Taskuun sopiva Lexar SL100 Pro ssd-asema

Nyt riitti kiintolevyjen hajoaminen. Viimeinen niitti oli korean ja litteän Porsche Design -levyn hajoaminen, vaikka sitä ei ollut juuri edes käytetty. Asema seisoi pari vuotta hyllyllä odottamassa, ja alkoi antaa virheitä jo muutaman varmuuskopion jälkeen.

Onneksi ssd-levyjen koot ovat nousseet mukavasti ja hinnat laskeneet. Nekään eivät ole ikuisia, mutta ainakaan ei tarvitse pelätä mekaniikan pettämistä.

Rajala Cameran kesätarjouksesta löysin Lexarin 1 teratavun ssd-levyn. Pienikokoinen, nopea ja kohtuuhintainen levy vaikutti lupaavalta. Rajalan tarjoushinta oli 229, ohjehinnaksi kerrottiin yli 400 euroa. Taisi olla vähän liioittelua, sillä 229 on myös Verkkokauppa.comin ja Gigantin normihinta.

Joka tapauksessa ostin ensin yhden aseman ja sitten vielä toisen, koska ensi vaikutelma oli kerrassaan lupaava.

Lexar SL100 Pro ei ole koolla pilattu.

Uutena tiedostot viuhuvat levylle reipasta vauhtia. Lähes 1000 raw-kuvaa (yht. 25 gigatavua) siirtyi pöytäkoneen ssd-levyltä usb 3.0-liitännän kautta Lexarille puolessatoista minuutissa. Kopiointivauhti oli siis mukavat 300 megatavua sekunnissa ja vauhti pysyi tasaisena koko prosessin ajan.

Kirjoitusnopeus 314 megatavua sekunnissa.

Pienikokoista asemaa on helppo kuljettaa mukana esimerkiksi matkoilla. Paketissa tulee mukana pieni usb-c-johto sekä perinteinen usb-johto.

Levy oli valmiiksi alustettu ex-Fat-tilaan, joka sai kelvata. Levyllä oli ENC:n varmuuskopiointiohjelman Mac- ja Windows-versiot, joita en kokeillut alkua pidemmälle. Ohjelmat veivät vajaat 30 megatavua tilaa, joka uuden alustuksen jälkeen vapautui parempaan käyttöön.

Koko 931 gigatavua.

Mainos ei valehtele -- aseman koko on 1 000 186 839 040 tavua, joten yhden teran raja ylittyy ainakin nimellisesti. Gigatavuina tilaa on "vain" 931, mutta se riittää vanhojen usb-levyjen korvaamiseen.

Lexarista on myös pienemmät 250 ja 500 gigatavun mallit, joiden hinnat ovat vastaavasti 99 ja 139 euroa. Teratavu on suurin ja gigatavua kohden laskettuna edullisin malli.

Kesän jälkeen korjataan rikkoutuneet laitteet

Kesälomalta palatessa ensimmäinen tehtävä on tarkastaa työkalut syksyä varten. Tänä vuonna siinä riittikin tavallista enemmän tekemistä.

Teen varmuuskopioita paitsi NAS-asemalle ja pilveen, myös ulkoiselle usb-asemalle, jotta ne olisivat suojassa pahimmiltakin kiristysohjelmilta. Työpöydällä ollut Verbatim piti naksuvaa ääntä ja tiesin heti, että peli oli menetetty. Onneksi sen tiedostoja ei tarvinnut palauttaa mihinkään.

Verbatim RIP

Erikoista on se, että Verbatim laukesi vain muutaman vuoden kevyen käytön jälkeen. Asema oli saanut lojua työpöydällä tai hyllyllä, ja sitä oli käytetty vain varmistusten tekemiseen. Tiedän, että moni tallentaa ainutkertaisia valokuviaan tällaisille pikkuasemille ja odottaa, että ne löytyvät sieltä vielä vuosienkin kuluttua. Enpä olisi varma.

Opetus: älä luota yksittäiseen usb-asemaan, vaan säilö tärkeät tiedostot vähintään kahdelle eri asemalle (toinen mielellään usb-tikku ja toinen usb-levyasema).

Toinen oli jo vähän hankalampi tapaus. Western Digitalin 500 gigatavun levy oli oikutellut jo kesäkuussa ja nyt hajonnut lopullisesti, joten eräs työasema enää käynnistynyt sillä. Tässäkään vahinko ei ollut suuri, sillä datat olivat toisella fyysisellä levyllä.

Western Digital 500 Gt RIP too

Kirjoitan levyasemien päälle käyttöönottopäivän, mikä helpottaa niiden eliniän seuraamista. Jos asema on tärkeä, sen tiedot kannattaa kopioida tai kloonata toiselle levylle jo hyvissä ajoin. Tietojen siirto toimivalta levyltä toiselle on paljon helpompaa kuin niiden palauttaminen varmuuskopioilta.

Levyllä oli ikää ainakin 10 vuotta. Se oli aluksi RAID-testikäytössä, mutta 30.5.2011 otin sen pysyvään käyttöön. Kahdeksan vuotta yhtäjaksoista pyörimistä on kohtuullinen suoritus. Levyasemat kestävät nykyään paljon pidempään kuin ennen, mikä on oikeaa kehitystä. Toisaalta vanhoissakin levyissä saattoi olla sitkeitä yksilöitä. Toisessa koneessa levy on pyörinyt tauotta ainakin 15 vuotta, ja pyörii yhä.

Opetus: tarkkaile levyjen ikää ja siirrä datat ajoissa levyltä toiselle -- tai ainakin varmista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla.

Kolmas oli kaikkien hankalin. ASUS wifi-reititin (tietoturvasyistä en kerro tarkkaa mallia) ei toiminut, vaikka sen merkkivalot vilkkuivat normaaliin tapaan. Laite toimi, mutta neljä Ethernet-porttia olivat pimeitä. Wifiä en huomannut tässä vaiheessa kokeilla.

Kun mikään temppu ei auttanut, sammutin laitteen useita kertoja ja painoin reset-nappulaa. Ei tulosta. Netistä huomasin, että muillakin oli ollut ongelmia Ethernet-porttien kanssa. Lopulta pidin wps-näppäintä pitkään pohjassa virtakytkimen kanssa ja tämän resetin jälkeen ainakin wifi-yhteys toimi. Laite oli täysin resetoitu ja ehdotti verkon perustamista. Langallinen portti oli kuitenkin edelleen mykkänä.

Kokeilemalla muita portteja sain laitteen vihdoin heräämään ja antamaan ip-osoitteen myös pöytäkoneelle, jolloin pääsin luomaan dummy-verkon ja sitten palauttamaan vanhat asetukset varmuuskopiosta.

Haa! Olin tallentanut asetukset levylle silloin, kun purkki vielä toimi. Sen olin oppinut kantapään kautta vuosi sitten elokuussa, kun tahaton sipaisu jakorasian virtakytkimeen aiheutti jonkinlaisen virtapiikin tai katkoksen muuntajalle, minkä seurauksena ASUS resetoi itse itsensä. Asetusten perustaminen uudelleen oli monen tunnin työ. Se opetti ottamaan asetukset talteen silloin, kun kaikki vielä toimii. Samalla tietenkin päivitin taas kerran firmwaren, joka onneksi nykyisissä ASUS-laitteissa on tehty kiitettävän helpoksi.

Opetus: tallenna wifi-reitittimen asetukset tiedostoon, jotta voit palauttaa ne mahdollisessa häiriötilanteessa. Ja pidä firmis aina ajan tasalla!

Wifi-reitittimet tuntuvat muutenkin olevan heikkoa tekoa. Toinen ASUSin malli menee välillä jumiin, mutta palautuu sentään virrat katkaisemalla. Netissä on runsaasti kokemuksia vastaavista ongelmista. Kaikilla valmistajilla tuntuu olevan luvattoman paljon maanantaikappaleita.

Ehkä ammattilaitteet olisivat luotettavampia, mutta niiden moninkertainen hinta hillitsee ostohaluja.

Miten varmistaa Lightroomin valokuvat?

Adoben Lightroom on ohjelmana sekava ja monimutkainen, eikä sen tiedostohallinta ole yhtään helpompaa. Lightroom ja valokuvien varmuuskopionti -nettihaku tuottaa 2,5 miljoonaa osumaa, joten ilmeisesti muutkin ovat pähkäilleen asian kanssa.

Ensimmäinen osuus on helppo: miten varmistetaan Lightroomin oma tietokanta eli lrcat-loppuinen tiedosto? Se on elintärkeä, sillä sql-tietokannassa on tiedot kuviin tehdyistä säädöistä sekä kuvien metatiedot. Oletusarvona Lightroom varmistaa tietokannan kerran viikossa kansioon, jonka nimi kerrotaan ohjelman asetuksissa.

Käytön myötä varmistuksia syntyy viikon välein eikä Lightroom ilmeisesti poista niitä koskaan. Kuukausia vanhoista tietokannoista ei ole iloa, jos uudempiakin on käytettävissä. Ja miksi ihmeessä tietokanta (yksi iso tiedosto, omalla koneellani nyt 237 megatavua) pitää varmistaa aina omaan alikansioonsa, joka saa nimensä päivän ja kellonajan mukaan? Mikseivät ne kaikki voi olla yhdessä kansiossa niin, että vain tiedostonimi muuttuisi? Silloin tarpeettomat kopiot olisi helpompi poistaa.

Tutkimattomia ovat Adoben koodaajien tiet. Nettikeskustelun runsaudesta päätellen asia on hämmentänyt muitakin.

Yksi hyvä niksi on ohjata varmuuskopio pilveen, jolloin tärkeästä tietokannasta on tuore kopio jossain muualla kuin omalla kiintolevyllä. Tämä on periaatteessa hyvä idea, mutta jos pilvenä on Skydrive tai Dropbox, jotka synkronoivat kansion kaikille koneille, järjestely on epäkäytännöllinen. Muutaman sadan megatavun tietokannan kopiointi läppärille aina, kun kuvia on muokattu pöytäkoneella, on paitsi turhaa myös hidasta, jos läppärin avaa 3G-yhteyden varassa tai ulkomailla.

Paljon vähemmän vinkkejä löytyy itse valokuvien varmistukseen. Moni jopa kuvittelee, ettei kuvia tarvitse varmistaa lainkaan, koska ne sisältyvät tietokantaan. Tämä virhe voi tulla kalliksi.

Valokuvien varmistuksessa on yksinkertainen ongelma: kun kuvia alkaa olla kymmeniä tuhansia, miten kopioin vain muuttuneet tai uudet tiedostot toiselle levyasemalle (tai pilveen)? Kaikkien kuvien jatkuva kopiointi vie aikaa ja voi tukkia verkkoa, varsinkin jos tiedostot ovat 20-40 megatavun raw-kuvia.

Adobe tuo ongelmaan oman lisämausteensa. Oletusarvona se luo raw-kuvista esikatseluversiot samaan kansiohierarkiaan itse kuvien kanssa. Jos raw-kuvat ovat aiheittain kansiossa C:\raw ja sen alikansioissa (esimerkiksi C:\raw\loma tai C:\raw\2012), esikatselukuvat ovat kansiossa  C:\raw\previews.lrdata (lisäksi katalogille annettu nimi).

Perinteinen strategia olisi kopioida koko C:\raw-haara (tai ainakin kaikki sen muuttuneet tiedostot) toiselle levylle, mutta previews.lrdata-kansio on kooltaan 10 gigatavua ja sisältää peräti 34 162 pientä tiedostoa. Varsinaisia raw-kuvia on vain 13 964, yhteensä noin 360 gigatavua. Pienten tiedostojen kopiointi varsinkin NAS-levylle on hidasta.

34162 turhaa tiedostoa ja 29084 turhaa kansiota haluaa tulla mukaan varmistukseen. Ei kiitos.

(Sivumennen sanoen Lightroomin asetuksissa raw-välimuistin kooksi oli ennen asetettu 10 gigatavua mutta nostin sen 50:een; samalla ohjasin välimuistin F-asemalle, johon onkin syntynyt 1356 dat-loppuista tiedostoa, yhteensä 642 megatavua. Mutta silti lrprev-tiedostot tukkivat edelleen raw-kansiota ja hidastavat varmistusta. Koneessani oli ennen Lightroomin kolmosversio, joka on päivitetty neloseksi -- ehkä se selittää osan sotkusta?)

Lightroomin asetuksista puuttuu kohta, joka loisi esikatselukuvat haluttuun paikkaan, esim. ssd-levylle.

Esikatselutiedostoja on turha varmistaa, koska ohjelma luo ne tarvittaessa uudelleen. Miten siis ratkaista asia elegantisti?

Yksi mahdollisuus on käyttää älykästä synkronointiohjelmaa (kuten Microsoftin Synctoy), joka kopioi tai synkronoi muuttuneet tiedostot toiselle levylle. Ohjelma kuitenkin tukehtuu 50 000 tiedostoon, sillä esikatselukuvat elävät käytön myötä ja ohjelma luulee niiden kuuluvan mukaan kopiointiin. Tämän voi estää valitsemalla Synctoyn asetuksista vain cr2-loppuisten tiedostojen käsittely.

Parempi ratkaisu on kuitenkin erottaa esikatselukuvat toiseen kansioon tai jopa toiselle levylle, jos niitä on koneessa useampia. Nähdäkseni Lightroomissa ei kuitenkaan ole tätä varten asetusta -- ei ainakaan sellaista joka toimisi. Esikatselukuvat syntyvät aina samaan kansiohaaraan katalogin kanssa. Sen sijaintia ei voi muuttaa luomisen jälkeen muutoin kuin luomalla uusi katalogi.

Varmuuskopioinnin helpottamiseksi katalogi on syytä olla eri kansiohaarassa kuin itse kuvat. Tämä olisi ollut hyvä tietää silloin, kun otin ohjelman käyttöön.

Lopulta päädyin luomaan E: asemalle uuden kansion ja siirtämään raw-kuvakansiot Lightroomin omalla tiedostohallinnalla sen alle. Näin katalogi esikatselukuvineen jäi vanhaan sijaintiin, mutta kuvista syntyi oma kokonaisuus, jonka varmistaminen muuttuneilta osin on jatkossa helppoa. Katalogi on nyt vanhassa paikassa, joten se täytyy varmistaa erikseen.

Tähän on varmaan helpompiakin tapoja? Tosin Adoben tuntien en olisi ihan varma.