Canon R6 Mark II kokemuksia kaksi vuotta myöhemmin

Olen nyt kuvannut pari vuotta Canon R6 Mark II:lla. Siirtymä 10 vuotta vanhasta peilikamerasta (5Dm3) oli melkoinen loikka. Välissä oli myös 1-sarjan peilikamera sekä perus-R, joka kuitenkin jäi vähälle käytölle ja on toiminut lähinnä videoneuvotteluissa.

Muutama asia R6 Mark II:ssa on yllättänyt, yleensä positiivisesti.

Kuvanlaatu ja tarkennus

Kuvanlaadun parantumisen huomaa varsinkin sisätilojen tapahtumakuvauksessa. R6:n raw-kuvat ovat selvästi "puhtaampia" ja valmiimpia kuin vanhassa peilikamerassa, joten Lightroom-muokkausta tarvitaan vain vähän. Tämä on mainio asia ja nopeuttaa työnkulkua. Silmät tunnistava tarkennus on myös mainio toiminto, miten sitä ennen pärjäsikään?

Pakattu CRAW

Lievästi pakattu raw-formaatti säästää muistikorttia ja levytilaa. Kuvat vievät yleensä 12-20 megatavua. Ilman pakkausta tilankulutus olisi noin kaksinkertainen.

16 + 35 mm yhdistelmä

R-sarjan pienet ja kevyet objektiivit ovat mainioita. Messuilla kierrellessä 16 mm F2,8 ja 25 mm F1,8 riittävät lähes kaikkeen kuvaukseen. Toinen kulkee kameran nokalla, toinen taskussa. Miinuksena on tietenkin vaihtamisen vaiva, mutta keveys ja hyvä valovoima korvaavat puutteet. 16-millisen kuva varsinkin suurella aukolla vaatii paljon ohjelmallista korjausta, mutta kamera tai Lightroom tekevät sen automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. 

Canon R6 Mark II ja 16 mm sekä 35 mm objektiivit. 

Kennon suojaverho

Jos muistaa katkaista virran aina lasia vaihtaessa, kennon eteen laskeutuu suojaverho ja estää pölyn kertymistä kennolle. Ratkaisu tuntuu käytännössä toimivalta, eikä kennoa ole tarvinnut puhdistaa kahden vuoden aikana kertaakaan.

Kaksi korttipaikkaa

Enpä osannut kuvitella, miten paljon hyötyä on kahdesta korttipaikasta. On näppärää ohjata videot toiselle ja kuvat toiselle kortille. Lisäksi kaksi korttia antaa mielenrauhan, kun lähtee kuvaamaan. Vaikka toinen kortti täyttyisi tai hajoaisi, kamerassa on aina toinen kortti varalla. 

Elektroninen suljin

Täysin äänetön elektroninen suljin on mainio, vaikka ei sovellukaan kaikkiin tilanteisiin (salamakuvaus, loisteputkien välkyntä). Kerran kuvasin 1DX Mark II:lla konserttia kirkossa ja väliajalla takapenkissä istunut rouva tuli valittamaan äänekkäästä sulkimesta. Näin siitä huolimatta, että käytössä oli kameran hiljainen tila. Tätä elektronisella sulkimella ei koskaan tapahdu. 

Panoraamakuvaus

Panoraamakuvauksen löysin vasta tänä kesänä, mutta joissakin tilanteissa se on hyvinkin näppärä. Erikoista, ettei toimintoa löydy kalliimmista malleista (R, R5, R3, R1). Miksi tämä pitäisi rajata vain halvempiin kameroihin?

Kuvan koko Windowsissa 5999x3999

Jostain syystä Windows näyttää kuvatiedoston mitoiksi 5999x3999 kuvapistettä. Mihin häviää yksi piste vaaka- ja pystysuunnassa? Lightroom ja Photoshop näyttävät koon oikein. Ei iso asia, mutta kummastuttaa.

Puuttuvan pikselin arvoitus?

Sitten muutamia vähemmän ilahduttaneita asioita.

Käynnistysviive

Kameran herätessä kestää joitakin sekunnin osia, ennen kuin lcd-näyttö sopeutuu valoon ja saa kuvan näkymään. Viive ei ole pitkä, mutta silti ärsyttävä ja jotain, mitä peilikameroissa ei ollut.

EF- ja RF-objektiivien sekakäyttö

EF/RF-adapteri mahdollistaa vanhojen objektiivien käytön, mutta sekakäyttö on yllättävän hankalaa. Jos adaptereita on vain yksi, se jää aina väärään EF-objektiiviin tai saattaa unohtua kokonaan. Kerran havahduin vasta matkalla, että kamerassa kiinni ollut RF-objektiivi kyllä toimi, mutta 100-400 oli turha, koska adapteri oli unohtunut.

Kuvaustilanteessa ei riitä, että vaihtaa objektiivia, vaan pitää vaihtaa myös adapteria. Jos EF-laseja on monta, jokaiselle kannattaa hankkia oma adapteri - ja siinä taas ei ole paljon järkeä. Uudet RF-lasit ovat houkuttelevia, mutta L-sarjan mallit superkalliita, joten kaluston vaihtaminen tulee kalliiksi.

Ei GPS:ää

Jostain syystä Canon pihtailee GPS-ominaisuuden kanssa ja on varannut sen vain R3- ja R1-malleihin. Syytä on vaikea käsittää. Onneksi vanha GP-E2 lisälaite kameran päällä toimii edelleen, mutta sen valmistus on lopetettu. Canonin suositus on käyttää älypuhelimen GPS:ää, mutta ainakin omassa käytössäni se toimii huonosti. Sijaintitieto siirtyy iPhonesta vain, mikäli Canon Connect -sovellus on aktiivisena puhelimen näytöllä. Jos puhelin menee lepotilaan tai sovellus jää taustalle, sijainti ei päivity kameraan. Androidilla en ole edes kokeillut, kun iPhonellakin on näin hankalaa. Katso myös seuraava kohta eli...

Langattomat toiminnot tökkivät

Canon tukee Bluetoothia ja wifiä, mutta käytännössä tiedonsiirto on hankalaa. Yhteyksien asentaminen on työlästä ja vaati tunnin pähkäilyn asetusten kanssa. Miksei kameraa ja puhelinta voi parittaa kuten muitakin BT-lisälaitteita? Mikseivät kameran asetukset voi olla samanlaisia kuin muissa bt/wifi-laitteissa?

Kun asetukset viimein saa toimimaan, kuvat siirtyvät kyllä näppärästi puhelimeen ja kameraa voi myös etäohjata sovelluksella, mutta miksei kuvia voi ohjata vaikka pilvipalveluun, joka synkronoisi ne saman tien pöytäkoneelle? Ja tämä kaikki siis matkalla oltaessa, ei studiossa. Urheilukuvaajien käyttämä FTP-siirto ei ole tavalliselle käyttäjälle sopiva vaihtoehto.

Canonilla on kuville oma pilvipalvelu, jota testasin, mutta sitten tapahtui jotain merkillistä. Kun kuvien siirto oli käytössä, kameran akku tyhjeni vaikka kamera oli sammutettuna. Ilmiö toistui monta kertaa, enkä keksinyt mikä oli syynä. Varmuuden vuoksi luovuin siitä, koska pelko tyhjästä akusta kummitteli aina mielessä.

Valkotasapaino elää etsimessä

Itsestään selvä asia, jota en tullut ajatelleeksi: peilittömässä valkotasapaino näkyy jo kuvattaessa. Tarkemmin sanoen sen etsiminen näkyy, käynnistyksen jälkeen kestää hetken aikaa ennen kuin kamera päättää, mikä on valaistukseen sopiva asetus. Näinhän kameran tietenkin täytyy toimia, se ei vain peilikamerassa koskaan tullut näkyväksi.

Sarjakuvauksen täyttämä puskuri

Sarjakuvauksen jälkeen kestää aikansa, kun kamera kirjoittaa kuvat muistikortille, etenkin jos kortti on hidas. Jos kirjoittaminen on yhä kesken, uusia kuvia voi kuitenkin ottaa, jolloin kirjoitus pysähtyy hetkeksi. Mutta jos puskuri on päässyt täyteen, kamera tuntuu lukittuvan kunnes kaikki odottavat kuvat on ehditty kirjoittaa kortille. En ole täysin päässyt sinuiksi tämän ilmiön kanssa, mutta olen oppinut varomaan puskurin täyttämistä.

Ideoita kameravalmistajille

Digijärkkärit ovat kehittyneet huimasti yli 20 vuoden aikana, kun olen niitä käyttänyt. Kokemukseni ovat lähinnä Canon-maailmasta, mutta muutama asia on jäänyt hampaankoloon. Tässä siis vapaasti käytettäviksi ideoita tuleviin kameramalleihin.

Pitkät tiedostonimet

Digikamerat taitavat olla ainoita, jotka käyttävät edelleen vanhasta DOS-maailmasta periytyviä 8+3 merkin tiedostonimiä. Miksi ihmeessä? Miksei pidempiä, paremmin kuvaavia nimiä voi asettaa jo kamerassa? 

Asetukset tietokoneen kautta

Kamerat itsessään ovat melkoisia tietokoneita, mutta silti asetukset pitää tehdä valikkorakenteella, joka oli ehkä riittävä 20 vuotta sitten, mutta joka tämän päivän maailmassa on täyteen ahdettu ja ylikuormitettu. Ainakin Canonin kameroissa sanoja katkaistaan niin lyhyiksi, että on vaikea saada selvää, mitä mikin asetus tarkoittaa.

Miksei asetuksia voisi tehdä Windows/Mac-sovelluksella tai edes puhelimella? Näytöllä olisi riittävästi tilaa hyvälle käyttöliittymälle ja asetuksia voisi tallentaa valmiiksi tiedostoiksi, joita sitten kutsuisi käyttöön kuvaustilanteen mukaan. 

Uudet kuvaformaatit

Jpeg- ja raw-tiedostot hallitsevat edelleen käyttöä. Joissakin kameroissa on HEIF/HEIC, jonka ongelma tulikin jo tuossa ilmi: edes kuvatekniikan nimitys ei ole standardi, kuvista puhumattakaan. Ilmeisesti väriavaruuksien eroista johtuen ei ole mitään takeita sille, että kuvat aukeaisivat Windowsissa tai Linuxissa. Macissä tuki toimii paremmin, sekä iPhonen käyttämille HEIC-kuville että järkkärien HEIF-kuville.

Parempi formaatti tarvitaan, koska yli 30 vuotta vanha jpeg on jäänyt ajasta jälkeen. Se ei tue yli 8-bittistä värisyvyyttä eikä monia muitakaan uusia kehittyneitä ominaisuuksia. Nykyprosessoreilla pakkaustekniikka voisi olla huomattavasti tehokkaampaa. Jpeg XL kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, eikä sen lisenssi edes maksa mitään.

GPS

Miksi niin harvassa kalliissa kamerassa on sisäänrakennettu GPS? Puhelimissa se on aina, koska tieto tarvitaan navigointiin, ja samalla paikkatiedot menee myös valokuviin. Järkkärin pitäisi pystyä samaan, maksaahan se monin verroin enemmän kuin halpa älypuhelin. 

Aukon haarukointi

Kameroissa on valotuksen haarukointi, mutta aukon haarukointia ei ole ainakaan Canonin malleissa, tuskin monessa muussakaan. Monta kertaa olisi hyödyllistä saada yhdellä painalluksella monta kuvaa eri aukoilla, jotta esimerkiksi lentokoneen propellit näkyisivät kauniisti (totta, siinä on kyse valotusajasta, mutta sen voisi hoitaa myös aukolla) tai kuvattava kohde saisi juuri sopivan syväterävyyden. Tämä ominaisuus olisi nähdäkseni hyvin helppo toteuttaa, mutta jostain syystä ei?

Kuvien siirto langattomasti

Monissa kameroissa kuvien siirto langattomasti onnistuu ainakin studiossa suoraan tietokoneen levylle. Ulkona toimii sitten mobiilidata - ja FTP-protokolla. (S)FTP on käytössä toimituksissa, mutta eikö tässäkin voisi jo siirtyä nykyaikaan niin, että kuvat siirtyisivät tietokoneelle suoraan haluttuun kansioon ihan SMB-tekniikalla? Kuvat saa kyllä siirtymään ohjelmaan (kuten Lightroom tai kameran oma hallintasovellus), mutta miksei voisi olla palvelua, joka lähettäisi kuvat kentältä suoraan oman tietokoneen haluttuun kansioon?

Ehkä tämän saisi toimimaan nykyisilläkin tekniikoilla ja kikkailulla, mutta se vaatii hankalaa virittelyä. Ainakin Canonilla datasiirto-ominaisuudet on toteutettu niin monimutkaisesti, että harva jaksaa viritellä loppuun asti edes kuvien lähttämistä. 

Unicode ja ä-kirjain, kaksi vaihtoehtoa

Unicode-merkkijärjestelmään siirtymisen piti poistaa suomalaisten ääkkösongelmat, samoin kuin kaikkien muidenkin maailman merkkijärjestelmien ongelmat. Vasta äskettäin havahduin huomaamaan, ettei asia olekaan ihan niin yksinkertainen.

Pienen ä-kirjaimen koodi on 228, sama kuin vanhassa ISO Latin 8859-järjestelmässä eli heksana 0xE4 (Unicode-järjestelmässä U+00E4). UTF-8 -koodauksella merkki on 0xC3 0xA4. 

Äskettäin löysin arkistolevyltäni pdf- ja m4a-tiedostoja, joiden ä-kirjain olikin koodattu kahtena erillisenä merkkinä: ensin pikku-a ja sitten Unicode-merkki U+0308 (kymmenjärjestelmässä 776) eli yläpisteet. Pieni ä muodostetaan siis a-kirjaimesta ja piirtämällä sen päälle kaksi pistettä (\0308), aivan kuin käsin tekstatessa. 

Yllättävää kyllä, molemmat ovat standardinmukaisia tapoja ä-kirjaimen esittämiseen. Meillä on siis kaksi eri koodinumeroa ä-kirjaimelle. 

Windows peittää asian hyvin. Tiedostolistauksesta on mahdoton havaita eroa aidon ä:n ja a+pisteet -kirjainten välillä. 

Merkkipohjaisessa ikkunassa ero näkyy kuitenkin selvästi, sillä se ei tue Unicodea.

Ä-kirjaimet näkyvät väärin.

Ilmeisesti kaikki nykyiset sovellukset tukevat Unicodea, koska graafisen käyttöliittymän kautta erikoiset ä:t eivät ole aiheuttaneet mitään ongelmia. Huomasin ne vasta Python-koodauksessa, kun ohjelma kaatui virheeseen. Pythonin sisällä ä:t eivät silloinkaan olleet ongelma. 

Merkkejä voi tarkastella Excelissä.

Unicode-palauttaa merkin koodinumeron.

Solussa C2 on sana "näyttäjät" kahden merkin ä-kirjaimella (tässä sama leikepöydän kautta Liitä pelkkä teksti siirrettynä: näyttäjät), solussa C7 tavallisella yhden merkin kirjaimella. Molemmat näyttävät samoilta, mutta kun sana puretaan kirjaimiksi (=MID($C$2;D1;1)) havaitaan, että toinen kirjain on a ja kolmas näkyy tyhjänä. Alla vastaavat Unicode-arvot 97 (a) ja yläpisteet (776). Sama toistuu jokaisen ä-kirjaimen kohdalla.

Näppäimistöltä itse kirjoitettu sanat "näyttäjät" näkyy tavallisilla ä-kirjaimilla (228). Myös merkkijonon pituus (=LEN()) antaa eri tulokset, sillä se laskee ä:n kahtena merkkinä.

Erikoista kyllä, Excelin vertailufunktio =IF näkee merkkijonot samoina:

Eri pituiset merkkijonot ovatkin samoja?

Tässä on kyllä ihmettelemistä: miten kaksi merkkijonoa voivat olla samoja, vaikka toisen pituus on 12 ja toisen 9 merkkiä? Ilmeisesti osa Excelin funktioista tunnistaa yläpisteiden käytön ja osa ei. 

Kuvan funktiot ovat englanninkielisiä, koska vaihdoin tarkoituksella Excelin englanninkieliseksi. Sama ero näkyy kuitenkin myös suomenkielisissä funktioissa. 

Eron voi havaita myös muissa sovelluksissa. Wordissä osa fonteista käsittelee yläpisteitä oikein, osa ei. Vanha Arial perusmuodossa näkyy oikein:

Arial näkyy oikein.

Arial Black sekä monet eksoottisemmat fontit, jopa Windowsin mukana tulevat, näyttävät erilliset yläpisteet väärin:

Arial Black näkyy väärin.

On vaikea ymmärtää, miksi standardiin on otettu tällainen mahdollisuus. Vähintäänkin voisi todeta, että kaksiosaiset kirjaimet merkeille, joilla on oma koodinsa, ovat kiellettyjä. Nyt tarjolla on erikoinen sudenkuoppa, joka hämmentää siihen putoavia käyttäjiä.

Pythonissa on Unicode-merkkien käsittelyyn unicodedata.normalize(form, unistr), joka sekä normalisoi (normal form C, canonical composition) että laajentaa (normal form D, canonical decomposition) kahdesta osasta koostuvia merkkejä. Tämä ei tosiaan ole pelkän ä-kirjaimen eikä suomalaisten ongelma.

Pythonissa form voi saada neljä eri arvoa: NFC, NFD, NKFC ja NKFD. Yhden merkin ä-kirjaimiin päästään kutsumalla esim. teksti=unicodedata.normalize('NFC', teksti).

Itselleni on arvoitus, mitkä sovellukset tuottavat tiedostonimiin kahden merkin ääkkösiä. Pdf-tiedostot olivat ilmeisesti peräisin Macistä ja Adoben taitto-ohjelmasta, mutta äänitiedoston tuottanutta ohjelmaa en pystynyt jäljittämään. Vinkit ovat tervetulleita.

Järjestelmäkameran panoraama-kuvaus (ja muita puhelimista tuttuja ominaisuuksia)

Kesälomareissulla tuli ihasteltua Kolin jylhiä maisemia. Vanhasta tottumuksesta otin esiin puhelimen ja panoroin sillä Pielisen pintaa. 

Olen mielessä kuvitellut, että tämä kansallismaisemaksi kutsuttu hieno paikka katsoisi länteen päin, siis kohti Keski-Suomea. Mutta eihän se niin olekaan. Koli avautuu itään ja koska huippu on 253 metriä Pielisen vedenpinnan yläpuolella, näkymä yltää laskennallisesti aina Venäjän puolelle. Rajalle on matkaa vain hieman runsaat 50 kilometriä. Ilman auer estää varsinaisesti näkemästä Venäjälle, eikä siellä mitään näkemistä olekaan. Rajan takana ei ole korkeita rakennuksia, vain metsää.

Kansallismaisema näyttää siis Venäjälle, mikä 1800-luvulla ei ollut iso asia, mutta tänään yllätti ainakin minut. Juuri siksi Kolin kauneimmat kuvat otetaankin auringon noustessa Pielisen horisontin takaa.

Mutta se valokuvaus. Vasta myöhemmin oivalsin, että myös Canon R6 Mark II -kamerassa on sisäänrakennettu panoraamakuvaus. Ei tarvitse neuloa kuvia yhteen Photoshopissa tai Lightroomissa. 

Toiminto löytyy SCN-tilassa. Itseltäni aiempien kameroiden SCENE-tilat ovat jääneet käyttämättä, koska aiemmin niissä oli vain aloittelijalle tarkoitettuja tiloja. Henkilökuvaus-tila ottaa käyttöön suurimman aukon taustan sumentamiseksi ja ilmeisesti säätää jpeg-kuvissa ihon sävyjä, mutta siinä kaikki.

R6m2:ssa on muutama aidosti hyödyllinen SCENE-tila. Panoraamakuvaus on niistä yksi. Opaskirja käsittelee sitä(kin) vain lyhyesti, mutta kokeilemalla selviävät loput. Koska valotus lukitaan aloituspisteen mukaan, kannattaa harkita panoroiko oikealta vasemmalle vai päinvastoin. Videossa suunnalla olisi isokin merkitys, still-kuvissa ei.

Toisin kuin puhelimissa, oikeissa kameroissa zoom-objektiivin polttoväliä säätämällä voi vaikuttaa syntyvän kuvan vääristymiin. Kokeilu kannattaa! Omissa kokeiluissani tämä oli mielestäni aika hyvä.

Tässä oli ennen MTV:n Pöllölaakso rakennuksineen.

Panoraamakuvausta varten laukaisinta pidetään pohjaan painettuna kameran kääntämisen ajan. Helposti tulee käännettyä liian nopeasti, sillä suljin raksuttaa koko ajan. Silloin panoraama voi katketa liian aikaisin. Maltti on valttia. Kuvauksen alkaessa ylä- ja alareunasta leikkautuu osa pois, mikä täytyy huomioida kuvaa sommiteltaessa. Kuvan korkeus on aina 2800 pikseliä, vain leveys vaihtelee. 

Panoraamat ovat aina jpeg-tiedostoja; esimerkkitiedosto oli 7680x2800 pikseliä ja sen tiedostokoko noin 12 megatavua. Harmi kyllä GPS-koordinaatit eivät tallennu kuviin, vaikka juuri maisemakuvauksessa sijaintitiedoista olisi myöhemmin paljon iloa. Varmuuden vuoksi kannattaa ottaa siis yksi tavallinen kuva muistoksi panoraaman kuvauspaikoista.

Seuraavaan blogikirjoitukseen sitten muutama sana muista hyödyllisistä kuvaustiloista.

Lisäys 15.9.2024: SCN-tilaa ja sen myötä mm. panoraamakuvausta ei ole vanhassa R5:ssä eikä myöskään uudessa, juuri julkistetussa R5 Mark II:ssa. Harmillinen puute. Ehkä Canonilla ajatellaan, ettei kalliimmassa mallissa tarvita tällaista "harrastajaominaisuutta". Sitä ei ole myöskään R3:ssa. 

Täydellistä jatkojohtoa etsimässä

Sähkötöpseleitä ei ole koskaan liikaa, ei edes tarpeeksi. Toimistolla on suuri määrä erilaisia pienlaitteita, joista jokainen vaatii oman muuntajansa. Erityisen paljon niitä on videotyöasemassa, jossa pitää olla mm. monta tietokonetta, pari isoa näyttöä, kamera, valot, videomikseri jne. Mikään määrä jatkojohtoja ja jakorasioita ei tunnu riittävän.

Ratkaisu olisi EU:n ajama universaali USB-C. Jos sama laturi kävisi kaikkiin laitteisiin (pois lukien isot tietokoneet), töpselien sijaan tarvittaisiin vain muutama tehokas USB-C-muuntaja ja riittävän monta USB-porttia. Siihen on kuitenkin vielä matkaa. 

Onneksi jatkojohdot ovat kuitenkin kehittyneet. Clas Ohlson sekä tavaratalojen sähköosastot ovat täynnä erilaisia laajennuksia, joilla pistorasioiden määrä moninkertaistuu. Kaikissa on virtakytkin, osassa myös USB-A ja jopa USB-C portteja. Täydellistä mallia en kuitenkaan ole vielä löytänyt. Harvassa on esimerkiksi kiinnitysmahdollisuutta pöydän alle vaakatasoon. Pohjassa saattaa olla yksi reikä seinäkiinnitystä varten, mutta ylösalainen asennus vaatisi neljä ruuvipaikkaa.

Monissa jatkojohdoissa paino on sanalla jatko: seinään menevä kaapeli on turhan pitkä, kun tarkoitus on vain lisätä työpöydällä olevien vastakkeiden määrää. Joskus riittäisi yksi metri, vanhaa jakorasiaa laajennettaessa jopa 10 senttiä. 

Innovatiivinen Gelian malli.

Yksi parhaista on löydöistä on Gelia, jonka löysin S-marketista. Siinä on kaksi usb-porttia ja innovatiivinen rasiajärjestelmä, jossa yhteen reikään mahtuu tavallisen pistokkeen sijaan kaksi ohutta maadottamatonta virtajohtoa. En tiedä, onko tämä ihan standardinmukainen tai edes sallittu ratkaisu, mutta kuva näyttää sen käytännöllisyyden.

Kaksi ohutta pistoketta yhteen vastakkeeseen.

Jakorasiaan mahtuu siis kuusi isoa tai kaksitoista ohutta pistoketta. Mutta tämäkään ei ratkaise kaikkia ongelmia, sillä osa laitteista käyttää kiinteää muuntajaa, joka usein peittää osan naapuripaikasta ja estää sen käytön täysikokoiselle pistokkeelle.

Irrotuskin on helppoa.

Gelian mallissa on ajateltu jopa jatkojohdon oman pistokkeen irrotusta, sillä sitä varten on sormeen menevä lenkki.

Edes Gelia ei sovellu hyvin pöydän alapintaan kiinnitettäväksi. Siinä on kyllä kaksi plus-merkin muotoista reikää, mutta ruuvin kantoja on vaikea saada niistä läpi. 

Clas Ohlsonilta löytyy "seinäkiinnike jatkojohdolle" (36-3293), joka on ilmeisesti tarkoitettu rasian kiinnittämiseen pystysuoraan. Rautojen ote on kuitenkin niin tiukka ja varustettu pienillä kynsillä, että se pitää rasian paikoillaan myös ylösalaisin. Varmimmaksi vakuudeksi voi vielä laittaa toisen raudan vastakkaisesta suunnasta, joskin silloin sijoitus täytyy miettiä tarkkaan, jottei se peitä pistokkeen reikää. 

Jatkojohdon seinäkiinnike.

Kiinnikepaketti maksaa noin 5 euroa ja siinä on neljä rautaa sekä kahdeksan niihin sopivaa ruuvia. Yhdellä paketilla saa siten sopivasti kiinnitettyä yhden jatkojohdon.

Seinäkiinnike käytössä sähköpöydän alapintaan kiinnitettynä.

Vielä varoituksen sana: vanhat jakorasiat ovat niin leveitä, ettei raudan aukeama riitä. Nykyisiin kapeampiin malleihin leveys riittää hyvin. Clas Ohlsonilla on jopa malleja, joissa muovikuori on pyöristetty jokaisen vastakkeen ympärillä (kuva yllä), jolloin ohuin kohta on jopa liian kapea kiinnitysraudalle ja vaatii siksi toisen kiinnikkeen rasian yläpuolelle.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy miehekkään kokoinen ja massiivinen 10-reikäinen jakorasia, jossa on kunnolliset neljä kiinnityskohtaa. Kaikkia vastakkeita ei kuitenkaan pysty käyttämään, koska viereisen paikan muuntaja vie tilaa naapurin puolelta, ja viereen asennettu laajennus tarvitsee sekin yhden paikan. 

Ei ihme, että paikat loppuvat aina kesken.

Pilkku tuottaa ongelmia Office-sovellusten tiedostonimissä Onedrivella

Tässä on kiinnostava ilmiö: jos tallentaa Wordistä, Excelistä tai Powerpointista tiedoston Onedrivelle, nimessä oleva pilkku näkyy väärin. Ei mikään iso ongelma, mutta kiinnostava kuitenkin. Miksi pilkku ei kelpaa?

Vielä kiinnostavammaksi se muuttuu kun huomaa, ettei kyse ole Onedrivesta vaan Office-sovelluksista.  Ne näyttävät tiedostonimen väärin, mutta Onedriveen nimi tallentuu oikein pilkun kera. Muilla sovelluksilla, kuten Muistiolla, pilkkunimiä voi tallentaa normaalisti. Pilkkunimiä voi myös avata normaalisti Wordillä, mutta silloinkin pilkku näkyy ikkunapalkissa väärin.

Word näyttää tiedostonimen pilkun muodossa ^J.

Voisi kuvitella, että kyse on yksinkertaisesta bugista, mutta tämä on ollut alusta lähtien ja kyse on pikemminkin dokumentoidusta ominaisuudesta. Muut ongelmalliset merkit ovat #, joka näkyy ^N, & näkyy ^0 ja ~ näkyy ^F.

Ilmiö näyttää liittyvän automaattiseen tallennukseen, joka jostain syystä hämmentyy näistä neljästä merkistä. Jos Word-tiedoston tallentaa pelkkänä tekstinä, nimi ei muutu - koska silloin myös automaattinen tallennus putoaa pois käytöstä. Pilkulliset nimet toimivat ongelmitta myös omalla levyasemalla, koska silloin automaattista tallentamista ei voi käyttää.

Erikoisena yksityiskohtana ilmiö esiintyy vain henkilökohtaisella Onedrivella, ei bisnes-versiolla. Microsoftin dokumentaatio on kuitenkin vaillinnainen ja osin jopa virheellinen. Tiedostonimi ei muutu, se vain näkyy ohjelmassa väärin.

Vielä yksi kysymys jää ilmaan: miksi pilkku korvautuu juuri ^J -tekstillä. Yleensä ^J tarkoittaa Control-J eli aakkosten 10. kirjainta. Pilkun koodi on  44 (heksana 2C). Mikään yksittäisen bitin nollaus ei siis voi olla syynä. Ja miksi nimissä ylipäätään voisi olla ohjausmerkkejä, jos pilkun kaltainen välimerkki on kielletty?

Aivan kuin oikea Macbook Air (AR-malli)

Apple mainostaa uutta M3-versiosta Macbook Airista omalla sivullaan lisätyn todellisuuden mallina. 

Sivu aukeaa vain iPhonella.

Puhelimella avattuna sivu näyttää laitteen, jota voi pyöritellä ja zoomata eri kulmista. Malli on erittäin tarkka, aivan kuin valokuva. 

Pelkkä virtuaalinen malli.

Vain staattinen näyttö paljastaa, ettei kyse ole oikeasta koneesta. Ehkä jo seuraavassa versiossa näyttökin saadaan elämään. 

Vielä aidommaksi laite muuttuu, kun sen sijoittaa omalle pöydälle. Kokeilin näkymää sekä toimistotalon aulassa että kauppakeskuksen kahvilassa. Seuraavat kuvat on otettu ruutukaappauksina iPhone 14:n näytöltä.

Aivan kuin oikea laite.

Yllä olevasta kuvasta kuka tahansa luulisi, että laite on todellinen. Laitteen koon voi itse säätää sormilla vetämällä, sen jälkeen mittasuhteet säilyvät kun puhelinta viedään kauemmaksi (kaikki pienenee) tai tuodaan lähemmäksi (kaikki suurenee). Kuvan pöytää voi myös kiertää ympäri, jolloin läppäriä voi tarkastella vaikka takaapäin.

Aivan kuin oikea tämäkin.

Toimii tietenkin myös pystynäytössä.

Pystykuva.

Vaikutelma oli niin todellinen, että kuvat otettuani tuli mieleen laskea läppärin kansi ja ottaa laite mukaani. Mutta mitään ei tietenkään ollut. M3-mallin toimitukset alkoivat vasta pari päivää myöhemmin.

Ihan kaikissa tilanteissa AR-vaikutelma ei toimi. Tässä kuvassa grafiikan ero kameranäkymään on ilmeinen.

Läppäri näyttää grafiikalta.

Objektia voi tietenkin myös siirtää niin paljon, että AR-lumous särkyy.

Virtuaalinen esine törmää reaalimaailman esineeseen.

Tekniikassa on vielä muutakin parannettavaa, sillä kuva ei ulotu täysin sormien väliin.

"Huijaus" paljastuu sormien väleistä.

Ostamme ehkä turhan helposti kaikenlaisia tavaroita, joiden todellinen käyttöikä jää lyhyeksi. Itse olen pärjännyt reissukäytössä 2018 vuoden Macbook Airilla ja vaihtanut siihen itse akun, mutta ennen pitkää päivitys on edessä. 

Monista muista teknoleluista ja ehkä vaatteistakin virtuaalinen kokemus voisi riittää. Kun sitä on tarpeeksi pyöritellyt eri kulmista ja leikkinyt omistavansa sen, esineen voi hävittää napin painalluksella ilman ympäristöhaittoja tai kierrätyksen vaivaa.

Vielä kun tässä läppärin kantta voisi liikutella ja näytölle saisi jotain elämää niin täydestä menisi. Ehkä pärjään vielä hetken vanhalla reissukoneella.