Omenan kuoren paksuuden mittaaminen valokuvasta

Kuinka paksu mahtaa olla omenan kuori, voisiko asian selvittää kameralla? Canon MP-E 65 on makro-objektiivi, jonka perusasetus (1x) piirtää kuvan kennolle luonnollisessa koossa. 

Tarkistetaan asia. Canon R6m3:n kennossa on 6960 vaakapikseliä, joten mitataan viivottimen sentin mitan koko pikseleinä. Photoshopista mittaamalla saadaan noin 1950 pikseliä. 

Yksi senttimetri makro-objektiilla kuvattuna.

Kennon leveys on 35,9 milliä, joten kennossa on 6960/35,9=194 kuvapistettä millimetrillä (jokainen pikseli 0,005 millimetriä). Täten 1949 pikseliä on lähes tarkalleen 10 milliä eli yksi senttimetri. Täsmää.

Otetaan tavallinen omena, jonka halkaisija on noin 8,5 senttiä.

Tavallinen punakuorinen omena.

Lähikuva omenan reunasta on helppo ottaa, koska pinta on syvyyssuunnassa tasainen. MP-E -objektiivin mitättömän pieni syväterävyys ei haittaa. 

Leikatun omenan reuna.

Tarkastellaan kuvaa 100 % suurennoksella ja mitataan kuoren paksuus.

Paksuus noin 68 pikseliä.

Kuoren paksuus 68 pikseliä vastaa siis 0,005*68=0,35 millimetriä eli 85/0,35=1/242 osa omenan paksuudesta. Tulosta voi verrata maapallon halkaisijaan, joka on noin 12 700 kilometriä. Siihen suhteutettuna omenan kuori olisi 52,5 kilometrin paksuinen.

Ilmakehä on noin 10 kilometriä eli viidesosa omenan kuoren paksuudesta. Siitäkin ihmiselle elinkelpoista on alle puolet - siis noin 1/10 omenan kuoresta. Sitä voi miettiä ensi kerralla, kun joku väittää, ettei ihmisen toiminta voi vaikuttaa ilmakehään. 

Kummallinen bugi Photoshopissa voi palauttaa läpinäkyviä alueita PNG-tiedostoista

Esa Riutta teki Youtube-videon siitä, miten ChatGPT:n sovellusversio pystyy palauttamaan "piilotettua" kuvadataa PNG-tiedostoista. Kokeilin asiaa itsekin. Ilmiö on kummallinen, koska se näyttää liittyvän alkuperäisen tiedoston kokoon.

Otin lähtökohdaksi jpeg-kuvan, jonka tein aikoinaan tekoälyllä. Kuvalla itsellään ei ole tässä merkitystä.

Testin lähtökuva (694x546 pikseliä).

Avataan kuva Photoshopiin, rajataan toinen silmä, käännetään rajaus (select>inverse), poistetaan taustan lukitus ja luodaan uusi säätötaso.

Valitaan File > Export > Export As ja formaatiksi PNG (Transparency rastitettuna).

Export PNG:ksi.

Mielestäni tässä on jo ensimmäinen bugi, sillä Photoshop huomauttaa, ettei tiedostoa voi tallentaa jpeg-muotoon. Ei pitäisikään, koska tallennusmuodoksi on selvästi valittu PNG. Höh.

Kun kuva on näin saatu PNG-muotoon, sen läpinäkyvä silmä erottuu Windowsin tiedostojen esikatselussa valkoisena, mutta esimerkiksi Powerpointiin lisättynä läpinäkyvä aukko erottuu selvästi.

Läpinäkyvyys (alpha-kanava) toimii.

Nyt tulee se kiinnostava kohta. ChatGPT:llä on mahdollista palauttaa läpinäkyvä alue takaisin näkyviin. Niin sen pitäisi ollakin, sillä alpha-kanava tekee vain pikseleistä läpinäkyviä, mutta sen ei mielestäni pitäisi koskea dataan lainkaan.

ChatGPT:n sovellusversio löytää kysyttäessä piilotetun datan ja tarjoaa sen palauttamista.

Läpinäkyvä alue palautettuna.

Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä - muuta kuin se, että jos kuvatiedosto on isompi, palautus ei enää onnistukaan. Läpinäkyväksi tarkoitettu data on poistunut pysyvästi.

Isomman kuvan palautus ei onnistukaan.

Kokeilujeni mukaan kyse on nimenomaan lähtökuvan koosta, ei läpinäkyväksi merkityn alueen suuruudesta. 

Kiinnostavaa on, että myös ChatGPT:n web-versio pystyy tekemään palautuksen, mutta se palauttaa vain poistetun alueen (tässä silmän) omana tiedostonaan eikä koske alkuperäiseen PNG-tiedostoon.

ChatGPT:n web-versio toimii eri tavalla.

Jos PNG-tiedostossa on alpha-kanavassa läpinäkyväksi merkitty alue, ja alkuperäinen kuvadata on yhä mukana tiedostossa, sen pitäisi näkyä myös avattaessa PNG-tiedosto Photoshopiin. Se ei kuitenkaan näy, vaan läpinäkyvä alue näkyy "reikänä". Myöskään tasot tai kanavat eivät anna vihjettä siitä, että reikä olisi palautettavissa. Tämä voi jossain tapauksissa tuottaa yllätyksiä.

Nyt on vaikea sanoa, missä tässä on bugi ja mitkä ovat vain ominaisuuksia. Ainakaan toiminnan ei pitäisi riippua kuvatiedoston koosta, kuten se nyt tekee.

Luultavasti kukaan ei yritä piilottaa kriittistä tietoa tekemällä siitä läpinäkyvää ennen kuvan laittamista web-sivulle. Se olisi yhtä hölmöä kuin kriittisen tiedon mustaaminen PDF-dokumentista mustilla palkeilla, jotka ovat helposti poistettavissa (juu, näin on Suomessakin käynyt monta kertaa, jopa viranomaistoiminnassa). Toinen rinnastus liittyy Exceliin, jossa silloin tällöin joku yrittää piilottaa osan tiedoista vetämällä sarkkeen leveyden nollaksi ja suojaamalla laskentamallin. Näitä toimintoja ei ole tarkoitettu tiedon piilottamiseen. 

Koko asetelma on sikäli teoreettinen, että yleensä PNG:tä käytetään kohteen syväämiseen ts. reunoista tehdään läpinäkyviä. Niissä ei yleensä ole mitään arkaluonteista. Valokuvattujen henkilöiden syvääminen PNG:stä on muutenkin hölmön hommaa, sillä häviöttömästi pakattu kuvatiedosto on erittäin suuri. Parempi tapa on käyttää WebP-tiedostomuotoa.

Joka tapauksessa tällaiset yllätykset muistuttavat siitä, miksi tiedostojen julkaisussa kannattaa olla erittäin huolellinen, oli kyse sitten tekstistä tai kuvista. Piilotietoa voi olla missä tahansa. Ja kannattaa opetella käyttämään työvälineitä!

Uusi Canon LP-E6P - alkuperäinen vai tarvikeakku?

Matkalla sattuneiden akkuongelmien vuoksi lähdin ostamaan uutta akkua Canon R6m3-kameraan. Canonin oma LP-E6P maksaa 109 euroa. Rajala Camerassa oli sen lisäksi tarjolla myös Jupio LP-E6P Ultra -akku lähes puoleen hintaan (59 euroa, normihinta 79 euroa).

Vasemmalla tarvikeakku, oikealla Canonin alkuperäinen. Hintaero kaksinkertainen.

Tarvikeakun kapasiteetiksi ilmoitetaan 2600 mAh, kun Canonin oma on vain 2130 mAh. En uskaltaisi tilata netistä halpoja litium-akkuja, mutta sen verran luotan Rajalaan, että ostin varmuuden vuoksi molemmat. Luvassa siis käytännön testejä tarvikeakun toiminnasta.

Jupion luvataan olevan 100 % yhteensopiva. Ainakin se tukee USB-latausta, mitä Canonin omat vanhat akut eivät tue. 

Ensimmäisenä testasin videointia. Laitoin kameran kuvaamaan televisio-ohjelmia. Kamera tarkentaa puhuviin päihin ja hakee koko ajan parasta kohdetta, joten testi muistuttaa jossain määrin aitoa kuvausta.  Tarkennusetäisyys ei juurikaan muutu, joten tältä osin tulos on ylioptimistinen. Objektiivina oli EF 24-70 II, tallennus CFexpress-kortille HD-tilassa, takanäyttö käytössä.

Akkujen välillä oli yllättävän vähän eroja. 

Kameran mukana viime marraskuussa tullut Canonin oma LP-E6P jaksoi 2 tuntia 48 minuuttia 24 sekuntia, jolloin tuloksena oli 41 436 megatavun videotiedosto.

Uunituore akku, vain kerran täyteen ladattu jaksoi 2 tuntia 56 minuuttia 55 sekuntia eli hieman pidempään (43 555 Mt tiedosto).

Tarvikeakku jäi suuremmasta kapasiteetista huolimatta näiden väliin, aika 2 tuntia 49 minuuttia 22 sekuntia (41 614 Mt tiedosto).

Kameran akut ovat sen verran älykkäitä, että ne pystyvät kertomaan latauskyvystään kolmiportaisella vihreiden valojen asteikolla. Kumma kyllä ne eivät ilmoita latauskertojen määrää, mikä auttaisi arvioimaan akun jäljellä olevaa käyttöikää. DJI:n drone-akut pitävät kirjaa latauskertojen määrästä, joten teknisesti se ei voi olla vaikeaa. 

Seuraavaksi testaan still-kuvausta. 

Lisäys 25.7.2026:

Kokeilin intervallikuvauksella (aikaväli 5 sekuntia), kuinka monta kuvaa yhdellä akulla pystyy ottamaan. Käytössä kasvotunnistus koko kennon alueella, ISO 400, F5, CFExpress-kortti ja objektiivina EF 24-70 F2.8 II. 

Uusi akku jaksoi sähköisellä sulkimella ja takanäyttöä käyttäen 2120 kuvaa. Vanha akku sähköisellä etsimellä (läheisyysanturi peitetty, niin että etsinkuva pysyi päällä) 2156 kuvaa. Uusi akku mekaanisella sulkimella ja takanäytöllä 2213 kuvaa. Oli yllätys, ettei mekaaninen suljin kuluttanut akkua enempää kuin sähköinen.

Kokeilin lisäksi GPS-laitteen vaikutusta sekä huonosti että kunnolla kiinnitettynä. Ei vaikutusta. Mikään näistä ei selitä, miksi akku hiipui matkalla jo runsaan sadan kuvan jälkeen. Syy jäänee arvoitukseksi. Ehkä jokin esti kameran virransäästöä toimimasta. Asetukset olivat näytön himmennys 10 sekunnin jälkeen, etsimen pimennys yhden minuutin jälkeen sekä screen off ja auto power off pois käytöstä (disable).

Digikamerassa on monia sähköä kuluttavia toimintoja: etsinkuva (tai takanäyttö), muistikortille kirjoitus, raw/jpeg-prosessointi, sulkimen vaatima mekaniikka, tarkennuskohteen tunnistus (ihmiset, eläimet, kulkuneuvot jne) ja tarkennuksen säätö sen mukaan, tarkennusmoottorin liikuttaminen sekä laukaisun yhteydessä himmentimen asettaminen aukon mukaan.

En ole missään nähnyt erittelyitä, mikä näistä kuluttaa eniten ja mikä vähiten sähköä. Ilmeisesti katsotaan, ettei kuvaajan tarvitse välittää asiasta. Eikä tarvitsekaan, sillä jokaisella kuvaajalla on useampia akkuja. Uusissa kameroissa niitä voi vieläpä ladata lennossa powerbankista tai auton tupakansytyttimestä usb-c-liitännän kautta.

Lisäys 6.8.2026:

Akkukesto vaihtelee oudon paljon, vaikka akku on aivan uusi. Hyvinkään rautatiemuseossa akku kului niin, että 88 kuvan jälkeen oli jäljellä enää 33 prosenttia. Objektiiveina EF 24-70 ja RF16, joita vaihtelin.

Akku voi kulua näin nopeasti.

Toisaalta kun käytössä oli pelkkä EF 24-70 F2.8 II, akun kesto vaikutti normaalilta. 

Nämä lukemat ovat jo enemmän normaaleja: 248 kuvaa ja 68 % jäljellä.

Nähdäkseni ainoa ero oli, että jälkimmäisessä tapauksessa vanha EF-objektiivi oli koko ajan käytössä, eikä sitä vaihdettu. Sen ei pitäisi kuitenkaan selittää näin suurta eroa akkukestossa.

Jatkan siis kokeiluja.

Canon R6m3-ongelmia matkalla

Canon R6m3:n käytöstä on nyt kertynyt kokemuksia yli puolen vuoden ajan. Tällä kertaa on risujen ja ongelmien vuoro.

Hidas käynnistyminen

Yksi ärsyttävä piirre on kameran käynnistymisen hitaus. Sisätiloissa sitä ei huomaa, mutta ulkona kirkkaassa auringossa kestää muutaman sekunnin ennen kuin EVF on sopeutunut valoon. Nopeissa tilanteissa parin sekuntia tuntuu kovin pitkältä. Ainoa ratkaisu olisi poistaa automaattinen sammutus kokonaan käytöstä, mutta silloin akku loppuisi liian nopeasti. Siitä päästäänkin seuraavaan ongelmaan.

Akkukesto

Euroopan-matkalla huomasin akun kuluvan tavattoman nopeasti. Akku kesti noin 150 kuvaa, mikä on todella vähän. Akku tuli kameran mukana puoli vuotta sitten, joten kyse ei voi olla kulumisesta. Kamera näytti akulle kolme vihreää valoa, siis aivan kunnossa. Mikä siis sai akun kulumaan pikavauhtia? 

Aluksi luulin, että kyse oli päälle unohtuneesta wifi/bt-ominaisuudesta. Kameran laittamisella lentotilaan ei kuitenkaan ollut juuri mitään vaikutusta. Objektiiveina olivat luotettavat RF16 ja RF35 sekä EF 24-70 2.8 II eli samat, kuin aina ennenkin. Ne eivät voineet selittää kulumista. Onneksi mukana oli vanhojen kameroiden kuluneita vara-akkuja, mutta nekin tyhjenivät päivän aikana nopeasti.

Kotiin palattuani kävin ostamassa pari uutta akkua, mutta palaan niihin seuraavassa kirjoituksessa. Syy kulumiseen ei ole vielä selvinnyt.

Intuitiivisesti tuntuisi, että iso takanäyttö kuluttaa akkua enemmän kuin sähköinen EVF-etsin, mutta tuotetietojen mukaan on päinvastoin. Kannattaa siis käyttää takanäyttöä etsimen sijaan, vaikka etsin onkin säädettävyyden ja tarkkuuden vuoksi parempi.

Kiinnitä GP-E2 kunnolla

Vanha juttu, johon olen mennyt kerran ennenkin: ellei GP-E2-lisäkettä työnnä kunnolla aivan perille asti, gps-koordinaatit eivät tallennu kuviin. Useamman päivän kuvat jäivät ilman paikkatietoja, kun unohdin asian. En käytä älypuhelinlinkkiä, koska se kuluttaa akkua ja siinä on omat epävarmuustekijänsä. Täytyisi aina muistaa tarkistaa kamerasta, onko sijainti tallentunut kuviin.

Kuvat ohjautuvat väärälle kortille

Canonin kameroissa on aina ollut kiusallinen piirre: jos poistaa kakkoskortin kamerasta (esimerkiksi siirtää kuvat tietokoneelle) ja kytkee vahingossa virrat päälle, kuvat ohjataan jatkossa ykköskortille aiemmasta asetuksesta riippumatta. Asetus pysyy, vaikka kakkoskortti palautettaisiin kameraan.

Tällä ei R6m2-mallissa ollut suurta merkitystä, koska molemmat kortit olivat samanlaisia. R6m3:ssa 1-paikka on CFExpress ja 2-paikka SD. Ellei huomaa tallennuspaikan vaihtumista, kuvat tallentuvat "väärälle" kortille. Parasta siis pitää mukana kahta eri tyyppistä lukijaa, jos aikoo siirtää kuvia kortilta läppäriin. En ole vielä löytänyt järkevän hintaista pienikokoista kortinlukijaa, jossa olisi sekä CFExpress- että SD-paikat, mutta ehkä sellaisia vielä ilmestyy.

EF-RF-adapteri jumissa

Viimeinen ongelma yllätti minut täysin. EF-RF-adapteri tuntui tavallista jäykemmältä, kun kiersin sitä 135-millisen EF-putken perään. Sen jälkeen adapteria ei saanut enää irti. Vaikka irrotusvipua veti sormella, objektiivi ei hievahtanutkaan. Ilmeisesti putkea paikalla pitävä tappi oli jäänyt yläasentoon, eikä voimankäytöstä ollut mitään hyötyä.

Onneksi mukana oli myös polarisaatiofiltteri, jolla sain 24-70-millisen kiinni runkoon. Loppumatkan kuvissa oli sitten aina polarisaatio mukana, mikä teki niistä tavallista jyrkempiä ja sinisestä taivaasta todella tummaa. Aivan kuin kuvia olisi photoshopattu jo kamerassa. Ikävä vain, että suodatin vie valovoimaa, joka sisäkuvissa on ongelma.

Kotiin palattuani vekslasin EF-RF-adapteria, ei vaikutusta. Kunnes sitten yhtäkkiä se irtosikin, mutta vaati tavallista enemmän voimaa. Valitettavasti en osaa antaa ohjetta saman ilmiön kohteeksi joutuvalle.

Sähköinen suljin

Vielä yksi asia: sähköinen suljin tuottaa helposti ikäviä yllätyksiä. Keinovalosta tulee kuviin raitoja ja nopea liike saattaa vääristyä, myöskään salama tai välkynnänesto eivät toimi. Varmuuden vuoksi olen alkanut käyttää sitä vain kirkkaassa auringonpaisteessa. Siellä siitä on tosin vähiten hyötyä.

Keväällä sirkuksen led-valoista jäi kuviin ikäviä vaakaraitoja, vaikka käytössä oli vain sähköinen 1. verho (ei siis täysin sähköinen suljin).

Vaakaraitoja esiintyjässä ja kylpyammeessa.

Led-valot voivat tuottaa muitakin yllätyksiä, joita paljas silmä ei havaitse ajoissa.

Pystyraitoja, ilmeisesti liian lyhyestä valotusajasta (1/1000) johtuen.

Nämä ilmiöt eivät tietenkään ole kamerakohtaisia, vaan liittyvät digikameroiden toimintaperiaatteeseen.

Partakone USB-laturilla

Yksi EU:n parhaita päätöksiä on ollut velvoite tarjota pienlaitteissa usb-latausta oman laturin sijaan. Se säästää hermoja, kun laturit eivät ole hukassa, sekä tietenkin vähentää sähköromun määrää. Matkailija kiittää, kun jokaiselle laitteelle ei tarvitse olla omaa laturia. 

Vanha Philipsin partakone meni rikki muutaman vuoden käytön jälkeen, eikä teriä paikallaan pitävä ritilä enää pysynyt paikoillaan. Onnetonta suunnittelua, ehkä tahallisesti?

Lyhyellä varoitusajalla piti hankkia uusi, eikä lähikaupassa ollut paljon valinnanvaraa. Yhdessäkään Philipsin mallissa ei näyttänyt olevan usb-laturia, mutta selvästi alle satasen maksaneessa Remingtonissa sellainen oli.

Remington oli aikoinaan laatumerkki, tunnettiin parhaiten kirjoituskoneista. Laite on hieman muovisen ja kevyen oloinen, mutta ainakin sen voi ladata usb:llä. Mainiota.

Remington usb-ladattava partakone.

Partakoneen toteutus jättää toivomisen varaa. Suunnittelija on mennyt yli siitä, mistä aita on matalin. Partakoneen perässä on valmistajan oma liitin, vain toinen pää on usb ja sekin vielä vanhaa A-mallia uuden C:n sijaan. EU edellyttää C:tä, koska se mahdollistaa jännitteen ja latausvirran hallinnan (PD, Power Delivery). 

Kokonaisuudessa ei paljonkaan muuttunut. Philipsin koneessa oli valmistajan oma, pienikokoinen laturi ja kiinteä latausjohto. Nyt pieni laturi jää pois, mutta johto on edelleen kriittinen eikä sitä saa hukata tai unohtaa kotiin.

Tämä on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Ehkä seuraavaksi löytyy sähköhammasharja, jossa on usb-laturi. Kallis Oral IO meni sekin rikki juuri tänään, eikä ota enää virtaa vastaan. Ikää harjalla oli alle kolme vuotta. Mikään ei tunnu kestävän.

Otan vinkkejä vastaan paremmista usb-ladattavista partakoneista ja sähköhammasharjoista.

Käsittääkseni EU velvoittaa lisäämään jatkossa usb-latauksen kaikkiin pienlaitteisiin, mutta vaikka niin ei olisikaan, usb-c olisi asiakkaan ja varmaan valmistajankin oman edun mukaista. Ironista, että Philipsillä olisi lähes 400 euron arvoinen tekoälypartakone, mutta ei usb-latausta.

Nokia Home Music HD-1

Tiesitkö, että Nokian mallistoon kuului myös radio? Nokia Home Music HD-1 esiteltiin 2009, kun Nokian puhelinbisnes oli jo pahoissa vaikeuksissa. Laitetta myytiin Nokian Flagship-myymälöissä, mutta suurelle yleisölle se jäi täysin tuntemattomaksi.

Nokia Home Music HD-1

Laite oli ilmeisesti tarkoitettu taustakuunteluun keittiöön tai työpaikalle. Noihin aikoihin markkinoilla oli muitakin yksinkertaisia ULA-radioita. Nokian mallissa oli Ethernet-liitäntä internet-radioita varten, mutta sekään ei ollut Nokian oma keksintö. Kerbango mainosti 50-lukulaiseen tyyliin muotoiltua nettiradiota jo 1999, mutta laite ei koskaan tullut myyntiin. 

Nokialaisessa oli lisäksi podcast-toiminto, mikä oli edellä aikaansa. Tuolloin harva oli kuullutkaan nyt niin suosituista podcasteista.

Radiossa on viisi pikavalintaa ULA-taajuuksia varten. Käyttöliittymä on tuttua Symbiania. Silloin se oli helppokäyttöinen, nyt kovin kömpelö. Sormi alkaa ihmetellä, miksei näytön koskettamisesta tapahdu mitään. Ai niin, tämä ei olekaan kosketusnäyttö.

Yllättävä yksityiskohta keittiöradiolle on pieni kaukosäädin.

Radion ääni on yllättävän hyvä ja voimakas. Käyttö rajoittuu nykyisin pelkkiin ULA-kanaviin, sillä nettiradion tai podcastin protokollat eivät enää ole käytössä. Siksi myöskään toimivalla wifi-yhteydellä ei ole merkitystä.

Facebookissa sain vinkin, että ainakin Ylen kanavat toimivat suorilla osoitteilla:

• Yle Radio 1 http://icecast.live.yle.fi/radio/YleRadio1Hifi/icecast.audio
• YleX http://icecast.live.yle.fi/radio/YleX/icecast.audio
• Yle Klassinen http://icecast.live.yle.fi/radio/YleKlassinen/icecast.audio
• Yle X3M http://icecast.live.yle.fi/radio/YleX3M/icecast.audio
• Yle Vega (Östnyland) http://icecast.live.yle.fi/radio/YleVegaOstnyland/icecast.audio

Takaseinän liitännät.

Takaseinässä on liitännät Ethernetiä varten, RCA-liitännät analogiselle äänelle, optinen digitaaliselle äänelle, mekaaninen virtakytkinvipu (!) sekä usb-portti, jonka kautta on voinut toistaa ääntä muistitikuilta.

NAS ja 2.5G Ethernet

Onko 2.5 gigabitin verkosta hyötyä yhden tietokoneen ja NAS-aseman välillä, vai riittääkö tavallinen 1 gigabitin nopeus? Kokeilin asiaa Qnapin asemalla ja erilaisilla RAID-kokoonpanoilla. 

Päivitin pöytäkoneeseen 2.5 G verkkosovittimen ja kytkin sen 2.5G -kytkimeen. Qnapissa oli valmiina kaksi kappaletta 2.5 G liitäntää ja jopa 10 G portit, mutta jälkimmäiset vaativat SPF:n käyttöä joten niiden testaaminen saa jäädä seuraavaan kertaan.

Testissä kopioin 2292 raw-valokuvaa PC:n kiintolevyltä NAS-asemalle, yhteensä 61 784 megatavua (siis 60,3 gigatavua).

Ensimmäinen koe yhden gigabitin verkolla RAID 5-konfiguraatiossa: aikaa kului 11 min 12 sekuntia eli nopeus 91,9 Mt/s (0,77 Gbps). 

Toinen koe 2.5G-verkolla, aika 7 minuuttia 40 sekuntia, nopeus 134 Mt/s eli 1,13 Gbps, mikä ylittää selvästi yhden gigabitin verkon nopeuden. Siis jo yhdellä käyttäjällä yhdeltä fyysiseltä kiintolevyltä dataa siirrettäessä 2.5G nopeudesta on mitattavaa hyötyä. 

Pullonkaulaksi muodostuu kuitenkin PC:n 4 teran fyysisen kiintolevyn siirtonopeus, joten kopioin tiedostot ensin sisäiselle ssd-asemalle, jonka lukunopeus on moninkertainen fyysiseen levyyn verrattuna. Nyt data viuhahti RAID 5:lle ajassa 4 minuuttia 57 sekuntia eli 208 Mt/s (1,74 Gbps).

Tämä on siis ison tiedostomäärän keskiarvoinen siirtonopeus. Pienissä siirroissa on helppo saada suurempiakin lukuja, koska data menee aluksi vain levyaseman sisäiseen puskuriin. Kun sen siirto levylle asti alkaa, nopeus putoaa selvästi.

Myös NAS-asemaa voi parantaa käyttämällä SSD-levyä välimuistina. Luku/kirjoitusmuisti (All I/O) nopeutti kopioinnin 4 minuuttiin 38 sekuntiin eli 222 Mt/s (1,86 Gbps). SSD:n käyttö vähensi levyjen rapinaa korvin kuultavasti ja näkyi myös Windowsin Tehtävienhallinnassa hyvin tasaisena verkkosovittimen nopeutena.

2.5 G Ethernet hyödyttää varsinkin kun lähdetiedostot ovat SSD-levyllä.

Jo yhdellä työasemalla 2.5G-liitäntä antaa kaksinkertaisen kopiointinopeuden 1G-verkkoon verrattuna, kunhan data tulee riittävän nopeasta lähteestä. Täyttä 2,5 gigabittiä ei kuitenkaan saada, ilmeisesti pullonkaulaksi muodostuu NAS-aseman oma prosessori.