NAS säilyttää tiedostosi

Vuosien varrella olen kokeillut erilaisia tapoja tiedostojen säilyttämiseen. Aluksi olivat levykkeet, sitten poltin tiedostoja rompuille, sitten tulivat usb-muistitikut ja lopulta pilvi. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolet. 

Käytännössä paras tapa suurten tiedostomäärien tallentamiseen on ollut käyttää tavallisia kiintolevyjä. Levyt ovat edullisia ja tieto säilyy vuosia. Levy on kuitenkin kytkettävä tietokoneeseen, mikä vaatii kannen avaamista ja kytkentöjen kanssa sähläämistä. Vanhat biosit eivät myöskään tue yli kahden teran levyjä.

Toinen tapa on usb-kelkka, joita itsellä on ollut varmaan tusina. Ne ovat muuten käteviä, mutta siirtonopeus jää alhaiseksi eikä SMART-tieto kulje usb-väylän yli, joten levyn kuntoa tai käyttötuntien määrää ei pysty seuraamaan. Jos levy on vieraasta käyttöjärjestelmästä (kuten NAS-asemasta), Windows ei välttämättä pysty osioimaan tai alustamaan sitä.

Usb-tikut voivat olla ikävä yllätys. Ellei niitä käytetä, varaus häviää ajan myötä ja vuosien päästä kaikki tikun tiedostot eivät enää avaudu. 

Arkiset työtiedostot olen säilyttänyt lähiverkon jaetulla levyllä, mutta siinäkin on ongelmansa. Olen huomannut joidenkin kuvatiedostojen vioittuneen ilmeisesti luku- tai kirjoitusvirheiden seurauksena. Tieto lukuvirheistä ei kuitenkaan välity työasemalle, joten vioittuneet tiedostot ovat päässeet varmuuskopioille asti eikä virheetöntä versiota enää ole saatavilla. 

Tämä on käsittämätön rajoitus Windowsissa. Jos levyasema tuottaa lukuvirheen, tieto tallentuu lokiin (Tapahtumienvalvonta), mutta siitä ei anneta välitöntä ilmoitusta käyttäjälle. Siksi virheet voivat jäädä havaitsematta.

Viimeksi olen perehtynyt NAS-maailmaan. Erillinen tallennusasema tarjoaa monia etuja: RAID-tekniikka mahdollistaa vikaantuneen levyn vaihtamisen lennossa. RAID myös lisää kirjoitus- ja lukunopeutta, koska levyjä luetaan vuorotellen ja tieto hajautetaan useammalle levylle (RAID 5).

Vuosien varrella itselle on kertynyt kymmeniä käytöstä poistettuja 0,5-4 teratavun levyjä, jotka kyllä toimivat vielä, mutta ovat sen verran käytettyjä, että saattavat pettää milloin tahansa. NAS-asema riittävällä redundanssilla mahdollistaa levyjen hyödyntämisen tappiin asti.

Yleiskuva selaimella toimivasta hallintaohjelmasta.

Olen käyttänyt Synologyn pieniä NAS-malleja, mutta yritys rajoitti tukensa vain hyväksyttyihin levymerkkeihin, mikä ei käynyt minulle. Viiden levyn QNAP TS-932 osoittautui sitä vastoin mainioksi hankinnaksi käytettynä. Tavallisten RAID-ominaisuuksien lisäksi siinä on mm. seuraavia lisäominaisuuksia:

• Hälytykset sähköpostiin tai tekstiviestillä levyn täyttymisestä, mahdollisista virheistä, ylikuumenemisista tms.
• Ajastettava levyn kunnon automaattinen tarkistus (SMART, tiedostojen tarkistus, SSD trim ym)
• SSD-levyjen käyttö luku- ja kirjoitustoimintojen nopeuttamiseen (4 SSD-paikkaa)
• Snapshot-varmistukset (vain muuttuneet kohdat tallennetaan)
• Automaattinen varalevyn käyttöönotto, jos neljän levyn RAID 10 sitä vaatii
• Disk Analyzer -palvelu, joka vertaa levyjen käyttötietoja muiden käyttäjien samanlaisiin levyihin ja pystyy ennakoimaan hajoamista

Huonoja puolia RAIDissa:

• Kunnollinen NAS-asema on vähintään 500 euron investointi (+levyt)
• RAID ei ole varmuuskopio, se tarvitaan jatkossakin erikseen (toinen RAID tai netin yli yksittäiselle levyasemalle jossain muualla)
• Kaikki muutosoperaatiot (levyn vaihto, RAID-tason muutos) kestävät ikuisuuksia (no, 4-12 tuntia), vaikka asemassa ei edes olisi tiedostoja
• Levyjen kapasiteetista menee osa hukkaan, elleivät kaikki ole samaa kokoa (ja tietenkin RAID itsessään vie merkittävän osan kapasiteetista (25-50 %), turvallisuudella on hintansa)

Vielä muutama omakohtainen havainto NAS-hankintaa pohtivan neuvoksi:

• Älä tyydy yhden gigabitin verkkoliitäntään - vaikka 2,5G tuntuu nyt liioittelulta, se on helppo valjastaa käyttöön ja 10 G antaa jo vähän kasvuvaraakin (valitettavasti 2.5G nopeus nostaa heti hintaa, koska NAS lasketaan jo yritysmalliksi, kymppigigaisesta puhumattakaan)
• Hanki malli, jossa on vähintään neljä levypaikkaa
• Hanki yksi ylimääräinen levy valmiiksi; jos levy hajoaa, sen vaihtamisella on kiire
• Älä osta levyjä kerralla tai ainakaan samaa mallia, koska jos ne ovat samaa erää ne myös hajoavat ajallisesti lähekkäin
• Varmista, että kaikki levyt käyttävät 6 Gbit/s nopeutta (yhden 3 Gbit/s hidastaa kaikkia muitakin)
• Harjoittele vaihtoa etukäteen, jotta osaat toimia kun tilanne tulee eteen

Tulevaisuus on SSD-levyjen, mutta nekään eivät ole ikuisia. Työasemakäytössä niiden lukuvirheet menevät ohi silmien ja ne havaitaan vasta, kun on liian myöhäistä. Isojen levyjen kapasiteetti maksaa vielä liikaa. 

Unelmana on pienikokoinen NAS-asema pelkillä ssd-levyillä, jolloin yhdistyvät äänettömyys, nopeus ja kestävyys. Varsinkin Apple Mini -käyttäjät ovat panostaneet tähän vaihtoehtoon, koska Apple Minin sisäinen levy on pieni ja kallis. Nopea Thunderbolt tai 10 G Ethernet siirtävät dataa aivan kuin ulkoinen levy olisi koneen oma.

Juuri nyt sekä mekaaniset että ssd-levyt ovat kiven alla ja hinnat pilvissä datakeskusbuumin vuoksi. Siksi mahdollisuus hyödyntää nurkissa lojuvia vanhoja levyjä perinteisellä NAS-asemalla on erityisen houkutteleva. Puhdasta ssd-aikaa odotellessa.

Seuraavissa postauksissa muutamia mittauksia Qnap TS-932PX -asemasta.

Edullinen 2,5 Gigabitin verkkokortti

Viime aikoina hyllyyni ja työpöydälle on kertynyt kiinnostavia tuotteita, joiden jonoa yritän nyt purkaa. Nämä eivät ole testejä eivätkä tuotearvioita, vaan yksinkertaisesti havaintoja laitteista, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi.

Yksi projekteistani on päivittää toimiston pieni verkko 2,5 gigabittiin. Ensimmäinen hankinta on verkkokortti. TP-Linkin kortti TX201 maksoi Verkkokauppa.comissa vain 29,99 euroa (outo hinta, muuten), joten kävin hakemassa sen. 

Helppo ja simppeli, sehän toimi heti.

Aina ilahduttaa, kun käyttöönotto sujuu helposti ja kaikki toimii. TX201 kuuluu tähän kategoriaan. Pistin kortin väylään, käynnistin koneen ja... mitään ei tapahtunut. Lopulta tuli sininen kaatumisruutu.

Se oli oma vika. Olisi tietenkin ensin pitänyt disabloida emolevyllä valmiina oleva yhden gigabitin verkkoliitäntä. Sen tehtyäni käynnistin Windows 11:n uudelleen ja kaikki toimi heti. Paketissa oli mukana 8 senttimetrin cd-rom (vieläkö joku muistaa niitä?) ajureita varten, mutta sen käyttö olisi vaatinut kelkallisen lukuaseman ja niitä on enää lähinnä museoissa. Onneksi levyä ei tarvittu, kaikki toimi heti ja mahdolliset ajurit latautuivat automaattisesti. Mitään ei näkynyt ulospäin.

Pieni ja nätti.

Olisipa se aina näin helppoa!

Olin jo etukäteen hankkinut viiden portin 2.5G kytkimen, joten sain kortin kiinni siihen ja takapaneelissa oleva 2.5G merkkivalo syttyi (ne kaksi muuta ovat tietenkin 1G ja 100M varten). Myös Windows näytti linkkinopeuden olevan komeat 2500 megabittiä sekunnissa (Mbps).

Nopeus 2500 Mbps symmetrisenä - ainakin ensimmäiselle kytkimelle asti.

Windows näyttää, että kortti käyttää Realtekin piirejä.

Realtekin piirehin voi luottaa.

Entäs nyt - missä tätä nopeutta pääsisi hyödyntämään? Monella on kotona valokuidun päässä wifi-reititin, jossa on 2.5G portti. Siitä ei vielä ole paljon iloa, jos valokuidun nopeus on 1 gigabitti tai vähemmän.

Monissa NAS-asemissa on 2.5G liitäntä, sillä mekaaniset kiintolevyt täyttävät helposti 1 gigabitin verkon koko kaistan, jolloin verkosta tulee pullonkaula tiedostojen siirrolle. Tilanne vain pahenee, mikäli verkossa on samaan aikaan muutakin liikennettä. Jos koneissa on ssd-levyjä, jopa 2500 megabitin verkko menee tukkoon.

Siirtymä 2.5G-aikaan näyttää niin helpolta ja edulliselta, että taidan vaihtaa kaikkiin pöytäkoneisiin 2.5G-kortit ihan vain future-proof-mielessä.

Seuraava askel olisi 10G-nopeus, mutta silloin asiat menevät vaikeiksi. Kortit maksavat moninkertaisesti, kytkimet vielä enemmän. Se taso saa jäädä vielä odottamaan.

Kaapelitesteri Klein Tools Scout Pro 3 Starter Kit

Muutama vuosi sitten törmäsin kotiverkossa 100 megabitin nopeusrajoitukseen. Laajakaista toi kotiin nopeamman yhteyden, mutta jostain syystä laitteet saivat siitä irti vain sata megabittiä. Ihmettelin asiaa kunnes huomasin, että rajoituksen aiheutti yksi Ethernet-kaapeli. Se oli luokitukseltaan Cat 5e, mutta vain neljä kahdeksasta karvasta oli kytketty, ja se rajoitti nopeutta.

Vuosien varrella pahvilaatikkoon oli kertynyt iso kasa erilaisia Ethernet-kaapeleita. Oli Cat 5, 5e ja 6, eri pituisia ja eri värisiä. Päätin käydä ne läpi testerin avulla ja hankin Scout Pro 3:n (verkosta tilattuna 188 euroa). 

Scout Pro 3 kaapelitesteri

Pohjassa on irrotettava osa, joka toimii testattavan kaapelin vastakappaleena. Laitteella voi testata Ethernetin lisäksi myös vanhoja RJ11-puhelinjohtoja sekä antenneissa käytettyjä koaksiaalikaapeleita.

Starter Kit viittaa ilmeisesti siihen, että paketissa tulee joukko numeroita vastakappaleita. Niillä voi selvittää, mihin rasiaan esimerkiksi keskittimeen tulevat Ethernet-johdot on kytketty. Vastakappaleita voi hankkia lisää, jos testattava verkko on suuri.

Käyttö on helppoa, kytketään vain testattava piuha kiinni ja katsotaan, mitä laite näyttää. Normaalissa tapauksessa kaikki kahdeksan johdinta on kytketty ja numerot näkyvät suuruusjärjestyksessä.

Tässä ristikytkentäkaapeli, joita ennen käytettiin esimerkiksi kahden tietokoneen väliseen kytkentään.

Ristikytkentäkaapeli

Nykyään laitteet tunnistavat signaloinnin automaattisesti, eikä erityisiä kaapeleita enää tarvita. Tämänkin pitäisi siis toimia normaalisti.

Neljän johtimen (1, 2, 3 ja 6) kaapeli näyttää Fail:

Neljällä johtimella siirtyy max 100 Mbps

Erikoisin löytö kaapelilaatikosta oli Split-kaapeli, joka siirtää kahdeksalla johtimella kaksi neljän johtimen yhteyttä. 

Split-kaapeli

Tällaisella kikkailulla on voitu siirtää yhdessä kaapelissa kahden tietokoneen dataa erillään toisistaan, mutta molemmissa päissä (tietokoneet ja kytkin/reititin) yhteys on kuitenkin pitänyt jakaa kahteen erilliseen porttiin. Ei aavistustakaan, mistä moiset kaapelit ovat laatikkooni eksyneet.

Bonuksena testeri mittaa myös kaapelin pituuden metrin tarkkuudella.

Kaapelin pituusmittaus.

Mittaus perustuu kapasitanssiin ja sitä voi hienosäätää laitteen asetuksista, oletusarvo näytti kuitenkin toimivan ihan hyvin.

Tavalliset toimistokaapelit ovat suojaamattomia (UTP, unshielded twisted pair). Häiriöherkissä ympäristöissä käytetään suojattuja kaapeleita (FTP tai STP, suojaus kaikkien neljän kaapeliparin ympärillä tai ainoastaan koko nipun ympärillä). Testeri tunnistaa suojauksen ja näyttää termin Shielded näytössä. Suojattu kaapeli on paksumpi ja vaatii maadoituksen.

Kotiverkon rakentaja huomaa, että kaupoissa myydään eri luokituksen mukaisia kaapeleita. Kategoria 5 (Cat 5) on perustaso, joka pystyy 100 megabitin sekuntinopeuteen. Cat 5e rajana on 1000 megabittiä, Cat 6 on luokiteltu 10 gigabittiin sekunnissa ja Cat 7 jopa 100 gigabittiin sekunnissa (max 15 metrin etäisyydellä). 

Käytännössä luokituksilla ei näytä olevan suurtakaan merkitystä, joten korkeammista luokista on turha maksaa. Niissä on lähinnä parempi virheensieto pitkillä etäisyyksillä. Tärkeintä on varmistaa, että kaikki kahdeksan johdinta (karvaa) on kytketty. Sen näkee tarkkaan katsomalla paljaalla silmälläkin, sillä liittimen yläpinta on läpinäkyvä.

Reititinportin ledi palaa vihreänä, kun portti on lukittu 1000 Mbps -nopeudelle ja keltaisena, kun käytössä on alempi 100 Mbps -nopeus.

Uusissa wifi-reitittimissä näyttää myös olevan niin, että kaapelin tai laitteen vuoksi 100 Mbps nopeudelle lukittu portti näkyy hallintaohjelmaan keltaisena ja 1000 Mbps vihreänä. Hitaimmalle 10 Mbps tasolle ei ole omaa väriä. Kannattaa siis tarkistaa wifi-reitittimen hallintanäytöstä, että portit ovat kytkeytyneet oikealle nopeudelle.

Vajaa Ethernet-kaapeli siirtää vain 100 megabittiä sekunnissa

Kytkiessäni kotiverkkoa DNA 5G:n jälkeen huomasin oudon ilmiön: vaikka yhteys lähti reitittimestä yli 300 megabitin sekuntinopeudella, se tuli perille muihin laitteisiin vain 100 megabitillä.

Tutkin tarkemmin kaapeleita, joita on vuosien varrella kertynyt laatikkoon lähemmäs sata erilaista. Alle 100 megabitin nopeuksilla kaapelilla ei juuri ole merkitystä, kunhan siinä vain on standardit RJ45-liittimet molemmissa päissä. Yli 100 megabitin nopeuksilla luokituksella alkaa jo olla väliä, etenkin jos kaapeli on pitkä.

Kaupassa myydään (tai on ainakin myyty) CAT 5, CAT 5e ja CAT 6-luokituksen kaapeleita. Onko niillä käytännössä eroa? Kaikissa on samat 4x2 karvaa, eroa on vain häiriösuojauksessa. Jos kaapelin pituus ylittää 10 metriä (tai jos ympäristö on muuten erityisen häiriöinen) kannattaa varmistaa, että se on CAT 5e tai CAT 6 -tasoa. 

Miksi siis yksi keltainen kaapeli rajoitti nopeuden sataan megabittiin? Luokituksesta tai pituudesta ei ollut kyse, sillä kyseessä oli lyhyt CAT 5 -kaapeli.

Tavallinen CAT 5 UTP patch -kaapeli

Liitännässä oli kuitenkin kytketty vain osa karvoista.

Hitauden salaisuus: puuttuvat karvat

Vanhan standardin mukainen kaapeli ei enää pysynyt yli 100 megabitin verkon vauhdissa. Kaapelilaatikoista löytyi muitakin karsittuja kaapeleita. 

Miksi Elisa Viihteen mukana toimitetaan hidas kaapeli?

Yllättäen myös Elisa Viihde -purkin mukana tullut kaapeli oli hidasta mallia. Kyseessä täytyy olla tietoinen valinta, sillä myös uudemman purkin mukana oli tullut samanlainen kaapeli.

En osaa edes arvailla, miksi Elisa toimittaa tällaisen kaapelin purkin mukana.

Ilmeisesti samaa tekniikkaa on käytetty myös vanhoissa toimistoratkaisuissa, kun Ethernet-yhteys on haluttu tuoda samalla kaapeloinnilla puhelinverkon kanssa. Näitäkin kaapeleita löytyi laatikosta. 

Jos siis verkosta ei tunnu irtoavan täyttä nopeutta, kannattaa tarkistaa että välikaapeleissa on kytketty kaikki kahdeksan johdinta. 

Lisätty 19.12.2020: Vielä yksi "vajaa" kaapeli, jossa merkintä RJ12-RJ45. Tätä on käytetty toimistotalossa tuomaan 100 Mbps Ethernet-yhteys lankapuhelimen tapaan.

RJ12-RJ45 kaapeli

Vanha puhelinjohto käytti samanlaista, mutta kapeampaa liitintä (RJ11).