Canon EOS R6 mark II ensihavaintoja

Olin pitkään suunnitellut "höyry-ärrän" päivittämistä uuteen. Kuvanvakaimen ja joystickin puuttuminen harmittivat. Ilman tikkua tarkennuspiste piti valita takanäytöltä, jonka täytyi olla koko ajan päällä. Kun sitten Canon julkisti R6:n uuden version, valinta oli helppo.

Ensi kokemukset liittyvät ergonomiaan ja sekalaisiin havaintoihin. Siispä: ei GPS:ää. Jostain syystä Canon säästää sen vain huippumalleihin, kun R3 ja aiemmat 1DX-rungot. Outoa, sillä urheilukuvaajia enemmän sijaintitiedoilla olisi käyttöä R5:n tapaisissa kameroissa, joita luontokuvaajat suosivat. 

Kamerassa on harrastajille tarkoitettuja tehoste- ja automaattitoimintoja. Miksi kukaan ostaisi 3000 euron kameraa sen leikkiominaisuuksien vuoksi? Jos tämä on tarkoitettu harrastelijoille, miksi sitten ponnahdussalama on jätetty pois?

Toimintoja alkaa olla niin paljon, että kaksitasoinen valikkorakenne natisee jo liitoksissaan. Saman tekee käyttöohje, jossa on yli tuhat sivua. Tosin taitto on hyvin väljää, välillä vain muutama rivi sivulla. Käyttöohjeeseen ei ole paljon panostettu; se esittelee kyllä toiminnot, mutta monet asiat jäävät pintapuolisiksi. Ohjekirja ei esim. vieläkään mainitse, että objektiivioptimoinnit koskevat vain jpeg-kuvia, eivät rawia. 

Canon R6 mark II.

Tarkennuksen valintoja on niin paljon, että niiden hahmottaminen ylittää jo tavallisen harrastajan kyvyt ja tarpeet. Automatiikka poimii uskomattoman hyvin silmät ja seuraa kohteita, mutta sitten kun kuvaaja on eri mieltä kameransa kanssa, oikean kohteen osoittaminen ei olekaan ihan helppoa. Tarkennusmenetelmiä pitäisi räätälöidä ja asetella omaan käyttöön sopivaksi.

Tulee mieleen, olisiko digitaaliselle luomukameralle käyttöä esim. katukuvauksessa? Pitääkö kaiken olla niin monimutkaista ja automaattista?

Kamera on selvästi vanhaa 5Dm3-mallia pienempi ja kevyempi. Yhdessä 16- ja 35-millisten edullisten ja keveiden objektiivien kanssa siitä saa hyvän matkakumppanin. 

Rate- ja Menu-painikkeet sekä video/still-valintakytkin.

Ergonomia ei täysin miellytä itseäni. Vasemmalla on ensin rate ja sitten menu-painikkeet. Onko tähtiluokitusten painike todella tärkein? Voihan sen ohjelmoida uudelleen, mutta varsinkin sormikkailla pienen menu-painikkeen käyttö on hankalaa.

Vanhassa 5Dm3:ssa oli omat painikkeet keskeisille toiminnoille. Niitä pystyi käyttämään tuntoaistin perusteella. Nyt asetuksia pitää hakea valikoista, mikä esimerkiksi pimeässä tai tilannekuvauksessa on hankalaa. No, objektiivien säätörengas auttaa - kunhan senkin ohjelmoi halutuksi.

Aiemmin oli helppoa käyttää vanhoja EF-objektiiveja, mutta nyt kun RF-putkien määrä kasvaa, sekakäytöstä tulee ongelma. Adapteri kun jää aina väärään putkeen. Sekakäyttö on aina hankalaa. EF-laseja saa nyt halvalla käytettyinä, mutta vastaavat RF-lasit ovat kalliita, joten kaluston vaihto ei ole realistista.

Virtakytkin on yhdistetty rullaan.

Virtakytkin on siirretty oikean käden puolelle, mikä on hyvä ratkaisu. Se ei kuitenkaan toimi peukalolla, vaan etusormella. Kytkimen ympärillä on kolmas säätörulla, mikä on sinänsä mainiota: Fv-tilassa ajan, aukon ja herkkyyden voi asettaa kunkin omalla rullallaan ja yli/alivalotuksen voi vielä jättää objektiivin renkaaseen.

Elektroninen suljin on hauska, mutta silloin on viisainta asettaa kuvan näyttö päälle, jotta mahdollisen raitaisuuden huomaa heti. Lyhin katseluaika on 2 sekuntia, mikä tuntuu turhan pitkältä. Jopa puoli sekuntia riittäisi. Neljänkymmenen kuvan sekuntinopeus saa kameran surisemaan kuin ampiaispesä. Ei ihme, että Ukrainan sodasta on paljon kuvia, joissa kranaatti on juuri lähdössä putkesta. Huippunopealle kuvaukselle on löydetty käyttöä rintamalla.

Jostain syystä kameran yhdistäminen Bluetoothilla ja wifillä iPhoneen vaati tunnin työn, ja yhteys toimii silti vain ajoittain. Hmm. 

Hdmi-liitäntä on micro-kokoa, kun se höyrymallissa oli mini-kokoa. Taas tarvitaan uusi kaapeli, tosin R5 ja vanha R6 ovat nekin käyttäneet microa.

Vipukytkin video- ja still-kuvausta varten on mainio parannus. Miksei tätä ole ollut aina? Asetukset näyttävät säilyvän, joten esimerkiksi videolle voi lukita valkotasapainon ja silti ottaa valokuvia AWB-asetuksella. 

Ominaisuuksiltaan kamera on monipuolinen, ja hintakin on siihen nähden kohtuullinen. ISO-herkkyys on kerrassaan loistava. Muu käyttö on tuttua Canonia. 

YLE kokeilee 4K HDR -lähetyksiä netissä

Yle on kaikessa hiljaisuudessa kokeillut 4K-lähetyksiä Qatarin MM-jalkapallokisoista. 4K-signaalia voi katsoa vain älytelevision Yle Areena -sovelluksella, ja silloinkin television pitää olla suhteellisen uusi. Nettinopeudelta vaaditaan vähintään 20 megabitin tasainen datavirta. Kotien 4G-liittymät eivät siihen useinkaan pysty, sillä lähetysten aikaan illalla naapuritkin kuormittavat tukiasemaa ja kaikkien bittivirta hidastuu. Langallinen laajakaista on tässä tapauksessa varma valinta.

Jalkapalloa netin kautta 4K-tarkkuudella.

Ja kylläpä kuva onkin mahtava! Nelinkertainen pikselimäärä näkyy parempana kuvana, kunhan televisio on vähintään 65 tuumaa. Tarkkuuden huomaa varsinkin yleisömeressä, joka HD:nä näkyy sumuisena, mutta 4K:lla erottaa yksittäiset ihmiset. Kuvataajuuden pitäisi olla 50 fps, mutta panoroinnissa yleisömeri sumenee HEVC-pakkauksesta johtuen. 4K-tarkkuus paljastaa myös armotta ottelun kuvaajien pienetkin tarkennusvirheet. 

Paremman tarkkuuden lisäksi mukana on HDR-signalointi eli tavallista laajempi dynamiikka. Markkinoilla on muutama eri standardi sitä varten, Ylen valitsema HLG on kaikista yleisin ja toimi ainakin omalla 65 tuuman OLED LG-telkkarilla mainiosti.

Kuvassa on vain se ongelma, että 4K HDR:n jälkeen tavallisten HD-otteluiden (joita MTV3 lähettää) katsominen tuntuu harmaalta ja ankealta. HDR-kuvaan tottuu nopeasti. 4K-elokuvalevyillä HDR tuntuu usein keinotekoiselta ja ylimitoitetulta, mutta jalkapallolähetyksissä se toimii hienosti. Äänentoistokin muuttuu monikanavaiseksi ja dynaamisemmaksi, vaikka ei suoraan kuvasta johdukaan. 

4K ja HDR ovat sen verran uusia tekniikoita, että kaikki televisiot eivät tue niitä oikein. Silloin signaali palaa tavalliselle HD-tasolle, eikä katsoja huomaa mitään eroa aiempaan. Joku on kertonut oman televisionsa värien saturoituvan HDR:stä liikaakin. Kaikki on mahdollista. Siksi Yle ei ole liiemmälti edes mainostanut näitä lähetyksiä, itsekin näin niistä sattumalta maininnan nettikeskustelussa. Ylen oma tietosivu aiheesta on osoitteessa https://ohjeet.areena.yle.fi/hc/fi/articles/6656350703132-Yle-Areenan-4K-tarjonta-miesten-jalkapallon-MM-kisoissa. 

4K-kuva näkyy vain livenä, ei tallenteissa. Siinä ei ole kellonaikaa eikä pelitilannetta. Sen löytäminen Yle Areenasta ei ole ihan helppoa. Yleensä vieressä on "taktinen näkymä" striimi, joka on korkealta maalin takaa paikallaan pysyvällä kameralla kuvattu näkymä. 

Jos televisiosi on riittävän uusi (2017 tai uudempi), tukee HEVC:tä ja HDR:ää sekä nettiyhteytesi nopeus riittävä, kannattaa ehdottomasti kokeilla - oli kiinnostus jalkapalloon millä tasolla tahansa. 

Canon RF 16 mm - pieni ihme

Canon esitteli viime vuonna 16-millisen hyvävalovoimaisen (2,8) RF-objektiivin, joka on erittäin pienikokoinen, kevyt (165 grammaa) - ja runsaan 300 euron hinnalla vieläpä puoli-ilmainen. Vastaava EF-objektiivi on hieman laajempi (14 milliä), mutta painaa 645 grammaa ja maksaa 2390 euroa. 

Miten kummassa uusi lasi voi olla noin neljäsosan painosta ja alle kuudesosa hinnasta?? Molemmat ovat kuitenkin täyden koon kennolle.

R-sarjan kameroiden lyhyt etäisyys objektiivilta kennolle hyödyttää laajakulmaisia laseja, mutta asiassa täytyy olla muutakin. Ja niinhän siinä on.

Heti vaikein mahdollinen kohde täydellä aukolla. Kuvat on otettu alkuperäisellä R-kameralla ("höyryärrä"), raw-kuvat alkuperäisellä tarkkuudella ja jpeg-versiot kameran sisällä toiseksi suurimmalla koolla kaikki objektiivin optimoinnit käyttöön kytkettynä. Blogin kuvat ovat Windowsin omasta katseluohjelmasta otettuja ruutukaappauksia.

Täyden aukon 2,8 raw-kuva on karmea.

Raw-kuvassa näkyy vahvoja vääristymiä ja aberraatiota. Jpeg-kuvasta ne häviävät kuin taikaiskusta.

Kamera korjaa jpeg-kuvan hyvin.

Jpeg-versio näyttää hyvältä. Kuvan keskelle osuvan tiiliseinän tarkkuus on mainio. 

Vasen ylänurkka 100 % raw-kuvana.

Vasen ylänurkka kameran korjaamana jpeg-kuvana.

Vastaava vertailu 14-millisellä EF-objektiivilla osoittaa, että kuusinkertaiselle hinnalle on katetta. 

EF 14 mm 2,8 raw-kuvana.

EF 14 mm jpeg-korjattuna. 

Vasen ylänurkka korjaamattomana rawina näyttää paljon paremmalta kuin RF-mallissa.

Vasen ylänurkka korjattuna jpeg-kuvana.

Himmennettynä erot eivät ole yhtä suuria.

RF16 mm F 5,6 raw

RF16 mm F 5,6 jpeg

Objektiivissa on ohjausrengas, joka toimii joko manuaalisessa tarkennuksessa tai halutun arvon säätämisessä. Muita ei sitten olekaan. Kun kamerassa on virta päällä, objektiivi työntyy hieman ulos kuljetusasennosta, mikä hirvittää pientä linssinsuojusta asettaessa - sitä täytyy painaa hieman putkea vastaan. Suodinkierre on 43 milliä. 

Raw-kuvissa tarvitaan kuitenkin korjausta, jonka DPP tai Lightroom pystyvät tekemään, mutta esimerkiksi vanha Lightroom 6.14 (viimeinen omaksi ostettava versio) ei. Silloin on parasta kuvata vain kameran valmistelemia jpeg-tiedostoja.

Lähin tarkennusetäisyys on muuten 13 senttiä, joten laajakulmalla saa myös lähikuvia. 

Täyden aukon raw jättää nurkat liki mustiksi.

Kamera itse korjaa tämänkin jpeg-kuvan hyväksi.

Äärimmäiset testikuvat eivät kerro todellisista käyttötilanteista. Loka-marraskuun pimeys ei jättänyt paljon tilaa testeille, mutta reunoja lukuunottamatta 16-millinen ajaa hyvin asiansa. Hinnan ja painon huomioiden se on suorastaan loistava valinta matkakäyttöön.

Canon on halvemmissa objektiiveissa siirtymässä puhelimista tuttuun malliin, jossa yhä suurempi osa kuvan muodostamisesta tehdään ohjelmallisesti. Tämä mahdollistaa edulliset ja keveät objektiivit, mutta edellyttää raw-kuvaajilta lisätyötä. Jpeg-kuvaajat eivät edes huomaa asiaa, kunhan malttavat pitää kameran kaikki optimoinnit päällä, vaikka se pidentääkin kuvan käsittelyaikaa laukaisun jälkeen.

Ja malliston yläpäässä on niitä entisenkaltaisia, vähemmän korjausta vaativia L-objektiiveja, joiden hinta alkaa vähintään kakkosella.

Puheluiden tallentaminen Asus Zenfone 8:lla

Olen kokenut puheluiden tallentamisen hyödylliseksi ominaisuudeksi, sillä se dokumentoi, mitä tuli sovittua ja varsinkin nykyisen pankki/puhelinhuijausten aikakaudella se olisi uhrille ainoa keino osoittaa, että yritti toimia huolellisesti, vaikka huijari olikin taitavampi.

Aikoinaan tallennus onnistui Android-puhelimissa ohjelmallisesti, mutta nykyiset Android-versiot pyrkivät kaikin tavoin estämään sen. Selvitin Digiajan tietosuoja -kirjaani varten asian taustoja, ja ne ovat monimutkaiset. Mutta fakta on, että tallennus voi olla hyödyksi eikä siitä Suomen oloissa tarvitse edes informoida vastapuolta (kohteliasta se toki on). Lisäksi on riski, että jos puhelin varastetaan ja siihen päästään sisälle, aiemmat tallennukset voivat olla tietoturvaongelma.

Asus Zenfone-sarjan puhelimet sisältävät valmiin tallennusominaisuuden, joten kun näin Gigantin Outlet-myynnissä esittelylaitteen myynnissä 411 eurolla, kävin ostamassa sen. Jouduin tosin palauttamaan puhelimen takaisin, koska siinä ollutta demotilaa edes myymälän henkilökunta ei osannut resetoida. Lopulta apu löytyi kaiketi valmistajalta ja sain puhelimen takaisin. Olikin hämmentävä kokemus, kun puhelimen wifiä ei saanut sammutettua. Se meni pois päältä muutaman sekunnin ajaksi, mutta palautti itsensä pian takaisin. Eikä tehdasasetusten palautusta ollut listassa lainkaan.

Mutta nyt puhelin on ollut arkisessa käytössä muutaman viikon. Se ei ole huippumalli, mutta kuitenkin 5G ja muutenkin "soiva peli". Laitteessa näkyvät Android-puhelinten hyvät ja huonot piirteet, mutta niistä joskus myöhemmin.

Puheluiden tallennusta säädetään asetuksista.

Tallennusasetukset

Tallennus alkaa haluttaessa automaattisesti ja puhelun aikana siitä näkyy tieto näytöllä, josta tallennuksen voi myös keskeyttää. Tallennuksia voisi rajata myös numerokohtaisesti.

Puhelut tallentuvat aac-äänitiedostoina Ääninauhuri-ohjelmaan, josta ne voi siirtää tiedostoina vaikka tietokoneelle tai pysyvään arkistoon. 

Tallennetut puhelut.

Yksittäisen puhelun voi poistaa, jakaa (esim. sähköpostiin tai pilveen) tai nimetä uudelleen. Oletusarvona näkyy soittajan numero tai omasta osoitekirjasta poimittu nimi, jos soittaja on tuttu.

Tämän helpompaa se ei voisi olla. 

Tänään puhelimeen tuli soitto numerosta 040 9241267. Siinä Eero Hirvoseksi esittäytyvä mies halusi minun vastaavaan lyhyeen alueellista kiinteistömarkkinaa koskevaan tutkimukseen. Ja lyhyt siitä tulikin. Oivalsin soittajan olevan robotti heti, kun hän pyysi painamaan ykköstä tai kakkosta vastauksen merkiksi. Vuosi sitten menin tähän halpaan, ja tajusin vasta puhelun jälkeen asioineeni robotin kanssa.

Vielä jälkeenpäin yllättää, miten sujuvasti ja aidosti robotti aloittaa keskustelun. Firman nimi menee ohi useammasta kuuntelukerrasta huolimatta, ehkä se on tarkoituskin?

Joka tapauksessa robottipuhelut kuluttaja-asiakkaille ovat lainvastaisia, eikä robocall-ilmiön pidä antaa levitä Suomeen.

Zenfonen tallennusominaisuudesta oli suurta hyötyä. Ilmeisesti myös joillain marginaalisilla Android-valmistajilla on puhelimissaan sama ominaisuus?

Harmi vain, että tuore iPhone 14 Pro on nyt jäänyt kakkospuhelimeksi, koska siinä tallentaminen ei ole mahdollista, eikä Fonectan Caller vieläkään toimi yhtä hyvin kuin Androidissa (=kerro ennen vastaamista, kuka soittaa).

Toistaiseksi olen siis kahden puhelimen loukussa.

iPhone 14 Pro - ensivaikutelmia

Päivitin kolme vuotta vanhan iPhone 11 Pro -mallin uuteen. Kun paketti tuli, ensimmäinen havainto oli sen matala koko. Paketissa on vain latausjohto ja puhelin, ei enää kuulokkeita eikä laturia. Paketti pienenee, mutta hinta nousee. Halvinkin Pro-malli maksaa 1350 euroa.

iPhonen paketti kutistuu, mutta hinta pikemminkin nousee

Hinta on järkyttävä, kun katsoo, mitä sillä saa: lähes samanlaisen puhelimen kuin aina ennenkin. Ulkoisesti malleja on vaikea erottaa toisistaan. Tämän vuoden parannukset ovat automaattinen hätäsoitto kolaritapauksessa, avunpyyntö satelliitin kautta (ei tosin Euroopassa) -- ja parempi kamera. 

Käyttöliittymäpuolella on "digital island", jonka hienous ei ole vielä itselleni auennut. Näytöllä pyörivä kellonaika ja muu tieto ovat tuttuja jo vuosien takaa Androideista.

Miksi sitten kukaan ostaa uuden iPhonen, moni vieläpä vuosittain? Puhelin on kädessä kuin koru, kiiltävä ja painava. Se tuntuu jämäkältä. Ostaja tietää, että se kestää ja arvo säilyy muita malleja paremmin. Lähes kolme vuotta käytössäni ollut edellinen malli on ulkoisesti naarmuton, akusta on vielä jäljellä 82 %. Siitä saa edelleen muutaman satasen vaihdossa.

Apple on bisneksen nero. Se on tajunnut, että pieni osa ihmisistä ostaa kalliita uutuusmalleja, mutta suhteellisen pienten uudistusten vuoksi myös vanhoilla on kysyntää. Apple on tehnyt vaihdon todella helpoksi. Uusi puhelin tunnisti automaattisesti vanhan olevan lähellä ja kysyi, haluttiinko tiedot ja asetukset siirtää. Lopuksi ohjelma tarjoutui jopa tyhjentämään vanhan puhelimen myyntiä varten. Android-mallit eivät pysty samaan.

iPhonen käyttöliittymä on viimeistelty ja varsinkin Mac-läppärien kanssa kaikki toimii hienosti yhteen (paitsi, että itselläni ei Airdrop ja wifi toimivat vain satunnaisesti, mutta niistä joskus toiste).

Ainoa merkittävä uudistus on kamera. Varsinkin sen 48 megapikselin tila on aito parannus edeltäviin malleihin verrattuna. Kamerasta muutama sana erillisessä kirjoituksessa, mutta tässäkin näkyy liiketoimintamallin nerokkuus. Uudet 48 megapikselin raw-kuvat vievät 70-110 megatavua per kuva, ja vaativat muunnoksen jpeg-tiedostoiksi käyttöä varten. 

On houkutus ottaa puhelin matkalle ainoaksi kameraksi, mutta silloin 128 gigan muisti täyttyy äkkiä, eikä pilvipalveluista ole välttämättä apua kaukomatkoilla. EU-alueella ne ehkä riittävät, mutta silloin Applen vakiona tarjoama 5 gigan tila loppuu heti kesken. Lisätila on toki halpaa, ainakin nyt, mutta samalla se sitoo asiakkaaksi jatkossakin.

Tilasin 11 Pro -mallin 256-gigaisena, mutta käytin siitä vain muutaman gigan, koska tallennan kuvat itse tietokoneelle. Nyt tyydyin 128-gigaiseen, joka maksoi saman verran kuin isompi muisti aiemmin. Se oli virhe.

Seuraavissa kirjoituksissa lisää kokemuksia 14-mallista.

5G-liittymän nopeus vain hieman 4G:tä suurempi

Pari viikkoa sitten testasin jälleen 4G-datanopeuksia. Tällä viikolla uusin testin uudella puhelimella ja 5G-liittymällä. Ajoin testit 15 minuutin välein.

Tiivistettynä: näkyvä nopeusero on yllättävän pieni. Kahden vuorokauden aikana kaikkien testien keskinopeus oli 4G:llä 91 Mbps ja 5G:llä 108 Mbps (download). Toiseen suuntaan (upload) keskinopeudet olivat 20 ja 24 Mbps. Molemmissa siis noin 15 % lisäys. Ping-arvot olivat 52 ja 48 millisekuntia. 

Download graafisesti:

5G download

Upload graafisesti:

5G upload

Verkkoviive oli 5G:llä samaa luokkaa, mutta vaihteluväli pienempi:

5G verkkoviive

Tuloksista voi nähdä, että 5G hiipuu arki-iltojen ruuhka-aikaan ihan samalla tavalla kuin 4G, mutta nykyään molemmat säilyvät käyttökelpoisina esimerkiksi suoratoistoon.

Yksittäiset mittaukset osoittavat suuria vaihteluita:

Kaikki download-mittaukset

Muutaman öisen piikin aikana nopeus jopa ylitti luvatun 300 megabittiä sekunnissa. 

Upload-nopeus heittelehtii ihan villisti

Upload-nopeuden jatkuva vaihtelu on arvoitus.

Yksittäisen paikan mittauksia ei voi yleistää. Kaikki riippuu lähimmän maston sijainnista ja muiden käyttäjien kuormituksesta.

Pikaiset testit muualla antoivat villejä tuloksia. Otaniemessä download ylsi päiväsaikaan 200-300 megan haarukkaan, upload noin 30-50 megan tasolle. Kauppakeskuksessa download ylitti 100 megaa, mutta upload jäi alle yhden megan! Olisiko tukiaseman kaikki taajuudet varattu downloadia varten? Selfieiden lähetys verkkoon voi syystäkin kestää.

Tulokset osoittavat kuitenkin sen, ettei 5G-mainoslupauksiin kannata luottaa sokeasti. Niiden tuoma nopeuslisä voi olla hyvinkin vaatimaton, eikä nopeutta älypuhelimen käytössä välttämättä huomaa muutenkaan.

Kiinteä 5G-yhteys, jossa tukiasemasta varataan kiinteä kaista, on myös eri asia.

5G-tekniikka on vasta alkuvaiheessa. Jatkossa on luvassa lisää nopeutta, luotettavuutta ja pienempiä viiveitä. Jäädään seuraamaan tilannetta.

4G-verkko toimii nopeammin kuin ennen

Olen vuosia seurannut 4G-datasiirron nopeuksia ja huomannut niissä tavattoman suuria vaihteluita. Ruuhka-aikaan iltaisin verkko on niin tukossa, että suoratoisto tai videoneuvottelut ovat vaarassa.

Testasin asiaa jälleen nyt syyskuussa. Tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien kanssa, sillä puhelin ja liittymä ovat vaihtuneet. Nyt käytössä oli uudempi Samsungin 4G-puhelin ja Saunalahden Reilu 300 M, joka tuotekuvauksen perusteella tarjoaa 4G-verkossa 5-300 Mbit/s nopeudet. 

Annoin testin pyöriä vartin välein noin runsaan kahden vuorokauden ajan. Jotta yksittäiset mittaukset eivät vaikuttaisi liikaa, eri päivien samoilla kellonajoilla tehdyistä mittauksista on laskettu keskiarvot. 

Päällimmäinen havainto on, että nopeudet ovat parantuneet. Alin yksittäinen latausnopeus (download) oli nyt 11,65 Mbit/s (illalla klo 21.22) ja lähetysnopeus (upload) 4,36 Mbit/s (päivällä klo 15.07). Yöaikaan suurimmat nopeudet olivat 200,4 ja 38,6 Mbit/s. 

Tuloksia voi pitää hyvinä, sillä ruuhka-aikanakin 12 Mbit/s riittää hyvälaatuisen HD-kuvan välittämiseen - tosin nippa nappa. Etätyöntekijälle 4-38 megabitin lähetysnopeudet eivät ole kovin kummoisia, mutta videoneuvotteluihin nekin kelpaavat.

Download-nopeus Mbit/s

Vaihtelut ovat suuria. Puolenyön jälkeen nopeus nousee lähes 200 megabittiin ja pysyy hyvänä aamuun asti. Ilmeisesti koulujen alkua odottavat lapset kuormittavat linjoja kello seitsemästä alkaen, etätyöläiset tuskin ovat vielä aktiivisia siihen aikaan. Klo 13-14 on myös kuoppa, luultavasti sekin koululaisten syytä. Kello 16 alkaen nopeudet alkavat laskea ja ilta-aika 20-22 on kaikkein ruuhkaisin. 

Upload-nopeus Mbit/s

Upload-nopeus vaihtelee paljon vähemmän ja säilyttää ruuhka-aikoinakin 10 megabitin tason. Yölliset vaihtelut ovat yllättävän suuria. 

Ping-arvo millisekunteina

Ping-arvo pysyy yleensä 50 millisekunnin luokassa, muutamia ruuhkahuippuja lukuunottamatta.

Mahdollisesti osa lähiseudun käyttäjistä on siirtynyt 5G-verkkoon, ainakin ne, jotka kuormittavat verkkoa eniten, ja silloin kaistaa on vapautunut 4G-asiakkaille.

Seuraavassa testissä tutkin 5G-verkon nopeutta ja sen vaihtelua.

Canon TS-E 24

Hyllyssäni on pitkään seissyt Canon TS-E 24mm f/3.5 L II -objektiivi. Kesällä ehdin vihdoin tehdä sillä muutamia kokeiluita.

Canon TS-E 24mm f/3.5 L II

TS-E-objektiivien erikoisuus on niiden kyky kallistaa tarkennustasoa vaaka- ja pystysuunnassa kennoon nähden (Tilt, +- 8,5 mm). Lisäksi kuvaa voi siirtää (Shift, +-12 mm), mikä mahdollistaa perspektiivivirheiden korjaamisen ("kaatuvien" viivojen suoristamisen). On paljon muutakin erikoista: II-mallit ovat jo yli 10 vuoden takaisia, eikä niistä ole RF-versioita. Ne ovat manuaalitarkenteisia ja varsin arvokkaita. 

Yksi erikoisuus on reunaterävyydessä: objektiivien piirtoympyrä on tavallista suurempi, jotta sen siirtäminen kennolla olisi mahdollista. Ilman siirtoja ja kallistusta käytetään vain piirtoympyrän keskiosaa, joten kuva on varmasti yhtä terävä kennon keskeltä reunoille asti. Manuaalinen tarkennus hankaloittaa tosin kaikkein terävintä tarkennusta.

TS-E-laseja on saatavilla 17, 24, 45 ja 90 millin polttovälillä. Kaksi pisintä sopivat varsinkin tuotekuvaukseen, jossa kohde halutaan teräväksi etureunasta takareunaan. Tavallisella objektiivilla syväterävyyttä kasvatetaan aukkoa pienentämällä, mutta valo saattaa loppua kesken ja diffraktio alkaa heikentää tarkkuutta aukon kasvaessa F16:n yli. 

TS-E 24mm on ehkä monikäyttöisin versio.

Laajakulmaisimmat 17- ja 24-milliset sopivat arkkitehtuurikuvauksiin. Ehkä 24 on käyttökelpoisin näistä, sillä se on monikäyttöisin. 

Objektiivin kyljessä on kahdet pyörät objektiivin siirtoa ja kallistusta varten, sekä lukitus, jonka vapauttaminen kääntää putkea 0-90 astetta ja muuttaa pystykallistuksen (Tilt) vaakakallistukseksi. Suodinkierre on 82 milliä.

T=kallistus, S=siirto

Objektiivin kanssa meni aluksi sormi suuhun. Miten tämä oikein toimii? Oli pakko turvautua käyttöohjeeseen ja kokeilla, sillä ohje on melko suoraviivainen. Se kertoo, että siirtäminen oikaisee kaatuvat viivat, mutta jättää kertomatta, että silloin kameraa pitää vastaavasti kääntää. Ilmiselvää jälkeenpäin, mutta aiheutti ensin ihmetystä, sillä kallistus näyttää etsimessä tekevän saman ilman kameran asennon muuttamista. 

Sitten tuli toinen yllätys. Osa kuvista oli jonkin verran alivalottuneita tai aivan äärimmäisen ylivalottuneita. Mitä ihmettä? Käyttöohjeesta löytyi maininta, jonka mukaan kannattaa ottaa lähtökohdaksi 0 asteen kallistus/siirto ja sen jälkeen "take the shot with as many exposure settings as possible". Valotus on todellakin hakuammuntaa, sillä etsinkuva ei juurikaan himmene eikä kirkastu - vain automatiikka toimii väärin.

Ilmeisesti selitys on siinä, että kallistus/siirto saa valon lankeamaan valotusmittariin epäluonnollisessa kulmassa. Canon 5Dm3:n live view -tilassa valotus meni aina kohdalleen, koska se ilmeisesti mittaa valotuksen kennolta. Vain peilitilassa valotus meni täysin pieleen. R valotti kuvat oikein. Mitenkähän näillä pärjättiin filmiaikaan? Ilmeisesti ohjekirja on peräisin ajalta, jolloin peilitila oli ainoa mahdollinen, koska käyttöohje ei mainitse live view -tilaa lainkaan (ei luonnollisesti myöskään R:ää).

Manuaalinen tarkennus live view -tilassa tai peilittömällä on paljon helpompaa kuin perinteisellä peilikameralla, koska kuvaa voi suurentaa tarkennuksen varmentamiseksi. R näyttää kolme nuolta, jotka kohtaavat toisensa, kun kuva on terävä. 

TS-E sopii rakennusten kuvaajille niin sisällä kuin ulkona. Linjat saa suoraan jo kuvaushetkellä. Samaa voi jälkikäteen tehdä kuvankäsittelyssä, mutta optisesti tehtynä kuvan laatu tietenkin säilyy paremmin. Manuaali antaa vielä yhden käyttötavan: sisäkuvauksissa kuvaaja voi "siirtää" itsensä pois heijastavasta pinnasta (kuten peili) ilman, että kameraa täytyy fyysisesti siirtää.

TS-E 24 II on polttoväliin nähden varsin painava (780 g) ja muutenkin tukevaa tekoa. Tarkentaminen ja kallistus/siirto ovat miellyttävän pehmeitä ja vakaita. Mekaniikka on kohdallaan, kuten tällä hinnalla pitääkin olla. Jalusta on erittäin suositeltava, eikä kiire saa olla. Tarkentaminen ja kallistus/siirto vaativat aikaa. Tulos kuitenkin palkitsee vaivan.

Itsellä aikaa ei juurikaan ollut, joten koekuvat ovat perusmallia ja pystyvät vain demonstroimaan edellä kuvattuja toimintoja. Kuvat on otettu R-kameran pienellä jpeg-formaatilla. Videoneuvottelukäytön vuoksi valkotasapainoon oli jäänyt manuaaliasetus, jonka korjasin Photoshopin autolevelsillä. Mitään muuta muokkausta kuvissa ei ole.

Innopoli 2 -rakennus tavallisella 24-millisellä.

Sopiva siirto suoristaa pystyviivat.

Maksimisiirto 12 vääristää perspektiiviä toiseen suuntaan.

Kallistus luo "miniatyyri-efektin", jossa kuvan ylä- ja alareuna näkyy epäterävinä, mutta keskialue terävänä.

Kallistus sumentaa ylä- ja alareunan.

Kallistus vaakasuunnassa sumentaa vasemman ja oikean reunan.

TS-objektiivit mahdollistavat luovia efektejä, joita muilla laseilla ei saa. Käyttäjäkunta on pieni ja tietää, mitä on hankkimassa. Tori.fi:ssä näyttää olevan yksi vanhempi I-malli 590 euroa, II-mallista pyydettiin vielä alkuviikosta 1 350 euroa, mutta nyt en enää löytänyt kyseistä myynti-ilmoitusta. Uusi 24-millinen maksaa Rajalalla 2 252 euroa. 

Järjestelmäkameran HDR-ominaisuus hyötykäyttöön

Monissa järjestelmäkameroissa on sisäänrakennettu HDR-kuvausmahdollisuus, jonka toimintaa taannoin kokeilin. Kokenut käyttäjä tuomitsee ominaisuuden harrastajien leluksi. Olemme kaikki nähneet liikaakin keinotekoisia ja haalistuneita HDR-kuvia. Ammattilainen ja oikea harrastaja säätää itse kuvansa raw-tiedostoista.

Tänä kesänä kirkkoja kuvatessani päätin kokeilla, olisiko HDR-ominaisuudelle käyttöä oikeissa valokuvissa. Kokeilujen jäljiltä vanhaan 5Dm3-kameraan oli jäänyt Art-asetus (Taide), Natural (Luonnollinen) olisi ollut parempi valinta.

HDR-toiminto ottaa nopeasti kolme kuvaa peräkkäin ali- ja ylivalotuksilla ja yhdistelee kuvat suoraan kamerassa. Tuloksena on aina jpeg-tiedosto, vaikka kamera muuten kuvaisi rawia. Siltä varalta, että kamera ehtii vähän liikahtaa otosten välillä, kuvista leikataan hieman reunoja pois. Kumma kyllä, Canon on valinnut pikselimäärän pitämisen alkuperäisenä. Olisi aidompaa, jos HDR-kuvatiedosto olisi pikselimitoiltaan hieman alkuperäisiä kuvia pienempi, eikä keinotekoisesti venytetty.

Seuraavat testikuvat on otettu vapaalla kädellä. Joistakin kuvista on lisäksi editoitu versio, joka tarkoittaa kevyttä säätöä vanhalla Lightroomilla. Muut kuvat ovat suoraan kamerasta, raw on vain käännetty jpeg-tiedostoksi.

Pihlajaveden vanha kirkko: 

Peruskuva.

HDR-versio.

HDR-versio on erilainen, mutta selvästi keinotekoinen.

Peruskuva vähän säädettynä.

HDR-kuva vähän säädettynä.

HDR-kuva näyttää säätämisestä huolimatta keinotekoiselta, vaikka tällainen look voi sopia johonkin käyttöön oikein hyvin. Peruskuva säädettynä on luonnonmukaisin.

Kirkon sisällä tilanne on toinen.

Peruskuva kirkon sisältä.

HDR-kuva kirkon sisältä.

Tässä tapauksessa HDR-kuva avaa sisätiloja paremmin, vaikka ei kovin luonnolliselta näytäkään. Kumpaakaan kuvaa ei ole säädetty.

Seuraava kohde on Nurmon kirkon ikkuna ja siihen maalatut verhot.

Nurmon kirkko, peruskuva.

HDR-kuva.

Säätäminen parantaa molempia kuvia.

Säädetty peruskuva.

Säädetty HDR-kuva.

Pidän säädettyä HDR-kuvaa näistä parhaana versiona.

Carlsro-museon huone:

Peruskuva.

HDR-versio.

Tässä tapauksessa HDR-versio antaa suoraan kamerasta alkuperäistä paremman tuloksen.

Lepikon torppa:

Peruskuva, jossa kirkas valo tulee ikkunasta pimeään huoneeseen. Hankala tilanne.

HDR-versio tasoittaa mukavasti kirkkauseroja.

Molemmissa kuvissa säätäminen kannattaa.

Peruskuvastakin saa hyvän säätämällä. 

Säädetty HDR-versio on monen mielestä jo vähän "yli".

Kokeilujen valossa näyttää siltä, että monissa tilanteissa HDR-toiminto on aidosti käyttökelpoinen ja tuottaa vaikeissa valaistusoloissa tyydyttävän kuvan jo suoraan kamerassa. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, yhdestä raw-kuvasta saa säätämällä paremman ja joka tapauksessa aidomman lopputuloksen. Mutta työtä se vaatii. HDR on helppo ratkaisu.

Lopuksi varoitus. HDR ei sovi kuviin, joissa on liikettä. Hotellin aamiaishuoneessa otetussa kuvassa ihmiset näyttävät hajoavan, koska he ovat ehtineet liikkua yksittäiskuvien välillä.

HDR ei sovellu kuviin, joissa on liikettä.

Tässä kuvassa HDR tuo huoneen monet värit esiin sopivan näyttävällä tavalla.