Tällä kertaa kaivoin varastostani Macintosh Classic -mallin, joka tuli myyntiin syksyllä 1990. Sitä pidettiin aikoinaan halpamallina, jossa ei ollut aiempiin verrattuna mitään uutta, mutta kokonaisuus oli edullinen.
![]() |
| Klassinen "kottaraispönttö" muotoilussa. |
Hiiri kytkeytyy näppäimistöön ja näppäimistö koneeseen ADB-portilla, aikoinaan edistyksellinen ratkaisu. Kaiken lisäksi ketjutuksen voi tehdä oikealta tai vasemmalta, joten se palvelee myös vasenkätisiä.
Yhden näppäimen hiiri oli Jobsin lempilapsi, "ihminenkin osoittaa yhdellä sormella". Osoittaa vain, ettei edes Jobs ollut kaikessa oikeassa. Lisäksi valikot, jotka pysyvät auki vain kun hiiri on pohjassa, on rasittava ja kuormittaa kättä.
![]() |
| 2 megatavun keskusmuisti. |
Näytön koko ja tarkkuus lähinnä naurattavat tämän päivän 4K-näyttöihin tottuneita: yhdeksän tuumaa ja 512 × 342 pikseliä, eikä edes värejä. 4K-näytön pikselimäärä on yli 47-kertainen. Näyttö oli pieni jo tuon ajan standardilla, mutta varmaan miellytti Jobsin visuaalista silmää.
Alkuperäisessä pönttö-Macissa oli vain korppuasema, tässä on sentään jo 30 megan kiintolevy. Siihen mahtuisi siis yksi järjestelmäkameran raw-kuva.
![]() |
| Kalenteri loppuu 31.12.2019. |
Tämäkin Mac on vanhentunut, mutta yllättävällä tavalla. Sen kelloa ei pysty säätämään vuotta 2019 kauemmaksi. Tekijät kai ajattelivat, ettei kenelläkään ole tarvetta avata konetta enää 30 vuotta myöhemmin. Niin suppea on inhimillinen aikaperspektiivi tulevaan.
Sama ongelma vaivasi myöhemminkin julkaistuja laitemalleja, kunnes se korjattiin System 9 -versiossa. Vanhempiin on olemassa harrastajien itsensä tekemä SetDate-apuohjelma, jolla päiväykset jatkuvat 2042 asti. Sen jälkeen tulee sitten ylipääsemättömiä ongelmia.
Koneen mukana tulleiden ohjekirjojen määrä ja perusteellisuus hämmästyttää. Kun nettiä ei vielä ollut saatavilla, ohjeet piti antaa kirjallisesti kirjojen muodossa. Olihan niiden tuottaminen yksi Macien vahvuuksista (desktop publishing). Kirjan lopussa mainitaan, että taitto on tehty Microsoft Wordillä ja grafiikat Adobe Illlustratorilla.
Ylimmässä kuvassa näkyvät Macintosh Classic Käyttöönotto, kierreselkäinen Perusteet sekä yli 400-sivuinen kierreselkäinen käsikirja. Kaikki tietenkin suomeksi käännettynä. On siinä ollut iltalukemista! Ja tämä kaikki siis koneesta, jonka tärkein myyntivaltti oli helppokäyttöisyys.
![]() |
| Mitäs nämä ovat? |
Mutta mitäs ihme painikkeita koneen kyljestä löytyy? Nyt täytyy ottaa käsikirja esille. Ohut kirjanen "Macintosh Classic Ominaisuudet ja tekniset tiedot" kertoo, että kyseessä on "Ohjelmoijan kytkin". Se on tarkoitettu vain ohjelmoijien käyttöön. "Jos et kehitä ohjelmia, älä käytä kytkintä." Toinen painike on uudelleenkäynnistyskytkin (siis buutti), toinen "keskeytyskytkin", jota on käytetty debuggeriohjelman kanssa.
Enpä muista toista konetta, jossa olisi varauduttu debuggerin käyttöön erillisellä mekaanisella kytkimellä.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti