Koneen vaihto on työläs prosessi ja aina tuloksena on jotain ongelmia

Niin mukavaa kuin koneen vaihto uuteen onkin, se on myös hyvin työlästä. Vaihto kannattaa tehdä ajoissa, sillä jos vanhan koneen levy on jo hajonnut, vaihdosta tulee ainakin kymmenen kertaa hankalampaa. Kun uusi ja vanha toimivat rinnakkain, vieläpä samassa verkossa, tiedostojen siirto ja asetusten selvittäminen on paljon helpompaa.

Pilvipalvelut helpottavat työtä, mutta monet asetukset, sovellukset ja apuohjelmat on kuitenkin siirrettävä itse. Omassa koneessa Lightroomin siirto aiheutti eniten päänvaivaa, mutta onnistui sentään ja lisenssi sallii kaksi yhtäaikaista konetta, joten presettien, vesileimojen ym. kopiointi uuteen koneeseen on ollut helpompaa. Kaikkia vanhoja ei kannata siirtää, vaan valita ainoastaan ne, mitä oikeasti käyttää. Samalla tulee siis tehtyä koneen siivous. Mikäli vanha kone on vielä käytettävissä, tiedostoja voi siirtää vasta silloin, kun niitä tarvitaan.

Työtiedostot siirtyvät helposti pilvipalvelussa ja arkistot ovat kuitenkin NAS-levyllä tai pilvessä, mutta työtä riittää silti. Itselläni eniten aikaa vei valokuvien siirto. Jpeg-kuvia oli yli 120 000 kappaletta, joten niiden siirto 100 megabitin verkossa olisi kestänyt kuusi tuntia. Kuvien palauttaminen NAS-aseman varmuuskopioista olisi ollut vielä hitaampaa hitaampaa.

Lopulta otin käyttöön usb 3-porttiin kytketyn neljän teratavun apulevyn, jolla siirtonopeus nousi sentään 50 megatavuun sekunnissa ja kopiointiaika lyheni noin tuntiin.

Kopiointi ulkoisen usb-levyn kautta.

Vielä nopeammin kopiointi olisi sujunut irrottamalla uuden koneen levy ja kytkemällä se vanhaan koneeseen, mutta halusin välttää levyjen irrottamista ja kiinnittämistä.

Raw-kuvia oli alle 50 000 kappaletta, mutta tilaa ne veivät yli teratavun. Kopiointi 100 megabitin verkossa olisi kestänyt puolitoista vuorokautta, usb-levyn kautta noin kuusi tuntia. Kannatti nähdä hetki vaivaa ja asentaa koneiden välille nopeampi gigabitin hubi, jolloin siirtonopeus tuplaantui ja nousi lähelle verkon maksimia.

833 megabittiä sekunnissa koneelta toiselle.

Osoittautui, että nopeus vaihteli riippuen siitä, mihin kahdeksasta hubin paikasta Ethernet-kaapelit kytki, joten kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ennen suureen kopiointiin ryhtymistä.

Gigabitin ethernetin 100 megatavun sekuntivauhdilla 1,1 teran kopiointiin olisi kulunut noin kolme tuntia, mutta vanhan koneen oikutteleva E-asema päätti aina välillä kadota käyttöjärjestelmän näkyvistä, joten kopiointi piti tehdä osissa. Työhön kului koko päivä.

Sivumennen sanoen kahden ssd-levyn välillä kopiointi olisi sujunut noin 12 minuutissa, mutta vanhassa koneessa ei ollut m2-aseman liitintä eikä teratavun kapasiteettikaan olisi riittänyt.

Uuden koneen Windows 10 kirvoitti monta voimasanaa Microsoftin suuntaan. Ensimmäinen niistä pääsi suusta jo konetta valitessani. Etäpöytäyhteyden vuoksi oli ostettava Pro-versio, joka maksoi peräti 259 euroa. Perusversion satanenkin on sekin liikaa, sillä käyttöjärjestelmän merkitys on koko ajan kutistunut, samalla kun sen suhteellinen osuus uuden koneen hinnasta on noussut. Tämä on kohtuutonta. Apple antaa käyttöjärjestelmän ilmaiseksi; tosin se perii hinnan moninkertaisesti takaisin kalliimpien koneiden muodossa.

Windows 10:n alkukysymykset käyvät joka kerta röyhkeämmiksi. Se pyytää lupaa paikannukseen, mainosten näyttämiseen ja moniin muihin asioihin, joista pitää osata valita tiukasti EI. Samoin se haluaa tyrkyttää Edge-selainta, vaikka käyttäjä asentaisi Chromen. Ja Onedrive haluaa kopioida pilveen työtiedostot aina työpöytää myöten. Oletusarvona sovellukset tallentavat Onedrivelle ja käyttäjän pitää osata itse vaihtaa tallennuspaikaksi Dropboxiin, paikallisen levyn tai mitä sitten haluaakin käyttää.

Iso 4K-näyttö on mukava, mutta siinäkin on ongelmansa. Hiirtä joutuu liikuttamaan aiempaa enemmän ja joissakin ohjelmissa tekstit menevät niin pieniksi, että näyttöä on katsottava todella läheltä. Esimerkiksi Adoben DNG-muuntimessa on kyllä 200 % asetus, mutta sekään ei kasvata tekstejä riittävästi.

Windows 10:llä on tapana hukata displayport-liitintä käytettäessä avointen ikkunoiden paikat, kun monitori menee sleep-tilaan. Mitä tarkempi näyttö, sitä pahemmin tämä häiritsee. Jokaisen herätyksen jälkeen on suurennettava ikkunat riittävän isoiksi ja raahattava ne takaisin työpöydälle vasemmasta ylänurkasta, johon Windows on ne näytön nukkuessa sijoittanut.

Ilmeisesti Windows hukkaa displayportin näytön sleep-tilan aikana, joten herätessä se ei muista näytön tarkkuutta ja positioi varmuuden vuoksi ikkunat pientä työpöytää varten vasempaan ylänurkkaan. Tähän löytyy netistä jotain apuohjelmia ja rekisterivirityksiä, mutta nekään eivät toimi kaikilla. Kumma kyllä osa Mac-käyttäjistä valittaa samasta ongelmasta.