keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Tulen Tappamaan Sinut, uhkasi iPhone omistajaansa

Minulta kysytään neuvoa mitä erikoisemmissa it-aiheissa, mutta jokin aika sitten tuli vastaan yksi todella outo tapaus: henkilö kertoi vanhempiensa puhelimen antavan tappouhkauksia ja vieläpä selvällä suomen kielellä.

En olisi uskonut, ellen olisi nähnyt kuvaa tilanteesta:

Kuvat sanoo: Hei, Tulen Tappamaan Sinut
Toisessa kuvassa Hesarin sovellus ilmoitti "Huomenta, Tulen Tappamaan Sinut". Todella erikoista!

Uutisten pelottamat kansalaiset epäilevät ensimmäisenä saaneensa puhelimeen viruksen. Mutta se tuskin antaisi suomenkielisiä tappouhkauksia. Erikoista oli myös se, että uhkauksen sanojen ensimmäiset kirjaimet olivat versaaleja.

Googlaus ei paljastanut mitään, ei suomeksi eikä englanniksi. Lopulta kirkastui, että kyse täytyi olla puhelimen omasta ilmoituksesta. Lähdin tapaamaan ilmoituksen pelästyttämää pariskuntaa ja tutkin puhelinta. Kävin läpi kaikki iOS:n laitenimeen ja verkkoon liittyvät asetukset, mutta sieltä ei löytynyt mitään.

Lopulta sanat "Tulen Tappamaan Sinut" löytyivät osoitekirjan omien tietojen lempinimikentästä. Niinpä tietenkin -- iPhone yritti tervehtiä kohteliaasti omistajaa, mutta jostain syystä lempinimi oli vaihtunut uhkaukseksi.

Ilmeinen selitys on, että pariskunnan lapset tai lapsenlapset olivat piloillaan lisänneet lempinimen osoitekirjaan. Omistaja kiisti kuitenkin tällaisen mahdollisuuden, joten tapahtumien ketju jäi selvittämättä.

Mitä tästä voi oppia? Aluksi pelottavilta viruksilta näyttävät ilmiöt voivat lopulta selittyä aivan harmittomilla syillä. Laitteet ovat niin monimutkaisia, että ne tarjoavat lukemattomia keinoja tahalliseen ja tahattomaan kiusantekoon.

Voisiko olla mahdollista, että jokin muistinhallintaan tai kenttien nimeämiseen liittyvä virhe saisi lempinimi-kentän vaihtumaan vahingossa toiseksi? Oletko itse törmännyt outoon tervehdykseen Kuvat- tai Helsingin Sanomat -sovelluksissa?

2 kommenttia:

  1. Voisikohan johtua siitä, että Sirille voi sanoa millä nimellä haluaa kutsua ihmisiä. Jos on vahingossa aktivoinut Sirin ja se on ollut kuulevinaan komennon ja liudan sanoja, niin periaatteessa se voisi selittää.

    VastaaPoista
  2. Olisikohan kuitenkin ns. Family Sharing tai Contacts found in Mail ominaisuuden kautta pävittyneestä osotekirjan tiedosta.

    VastaaPoista