Huawei BE7 wifi-reititin on halpa ja monipuolinen, mutta puutteitakin on

Kodin wifi-reititintä etsivälle on tarjolla lukuisia hyviä vaihtoehtoja. Useinkaan ei kannata tyytyä operaattorin valokuidun mukana toimitettavaan vakiomalliin, paitsi jos operaattori vastaa sitten myös etähallinnalla reitittimen päivityksistä ja muista asetuksista.

Verkkokauppa.comista tarttui mukaan heräteostoksena Huawei BE7, joka tarjoaa 69 euron hinnalla paljon reititintä: siinä on 2,5 G Ethernet-portti runkoverkkoa varten, uusin Wifi 7 -standardi ja näppärä mobiili hallintasovellus. Eikä laite näytäkään hullummalta.

Keskellä Huawei BE7, kuin Lumikki pimeässä metsässä.

Halvan hinnan huomaa, kun laitteen ottaa käteen. Se on ohutta muovia eikä paina juuri mitään, kuin tyhjäksi syötyä margariinirasiaa pitelisi. Edes virtakytkintä ei ole.

Takaseinästä löytyy WPS-painike ja neljä Ethernet-porttia. Vasemmanpuoleisessa on hädin tuskin erottuva teksti 2.5G. Ohjeen mukaan seinästä tulevan johdon voi kytkeä mihin tahansa näistä neljästä portista. En silti luottaisi automatiikkaan, vaan käyttäisin varmuuden vuoksi merkittyä porttia, jotta en tule vahingossa ohittaneeksi palomuuria.

Takaseinän neljä Ethernet-porttia.

Selaimella käytettävä hallintaohjelma on varsin selkeä. Kirjautumiseen tarvitaan pelkkä salasana, ei käyttäjätunnusta. Hyvä oivallus. Miksi tunnusta kysytään muuallakaan, eihän purkilla yleensä ole kuin yksi ylläpitäjä ja hänellä kaikki oikeudet? 5 ja 2,4 GHz verkot on oletusarvona yhdistetty, mutta ne voi määritellä myös erikseen. Reitittimen saa buuttaamaan itsensä säännöllisesti, päivittämään itsensä automaattisesti ja esimerkiksi sammuttamaan viikonloppujen ajaksi. Mesh-tuki valmistajan muihin laitteisiin löytyy myös, joten verkon peittoa voi kasvattaa hyvinkin laajalle. Hieman epätyypillisesti sisäverkon osoiteavaruus on 192.168.3.x. Tieto on merkitty selkeästi laitteen pohjaan.

Palomuuri on yksinkertainen, siinä ei ole mitään asetuksia eikä lokia. Erikseen mainitaan vain suojaus väsytyshyökkäyksiltä (salasanan arvaaminen brute-force). Ikävä kyllä vierasverkko on todellakin tarkoitettu vain vieraille - siinä on pakollinen ajastin, mutta ei juuri muita säätöjä.

Laitteen paras puoli on sen mobiilisovellus Huawei AI Life. Se näyttää havainnollisesti kytkeytyneet laitteet ja niiden siirtonopeudet.

Yhdistetyt laitteet.

Laitteista nähdään hetkellinen siirtonopeus, mutta harmi kyllä ei kumulatiivista siirtomäärää. Se auttaisi seuraamaan laitteiden salattua elämää ja voisi kertoa, mikäli jokin kodin laite on kaapattu DDos-hyökkäykseen.

Sonos-älykaiuttimen datasiirto 328,8/0,9 kbps.

Hallinta-asetuksista voi mm. alentaa lähetystehoa, ottaa WPS:n käyttöön ja hallita automaattista sammutusta. 

Wifin hallinta-asetukset.

Erityisenä bonuksena on verkon kuuluvuuden optimointi. 

Kuuluvuuden optimointi ja hallinta-asetukset.

Kentän voimakkuutta voi käydä mittaamassa eri puolilla taloa. 

Kuuluvuuden näyttö graafisesti.

Kuvan talo on valmis malli, mutta ohjelmassa on sisäänrakennettu editori, jolla seiniä voi siirrellä sekä huoneita lisätä ja poistaa - kuin sisustusohjelmalla ikään.

Oman pohjapiirroksen tekeminen vaatii vähän vaivaa.

Kun piirros on valmis, puhelimella käydään mittaamassa kenttävoimakkuus eri huoneissa ja niiden perusteella ohjelma sitten piirtää kuuluvuuskartan, joka auttaa purkin optimaalisessa sijoittelussa.

Kentän mittaaminen.

Kokeilussa Wifi7 ylsi mainioihin siirtonopeuksiin. Kodeissa 2,5 G valokuidut ovat vielä harvinaisia, mutta sellaisen omistajalle purkki on mitä mainioin. Yleensä vastaavista laitteista saa maksaa moninkertaisen hinnan.

Ellei Huawein nimi pelota, tästä saa edullisesti helppokäyttöisen wifi-reitittimen moneen käyttöön.

Huawei-testikuvien hinta: 315 euroa

Edellisessä kirjoituksessa vertasin Huawei-puhelimen kuvia järjestelmäkameraan. Kuvaaminen päättyi ennenaikaisesti, kun puhelin lipsahti istuessa shortsien taskusta kivisille portaille. Pudotus oli pieni, mutta riitti rikkomaan puhelimen lasin. Aluksi näytössä oli vain ylimääräinen raita, mutta jo hetken päästä se välkkyi kauttaaltaan ja illalla puhelin oli käyttökelvoton.

Huawei 30 Pro on hieno, mutta erityisen liukas käsissä. Sille on pakko hankkia suojakotelo, mutta tälle mallille niiden valikoima on pieni.

Fonum ("rakkaudesta pieneen meisseliin", typerin slogan ikinä) lupasi, että maanantaina huoltoon viety puhelin olisi korjattu viimeistään perjantaina, kun varaosa saapuu. Ei tullut ilmoitusta, eikä tullut varaosaakaan. Lauantaina myymälässä vain pyöriteltiin päätä ja voivoteltiin.

Se oli masentavaa, kun oli ollut koko viikon ilman toimivaa puhelinta ja odottanut soittoa kuin kuuta nousevaa.

Onneksi Huawein oma korjauspiste on aivan Helsingin rautatieasemaa vastapäätä. Lauantaina teknikko ei ollut töissä, mutta puhelin luvattiin takaisin maanantaina. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja hyvää. Asiakkaalle annettiin jopa lainapuhelin odotusajaksi, kuin autokorjaamossa ikään.

Ja totta, maanantaina iltapäivällä puhelin olikin korjattu. Illalla kuitenkin selvisi, että näyttöön upotettu sormenjälkilukija oli kadonnut, samoin siihen liittyvät asetukset valikosta.

Uusi käynti huollossa tuotti vihdoin torstaiksi toimivan puhelimen. Pudotuksen hinnaksi tuli siten 315 euroa ja 9 työpäivän ero omasta puhelimesta.

Mitä tästä opimme? Hienot älypuhelimet ovat herkkiä, joten niitä on käsiteltävä varoen. Suojakotelo ja näytönsuoja maksoivat 65 euroa lisää, mutta nyt puhelimen pitäisi kestää paremmin arkista käsittelyä.

Myös puhelinten välillä on eroja: Samsung S9:n olen pudottanut muutaman kerran ilman näkyviä vaurioita. Sitä edeltänyt S7 putosi pahasti ja näyttö säröytyi, mutta haitta oli lähinnä kosmeettinen -- tosin kyseisessä mallissa oli tyyppivika, joka ilman pudotustakin toi näyttöön paksun vaaleanpunaisen pystyraidan.

Kannattaa siis investoida ajoissa kunnon koteloon, vaikka se maksaakin 30-60 euroa.

Ja jos olosuhteet ovat rankkoja, kannattaa turvautua järjestelmäkameraan. Se ei mene rikki yhtä helposti.

Huawei P30 Pro on mainio kamera, mutta ei korvaa järkkäriä

Uudet kamerapuhelimet saavat kysymään, onko isolla ja painavalla järjestelmäkameralla enää käyttöä. Varsinkin kesän matkoilla oli pakko ihmetellä, miten Huawei P30 Pro ottaa uskomattoman hienoja kuvia kolmella eri objektiivilla -- ja painaa vain murto-osan järjestelmäkamerasta.

Miten on mahdollista, että puhelinkameran pieni kenno tuottaa niin hyviä valokuvia? Jos kyse on objektiivista ja kennosta, mikseivät isojen kameravalmistajien mallit pysty nykyistä paljon parempaan kuvanlaatuun ja herkkyyteen?

Tarkempi kokeilu kuitenkin osoittaa, ettei fysiikkaa voi huijata. Kamerapuhelinten kuva näyttää hyvältä, mutta se on pitkälti automaattisen kuvankäsittelyn tulosta. Älypuhelimissa on sisäänrakennettu Photoshop. Tekniikan nimi on "computational photography" ja yksi sen tunnetuimpia kehittäjiä on oululainen yritys Visidon. Aiheesta oli marraskuussa 2018 mainio jakso Juuso Pekkisen ohjelmassa (Laskennallisen valokuvauksen ihme, kuunneltavissa Yle Areenassa).

Automaattinen photoshoppaus toimii hyvin silloin, kun kuvia katsellaan puhelimen omalta näytöltä. Niitä voi painaa jopa lehteen. Mutta jos kuvia katsoo 100 % tilassa pöytäkoneen näytöllä, huijaus paljastuu. Suurimmalle osalle käyttäjistä sillä ei ole merkitystä, mutta se kertoo, miksei älypuhelin korvaa järkkäriä.

Huawei P30 Pro'ssa on kolme kameraa: laajakulma (kinovastaavuus 16 mm), normaali ja teleobjektiivi (vastaavuus 125 mm, vastaa viisinkertainen zoomausta). Tavallisen jpegin lisäksi voi kuvata raw-kuvia.

Kamera matkii kapeaa syväterävyyttä tunnistamalla henkilön ja sumentamalla taustan hänen ympärillään. Yleensä lopputulos on vaikuttava, eikä peruskatsoja huomaa eroa aitoon valovoimaiseen objektiiviin ja isoon kennoon. Kuvaa suurennettaessa henkilön ääriviivoista huomaa kuitenkin kuvankäsittelyn vaikutuksen.

Lisäksi automatiikka tuottaa epätavallisia ilmiöitä. Otin takaapäin kuvan kolmesta henkilöstä, joista keskimmäinen oli kääntänyt päänsä kohti kuvaajaa. Kamera tunnisti kasvot ja sumensi kaiken ympäriltä. Vaikutelma oli luonnoton, koska samassa tasossa olevat kaksi muuta henkilöä takaraivoineen sumentuivat myös.

Huawein tekoäly tunnistaa satoja ellei tuhansia kohteita ja sovittaa kuvankäsittelyn niiden mukaan. Esimerkiksi ruokakohteet tunnistetaan automaattisesti.

Hyvässä valossa kamera tuottaa loistavia kuvia niin normaali- kuin teletilassakin. Suoraan kamerasta (Google pienentää kuvatiedoston, jolloin laatu kärsii) telellä otettu kuva:

ISO 50, 14.5 mm, 1/320 s, 2448x3264 pikseliä

Rajattu alue näytöltä 100 % tilassa:

100 % leike jpeg

Kuvankäsittelyn vaikutus näkyy, kun tehdään suunnilleen samanlainen rajaus kuvan dng-versiosta:

100 % leike dng-tiedostosta

Normaaliobjektiivi tuottaa sekin mainioita kuvia. Ensin jpeg-versio:

ISO 50, F 1.6, 5,56 mm, 1/3200, 7296x5472 pikseliä

Leike näytöltä 100 % kuvan keskeltä:

100 % leike jpeg

Sama dng-tiedostosta:

100 % leike dng

Laajakulma tuottaa kuitenkin yllätyksen, melkeinpä järkytyksen. Leican objektiivista huolimatta kuva on tyydyttävä vain keskellä. Reunoja lähestyttäessä laatu romahtaa täysin, ja eron huomaa jo puhelimen omalta näytöltä.

Alkuperäinen kuva:

ISO 50, F 2.2, 2,35 mm, 1/1250 s, 5120x3840 pikseliä

Pienennöksenä kuva näyttää erinomaiselta, mutta 100 % leike keskeltä paljastaa liiallisen terävöinnin:

Yliterävöitys näkyy ikävästi 100 % tilassa

Mutta mitä ihmettä tapahtuu kuvan reunalla?

Kuvan reuna on täysin pilalla

Aivan kuin kuvan reuna olisi ajettu Photoshopin taiteellisen filtterin läpi. Kyse ei siis ole pelkistä nurkista, vaan niiden lisäksi molemmista reunoista. Vasen alanurkka näyttää kelvottomalta jopa pienessä kuvassa, eikä sumeutta voi laskea etäisyyden syyksi.

Dng-versiossa pääsee eroon keskialueen yliterävöityksestä, mutta reuna on vain vähän parempi:

Kuvan reuna dng-versiossa

Ilmeisesti laajakulmaisen objektiivin toteuttaminen näin pieneen tilaan on vaikeaa. Reunoissa ja nurkissa kuva tummuu voimakkaasti, mitä automatiikka yrittää korjata ylimitoitetulla kuvankäsittelyllä.

Koska laajakulma on puhelinkamerassa erityisen hyödyllinen, otetaan vielä toinen esimerkki. Koko kuva näyttää hyvältä:

Keskialue on kiitettävän terävä:

Keskialue on erinomainen (ISO 50, F 2.2, 2,35 mm, 1/160 s)

Reunassa laatu kuitenkin romahtaa:

Reuna on liki kelvoton

Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Huawei P30 Pro on kiistatta tämän hetken paras kännykkäkamera. Kuvanlaatu normaali- ja teleobjektiiveilla on hyvä, laajakulma on reunoilla ja nurkissa heikko tai suorastaan kelvoton. Näin siis testikuvissa, jotka oli otettu kirkkassa auringonpaisteessa ISO 50 -herkkyydellä ja vain objektiivien natiiveilla polttoväleillä (ei ohjelmallista zoomausta).

Valon vähentyessä kohina lisääntyy tuntuvasti, mikä rokottaa laatua. Toisaalta kamerassa on kehuttu hämäräkuvaustila, mutta sitä en testannut. ISO 50 -arvollakin kuvassa on kohinaa selvästi järjestelmäkameraa enemmän, mutta se ei yleensä haittaa, koska kuvan pienentäminen hävittää kohinaa.

Kuten vastaavissa Samsung-kokeiluissa huomasin, raw-tilan hyödyt puhelinkameroissa ovat vähäiset. Huawei tuottaa jopa 76 megatavun dng-tiedostoja, mutta niiden säätövara on pieni eikä alivalottuneita tai puhkipalaneita kohtia voi korjata. Sisäänrakennettu kuvankäsittely on lisäksi niin hyvä, että paremman jpegin tuottaminen vaatii pitkää photoshoppausta. Ainoa poikkeus oli terävöinti, jota automatiikka yleensä liioittelee.

Pieni kenno on pieni kenno ja pieni objektiivi on pieni objektiivi. Näistä fysikaalisista rajoituksista ei vain pääse eroon. Kun suhteuttaa kameroiden koot niiden kuvanlaatuun, Huawei P30 Pro on kuitenkin selvä ykkönen.

Kannan siis jatkossakin isoa järkkäriä, mutta aion hankkia tällaisen kakkoskameraksi. Molempi parempi.

Ehkä järkkäri on vain tottumiskysymys. Puhelimen tuottama kuva riittää pienennettynä katseluun ja moneen käyttöön. Vertailukohdaksi käy mp3-tiedostojen yleistyminen vuosituhannen alussa. Hifistit ihmettelivät, miksi häviöllisesti pakattu mp3-tekniikka riitti kuluttajille ja pyrkimys yhä parempaan äänentoistoon lähes loppui.

Kuluttajille riittää, että laatu on "riittävän hyvää". Käyttömukavuus ja helppous ovat tärkeämpiä arvoja. Meitä vanhan liiton ihmisiä tällainen ajatus tietenkin harmittaa.

Galleriassani https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Huawei+P30+Pro/ on testikuvien alkuperäiset jpeg-versiot suoraan kamerasta sekä samojen kuvien DNG-versiot avattuna ACR:llä suoraan ja Auto-asetuksilla (automaattinen levels ym. säätö).