tiistai 14. syyskuuta 2021

Mekaaninen kappalelaskuri

Tämä on erikoinen laite: siinä ei ole lainkaan elektroniikkaa - ei edes sähköä. Clas Ohlsonilla laskuri maksoi 14,90 euroa. Naapurikaupungin toisessa kaupassa ilmeisesti sama laskuri olisi ollut muutaman euron halvempi, mutta en jaksanut lähteä ajamaan. 

Mekaaninen kappalelaskuri.

Kappalelaskuri on erittäin yksinkertainen, mutta näppärä laite. Aina, kun mekaanista painiketta painetaan, laskurin lukema kasvaa yhdellä. Nollausta varten on pyörä, jota kääntämällä numerot kiertävät lopulta takaisin arvoon 0000. Maksimilukema on siten 9999.

Ohlsonilla laskuri löytyi rakennustyökalujen hyllystä, mikä oli hieman yllättävä paikka ja löytyi vasta myyjän avustuksella. Tällähän voi laskea vaikka mitä. Itse laskin autojen rekisterikilpiä.

Miksi ylipäätään kirjoitin siitä blogiini? Koska laskuri osoittaa, että joskus mekaaninen laite on parempi kuin uusi elektroninen. Puhelimeen saisi monia laskuriohjelmia ja myynnissä on myös sähköisiä laitteita, mutta mikään ei voita mekaanista tuntumaa. Tätä laskuria voi käyttää silmät ummessa, pelkän kosketusaistin varassa, ja se säilyttää lukemansa vaikka lojuisi muutaman viikon autossa. 

Joskus vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

1 kommentti:

  1. Turistiryhmien matkanjohtajat käyttävät usein tälläistä laskiessaan että bussiin nousee oikea määrä matkustajia. Pomminvarma laite, näppärän kokoinen eikä vaadi sähköä.

    VastaaPoista