keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Pitkien putkien lumo: Canon 400- ja 600-milliset

Canon EOS R -järjestelmän julkistuksen varjoon jäi muutamia pienempiä uutuuksia. Tai oikeastaan suurempia, ainakin jos koolla mitataan. Canon julkisti uudet III-versiot 400- ja 600-millisistä putkista.

Pitkissä putkissa on oma viehätyksensä. Ne ovat kuin Ferrari tai Lamborghini: epäkäytännöllisiä, kalliita ja harvalle tarpeellisia. Mutta silti niistä on kiva lukea ja haaveilla, että joskus pääsisi itsekin käyttämään.

Putkien toimitukset alkavat vasta joulukuussa, mutta julkistustilaisuudessa pääsin hypistelemään uutuuksia. Ne ovat tosiaan isoja -- jopa 1Dx-sarjan kamera putken perässä näyttää pieneltä.

Pitkien putkien mania.
Käyttöasennossa 600-millinen näyttää lähes singolta:

Objektiivi -- vai sittenkin sinko?
400-millisen valovoima on F2.8, 600-millisen F4. Merkittävintä molemmissa on niiden paino, tai pikemminkin sen puute. Uusi 400-millinen painaa vain 2,84 kiloa, 600-millinen 3,05 kiloa. Canon on pystynyt keventämään optiikoita tuntuvasti, sillä 400-mallin II-versio (2011) painoi 3,85 kg ja sitä edeltävä I-versio (1999) peräti 5,37 kiloa. Vajaassa 20 vuodessa paino on liki puolittunut. Kuvanlaatu on ilmeisesti parantunut ja vakaaja kehittynyt.

600-millisen painokehitys on samansuuntainen, sillä putket on aina julkistettu yhdessä. II-versio painoi 3,92 kg ja I-versio 5,36 kg. Uusien mallien pituudet ovat ennallaan eli 34,3 ja 44,8 senttiä.

Painolla on suuri merkitys luonto- ja urheilukuvauksessa, kun objektiivia joutuu kantamaan koko päivän kenttäolosuhteissa.

Painosta voi tehdä muitakin johtopäätöksiä. 400-millinen painaa puoli kiloa enemmän kuin vastaava F2.8 300-millinen (2,35 kg). Moni luontokuvaaja on vaihtanut 400-milliseen DO-lasiin (F4) sen keveyden (2,1 kg) vuoksi. Eroa jää siis vielä, mutta valovoimasta pitää maksaa. DO-versio on myös tuntuvasti lyhyempi (23,3 cm).

Ruuvasin pikaisesti putket omaan 5Dm3-runkoon ottaakseni muutaman testikuvan. 400-millisellä oli helppo kuvata käsivaralta, 600-millisellä se oli paljon hankalampaa. Ilmeisesti painopisteen siirtyminen kauemmaksi lisää rasitusta, sillä painoero ei asiaa selitä.

Huoneessa ei ollut monta kohdetta kuvattavaksi, mutta hyllyltä löytyi sentään tällainen:

Canon 400 mm F2.8 III (F2.8, ISO 3200, 1/160 s.)
Alkuperäinen kuva on jpeginä ja sitä on pienennetty, joten kuvanlaadusta ei voi tehdä sen suurempia johtopäätöksiä. Ainakin kontrasti on erinomainen ja kuvanvakain tehokas.

Vastaava kohde 600-millisellä:

Canon 600 mm F4 III (F4, 1/100, ISO 3200)
200 milliä lisää tuo kohteen vähän lähemmäksi, mutta ero ei ole kovin suuri ja valovoima putoaa aukolla. Käsivaralta otettuna 1/100 s. kuva on terävä, mikä 600-milliselle on melkoinen saavutus.

Valmistajan mukaan kuvanvakaimen teho on nyt 5 suljinaikaa aiemman 3,5 sijaan.

Vielä pari räpsyä keittiöhenkilökunnasta:

Canon 600 mm F4 III (F4, 1/80 s, ISO 3200)
Canon 600 mm F4 III (F4, 1/80 s, ISO 3200)
Käsivaralta 1/80 s. valotuksella kuvat ovat mainoita.

Uusien putkien julkistaminen kertoo ainakin sen, että Canon odottaa EF-kiinnityksen säilyvän urheilu- ja luontokuvaajilla vielä pitkään. 200-millinen F2 (2008) kaipaisi kipeästi päivitystä edes II-versioon. Erittäin suosittu 300-millinen F2.8 II on vuodelta 2011, joten luultavasti siitäkin on tulossa III-versio. Joko siinä mahtaisi olla RF-kiinnitys, ainakin rinnakkaismallina? Kiinnostavaa nähdä.

Uusien putkien hinnat ovat 13 549 ja 14 589 euroa -- urheiluautojen luokkaa siis. Vanhat II-mallit maksavat nyt 11 829 ja 11 900 euroa, joten keveydestä saa maksaa tuntuvasti lisähintaa. 400-millinen DO maksaa "vain" 7 500 euroa, joten se on houkutteleva vaihtoehto kaikille, joille F4 riittää.

Mutta aina voi uneksia, mihin rahansa käyttäisi, jos vaikka lottovoitto osuisi kohdalle (tai Onecoinit pääsisi vihdoin myymään - vitsi, vitsi).

perjantai 7. syyskuuta 2018

EOS R ja objektiivit

EOS R -kameran kanssa (kts. aiempi kirjoitus) Canon julkisti neljä RF-kiinnityksellä toimivaa uutta objektiivia. Verrattuna Nikonin vastaavaan julkistukseen pari viikkoa aiemmin Canonin valikoima kuulostaa paremmalta. Esimerkiksi 50-millinen F1.2 on juuri se, mitä olen kaivannut EF-sarjaan. Nikonin vastaava tulee olemaan 0,95-valovoimainen hirmulasi, jossa on manuaalitarkennus. Ei kovin käytännöllistä. Nikonin rungon yhteydessä julkaistut objektiivit olivat 24-70 F4, 35 mm F1.8 ja 50 mm F1.8.

50 mm ja 24-105 mm EOS R -kameralla kuvattuna.
Canonin R-laseista kokeiltavina olivat 24-105 F4 ja 50 F1.2. Peruszoomin hinta on 1299 euroa. Hinta on samaa luokkaa nykyisen EF-mallin kanssa, niin myös koko. Uusi 50-millinen osoittautui oikeaksi unelmaksi, mutta painoa on tuplasti EF:ään verrattuna -- samoin pituutta. Hintaa on rapsakat 2649 euroa, siis tonni lisää EF:ään.

Tavanomaisin RF-lasi on 35 mm F1,8 vakaajalla, joka kuulostaa hyvältä kittilinssiltä. Hinta 599 euroa on noin kymmenkertainen 10 vuotta sitten 300D-mallissa käytettyyn 18-55 kittizooumiin verrattuna, mutta on toki eroa laadussakin.

28-70 on massiivinen tötterö, niin painoltaan kuin hinnaltaan.
28-70 F2 kuulostaa kiinnostavalta. Sitä ei vielä päässyt testaamaan, mutta kyseessä lienee maailman ensimmäinen F2-zoomi tällä polttovälillä. Putki on melkoinen monsteri, painoa peräti 1,4 kiloa ja Suomen hinta 3499 euroa. Eikä siinä ole edes vakaajaa! On vähän keksiä, kenelle tämä on tarkoitettu. Ehkä hääkuvaajille, joilla ei ole aikaa vaihtaa laseja kesken seremonian?

Ärrää noin 10096 euron edestä.
Ok, sanon suoraan että puolen päivän kokeilun aikana rakastuin uuteen 50-milliseen. Se on painava, mutta kuvanlaatu on loistava. Siinä, missä nykyinen EF 50 1.2L on hidas tarkentamaan, vinjetoi täydellä aukolla ja kuvassa on runsaasti aberraatiota, uusi RF-malli tuntui liki täydelliseltä. Sillä pystyi kuvaamaan kohti tulevaa pyöräilijää sarjatulella ja täydellä aukolla niin, että jokainen ruutu oli riittävän terävä. Melkoinen saavutus! Vain koko ja hinta aiheuttavat kritiikkiä.

24-105 F4 IS ei aiheuttanut samanlaista wow-efektiä, mutta vaikutti kelvolta sekin. Hämärässä kuvattaessa näkyi, miten kamera joutui käsittelemään kuvaa saadakseen etsimen toimimaan, ja laukaistaessa kuva "repeili" EVF-näytössä. 50-millisellä tällaista ei ilmennyt kertaakaan. Suurempi valovoima helpottaa kameran työtä.

Galleriassani on näillä kahdella putkella otettuja jpeg-kuvia, jotka ovat suoraan kamerasta. Raw-kuvia ei voi vielä käyttää, koska CR3-formaatin tätä lajia ei mikään ohjelma pysty vielä avaamaan. Canonin oma DPP tulee varmaankin tukemaan tiedostoja ensimmäisenä, mutta uusimman version lataaminen ei onnistunut eikä Adoben DNG-muunninkaan vielä toiminut.

Seuraavat mallikuvat on pienennetty, koska Blogger tekisi sen joka tapauksessa. Alkuperäiset jpegit löytyvät galleriasta.

EOS R -herkkyys vaikuttaa mainiolta. 100 % kuva tiiliseinästä:

ISO 100, alkuperäinen koko.
Sama maksimiherkkydellä ISO 40 000.

ISO 40 000, alkuperäinen koko.
Kamerassa on oletusarvona toiseksi korkein arvo "high ISO" kohinanpoistolle, lopputulos on 30 megapikselin kuvaksi erinomainen.

ISO 40 000 kohina oli niin pientä, että tein vielä toisen koesarjan.

ISO 200, 1/400 s, F1.2
ISO 12 800, 1/5000, F2.8
ISO 40 000, 1/1000, F10
Ja vielä alkuperäinen kuva, josta em. leikkeet:

Alkuperäinen kuva, ISO 200.
Tarkennuskohdan valinta sormella antaa sijoittaa pääkohteen vaikka kuvan laitaan:

50 mm, F1.2, ISO 640, 1/500 s.
Suoraan kamerasta otettu jpeg kertoo, miksi 50-millinen on niin mainio:

50 mm, F1.2, ISO 200, 1/1600 s.
Lähes olematon laukaisuviive helpottaa kriittisen hetken tallentamista. Perinteisellä järkkärillä tämä vaatisi ennakointia, EOS R:llä heti ensimmäinen otos tuotti onnistuneen tuloksen:

24-105 mm, 31 mm, F4, ISO 800, 1/640 s.
Toivoisi, että Canon tekisi myös päinvastaisen sovitteen (RF->EF), jolla uusia laseja pystyisi käyttämään myös vanhoilla peilikameroilla, mutta se ei taida olla teknisesti mahdollista. Miten siis olisi edes 50 mm F1.2 II-versio?

Canon EOS R -kamera

Ei runkovakaajaa! Kropattu 4K-video!

Nyt ne on sanottu, kylläpä helpotti. Runkovakaajan puute EOS R -kamerassa on kieltämättä outoa. Muiden valmistajien peilittömissä kameroissa vakaaja on, joten mitään teknistä tai käytännöllistä estettä sille ei voi olla. Ilmeisesti Canon vain haluaa, että ihmiset ostavat jatkossakin kalliimpia vakaimella varustettuja objektiiveja.

4K-videon rajaaminen 1,7-kertoimella on ikävä uutinen kaikille videokuvaajille, mutta on helppo uskoa, että tämän päätöksen takana on teknisiä syitä. Muutoin Nikon ei olisi päätynyt samaan. Toisin kuin Canon, sillä ei ole keinotekoista tarvetta suojella videokameroidensa markkinoita.

Sain tilaisuuden kokeilla Canonin ensimmäistä peilitöntä järjestelmäkameraa Lontoossa sen julkistustilaisuudessa. Mukana tuli kaksi objektiivia: 50-millinen 1.2 ja yleiszoomi 24-105 F4.

Canon EOS R ja 24-105 F4 yleiszoomi (kuva otettu toisella EOS R -kameralla).
Pakolliset tiedot ensin: 30 megapikseliä, ISO-herkkyydet 100-40000, valotusautomatiikka jopa -6EV (F1.2-objektiivilla), ällistyttävät 5655 tarkennuspistettä. Kääntyvä 2,1 miljoonan pikselin kosketusnäyttö, sähköinen etsin (3,69 miljoonaa pikseliä), wifi- ja BT-yhteydet, UHS-II muistikortti (kuten SD, mutta nastat kahdessa rivissä), sarjakuvaus 3-5-8 fps tilasta riippuen. Ja tietenkin uusi RF-objektiivikiinnitys. Lähes kaikki vanhat objektiivit saadaan toimimaan adapterilla.

Tekniset speksit voi lukea mistä tahansa esitteestä, joten keskityn tässä päivän koekäytössä ilmenneisiin omiin havaintoihin.

Runko on 5D-sarjaa selvästi pienempi, mutta uudet objektiivit vähintään yhtä isoja kuin EF-sarjassakin. Uusi 50-millinen on tuntuvasti edeltäjäänsä pidempi ja painavampi (545 vs. 950 grammaa). Rungot siis pienenevät mutta objektiivit kasvavat.

Valikot ovat perinteistä Canon-tyyliä, joten sen puolesta siirtyminen on helppoa. Kaikki muu onkin sitten uutta ja siitä joko pitää tai ei. Itse en pitänyt. Pyörösäätimet ovat liian pieniä. Virtakytkin perinteiseen tapaan vasemmalla reunalla, mutta siinä ei ole mitään uloketta, joka helpottaisi kääntämistä ja mahdollistaisi tunnustelemisen sokkona. Rukkaset kädessä virtaa ei ehkä saa päälle lainkaan.

Toimintamoodi valitaan painikkeesta entisen pyörän tapaan. Valittu tila (kuten Av, Tv, Fv tai video) näkyy pienessä LCD-näytössä vaikka virta olisi katkaisu (kunhan vain akku on paikallaan). LCD-näyttö on täysin graafinen ja tarkoitettu ilmeisesti vain hätäavuksi, sillä asetukset tarkistetaan joko takanäyttöön tai etsimeen kurkistamalla. LCD-näytön valaisupainike tuottaa sekin vain himmeän taustavalon.

Valittu moodi näkyy vaikka virtakytkin on OFF-asennossa.
Peilijärkkäristä siirtyvä epäröi sähköistä etsinkuvaa (EVF). Turha huoli, kuva on loistava. Hämärässä se toimii kuin valovahvistin ja antaa epätodellisen kirkkaan ja värikkään kuvan. Yötaivaalta näkyy paljon uusia tähtiä. Silmän väriä aistivat reseptorit menettävän tehonsa valon vähentyessä, kameralla tätä ongelmaa ei ole. Värit näkyvät ihmissilmää paremmin ja päivitysnopeus on hämärässäkin täysin riittävä. Etsinkuvasta ei ole kuin hyvää sanottavaa.

Ergonomiasta sen sijaan on. Lähes kaikki toiminnot voi räätälöidä ja painikkeita ohjelmoida uudelleen mielin määrin, mutta silti ISO-painikkeen jättäminen pois ihmetyttää. Ehkä sitä pidetään nykyään turhana, kun auto-ISO toimii niin hyvin ja kohina pysyy kurissa vaikka arvo nousisi 12 800 asti. Mutta ainakin testikäytössä ISO-säätö olisi tarpeellinen.

ISOn voi valita takanäytöltä, mutta testilaitteessa valinta oli siirretty objektiivin uloimpaan renkaaseen. Se onkin FR-objektiivien uusi ominaisuus. Ylimääräisen renkaan voi ohjelmoida säätämään melkein mitä tahansa arvoa. ISOn säätäminen ohuesta renkaasta ei tuntunut luontevalta ja mikä pahinta, siinä oli häiritsevä viive.

Etsimen vieressä on suorakaiteen muotoinen kosketusalusta (touchpad). ISO-valinnan voi ohjelmoida myös siihen. Omassa kamerassani alueella toimi tarkennustavan valinta, mutta jostain syystä se vaihteli koko ajan itsekseen.

Tarkennuksen ohjaaminen sormella takanäytöltä vaatii hieman totuttelua, mutta toimii hyvin jopa EVF-etsintä käytettäessä. Parasta on, että tarkennusalue kattaa 100 % vaakasuorassa ja 88 % pystysuorassa, joten tarkennuksen voi valita melkein mistä vain. Sormea onkin syytä käyttää, sillä perinteistä joystickiä ei enää ole. EVF-etsimellä on varjopuolensa: testilaitteen näytössä oli yksi hot pikseli, johon katse hakeutui.

5Dm4:ssä automaattinen valkotasapaino toimi erinomaisesti, R:ssä keinovalossa otetuista kuvista tuli keltaisia ja ulkokuvissakin kahden peräkkäisen kuvan välissä saattoi olla eroja.

Itseä harmittaa GPS:n jättäminen pois. Kamera saa sijaintitiedon älypuhelimelta, mutta se kuluttaa akkua. Valikossa oli vaihtoehtona myös GPS receiver, mutta erillistä GPS-laitetta ei tähän malliin ole vielä julkistettu.

Otettuani 480 testikuvaa akussa oli vielä 15 prosenttia jäljellä. Määrä on tyydyttävä, mutta kaukana vanhasta 5Dm3-työjuhdasta. Vara-akut ovat tarpeen, tai sitten lisäakut sisältävä kahva BG-E22 (329 eur). Vanhat akut käyvät yhä, mutta lisäksi voidaan käyttää uusia LP-E6N-akkuja, joilla toimii myös usb-lataus. Mainiota.

Akun kulutusta lisää aina päällä oleva takanäyttö (tai EVF). En löytänyt tapaa, jolla takanäytön saisi pimennettyä muutoin kuin virran katkaisemalla ja se on kytkimen toteutuksen vuoksi hankalaa. Takanäyttö pimenee, kun kamera lepää hihnan varassa vatsan päällä, mutta vain koska kamera luulee tulleensa nostetuksi silmän eteen ja silloin aktivoituu EVF. Ehkä tähän löytyy jokin kikka tai korjaava päivitys.

Jonkin verran kritiikkiä on herättänyt se, että kamerassa on vain yksi muistikorttipaikka (kuten Nikonissakin). Canon on sentään päätynyt korttiin, joka käy suoraan vanhojenkin läppärien sd-paikkaan, mikä on suuri etu. Joissakin tilanteissa toiselle kortille olisi silti käyttöä (esim. raw- ja jpeg-kuvien erotteluun).

Videokuvaajalle R on pettymys kropin vuoksi (joillekin todella paha sellainen). Nyt sentään 4K-kuvan saa ulos H.264-pakettuna.

Nimi R kummastuttaa. Miksi uusi järjestelmä, jonka ensimmäisen mallin nimenä on pelkkä kirjain? Miksei vaikka R60? Canonin ensimmäinen digijärkkäri oli D60, mistä oli helppo varioida erilaisia mallimerkintöjä.

Ja millaisia tulevat mallit mahtavat olla? Perusmallin suositushinta 2649 euroa on kova, etenkin kun lisäksi tarvitaan joko uudet RF-objektiivit tai ainakin 119 euron hintainen sovitin. Ominaisuuksiltaan järkkäri on jotain harrastajan 6D- ja puoliammattilaisen 5Dm4-mallien väliltä. Onkin kiinnostavaa nähdä, julkaiseeko Canon ennen Tokion olympialaisia 1DX 3:n vai ovatko urheilukuvaajatkin jo silloin valmiita hylkäämään peilinsä.

Objektiiveista ja kuvanlaadusta kirjoitan erikseen. Esimerkkikuvia alkuperäisellä tarkkuudella on sivulla https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Canon+EOS+R+(syyskuu+2018)/. Sen voi sanoa, että suoraan kamerasta otettuina jpeg-kuvat ovat kerrassaan mainioita.

(Tämä blogi oli sivuraiteilla kirjaprojektien vuoksi, jatkossa taas tarkoitus päivittää tiheämmin. Aiheista ei ole pulaa, ajasta kylläkin).

Korjaus: Nikonin Z7-kamera kuvaa 4K-videota täydellä kennolla, mutta ilmeisesti hyödyntäen vain osan pikselijuovista. DX-kroppimuodossa hyödynnetään koko (pienemmän) kennon ala.