Muutama havainto turistien kameroista

Kesäloman matkoilla tarkkailin mitä kameroita ihmiset nykyään käyttävät. Yllättävin havainto oli, että jokin aika sitten suositut minijärkkärit tuntuvat kadonneen kokonaan. Sonyn pieniä runkoja näkyi jonkin verran, mutta yhtään Olympusta en tunnistanut. Lumix-runkoja näkyi jonkin verran videokäytössä (iso ulkoinen mikrofoni salamakenkään kiinnitettynä). Perinteisiä digipokkareita näkyi vain muutamia.

Ylivoimaisesti suosituimpia olivat Canonin kuluttaja-järkkärit (450, 500 jne). Niiden nokalla oli yleensä jokin perus-zoomi.

Täyskokoisia Canon- ja Nikon-runkoja näkyi jonkin verran. Harrastajat jaksavat yhä kantaa isojakin kameroita ja niiden kanssa isoja objektiiveja. Heidän määränsä ei kasva, mutta ei juuri laskekaan. Yllättävän monella oli repun kylkeen ripustettu tai kädessä kannettu jalusta, myös päiväsaikaan.

Japanilaisilla turisteilla näkyi pieniä action-kameroita, joilla kuvattiin videota koko ajan. Vähän ihmetyttää, jaksavatko he katsoa tuntien videota jonkin suurkaupungin kadulla kävelemisestä, mutta ehkä se palauttaa Japanin talvi-iltoina muistiin kesän Euroopan-matkan tunnelmat.

Alaa seuraava unohtaa helposti, miten hitaasti kuluttajamarkkinat muuttuvat. Itse sain tästä muistutuksen Prahassa, jossa katse kiinnittyi konserttitaloa kuvaavaan tyttöön:

Vanhoja filmikameroita käytetään yhä.

On se vanha filmipokkari! Vielä joku käyttää niitäkin. Luulin, että älypuhelinten yleistyminen olisi siirtänyt viimeisetkin filmikamerat komeroon pölyttymään.

Eilen sunnuntaina Suomenlinnassa katse kiinnittyi turistin kädessä olevaan outoon kameraan, jota en tunnistanut. Takaseinässä näin kuitenkin tutun ikkunan, josta pilkisti filmirullan tekniset tiedot. Joku käyttää yhä myös filmijärkkäreitä.

Turistina kierrellessä kamera alkaa painaa yhä enemmän. Nousin Bulgariassa 1300 porrasta monumentille kantaen olalla 5Dm3-kameraa 17-40-putkella ja kassissa lisäksi 70-200 F2.8 -objektiivia. En ehkä tekisi sitä toiste, mutta näkymät olivat mahtavat ja molemmille putkille tuli käyttöä.

Ajatus älypuhelimesta kamerana houkuttaa yhä enemmän nyt, kun niissä on aito tele- ja laajakulmaobjektiivi. Sitäkin tuli kesällä kokeiltua, tarkoitus on kertoa kokemuksista erillisessä kirjoituksessa.

Sony A7S II

Sony Alfa 7S II:n kokeilu alkoi huonosti. Tiesin, että kamerassa oli tavallista vähemmän megapikseleitä, mutta viisi megapikseliä tuntui jo naurettavan pieneltä lukemalta. Toinen ongelma oli siinä, ettei kameran automaattitarkennus toiminut. Tuli tutustuttua käsitarkennukseen ja se toimikin hyvin: mukana olleen Sonyn FE 1,8/55:n tarkennusrengas on leveä, näyttö suurentaa tarkennuskohdan automaattisesti ja näyttää terävät alueet punaisella korostettuna. Helppoa ja näppärää.

Edellisen testaajan jäljiltä kameraan oli jäänyt asetuksia, joiden purkaminen vaati valikkojen selaamista. Lopulta löysin kohdat, joista tarkkuus parani 12 megapikseliin ja automaattitarkennus alkoi toimia. Sen jälkeen kameraan olikin helppo ihastua.

Täyden koon kenno.

Pienestä rungosta huolimatta kamerassa on täysikokoinen kenno, mikä melko vähäisellä 12 megapikselillä (4240x2832) tuottaa erinomaisen puhtaita kuvia. Natiivi herkkyys ulottuu 102400 ISOon asti ja sitäkin voi vielä korottaa kahdella pykälällä, joskaan lopputulos ei ole kehuttava. Hämärässä kuvattaessa etsinkuva on selvästi kirkkaampi kuin paljain silmin katsottuna, aivan kuin valovahvistimeen katsoisi.

Iso kenno ja kauniisti piirtävä, pehmeän bokehin tarjoava valovoimainen putki on koukuttava yhdistelmä. Kamera valottaa niin hyvin (suljinaika, valkotasapaino) ja tuottaa niin kauniita jpeg-kuvia, ettei raw-käsittelyä yleensä tarvita. Tämän sivun kuvat ovat jpegejä suoraan kamerasta (alkuperäiset kuvat.fi-galleriassa, osoite tekstin lopussa - Blogger pienentää kokoa ja heikentää laatua).

Kauniin pehmeä tausta.

Objektiivi piirtää terävästi jo täydellä aukolla: ISO 100, F 1,8, 1/4000 s.

ISO 200, F 1,8, 1/200 s.

Täydellä kennolla 1,8 valovoima irrottaa kohteen taustasta vähän kauempaakin.

ISO 400, F 1,8, 1/20 s.

ISO 3200, F 4, 1/45 s.

ISO 3200, F 1,8, 1/500 s.

Alfa 7 olisi mainio matkakamera, mutta objektiivien suuri koko syö pienen rungon hyötyjä. Lisäksi gps puuttuu. Salamakin voisi olla hätätapauksia varten (vastavalo), joskin erinomainen herkkyys vähentää sen tarvetta. Viiden akselin runkovakain toimii hyvin ja tekee jalustan lähes tarpeettomaksi. Kolmen tuuman LCD-näyttö on kääntyvä ja istuu niin hyvin takaseinään, etten aluksi edes huomannut asiaa.

Pienessä rungossa 55-millinen putki näyttää isolta.

Ergonomia jättää toivomisen varaa. Käännettävä virtakytkin on Nikonin tapaan näppärästi laukaisimen ympärillä, mutta aukon säätörulla on etuseinässä eikä osu luontevasti edes pieneen käteen. Punainen videopainike on käsittämättömällä paikalla oikeassa sivussa. Kustomoitavia painikkeita on neljä.

Punainen videopainike.

ISO-herkkyyden säätökiekkoa saa pyöritellä ahkeraan, koska sen skaala on niin laaja. Olisi hyvä, jos ISO-pykälät voisi rajoittaa vakioarvoihin (100, 200, 400, 800…). Sekin auttaisi, jos valintoja voisi tehdä kosketusnäytöltä, mutta takanäyttö ei reagoi kosketukseen.

Takanäytössä on paljon informaatiota, mutta se ei tunnista kosketusta.

Kuvien zoomaus takanäytöllä ei ilmeisesti onnistu painikkeilla, vaan pitää mennä valikon kautta, mikä on kömpelöä. Kameran voi ladata usb-portista, joten virtapankki riittää täyttämään kameran kenttäolosuhteissa, mutta latauksessa ei ole merkkivaloa.

Raw-kuvia voi ottaa pakkaamattomina (noin 24 megatavua) tai pakattuina (12 megatavua). Raw ja jpeg voi myös kuvata yhtä aikaa.

Objektiivissa on kookas vastavalosuoja. Linssinsuojusta on hankala saada kunnolla paikalleen, huonosti kiinnitettynä se pullahtaa helposti irti ja katoaa, eikä siihen saa narua.

Automaattitarkennusta varten on 169 pistettä ja useita tarkennustiloja, mutta kontrastiin perustuva tarkennus ei ole erityisen nopea. Sen sijaan sulkimen saa täysin äänettömäksi. Kirkkokonserttia kuvattaessa äänettömyys oli enemmän kuin tervetullut.

Kamera kuvaa myös 4K-videota, mutta sitä en testannut.

Still-kamerana 55-millisellä putkella kuvanlaatu on erinomainen ja herkkyys riittää hyvin 12800 asti, varauksin jopa 25600:aan (nämä testikuvat myöhemmin). Laadusta ja täydestä kennosta saa toki maksaa: rungon hinta on Rajalan sivulla noin 3400 euroa ja objektiivin noin 900 euroa.

Lisää testikuvia galleriassani petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Sony+A7S+II

ISO-testikuvat on otettu iltahämärässä. Kaikki kuvat kameran tuottamina jpeg-tiedostoina, kohinanpoisto kameran vakioarvoissa. Aluksi koko testikuva pienennettynä:

ISO 100, F8, valotusaika 15 sekuntia

Alkuperäisten kuvien rajaukset Photoshopissa, tallennus jpeg-laatuarvolla kahdeksan:

ISO 100

ISO 200

ISO 400

ISO 800

ISO 1600

ISO 3200

ISO 6400

ISO 12800

Kun ISO-arvo yltää 12800:aan, kuvanlaatu alkaa kärsiä. Pienennettynä tämäkin kuva on vielä käyttökelpoinen:

ISO 12800, F8, 1/8 s.

Jatketaan silti vielä suurempiin arvoihin:

ISO 25600

ISO 51200

ISO 102400

ISO 204800

ISO 409600

Varsin vaikuttava tulos. Korkeilla ISO-arvoilla kannattaa kuvata raw-muodossa ja etsiä käsityönä parhaan tuloksen antavia kohinanpoiston parametreja. Näin toimien ISO 25600 -kuvatkin ovat vielä käyttökelpoisia. Arvot 102400:stä eteenpäin ovat käytännössä täysin turhia ja voidaan laskea mainososaston keksinnöksi.

Pienestä kamerasta paljon jätettä

Laitevalmistajat kehuvat ympäristötietoisuuttaan, mutta ainakaan pakkauksissa se ei näy. Ostin keväällä pojalle Canonin taskukameran ja yllätyin, miten paljon pakkausjätettä siitä syntyi:

Kamera ja paljon jätettä.

Jokainen osa - laturi, verkkojohto, akku, remmi ym. - on pakattu erikseen muoviin tai koteloon. Kuvassa kamera vaikuttaa suorastaan pieneltä kaiken turhan materiaalin rinnalla, joskin siitä puuttuvat muuntaja johtoineen.

Sähköisten laitteiden käyttö voi olla ekologista aiempiin tapoihin verrattuna (valokuvapaperit, kehityskemikaalit, filmit), mutta laitteiden valmistaminen, pakkaaminen ja logistiikka syövät osan hyödystä -- etenkin, kun laitteiden elinikä jää usein lyhyeksi.

Canonin kunniaksi on laskettava, ettei se sentään pakkaa jokaiseen laatikkoon kahta eri verkkojohtoa (brittiläinen ja mannermainen), kuten eräät muut tekevät. Sen seurauksena varastossani roikkuu tukku verkkojohtoja, jotka ovat Suomessa täysin hyödyttömiä.

No, voinen silti olla hyvällä omallatunnolla, sillä tämän kameran edeltäjä Ixus 50 palveli yli 10 vuotta. Se kävi kerran huollossa, kun kamera putosi objektiivi ulos työnnettynä. Korjaus maksoi saman kuin uusi kamera, mutta tuntui silloin oikeammalta vaihtoehdolta.

Kokeilussa Canon G1 X

Äskeiselle ulkomaanmatkalle sain lainaksi Canon G1 X -pokkarin. Kamera ei ole mikään uutuus, se on ollut markkinoilla jo vuoden, mutta vasta nyt pääsin itse kokeilemaan sitä.

Vaikka kamera on virallisesti pokkari, sen 14 megapikselin kenno on lähes yhtä suuri kuin harrastajajärkkäreissä. Tämä takaa puhtaat ja kohinattomat kuvat ISO 1600 tasoon asti ja kuvat ovat käyttökelpoisia vielä 3200:llakin. Objektiivia ei voi vaihtaa, mutta se on hyvälaatuinen ja hallitsee kinovastaavana polttovälin 28-112 milliä. Suljinaikoja riittää peräti minuutista aina 1/4000 sekuntiin asti. Takanäyttö kääntyy, mikä mahdollistaa kuvaukset alhaalta tai ylhäältä. Kameran päällä on iso säädin valotuksen kompensointia ja kuvaustilan valintaa varten.

Ominaisuuksien perusteella siis aivan loistava matkakamera tai järkkärin varalaite.

Canon G1 X on isokokoinen pokkari, jossa on järkkärin kuvanlaatu (kuva: Lumia 920). 

Käytössä kuitenkin huomaa, että pokkari on aina pokkari. Vaikka paperilla kamera näyttää erinomaiselta, sen rajoitukset harmittavat järkkäriin tottunutta.

Suurin ongelma on etsin. Optinen etsin on käyttökelvoton, koska objektiivi peittää suuren osan sen kuva-alasta. Takanäyttö tietenkin toimii, mutta syö akkua (jonka kesto ei muutenkaan ole huippua). Säätimet ovat hyvät, mutta ISO-arvolle saisi olla oma valintansa. Nyt ISOa joutuu säätämään hankalasti valikon kautta.

Objektiivin valovoima laajispäässä on 2,8, mutta telepäässä enää vaatimattomat 5,8. Lasi on kuitenkin laadukas ja vääristymät minimaalisia. Merimaisemissa horisontti on kuin viivottimella vedetty.

Miksi pokkareissa yhä käytetään 4:3 kennoja? Kuvasuhde ei tunnu sopivan oikein mihinkään tilanteisiin. Toki kamerasta voi valita myös tilan 3:2 tai jopa 16:9, mutta raw-kuva syntyy aina 4:3 -muodossa ja pitää rajata käsin (tosin Lightroom tekee rajauksen automaattisesti ja raw-kuvakin näyttää olevan 16:9-muodossa).

Pieni harmi on narun päässä roikkuva linssinsuojus, joka tuntuu aina olevan väärässä paikassa. Pokkarien sisäänrakennettu suojus on tässä suhteessa vaivaton. Matkakäytössä toivoisi, että kamerassa olisi gps.

Kosketusnäytön puuttuessa tarkennuspistettä on siirrettävä painikkeella, mikä nopeissa tilanteissa on auttamattoman hidasta. Yllättäen ohi kävelleestä iguaanista ottamani kuva tarkentui taustaan.

Pokkariin tottuneelle ja sen rajoitukset hyväksyvälle nämä eivät ole mitään ongelmia. Onhan aivan toista kantaa mukana 534 gramman pikkukameraa kuin vähintään parikiloista järkkäriä. Mutta jos mukana on myös järkkäri, kakkoskameralle ei lopulta jää paljonkaan käyttöä. Näin kävi myös itselleni. Testikuvat piti lopulta ottaa toimiston aulassa.

Kameran alkuperäinen hinta oli 750 euroa, mutta nyt sitä näyttää saavan 600 eurolla. Hinta on kohdallaan, kunhan ostaja tietää mitä on hankkimassa: erinomaisella kuvanlaadulla varustetun pokkarin.

Muutamia kuvia (kuvat suoraan kamerasta jpeg-muodossa, mutta blogialusta näköjään pienentää niitä hieman):

F2,8 sumentaa taustan mukavasti (tarkennuskohta kirjaimissa LTA)..

F5,6, ISO 100

ISO 1600

Nikon D5200

Viime vuoden tsunamista toipuneet Nikon ja Canon ovat esitelleet tänä vuonna lukuisia uusia malleja. Luultavasti vuoden viimeinen Nikon-uutuus on D5200, joka jatkaa edistyneiden harrastajarunkojen sarjaa.

Uutuuskamera Nikonin tuoteasiantuntija Jyrki Tuppuraisen käsissä.

D5200 käyttää uutta 24 megapikselin kroppikennoa (1,5x). Se tuottaa kuvia, joiden mitat ovat helppo muistaa: tasan 6000x4000 pikseliä.

D5200 ei ole vuoden tärkein julkistus, mutta siinä on muutamia kiinnostavia parannuksia edeltäjäänsä verrattuna. Tarkennuspisteitä on 39, niistä yhdeksän ristikkäisiä. Valotusta mittaa 2016 pikselin sensori, joka tunnistaa myös värit ja auttaa pitämään tarkennusta kiinni liikkuvassa kohteessa. Edeltävässä mallissa pikseleitä oli 420.

Sarjakuvaus on nopeutunut yhdellä kuvalla ja yltää nyt viiteen sekunnissa. Videota varten kameran päällä on stereomikrofoni -- ensi kertaa Nikon mallistossa. Tosin mikrofonit ovat noin sentin etäisyydellä toisistaan, joten varsinaisesta stereovaikutelmasta ei voi puhua.

Näyttö on kääntyvä ja Nikonille ominainen havainnollinen grafiikka auttaa löytämään oikeat asetukset. Toisin kuin vastaavassa Canonin mallissa, näyttö ei kuitenkaan toimi kosketusohjauksella.

D5200 ja wlan-lisäke.

Nikonin WU-1a on wlan-lisäke, joka mahdollistaa kuvien jakamisen ja kameran laukaisemisen vaikkapa tablet-koneella tai älypuhelimella. Lisäke kytketään kameran usb-porttiin.

D5200 sopii hyvin vaativaan harrastajakäyttöön. Kamera tulee kauppoihin itsenäisyyspäivän tienoilla ja ehtii siten sopivasti joulumyyntiin. Rungon hinta on 869 euroa.