lauantai 17. syyskuuta 2022

5G-liittymän nopeus vain hieman 4G:tä suurempi

Pari viikkoa sitten testasin jälleen 4G-datanopeuksia. Tällä viikolla uusin testin uudella puhelimella ja 5G-liittymällä. Ajoin testit 15 minuutin välein.

Tiivistettynä: näkyvä nopeusero on yllättävän pieni. Kahden vuorokauden aikana kaikkien testien keskinopeus oli 4G:llä 91 Mbps ja 5G:llä 108 Mbps (download). Toiseen suuntaan (upload) keskinopeudet olivat 20 ja 24 Mbps. Molemmissa siis noin 15 % lisäys. Ping-arvot olivat 52 ja 48 millisekuntia. 

Download graafisesti:

5G download

Upload graafisesti:

5G upload

Verkkoviive oli 5G:llä samaa luokkaa, mutta vaihteluväli pienempi:

5G verkkoviive

Tuloksista voi nähdä, että 5G hiipuu arki-iltojen ruuhka-aikaan ihan samalla tavalla kuin 4G, mutta nykyään molemmat säilyvät käyttökelpoisina esimerkiksi suoratoistoon.

Yksittäiset mittaukset osoittavat suuria vaihteluita:

Kaikki download-mittaukset

Muutaman öisen piikin aikana nopeus jopa ylitti luvatun 300 megabittiä sekunnissa. 

Upload-nopeus heittelehtii ihan villisti

Upload-nopeuden jatkuva vaihtelu on arvoitus.

Yksittäisen paikan mittauksia ei voi yleistää. Kaikki riippuu lähimmän maston sijainnista ja muiden käyttäjien kuormituksesta.

Pikaiset testit muualla antoivat villejä tuloksia. Otaniemessä download ylsi päiväsaikaan 200-300 megan haarukkaan, upload noin 30-50 megan tasolle. Kauppakeskuksessa download ylitti 100 megaa, mutta upload jäi alle yhden megan! Olisiko tukiaseman kaikki taajuudet varattu downloadia varten? Selfieiden lähetys verkkoon voi syystäkin kestää.

Tulokset osoittavat kuitenkin sen, ettei 5G-mainoslupauksiin kannata luottaa sokeasti. Niiden tuoma nopeuslisä voi olla hyvinkin vaatimaton, eikä nopeutta älypuhelimen käytössä välttämättä huomaa muutenkaan.

Kiinteä 5G-yhteys, jossa tukiasemasta varataan kiinteä kaista, on myös eri asia.

5G-tekniikka on vasta alkuvaiheessa. Jatkossa on luvassa lisää nopeutta, luotettavuutta ja pienempiä viiveitä. Jäädään seuraamaan tilannetta.

3 kommenttia:

  1. Itselläni oli juuri puhelimen uusimisen aika. iPhone 12 Pro:sta, iPhone 14 Prohon. Samalla kahden vuoden määräaikainen liittymäsopimus oli päättymässä, joten piti saada liittymänkin hinnoittelu kuntoon.

    iPhone 12 oli ensimmäinen Applen 5G puhelin, enkä käyttänyt sitä koskaan. Päinvastoin. Luin artikkelit kuumentuvasta puhelimesta, joka hotkii akun tyhjäksi alta aikayksikön. Pidin liittymän visusti 4G:nä ja lukitsin myös luurista 4G käyttöön. Nyt parin vuoden aikana uskoisin, että modeemipiirit ovat parantuneet. Silti kuitenkin jatkan samalla linjalla. En näe mitään syytä 5G:lle. Varsinkaan kun täällä Suomessa ainakin 5G:ssä on yksi selkeä puute. Se ei välitä puheliikennettä. Eli puhelin joka tapauksessa vaihtaa 4G:lle kun puhelua puhutaan. Miksi turha modeemien renkkaus edes takaisin? Se on aina purkkaviritys. Parempi on, että se on yhtä ja samaa, niin puhe kuin datakin. 4G:ssä on. Samoin 4G:n nopeudet on aivan riittävät.

    Kuitenkin tuli ihan toinen ongelma. 4G-liittymän löytäminen järkevillä spekseillä oli tehty vaikeaksi. Vaivihkaa liittymävaihtoehdot oli muuttunut älyttömiksi. Hinta korkeampi ja nopeus 0,5 - 20 Mt. Tiedän kyllä, että 20 riittää hienosti puhelimen käyttöön, mutta jos tulee upittua kentällä jonkin verran kuvia pilveen, olisi nyt kiva, että nopeus olisi ollut edes se vanha 150 Mt. Verkkokaupassa oli kuitenkin Telian tiski ja sieltä sain 200 Mt 4G liittymään vielä päivitettyä ja hintakin on ihan kiva, vaikka nousikin vitosella vanhaan nähden. Ei sentään viidellätoista.

    Toisekseen, 4G tulee koko ajan pikkusen paremmaksi kun useammat vaihtaa 5G:n puolelle. Puheluliikenteelle ei tietysti enempää kaistaa ole kun 5G-liittymätkin 4G:tä käyttävät mutta dataliikenteelle riittää enemmän ruuhkatonta kaistaa. Kuten aikaisemmassa kirjoitelmassakin kirjoitit.

    On 5G:stä sentään se etu, vaikka muutoin se vaikuttaa kyllä täysin turhalta.

    - Markus

    VastaaPoista
  2. Miksi turha modeemien renkkaus edes takaisin? Se on aina purkkaviritys. Parempi on, että se on yhtä ja samaa, niin puhe kuin datakin. 4G:ssä on. Samoin 4G:n nopeudet on aivan riittävät.

    Ei niissä sinun puhelimissa ole sitten 3G:n aikojen ollut aina enää erillisiä "modeemi-piirejä" aina kutakin jokaista mobiili standardia ole ollut. Uudemmat piirit tukevat aina myös edellistä 1-2 yleistä mobiili standardia.

    Radioden toteutukset ovat nykyisin ohjelmisto-radioita, joilla hoidetaan eri protokollia virtualisoitu radion reaaliaika käyttöjärjestelmän ja suorittimen avulla, niin että syntyy vaikutelma siitä että olisi useita eri radioita.

    Yhdistämällä toimintoja samaan piiriin voidaan helpommin vaihdella hyvin nopeasti tarpeen mukaan sen protokollan käyttöä mitä tarvitaan, niin että syntyy vaikutelma että olisi useampi radio kun on todellisuudessa. Myös tukiasemien päässä tehdään samaa ja taajuuksien yhteiskäyttö onnistuu paremmin kun ei ole eri yksiköitä joiden kanssa pitäisi koordinoida ettei yritetä huutaa kilpaa.

    Ja sitä mukaa kun 4G käyttö vähenee voidaan taajuuksia allokoida enemmän 5G:lle. Toiveet siitä, että €G pitemmäksi aikaa nopeutuisi kun väki siirtyy 5G:n ei mitä ilmeisemmin tule käyttäjille laajemmin näkymään.

    VastaaPoista