sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Ovatko UHD-elokuvat parempia kuin Blu-ray-elokuvat?

Olen ostanut muutaman UHD-elokuvalevyn. Mainosten mukaan niissä on neljä kertaa tarkempi kuva kuin Blu-ray-levyissä. Omat havainnot 65" OLED-television kanssa eivät kuitenkaan ole linjassa mainosten lupausten kanssa. 

UHD-elokuvia on helppo verrata Blu-ray-versioihin, koska paketissa tulee yleensä molemmat. UHD-4K hintalisä on 10 euron luokkaa. Siinä missä uutuusleffojen Blu-ray maksaa 19,90 euroa, UHD on 29,90 euroa. Toisen levyn voi antaa vaikka kaverille, mutta kannattaako 4K-tarkkuudesta maksaa?

Silmämääräisesti en ole havainnut ero elokuvien tarkkuudessa. Jos jotakin, niin 4K-versioissa näyttää olevan enemmän kohinaa. Ylä- ja alapalkit haukkaavat vielä osan juovista (21:9 kuvasuhde), joten 4K-hyöty jää ainakin 65-tuumaisena pieneksi. Ehkä 80+ tuumaisessa koossa eroja alkaa jo näkyä. Ehkä televisio tai Blu-ray-soitin skaalaavat HD-kuvan 4K-televisiolle niin hyvin, että alemman tarkkuuden kuva näyttää jopa puhtaammalta kuin "aito" 4K-kuva.  

Aitous on tosin kyseenalaista, sillä useimmat leffat kuvataan edelleen filmille. Jos kuvaus tehtäisiin suoraan 4K-videona, lopputulos olisi luultavasti parempi. 

Ad Astra -levyllä UHD-versiossa oli Dolby Atmos -äänet, Blu-ray-versiossa ei. Tämä oli kuitenkin vain yhden nimikkeen ratkaisu, monilla Blu-ray-levyillä on ollut Atmos-ääniä.

Yksi merkittävä parannus UHD-levyillä on: HDR-kuva. Sitä ei Blu-ray-standardissa ole, joten kirkkaampi kuva jää 4K-herkuksi jatkossakin. Hyvällä televisiolla vaikutus on tuntuva: kirkkaat kohdat ovat todella paljon kirkkaampia, LG:ssä jopa turhankin kirkkaita. Halvoilla televisioilla paneeli ei pysty kovin suureen kirkkauteen, joten HDR-hyötykin jää pienemmäksi.

Millaisia kokemuksia teillä on UHD-levyistä? Onko jokin erityisen hyvä 4K-versiona? Vaivaako kohina muiden silmiä? 

UHD-4K-levyjä löytyy myös Espoon kirjastoista.

Espoon kirjastossa on muuten kohtuullinen valikoima myös uusimpia UHD-levyjä omia laatukokeiluja varten.

8 kommenttia:

  1. OLED-televisiossa kannattaa muistaa, ettei posota sitä ylikirkasta kuvaa mitään ylettömästi. Samoin käänteisesti myöskin ne mustat palkitkin on ongelma samasta syystä.

    OLED-paneeleissa kun on sama "kiinnipalamisriski" kuin oli aikoinaan kuvaputkissakin. Ne ylettömästi valoa tuottavat ledit kuluvat nopeammin kuin ne missä valoa ei ole (ne mustat palkit). Jos tuota rataa jatkaa tunti tai päiväkausia, kuvaan alkaa jäädä "haamuja".

    Olen kuitenkin käyttänyt OLED-televisioita jo vuosikausia. Kunhan asian tiedostaa, ei ongelmaa ole. Vastatoimet, jotka laitteeseen on rakennettu toimivat yllättävän hyvin. Uuden television tieltä myin ystävälle neljä vuotta vanhan LG:n television, jossa ei ollut haamuista tietoakaan.

    VastaaPoista
  2. Ledien epätasaisesta kulumisesta vielä huvittavana yksityiskohtana. Joidenkin huoltoasemien hintatauluissa näkee ilmiötä myös. Kun nyt viimeinkin enenevissä määrin alkaa näkyä ensimmäisenä numerona kakkosta ykkösen sijaan, on kakkosen muodostavat väkäset paljon kirkkaampia kuin se yksi reuna jota numero ykkönenkin käytti.

    Sama ilmiö OLED-televisioissa. LED-taustavalollisissa QLED-televisioissa onkin sitten eri uhat jos posottaa sitä kuvaa täysillä kirkkauksilla.

    VastaaPoista
  3. Useimmiten 4k-bluray -levyllä oleva kuva on vain skaalattu masteroinnissa FullHD-kuvasta, jolloin 4k-kuva ei tietenkään voi olla oikeasti terävämpi. Lähes kaikki elokuvat kyllä kuvataan nykyään digitaalisesti ja usein jopa suuremmalla resoluutiolla kuin 4k, mutta kuluttajalle tai teatteriin asti tuo iso resoluutio ei yleensä pääse. Levyjen tietoja on listattu esim. täällä: https://4kmedia.org/real-or-fake-4k/

    VastaaPoista
  4. Elokuvalevyjen, niin Bluray kuin 4K kanssa pitää ottaa huomioon myös ääniraita.

    Useat BluRay elokuvat ovat DTS-äänellä, eikä vaihtoehtoa välttämättä ole. Esimerkiksi LG tiputti kuitenkin tuen DTS-äänelle vuoden 2020-malleista lähtien. Näin ollen monet elokuvalevyt muuttuvat mykäksi, jos ei ole ostanut soitinta, jossa ääni muunnetaan.

    Ilmeisesti tulevaisuuden paukut on pistetty täysin Dolby-äänten varaan. Kaikki suoratoistopalvelut tukevat dolbya ja ilmeisesti LG lisenssimaksuja säästääkseen on poistanu tuen kilpaileviin formaatteihin.

    Tietystikään asiasta ei myöskään pidetty mitään meteliä, vaan itsekin televisiota uusittaessa LG:n vanhemmasta oledista uudempaan olediin, kuvittelin saavani tietysti paremman paketin enkä riisutumpaa pakettia. Huomasin asian täysin sattumalta kun tiettyjä videotiedostoja toistaessa ruudulle vain ilmestyi ilmoitus "ääntä ei tueta". Samojen videoiden kanssa ei vanhemmassa oledissa ollut mitään ongelmaa. Kesti aikansa hoksata yhdistävä tekijä - DTS-ääni.

    VastaaPoista
  5. Soittimista ainakin Sonyn Playstation osaa muuntaa DTS-äänet PCM-virraksi. Tosin vasta PlayStation vitosesta alkaen löytyy tuki UHD-levyille. Pleikkarin saatavuus onkin sitten ihan eri tarina... Mutta elokuvalevysoitinta ostaessa on hyvä selvittää tuki ääniraidallekin.

    Ilmeisesti levyformaattien kuolinkorinoita käydään läpi juuri nyt, kun intelin uusimmat prosessoritkaan eivät suostu enää elokuvalevyjen salausta purkamaan. Eli siis Bluray ja UHD-levyjä ei pysty enää uusimmilla inteliläisillä varustetuilla tietokoneillakaan soittamaan.

    VastaaPoista
  6. 4K Median lista on mielenkiintoinen, joskin yli kaksi vuotta vanha. Sen mukaan Ad Astra olisi aito UHD, mitä oli kyllä vaikea silmillä havaita.

    Katsooko joku Blu-ray-elokuvia television omilla kaiuttimilla?

    VastaaPoista
  7. Ei tuo koske vain bluray-elokuvia vaan myös tiedosto-muotoisia videoita esimerkiksi NAS-palvelimelta. Jos on esimerkiksi rakentanut bluray-levyistä itselleen arkiston. Tällöin äänet menee televisioon ja siitä pitäisi ARC:in avulla kulkea hdmi:ta pitkin vahvistimeen, soundbariin tai vaikka ne television kaiuttimetkin. Mistään ei ääntä tule, kun televisiossa ei ole enää koodekkia.

    Itse ratkaisin asian uudelleenmuuntamalla aika isonkin läjän videoita AAC-äänille. Mutta aika turha ja yllätyksellinen vaiva tuli kun kuvitteli saavansa vähintään yhtä hyvän television kuin vanha oli (mallisarjana piti olla jopa reilusti paremmalla prosessorilla).

    Myöskään levyt eivät toimi millään soittimella, jos kierrättää äänet ARC:in eli television kautta. Eli se viisain tapa kytkeä vahvistin ei toimi jos mielii DTS-ääniä uusilla televisioilla kuunnella.

    Paitsi jos käyttää sitä pleikkaria…

    VastaaPoista
  8. "Aitous on tosin kyseenalaista, sillä useimmat leffat kuvataan edelleen filmille. Jos kuvaus tehtäisiin suoraan 4K-videona, lopputulos olisi luultavasti parempi. "

    Kyllä digikuvaus on valtavirtaa ja nykyään se kai useimmiten on 4k vaikka jälkikäsittely ei sitä olisikaan. Suomessa vain Aki Kaurismäki ja Juho Kuosmanen kuvaavat filmille.

    Hollywoodissa filmi on säilyttänyt asemansa paremmin. Jotain kertoo tuo tilasto:

    https://www.statista.com/statistics/992957/united-states-share-digital-only-movies-by-budget-range/

    VastaaPoista