpperilla.

Jumpperit - näitä ei olekaan vähään aikaan tullut säädettyä! Ennen lisäkorttien I/O-osoitteet, DMA-kanavat ja IRQ-keskeytykset piti valita jumppereilla, jotta ne eivät menisi päällekkäin. 

Siirsin jumpperin ensimmäiseen paikkaan ja johan alkoi toimia. Manuaalin mukaan keskimmäinen jumpperi liittyisi ulkomaisten näppäinasettelujen käyttöön, mutta ääkköset toimivat ilman sitäkin. Hyvä niin, sillä ylimääräisiä jumppereita ei tullut mukana. Ennen ne oli tapana pistää reikiin niin, että toinen puoli jäi vapaaksi. Ainoa ongelma oli, että AT-näppäimistön merkkivalot eivät palaneet.

Manuaali toteaa myös, että vanhat näppäimistöt kuluttavat paljon virtaa, ja siksi laite ei toimi passiivisen usb-porttijakajan kautta. Aktiivinen (oma virtalähde) pitäisi kelvata.

Usb-liitännän ansiosta koneeseen voi liittää useita näppäimistöjä samanaikaisesti. Retronäppiksen saa siten modernin rinnalle ja molempia voi käyttää yhtä aikaa, kuin vertailun vuoksi. 

Miltä vanha näppäimistö sitten tuntuu käytössä? Sanoisinko miehekkäältä: näppäimet vaativat voimaa, mutta haptinen palaute on vahva. Ei tarvitse epäillä, menikö perille vai ei. Ääni kertoo saman naapurihuoneeseen asti. Mutta ei tällä kirjaa jaksaisi kirjoittaa. Blogiteksti vielä menee.

Vanhempi AT-näppäimistö alkaa käydä nopeasti hermoille. Nuolinäppäinten puute, Esc, Ctrl ja muut pienet asiat korostavat, miten paljon parempi AT/E oli jo ilmestyessään. Sitä on ollut paha parantaa kaikkina näinä vuosina.

Vanhat näppäimistöt ovat haluttuja. Jos nurkissasi lojuu alkuperäisiä IBM-näppäimistöjä, laita myyntiin vaikka Tori.fi:n kautta. Ostajia löytyy kyllä. Juuri äsken yksi AT-näppis vaihtoi Huuto.netissä omistajaa lähes 300 eurolla.

Airtag - näppärä laite vaikka vakoiluun

Applen eilinen iPhone 13 -julkistus oli melkoinen pettymys. Ei tullut edes hätäpuhelua satelliitin kautta, mitä pidettiin varmana. Eikä tullut sormenjälkilukijaa takaisin, sille olisi näin korona-aikana käyttöä. Pieni iPad, uusi kello... no joo. 

Sen sijaan keväällä esitelty Airtag on näppärä ja innovatiivinen. Vain hieman kahden euron kolikkoa isompi (tosin selvästi paksumpi) paikannin, jolla on painoa ainoastaan 11 grammaa. Hintakaan ei päätä huimaa: 35 euroa. Patteri kestää jopa vuoden. Salaisuus on siinä, ettei Airtag paikanna mitään, se lähettää vain bluetoothilla ympäristöön nimeään, ja ohikulkevat iPhonet välittävät sijaintitiedon omistajalle. 

Apple Airtag verrattuna kahden euron kolikkoon.

Apple ei olisi Apple, ellei tässäkin olisi jokin rahastus. Paikannin on pelkkä nappi, jota ei saa kiinni mihinkään. Jotta sen voisi ripustaa esimerkiksi reppuun pitää ostaa erillinen pidike, joka maksaa enemmän kuin paikannin itse! No, näinkin sitä voi käyttää vaikka taskussa. Jos katoaa, niin onpahan ainakin helppo löytää!

Lähietäisyydellä Airtag käyttää UWB-tekniikkaa, jolloin iPhone 11 ja uudemmat näyttävät etäisyyden paikantimeen ja suunnan, mihin pitää edetä. Hauska ja näppärä ominaisuus!

Testasin ostoskeskuksen parkkihallissa ja takaluukkuun jätetty paikannin tunnistui lähes kahdeksan metrin päästä. Ei ihan riittävästi, jotta sillä voisi etsiä autoa isosta hallista, mutta sisällä kotona etäisyys riittää mainiosti.

Parkkihallissa löytyy oma auto.

Nimesin ostamani Airtagin Vakoilu-nimellä, koska kiinnosti, miten sitä voi käyttää ihmisten luvattomaan seurantaan. Apple on pyrkinyt estämään tämän mm. niin, että jos tuntematon Airtag seuraa käyttäjää riittävän pitkään, siitä tulee hälytys kohteen iPhoneen. Se alkaa myös itse piipittää. Jos kohteella on jokin muu puhelin, niin sitten ei voi mitään. 

Airtag vaatii myös ajoittain yhteyden omaan puhelimeen, joten pitkäkestoinen seuranta ei onnistu muutenkaan. Mutta esimerkiksi lapsen koulu- tai kauppareissua tällä voi seurata hyvin. iPhone-laitteita on niin paljon, että Airtag raportoi sijaintinsa kartalla muutaman minuutin välein. 

Ostoskeskuksessa kävi ilmi, että Airtag raportoi sijaintinsa vain kauppakeskuksen nimellä. Yksittäistä liikettä siitä ei voi erottaa, vaikka puhelimet luultavasti tunnistavat senkin (ainakin Google tunnistaa Android-käyttäjien asiointipaikat). 

Airtagin sijainti kertoo vain kauppakeskuksen, ei yksittäistä liikettä.

Tilasin omani Applelta, jolloin se toimitettiin Brysselistä lähipostiin kahdessa vuorokaudessa (lupaus oli yksi). Ostaja sai ilmaisen nimikoinnin.

Nimikoitu paikannin PJ1

Koska paikannin paljastaa itsensä ennen pitkää ja on muutenkin helppo löytää, sitä ei voi järkevästi käyttää esimerkiksi varastetun polkupyörän jäljittämiseen. Sopivin käyttökohde on tosiaan arkisten esineiden merkintä, jolloin ne löytyvät kotoa tai autosta helposti. Erillinen pidike nostaa hinnan tuplaksi, joten kovin monta arvoesinettä tällä ei kannata merkitä. Lasten koulureput ovat ehkä otollisin kohde.

Vaikka Apple on pyrkinyt rajoittamaan vakoilukäyttöä, tällä voi tehdä kaikenlaista, mikä ei kestä päivänvaloa. Kannattaa siis tarkistaa, ettei omasta autosta, käsilaukusta tai tietokonelaukusta löydy ylimääräisiä paikantimia. Pikkuveljet ja pikkusiskot valvovat meitä, samoin mustasukkaiset puolisot ja vainoavat exät.

Lisäys 22.9.2021: Nokialla oli vastaava Treasure Tag (hauska nimi!) jo vuosia sitten: https://nokiamob.net/2021/04/20/tag-or-airtag-treasure-tag-was-there-before/ En muista, että tästä olisi juuri Suomessa puhuttu. Nokia oli silloinkin edellä aikaansa. Nyt aika olisi kypsä, mutta entistä Nokiaa ei enää ole.

Canon R3 - syytä innostua

Canon julkisti äsken pitkään huhutun R3-mallin. Pääsin hypistelemään sen esituotantoversiota. Muutama havainto.

Kun R5 ja R6 julkistettiin vuosi sitten, ne olivat hienoja laitteita. Oli mm. runkovakaaja ja 8K-videokuvaus. Parannuksista huolimatta ne olivat kuitenkin alkuperäisen R-mallin uudempia versioita. Runkovakaaja olisi pitänyt olla jo perus-ärrässä, kun se oli kilpailijoillakin.

R3 on sen sijaan jotain todella uutta. Sähköisellä sulkimella se laukoo 30 kuvaa sekunnissa, eikä sähköinen etsin edes värähdä. Laukaisuääni tulee pienestä kaiuttimesta. Sähköisen sulkimen lyhin aika on 1/64 000 sekuntia ja se venyy myös täyteen 30 sekuntiin. Voisi kuvitella, että esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa erittäin lyhyt aika mahdollistaa täyden aukon käytön ja saattaa avata mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös nopeiden ilmiöiden kuvaamiseen.

Kamera tunnistaa ihmisten ja eläinten lisäksi urheiluautoja sekä kaksipyöräisiä, jolloin tarkennus pysyy kiinni niissä nopeassakin liikkeessä ja myös silloin, kun kohde peittyy osittain esteen taakse.

Jännittävin "uusi" ominaisuus on katsetarkennus. Kamera tosiaan tarkentaa siihen, mihin kuvaaja katsoo. Canon kokeili tätä filmikameroissa 1990-luvulla ja itselläkin oli malli, jossa silmäohjausta käytettiin. Näytöllä oli muutama punainen täplä, joihin tarkennuksen pystyi ohjaamaan. 

Ominaisuus - ja koko kamera - jäi silloin vähälle käytölle, koska paristokotelon (siinä oli litium-paristo, jollaisia oli vaikea saada) kansi hajosi, ja digikamerat tekivät jo tuloaan.

Uusi katsetarkennus on ihan toista maata. Lyhyessä kokeilussa se pystyi kohdistamaan tarkennuksen varsin hyvin haluttuun kohtaan, vaikka kyse oli esisarjan laitteesta enkä edes kalibroinut ohjausta omaan silmään. Erinomaista on myös se, että kamera hienosäätää itse tarkennuskohdan eikä välttämättä lukitu juuri siihen kohtaan, joka on täsmälleen tarkennuspisteen alla.

Kamerassa on gps! Jostain kumman syystä Canon jätti sen pois R, RP, R5 ja R6 -malleista, mutta nyt se on taas palannut. Lisävarustekengän etureunassa, lähes näkymättömissä, on lisäksi rivi pieniä kontakteja aivan uusia lisälaitteita varten. Tätä onkin odotettu jo pitkään. Miksi varustekenkää pitäisi käyttää vain salamalaitteille tai ulkoiselle gps-paikantimelle, kun nykytekniikalla siihen saisi vaikka kehittyneen mikrofonijärjestelmän tai kiinnikkeen älypuhelimille, jolloin kameran loputtomat valikot saisivat paremman käyttöliittymän?

Teknisiä hienouksia ja ominaisuuksia on pitkä lista. Ainoa rajoitus on 24 megapikselin koko, joka riittää hyvin urheilukuvaajille, mutta yleiskamerana alkaa olla siinä ja siinä. 

Miksi kameran tyyppi on R3 eikä R1, jota se ulkoisesti muistuttaa? Ehkä tulossa on vielä suuren pikselimäärän R1, tai sitten Canon on halunnut korostaa kameran erilaisuutta. Tässä mallissa on nimittäin kääntyvä näyttö aiempien R-mallien tavoin, ja vaikka ulkonäkö muistuttaa aiempia ykkösiä, fyysiset mitat ovat pienempiä.

R3 oli ainakin omiin käsiini täydellisen kokoinen. Painoa on kilon verran, kun Ykkösellä sitä on lähes 1,5 kiloa. Lisäksi uusi kumimainen pinnoite saa kameran melkein liimautumaan kiinni käteen ja aiheuttaa välittömän hyvänolon tunteen. Tämä kamera tuntuu kaikin puolin hyvältä. 

Nyt alkaa jännittävä odotus: milloin katsetarkennus ja uusi varustekenkä tulevat R5-sarjan kameroihin? Olisiko R5 mark II aika vuoden, parin päästä? Toivottavasti pian.

Hinta on ykköstasoa eli noin 6400 euroa. Myynti alkaa marraskuussa. 

Mekaaninen kappalelaskuri

Tämä on erikoinen laite: siinä ei ole lainkaan elektroniikkaa - ei edes sähköä. Clas Ohlsonilla laskuri maksoi 14,90 euroa. Naapurikaupungin toisessa kaupassa ilmeisesti sama laskuri olisi ollut muutaman euron halvempi, mutta en jaksanut lähteä ajamaan. 

Mekaaninen kappalelaskuri.

Kappalelaskuri on erittäin yksinkertainen, mutta näppärä laite. Aina, kun mekaanista painiketta painetaan, laskurin lukema kasvaa yhdellä. Nollausta varten on pyörä, jota kääntämällä numerot kiertävät lopulta takaisin arvoon 0000. Maksimilukema on siten 9999.

Ohlsonilla laskuri löytyi rakennustyökalujen hyllystä, mikä oli hieman yllättävä paikka ja löytyi vasta myyjän avustuksella. Tällähän voi laskea vaikka mitä. Itse laskin autojen rekisterikilpiä.

Miksi ylipäätään kirjoitin siitä blogiini? Koska laskuri osoittaa, että joskus mekaaninen laite on parempi kuin uusi elektroninen. Puhelimeen saisi monia laskuriohjelmia ja myynnissä on myös sähköisiä laitteita, mutta mikään ei voita mekaanista tuntumaa. Tätä laskuria voi käyttää silmät ummessa, pelkän kosketusaistin varassa, ja se säilyttää lukemansa vaikka lojuisi muutaman viikon autossa. 

Joskus vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.