VHS-video tiedostoksi: SCART-HDMI

Aina ilo käyttää laitteita, jotka tekevät vain yhden asian, mutta tekevät sen helposti ja ilman säätöä. Halusin siirtää vanhan VHS-kasetin videotiedostoksi, jotta siitä pystyi ottamaan ruutukaappauksia. VHS-nauhuri oli yhä toiminnassa, mutta analogiset videoliitännät ovat kadonneet. Niitä ei ole enää vuosiin ollut edes uusissa taulutelevisioissa.

Avun tuo SCART->HDMI-adapteri, joka nimensä mukaisesti digitoi SCARTista tulevan analogisen kuvan ja lähettää sen ulos digitaalisena HDMI-liitäntään. Verkkokauppa.comista sellainen löytyi 25 eurolla: Fuj:tech SCART - HDMI -videoadapteri (linkki). Hinta ei päätä huimannut, joten päätin kokeilla. 

Ja hyvin se hoiti hommansa. Käyttö on äärimmisen yksinkertaista. HDMI-videon kaappaaminen on sitten toinen juttu, mutta ainakin kuvan saa näkymään nykyisillä televisioilla.

Ylen lähetys Barcelonasta alkamassa.

Tätä kirjoitusta varten etsin VHS-kasetin, jota en ole katsellut heinäkuun 1992 jälkeen. Silloisten olympialaisten avajaiset Barcelonassa olivat hieno näytös.

Mikään tekniikka ei poista kehitystä, joka 35 vuodessa on tapahtunut. Analoginen lomitettu 720x576 PAL-kuva VHS:ltä luettuna on yksinkertaisesti kehnoa, kun sitä katsotaan 65" OLED-televisiolla. Lisäksi suoraviivainen digitointi sopii huonosti mpeg-4-pakkaukselle, mutta kyllä siitä selvän saa.

Tapio Suominen nuorena urheilutoimittajana.

Digitoidessa palasi mieleen muitakin vanhoja asioita. Avajaiset lähettiin NICAM-stereona, jolloin toinen kanava sisälsi suomenkielisen ja toinen ruotsinkielisen selostuksen. Silloin äänikanavan pystyi valitsemaan televisiosta, nyt molemmat tallentuvat tiedostoon ja toistuvat rinnakkain eri kaiuttimista.

HOLA

Äänitekniikka taisi olla uutta Ylellekin, sillä välillä jompi kumpi selostuksen puhekanava jäi auki, vaikka tarkoitus oli kuulla vain paikallista ääntä.

Paikoin kuva on ihan OK.

Paikoitellen VHS-kasetin kuva on ihan tyydyttävä, varsinkin silloin kun kohteet ovat selkeitä eikä kuvassa ole paljoa lomituksen sotkemaa liikettä.

Avajaisissa nähtiin huima suoritus, kun urheilija ampui olympiatulen jousella korkealla olevaan maljaan. Silloin temppu näytti huimalta - entä jos nuoli olisi mennyt ohi? Äskettäin luin jostain, että olympiatulen sytytys olikin feikkiä. Nuoli lensi maljan yli ja olympiatuli sytytettiin manuaalisesti, jolloin sen lieskat peittivät nuolen näkyvistä.

Ja juuri näinhän siitä taisi käydä. Silloin ei ollut sosiaalista mediaa, jossa tarkkasilmäiset olisivat piikitelleet asiasta. Oli helppoa uskoa virallinen selitys, eikä pieneltä television kuvaputkelta huijausta pystynyt erottamaan.

Videotekniikka on kehittynyt kovasti Barcelonan olympialaisista. Silloin ilmakuvat tulivat helikopterista, mutta kentällä liikkuvat kamerat olivat harvinaisia ja puomin päässä oleva kamera näyttää liikeratojensa puolesta nykysilmin kömpelöltä ja rajoittuneelta.

Avajaiset huipentuivat ooppera-aarioiden potpurriin, jonka aikansa huipputähdet esittivät. Heillä ei ollut mikrofoneja, äänet oli taltioitu etukäteen ja suun liikkeet osuivat vain summittaisesti ääniin. Ennen ei ollut niin tarkkaa, heikompikin taso riitti. Ero vaikkapa Milano-Cortinan loppuseremonioihin on huima, niin tekniikan kuin osaamisenkin puolesta.

Mieleen palasi myös VHS-tekniikan ikävä puoli, sillä kasetti saattoi loppua kesken nauhoituksen. Juuri näin kävi oopperaesitykselle, jossa kolmen tunnin kasetti loppui hieman ennen esityksen loppua.

Ulkopuolinen virransyöttö Canon-kameroihin edullisesti

Canon järjestelmäkameroissa akku kestää useita tuntia jatkuvaa käyttöä esimerkiksi webcamina Teamsille, mutta akkujen lataaminen ja vaihtaminen on silti riesa. On harmillista, jos akku sammuu kesken tärkeän neuvottelun. 

Akkukesto on ongelma myös pitkiä aikavalotuksia tai intervallikuvausta harrastavalle. Itse laitoin vuosia sitten kameran kuvaamaan takapihaa tunnin välein. Kuvista tuli animaatio, jossa näkyi hauskasti kevään eteneminen ja lehtien ilmestyminen puihin. Sään vaihtelu kuitenkin harmitti: yhdessä kuvassa paistoi aurinko, seuraavassa oli jo pilvistä. Peräkkäin esitettynä animaatio välkkyi ikävästi.

Canonin ratkaisu ulkoiseen virransyöttöön on AC-E6N-verkkolaite, jonka lisäksi tarvitaan vielä akkukoteloon tuleva dummy-akku (virta-adapteri DR-E6). Verkkolaite maksaa 140 euroa, adapteri 70 euroa. Näin usb-laturien aikakaudella hinta on kohtuuton. 

Toinen ongelma on yhdistelmän saatavuudessa. Korona-ajan alkaessa kysyntäpiikki tyhjensi myyjien varastot, ja vieläkin esimerkiksi Verkkokauppa.com saldo näyttää molemmille nollaa.

Löysin netistä halvan vaihtoehdon. Subtel myy tuotetta numero 937513, viralliselta nimeltään "Verkkovirtalähde kameraan Canon EOS 5D Mark II III IV 5DS 5DS R EOS 60D 6D Mark II EOS 70D 7D Mark II", joka hoitaa homman. Paketissa on sekä verkkolaite että adapteri. Ja mikä parasta: hinta on vain 19,95 euroa eli alle kymmenesosa Canonin hinnasta!

Päälle tuli 2,35 euron toimituskulut, jolloin kokonaishinta nousi 22,90 euroon. Halpaa kuin saippua.

Ainoa, mikä ei pitänyt paikkaansa, oli toimitusaika. Luvattiin 2-5 arkipäivää, mutta se tuli postilla runsaan kahden viikon päästä.

Dummy-akku saa virran suoraan verkkolaitteesta.

Sitten vain piuhat kiinni ja adapteri akun paikalle. Ei mitään, ihan pimeä. Yleismittari kertoi, että jännitettä kyllä piisasi ja tasokin oli oikea.

Akkukotelon pohjassa on pieni peitelevy, jonka voi irrottaa.

Lopulta oivalsin, ettei kamera tietenkään toimi, kun akun luukku on auki. Rungossa on pieni kolo, jota suojaavan levyn voi poistaa, ja silloin dummy-akun sähköjohto tulee ulos rungosta niin että akkukotelon luukun saa kiinni. 

Siisti lopputulos: luukku kiinni, virta sisään.

Ja johan toimii! 

Parilla kympillä ratkaisu pitkiin Teams-sessioihin, studiomaiseen videokuvaukseen (useita kameroita kerralla videomikseriin) sekä intervallikuvaukseen.

Positiivisena huomiona vielä, että kerrankin virtajohto sekä kamerasta muuntajaan että siitä seinään ovat riittävän pitkiä.

Canon EF-RF pyöröpolarisaatiosuodin (adapteri)

Äskettäin syntyi tilanne, jossa tarvitsin kaksi R-sarjan kameraa EF-objektiiveilla samanaikaisesti. Minulla oli ennestään yksi EF-RF-adapteri, nyt piti hankkia toinen. Tuntui turhalta hankkia toista perusmallia (n. 110 euroa), kun muitakin on saatavissa.

Säätörenkaalla varustettu malli (n. 210 euroa) oli yksi vaihtoehto, mutta en ole pahemmin käyttänyt rengasta R-objektiiveillakaan. Säädettävä harmaasuodin (V-ND) olisi mainio videokäyttöön kirkkaina kesäpäivinä, mutta tämän tarve oli sisäkäytössä. Päädyin hankkimaan pyöröpolarisaatiosuotimen (C-PL, n. 280 euroa).

C-PL rungon ja vanhan EF-objektiivin välissä.

Pol-suodattimella pystyy poistamaan heijastuksia esimerkiksi veden tai ikkunalasin pinnasta. Se myös vaikuttaa kontrastiin ja värikylläisyyteen, mikä näkyy hyvin taivaan väreissä. Pikainen kokeilu -20 C pakkasessa Helsingissä näytti miten sävy muuttuu, kun suodinta käännetään pienestä pyörästä.

Talvikuva 1.

Sattumanvaraisella pyöräytyksellä taivaan sävy muuttuu:

Talvikuva 2.

Hankin kauan sitten objektiivin nokalle kiinnitettävän suotimen, mutta sen irrottaminen ja siirtäminen objektiivista toiseen osoittautui työlääksi ja oli tietenkin sidottu objektiivin halkaisijaan. Tässä suhteessa adapteri on mainio: se toimii kaikilla EF-laseilla, jotka näin saavat lisää elinaikaa ennen siirtymistä R-sarjan laseihin.

Esimerkin kuvat on otettu 14-millisellä EF-objektiivilla, jonka etulinssi on niin kupera, ettei siihen edes saisi ylimääräistä suodinta.

Polarisaatiosuodin lähikuvassa.

Asennosta riippuen suodin syö valovoimaa noin yhden aukon verran. Olisikin hyvä, jos suotimen voisi irrottaa pysyvästi ja käyttää pelkkää adapteria. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä ilman suodinta adapterin kylkeen jää iso aukko.

Ilman suodinta adapteriin jää iso aukko, eikä peitelevyä ole.

Canonilla pitäisi olla peitelevy, jolla aukon saisi umpeen. Virallinen selitys on, että suodin muuttaa hieman tarkennusta, minkä vuoksi Canon myy erillistä Clear Filter -suodinta, joka kuitenkin maksaa taas satasen verran. Totta, suotimen poistaminen ja takaisin laittaminen näkyvät kameran tarkennuksen muuttumisena, mutta niin vähän, että se tuskin estää koko tarkennusalueen käyttöä.

Mukana tulee pussi, jossa adapteria voi säilyttää kun sitä ei käytetä.

Koska Clear Filter maksaa saman kuin pelkkä adapteri, sen hankkiminen on tuskin perusteltua. Kannattaa mieluummin pitää pyöröpolarisaation filtteri paikoillaan ja hankkia sen rinnalle tavallinen adapteri. Näin saa adapterit kahteen EF-objektiiviin.

Lisävarusteiden kiinnittäminen ja video--stillkuva -vaihto ihmetyttävät (Canon R6m3)

Tutkimusmatka Canon R6m3 ihmeelliseen maailmaan jatkuu. 

Käyttöohjeessa mainitaan lisävarusteista (verkkoversiona sivu https://cam.start.canon/fi/C022/manual/html/UG-01_Preparations_0090.html): "lisävarusteiden käyttämiseen kameran kanssa tarvitaan erikseen myytävä monitoimisen lisävarusteluistin sovitin AD-E1".

Ote käyttöohjeesta.

En ole tätä kohtaa aiemmin lukenutkaan ja siksi olen käyttänyt vanhaa GPS-vastaanotinta GP-E2 ilman mitään sovitinta, ja hyvin se on toiminut.

Lisätietoja sovittimesta löytyy Canonin sivulta https://www.canon.fi/cameras/shoe-adapter-ad-e1/. Kaupassa hinta näyttää olevan 70-80 euroa. Sivun mukaan sovitin "takaa täydellisen hallinnan" aiempiin Speedlite-salamalaitteisiin. Enpä ole tiennyt tätäkään ja siksi olen käyttänyt Canonin salamia ilman sovitinta ihan hyvin tuloksin. Sivun teksti viittaa sääsuojaukseen: "sovitat perinteiset Speedlite-salamalaitteet, joissa on sääsuojattu kiinnitys, kameroihin, joissa on monikäyttöinen salamakenkä. Sääsuojaus takaa pölyn ja säänkestävyyden". OK, mutta opaskirja sanoo että salamia "ei voi kiinnittää suoraan" mikä on nähdäkseni puppua.

Nettisivun kohta "Tarkat tekniset tiedot" lisää vielä hämmennystä kertomalla, että kyseeessä on Kiinnitysalusta ja että "Yhteyshenkilöiden määrä: 15". Hah.

Outo juttu.

Toinen outo juttu: mikä on toistopainikkeen jälkeen näytöllä vilahtava teksti "Video <--> stillkuva -vaihto"? Teksti tulee näkyviin, kun painaa toistopainiketta ensimmäisen kerran virran kytkemisen jälkeen. Uusilla painalluksilla sitä ei enää näytetä. Mikä ihme tämä on?

Mitä tämä teksti tarkoittaa, saako sen pois?

Yritin etsiä vastausta ohjekirjasta, mutta turhaan. Tekstihaku ei tuottanut tulosta, ei liioin perustoiminnoista kertovien sivujen selaaminen. Googlaus ei tehnyt yhtään viisaammaksi.

Lopulta vaihdoin kameran kielen englanniksi nähdäkseni alkuperäisen version (se on "Movie <--> still switching"). Netistä hakemalla huomasin, etten ollut todellakaan ainoa asiaa ihmetellyt. R6m3:n lisäksi sama teksti näkyy R5m2:ssa. 

Etsin kamerasta turhaan painiketta, jossa olisi kaksi kaarevaa nuolta ja kolmio. Takaseinästä löytyy toistopainike kolmiolla, tarkoittiko ilmoitus että sen painaminen vaihtaa tilaa edestakaisin?

Tässä kohdassa myönnän virheeni: onhan painike olemassa! Symboli lukee pienellä punaisen rec-painikkeen vasemmalla puolella. Mutta edelleenkään sen painaminen ei tee muuta kuin käynnistää videoinnin (vaikka kamera on still-kuvaustilassa). Still-kuvia katsottaessa (kuten yllä valokuvassa) se ei näytä tekevän mitään. 

Ilmeisesti teksti kertoo, että kamera käynnistää sisäisesti videokoodekkinsa, vaikka muistikorteilla ei videoita olisikaan. Ja edelleen ilmeisesti videot ovat nyt omassa kansiohaarassaan, kun ne ennen olivat sekaisin still-kuvien kanssa. Niiden katselu onnistuu vaihtamalla kamera ensin videotilaan.

Miten painike ja ilmoitus liittyvät asiaan on edelleen itselleni arvoitus.

Uteliaalle insinöörille tällaiset jipot ovat vain kiinnostavaa tutkittavaa, mutta tavalliselle kuvaajalle saattaa herätä epäilys, että kameroista on tullut liikaa tietokoneita. Olisipa edes käyttöohje, josta asiat voisi käydä lukemassa.

Canon R6m3 - onko sähköisellä ja mekaanisella sulkimella eroa kohinassa?

Canon R6 mark III on niin monipuolinen, että sen toiminnassa riittää uteliaalle opiskeltavaa ja kokeiltavaa. Luultavasti IV-malli ilmestyy ennen kuin kaikki toiminnot ovat tulleet tutuiksi.

Sulkimessa on kaksi mahdollisuutta (termit Canonin valikkoteksteistä): "mekaaninen" (äänekäs) ja "elektroninen" (äänetön). Näiden välimuotona on vielä "Elektr 1. verho". Äänetön suljin on mukava, mutta kennon lukemiseen kuluva aika voi näkyä nopeassa liikkeessä vääristyminä. Pystysuorat viivat kallistuvat ja esimerkiksi linnun siipien kärjet taipuvat. Sähköinen suljin ei liioin toimi salaman kanssa.

Kuvanlaadun ero on bittisyvyydessä. Mekaaninen suljin tallentaa kuvan 14-bittisillä väreillä, sähköinen vain 12-bittisillä. Mahtaako ero olla näkyvä?

Tein epätieteellisen kokeen asian selvittämiseksi. Kuvasin ISO 1600 -tilassa saman näkymän mekaanisella ja sähköisellä sulkimella sekä -2EV alivalotuksella että +2EV ylivaloituksella. Korjasin valotusta Lightroomissa, kohinanpoisto ja profiilikorjaukset poiskytkettyinä. Alivalotuksissa käytetty Lightroomin automatiikan valitsemia arvoja, ylivalotuksissa korjausta piti hieman lisätä, joten käytin molemmille arvoa -1 EV.

Seuraavat kuvat on kaapattu Lightroomin 100 % näkymistä.

Mekaaninen suljin -2EV, korjaus +2,33 EV

Sähköinen suljin -2EV, korjaus +2,26 EV

Mekaaninen suljin +2EV, korjaus -1 EV

Sähköinen suljin +2EV, korjaus -1 EV

Silmämääräisesti on mahdotonta nähdä eroa kohinassa mekaanisen ja sähköisen sulkimen välillä. Ilmeisesti 12 ja 14 bitin värisyvyyksien ero on lopulta hyvin pieni ja peittyy muiden tekijöiden alle. Ehkä säätämällä värejä äärimmilleen erot alkaisivat näkyä.

Bittisyvyys ei näytä vaikuttavan kohinaan, mutta entä väreihin? Vedin Lightroomissa vibrance- ja saturation-säätimet lähes tappiin ja kopioin säädön kuvasta toiseen. Lopputulos oli kohinan huomioiden käytännössä sama, tai ainakaan eroa ei huomannut silmämääräisesti.

Entä tiedostojen koko? 14-bittisten pikselien pitäisi viedä noin 15 % enemmän tilaa kuin 12-bittisten pikselien. CR3-tiedostokokojen erot CRAW-pakatuissa kuvissa ovat kuitenkin vain luokkaa 100 kilotavua. Alivalotetut kuvat ovat 16,7 Mt ja ylivalotetut 26 Mt, joten prosenteissa ero on yllättävän pieni. Yllättäen myöskään häviöttömästi pakatun RAW-tiedoston koko ei riipu sulkimen toiminnasta ts. 12 ja 14 bitin värit tuottavat käytännössä samankokoiset tiedostot.

Lisäys 2.2.2026: Testasin vielä ulkona otetuilla kuvilla ISO 200, jotta kameran oma kohinanpoisto ei pääse vaikuttamaan asiaan. RAW-kuvatiedostot ovat odotetusti lähes tarkalleen kaksinkertaisia CRAW-kuviin verrattuina. Mekaaninen vs. sähköinen suljin ei vaikuta juurikaan tiedostokokoon. Erillisen pakkausohjelman käyttö ei myöskään kutista RAW/CRAW-tiedostoja lisää, joten formaatin sisäinen pakkaus on riittävän hyvä.

Ilmeinen johtopäätös on, että vaikka kamera käsittelisi sulkimen tilasta 12- tai 14-bittisiä värejä, puuttuvat 4 tai 2 bittiä ovat ilmeisesti kohinaa, ja ne tallennetaan tiedostoon. Olisi loogisempaa jättää ne pois tai tallentaa nollina, jos halutaan pitää kiinni kaksi tavua/kuvapiste periaatteesta, jolloin silloin vähisempi värisyvyys heijastuisi tiedoston kokoon.

Käytännön tasolla sillä, mikä sulkimen tyyppi on käytössä, ei näytä olevan merkitystä (paitsi salaman toimimattomuus ja rolling shutter -efekti nopeassa liikkeessä).

Video 8 -kasettien digitointi Digital8-kameralla

Kuvasin 1990-luvun alussa sen ajan hyvällä videotekniikalla Video 8 -kasetteja. Kuvan tarkkuus oli silloista VHS-tasoa, eli nykymittapuun mukaan kovin vaatimatonta. Oli kuitenkin ilahduttavaa nähdä, että yli 30 vuotta laatikossa odottaneet kasetit toimivat yhä. Kuka pystyy sanomaan vastaavaa nyt kännykällä kuvattavista videoista? Niiden tiedostot ovat paljon isompia ja häviävät ajan virtaan. Kasetit olivat konkreettisia ja siksi helppoja säilyttää.

Ensin ajattelin käyttää vanhaa Fujtechin usb-liitäntään kytkettävää Videograbberia, jolla luin 2000-luvun alussa satakunta VHS-kasettia tiedostoiksi. Se oli kuitenkin manuaalista puuhaa, eikä kaappariin enää saanut Windows 10/11-ajureita. Olisi pitänyt hankkia uusi kaappauslaite.

Digital8-kamera Sony DCR-TRV510E

Kaapista löytyi vanha työjuhta, Digital8-kamera, joka sekin toimi. Nämä kamerat ovat aliarvostettuja, niitä kannattaa haalia nyt käytettyinä, sillä ne digitoivat Video 8- ja paremmat Hi8-kasetit sisäisesti DV-signaaliksi, jonka saa ulos Firewire-liitännällä (ieee 1394). Kamera tekee muunnoksen paremmalla laadulla ja bonuksena kaappausta voi ohjata tietokoneelta.

Tässä vaiheessa pari sanaa Sonyn kamerasta. Se on uskomaton japanilaisen insinööritaidon näyte. Nappuloita ja säätimiä on joka reunalla. Tämän lukemiseen on tosiaan tarvittu ohjekirja! Nykyisin kuvataan vain puhelimella ja kaikki toiminnot tehdään ohjelmallisesti. Tämä edustaa vanhaa maailmaa, mutta tekee sen ylpeästi.

Pieni osa painikkeista.

Firewire on tutumpi Mac-käyttäjille, mutta myös monissa pc-läppäreissä on aiemmin ollut tämä liitäntä. Se löytyi myös vanhasta Windows XP -koneesta, joka oli 20 vuotta sitten palvellut mediatoistimena. Ja mikä parasta, XP:hen saa Microsoftin Movie Makerin, joka sopii mainiosti kasettien digitointiin. Se kelaa nauhan alkuun ja tallentaa kaiken yhdeksi AVI-tiedostoksi, joka on sisäisesti DV-pakattu ja aukeaa kaikilla videoeditoreilla (kuten OpenShot, jota itse käytin leikkeiden poimimiseen). 

Taikasana on "DV OUT", joka löytyy pienestä liittimestä kameran etuseinästä.

Haittapuolena on DV-tiedostojen iso koko. 60 minuutin kasetista tulee 13 gigatavua, 90-100 minuutin kaseteista lähes 20 gigatavua. Levytila on halpaa, mutta tiedostojen siirto ulos XP-koneesta olikin hankalaa.

Yritin siirtää niitä usb-tikuille tai usb-asemille, mutta XP ei tunnistanut asemia. Nekin, mitkä tunnistettiin, antoivat kopiointivirheen. Ehkä 13 gigatavun tiedostot olivat liian isoja FATille, eikä ex-FAT toimi XP:ssä ilman kikkailuja.

Formatoin muistitikun NTFS:lle, ja silloin kopiointi onnistui, mutta yhden tiedoston kopiointiin kului lähes tunti. Liian hidasta ja työlästä. Entäpä verkon kautta?

Dropbox ei toiminut, enkä uskaltanut lähteä kokeilemaan enempää, jotta 20 vuotta vanhat tiedostot eivät kopioituisi nykyisille koneille. XP löysi kotiverkosta koneita, mutta ei pystynyt kytkeytymään niiden levyjakoihin. Niinpä niin, SMBv1 on poistettu käytöstä, eikä XP osaa nykyistä SMBv2:ta. 

SMBv1 saa käyttöön myös nykyisissä Windowseissa.

Otin yhden läppärin ja lisäsin vanhan v1-tuen siihen. Kun videot on siirretty, tuki kannattaa poistaa, koska se on tietoturvariski. 

Sitten jaoin yhden Dropbox-kansion sen kautta niin, että kun XP-koneesta kopioi AVI-tiedoston levyjakoon, se lähti synkronoitumaan läppäristä pilveen ja löysi sitä kautta tiensä myös toimiston NAS-asemalle. 

MovieMaker kaappaa koko kasetin yhdeksi tiedostoksi. Kuva näkyy koko ajan ikkunassa, vaikka tässä se onkin musta.

Vielä hienompaa olisi ollut laittaa MovieMaker kirjoittamaan suoraan levyjakoon, mutta verkon mahdolliset häiriöt olisivat keskeyttäneet kasettien lukemisen, joten en ottanut riskiä.

AVI-tiedostojen 13 ja 20 gigatavun koot vaativat kärsivällisyyttä, vaikka kotona olikin gigabitin lankaverkko ja valokuitu talosta ulos samaa tasoa. Lopulta isot tiedostot alkoivat kuitenkin siirtyä, mutta vieläkin tuli ihmeellisiä ilmoituksia AVI-tiedostojen indeksoinnista, joka tuntui hyydyttävän synkronoinnin ja antoi jopa virheilmoituksen VLC:llä katsottaessa.

Jostain syystä VLC valittaa puuttuvasta indeksistä.

Mahdollisesti indeksointi liittyikin Windows-koneiden omaan indeksointiin, joka oletuksena kattaa myös Dropbox-kansion. Kun poistin kansion indeksointiasetuksista, siirto alkoi vihdoin pelittää kuten piti ja VLC näytti tiedostot mukisematta.

Nyt pitää vielä konvertoida DV-pakatut tiedostot MP4-pakkaukseen, jolloin 13-20 gigatavun videotiedostot kutistuvat alle gigatavuun, ja sekin on turhan suuri koko kuvan laatuun verrattuna. Mutta tärkeintä ovat muistot. Ne heräävät henkiin huonommallakin kuvanlaadulla.

Aikaisempia tekstejä videoiden digitoinnista: DV-kasetit (7/2025)

Retrokone Macintosh Classic

Tällä kertaa kaivoin varastostani Macintosh Classic -mallin, joka tuli myyntiin syksyllä 1990. Sitä pidettiin aikoinaan halpamallina, jossa ei ollut aiempiin verrattuna mitään uutta, mutta kokonaisuus oli edullinen. 

Klassinen "kottaraispönttö" muotoilussa.

Hiiri kytkeytyy näppäimistöön ja näppäimistö koneeseen ADB-portilla, aikoinaan edistyksellinen ratkaisu. Kaiken lisäksi ketjutuksen voi tehdä oikealta tai vasemmalta, joten se palvelee myös vasenkätisiä.

Yhden näppäimen hiiri oli Jobsin lempilapsi, "ihminenkin osoittaa yhdellä sormella". Osoittaa vain, ettei edes Jobs ollut kaikessa oikeassa. Lisäksi valikot, jotka pysyvät auki vain kun hiiri on pohjassa, on rasittava ja kuormittaa kättä.

2 megatavun keskusmuisti.

Näytön koko ja tarkkuus lähinnä naurattavat tämän päivän 4K-näyttöihin tottuneita: yhdeksän tuumaa ja 512 × 342 pikseliä, eikä edes värejä. 4K-näytön pikselimäärä on yli 47-kertainen. Näyttö oli pieni jo tuon ajan standardilla, mutta varmaan miellytti Jobsin visuaalista silmää.

Alkuperäisessä pönttö-Macissa oli vain korppuasema, tässä on sentään jo 30 megan kiintolevy. Siihen mahtuisi siis yksi järjestelmäkameran raw-kuva. 

Kalenteri loppuu 31.12.2019.

Tämäkin Mac on vanhentunut, mutta yllättävällä tavalla. Sen kelloa ei pysty säätämään vuotta 2019 kauemmaksi. Tekijät kai ajattelivat, ettei kenelläkään ole tarvetta avata konetta enää 30 vuotta myöhemmin. Niin suppea on inhimillinen aikaperspektiivi tulevaan.

Sama ongelma vaivasi myöhemminkin julkaistuja laitemalleja, kunnes se korjattiin System 9 -versiossa. Vanhempiin on olemassa harrastajien itsensä tekemä SetDate-apuohjelma, jolla päiväykset jatkuvat 2042 asti. Sen jälkeen tulee sitten ylipääsemättömiä ongelmia.

Koneen mukana tulleiden ohjekirjojen määrä ja perusteellisuus hämmästyttää. Kun nettiä ei vielä ollut saatavilla, ohjeet piti antaa kirjallisesti kirjojen muodossa. Olihan niiden tuottaminen yksi Macien vahvuuksista (desktop publishing). Kirjan lopussa mainitaan, että taitto on tehty Microsoft Wordillä ja grafiikat Adobe Illlustratorilla. 

Ylimmässä kuvassa näkyvät Macintosh Classic Käyttöönotto, kierreselkäinen Perusteet sekä yli 400-sivuinen kierreselkäinen käsikirja. Kaikki tietenkin suomeksi käännettynä. On siinä ollut iltalukemista! Ja tämä kaikki siis koneesta, jonka tärkein myyntivaltti oli helppokäyttöisyys.

Mitäs nämä ovat?

Mutta mitäs ihme painikkeita koneen kyljestä löytyy? Nyt täytyy ottaa käsikirja esille. Ohut kirjanen "Macintosh Classic Ominaisuudet ja tekniset tiedot" kertoo, että kyseessä on "Ohjelmoijan kytkin". Se on tarkoitettu vain ohjelmoijien käyttöön. "Jos et kehitä ohjelmia, älä käytä kytkintä." Toinen painike on uudelleenkäynnistyskytkin (siis buutti), toinen "keskeytyskytkin", jota on käytetty debuggeriohjelman kanssa.

Enpä muista toista konetta, jossa olisi varauduttu debuggerin käyttöön erillisellä mekaanisella kytkimellä.