Canon R6m3-ongelmia matkalla

Canon R6m3:n käytöstä on nyt kertynyt kokemuksia yli puolen vuoden ajan. Tällä kertaa on risujen ja ongelmien vuoro.

Hidas käynnistyminen

Yksi ärsyttävä piirre on kameran käynnistymisen hitaus. Sisätiloissa sitä ei huomaa, mutta ulkona kirkkaassa auringossa kestää muutaman sekunnin ennen kuin EVF on sopeutunut valoon. Nopeissa tilanteissa parin sekuntia tuntuu kovin pitkältä. Ainoa ratkaisu olisi poistaa automaattinen sammutus kokonaan käytöstä, mutta silloin akku loppuisi liian nopeasti. Siitä päästäänkin seuraavaan ongelmaan.

Akkukesto

Euroopan-matkalla huomasin akun kuluvan tavattoman nopeasti. Akku kesti noin 150 kuvaa, mikä on todella vähän. Akku tuli kameran mukana puoli vuotta sitten, joten kyse ei voi olla kulumisesta. Kamera näytti akulle kolme vihreää valoa, siis aivan kunnossa. Mikä siis sai akun kulumaan pikavauhtia? 

Aluksi luulin, että kyse oli päälle unohtuneesta wifi/bt-ominaisuudesta. Kameran laittamisella lentotilaan ei kuitenkaan ollut juuri mitään vaikutusta. Objektiiveina olivat luotettavat RF16 ja RF35 sekä EF 24-70 2.8 II eli samat, kuin aina ennenkin. Ne eivät voineet selittää kulumista. Onneksi mukana oli vanhojen kameroiden kuluneita vara-akkuja, mutta nekin tyhjenivät päivän aikana nopeasti.

Kotiin palattuani kävin ostamassa pari uutta akkua, mutta palaan niihin seuraavassa kirjoituksessa. Syy kulumiseen ei ole vielä selvinnyt.

Intuitiivisesti tuntuisi, että iso takanäyttö kuluttaa akkua enemmän kuin sähköinen EVF-etsin, mutta tuotetietojen mukaan on päinvastoin. Kannattaa siis käyttää takanäyttöä etsimen sijaan, vaikka etsin onkin säädettävyyden ja tarkkuuden vuoksi parempi.

Kiinnitä GP-E2 kunnolla

Vanha juttu, johon olen mennyt kerran ennenkin: ellei GP-E2-lisäkettä työnnä kunnolla aivan perille asti, gps-koordinaatit eivät tallennu kuviin. Useamman päivän kuvat jäivät ilman paikkatietoja, kun unohdin asian. En käytä älypuhelinlinkkiä, koska se kuluttaa akkua ja siinä on omat epävarmuustekijänsä. Täytyisi aina muistaa tarkistaa kamerasta, onko sijainti tallentunut kuviin.

Kuvat ohjautuvat väärälle kortille

Canonin kameroissa on aina ollut kiusallinen piirre: jos poistaa kakkoskortin kamerasta (esimerkiksi siirtää kuvat tietokoneelle) ja kytkee vahingossa virrat päälle, kuvat ohjataan jatkossa ykköskortille aiemmasta asetuksesta riippumatta. Asetus pysyy, vaikka kakkoskortti palautettaisiin kameraan.

Tällä ei R6m2-mallissa ollut suurta merkitystä, koska molemmat kortit olivat samanlaisia. R6m3:ssa 1-paikka on CFExpress ja 2-paikka SD. Ellei huomaa tallennuspaikan vaihtumista, kuvat tallentuvat "väärälle" kortille. Parasta siis pitää mukana kahta eri tyyppistä lukijaa, jos aikoo siirtää kuvia kortilta läppäriin. En ole vielä löytänyt järkevän hintaista pienikokoista kortinlukijaa, jossa olisi sekä CFExpress- että SD-paikat, mutta ehkä sellaisia vielä ilmestyy.

EF-RF-adapteri jumissa

Viimeinen ongelma yllätti minut täysin. EF-RF-adapteri tuntui tavallista jäykemmältä, kun kiersin sitä 135-millisen EF-putken perään. Sen jälkeen adapteria ei saanut enää irti. Vaikka irrotusvipua veti sormella, objektiivi ei hievahtanutkaan. Ilmeisesti putkea paikalla pitävä tappi oli jäänyt yläasentoon, eikä voimankäytöstä ollut mitään hyötyä.

Onneksi mukana oli myös polarisaatiofiltteri, jolla sain 24-70-millisen kiinni runkoon. Loppumatkan kuvissa oli sitten aina polarisaatio mukana, mikä teki niistä tavallista jyrkempiä ja sinisestä taivaasta todella tummaa. Aivan kuin kuvia olisi photoshopattu jo kamerassa. Ikävä vain, että suodatin vie valovoimaa, joka sisäkuvissa on ongelma.

Kotiin palattuani vekslasin EF-RF-adapteria, ei vaikutusta. Kunnes sitten yhtäkkiä se irtosikin, mutta vaati tavallista enemmän voimaa. Valitettavasti en osaa antaa ohjetta saman ilmiön kohteeksi joutuvalle.

Sähköinen suljin

Vielä yksi asia: sähköinen suljin tuottaa helposti ikäviä yllätyksiä. Keinovalosta tulee kuviin raitoja ja nopea liike saattaa vääristyä, myöskään salama tai välkynnänesto eivät toimi. Varmuuden vuoksi olen alkanut käyttää sitä vain kirkkaassa auringonpaisteessa. Siellä siitä on tosin vähiten hyötyä.

Keväällä sirkuksen led-valoista jäi kuviin ikäviä vaakaraitoja, vaikka käytössä oli vain sähköinen 1. verho (ei siis täysin sähköinen suljin).

Vaakaraitoja esiintyjässä ja kylpyammeessa.

Led-valot voivat tuottaa muitakin yllätyksiä, joita paljas silmä ei havaitse ajoissa.

Pystyraitoja, ilmeisesti liian lyhyestä valotusajasta (1/1000) johtuen.

Nämä ilmiöt eivät tietenkään ole kamerakohtaisia, vaan liittyvät digikameroiden toimintaperiaatteeseen.

Lisävarusteiden kiinnittäminen ja video--stillkuva -vaihto ihmetyttävät (Canon R6m3)

Tutkimusmatka Canon R6m3 ihmeelliseen maailmaan jatkuu. 

Käyttöohjeessa mainitaan lisävarusteista (verkkoversiona sivu https://cam.start.canon/fi/C022/manual/html/UG-01_Preparations_0090.html): "lisävarusteiden käyttämiseen kameran kanssa tarvitaan erikseen myytävä monitoimisen lisävarusteluistin sovitin AD-E1".

Ote käyttöohjeesta.

En ole tätä kohtaa aiemmin lukenutkaan ja siksi olen käyttänyt vanhaa GPS-vastaanotinta GP-E2 ilman mitään sovitinta, ja hyvin se on toiminut.

Lisätietoja sovittimesta löytyy Canonin sivulta https://www.canon.fi/cameras/shoe-adapter-ad-e1/. Kaupassa hinta näyttää olevan 70-80 euroa. Sivun mukaan sovitin "takaa täydellisen hallinnan" aiempiin Speedlite-salamalaitteisiin. Enpä ole tiennyt tätäkään ja siksi olen käyttänyt Canonin salamia ilman sovitinta ihan hyvin tuloksin. Sivun teksti viittaa sääsuojaukseen: "sovitat perinteiset Speedlite-salamalaitteet, joissa on sääsuojattu kiinnitys, kameroihin, joissa on monikäyttöinen salamakenkä. Sääsuojaus takaa pölyn ja säänkestävyyden". OK, mutta opaskirja sanoo että salamia "ei voi kiinnittää suoraan" mikä on nähdäkseni puppua.

Nettisivun kohta "Tarkat tekniset tiedot" lisää vielä hämmennystä kertomalla, että kyseeessä on Kiinnitysalusta ja että "Yhteyshenkilöiden määrä: 15". Hah.

Outo juttu.

Toinen outo juttu: mikä on toistopainikkeen jälkeen näytöllä vilahtava teksti "Video <--> stillkuva -vaihto"? Teksti tulee näkyviin, kun painaa toistopainiketta ensimmäisen kerran virran kytkemisen jälkeen. Uusilla painalluksilla sitä ei enää näytetä. Mikä ihme tämä on?

Mitä tämä teksti tarkoittaa, saako sen pois?

Yritin etsiä vastausta ohjekirjasta, mutta turhaan. Tekstihaku ei tuottanut tulosta, ei liioin perustoiminnoista kertovien sivujen selaaminen. Googlaus ei tehnyt yhtään viisaammaksi.

Lopulta vaihdoin kameran kielen englanniksi nähdäkseni alkuperäisen version (se on "Movie <--> still switching"). Netistä hakemalla huomasin, etten ollut todellakaan ainoa asiaa ihmetellyt. R6m3:n lisäksi sama teksti näkyy R5m2:ssa. 

Etsin kamerasta turhaan painiketta, jossa olisi kaksi kaarevaa nuolta ja kolmio. Takaseinästä löytyy toistopainike kolmiolla, tarkoittiko ilmoitus että sen painaminen vaihtaa tilaa edestakaisin?

Tässä kohdassa myönnän virheeni: onhan painike olemassa! Symboli lukee pienellä punaisen rec-painikkeen vasemmalla puolella. Mutta edelleenkään sen painaminen ei tee muuta kuin käynnistää videoinnin (vaikka kamera on still-kuvaustilassa). Still-kuvia katsottaessa (kuten yllä valokuvassa) se ei näytä tekevän mitään. 

Ilmeisesti teksti kertoo, että kamera käynnistää sisäisesti videokoodekkinsa, vaikka muistikorteilla ei videoita olisikaan. Ja edelleen ilmeisesti videot ovat nyt omassa kansiohaarassaan, kun ne ennen olivat sekaisin still-kuvien kanssa. Niiden katselu onnistuu vaihtamalla kamera ensin videotilaan.

Miten painike ja ilmoitus liittyvät asiaan on edelleen itselleni arvoitus.

Uteliaalle insinöörille tällaiset jipot ovat vain kiinnostavaa tutkittavaa, mutta tavalliselle kuvaajalle saattaa herätä epäilys, että kameroista on tullut liikaa tietokoneita. Olisipa edes käyttöohje, josta asiat voisi käydä lukemassa.

Canon R6m3 - onko sähköisellä ja mekaanisella sulkimella eroa kohinassa?

Canon R6 mark III on niin monipuolinen, että sen toiminnassa riittää uteliaalle opiskeltavaa ja kokeiltavaa. Luultavasti IV-malli ilmestyy ennen kuin kaikki toiminnot ovat tulleet tutuiksi.

Sulkimessa on kaksi mahdollisuutta (termit Canonin valikkoteksteistä): "mekaaninen" (äänekäs) ja "elektroninen" (äänetön). Näiden välimuotona on vielä "Elektr 1. verho". Äänetön suljin on mukava, mutta kennon lukemiseen kuluva aika voi näkyä nopeassa liikkeessä vääristyminä. Pystysuorat viivat kallistuvat ja esimerkiksi linnun siipien kärjet taipuvat. Sähköinen suljin ei liioin toimi salaman kanssa.

Kuvanlaadun ero on bittisyvyydessä. Mekaaninen suljin tallentaa kuvan 14-bittisillä väreillä, sähköinen vain 12-bittisillä. Mahtaako ero olla näkyvä?

Tein epätieteellisen kokeen asian selvittämiseksi. Kuvasin ISO 1600 -tilassa saman näkymän mekaanisella ja sähköisellä sulkimella sekä -2EV alivalotuksella että +2EV ylivaloituksella. Korjasin valotusta Lightroomissa, kohinanpoisto ja profiilikorjaukset poiskytkettyinä. Alivalotuksissa käytetty Lightroomin automatiikan valitsemia arvoja, ylivalotuksissa korjausta piti hieman lisätä, joten käytin molemmille arvoa -1 EV.

Seuraavat kuvat on kaapattu Lightroomin 100 % näkymistä.

Mekaaninen suljin -2EV, korjaus +2,33 EV

Sähköinen suljin -2EV, korjaus +2,26 EV

Mekaaninen suljin +2EV, korjaus -1 EV

Sähköinen suljin +2EV, korjaus -1 EV

Silmämääräisesti on mahdotonta nähdä eroa kohinassa mekaanisen ja sähköisen sulkimen välillä. Ilmeisesti 12 ja 14 bitin värisyvyyksien ero on lopulta hyvin pieni ja peittyy muiden tekijöiden alle. Ehkä säätämällä värejä äärimmilleen erot alkaisivat näkyä.

Bittisyvyys ei näytä vaikuttavan kohinaan, mutta entä väreihin? Vedin Lightroomissa vibrance- ja saturation-säätimet lähes tappiin ja kopioin säädön kuvasta toiseen. Lopputulos oli kohinan huomioiden käytännössä sama, tai ainakaan eroa ei huomannut silmämääräisesti.

Entä tiedostojen koko? 14-bittisten pikselien pitäisi viedä noin 15 % enemmän tilaa kuin 12-bittisten pikselien. CR3-tiedostokokojen erot CRAW-pakatuissa kuvissa ovat kuitenkin vain luokkaa 100 kilotavua. Alivalotetut kuvat ovat 16,7 Mt ja ylivalotetut 26 Mt, joten prosenteissa ero on yllättävän pieni. Yllättäen myöskään häviöttömästi pakatun RAW-tiedoston koko ei riipu sulkimen toiminnasta ts. 12 ja 14 bitin värit tuottavat käytännössä samankokoiset tiedostot.

Lisäys 2.2.2026: Testasin vielä ulkona otetuilla kuvilla ISO 200, jotta kameran oma kohinanpoisto ei pääse vaikuttamaan asiaan. RAW-kuvatiedostot ovat odotetusti lähes tarkalleen kaksinkertaisia CRAW-kuviin verrattuina. Mekaaninen vs. sähköinen suljin ei vaikuta juurikaan tiedostokokoon. Erillisen pakkausohjelman käyttö ei myöskään kutista RAW/CRAW-tiedostoja lisää, joten formaatin sisäinen pakkaus on riittävän hyvä.

Ilmeinen johtopäätös on, että vaikka kamera käsittelisi sulkimen tilasta 12- tai 14-bittisiä värejä, puuttuvat 4 tai 2 bittiä ovat ilmeisesti kohinaa, ja ne tallennetaan tiedostoon. Olisi loogisempaa jättää ne pois tai tallentaa nollina, jos halutaan pitää kiinni kaksi tavua/kuvapiste periaatteesta, jolloin silloin vähisempi värisyvyys heijastuisi tiedoston kokoon.

Käytännön tasolla sillä, mikä sulkimen tyyppi on käytössä, ei näytä olevan merkitystä (paitsi salaman toimimattomuus ja rolling shutter -efekti nopeassa liikkeessä).

Canon R6 Mark III ensivaikutelmia

Ostin aikoinaan R6 Mark II:n heti sen ilmestyessä marraskuussa 2022, joten nyt oli sopiva hetki vaihtaa se uudempaan III-malliin. Canonin pitäisi lopettaa uusien kameroiden toimittaminen marraskuussa, joka ainakin Suomessa on vihonviimeinen aika valokuvausta ajatellen.

Canon R6 Mark III

Tuskin koskaan kameran päivittäminen uuteen malliin on tarjonnut itselleni niin vähän uutta, ainakaan still-kuvaukseen. Ehkä juuri siksi myös vanha II-malli säilyy ainakin toistaiseksi myynnissä. Ulkoisesti kameroissa ei ole juuri mitään eroa, napit ovat täysin entisillä paikoillaan ja kotelo on millin tarkkuudella sama. Vain painoa on tullut noin 30 grammaa lisää.  

III-tekstin lisäksi uuden mallin tunnistaa lähinnä COLOR-tekstistä, joka on ilmestynyt vanhan RATE-painikkeen alle. Toinen paljastava yksityiskohta on tally-merkkivalo EOS-tekstin yläpuolella, mutta se jää helposti huomaamatta.

COLOR paljastaa, että kyse on III-mallista.

Kennon koko on nyt 32,5 megapikseliä (6959x4639) aiemman 24 sijaan (6000x4000), mutta itselleni ero on merkityksetön. Mieluummin olisin ottanut vielä pienen parannuksen kohinaan kuin lisää tarkkuutta. Etsimen ja takanäytön mitat ja pikselimäärät ovat täsmälleen samat kuin ennenkin.

Videopuolella on monia teknisiä parannuksia, kuten tally-merkkivalo (palaa punaisena kun videointi on käynnissä, alkaa vilkkua kun tila uhkaa loppua tai kamera ylikuumentua), mahdollisuus tallentaa 60P raw-kuvaa 7K-tarkkuudella suoraan muistikortille sekä Open Gate, josta saa rajattua pysty- ja vaakakuvaa samanaikaisesti. Kenno on kuitenkin perinteistä tyyppiä, ei pinottu kuten R5 mark II:ssa. Erillisellä mikrofonilla saa videoon neljä äänikanavaa.

HDMI-ulostulo on vihdoin normaalikokoinen liitin, joten erillistä kaapelia tai välikappaletta ei enää tarvita. Ilmeisesti HDMI-lähetystila tekee kamerasta optimaalisen webcam-kameran, sillä virtaa syötetään USB-portin kautta mikä mahdollistaa pitkätkin videoneuvottelut ilman Canonin omaa virtalähdettä. (Tarkistin: USB-laturiin kytkettynä akun varaustila ei laskenut tunnin HDMI-käytön aikana).

Erikoisin uusi ominaisuus on mahdollisuus tallentaa kameran muistiin kasvoja, joita tarkennus priorisoi. Tästä on hyötyä nopeissa tilanteissa lehti- ja urheilukuvaajille, joissa kamera poimii pääministerin tai suomalaisen juoksijan isommasta joukosta, mutta R6m3 on kuitenkin prosumer-runko ja siinä ominaisuus tuntuu liioittelulta.

Aivan kuin suunnittelijat olisivat ajatelleet, että vielä jotain uutta täytyy lisätä, jotta kolmonen erottuu paremmin kakkosesta. Laitetaan siis kasvotunnistus, koska sen voi toteuttaa ohjelmallisesti, eikä se nosta valmistuskustannuksia.

Yksi parhaista uudistuksista on CFexpress-korttipaikka.

Korttipaikoissa on oleellinen parannus. Ykköspaikka on nyt nopea CFexpress ja kakkospaikkaan laitetaan perinteinen SD-kortti. Kirjoitusnopeuden ero korttien välillä on tuntuva. Toisaalta nyt pitää hankkia uusi kortinlukija, koska vanhat mallit eivät tätä tyyppiä lue. Kuvia voi ladata myös kaapelilla USB-portin kautta, mutta erillisen lukijan käyttö on nopeampi varsinkin silloin, kun on ampunut sarjatulella kortin täyteen.

Sarjatuli onkin nopea. Sain 664 craw-kuvaa H-nopeudella (40 kuvaa sekunnissa) ennen kuin kuvaukseen tuli pieni katkos. Vaikuttavaa. Aiemmassa II-mallissa pääsin 66 kuvaan, sen jälkeen  kamera jäi odottamaan puskurin tyhjentämistä, joka saattoi kestää pari minuuttia. Ne ovat pitkiä minuutteja, kun ympärillä tapahtuu.

Itse olen pettynyt, ettei Canon lisännyt vieläkään GPS-toimintoa R6-runkoon. Yhtä paljon olisin kaivannut katseohjausta, joka on R5:ssä ja R3:ssa, mutta ehkä se olisi nostanut valmistuskustannuksia liikaa. Kaupallisista syistä kaikkia herkkuja ei halutakaan tarjoa halvemmissa malleissa, jotta selvä tasoero säilyy.

Wifi-tekniikka ei tue 6 GHz taajuutta, vaikka lähes 1,5 vuotta sitten esitelty R5m2 tukee. Jostain syystä myös Bluetooth on vanhempaa versiota. 

Ominaisuuksien lisääntyessä Canonin valikkorakenne alkaa tulla tiensä päähän, toimintoja on monissa alavalikoissa jo maksimimäärä. Lisäksi yhä vain ärsyttää suomenkielisten sanojen tarpeeton lyhentäminen, vaikka tilaa olisi.

Pienenä yksityiskohtana ihmetyttää, miksi ulkoisen mikrofonin liitin on ylhäällä, lähellä suojaavan läpän tyveä, joka tekee kytkemisen hankalaksi. Paremman alapaikan on saanut etälaukaisimen liitäntä, vaikka sille lienee vähemmän käyttöä.

Lightroomin nykyinen versio käsittelee raw-kuvia ongelmitta, onhan niissä sama tunnistekin (.CR3). Jostain syystä Windowsin valokuvat-ohjelma näyttää kuvan hyvin, mutta hetken päästä sen päälle ilmestyy magentahuntu. Jokin on ilmeisesti kuitenkin muuttunut. 

Kas, macOS 15.6.1 ei avaa R6m3:n craw-kuvia lainkaan.

Kun kokemuksia eri ominaisuuksista kertyy enemmän, käsittelen niitä tässä blogissa.

Ohjehinta on 3129 euroa. Ostajan kannattaa miettiä, ovatko parannukset II-malliin verrattuna tuhannen euron arvoisia.

Kuinka hyvin tunnet kamerasi?

Nykyiset digijärkkärit ovat melkoisia tietokoneita. Kuinka moni mahtaa tuntea edes puolet kameransa ominaisuuksista?

Ehkä vähän useampi kuin ennen, sillä peruskäyttäjät tyytyvät puhelimensa kameraan ja digijärkkäreitä hankkivat lähinnä harrastajat tai ammattilaiset. Toisaalta kameroissa on niin paljon ominaisuuksia, ettei kukaan tarvitse tai edes opi niitä kaikkia. 

Ammattilaiset tuskin ovat parhaita kameroidensa tuntijoita. He ovat oppineet itselleen sopivat työtavat ja suorastaan urautuneet niihin, vaikka tekniikka kehittyy jokaisen mallin myötä. Arvaan, etteivät läheskään kaikki lehtikuvaajat käytä kameroidensa uusia tarkennusmahdollisuuksia, kuten Canonissa katseohjausta.

Vikaa on myös kameravalmistajissa. Tunnen oikeastaan vain Canonin, joten käytän sitä esimerkkinä. Canonin uusissa malleissa on yli 1000-sivuinen ohjekirja, joka käy läpi eri painikkeiden ja valikkojen merkityksen, mutta tekee sen suppeasti ja vaikeaselkoisesti. Kameran käyttämät termit ovat vaikeasti avautuvia lyhenteitä, vaikka tilaa kyllä olisi. Englanniksi teksti on vähän ymmärrettävämpää kuin suomeksi, mutta ero ei ole suuri.

Ohjekirja esittelee toiminnot, mutta ei varsinaisesti anna ymmärrystä niiden käyttöön. Netistä löytyy ohjeita ja Youtube on täynnä harrastajien itsensä tekemiä opetusvideoita, mutta ne ovat usein vain opaskirjan kuvitettu muoto, tavoitteena saada kanavalle uusia tilaajia. Varsinaista ymmärrystä ja kokemusta löytyy harvasta videosta.

Törmäsin tähän erityisesti kun vihdoin päätin tutustua oman R6 Mark II:n tarkennusominaisuuksiin. Ainoa tapa selvittää asiat on käyttää useita iltoja niiden kokeiluun omin päin. Ohjekirjan tavaaminen tai netin selailu ei riitä.

Aina huvittaa, kun R3:n kaltaisen ammattimallin ohjekirja alkaa kuvauksen perusteista. Miten kiinnitän objektiivin, mitä tarkoittaa A- ja T-kuvaustila ja niin edelleen. Jokainen tämän kameran ostanut tietää perusteet tai päättelee ne vanhan kokemuksen perusteella.

Olisi avuksi, jos ohjekirjassa olisi vaikka listattuna muutamia avainkohtia aiempien mallien käyttäjille. Nämä ovat uusia toimintoja, näitä ei enää tueta ja niin edelleen.

Yllätyin huomatessani, että firmware-päivitykset ovat oikeasti muuttaneet R3:n toimintaa merkittävällä tavalla. Yleensä niissä korjataan vain marginaalisia bugeja, mutta R3:n tapauksessa ne ovat oikeasti tuoneet uusia videokuvaustiloja, mahdollisuuden tallentaa kasvokuvia etukäteen tarkennuksen avuksi, panning assistant -toiminnon ja niin edelleen.

Alkuperäinen PDF-ohjekirja ei näitä tunne, joten pitää osata ladata ohjekirjan uusin versio. Sekään ei erottele, mitä uutta eri firmware-päivitykset ovat tuoneet. En tiedä mitään lähdettä tai listausta, josta näkisin mitä uutta omaan R6m2-kameraani on tullut päivitysten myötä.

R6 Mark II:n uusin ohjekirja on 1.5.0 version sisältävä https://cam.start.canon/en/C012/manual/html/index.html. R3:n uusin ohje on 1.7.0 osoitteessa https://cam.start.canon/fi/C010/manual/html/index.html.

Jonkinlainen kooste Canonin firmware-päivitysten uudistuksista löytyy sivulta https://www.canon.fi/pro/news/new-firmware-features-explained/#photography jos osaa hakea. 

Lisäksi Canonin ohjekirjan sivulla on QR-koodi, joka vie Supplemental information nettisivulle, missä on sekalaisia päivitettäviä tietoja, kuten lista objektiiveista, jotka tukevat joitakin uusia toimintoja. Nähdäkseni tämäkään nippelitiedon sillisalaatti ei ole ajan tasalla ja osa toimii myös vanhoilla objektiiveilla, vaikka ne puuttuvat listalta.

Pitää tutkia asiaa ja kokeilla tätäkin ihan itse.

Kokeilussa Canon R3

Canon R3 oli valmistajansa ensimmäinen 1-sarjan peilitön runko, joka julkaistiin huhtikuussa 2021. Marraskuussa 2022 esiteltiin sen pikkuveljeksi Canon R6 Mark II, jonka itsekin ostin. Äskettäin aloin miettiä, kannattaisiko R6m2 vaihtaa vanhempaan, mutta isompaan (ja ehkä parempaan?) R3:een. Sain lainaksi R3:n ja pääsin kokeilemaan, havaitsenko omassa käytössä kameroissa koon lisäksi muita oleellisia eroja.

R3 on tyypillinen ykkössarjalainen: isokokoinen, kaksin käsin käytettävä, ja siinä on sisäänrakennettu pystykahva. Tukku ominaisuuksia, jotka Canon on varannut vain 1-sarjaan: laukaisumäärän näyttö, sisäänrakennettu GPS (poikkeuksena 5Dm4), äänimuistiinpanon tallennus, isompi akku, kahden akun laturi, nopeampi sarjakuvaus ja niin edelleen.

Canon R3.

R3 ei ole ihan yhä iso kuin 1DXm2 (1015 g vs 1530 g), joka itselläni oli ennen peilittömiin siirtymistä, mutta selvästi isompi kuin R6m2 (670 g) ja vähän pienempi kuin uusi huippumalli R1 (1115 g). Kuten kaikki ykkössarjalaiset, R3 tuntuu todelliselta valokuvausKONEELTA. Paluu R5- tai R6-kameroihin saa ne tuntumaan harrastajalaitteilta.

Jämäkkä rakenne herättää luottamusta, oltiinpa sitten metsässä, merellä tai urbaanissa kaupunkiympäristössä. Kaikki on vähän isompaa, esimerkiksi takanäytön koko on 3,2" (vs. 3") ja etsinkuva on vielä parempi kuin R6m2:ssa.

R3:n silmäsuppilo pistää silmään (hyvällä tavalla).

Vanhasta 1DX-kokemuksesta huolimatta R3 tuntuu hankalalta. Virtakytkin on takaseinässä eikä laukaisupainikkeen vieressä. Kameraa pitää käyttää kaksin käsin, mutta nykyään oleellinen kuvien poistopainike on niin kaukana, ettei siihen ylety vasemmalla kädellä otetta irrottamatta. Onko niin, että Canon pitää kiinni vanhasta 1-designista vain siksi, että kuvaajat ovat siihen tottuneet, vaikka parempiakin olisi?

Peruskuvauksessa erot jäävät yllättävän pieniksi. R3:n huippunopeudesta (195 kuvaa sekunnissa) on harvoin iloa, sillä jo R6m2 sarjakuvaus (40 kuvaa sekunnissa) on enemmän kuin tarpeeksi. Pikainen testi hämärässä ja alivalotuksen +2EV korjaamisessa ei paljastanut silmin havaittavia eroja kennon kohinassa. 

Tavallisilla objektiiveilla tarkennus toimi yhtä hyvin ja asetusvalikot ovat liki identtiset. Itse asiassa R6m2 oli jopa hieman parempi, sillä sen tunnistusvaihtoehdot (ihmiset, eläimet, kulkuneuvot) sisältää vielä Auto-asetuksen, joka paransi kohteen seurantakykyä silloin, kun kyse ei ollut mistään näistä kolmesta kategoriasta. R3:ssa pitää valita joko yksi kolmesta tai sitten kytkeä toiminto kokonaan pois.

Molemmissa on USB-lataus. R3:ssa se onkin tarpeen, sillä vakiolaturi on todella iso kahden akun malli. Matkalle ottaa mieluummin mukaan yleiskäyttöisen USB-C-laturin. Joo - ammattilaisten työkeikoilla tilanne on tietenkin toinen.

R3:ssa toinen korttipaikka on CFExpress-tyyppiä, mikä mahdollistaa suuremmat sarjakuvausnopeudet ja paremmat videotarkkuudet. R6m2:ssa SD-tekniikan rajoitukset alkavat tulla vastaan. 

R3:ssa on täysikokoinen Ethernet-liitäntä, mutta HDMI on yllättäen vain minikokoa. R3:ssa on myös ulkoisen salaman liitäntä, mikä R6m2:sta puuttuu kokonaan.

Nopeamman kennon ansiosta R3 pystyy kuvaamaan salamalla myös elektonisella sulkimella, tosin vain 1/180 sekunnin suljinaikaan asti. En ihan keksi, mitä iloa tästä on. Elektroninen suljin on äänetön, mutta salaman kanssa sillä ei ole merkitystä. Täysin äänetön tila estää salaman välähtämisen.

R3 korjaa yhden R6m2:n hankaluuden. Silmäsuppilo on isompi ja syvempi, joten valikkoasetusten vaihtaminen ei pimennä tahattomasti takanäyttöä kuten usein käy R6m2:ssa.

Ja sitten on silmällä ohjattava tarkennus. Nettikommenteista päätellen moni ei ole saanut sitä toimimaan kunnolla, mutta itselläni se toimi. Varsinkin tapahtumakuvauksessa on näppärää valita tarkennettava henkilö vain katsomalla häntä. Sen verran ärsyttävä näytöllä pomppiva keltainen ympyrä kuitenkin on, että toiminnon päälle/pois-asetus kannattaa ohjelmoida painikkeelle. 

Ylempi etupainike kytkee kohteen seurannan, alempi on oletuksena DOF.

Siihen sopii hyvin etuseinän alempi painike, joka tulee mukavasti keskisormen alle. Ylempi painike on jo valmiiksi kohteen seurannan käytössä (on/off). Näitä kahta painiketta kaipaisi myös R6m2:een.

Toinen tarkennukseen liittyvä asia on kasvokuvien rekisteröinti, jolloin kamera tietää ketä suosia tarkennuksessa. Tämä ominaisuus tuli vasta firmware-päivityksen myötä eikä alkuperäinen käyttöohje mainitse sitä. Päivitys on tuonut myös liikkuvan auton kuvaamista hitaalla suljinajalla helpottavan ominaisuuden ("panning assistant"), joka R6m2:ssa on ollut alusta pitäen. Tätä täytyy testata vielä myöhemmin.

Canonin tapa valita ominaisuuksia malleihinsa herättää ihmetystä. R3:ssa ei ole panorointikuvausta (eikä R5:ssäkään), mutta se on ainoa, missä on GPS. Ilmeisesti harrastajamallit halutaan erottaa ammattilaisten malleista vaikka sitten keinotekoisesti. Toisaalta R3:ssa on ajastettava itselaukaisin, mikä tuntuu harrastajan ominaisuudelta.

R3:n AF-ON toimii minikokoisena kosketuslevynä.

R3:ssa on mikrokokoinen kosketuslevy AF-painikkeessa. Itse en kokenut sitä tarpeelliseksi, mutta lienee tottumiskysymys.

R3-runkoja näyttää saavan käytettynä runsaalla 3000 eurolla, uudet R6m2:t maksavat vähän yli kaksi tuhatta. Kokeilun jälkeen ymmärtää, miten upea laite R6m2 onkaan, kuin R3 pienoiskoossa. Täytyy todellakin olla lehti-, luonto- tai urheilukuvaaja, jotta R3:n lisätoiminnoista saa hyötyä ja painavamman rungon kantaminen maksaa vaivan.

Silmätarkennusta ja GPS:ää jään kyllä R6m2:n omistajana kaipaamaan. Ehkä seuraavassa versiossa?

Tämä kokeilu herätti paljon muitakin havaintoja, mutta palaan niihin ehtiessäni tulevissa kirjoituksissa.

Canon R6 Mark II kokemuksia kaksi vuotta myöhemmin

Olen nyt kuvannut pari vuotta Canon R6 Mark II:lla. Siirtymä 10 vuotta vanhasta peilikamerasta (5Dm3) oli melkoinen loikka. Välissä oli myös 1-sarjan peilikamera sekä perus-R, joka kuitenkin jäi vähälle käytölle ja on toiminut lähinnä videoneuvotteluissa.

Muutama asia R6 Mark II:ssa on yllättänyt, yleensä positiivisesti.

Kuvanlaatu ja tarkennus

Kuvanlaadun parantumisen huomaa varsinkin sisätilojen tapahtumakuvauksessa. R6:n raw-kuvat ovat selvästi "puhtaampia" ja valmiimpia kuin vanhassa peilikamerassa, joten Lightroom-muokkausta tarvitaan vain vähän. Tämä on mainio asia ja nopeuttaa työnkulkua. Silmät tunnistava tarkennus on myös mainio toiminto, miten sitä ennen pärjäsikään?

Pakattu CRAW

Lievästi pakattu raw-formaatti säästää muistikorttia ja levytilaa. Kuvat vievät yleensä 12-20 megatavua. Ilman pakkausta tilankulutus olisi noin kaksinkertainen.

16 + 35 mm yhdistelmä

R-sarjan pienet ja kevyet objektiivit ovat mainioita. Messuilla kierrellessä 16 mm F2,8 ja 25 mm F1,8 riittävät lähes kaikkeen kuvaukseen. Toinen kulkee kameran nokalla, toinen taskussa. Miinuksena on tietenkin vaihtamisen vaiva, mutta keveys ja hyvä valovoima korvaavat puutteet. 16-millisen kuva varsinkin suurella aukolla vaatii paljon ohjelmallista korjausta, mutta kamera tai Lightroom tekevät sen automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. 

Canon R6 Mark II ja 16 mm sekä 35 mm objektiivit. 

Kennon suojaverho

Jos muistaa katkaista virran aina lasia vaihtaessa, kennon eteen laskeutuu suojaverho ja estää pölyn kertymistä kennolle. Ratkaisu tuntuu käytännössä toimivalta, eikä kennoa ole tarvinnut puhdistaa kahden vuoden aikana kertaakaan.

Kaksi korttipaikkaa

Enpä osannut kuvitella, miten paljon hyötyä on kahdesta korttipaikasta. On näppärää ohjata videot toiselle ja kuvat toiselle kortille. Lisäksi kaksi korttia antaa mielenrauhan, kun lähtee kuvaamaan. Vaikka toinen kortti täyttyisi tai hajoaisi, kamerassa on aina toinen kortti varalla. 

Elektroninen suljin

Täysin äänetön elektroninen suljin on mainio, vaikka ei sovellukaan kaikkiin tilanteisiin (salamakuvaus, loisteputkien välkyntä). Kerran kuvasin 1DX Mark II:lla konserttia kirkossa ja väliajalla takapenkissä istunut rouva tuli valittamaan äänekkäästä sulkimesta. Näin siitä huolimatta, että käytössä oli kameran hiljainen tila. Tätä elektronisella sulkimella ei koskaan tapahdu. 

Panoraamakuvaus

Panoraamakuvauksen löysin vasta tänä kesänä, mutta joissakin tilanteissa se on hyvinkin näppärä. Erikoista, ettei toimintoa löydy kalliimmista malleista (R, R5, R3, R1). Miksi tämä pitäisi rajata vain halvempiin kameroihin?

Kuvan koko Windowsissa 5999x3999

Jostain syystä Windows näyttää kuvatiedoston mitoiksi 5999x3999 kuvapistettä. Mihin häviää yksi piste vaaka- ja pystysuunnassa? Lightroom ja Photoshop näyttävät koon oikein. Ei iso asia, mutta kummastuttaa.

Puuttuvan pikselin arvoitus?

Sitten muutamia vähemmän ilahduttaneita asioita.

Käynnistysviive

Kameran herätessä kestää joitakin sekunnin osia, ennen kuin lcd-näyttö sopeutuu valoon ja saa kuvan näkymään. Viive ei ole pitkä, mutta silti ärsyttävä ja jotain, mitä peilikameroissa ei ollut.

EF- ja RF-objektiivien sekakäyttö

EF/RF-adapteri mahdollistaa vanhojen objektiivien käytön, mutta sekakäyttö on yllättävän hankalaa. Jos adaptereita on vain yksi, se jää aina väärään EF-objektiiviin tai saattaa unohtua kokonaan. Kerran havahduin vasta matkalla, että kamerassa kiinni ollut RF-objektiivi kyllä toimi, mutta 100-400 oli turha, koska adapteri oli unohtunut.

Kuvaustilanteessa ei riitä, että vaihtaa objektiivia, vaan pitää vaihtaa myös adapteria. Jos EF-laseja on monta, jokaiselle kannattaa hankkia oma adapteri - ja siinä taas ei ole paljon järkeä. Uudet RF-lasit ovat houkuttelevia, mutta L-sarjan mallit superkalliita, joten kaluston vaihtaminen tulee kalliiksi.

Ei GPS:ää

Jostain syystä Canon pihtailee GPS-ominaisuuden kanssa ja on varannut sen vain R3- ja R1-malleihin. Syytä on vaikea käsittää. Onneksi vanha GP-E2 lisälaite kameran päällä toimii edelleen, mutta sen valmistus on lopetettu. Canonin suositus on käyttää älypuhelimen GPS:ää, mutta ainakin omassa käytössäni se toimii huonosti. Sijaintitieto siirtyy iPhonesta vain, mikäli Canon Connect -sovellus on aktiivisena puhelimen näytöllä. Jos puhelin menee lepotilaan tai sovellus jää taustalle, sijainti ei päivity kameraan. Androidilla en ole edes kokeillut, kun iPhonellakin on näin hankalaa. Katso myös seuraava kohta eli...

Langattomat toiminnot tökkivät

Canon tukee Bluetoothia ja wifiä, mutta käytännössä tiedonsiirto on hankalaa. Yhteyksien asentaminen on työlästä ja vaati tunnin pähkäilyn asetusten kanssa. Miksei kameraa ja puhelinta voi parittaa kuten muitakin BT-lisälaitteita? Mikseivät kameran asetukset voi olla samanlaisia kuin muissa bt/wifi-laitteissa?

Kun asetukset viimein saa toimimaan, kuvat siirtyvät kyllä näppärästi puhelimeen ja kameraa voi myös etäohjata sovelluksella, mutta miksei kuvia voi ohjata vaikka pilvipalveluun, joka synkronoisi ne saman tien pöytäkoneelle? Ja tämä kaikki siis matkalla oltaessa, ei studiossa. Urheilukuvaajien käyttämä FTP-siirto ei ole tavalliselle käyttäjälle sopiva vaihtoehto.

Canonilla on kuville oma pilvipalvelu, jota testasin, mutta sitten tapahtui jotain merkillistä. Kun kuvien siirto oli käytössä, kameran akku tyhjeni vaikka kamera oli sammutettuna. Ilmiö toistui monta kertaa, enkä keksinyt mikä oli syynä. Varmuuden vuoksi luovuin siitä, koska pelko tyhjästä akusta kummitteli aina mielessä.

Valkotasapaino elää etsimessä

Itsestään selvä asia, jota en tullut ajatelleeksi: peilittömässä valkotasapaino näkyy jo kuvattaessa. Tarkemmin sanoen sen etsiminen näkyy, käynnistyksen jälkeen kestää hetken aikaa ennen kuin kamera päättää, mikä on valaistukseen sopiva asetus. Näinhän kameran tietenkin täytyy toimia, se ei vain peilikamerassa koskaan tullut näkyväksi.

Sarjakuvauksen täyttämä puskuri

Sarjakuvauksen jälkeen kestää aikansa, kun kamera kirjoittaa kuvat muistikortille, etenkin jos kortti on hidas. Jos kirjoittaminen on yhä kesken, uusia kuvia voi kuitenkin ottaa, jolloin kirjoitus pysähtyy hetkeksi. Mutta jos puskuri on päässyt täyteen, kamera tuntuu lukittuvan kunnes kaikki odottavat kuvat on ehditty kirjoittaa kortille. En ole täysin päässyt sinuiksi tämän ilmiön kanssa, mutta olen oppinut varomaan puskurin täyttämistä.

Onko muistikortin nopeudella merkitystä Canon 6Rm2 sarjakuvauksessa?

Sirkusta kuvatessani aloin pohtia muistikortin ja raw-tyypin nopeuden merkitystä. Kuinka kauan kameran punainen merkkivalo palaa kertoen, että kuvien tallentaminen muistiin on yhä kesken? En muistanut nähneeni yhtään testiä aiheesta. Media testaa yleensä vain sarjakuvauksen huippunopeutta, mutta mitä pidempään kuvien kirjoitus kortille kestää, sitä vähemmän huippunopeudesta on iloa.

Vaikka punainen valo palaa, kameralla voi kuvata jo uusia sarjoja. Puskurin vapaa tila on kuitenkin pienempi, joten käytännössä kirjoitusnopeudella on kyllä merkitystä. 

Canon R6m2:lla huomasin myös, että kuvauksen jälkeen punaisen valon palaessa näyttö ei päivity, ellei paina välillä laukaisinta puoliväliin. Vaihtoehtona on kääntää jotain kameran kolmesta rullasta. Takaseinän Q-painike ei kuitenkaan reagoi painalluksiin, mikä voi hämätä kuvaajaa.

SDXC-kortteja on useita tyyppejä. UHS-I-standardin kortin maksiminopeus on 104 megabittiä sekunnissa. UHS-II-korteissa nopeus yläraja on 312 megabittiä sekunnissa. Jälkimmäiset kortit tunnistaa toisesta nastarivistöstä -- ja tuplasti kalliimmasta hinnasta. Mutta kannattaako siitä maksaa?

Testasin asiaa käytännössä. Asetin kameraan ISO 200 ja 1/250, aukko jäi kameran valittavaksi, objektiivina oli RF 35 mm. Testasin kuvausta sekä H- että H+ tiloissa. Pysäytin kuvauksen puskurin täyttyessä, jolloin sarjatuli lakkasi, ja käynnistin ajanoton, joka loppui punaisen merkkivalon sammuessa. Kortit olivat Transcend 128 GB (UHS-I, 80 MB/s) ja Kingston 128 GB (UHS-II, 300 MB/s). Kuvien määrän laskin R6m2:n näppärällä toiminnolla, joka poistaa yhdellä painalluksella kaikki sarjan kuvat, mutta kertoo sitä ennen kuvien määrän. Kameran akku oli ladattu täyteen ennen aloittamista.

Sarjakuvauksen tallentamiseen kuluva aika kahdella eri muistikortilla.

Taulukon perusteella täysin sähköinen suljin täyttää puskurin nopeammin, jolloin kirjoittaminen kestää hieman pidempään. Pakatussa craw-tilassa kuvia mahtuu puskuriin lähes tuplasti, mutta kirjoitusaika pitenee saman verran. Tämän perusteella on siis sama, ammutaanko raw- vai craw-kuvia. 

Yllättäen UHS-II-kortista ei näytä olevan mitään hyötyä still-kuvauksessa. Ilmeisesti kirjoittamisen pullonkaula ei ole väylän tai kortin nopeudessa vaan kameran omassa prosessorinopeudessa. 

Eron ollessa näin pieni heräsi epäily, oliko UHS-II-kortti mahdollisesti viallinen? Kopioin 90 craw-tiedostoa tietokoneen ssd-levyltä samoille muistikorteille kortinlukijaa käyttäen. Erot olivat dramaattiset: UHS-I-kortti tallensi kuvat 65 sekunnissa (keskimäärin 0,72 sekuntia/kuva) ja UHS-II-kortti yli kolme kertaa nopeammin 19 sekunnissa (0,21 sekuntia/kuva).

Nämä tulokset ovat tietenkin vain suuntaa-antavia. Varsinkin craw-kuvissa kuvan sisältö voi vaikuttaa pakkauksen vaatimaan aikaan. Muistikorteissa voi olla valmistajakohtaisia eroja ja myös kortin täyttöaste voi vaikuttaa. Testikortit olivat noin puoliksi täynnä.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei suuri sarjakuvanopeus vielä kerro koko totuutta, mikäli ampuu useita sarjoja peräkkäin ja pullonkaulana on sulkimen sijaan tallentamisen nopeus.

Uusi kamera, uusi sirkus

Sirkus on ehkä paras paikka testata kameran kykyjä. Suuria valaistuseroja ja nopeaa liikettä. Tarkennus on sentään helppoa, koska esitykset tapahtuvat kaukana katsojista. Lisäksi esitykset ovat ensi kertaa nähtyinä niin yllättäviä, ettei niihin osaa ennakolta varautua kameraa säätämällä.

Juuri se hetki, kun Aleksi Martinin ampuma nuoli lävistää ruusun varren.

Tämän syksyn Sirkus Finlandia -näytökseen otin ensi kertaa Canon R6 mark II:n. Vielä vuosi sitten kamerana oli 10 vuotta palvellut Canon 5D mark III (sama kamera kaksi vuotta sitten). Ja olihan niillä tosiaan eroa. Uuden kameran herkkyys ja dynamiikka ovat ihan toisella tasolla, sarjakuvaus samoin.

Yllä olevassa nuolikuvassa oli vähän onneakin mukana, sillä sarjakuvausnopeus oli säädetty hitaimpaan arvoon, mutta yksi laukauksista osui juuri oikeaan hetkeen.

Lusesita Farrell tulitempussaan.

Aiemmin olen pannut merkille, että R6m2:n akku kuluu nopeammin kuin 5Dm3:ssa. Tällä kertaa otin 790 kuvaa, minkä jälkeen akkua oli vielä 61 prosenttia. Objektiivina oli yli 10 vuotta moitteettomasti palvellut 70-200 F 2,8 II. Jostain syystä edellisenä iltana juhlissa salamalla ja lähinnä EF 24-70 II sekä RF50 1.2:lla kuvatut otokset söivät akun liki tyhjäksi, vaikka kuvamäärä jäi pienemmäksi.

R6m2:ssa raw-kuvat näyttävät puhtaammilta ja paremmilta kuin vanhassa kamerassa, aivan kuin jälkikäsittelyä ei tarvitsisi lainkaan. Juhlissa ihmiset tunnistava tarkennus pääsi oikeuksiinsa ja väärin tarkentuneita kuvia oli tuskin lainkaan, kun ne vanhalla kameralla himmeästi valaistussa salissa olivat toistuva ongelma.

Sitten jotain negatiivista. Vaativia kuvaussessioita on ollut sen verran vähän, että Fv-moodin opettelu on jäänyt vähiin. Pimeässä katsomossa on myöhäistä opetella kameran hienouksia. Painikkeiden löytäminen on työlästä eikä Canonin ergonomia aina herätä kiitosta. Ammattilainen ehkä muistaa, että Fv-moodin auto-asetus palautetaan painamalla kuvan poistopainiketta, mutta yritäpä etsiä sitä pimeässä.

Enkä vieläkään ole keksinyt, miten Auto ISO palautetaan käyttöön M-tilassa, jos ISO-säätöpyörään on koskettu. 

Kesällä kirkkaassa auringossa ja nyt syksyn hämärässä on tullut vastaan myös ärsyttävä ilmiö, joka toistuu aina kun kameran pistää päälle tai se herää virransäästötilasta (johon se menee todella nopeasti akun säästämiseksi). Kestää muutamia sekunnin osia, ennen kuin kenno (tai näyttö) löytää oikean valaistustason ja kuva alkaa näkyä. Aika ei ole pitkä, mutta nopeissa tilanteissa se harmittaa.

Mutta arvioi itse, ovatko tämän syksyn sirkuskuvat parempia kuin kaksi vuotta sitten. Objektiivi on sama, vain runko on vaihtunut. Sirkus Finlandia 2023 -kuvat ovat täällä.

Canon R6m2 kokemuksia

Talven aikana kuvaukset ovat jääneet vähiin, mutta jotain havaintoja sekä kokeiluja on tullut tehtyä. Seuraavat blogipostaukset liittyvät kameraan ja sen ominaisuuksiin. 

Kävin USA:ssa messuilla. Perinteisesti kamerana on ollut vanha työjuhta 5Dm3 ja 17-40 objektiivi, jotka painavat yhteensä 1445 grammaa. Tällä kertaa otin R6m2:n sekä kiinteät 16- ja 35-milliset objektiivit. Olen huomannut, että 35 on juuri sopiva polttoväli messukäyttöön ja matkakuvaukseen, samoin 16 mm laajakulma. 

Canon R6m2, 16 mm F2,8 sekä 35 mm F1,8

R6m2 painoi 16-millisen kanssa 880 grammaa, mikä on lähes puolet aiemman yhdistelmän painosta. Toisaalta taskussa tai laukussa pitää kantaa 319 gramman painoista 35-millistä, joten kaikki yhdessä painavat melkein saman kuin aiempi yhdistelmä. Etuna on kuitenkin parempi valovoima (2,8 ja 1,8) ja parempi kuvanlaatu. Zoomi on kyllä kätevä, kahden kiinteän välillä vaihtelu on hidasta ja kömpelöä. 

Ostaessani R-kameran ajattelin, että adapterin kanssa vanhat EF-putket toimivat hyvin. Ja niin ne toimivatkin, mutta elämä kahden rinnakkaisen järjestelmän kanssa on kyllä hankalaa. Adapteri on aina kiinni väärässä putkessa. Lisäksi se irtoaa helpommin rungosta kuin objektiivista, joten usein tulee irrotettua adapteri vaikka piti vaihtaa vain putkea. Toinen vaihtoehto olisi hankkia oma adapteri jokaiseen EF-putkeen, mutta sekin olisi hölmö investointi.

Tähän ei ole kuin yksi, kallis ratkaisu: korvata EF-lasit paremmilla (ja L-sarjassa kalliimmilla) RF-laseilla ja luopua kahden järjestelmän rinnakkaiskäytöstä. Tämä on hyvä uutinen niille, jotka pitäytyvät vanhassa järjestelmässä, sillä hyviä, vähän käytettyjä EF-objektiiveja saa nyt käytettynä todella edullisesti. RF-päivitykset tulevat asiakkaille kalliiksi, mutta sen perusteella, mitä olen TV:n urheilukilpailuissa ja lehdistötilaisuuksissa nähnyt, ammattilaiset ovat vaihtaneet RF:ään. Voisi olettaa, että Canonilla on mennyt taloudellisesti hyvin, vaikka järjestelmäkameroiden ja objektiivien myynti onkin vain osa tuotevalikoimaa ja kehityskustannukset ovat painaneet aiempien vuosien tulosta.

Kaikista objektiiveista ei vieläkään ole RF-versiota. T/S-mallien lisäksi ihmetyttää 300 F2,8:n puuttuminen. Se lienee suosituin pitkistä teleputkista ja EF-mallin kuvanlaatu on legendaarinen. Itsellä on vanhempi I-malli (IS) ja sillä voi poimia kauniisti esimerkiksi orkesterin soittajia lähikuvaan, mikäli vain jaksaa kannatella painavaa objektiivia. Pidemmät 400-600-mallit sopivat urheilukuvaukseen, joten ehkä siinä on syy, miksi RF 300 -mallia ei ole vieläkään näkynyt. 

R6m2 on ollut mainio kamera, jossa on riittänyt toimintoja tutkittavaksi. Niistä lisää seuraavissa kirjoituksissa. Mainiosta herkkyydestä oli suurta apua äskettäin, kun kuvasin orkesterin konserttia hämärässä Temppeliaukion kirkossa.

Automaattitarkennuksen asetuksissa riittää opiskeltavaa vielä pitkäksi aikaa. Niissä olen päässyt tuskin alkua pidemmälle. Perusautomatiikka tuntuu toimivan riittävän hyvin.

Ärrä-kuvaajaksi ryhtyminen pakotti myös vihdoin päivittämään Lightroomin. Ja mitään päivitystä ei enää ole, vaan pitää siirtyä kuukausi- tai vuosimaksulliseen versioon, mikä kuva-arkisto-ohjelman kohdalla kuulostaa rahastukselta. Eivät nämä ohjelmat niin usein muutu, eikä Classic-versiossa ole kuin pieniä muutoksia viimeiseen 6.14-ostoversioon monen vuoden takaa.

Vaihtoehto olisi ollut kääntää kuvat DNG-tiedostoiksi, mutta se teki työnkulusta liian mutkikasta. DNG-tiedostot olivat myös pakattuja raweja selvästi suurempia. Lisäksi vanhasta Lightroomista puuttuivat RF-objektiivien profiilitiedostot. Ehkä ne olisi saanut jotain, mutta en jaksanut nähdä vaivaa. Positiivista on, että sijaintitietojen näyttö ja kartta alkoivat taas toimia monen vuoden jälkeen.

Canon EOS R6 mark II ensihavaintoja

Olin pitkään suunnitellut "höyry-ärrän" päivittämistä uuteen. Kuvanvakaimen ja joystickin puuttuminen harmittivat. Ilman tikkua tarkennuspiste piti valita takanäytöltä, jonka täytyi olla koko ajan päällä. Kun sitten Canon julkisti R6:n uuden version, valinta oli helppo.

Ensi kokemukset liittyvät ergonomiaan ja sekalaisiin havaintoihin. Siispä: ei GPS:ää. Jostain syystä Canon säästää sen vain huippumalleihin, kun R3 ja aiemmat 1DX-rungot. Outoa, sillä urheilukuvaajia enemmän sijaintitiedoilla olisi käyttöä R5:n tapaisissa kameroissa, joita luontokuvaajat suosivat. 

Kamerassa on harrastajille tarkoitettuja tehoste- ja automaattitoimintoja. Miksi kukaan ostaisi 3000 euron kameraa sen leikkiominaisuuksien vuoksi? Jos tämä on tarkoitettu harrastelijoille, miksi sitten ponnahdussalama on jätetty pois?

Toimintoja alkaa olla niin paljon, että kaksitasoinen valikkorakenne natisee jo liitoksissaan. Saman tekee käyttöohje, jossa on yli tuhat sivua. Tosin taitto on hyvin väljää, välillä vain muutama rivi sivulla. Käyttöohjeeseen ei ole paljon panostettu; se esittelee kyllä toiminnot, mutta monet asiat jäävät pintapuolisiksi. Ohjekirja ei esim. vieläkään mainitse, että objektiivioptimoinnit koskevat vain jpeg-kuvia, eivät rawia. 

Canon R6 mark II.

Tarkennuksen valintoja on niin paljon, että niiden hahmottaminen ylittää jo tavallisen harrastajan kyvyt ja tarpeet. Automatiikka poimii uskomattoman hyvin silmät ja seuraa kohteita, mutta sitten kun kuvaaja on eri mieltä kameransa kanssa, oikean kohteen osoittaminen ei olekaan ihan helppoa. Tarkennusmenetelmiä pitäisi räätälöidä ja asetella omaan käyttöön sopivaksi.

Tulee mieleen, olisiko digitaaliselle luomukameralle käyttöä esim. katukuvauksessa? Pitääkö kaiken olla niin monimutkaista ja automaattista?

Kamera on selvästi vanhaa 5Dm3-mallia pienempi ja kevyempi. Yhdessä 16- ja 35-millisten edullisten ja keveiden objektiivien kanssa siitä saa hyvän matkakumppanin. 

Rate- ja Menu-painikkeet sekä video/still-valintakytkin.

Ergonomia ei täysin miellytä itseäni. Vasemmalla on ensin rate ja sitten menu-painikkeet. Onko tähtiluokitusten painike todella tärkein? Voihan sen ohjelmoida uudelleen, mutta varsinkin sormikkailla pienen menu-painikkeen käyttö on hankalaa.

Vanhassa 5Dm3:ssa oli omat painikkeet keskeisille toiminnoille. Niitä pystyi käyttämään tuntoaistin perusteella. Nyt asetuksia pitää hakea valikoista, mikä esimerkiksi pimeässä tai tilannekuvauksessa on hankalaa. No, objektiivien säätörengas auttaa - kunhan senkin ohjelmoi halutuksi.

Aiemmin oli helppoa käyttää vanhoja EF-objektiiveja, mutta nyt kun RF-putkien määrä kasvaa, sekakäytöstä tulee ongelma. Adapteri kun jää aina väärään putkeen. Sekakäyttö on aina hankalaa. EF-laseja saa nyt halvalla käytettyinä, mutta vastaavat RF-lasit ovat kalliita, joten kaluston vaihto ei ole realistista.

Virtakytkin on yhdistetty rullaan.

Virtakytkin on siirretty oikean käden puolelle, mikä on hyvä ratkaisu. Se ei kuitenkaan toimi peukalolla, vaan etusormella. Kytkimen ympärillä on kolmas säätörulla, mikä on sinänsä mainiota: Fv-tilassa ajan, aukon ja herkkyyden voi asettaa kunkin omalla rullallaan ja yli/alivalotuksen voi vielä jättää objektiivin renkaaseen.

Elektroninen suljin on hauska, mutta silloin on viisainta asettaa kuvan näyttö päälle, jotta mahdollisen raitaisuuden huomaa heti. Lyhin katseluaika on 2 sekuntia, mikä tuntuu turhan pitkältä. Jopa puoli sekuntia riittäisi. Neljänkymmenen kuvan sekuntinopeus saa kameran surisemaan kuin ampiaispesä. Ei ihme, että Ukrainan sodasta on paljon kuvia, joissa kranaatti on juuri lähdössä putkesta. Huippunopealle kuvaukselle on löydetty käyttöä rintamalla.

Jostain syystä kameran yhdistäminen Bluetoothilla ja wifillä iPhoneen vaati tunnin työn, ja yhteys toimii silti vain ajoittain. Hmm. 

Hdmi-liitäntä on micro-kokoa, kun se höyrymallissa oli mini-kokoa. Taas tarvitaan uusi kaapeli, tosin R5 ja vanha R6 ovat nekin käyttäneet microa.

Vipukytkin video- ja still-kuvausta varten on mainio parannus. Miksei tätä ole ollut aina? Asetukset näyttävät säilyvän, joten esimerkiksi videolle voi lukita valkotasapainon ja silti ottaa valokuvia AWB-asetuksella. 

Ominaisuuksiltaan kamera on monipuolinen, ja hintakin on siihen nähden kohtuullinen. ISO-herkkyys on kerrassaan loistava. Muu käyttö on tuttua Canonia. 

Canon R7 ja R10 - tarvitaanko pienemmän kennon malleja?

Kun Canon julkisti R-sarjan neljä vuotta sitten, uskoin pienemmän APS-C-kennon painuvan historiaan. Aikanaan kennojen valmistus oli kallista, joten pienempi kenno teki kamerasta edullisemman ja EF-S-objektiiveista pienikokoisempia, koska piirtoympyräkin oli pienempi. Pieni kenno jäi harrastajajärkkäreihin, mutta paremmissa malleissa oli aina normikenno.

Tänään Canon julkisti kuitenkin R7- ja R10-mallit, joissa on jälleen pieni kenno kaikkine etuineen ja haittoineen. R7 on kuin suoraa jatkoa 7Dm2:lle, R10 jatkaa harrastajien 90D- tai 850D-linjaa. Etuja ovat pienempi koko, halvemmat RF-S-objektiivit ja 1,6-kroppikertoimen vuoksi pidempi ulottuvuus, haittoina vähäisempi taustan erottelukyky, pienemmistä pikseleistä johtuva suurempi kohina - ja 1,6-kroppikertoimesta johtuva polttovälin kasvu, joka vaatii RF-S-objektiivit laajakulmaiseen päähän.

Canon R7 ja RF-S 18-150 mm.

R7 on helpompi ymmärtää. Se sopii urheilu- tai luontokuvaajan kakkoskameraksi, koska pitkille polttoväleille on aina kysyntää. Kroppikertoimen ansiosta kuvaaja saa ikään kuin 1,6-kertaisen telejatkeen, joka ei kuitenkaan vähennä valovoimaa eikä heikennä kuvanlaatua. Ei hullumpaa. Pienemmästä kennosta huolimatta megapikseleitä on 32,5 eli vähintään riittävästi. Kamera on myös sääsuojattu ulkokäyttöä ajatellen.

Canon R7:n uusi yhdistelmäsäädin.

Hauskana yksityiskohtana R7:ssa on yhdistetty säätörengas ja joystick, joka pelkillä sormilla toimii hyvin, mutta entäpä talvipakkasilla hanskat kädessä? 

Canon R7 ja automaatti/manuaalitarkennuksen vipu, joka toimii myös syväterävyyden esikatselussa.

R10 on kaikin tavoin riisuttu malli. Korttipaikkoja on vain yksi eikä runkovakaajaa ole lainkaan. 4K-kuvaus löytyy jopa 60p nopeudella, mutta vahvan kropin seurauksena polttoväli pitenee silloin entisestään. Megapikseleitä on riittävät 24.

Pienikokoinen R10 ja uusi kittilinssi 18-45 mm.

Yllättäen molemmissa kameroissa on huippumalleista tuttu tarkennusjärjestelmä, joka lukittuu liikkuviin ajoneuvoihin, eläimiin ja ihmisiin. Molemmissa on myös uusi, R3:ssa esitelty varustekenkä uusilla kytkentänastoilla sekä todella nopeat sarjakuvaustilat (mekaanisella sulkimella 30 fps, elektronisella 30 ja 23 fps).

Aiemmissa kroppikameroissa optinen etsinkuva oli täyskennoista pienempi, mutta peilittömänä aikana eroa ei enää ole. Myös kääntyvät takanäytöt ovat isoja, joskaan eivät aivan samankokoisia.

RF-S-lasien piirtoympyrä on pienempi, joten objektiivit ovat aiempaa ohuempia. Vaikutelma on jopa hieman koominen, sillä kiinnitys kameran päässä on itse putkea leveämpi. Objektiivi siis leviää hieman tyvessään.

Rungoissa kropin vaikutus ei juuri näy. R7 painaa 612 grammaa ja R10 429 grammaa. R10 on pieni, mutta vain vähän täyskennoista RP-mallia pienempi (485 vs. 429 grammaa). R7 on jopa painavampi kuin alkuperäinen R (612 vs. 580 grammaa).

EF-S-lasit eivät toimineet täyden kennon kameroissa, mutta RF-S-lasit toimivat myös täyden kennon rungoissa, jolloin kamera itse rajaa kuva-alueen oikeaksi.

Canon R7 ja R10.

Uudet rungot eivät ole erityisen edullisia. R10 maksaa 1039 euroa, R7 1599 euroa. Mukana tulee EF-S-sovitin. Uusi RF-S 18-150 F3.5-F6.3 objektiivi maksaa 619 euroa, 18-45 F4.5-6.3 versio 379 euroa.  Molemmissa putkissa on sisäinen kuvanvakain. Täyden koon RF-laseihin verrattuna hinnat tuntuvat kohtuullisilta.

R7 löytää varmasti ostajansa, mutta R10 jää arveluttamaan. Tuhannella eurolla saa älypuhelimen, jossa on kolme erilaista objektiivia vakiona - ja lisäksi kaikki puhelimen palvelut ja sovellukset. Ero järkkäriin jää kovin pieneksi.

Canon R3 - syytä innostua

Canon julkisti äsken pitkään huhutun R3-mallin. Pääsin hypistelemään sen esituotantoversiota. Muutama havainto.

Kun R5 ja R6 julkistettiin vuosi sitten, ne olivat hienoja laitteita. Oli mm. runkovakaaja ja 8K-videokuvaus. Parannuksista huolimatta ne olivat kuitenkin alkuperäisen R-mallin uudempia versioita. Runkovakaaja olisi pitänyt olla jo perus-ärrässä, kun se oli kilpailijoillakin.

R3 on sen sijaan jotain todella uutta. Sähköisellä sulkimella se laukoo 30 kuvaa sekunnissa, eikä sähköinen etsin edes värähdä. Laukaisuääni tulee pienestä kaiuttimesta. Sähköisen sulkimen lyhin aika on 1/64 000 sekuntia ja se venyy myös täyteen 30 sekuntiin. Voisi kuvitella, että esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa erittäin lyhyt aika mahdollistaa täyden aukon käytön ja saattaa avata mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös nopeiden ilmiöiden kuvaamiseen.

Kamera tunnistaa ihmisten ja eläinten lisäksi urheiluautoja sekä kaksipyöräisiä, jolloin tarkennus pysyy kiinni niissä nopeassakin liikkeessä ja myös silloin, kun kohde peittyy osittain esteen taakse.

Jännittävin "uusi" ominaisuus on katsetarkennus. Kamera tosiaan tarkentaa siihen, mihin kuvaaja katsoo. Canon kokeili tätä filmikameroissa 1990-luvulla ja itselläkin oli malli, jossa silmäohjausta käytettiin. Näytöllä oli muutama punainen täplä, joihin tarkennuksen pystyi ohjaamaan. 

Ominaisuus - ja koko kamera - jäi silloin vähälle käytölle, koska paristokotelon (siinä oli litium-paristo, jollaisia oli vaikea saada) kansi hajosi, ja digikamerat tekivät jo tuloaan.

Uusi katsetarkennus on ihan toista maata. Lyhyessä kokeilussa se pystyi kohdistamaan tarkennuksen varsin hyvin haluttuun kohtaan, vaikka kyse oli esisarjan laitteesta enkä edes kalibroinut ohjausta omaan silmään. Erinomaista on myös se, että kamera hienosäätää itse tarkennuskohdan eikä välttämättä lukitu juuri siihen kohtaan, joka on täsmälleen tarkennuspisteen alla.

Kamerassa on gps! Jostain kumman syystä Canon jätti sen pois R, RP, R5 ja R6 -malleista, mutta nyt se on taas palannut. Lisävarustekengän etureunassa, lähes näkymättömissä, on lisäksi rivi pieniä kontakteja aivan uusia lisälaitteita varten. Tätä onkin odotettu jo pitkään. Miksi varustekenkää pitäisi käyttää vain salamalaitteille tai ulkoiselle gps-paikantimelle, kun nykytekniikalla siihen saisi vaikka kehittyneen mikrofonijärjestelmän tai kiinnikkeen älypuhelimille, jolloin kameran loputtomat valikot saisivat paremman käyttöliittymän?

Teknisiä hienouksia ja ominaisuuksia on pitkä lista. Ainoa rajoitus on 24 megapikselin koko, joka riittää hyvin urheilukuvaajille, mutta yleiskamerana alkaa olla siinä ja siinä. 

Miksi kameran tyyppi on R3 eikä R1, jota se ulkoisesti muistuttaa? Ehkä tulossa on vielä suuren pikselimäärän R1, tai sitten Canon on halunnut korostaa kameran erilaisuutta. Tässä mallissa on nimittäin kääntyvä näyttö aiempien R-mallien tavoin, ja vaikka ulkonäkö muistuttaa aiempia ykkösiä, fyysiset mitat ovat pienempiä.

R3 oli ainakin omiin käsiini täydellisen kokoinen. Painoa on kilon verran, kun Ykkösellä sitä on lähes 1,5 kiloa. Lisäksi uusi kumimainen pinnoite saa kameran melkein liimautumaan kiinni käteen ja aiheuttaa välittömän hyvänolon tunteen. Tämä kamera tuntuu kaikin puolin hyvältä. 

Nyt alkaa jännittävä odotus: milloin katsetarkennus ja uusi varustekenkä tulevat R5-sarjan kameroihin? Olisiko R5 mark II aika vuoden, parin päästä? Toivottavasti pian.

Hinta on ykköstasoa eli noin 6400 euroa. Myynti alkaa marraskuussa. 

Canon Powershot Zoom - erilainen kamera

Canon on vaihteeksi kehittänyt ihan uudenlaisen kameran. Powershot Zoom uppoaa käteen eikä edes näytä kameralta. Siinä on kyllä objektiivi, mutta ei esimerkiksi näyttöä (no, elektroninen etsin sentään löytyy). Nimensä kamera on saanut zoomista, jossa on tasan kaksi asentoa: pitkä (100 mm) ja vielä pidempi (400 mm). Digitaalinen tuplaus nostaa efektiivisen polttovälin 800 milliin, mutta pikselit voisi yhtä hyvin suurentaa tietokoneella.

Koska "zoomissa" on vain kaksi asentoa, kameran nimeäminen zoomiksi on jossain määrin harhaanjohtavaa. Pikemminkin laitteessa on kaksi eri pituista teleobjektiivia. Optiikkaa on kuitenkin vain yksi, zoom-painikkeella pieni moottori vain siirtää linssejä asennosta toiseen.

Canon Powershot Zoom ei näytä kameralta

Laite ei näytä kameralta eikä se oikeastaan edes ole kamera. Siinä ei ole juuri lainkaan säätöjä kuvausta varten, kaikki on joko kiinteää tai täysin automaattista. Enemmänkin kyseessä on yhden silmän kiikari, joka on helppo kantaa mukana luontoon tai ehkä jopa teatteriin. 

Laitteen voi yhdistää Canonin ohjelmalla älypuhelimeen, jolloin kuvien siirto kamerasta puhelimeen ja edelleen julkaistavaksi sosiaaliseen mediaan käy helposti. Vielä helpommin se kävisi, jos kuvia ei tarvitsisi ensin tallentaa laitteen muistikortille, vaan laite toimisi kuin puhelimesta puuttuvana 100/400-millin teleobjektiivina. Nyt kuvat on tallennettava ensin kameran muistiin ja siirrettävä sieltä puhelimeen. Puhelin tarjoaa myös sijaintitiedon, kamerassa ei ole gps-paikannusta, mikä luontokäytössä olisi hyvä lisä.

Etsin on sähköinen.

Käyttäjä katsoo pieneen sähköiseen etsimeen. Vasemmassa kyljessä on paikka mikro-sd-muistikortille. Ilmeisesti on ajateltu, että laitetta operoidaan oikealla kädellä, jolloin kaikki toiminnot tulevat sormien ulottuville.

Painikkeita ei ole monta. Käynnistys/sammutus, zoom, videon tallennus, menu, laukaisu ja diopterin säätöpyörä. Siinä kaikki. 

Painikkeita on minimaalinen määrä.

Painikkeita saisi olla enemmänkin, sillä asetusvalikko on tuttu Canonin muista kameroista ja valintojen tekeminen tällä käyttöliittymällä on työn ja tuskan takana. Valotuksen kompensointia voi säätää, mutta valikosta se on niin hankalaa, että jää tekemättä.

Ergonomia tuntuu muutenkin kömpelöltä. Laukaisupainike on alareunassa, ei laitteen päällä. Tässä on varmaan ajateltu hallittavuutta yhdellä kädellä, mutta käytännössä toinen käsi pitää ottaa avuksi varsinkin 400-millin tilassa. Laukaisu on herkkä eikä siinä ole äänimerkkiä, joten kuvasarjoja syntyy tahattomasti. 

Laitteessa on optinen kuvanvakaaja, jonka teho riittää 100-millisenä mutta jää 400 millissä vajaaksi yhdellä kädellä käytettäessä.

Kamera ottaa 12 megapikselin kuvia (4000x3000 pikseliä) ja sillä voi kuvata myös HD-tason videoita. Kuvat siirtyvät puhelimeen wifi- tai bluetooth-yhteydellä. Pöytäkoneeseen tai läppäriin siirrettäessä on helpointa lukea micro-sd-kortti lukijalla. 

Kuvanlaatu 100-millisenä on hyvä, 400-millisenä hieman huonompi. Valovoima on vaatimaton (5,6 ja 6,3) ja kenno pieni (1/3"), joten hämäräkuvauksen saa unohtaa. Se on harmi, sillä luontoretkellä laitteesta voisi olla iloa. Metsässä vain on harvoin niin valoisaa, että 400-milliset kuvat onnistuisivat. Lähin tarkennusetäisyys 400-millisenä on 4,5 metriä, joten lähikohteiden kuvaukseen se ei sovellu. Satamillisenä tarkentuu alle metriin, mikä on jo käyttökelpoinen arvo.

Automatiikka pyrkii pitämään valotusajan alle 1/500 sekunnissa, mikä johtaa ISO-herkkyyden nostoon turhankin pian. Kirkasta auringonpaistetta lukuunottamatta kuvissa näkyy kohinaa. Automaattitarkennus toimii hyvin, mutta jos kuvassa on eri etäisyyksillä olevia kohteita tai useita ihmisiä, tarkennuskohtaa ei voi valita.

Sain kameran lainaksi ilman käyttöohjeita ja ajattelin, että eihän tämä voi vaikeaa olla. Mutta oli se. Pitkään ihmettelin, miksei lataus onnistu. Sitten selvisi, ettei tavallista usb-piuhaa voi käyttää, vaan myös laturin pään pitää olla usb-c-tyyppiä eivätkä haaroitetut kaapelit toimi silloinkaan. Tämä tulee ostajalle yllätyksenä, sillä kameran mukana ei tule laturia. Normipuhelimen usb-c-laturi ei siis kelpaa, vaikka pistoke onkin sopiva.

Luontokäyttöä ajatellen yllättää, ettei laitteessa ole minkäänlaista linssinsuojusta. 

Powershot Zoom on hauska idea, jonka toteutus ja käyttöliittymä ovat kuitenkin jääneet puolitiehen. Hyvässä valossa kamera on hauska lisä vaikkapa aurinkorannalla tai turistikohteissa liikkuvalle somettajalle. 

Hintaluokka 300-349 euroa on kuitenkin sen verran korkea, ettei kyse ole pelkästä heräteostoksesta.

Testikuvia ei kannata laittaa Bloggeriin, koska se pienentää tiedostoja. Alkuperäiset kuvat galleriassani.

Kokeilussa Canon R5

Muutaman päivän kokeilu Canon R5-kameralla herätti ajatuksia. Nettikommenteista päätellen kamera on kerrassaan mainio, vain 8K- ja 4K HQ -tallennuksen aikaiset ylikuumenemiset ovat herättäneet kritiikkiä. Seuraavassa muutamia omia havaintojani.

Kamera on hieman R-mallia isompi mutta kuitenkin pienempi kuin 5D-sarjan kolmonen (painot 738 vs. 860 grammaa). 

Ei mitään yllättävää täällä.

Ulkonäkö on jopa tylsän perinteinen. R-mallissa kokeiltu hipaisutanko on saanut lähtöpassit, eikä sitä tule ikävä, mutta onko Canonin linja kaavoihin kangistumista vai onko se löytänyt täydellisyyden? En usko jälkimmäiseen. Esimerkiksi muissa kameroissa käytetyt ohjelmoitavat C1, C2 ym. painikkeet olisivat hyödyllisiä. Nykyisten painikkeiden merkitystä voi vaihtaa, mutta se ei ole sama asia.

Pieniä parannuksia R-malliin on siellä täällä. Esimerkiksi virtakytkin on saanut pienen ulokkeen, joka helpottaa kääntämistä. Ei ihan sitä mitä odotin, mutta parannus kuitenkin.

Virtakytkin Ok, mutta RATE?!

RATE-painikkeen nostamista kameran tärkeimpään kohtaan on vaikea ymmärtää. Siinä pitäisi olla MENU, koska valikkoja selatessa sillä palataan taaksepäin. Mikä tahansa muu painike olisi tärkeämpi kuin RATE. Aivan käsittämätöntä. Vielä parempi olisi ollut jättää entiseen tapaan MENU yksikseen.

RATE-painikkeen toinen funktio on äänikommenttien tallennus. Se on hyödyllinen 1-ammattikameroista tuttu ominaisuus, jota ei aiemmin ole lisätty muihin malleihin. Painikkeella voi sanella max. 30 sekunnin mittaisen muistiinpanon, joka tallentuu kuvan nimellä mutta wav-päätteellä. Laatuasetuksen voi valita kahdesta vaihtoehtosta, mutta miksi ihmeessä ikivanha pakkaamaton wav? Mp3 tai jokin muu häviöllinen pakkaus olisi parempi valinta.

Oikealla puolella on joystick ja laukaisimen ympärillä kolmas rulla, joka testikamerassa oli säädetty vaihtamaan ISO-arvoa. Ehkä vika on 5D-tottumuksessa, mutta joystickin ja rullien sijoittelu vaatii totuttelemista. 

Sitä vaativat myös kameran lukuisat toiminnot. Ohjekirjassa on peräti 919 sivua, kun R-mallissa niitä oli "vain" 643. Toimintoja on siten tullut kolmannes lisää. Englanninkielisessä pdf-versiossa oli jotain epätarkkuuksia, kuten ettei HD-videota voi kuvata.

Raw-formaatti on taas hieman muuttunut, eikä Windowsin CR3-tuki osaa näyttää kuvia. Myöskään dng-muuntimen 12.2-versio ei vielä tunne R5:ttä, uusin beeta ilmeisesti tuntee. Kameralla saa HEIF-kuvia, joissa on jpegiä laajempi dynamiikka, mutta Windowsin tuki ei osaa näyttää niitäkään. Jostain syystä HEIF-kuvaustila pitää asettaa etukäteen päälle ja kamera osaa konvertoida kuvat myös jpeg-mutooon, mutta raw-kuvista kamera ei osaa tehdä HEIF-kuvia. Ehkä tämä joskus selkiintyy.

Kuva-asetuksiin on tullut uusi Clarity-parametri, jota ohjekirja kuvailee vain suppeasti. Kauppakeskuksen käytävällä otetuissa testikuvissa parametrin vaikutusta oli vaikea havaita kuvissa.

Kamerassa on nyt kaksi korttipaikkaa. CFexpress-korttien hinnat ovat vielä korkeita. Muistikauppa.fi:ssä halvin 64 gigan malli maksaa 170 euroa, Verkkokauppa.comissa halvin on SanDiskin 64 Gt hintaan 231 euroa. Kuvat voi siirtää kaapelilla (tai hitaammin jopa langattomasti), mutta suuriin siirtoihin tarvitaan kortinlukija, joka sekin maksaa liki sata euroa.

Varoitus kuumasta muistikortista.

Muistikortin luukussa on ylikuumenemisen varoitus. Se ihmetyttää, mutta nettikommenteista päätellen CFexpress-kortit voivat tosiaan olla polttavan kuumia videoinnin jäljiltä.

Itseäni kiinnosti erityisesti kuvanvakain. Pelkäsin, että kun kyseessä on Canonin ensimmäinen runkovakain, se toimisi huonosti. Olin väärässä: vakain on erinomainen. Esimerkiksi vanha 135 F2 sai ihan uutta potkua, kun valotusaikaa pystyi pidentämään käsivaralta jopa 1/10 sekuntiin asti. Ilman vakainta 1/125-kuvissakin oli jo hieman epäterävyyttä.

Myös vanha 300 F 2,8 I IS -versio hyötyi runkovakaimesta. Käsivaralta 1/50 oli helppo saada teräväksi. Putken paino heikensi pidempien aikojen terävyyttä.

Ensin ihmettelin, miksi valikosta hävisi IS-asetus kokonaan. Kamera näyttää sen vain, jos objektiivissa ei ole vakainta. Jos vakain on, objektiivin kytkin aktivoi samalla myös runkovakaajan. Ei siis voi käyttää pelkkää runkovakainta tai objektiivin omaa vakainta. Asialla ei ole merkitystä kuin testikäytössä, mutta tulipa sekin pantua merkille.

Kuten edeltäjänsä, R5 pitää objektiivin vakaajaa aktiivisena koko ajan. Vanhoilla putkilla ääni häiritsee ja kuluttaa akkua. Ainoa ratkaisu taitaa olla kytkeä vakain päälle objektiivin kyljestä juuri ennen kuvan ottamista.

Manuaalista selviää, että vakain toimii kaikilla objektiiveilla, manuaalisissa laseissa polttoväli pitää kertoa kameralle erikseen. (Nettikommenteista päätellen kameran sisäinen objektiivivirheiden poisto tunnistaa omien lisäksi ainakin joitakin Sigman laseja, BTW).

R5:ssä on tarkennuksen haarukointi (focus bracketing) kuten RP-halpamallissa, mutta R:ään sitä ei ole tullut edes firmispäivitysten myötä. Outoa.

Ainoa R5:stä puuttuva ominaisuus on GPS, mutta senkin saa älypuhelimen kautta bluetoothilla tai vanhaa GP-E2-lisälaitetta käyttämällä.

Raw-kuvissa on vain täysi koko, joko haviöttömästi tai häviöllisesti pakattuna. Iso kenno tuottaa isoja tiedostoja: noin 55 tai 31 megatavua kappale. Jpegit ovat laatuasetuksista riippuen 18 tai 9 megatavua.

Tällä hetkellä R5-mallit ovat kiven alla, vaikka 4840 euron hinta hieman hillitsee ostohaluja. Hienot ominaisuudet houkuttelevat hankkimaan myös uusia RF-objektiiveja, CF-kortteja sekä päivittämään koneen tehokkaampaan, jotta se jaksaa pyörittää isoja kuvatiedostoja sekä 4/8K-videoita.

Sitten vain jäädään odottamaan, milloin Canon esittelee ykkössarjalaisten R-version. Tulisiko nimeksi R1? Ominaisuuksia on vaikea enää lisätä, mutta kunnon sääsuojaus ja ykkösistä tuttu järeys löytävät kyllä ostajansa.