Museoissa on usein valokuvauskieltoja, joista on ymmärrettäviä (ei salamaa, ei jalustaa) ja osa käsittämättömiä. Järvenpään Ainolassa, Sibelius-museossa, törmäsin uuteen variaatioon, jollaista en ole ennen nähnyt:
"Jos kuvia julkaistaan (Facebook, Instagram, Youtube yms.), tulee julkaistaessa mainita kuvauspaikka". Kuvausohjeiden noudattaminen on museon sisäänpääsyn ehto. And same in English.
Valokuvaaminen Ainolassa. |
Mikähän ajatus ohjeen kirjoittajalla on ollut mielessään? Sosiaalinen media on museoille ym. erinomaista mainosta, eikä julkaisijoiden tapana ole jättää kuvauspaikkaa mainitsematta -- pikemminkin päinvastoin. Sääntö tuntuu turhalta ja sen valvonta mahdottomalta.
Jos lupaa noudattaa ehtoa päästäkseen sisään, mutta myöhemmin julkaisee kuvan unohtaen mainita paikan, onko syyllistynyt johonkin? Miten Ainolan henkilökunta voisi rangaista tällaisesta "rikkomuksesta"?
Siltä varalta, että ohje koskee myös blogeja eikä lukija ole vielä sitä asiayhteydestä ymmärtänyt, niin mainitsen nyt selvästi: ko. teksti on kuvattu Ainolan ovella olevasta taulusta. Siis Ainolasta, Suomen Järvenpäästä, Sibeliuksen pitkäaikaisesta kodista, joka on nyt muutettu museoksi. Hieno paikka muuten, kannattaa käydä (avoinna toukokuusta syyskuuhun).
Viime lauantaina Presidentinlinna ja monet muut kohteet olivat avoinna yleisölle. Kuvauskieltojen taulu oli selkeä ja looginen.
Uutena oli vain selfie-keppien käytön kieltäminen, mikä väkijoukon huomioiden oli kaikkien yhteinen etu.
Vielä yksi asia, joka sivuaa aiempaa kirjoitustani kameroiden monimuotoisuudesta. Linnassa korviin osui tuttu ääni, kuin lankapuhelimen kilinä vuosikymmenten takaa. Oli pakko kääntyä katsomaan.
Ääni tuli sulkimen laukaisua seuraavasta filmin siirtymisestä. Nuoret eivät varmaan ääntä edes tunnistaisi, yhtä vähän kuin lankapuhelimen pirinää.
On hämmentävää nähdä, että näin digikameroiden ja älypuhelinten aikakaudella joku tuo vielä presidentinlinnaan wanhanaikaisen filmipokkarin. Mutta meitä on moneksi.
Selkeät kuvauskiellot, ei tarvita pitkiä tekstejä eikä ehtoja. |
Vielä yksi asia, joka sivuaa aiempaa kirjoitustani kameroiden monimuotoisuudesta. Linnassa korviin osui tuttu ääni, kuin lankapuhelimen kilinä vuosikymmenten takaa. Oli pakko kääntyä katsomaan.
Todellakin: filmikamera! |
On hämmentävää nähdä, että näin digikameroiden ja älypuhelinten aikakaudella joku tuo vielä presidentinlinnaan wanhanaikaisen filmipokkarin. Mutta meitä on moneksi.
Näyttää olevan kertakäyttökamera. (tai kuerrätyskamera niin kuin taidetaan nimittää nykyään, kun tuli porua) Niistä puheenollen näin kaupassa Ilfordin mustavalkolkameran. Aika erikoinen yhdistelmä kertakäyttökamera ja mustavalkofilmi.
VastaaPoistaNo on todella, enpä ole ennen kuullutkaan mustavalkoisesta kertakäyttökamerasta! Mustavalkoisuus ei oikein kohtaa kertakäyttökameran oletetun kohderyhmän kanssa.
VastaaPoista