Canon EF-RF pyöröpolarisaatiosuodin (adapteri)

Äskettäin syntyi tilanne, jossa tarvitsin kaksi R-sarjan kameraa EF-objektiiveilla samanaikaisesti. Minulla oli ennestään yksi EF-RF-adapteri, nyt piti hankkia toinen. Tuntui turhalta hankkia toista perusmallia (n. 110 euroa), kun muitakin on saatavissa.

Säätörenkaalla varustettu malli (n. 210 euroa) oli yksi vaihtoehto, mutta en ole pahemmin käyttänyt rengasta R-objektiiveillakaan. Säädettävä harmaasuodin (V-ND) olisi mainio videokäyttöön kirkkaina kesäpäivinä, mutta tämän tarve oli sisäkäytössä. Päädyin hankkimaan pyöröpolarisaatiosuotimen (C-PL, n. 280 euroa).

C-PL rungon ja vanhan EF-objektiivin välissä.

Pol-suodattimella pystyy poistamaan heijastuksia esimerkiksi veden tai ikkunalasin pinnasta. Se myös vaikuttaa kontrastiin ja värikylläisyyteen, mikä näkyy hyvin taivaan väreissä. Pikainen kokeilu -20 C pakkasessa Helsingissä näytti miten sävy muuttuu, kun suodinta käännetään pienestä pyörästä.

Talvikuva 1.

Sattumanvaraisella pyöräytyksellä taivaan sävy muuttuu:

Talvikuva 2.

Hankin kauan sitten objektiivin nokalle kiinnitettävän suotimen, mutta sen irrottaminen ja siirtäminen objektiivista toiseen osoittautui työlääksi ja oli tietenkin sidottu objektiivin halkaisijaan. Tässä suhteessa adapteri on mainio: se toimii kaikilla EF-laseilla, jotka näin saavat lisää elinaikaa ennen siirtymistä R-sarjan laseihin.

Esimerkin kuvat on otettu 14-millisellä EF-objektiivilla, jonka etulinssi on niin kupera, ettei siihen edes saisi ylimääräistä suodinta.

Polarisaatiosuodin lähikuvassa.

Asennosta riippuen suodin syö valovoimaa noin yhden aukon verran. Olisikin hyvä, jos suotimen voisi irrottaa pysyvästi ja käyttää pelkkää adapteria. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä ilman suodinta adapterin kylkeen jää iso aukko.

Ilman suodinta adapteriin jää iso aukko, eikä peitelevyä ole.

Canonilla pitäisi olla peitelevy, jolla aukon saisi umpeen. Virallinen selitys on, että suodin muuttaa hieman tarkennusta, minkä vuoksi Canon myy erillistä Clear Filter -suodinta, joka kuitenkin maksaa taas satasen verran. Totta, suotimen poistaminen ja takaisin laittaminen näkyvät kameran tarkennuksen muuttumisena, mutta niin vähän, että se tuskin estää koko tarkennusalueen käyttöä.

Mukana tulee pussi, jossa adapteria voi säilyttää kun sitä ei käytetä.

Koska Clear Filter maksaa saman kuin pelkkä adapteri, sen hankkiminen on tuskin perusteltua. Kannattaa mieluummin pitää pyöröpolarisaation filtteri paikoillaan ja hankkia sen rinnalle tavallinen adapteri. Näin saa adapterit kahteen EF-objektiiviin.

Canon RF24 mm 1,4 VCM objektiivi

Sain tilaisuuden lainata uutta Canonin 24-millistä RF-objektiivia, jonka valovoima on F 1,4. Kirjaimet VCM tarkoittavat Voice Coil Motor -tarkennusmoottoria, joka antaa käytännössä lähes välittömän ja täysin äänettömän tarkennuksen toimiessaan yhdessä USM-moottorin kanssa. Molemmilla moottoreilla on omat linssiryhmänsä, mitä ne liikuttavat objektiivin sisällä. Tästä hienoudesta saa sitten maksaa lähes pari tuhatta euroa. 

Sarjaan kuuluvat myös vastaavat 35- ja 50-milliset mallit, jotka ovat kaikki saman kokoisia ja hintaerokin on minimaalinen. Kiinteä koko ilahduttaa videokuvaajia, varsinkin gimbaalia käytettäessä.

Aiemman 24mm 1,8-mallin saa kolmasosalla uutuuden hinnasta ja siinä on jopa kuvanvakain, mikä VCM-mallista puuttuu. VCM painaa 515 grammaa ja käyttää 67 millin suodinkierrettä.

Canon RF24 F1.4 VCM sivulta.

Kansainvälisten vertailujen ja mittausten mukaan kuvanlaatu on erinomainen, kuten hinnan perusteella sopii odottaakin. Erikoisuutena on pieni IRIS-painike, jotta ottaa käyttöön manuaalisen aukon säätörenkaan.

Manuaalinen aukkosäädin.

Säätö on portaaton, joten videokuvauksessa sillä saa kauniin himmennyksen ilman videoeditorin apua. Valokuvauksessa manuaalinen aukon säädin toimii vasta uusi Canonin uusimmissa rungoissa, ei R6m2:ssa eikä R3:ssa.

Parhaiten objektiivi pääsee oikeuksiinsa hämärässä, jota Suomen syksyssä ja talvessa kyllä riittää. 

F2, ISO 1600, 24 mm

Objektiivin tarkennus ei hengitä, joten kuva-ala pysyy samana etäisyydestä riippumatta. Lyhin tarkennusetäisyys on 24 milliä. Tästä ominaisuudesta on hyötyä focus stacking -toiminnossa. Kamera laukoo kymmeniä kuvia äänettömästi ja muutamassa sekunnissa. Kuvien yhdistäminen kestää hetken, mutta sitten tuloksena on valmis jpeg-kuva. 

Kerrassaan mainio ominaisuus vaikkapa tuotekuvaukseen, joskin 24 millin polttoväli on siihen liian lyhyt. 

Pinottujen tarkennusten kuva RF24-objektiivilla (F2, 30 otosta).

Toiminto on tietenkin kameran sisäinen ja onnistuu vanhemmillakin objektiiveilla, mutta VCM:llä kuvaus käy yhdessä hetkessä.

Canonin edullisissa ja pienissä laajakulmissa, kuten RF16 mm on vahva tynnyrivääristymä, jonka kamera korjaa automaattisesti. Vähän yllättäen vääristymä ja nurkkien tummuminen ovat vahvoja myös isokokoisessa ja kalliissa VCM-versiossa.

Testikuva Windowsin katseluohjelmalla, RF24 mm F6,3, kirkkautta lisätty.

Kamera leikkaa nurkat pois ja korjaa vääristymän, joten tulos näyttää siistiltä ja terävältä. 

Jpeg-kuva.

Photoshopilla autolevels ja tulos on tämä:

Photoshopin jälkeen.

Vielä 100 % ruutukuva täydellä aukolla otetun kuvan keskeltä Photoshopissa avattuna:

Täydellä aukolla 100% kuvan keskeltä.

Ohjelmallisesta korjauksesta huolimatta objektiivin erottelukyky keskellä on mainio, myös täydellä aukolla, eikä kromaattista aberraatiota havaitse.

Canon RF 135 mm F 1,8

Canon on päivittänyt vanhan klassikon uuteen RF-versioon. Samalla 135-millisen valovoima on kasvanut 2,0:sta 1,8:aan. Vuonna 1996 julkaistu EF-versio on legendaarinen ja sen kuvanlaatu on melkein taianomainen. Odotukset RF-versiosta ovat siis suuret, etenkin kun hintalapussa lukee 2900 euroa.

Canon RF 135 F 1.8 kädessä.

Sain kokeilla uutta objektiivia viikon verran. Aluksi tuntui, että objektiivi on paljon aiempaa isompi. Painoa on vähän lisää (750 vs. 935 g), paksuutta samoin. Suodinkierre on kasvanut 72 millistä 82 milliin. Pituus on samaa luokkaa aiemman kanssa. Ehkä objektiivin kasvanut koko pistää silmään sen vuoksi, että R-sarjan kamerat ovat aiempia peilimalleja pienempiä.

RF 135 F1.8 (2023) ja EF 135 F2 (1996)

RF 135 on sarjassa tyypillinen malli, ulospäin pelkistetty ja melkein sileä. Ohjausrenkaan lisäksi on tarkennusrengas, molemmat täysin sähköisiä. Kytkimen AF/MF ja kuvanvakaimelle. Lisäksi kaksi painiketta (toinen vaaka- ja toinen pystykuvausta varten), jotka voi asettaa esimerkiksi tarkennuskohteen tyypin vaihtamiseen (eläin, ihminen, auto, ei mitään). Tämä asetus toimi itselläni hyvin.

Lähin tarkennusetäisyys on lyhentynyt 0,7 metriin (0,9 m), joten lähikuvat pienistä esineistä onnistuvat myös. Nyt objektiivissa on myös kuvanvakain, mikä aiemmasta puuttui.

Tärkein eli kuvanlaatu on loistava. Kuva on erittäin terävä ja kontrasti huippua heti täydestä 1,8 aukosta lähtien. Helmikuun hämärässä valovoima tuli hyvin tarpeeseen. 

F 1,8 1/400 s. ISO 100 jpeg suoraan kamerasta

Hevosen pää on erinomaisen tarkka, kuten lähikuva näytöltä osoittaa:

Ruutukaappaus näytöltä edellisestä kuvasta.

Hämärässä parkkihallissa valovoima, värit ja kontrasti pääsevät oikeuksiinsa:

F 1,8, 1/80 s., ISO 1600.

Kuvanvakain yhdessä kameran oman kuvanvakaimen kanssa pystyy mahtavaan yhteistyöhön:

RF 135 mm F 1,8 1,0 sek jpeg suoraan kamerasta.

Yllä oleva käsivaralta 1 sekunnin valotusajalla otettu jpeg-kuva suoraan kamerasta (optimointiasetukset käytössä) hämärässä parkkihallissa. Ohi ajavan auton valot kertovat pitkästä valotusajasta.

F 1,8, 1/320 s. ISO 640 jpeg suoraan kamerasta.

Tarkennus on liki välitön ja äänetön. Objektiivi seuraa ongelmitta täydellä aukolla lähestyvää autoa.

Sarjakuvaus lähestyvään autoon täydellä 1,8 aukolla.

RF 135 mm F1,8 on epäilemättä Canonin parhaita objektiiveja. Linssinsuojusta on hieman hankala asettaa paikalleen vastavalosuojaa käytettäessä, mutta sen lisäksi objektiivista on vaikea löytää mitään vikaa. Paitsi hinta, joka pitää sen vielä pitkään harrastajakuvaajien ulottumattomissa.

Canon RF 16 mm - pieni ihme

Canon esitteli viime vuonna 16-millisen hyvävalovoimaisen (2,8) RF-objektiivin, joka on erittäin pienikokoinen, kevyt (165 grammaa) - ja runsaan 300 euron hinnalla vieläpä puoli-ilmainen. Vastaava EF-objektiivi on hieman laajempi (14 milliä), mutta painaa 645 grammaa ja maksaa 2390 euroa. 

Miten kummassa uusi lasi voi olla noin neljäsosan painosta ja alle kuudesosa hinnasta?? Molemmat ovat kuitenkin täyden koon kennolle.

R-sarjan kameroiden lyhyt etäisyys objektiivilta kennolle hyödyttää laajakulmaisia laseja, mutta asiassa täytyy olla muutakin. Ja niinhän siinä on.

Heti vaikein mahdollinen kohde täydellä aukolla. Kuvat on otettu alkuperäisellä R-kameralla ("höyryärrä"), raw-kuvat alkuperäisellä tarkkuudella ja jpeg-versiot kameran sisällä toiseksi suurimmalla koolla kaikki objektiivin optimoinnit käyttöön kytkettynä. Blogin kuvat ovat Windowsin omasta katseluohjelmasta otettuja ruutukaappauksia.

Täyden aukon 2,8 raw-kuva on karmea.

Raw-kuvassa näkyy vahvoja vääristymiä ja aberraatiota. Jpeg-kuvasta ne häviävät kuin taikaiskusta.

Kamera korjaa jpeg-kuvan hyvin.

Jpeg-versio näyttää hyvältä. Kuvan keskelle osuvan tiiliseinän tarkkuus on mainio. 

Vasen ylänurkka 100 % raw-kuvana.

Vasen ylänurkka kameran korjaamana jpeg-kuvana.

Vastaava vertailu 14-millisellä EF-objektiivilla osoittaa, että kuusinkertaiselle hinnalle on katetta. 

EF 14 mm 2,8 raw-kuvana.

EF 14 mm jpeg-korjattuna. 

Vasen ylänurkka korjaamattomana rawina näyttää paljon paremmalta kuin RF-mallissa.

Vasen ylänurkka korjattuna jpeg-kuvana.

Himmennettynä erot eivät ole yhtä suuria.

RF16 mm F 5,6 raw

RF16 mm F 5,6 jpeg

Objektiivissa on ohjausrengas, joka toimii joko manuaalisessa tarkennuksessa tai halutun arvon säätämisessä. Muita ei sitten olekaan. Kun kamerassa on virta päällä, objektiivi työntyy hieman ulos kuljetusasennosta, mikä hirvittää pientä linssinsuojusta asettaessa - sitä täytyy painaa hieman putkea vastaan. Suodinkierre on 43 milliä. 

Raw-kuvissa tarvitaan kuitenkin korjausta, jonka DPP tai Lightroom pystyvät tekemään, mutta esimerkiksi vanha Lightroom 6.14 (viimeinen omaksi ostettava versio) ei. Silloin on parasta kuvata vain kameran valmistelemia jpeg-tiedostoja.

Lähin tarkennusetäisyys on muuten 13 senttiä, joten laajakulmalla saa myös lähikuvia. 

Täyden aukon raw jättää nurkat liki mustiksi.

Kamera itse korjaa tämänkin jpeg-kuvan hyväksi.

Äärimmäiset testikuvat eivät kerro todellisista käyttötilanteista. Loka-marraskuun pimeys ei jättänyt paljon tilaa testeille, mutta reunoja lukuunottamatta 16-millinen ajaa hyvin asiansa. Hinnan ja painon huomioiden se on suorastaan loistava valinta matkakäyttöön.

Canon on halvemmissa objektiiveissa siirtymässä puhelimista tuttuun malliin, jossa yhä suurempi osa kuvan muodostamisesta tehdään ohjelmallisesti. Tämä mahdollistaa edulliset ja keveät objektiivit, mutta edellyttää raw-kuvaajilta lisätyötä. Jpeg-kuvaajat eivät edes huomaa asiaa, kunhan malttavat pitää kameran kaikki optimoinnit päällä, vaikka se pidentääkin kuvan käsittelyaikaa laukaisun jälkeen.

Ja malliston yläpäässä on niitä entisenkaltaisia, vähemmän korjausta vaativia L-objektiiveja, joiden hinta alkaa vähintään kakkosella.

Canon TS-E 24

Hyllyssäni on pitkään seissyt Canon TS-E 24mm f/3.5 L II -objektiivi. Kesällä ehdin vihdoin tehdä sillä muutamia kokeiluita.

Canon TS-E 24mm f/3.5 L II

TS-E-objektiivien erikoisuus on niiden kyky kallistaa tarkennustasoa vaaka- ja pystysuunnassa kennoon nähden (Tilt, +- 8,5 mm). Lisäksi kuvaa voi siirtää (Shift, +-12 mm), mikä mahdollistaa perspektiivivirheiden korjaamisen ("kaatuvien" viivojen suoristamisen). On paljon muutakin erikoista: II-mallit ovat jo yli 10 vuoden takaisia, eikä niistä ole RF-versioita. Ne ovat manuaalitarkenteisia ja varsin arvokkaita. 

Yksi erikoisuus on reunaterävyydessä: objektiivien piirtoympyrä on tavallista suurempi, jotta sen siirtäminen kennolla olisi mahdollista. Ilman siirtoja ja kallistusta käytetään vain piirtoympyrän keskiosaa, joten kuva on varmasti yhtä terävä kennon keskeltä reunoille asti. Manuaalinen tarkennus hankaloittaa tosin kaikkein terävintä tarkennusta.

TS-E-laseja on saatavilla 17, 24, 45 ja 90 millin polttovälillä. Kaksi pisintä sopivat varsinkin tuotekuvaukseen, jossa kohde halutaan teräväksi etureunasta takareunaan. Tavallisella objektiivilla syväterävyyttä kasvatetaan aukkoa pienentämällä, mutta valo saattaa loppua kesken ja diffraktio alkaa heikentää tarkkuutta aukon kasvaessa F16:n yli. 

TS-E 24mm on ehkä monikäyttöisin versio.

Laajakulmaisimmat 17- ja 24-milliset sopivat arkkitehtuurikuvauksiin. Ehkä 24 on käyttökelpoisin näistä, sillä se on monikäyttöisin. 

Objektiivin kyljessä on kahdet pyörät objektiivin siirtoa ja kallistusta varten, sekä lukitus, jonka vapauttaminen kääntää putkea 0-90 astetta ja muuttaa pystykallistuksen (Tilt) vaakakallistukseksi. Suodinkierre on 82 milliä.

T=kallistus, S=siirto

Objektiivin kanssa meni aluksi sormi suuhun. Miten tämä oikein toimii? Oli pakko turvautua käyttöohjeeseen ja kokeilla, sillä ohje on melko suoraviivainen. Se kertoo, että siirtäminen oikaisee kaatuvat viivat, mutta jättää kertomatta, että silloin kameraa pitää vastaavasti kääntää. Ilmiselvää jälkeenpäin, mutta aiheutti ensin ihmetystä, sillä kallistus näyttää etsimessä tekevän saman ilman kameran asennon muuttamista. 

Sitten tuli toinen yllätys. Osa kuvista oli jonkin verran alivalottuneita tai aivan äärimmäisen ylivalottuneita. Mitä ihmettä? Käyttöohjeesta löytyi maininta, jonka mukaan kannattaa ottaa lähtökohdaksi 0 asteen kallistus/siirto ja sen jälkeen "take the shot with as many exposure settings as possible". Valotus on todellakin hakuammuntaa, sillä etsinkuva ei juurikaan himmene eikä kirkastu - vain automatiikka toimii väärin.

Ilmeisesti selitys on siinä, että kallistus/siirto saa valon lankeamaan valotusmittariin epäluonnollisessa kulmassa. Canon 5Dm3:n live view -tilassa valotus meni aina kohdalleen, koska se ilmeisesti mittaa valotuksen kennolta. Vain peilitilassa valotus meni täysin pieleen. R valotti kuvat oikein. Mitenkähän näillä pärjättiin filmiaikaan? Ilmeisesti ohjekirja on peräisin ajalta, jolloin peilitila oli ainoa mahdollinen, koska käyttöohje ei mainitse live view -tilaa lainkaan (ei luonnollisesti myöskään R:ää).

Manuaalinen tarkennus live view -tilassa tai peilittömällä on paljon helpompaa kuin perinteisellä peilikameralla, koska kuvaa voi suurentaa tarkennuksen varmentamiseksi. R näyttää kolme nuolta, jotka kohtaavat toisensa, kun kuva on terävä. 

TS-E sopii rakennusten kuvaajille niin sisällä kuin ulkona. Linjat saa suoraan jo kuvaushetkellä. Samaa voi jälkikäteen tehdä kuvankäsittelyssä, mutta optisesti tehtynä kuvan laatu tietenkin säilyy paremmin. Manuaali antaa vielä yhden käyttötavan: sisäkuvauksissa kuvaaja voi "siirtää" itsensä pois heijastavasta pinnasta (kuten peili) ilman, että kameraa täytyy fyysisesti siirtää.

TS-E 24 II on polttoväliin nähden varsin painava (780 g) ja muutenkin tukevaa tekoa. Tarkentaminen ja kallistus/siirto ovat miellyttävän pehmeitä ja vakaita. Mekaniikka on kohdallaan, kuten tällä hinnalla pitääkin olla. Jalusta on erittäin suositeltava, eikä kiire saa olla. Tarkentaminen ja kallistus/siirto vaativat aikaa. Tulos kuitenkin palkitsee vaivan.

Itsellä aikaa ei juurikaan ollut, joten koekuvat ovat perusmallia ja pystyvät vain demonstroimaan edellä kuvattuja toimintoja. Kuvat on otettu R-kameran pienellä jpeg-formaatilla. Videoneuvottelukäytön vuoksi valkotasapainoon oli jäänyt manuaaliasetus, jonka korjasin Photoshopin autolevelsillä. Mitään muuta muokkausta kuvissa ei ole.

Innopoli 2 -rakennus tavallisella 24-millisellä.

Sopiva siirto suoristaa pystyviivat.

Maksimisiirto 12 vääristää perspektiiviä toiseen suuntaan.

Kallistus luo "miniatyyri-efektin", jossa kuvan ylä- ja alareuna näkyy epäterävinä, mutta keskialue terävänä.

Kallistus sumentaa ylä- ja alareunan.

Kallistus vaakasuunnassa sumentaa vasemman ja oikean reunan.

TS-objektiivit mahdollistavat luovia efektejä, joita muilla laseilla ei saa. Käyttäjäkunta on pieni ja tietää, mitä on hankkimassa. Tori.fi:ssä näyttää olevan yksi vanhempi I-malli 590 euroa, II-mallista pyydettiin vielä alkuviikosta 1 350 euroa, mutta nyt en enää löytänyt kyseistä myynti-ilmoitusta. Uusi 24-millinen maksaa Rajalalla 2 252 euroa. 

Kokeilussa RF 100-500 ja RF 2X

Canonin lainaamista laitteista RF 100-500 F/4-7.1 jäi vähemmälle huomiolle kuin RF 800. Objektiivi muistuttaa läheisesti RF 70-200 -mallia. Aiempaan EF-malliin verrattuna se tarjoaa telepäässä 100 milliä lisää ulottuvuutta, mutta valovoiman kustannuksella.

Objektiivi on vaikuttavan jämäkkä ja kuvanlaatu erinomainen. Aivan kuten RF70-200, se tarkentaa aavemaisen nopeasti ja äänettömästi. Eron huomasi varsinkin metsässä, jossa eroa RF 800 -putkeen oli kuin yöllä ja päivällä. Eroa oli toki hinnassakin: RF 100-500 maksaa noin 3400 euroa. 

Kameraan kiinnitettynä tasapaino on hyvä, se pysyy jalustapannan kiinnikkeen varassa vaakasuorassa noin 130 millistä eteenpäin. 

Ainoa negatiivinen asia havainto on control ring -renkaan sijoitus aivan objektiivin tyveen. Ilmeisesti muualla ei ollut tilaa, mutta nyt renkaan kääntäminen on hankalaa.

Kokeilussa oli myös RF2X-telejatke. Edeltäjäänsä verrattuna se on hieman lyhyempi, mutta hintaa on sitäkin enemmän: peräti 829 euroa. Sillä hinnalla saa jo RF600-objektiivin, mikä ei ehkä ole ihan onnistunut rinnastus. Joka tapauksessa 829 (2x) ja 659 euroa (1,4x) ovat huomattavasti enemmän kuin EF-versioiden vastaavat hinnat (molemmilla sama 543 euroa).

Ehkä hinta johtuu kalliimmasta lasista. Koska RF-kiinnityksen ero kennoon on lyhentynyt aiemmasta, valoa pitää taivuttaa enemmän ja se näkyy 2x-jatkeen takalasin suurentuneena kokona.

Kuvanlaatu 2x-jatkeella vaikuttaa silmämääräisesti hyvältä, tarkennusnopeus tietenkin laskee. 

2X-jatke toimi hyvin myös 100-500-lasin kanssa, mutta tarjosi yllätyksen: tuloksena ei olekaan 200-1000- millinen objektiivi vaan 600-1000-millinen. Jatkeen etupuoli menee niin syvälle objektiivin sisään, että vain polttovälialue 300-500 on käytettävissä. Ehkä tässä onkin syy niihin 100 lisämilliin, jotka telepäähän oli pakko lisätä?

RF 100-500 + RF 2X telejatke

Telejatkeella alueen rajoittuminen 600-1000 alueelle ei ole suuri ongelma, juuri siksihän jatke hankitaan, että millejä tulee lisää. Nyt objektiivi kattaa alueen 100-500, 600-1000, mutta väliin jäävä 500-600 on outo kuriositeetti. Suurempi käytännön ongelma on siinä, että koska jatke estää putkea menemästä kasaan, se lisää tuntuvasti kokonaisuuden pituutta ja vaikeuttaa kuljetusta. Käytännössä 2X-jatke kannattaa ainakin RF 100-500:n kanssa irrottaa aina käytön jälkeen.

Kokeilussa Canon RF 800 mm F11

Canon lainasi muutamaksi päiväksi uusimpia laitteitaan: R5-runkoa, 2x telejatketta sekä RF 800 ja RF 100-500 -objektiivejaan.

Näistä kiinnostavin oli kesällä esitelty 800-millinen objektiivi. Aiempi 800-millinen maksaa 15189 euroa ja painaa 4,5 kiloa, uusi malli maksaa 1129 euroa ja painaa vain 1,26 kiloa. Oleellisin ero on kuitenkin valovoimassa: vanha on f/5,6 ja uusi kiinteästi f/11.

RF 800 on isoveli ja RF 600 pikkuveli. Molemmissa on sama kiinteä F11-aukko, mutta pikkuveli on vielä kevyempi ja maksaa vain 869 euroa. Tiedot nähtyäni ajattelin, että 600-millinen on malleista sopivampi, mutta kokeiltuani 800-millistä muutin mieleni: tämä on kaksikosta ylivoimaisesti houkuttelevampi. Tele hankitaan siksi, että päästään lähelle, joten pidempi on aina parempi. Kun valovoima on sama ja hinnassa vain hieman eroa, 800-millinen antaa enemmän vastinetta rahalle.

600-millisessä vakain toimii askeleen verran tehokkaammin (4 vs 5 pykälää) ja minimi tarkennusetäisyys on lyhyempi, mutta muutoin kaikki puhuu 800-millisen puolesta. Tarkennusetäisyys onkin yksi 800-millisen heikkouksista, sillä kuusi metriä tuntuu varsinkin eläinkuvauksessa liian lyhyeltä. Varsinkin kotieläimet ovat yksinkertaisesti liian lähellä.

Kun hinnassa on lähes 15-kertainen ero on selvää, että jostain pitää tinkiä. Valovoimassa 5,6 -> 11 merkitsee kahden koko askeleen muutosta eli vastaa herkkyyden nostamista ISO 400 -> ISO 1600. Ei mikään mahdottomuus R5:llä, mutta vaikuttaa tietenkin myös syväterävyyteen. Tässäkin suhteessa RF800 antaa kaksikosta paremman hinta/laatu-suhteen, sillä aiempi 600-millinen on F4 eli sillä on kolmen aukon etu RF-malliin.

Millilukema 800 on komea.

Ensi kosketus RF800-putkeen on hämmentävä: näinkö kevyt tämä on? Runsas kilo ei tunnu missään, kun aivot suhteuttavat sen putken kokoon (halkaisija yli 10 cm ja pituus 28,2 cm). Suodinkierre on 95 milliä. Pituus kasvaa 35,2 senttiin kun putki vedetään kuvausasentoon, ja vieläkin lisää, jos nokalle asetetaan vastavalosuoja. Täydessä mitassaan yhdistelmä on niin katu-uskottava, että sillä kehtaa nousta torniin muiden lintukuvaajien joukkoon.

Tarkennuksen rajoitin, tarkennustavan valinta ja kuvanvakain. 

Käsissä putki tuntuu laadukkaalta, ei lainkaan muoviselta. Manuaalinen tarkennusrengas kiertyy pehmeästi ja täsmällisesti kuin vanhassa Leicassa, ohut control ring on karhennettu ja siinä on lievä pykällys. Ulkoinen vaikutelma on kiitettävä. 

Jostain syystä tarkennusalue supistuu kuva-alan keskelle.

Kamerassa tulee pieni yllätys: tarkennusalue supistuu ja kattaa vain näytön keskustan. Pitkissä putkissa se ei ole suuri ongelma, sillä kohde sijoitetaan yleensä keskelle.

Käsitarkennuksen ajaksi näytölle ilmestyy asteikko.

Kuvanvakain toimi ainakin R5:n kanssa mainiosti. Koska yhdistelmä on kevyt, jopa käsivaralta kuvaaminen onnistuu. Teräviä kuvia tuli sisätiloissa jopa 1/50 s valotusajalla, mikä on erinomainen tulos 45 megapikselin kennolla. Kuvanvakain ja tarkennus toimivat kuiskauksen hiljaisesti.

F11-valovoima tuntuu kehnolta, mutta asia on monimutkainen. 800-millisellä valotusaikaan vaikuttaa paljon se, mihin kameran kohdistaa. Aurinkoisenakin päivänä on alueita, joissa valoa on vain vähän, ja silloin valovoimalle olisi käyttöä. Laina-aikaan osui pilvisiä syyspäiviä, jolloin mahdollisuudet tällä lasilla kuvaamiseen heikkenevät.

Syksyn tuulissa keveys vaikeutti myös kameran kohdistamista. Siksi jalusta on tarpeen tämänkin kanssa. Putken pohjassa on yksinkertainen jalustakierre; ei sellaista pantaa kuin isoissa valkoisissa teleobjektiiveissa käytetään.

Toisaalta kiinteä aukko tekee kuvauksen helpoksi: kun aukkoa ei tarvitse (=voi) säätää, voi keskittyä kuvaamiseen. Kameran ISO kannattaa laittaa automaattiasentoon, jolloin vain valotusaikaa säädetään. 

Enemmän kuvatessa paljastuvat objektiivin heikkoudet. Tarkennus on verkkaista, joten luontokuvaajan on parasta keskittyä paikallaan pysyviin eläimiin. BIF-kuvat ja urheilun saa unohtaa. Maisemiin, lentonäytöksiin, eläintarhoihin tai esimerkiksi purjeveneiden kuvaamiseen putki sopii mainiosti. Ymmärtää, miksi objektiivissa on aluksi turhalta tuntuva rajoitin (20 metristä äärettömään). Se nopeuttaa sentään vähän tarkennusta kaukaisiin kohteisiin.

Keveys houkuttelee käyttämään putkea käsivaralta, mikä entisestään vaikeuttaa tarkentamista. Käyttö vaatii harjoittelua eikä 800 milliä yksistään tee vielä luontokuvaajaa.

Riittävässä valossa putki tuottaa hyvälaatuisia kuvia, joiden laatu säilyy kohtuullisena jopa 2x-jatkeella (1600 milliä, F22). Kun vielä kytkee kamerasta 1,6-kuvaustilan päälle, millit muuttuvat jo metreiksi ja kerrankin ulottuvuutta on enemmän kuin tarpeeksi.

Vaikka RF600- ja RF800-putkista puhutaan aina R5- ja R6-kameroiden yhteydessä ne toimivat toki myös vanhempien R- ja RP-mallien kanssa. Kuvanvakain jää silloin kokonaan putken oman vakaimen varaan. Ajanpuutteen vuoksi tämä yhdistelmä jäi itseltä kokeilematta.

Orava (käsivaralta, F11, ISO 6400, 1/640 s. 

Rajaus kuvan keskeltä:

Oravan pää rajattuna.

Testikuvia petterij.kuvat.fi-galleriassa. Kun tarkennus osuu kohdilleen, RF 800 tuottaa teräviä kuvia, joissa on hyvä kontrasti. Taustan epäterävä alue (bokeh) on hieman levoton eikä yllä valkoisten putkien rauhalliseen pehmeyteen -- mutta hei, tonnin hintaisena putki on millejä kaipaavalle erinomainen hankinta.

Tekstiä täydennetty 16.9.2020