Canon MP-E 65 makro-objektiivi

Canon MP-E 65 makro-objektiivi on yksi erikoisimmista objektiiveista. Polttoväli on epätavallinen 65 millimetriä ja valovoima F 2.8. Objektiivi esiteltiin jo viime vuosituhannella (syyskuussa 1999), mutta sen valmistus päättyi vasta 2023. Olisiko ehkä korvaava malli tulossa?

Objektiivi 1x-asennossa.

Objektiivissa ei ole automaattitarkennusta. Itse asiassa siinä ei ole tarkennusta lainkaan, ei liioin himmenninrengasta. Himmentäminen onnistuu kuitenkin kamerassa, säätöalue on F2.8-F16. 

Ainoa säädettävä rengas toimii kuten zoomeissa ja vaikuttaa suurennussuhteeseen. Lyhimmillään suurennus on 1x ja suurimmillaan 5x. 

Ei tarkennusta, ei himmennettävää aukkoa.

Viisinkertainen maksimisuurennus ei tunnu kovin suurelta, mutta kun kyse on kameran kennolle piirtyvästä kuvasta, pienetkin kohteet näyttävät jo 1x-asennossa suurilta. 35 millimetrin kennon leveys on  35,9 millimetriä, joten 6960 pikselin tarkkuudella (Canon R6m3) millimetrille mahtuu 194 pikseliä. 

Yhden senttimetrin kohde näkyy siten 1950 pikselin levyisenä - ja tämä on se kaikkein pienin suurennus. Käytännössä suurennusta on enemmän kuin riittävästi, yleensä jo aidon makron taso (1:1) riittää. 

Suurennuksen kasvaessa objektiivi pitenee merkittävästi.

Suurennusrenkaan kääntäminen tuottaa insinöörimäistä mielihyvää. Putki liikkuu pehmeästi, täsmällisesti ja jämäkästi, ilman millimetrin sadasosankaan väljyyttä. Ahh. Vääntöalue tekee 360 asteen kierroksen ja jatkaa vielä senkin jälkeen, yhteensä arviolta 430 astetta.

Miten objektiivilla sitten tarkennetaan, jos tarkennussäätöä ei ole? Käytössä on todellinen "jalkazoomi": objektiivia vain siirretään lähemmäksi tai kauemmaksi kohteesta. Niin yksinkertaista se on. Käytännössä on usein helpompi muuttaa suurennusta, koska se vaikuttaa samalla polttoväliin. Tässä objektiivissa tarkennuksen toiminta muistuttaa zoomausta.

Aidolla makro-objektiivilla kuvaaminen ei ole kiireisen ihmisen hommaa. Jalusta on täysin välttämätön eikä objektiivi saa hievahtaakaan kuvauksen aikana. Elektroninen suljin ja takanäyttö helpottavat kuvausta vanhojen kameroiden mekaaniseen sulkimeen ja optiseen etsimeen verrattuna. Objektiivissa oleva jalustapanta tulee hyvään tarpeeseen.

Silti kuvaus on vaikeaa, koska terävyysalue on äärimmäisen kapea (ohut). Enimmillään se on 2,24 millimetriä (1x, F16), kapeimmillaan vain 0,048 millimetriä (5x, F2.8). Olemattoman syväterväyyden vuoksi kohteen pitää olla kohtisuorassa linssitasoon nähden, tai sitten tarkennusta pitää haarukoida ja kuvat yhdistää Photoshopissa. 

Tämä ei tosiaan ole kiireisen ihmisen laite. Lisähaastetta tuo vielä tarkennusetäisyys, joka on enimmillään noin 10 senttimetriä objektiivin etulasista mitattuna, 5x tilassa vain 4,1 senttiä. 

Vaikka objektiivin saa asemoitua kohdalleen, ongelmaksi nousee valo. Suurennuksesta riippuen objektiivin etureuna tulee niin lähelle kohdetta, että sen varjo pimentää kohdetta. 

Makrosalama MR-14EX

Rengassalama valaisee kohteen joka suunnasta samanaikaisesti. Ideaa on sittemmin matkittu selfie-kuvaajien rengasvaloissa. 

Rengassalaman säätöyksikkö.

Hankin aikoinaan MR-14EX:n, joka sopii suoraan MP-E:hen ja sovitusrenkaan avulla myös EF 100 mm L -makroon, joka pystyy 1:1 suurennukseen (loittorenkaan kanssa vähän enempäänkin). Uudempi RF-malli yltää vielä pidemmälle, 1,4-kertaiseen kuvaan. Molemmat jäävät silti kauaksi aidon makro-objektiivin viisinkertaisesta suurennoksesta.

Keittiön pöydältä löytynyt kuollut kärpänen.

Kärpäsen kuva on otettu 1x-suurennuksella ja yhdellä kuvalla, ilman salamaa tai kuvien yhdistelyä. 

Jos MP-E-objektiivista ilmestyy RF-versio, toivottavasti se tukee tarkennuksen haarukointia ja kuvien yhdistämistä jo kamerassa.

Hankin objektiivin erääseen projektiin, joka on jo päättynyt. Jos kiinnostusta löytyy, objektiivi on valmis muuttamaan uuteen kotiin.

Läppärin ja pöytäkoneen paikantaminen on sattuman kauppaa

Helsingin Sanomat julkaisi kiinnostavan jutun siitä, miten mobiililaitteiden käyttäjien sijaintitietoja voidaan ostaa datamarkkinoilta. Tiedot ovat anonyymejä, mutta niistä voidaan silti päätellä yksittäisten ihmisten liikkumista. Se vaarantaa yksityisyyden ja tietosuojan, ainakin jos on töissä kriittisillä aloilla.

Entä jos käyttää läppäriä tai perinteistä pöytäkonetta? Voiko nekin paikantaa? Koneissa ei ole GPS:ää, mutta vertaamalla näkyviä wifi-verkkoja tunnettujen verkkojen sijaintiin voidaan paikkatieto selvittää, joskus yllättävänkin tarkasti. Wifi-paikannus ei ole uusi asia, se tuli käyttöön pian iPhonen julkistuksen jälkeen eli vuosien 2007-2009 tienoilla.

Helppokäyttöinen sijainnin testipalvelu.

Oman koneen paikannusta voi kokeilla Innowisen testillä osoitteessa https://www.innowise.fi/sijainti. Paikannuksen tarkkuus voi vaihdella täsmällisestä täysin epäluotettavaan. Lopputulokseen vaikuttaa suuri määrä eri tekijöitä.

Jos sijaintitieto ei ole käytössä, testi ei onnistu.

Windowseissa paikkatiedon voi kytkeä pois käytöstä. Se kannattaa tehdä, jos haluaa suojata yksityisyyttään. Asetuksia on paljon: paikannuslupa voidaan antaa sovelluskohtaisesti (Teams ja Skype olivat oletusarvona päällä), sijaintihistoria voidaan tallentaa ja saada ilmoituksia, kun kone ylittää asetetut sijaintirajat. Lisäksi voidaan asettaa valmiiksi oletussijainti. Windows 11 myös näyttää, mitkä sovellukset ovat viimeksi käyttäneet sijaintitietoa.

Asetukset > Tietosuoja ja suojaus > Sijainti.

Ilman sijaintitietoa Innowisen testi pyörii pitkään tyhjää ja näyttää lopulta Tampereen Takahuhtia, mikä on noin 200 kilometriä pielessä.

Jos sijaintitieto on päällä, selain kysyy vielä varmistuksen sen käytöstä. Lupa voidaan myöntää vain tämän kerran tai aina kyseiselle sivustolle.

Lupa paikannukseen.

Tämäkään ei vielä riitä, sillä selaimessa saattaa olla omia asetuksia. Esimerkiksi Chrome-selaimen omissa asetuksissa säädellään paikannuslupia sivukohtaisesti. 

Ilman lupaa paikannuspalvelun käyttöön sijaintitieto haetaan ulospäin näkyvän IP-osoitteen perusteella ja se voi olla mitä tahansa. VPN-palvelua käytettäessä edes maa ei välttämättä ole oikein. Omassa koneessa sijainti näytti Espoon sijasta Helsingin keskustaan.

Tähän piti saada kuva siitä, miten tarkka paikannus Windows-koneen selaimessa onnistuu, mutta edes sivukohtaisilla luvilla en saanut sitä toimimaan. Ilmeisesti selain tai käyttöjärjestelmä olisi pitänyt käynnistää uudelleen.

Mac-läppärin Safarissa paikannus kuitenkin toimi, joten kuvat ovat siitä. Myös Macissa on järjestelmäasetus yleistä sijaintipalvelua varten ja sen jälkeen sovelluskohtaiset luvat. Kun lupa on annettu Safarille, sijainti kysyy vielä luvan:

Paikannus Safarissa kysyy luvan.

Kun lupa on saatu, tarkka sijainti löytyy Wifi-verkkojen avulla hetkessä:

Wifi-tarkkuus tässä yhteydessä 35 metriä.

Pyysin Facebookissa käyttäjien kokemuksia omien koneiden paikantamisesta Innowisen palvelun avulla. Kokemukset vaihtelivat suuresti. Muutamassa tapauksessa paikannus osui hyvin, enemmistöllä se meni pieleen tai antoi aivan väärän tuloksen.

Yhteenvetona kaikesta tästä voi sanoa, että pöytäkoneen tai läppärin paikannuksen tarkkuus riippuu monista eri tekijöistä, eikä sitä voi tehdä salaa kuten mobiililaitteissa. Myös mobiililaitteissa paikannuksen voi kytkeä kokonaan pois käytöstä tai säätää oikeuksia sovelluskohtaisesti, mutta harva jaksaa lähteä muuttamaan oletusasetuksia.

Tätä Innowisen testiä voi kokeilla myös mobiililaitteilla. Tarkan sijainnin näkeminen voi hyvinkin herättää kiinnostuksen oman tietosuojan kohentamiseen. 

Läppäreillä ja pöytäkoneilla kaikki tietosuojaan liittyvä on helpompaa. Jos on huolissaan asiasta, paikannuksen voi estää. Sillä on kuitenkin varjopuolensa. Paikannuksen salliva kone voidaan paikantaa nettisivun kautta, mikä on suureksi avuksi kun kone katoaa tai varastetaan.

Viivakoodinlukija - tämä vielä itseltä puuttuikin

Viivakoodeja lukeva laserosoitin on mielestäni yksi ihmeellisimmistä keksinnöistä. Miten kädessä pidettävä punainen valonsäde voi lukea sekunnin murto-osassa viivakoodin sisällön? Olen vuosien varrella käyttänyt melkein kaikkia mahdollisia lisälaitteita, mutta en koskaan aiemmin lukenut viivakoodeja. 

Lukijat eivät ole kalliita, Verkkokauppa.comissa halvin malli on Fuj:tech M1, jonka hinta on 29,99 euroa. Ostin kuitenkin langattoman Nedis-mallin, joka maksoi 54,99 euroa. Nämä ovat vain 1-ulotteiselle viivakoodille, näköjään tarjolla on myös 2-ulotteiselle QR-koodille sopivia versioita.

Suosittelen langatonta. USB-johto osoittautuu aina turhan lyhyeksi ja langaton malli lukee koodeja vaikka naapurihuoneesta pöytäkoneelle. Yhteys käyttää Bluetoothia, mutta ilmeisesti vain mukana tulevalla pienellä donglella. Se meni kuitenkin heittämällä sisään eikä vaatinut paritusta, joten käyttöönotto sujui helposti. 

Lisäksi Nedis toimii USB-johdolla myös langallisena mallina. Se ei kuitenkaan toiminut USB-jatkojohdon yli, ehkä siksi että USB myös lataa lukijan. 

Langaton viivakoodinlukija Nedis.

Teknisesti lukija on yksinkertainen, sillä se lähettää koodin aivan kuin näppäimistöltä kirjoitettuna ja lisää vielä Enterin perään. Esimerkiksi paperilaskujen viivakoodien lukeminen onnistuu hyvin verkkopankkiin, kunhan sivulla on viivakoodia varten kenttä, johon numerosarja luetaan. E-laskujen vuoksi viivakoodit alkavat kuitenkin olla katoavaa kansanperinnettä. Sähköpostilla tulevissa laskuissa viivakoodin saa helpommin kopioimalla sen numerot leikepöydän kautta.

Lukijan toiminta on yksinkertaista. Olen syöttänyt sillä kirjatietoja tietokantaohjelmaan. Uusissa kirjoissa on takakannessa ISBN-viivakoodi, joten kirjan kohdat siirtyvät muutamassa sekunnissa. Tiedot pitää tietenkin hakea jostain nettipalvelusta, sillä viivakoodissa on vain ISBN-numero eikä mitään muuta tietoa.

Lukijan asetuksia säädetään näppärästi... viivakoodeilla! Mukana tulee vihkonen, jossa on viivakoodeina numerot ja aakkoset, sekä joukko lukijaa ohjaavia koodeja. Numeroita ja aakkosia voidaan käyttää prefix- ja suffix-arvoina, jotka liitetään luettuun viivakoodin.

Asetuksista ehkä tärkein on inventaario-moodi, jossa tiedot luetaan ensin lukijan omaan muistiin ja siirretään sitten eräajona tietokoneelle. Näppärä varastokäytössä, kun tietokone ei ole ihan lähellä.

Ainoa negatiivinen puoli on äänimerkki, jonka lukija päästää, kun se sammuttaa itsensä akun säästämiseksi. Ääni on ruma rääkäisy, joka varmasti kuuluu meluisassa kaupassa tai varastohallissa, mutta on kotikäytössä ärsyttävä.

DNSSEC lakkasi toimimasta Asus wifi-reitittimissä

Toimistoni nettiyhteys lakkasi eilen toimimasta. Hmm, outoa. Ensin epäilin operaattorin tai taloverkon katkosta, mutta verkot näyttivät olevan kunnossa. Omissakin koneissa bitti näytti kulkevan, vain nettisivut eivät avautuneet. 

Miten testata PINGillä, toimiiko yhteys? Harva julkinen www-sivu vastaa enää pingiin, tai ainakaan niiden IP-osoitteita ei muista. Itse olen käyttänyt Googlen nimipalveluita, jotka on helppo muistaa ja näyttävät toimivan aina:

8.8.8.8 ja 8.8.4.4

Yhteys niihin toimi. Todella outoa. Olisiko sisäverkon kytkimissä vikaa? Onneksi hyllyllä oli useampia varalaitteita. Otin ne käyttöön, mutta virhe ei poistunut. 

Entä olisiko vika Windowsissa, siitähän oli juuri tulossa iso tiistapäivitys? Kokeilin eri Windows-versioita ja Mac-läppäriä, aina sama juttu. Ei toimi. Aloin jo epäillä tietomurtoa, haittaohjelmaa tai maailmalla vellovia AI-tietomurtoja, etenkin kun juuri samana päivänä olin selvittämässä asiakkaalla hyvin outoa it-ongelmaa. 

Olen käyttänyt Googlen tai haittaohjelmia suodattavia nimipalveluita, vaihdoin operaattorin omaan ja se auttoi hetkeksi. Sitten taas iski pimeys, työt pysähtyivät.

Olin fiksusti tehnyt Asus-reitittimen asetuksista varmuuskopion tiedostoon (suosittelen sinullekin!). Mutta siinä olikin ongelma, sillä varmuuskopio oli toisella koneella, johon ei ilman nettiä ollut helppo päästä. Onneksi senkin tiedostoista löytyi offline-kopio ja sain asetusten kopion paikalliseksi tiedostoksi.

Yritin palauttaa sen vanhojen asetusten päälle. Ikkunassa luvataan, että päivitys kestää 60 sekuntia. Palkki eteni tuskallisen hitaasti ja kesti ainakin puoli tuntia. Se niistä lupauksista.

Lupaukset ja todellisuus.

Lopulta sain sen tehdyksi, mutta ei auttanut. Päätin resetoida koko reitittimen. Yleensä RESET-painikkeen pitäminen pohjassa riittää, mutta Asusin omilta sivuilta löytyi kolme erilaista ohjetta WPS-painikkeen käytöstä resetointiin.

Eikä vieläkään. Onneksi itsellä oli toisessa paikassa samanlainen Asus-malli, kävin hakemassa sen. Jätin palautuksen päälle ja menin välillä nukkumaan. Aamuyöllä siirto oli vasta 69 prosentissa ja siirto tuntui pysähtyneen kokonaan. Kun sitten aloin käyttää pöytäkonetta niin siirtokin taas jatkui, ihme homma. 

Lopulta toinen wifi-reititin oli vanhan paikalla ja asetukset siirretty - eikä toimi vieläkään. Tässä vaiheessa alkoi jo epätoivo iskeä. Mitä helkkaria oli tapahtunut?

Lopulta keksin kokeilla DNSSEC-asetuksen poistamista - ja kas, kaikki alkoi toimia!

Enable DNSSEC support: No

Ilman salattua DNS-palvelua pärjää, mutta kyse on silti hätäratkaisusta. Selvisi, että joissakin Asus-reitittimissä sisäänrakennettu salausvarmenne on vanhentunut ja silloin DNSSEC ei toimi. Teknisempi selitys: ylimmän tason allekirjoitusavain (KSK-2024) oli vaihtunut 11.10.2026. Se oli Asusilta unohtunut, vaikka avain oli julkistettu jo 11.1.2025. 

Monen tunnin työ laitevalmistajan yllättävän virheen vuoksi. Kuinkahan moni kotikäyttäjä osaisi selvittää vian syytä? Ovatko operaattorien asiakaspalvelut osanneet neuvoa asiasta? Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tuntuu siltä, ettei internet+wifi vieläkään sovi peruskäyttäjän koteihin.

Nyt vain odotellaan Asusin päivitystä, minkä jälkeen DNSSECin saa taas kytkeä päälle. Ja VPN-yhteyden sekä selaimen paikallisen yhteyden salausvarmenne pitää nekin asentaa uudelleen.

Näppärä paristotesteri Clas Ohlsonilta

Clas Ohlsonilta tarttui mukaan 10 eurolla näppärä paristotesteri. Se testaa 1,5 voltin sauvaparistot ja 9 voltin neppariparistot ja näyttää tulokset kolmella erivärisellä valolla: replace (punainen), weak (keltainen) ja good (vihreä). Nopeaa ja yksinkertaista. 

Tämä paristo joutaa keräykseen.

Mahdollisuuksien mukaan käytän ladattavia pienakkuja, joita on niin AA- kuin AAA-kokoisina, ja jopa 9 voltin nepparimalleina. Vuosien mittaan kaappiin oli kertynyt laitteista poistettuja paristoja, jotka oli helppo lajitella tämän avulla vuohiin ja lampaisiin.

Oikealla vihreää näyttäneet paristot.

Keräykseen menevästä kasasta tuli iso, mutta monta paristoa pelastui turhalta kierrätykseltä ja pääsee vielä uuteen käyttöön. 

Kaapin pohjalta löytynyt Surface RT osoittautui hyödyttömäksi

Kaapin pohjalta löytyi vanha Microsoftin tablet-kone avattavalla kannella (näppäimistöllä). Laite on kaiketi vuodelta 2013 ja se oli seissyt laatikossa käyttämättä kesäkuusta 2020 lähtien. Päiväys oli väärä, mutta kunnon latauksella kone lähti toimimaan. Pitkään kestäneiden päivitysten jälkeen (viimeiset näköjään 2023) kone oli valmis. Tavallaan.

Kevyt kone jo 2013 mittareilla, vain 2 Gt RAM.

Ajatus oli tehdä siitä vaikka näyttö, jossa olisi aina säätiedote tai jokin muu netistä löytyvä vakiosivu.  Näytön taustalla olevan jalan vuoksi se sopisi hyvin infonäytöksti. Ajatuksesta ei kuitenkaan tullut mitään, koska sivut eivät enää toimi sen selaimella. 

Olipa hauska palata Windows 8:n aikaan. Työpöytä koostui suorakaiteista, joissa näkyi päivittyviä tietoja. Idea kopioitiin myös Lumia-puhelimiin ja täytyy sanoa, että se oli hyvä. Liian suuri ero aiempaan pelotti kuitenkin ihmisiä ja Microsoft palasi Windows 10:ssä takaisin perinteiseen tyyliin.

Sain jotain tapahtumaan asentamalla TLS 1.2-tuen, uusinta 1.3-versiota ei ollut. Poistin vanhat SSL v2 ja v3 käytöstä. Sitten vain kokeilemaan... no, juuri mikään ei toimi.

Yhteydet eivät toimi.

Tekniikka toimisi, mutta salatun siirron protokollat ja tuetut salaimet (cipher) eivät enää täsmää palveluissa nykyisin käytettäviin. Sama ongelma kuin vanhoissa Nokian Symbian -puhelimissa, joita olisi mukava vielä käyttää, jos edes muutama nettisivu aukeaisi. 

Tietoturvan nimissä on ymmärrettävää, että Nordea tai mikään kirjautumista vaativa sivu ei avaudu, mutta eivät juuri muutkaan, vaikka niissä ei ole mitään luottamuksellista. 

Nykyisin suositellaan, että palveluiden pitäisi tukea vain TLS 1.2 ja 1.3-versioita. Vanhemmat TLS 1.1 ja TLS 1.0 ovat kiellettyjä, samoin kaikki SSL-versiot (v2 ja v3). Tuen voi tarkistaa esimerkiksi sivulla https://www.cdn77.com/. Pelkästä TLS-tasosta ei kuitenkaan ole kyse, sillä vaikka TLS 1.2 toimii, yhteyttä ei silti synny. 

Poikkeuksiakin löytyi, www.yle.fi ja www.mtvuutiset.fi. Uutissivut aukesivat, mutta IE 11 ei tue nykyisiä koodaustapoja, joten sivun sisältö näkyi pahasti vääristyneenä. Maikkarin sivulla näytti olevan vielä vanhatkin TLS:t käytössä, Ylellä ei.

Googlen hakukonesivu aukesi, siinäkin vanhat TLS:t tuettuna, mutta mikään haku ei toiminut. Chromea ei voi ladata, koska laitteessa on vähävirtainen RT-prosessori eikä Chromesta ole RT-versiota.

Pakko siis myöntää, että laite joutaa kierrätykseen, vaikka muuten olisi vielä ns. soiva peli - kahden gigan muistin puitteissa toki. Kuinka paljon elektroniikkaromua onkaan tuotettu sillä, että tietoturvan protokollat ovat vanhentaneet koneet eikä päivityksiä enää saa.

Omenan kuoren paksuuden mittaaminen valokuvasta

Kuinka paksu mahtaa olla omenan kuori, voisiko asian selvittää kameralla? Canon MP-E 65 on makro-objektiivi, jonka perusasetus (1x) piirtää kuvan kennolle luonnollisessa koossa. 

Tarkistetaan asia. Canon R6m3:n kennossa on 6960 vaakapikseliä, joten mitataan viivottimen sentin mitan koko pikseleinä. Photoshopista mittaamalla saadaan noin 1950 pikseliä. 

Yksi senttimetri makro-objektiilla kuvattuna.

Kennon leveys on 35,9 milliä, joten kennossa on 6960/35,9=194 kuvapistettä millimetrillä (jokainen pikseli 0,005 millimetriä). Täten 1949 pikseliä on lähes tarkalleen 10 milliä eli yksi senttimetri. Täsmää.

Otetaan tavallinen omena, jonka halkaisija on noin 8,5 senttiä.

Tavallinen punakuorinen omena.

Lähikuva omenan reunasta on helppo ottaa, koska pinta on syvyyssuunnassa tasainen. Silloin MP-E -objektiivin mitättömän pieni syväterävyys ei haittaa. 

Leikatun omenan reuna.

Tarkastellaan kuvaa 100 % suurennoksella ja mitataan kuoren paksuus.

Paksuus noin 68 pikseliä.

Kuoren paksuus 68 pikseliä vastaa siis 0,005*68=0,35 millimetriä eli 85/0,35=1/242 osa omenan paksuudesta. Tulosta voi verrata maapallon halkaisijaan, joka on noin 12 700 kilometriä. Siihen suhteutettuna omenan kuori olisi 52,5 kilometrin paksuinen.

Ilmakehä on noin 10 kilometriä eli viidesosa omenan kuoren paksuudesta. Siitäkin ihmiselle elinkelpoista on alle puolet - siis noin 1/10 omenan kuoresta. Sitä voi miettiä ensi kerralla, kun joku väittää, ettei ihmisen toiminta voi vaikuttaa ilmakehään.