Kokeilussa Canon R3

Canon R3 oli valmistajansa ensimmäinen 1-sarjan peilitön runko, joka julkaistiin huhtikuussa 2021. Marraskuussa 2022 esiteltiin sen pikkuveljeksi Canon R6 Mark II, jonka itsekin ostin. Äskettäin aloin miettiä, kannattaisiko R6m2 vaihtaa vanhempaan, mutta isompaan (ja ehkä parempaan?) R3:een. Sain lainaksi R3:n ja pääsin kokeilemaan, havaitsenko omassa käytössä kameroissa koon lisäksi muita oleellisia eroja.

R3 on tyypillinen ykkössarjalainen: isokokoinen, kaksin käsin käytettävä, ja siinä on sisäänrakennettu pystykahva. Tukku ominaisuuksia, jotka Canon on varannut vain 1-sarjaan: laukaisumäärän näyttö, sisäänrakennettu GPS (poikkeuksena 5Dm4), äänimuistiinpanon tallennus, isompi akku, kahden akun laturi, nopeampi sarjakuvaus ja niin edelleen.

Canon R3.

R3 ei ole ihan yhä iso kuin 1DXm2 (1015 g vs 1530 g), joka itselläni oli ennen peilittömiin siirtymistä, mutta selvästi isompi kuin R6m2 (670 g) ja vähän pienempi kuin uusi huippumalli R1 (1115 g). Kuten kaikki ykkössarjalaiset, R3 tuntuu todelliselta valokuvausKONEELTA. Paluu R5- tai R6-kameroihin saa ne tuntumaan harrastajalaitteilta.

Jämäkkä rakenne herättää luottamusta, oltiinpa sitten metsässä, merellä tai urbaanissa kaupunkiympäristössä. Kaikki on vähän isompaa, esimerkiksi takanäytön koko on 3,2" (vs. 3") ja etsinkuva on vielä parempi kuin R6m2:ssa.

R3:n silmäsuppilo pistää silmään (hyvällä tavalla).

Vanhasta 1DX-kokemuksesta huolimatta R3 tuntuu hankalalta. Virtakytkin on takaseinässä eikä laukaisupainikkeen vieressä. Kameraa pitää käyttää kaksin käsin, mutta nykyään oleellinen kuvien poistopainike on niin kaukana, ettei siihen ylety vasemmalla kädellä otetta irrottamatta. Onko niin, että Canon pitää kiinni vanhasta 1-designista vain siksi, että kuvaajat ovat siihen tottuneet, vaikka parempiakin olisi?

Peruskuvauksessa erot jäävät yllättävän pieniksi. R3:n huippunopeudesta (195 kuvaa sekunnissa) on harvoin iloa, sillä jo R6m2 sarjakuvaus (40 kuvaa sekunnissa) on enemmän kuin tarpeeksi. Pikainen testi hämärässä ja alivalotuksen +2EV korjaamisessa ei paljastanut silmin havaittavia eroja kennon kohinassa. 

Tavallisilla objektiiveilla tarkennus toimi yhtä hyvin ja asetusvalikot ovat liki identtiset. Itse asiassa R6m2 oli jopa hieman parempi, sillä sen tunnistusvaihtoehdot (ihmiset, eläimet, kulkuneuvot) sisältää vielä Auto-asetuksen, joka paransi kohteen seurantakykyä silloin, kun kyse ei ollut mistään näistä kolmesta kategoriasta. R3:ssa pitää valita joko yksi kolmesta tai sitten kytkeä toiminto kokonaan pois.

Molemmissa on USB-lataus. R3:ssa se onkin tarpeen, sillä vakiolaturi on todella iso kahden akun malli. Matkalle ottaa mieluummin mukaan yleiskäyttöisen USB-C-laturin. Joo - ammattilaisten työkeikoilla tilanne on tietenkin toinen.

R3:ssa toinen korttipaikka on CFExpress-tyyppiä, mikä mahdollistaa suuremmat sarjakuvausnopeudet ja paremmat videotarkkuudet. R6m2:ssa SD-tekniikan rajoitukset alkavat tulla vastaan. 

R3:ssa on täysikokoinen Ethernet-liitäntä, mutta HDMI on yllättäen vain minikokoa. R3:ssa on myös ulkoisen salaman liitäntä, mikä R6m2:sta puuttuu kokonaan.

Nopeamman kennon ansiosta R3 pystyy kuvaamaan salamalla myös elektonisella sulkimella, tosin vain 1/180 sekunnin suljinaikaan asti. En ihan keksi, mitä iloa tästä on. Elektroninen suljin on äänetön, mutta salaman kanssa sillä ei ole merkitystä. Täysin äänetön tila estää salaman välähtämisen.

R3 korjaa yhden R6m2:n hankaluuden. Silmäsuppilo on isompi ja syvempi, joten valikkoasetusten vaihtaminen ei pimennä tahattomasti takanäyttöä kuten usein käy R6m2:ssa.

Ja sitten on silmällä ohjattava tarkennus. Nettikommenteista päätellen moni ei ole saanut sitä toimimaan kunnolla, mutta itselläni se toimi. Varsinkin tapahtumakuvauksessa on näppärää valita tarkennettava henkilö vain katsomalla häntä. Sen verran ärsyttävä näytöllä pomppiva keltainen ympyrä kuitenkin on, että toiminnon päälle/pois-asetus kannattaa ohjelmoida painikkeelle. 

Ylempi etupainike kytkee kohteen seurannan, alempi on oletuksena DOF.

Siihen sopii hyvin etuseinän alempi painike, joka tulee mukavasti keskisormen alle. Ylempi painike on jo valmiiksi kohteen seurannan käytössä (on/off). Näitä kahta painiketta kaipaisi myös R6m2:een.

Toinen tarkennukseen liittyvä asia on kasvokuvien rekisteröinti, jolloin kamera tietää ketä suosia tarkennuksessa. Tämä ominaisuus tuli vasta firmware-päivityksen myötä eikä alkuperäinen käyttöohje mainitse sitä. Päivitys on tuonut myös liikkuvan auton kuvaamista hitaalla suljinajalla helpottavan ominaisuuden ("panning assistant"), joka R6m2:ssa on ollut alusta pitäen. Tätä täytyy testata vielä myöhemmin.

Canonin tapa valita ominaisuuksia malleihinsa herättää ihmetystä. R3:ssa ei ole panorointikuvausta (eikä R5:ssäkään), mutta se on ainoa, missä on GPS. Ilmeisesti harrastajamallit halutaan erottaa ammattilaisten malleista vaikka sitten keinotekoisesti. Toisaalta R3:ssa on ajastettava itselaukaisin, mikä tuntuu harrastajan ominaisuudelta.

R3:n AF-ON toimii minikokoisena kosketuslevynä.

R3:ssa on mikrokokoinen kosketuslevy AF-painikkeessa. Itse en kokenut sitä tarpeelliseksi, mutta lienee tottumiskysymys.

R3-runkoja näyttää saavan käytettynä runsaalla 3000 eurolla, uudet R6m2:t maksavat vähän yli kaksi tuhatta. Kokeilun jälkeen ymmärtää, miten upea laite R6m2 onkaan, kuin R3 pienoiskoossa. Täytyy todellakin olla lehti-, luonto- tai urheilukuvaaja, jotta R3:n lisätoiminnoista saa hyötyä ja painavamman rungon kantaminen maksaa vaivan.

Silmätarkennusta ja GPS:ää jään kyllä R6m2:n omistajana kaipaamaan. Ehkä seuraavassa versiossa?

Tämä kokeilu herätti paljon muitakin havaintoja, mutta palaan niihin ehtiessäni tulevissa kirjoituksissa.

Canon RF24 mm 1,4 VCM objektiivi

Sain tilaisuuden lainata uutta Canonin 24-millistä RF-objektiivia, jonka valovoima on F 1,4. Kirjaimet VCM tarkoittavat Voice Coil Motor -tarkennusmoottoria, joka antaa käytännössä lähes välittömän ja täysin äänettömän tarkennuksen toimiessaan yhdessä USM-moottorin kanssa. Molemmilla moottoreilla on omat linssiryhmänsä, mitä ne liikuttavat objektiivin sisällä. Tästä hienoudesta saa sitten maksaa lähes pari tuhatta euroa. 

Sarjaan kuuluvat myös vastaavat 35- ja 50-milliset mallit, jotka ovat kaikki saman kokoisia ja hintaerokin on minimaalinen. Kiinteä koko ilahduttaa videokuvaajia, varsinkin gimbaalia käytettäessä.

Aiemman 24mm 1,8-mallin saa kolmasosalla uutuuden hinnasta ja siinä on jopa kuvanvakain, mikä VCM-mallista puuttuu. VCM painaa 515 grammaa ja käyttää 67 millin suodinkierrettä.

Canon RF24 F1.4 VCM sivulta.

Kansainvälisten vertailujen ja mittausten mukaan kuvanlaatu on erinomainen, kuten hinnan perusteella sopii odottaakin. Erikoisuutena on pieni IRIS-painike, jotta ottaa käyttöön manuaalisen aukon säätörenkaan.

Manuaalinen aukkosäädin.

Säätö on portaaton, joten videokuvauksessa sillä saa kauniin himmennyksen ilman videoeditorin apua. Valokuvauksessa manuaalinen aukon säädin toimii vasta uusi Canonin uusimmissa rungoissa, ei R6m2:ssa eikä R3:ssa.

Parhaiten objektiivi pääsee oikeuksiinsa hämärässä, jota Suomen syksyssä ja talvessa kyllä riittää. 

F2, ISO 1600, 24 mm

Objektiivin tarkennus ei hengitä, joten kuva-ala pysyy samana etäisyydestä riippumatta. Lyhin tarkennusetäisyys on 24 milliä. Tästä ominaisuudesta on hyötyä focus stacking -toiminnossa. Kamera laukoo kymmeniä kuvia äänettömästi ja muutamassa sekunnissa. Kuvien yhdistäminen kestää hetken, mutta sitten tuloksena on valmis jpeg-kuva. 

Kerrassaan mainio ominaisuus vaikkapa tuotekuvaukseen, joskin 24 millin polttoväli on siihen liian lyhyt. 

Pinottujen tarkennusten kuva RF24-objektiivilla (F2, 30 otosta).

Toiminto on tietenkin kameran sisäinen ja onnistuu vanhemmillakin objektiiveilla, mutta VCM:llä kuvaus käy yhdessä hetkessä.

Canonin edullisissa ja pienissä laajakulmissa, kuten RF16 mm on vahva tynnyrivääristymä, jonka kamera korjaa automaattisesti. Vähän yllättäen vääristymä ja nurkkien tummuminen ovat vahvoja myös isokokoisessa ja kalliissa VCM-versiossa.

Testikuva Windowsin katseluohjelmalla, RF24 mm F6,3, kirkkautta lisätty.

Kamera leikkaa nurkat pois ja korjaa vääristymän, joten tulos näyttää siistiltä ja terävältä. 

Jpeg-kuva.

Photoshopilla autolevels ja tulos on tämä:

Photoshopin jälkeen.

Vielä 100 % ruutukuva täydellä aukolla otetun kuvan keskeltä Photoshopissa avattuna:

Täydellä aukolla 100% kuvan keskeltä.

Ohjelmallisesta korjauksesta huolimatta objektiivin erottelukyky keskellä on mainio, myös täydellä aukolla, eikä kromaattista aberraatiota havaitse.

USB-C-lataus helpottaa varsinkin matkailijan elämää

Yksi EU:n digialan saavutuksista on USB-C-latauksen pakollisuus. Jokaisen digihärpäkkeen mukana ei enää saa tulla uutta laturia, vaan kaiken pitäisi toimia USB-C:llä.

Jo aiemmin USB-laturilla on voinut ladata älypuhelimia, korvanappeja ja kuulokkeita, kunhan vaihtaa latausjohdon sopivaksi tai käyttää pientä adapteria.

Nyt on mahdollista ladata muitakin laitteita ja vieläpä ristiin eri laitemerkkien välillä. Kokeilin sekä Dellin että Lenovon läppärien isoa laturia, joka latasi yhtä hyvin läppärit, Canon R6 mark II -kameran kuin Android- ja iPhone 16-puhelimet. Yllättäen jopa Macbook Air latautuu USB:n kautta, vaikka sen mukana tulee oma Magsafe-kiinnitteinen laturi.

Periaatteessa reissuun lähtiessä ei tarvitse mukaan kuin yhden laturin ja kaikki tulevat hoidettua sillä! Tai no, partakone ja sähköhammasharja eivät vielä ole USB-C-ajassa.

Lenovon USB-laturi käy näihin kaikkiin laitteisiin.

Asiassa on kuitenkin muutamia rajoituksia, joista on hyvä olla tietoinen.

Laturin teho tietenkin vaikuttaa. Pieni puhelinlaturi lataa läppäriä hyvin hitaasti, mikä on ymmärrettävää. Sen sijaan yllätyksenä tuli, ettei vanhin Canonin akku latautunut kamerassa. Akku oli vanhaa mallia, joten ehkä se oli väsähtänyt tai siitä puuttui latauselektroniikkaa. Joka tapauksessa kannattaa testata kaikki ennen matkalle lähtöä. 

Eikä kaikkia laitteita kannata jättää yhden laturin varaan muutenkaan. Sehän voi vaikka mennä rikki tai unohtua hotelliin.

PD-kirjaimet kertovat yleisestä USB-C-latauksesta.

Lataus perustuu kirjaimiin PD (Power Delivery). Jos ne puuttuvat, lataus ei onnistu, vaikka kaapeli ja muuntaja olisivatkin USB-C-mallia. PD tarkoittaa tekniikkaa, jossa laite ja laturi pystyvät keskustelemaan keskenään sopivista jännitteistä ja virroista (siis tehoista).

Mikään sellainen laturi, jossa on iso USB-A-liitin, ei toimi. Myöskään mikään multilatauskaapeli (monta päätä) ei toimi. Vain sellainen kombinaatio toimii, missä laturin päässä on pieni USB-C-liitin PD-merkinnällä ja kaapelin molemmissa päissä on niin ikään USB-C-liitin.

Sen sijaan USBC-kaapelien välillä ei tuntunut olevan eroja. Kaikki kokeilemani puhtaat USB-C-kaapelit tuntuivat toimivan.

Jatkossa kannattaa ostaa vain sellaisia latureita, joissa on PD-merkintä ja USB-C-ulostulo. Niin ikään monissa jakorasioissa on nykyään USB-latausmahdollisuus, mutta vain PD-merkityt USB-C-liitännät toimivat.

Microsoft suosii taas epäreilusti Edge-selaintaan

Muutama päivä sitten Teamsin ja Outlook-sähköpostin selainversiot muuttivat toimintaansa. Sen sijaan, että ne avaisivat linkit käyttöjärjestelmässä asetettuun oletusselaimeen, ne käynnistävätkin Microsoftin oman Edge-selaimen ja avaavat linkin siihen.

Microsoft ei säästele vaivoja eikä kaihda keinoja saadakseen ihmiset palaamaan takaisin oman selaimensa käyttäjäksi. Joskus aikoinaan Internet Explorer oli yleisin selain, mutta Microsoft menetti asemansa Firefoxille ja Chromelle.

Outlookissa asetuksen pystyy palauttamaan takaisin oletusselaimeen. Mikä oletusselain se sellainen on, joka ei avaudu oletuksena?

Kiistanalainen asetus

Tällainen määräävän markkina-aseman käyttö omien tuotteiden suosimiseksi ja kilpailun estämiseksi on juuri sitä, mihin EU ja USA:n omatkin kilpailuviranomaiset ovat yrittäneet puuttua. 

Tulee taas töitä niille. Ja käyttäjille, jotka vaihtavat asetuksen takaisin arvoon "Oletusselain".

Canon R6 Mark II kokemuksia kaksi vuotta myöhemmin

Olen nyt kuvannut pari vuotta Canon R6 Mark II:lla. Siirtymä 10 vuotta vanhasta peilikamerasta (5Dm3) oli melkoinen loikka. Välissä oli myös 1-sarjan peilikamera sekä perus-R, joka kuitenkin jäi vähälle käytölle ja on toiminut lähinnä videoneuvotteluissa.

Muutama asia R6 Mark II:ssa on yllättänyt, yleensä positiivisesti.

Kuvanlaatu ja tarkennus

Kuvanlaadun parantumisen huomaa varsinkin sisätilojen tapahtumakuvauksessa. R6:n raw-kuvat ovat selvästi "puhtaampia" ja valmiimpia kuin vanhassa peilikamerassa, joten Lightroom-muokkausta tarvitaan vain vähän. Tämä on mainio asia ja nopeuttaa työnkulkua. Silmät tunnistava tarkennus on myös mainio toiminto, miten sitä ennen pärjäsikään?

Pakattu CRAW

Lievästi pakattu raw-formaatti säästää muistikorttia ja levytilaa. Kuvat vievät yleensä 12-20 megatavua. Ilman pakkausta tilankulutus olisi noin kaksinkertainen.

16 + 35 mm yhdistelmä

R-sarjan pienet ja kevyet objektiivit ovat mainioita. Messuilla kierrellessä 16 mm F2,8 ja 25 mm F1,8 riittävät lähes kaikkeen kuvaukseen. Toinen kulkee kameran nokalla, toinen taskussa. Miinuksena on tietenkin vaihtamisen vaiva, mutta keveys ja hyvä valovoima korvaavat puutteet. 16-millisen kuva varsinkin suurella aukolla vaatii paljon ohjelmallista korjausta, mutta kamera tai Lightroom tekevät sen automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. 

Canon R6 Mark II ja 16 mm sekä 35 mm objektiivit. 

Kennon suojaverho

Jos muistaa katkaista virran aina lasia vaihtaessa, kennon eteen laskeutuu suojaverho ja estää pölyn kertymistä kennolle. Ratkaisu tuntuu käytännössä toimivalta, eikä kennoa ole tarvinnut puhdistaa kahden vuoden aikana kertaakaan.

Kaksi korttipaikkaa

Enpä osannut kuvitella, miten paljon hyötyä on kahdesta korttipaikasta. On näppärää ohjata videot toiselle ja kuvat toiselle kortille. Lisäksi kaksi korttia antaa mielenrauhan, kun lähtee kuvaamaan. Vaikka toinen kortti täyttyisi tai hajoaisi, kamerassa on aina toinen kortti varalla. 

Elektroninen suljin

Täysin äänetön elektroninen suljin on mainio, vaikka ei sovellukaan kaikkiin tilanteisiin (salamakuvaus, loisteputkien välkyntä). Kerran kuvasin 1DX Mark II:lla konserttia kirkossa ja väliajalla takapenkissä istunut rouva tuli valittamaan äänekkäästä sulkimesta. Näin siitä huolimatta, että käytössä oli kameran hiljainen tila. Tätä elektronisella sulkimella ei koskaan tapahdu. 

Panoraamakuvaus

Panoraamakuvauksen löysin vasta tänä kesänä, mutta joissakin tilanteissa se on hyvinkin näppärä. Erikoista, ettei toimintoa löydy kalliimmista malleista (R, R5, R3, R1). Miksi tämä pitäisi rajata vain halvempiin kameroihin?

Kuvan koko Windowsissa 5999x3999

Jostain syystä Windows näyttää kuvatiedoston mitoiksi 5999x3999 kuvapistettä. Mihin häviää yksi piste vaaka- ja pystysuunnassa? Lightroom ja Photoshop näyttävät koon oikein. Ei iso asia, mutta kummastuttaa.

Puuttuvan pikselin arvoitus?

Sitten muutamia vähemmän ilahduttaneita asioita.

Käynnistysviive

Kameran herätessä kestää joitakin sekunnin osia, ennen kuin lcd-näyttö sopeutuu valoon ja saa kuvan näkymään. Viive ei ole pitkä, mutta silti ärsyttävä ja jotain, mitä peilikameroissa ei ollut.

EF- ja RF-objektiivien sekakäyttö

EF/RF-adapteri mahdollistaa vanhojen objektiivien käytön, mutta sekakäyttö on yllättävän hankalaa. Jos adaptereita on vain yksi, se jää aina väärään EF-objektiiviin tai saattaa unohtua kokonaan. Kerran havahduin vasta matkalla, että kamerassa kiinni ollut RF-objektiivi kyllä toimi, mutta 100-400 oli turha, koska adapteri oli unohtunut.

Kuvaustilanteessa ei riitä, että vaihtaa objektiivia, vaan pitää vaihtaa myös adapteria. Jos EF-laseja on monta, jokaiselle kannattaa hankkia oma adapteri - ja siinä taas ei ole paljon järkeä. Uudet RF-lasit ovat houkuttelevia, mutta L-sarjan mallit superkalliita, joten kaluston vaihtaminen tulee kalliiksi.

Ei GPS:ää

Jostain syystä Canon pihtailee GPS-ominaisuuden kanssa ja on varannut sen vain R3- ja R1-malleihin. Syytä on vaikea käsittää. Onneksi vanha GP-E2 lisälaite kameran päällä toimii edelleen, mutta sen valmistus on lopetettu. Canonin suositus on käyttää älypuhelimen GPS:ää, mutta ainakin omassa käytössäni se toimii huonosti. Sijaintitieto siirtyy iPhonesta vain, mikäli Canon Connect -sovellus on aktiivisena puhelimen näytöllä. Jos puhelin menee lepotilaan tai sovellus jää taustalle, sijainti ei päivity kameraan. Androidilla en ole edes kokeillut, kun iPhonellakin on näin hankalaa. Katso myös seuraava kohta eli...

Langattomat toiminnot tökkivät

Canon tukee Bluetoothia ja wifiä, mutta käytännössä tiedonsiirto on hankalaa. Yhteyksien asentaminen on työlästä ja vaati tunnin pähkäilyn asetusten kanssa. Miksei kameraa ja puhelinta voi parittaa kuten muitakin BT-lisälaitteita? Mikseivät kameran asetukset voi olla samanlaisia kuin muissa bt/wifi-laitteissa?

Kun asetukset viimein saa toimimaan, kuvat siirtyvät kyllä näppärästi puhelimeen ja kameraa voi myös etäohjata sovelluksella, mutta miksei kuvia voi ohjata vaikka pilvipalveluun, joka synkronoisi ne saman tien pöytäkoneelle? Ja tämä kaikki siis matkalla oltaessa, ei studiossa. Urheilukuvaajien käyttämä FTP-siirto ei ole tavalliselle käyttäjälle sopiva vaihtoehto.

Canonilla on kuville oma pilvipalvelu, jota testasin, mutta sitten tapahtui jotain merkillistä. Kun kuvien siirto oli käytössä, kameran akku tyhjeni vaikka kamera oli sammutettuna. Ilmiö toistui monta kertaa, enkä keksinyt mikä oli syynä. Varmuuden vuoksi luovuin siitä, koska pelko tyhjästä akusta kummitteli aina mielessä.

Valkotasapaino elää etsimessä

Itsestään selvä asia, jota en tullut ajatelleeksi: peilittömässä valkotasapaino näkyy jo kuvattaessa. Tarkemmin sanoen sen etsiminen näkyy, käynnistyksen jälkeen kestää hetken aikaa ennen kuin kamera päättää, mikä on valaistukseen sopiva asetus. Näinhän kameran tietenkin täytyy toimia, se ei vain peilikamerassa koskaan tullut näkyväksi.

Sarjakuvauksen täyttämä puskuri

Sarjakuvauksen jälkeen kestää aikansa, kun kamera kirjoittaa kuvat muistikortille, etenkin jos kortti on hidas. Jos kirjoittaminen on yhä kesken, uusia kuvia voi kuitenkin ottaa, jolloin kirjoitus pysähtyy hetkeksi. Mutta jos puskuri on päässyt täyteen, kamera tuntuu lukittuvan kunnes kaikki odottavat kuvat on ehditty kirjoittaa kortille. En ole täysin päässyt sinuiksi tämän ilmiön kanssa, mutta olen oppinut varomaan puskurin täyttämistä.

Ideoita kameravalmistajille

Digijärkkärit ovat kehittyneet huimasti yli 20 vuoden aikana, kun olen niitä käyttänyt. Kokemukseni ovat lähinnä Canon-maailmasta, mutta muutama asia on jäänyt hampaankoloon. Tässä siis vapaasti käytettäviksi ideoita tuleviin kameramalleihin.

Pitkät tiedostonimet

Digikamerat taitavat olla ainoita, jotka käyttävät edelleen vanhasta DOS-maailmasta periytyviä 8+3 merkin tiedostonimiä. Miksi ihmeessä? Miksei pidempiä, paremmin kuvaavia nimiä voi asettaa jo kamerassa? 

Asetukset tietokoneen kautta

Kamerat itsessään ovat melkoisia tietokoneita, mutta silti asetukset pitää tehdä valikkorakenteella, joka oli ehkä riittävä 20 vuotta sitten, mutta joka tämän päivän maailmassa on täyteen ahdettu ja ylikuormitettu. Ainakin Canonin kameroissa sanoja katkaistaan niin lyhyiksi, että on vaikea saada selvää, mitä mikin asetus tarkoittaa.

Miksei asetuksia voisi tehdä Windows/Mac-sovelluksella tai edes puhelimella? Näytöllä olisi riittävästi tilaa hyvälle käyttöliittymälle ja asetuksia voisi tallentaa valmiiksi tiedostoiksi, joita sitten kutsuisi käyttöön kuvaustilanteen mukaan. 

Uudet kuvaformaatit

Jpeg- ja raw-tiedostot hallitsevat edelleen käyttöä. Joissakin kameroissa on HEIF/HEIC, jonka ongelma tulikin jo tuossa ilmi: edes kuvatekniikan nimitys ei ole standardi, kuvista puhumattakaan. Ilmeisesti väriavaruuksien eroista johtuen ei ole mitään takeita sille, että kuvat aukeaisivat Windowsissa tai Linuxissa. Macissä tuki toimii paremmin, sekä iPhonen käyttämille HEIC-kuville että järkkärien HEIF-kuville.

Parempi formaatti tarvitaan, koska yli 30 vuotta vanha jpeg on jäänyt ajasta jälkeen. Se ei tue yli 8-bittistä värisyvyyttä eikä monia muitakaan uusia kehittyneitä ominaisuuksia. Nykyprosessoreilla pakkaustekniikka voisi olla huomattavasti tehokkaampaa. Jpeg XL kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, eikä sen lisenssi edes maksa mitään.

GPS

Miksi niin harvassa kalliissa kamerassa on sisäänrakennettu GPS? Puhelimissa se on aina, koska tieto tarvitaan navigointiin, ja samalla paikkatiedot menee myös valokuviin. Järkkärin pitäisi pystyä samaan, maksaahan se monin verroin enemmän kuin halpa älypuhelin. 

Aukon haarukointi

Kameroissa on valotuksen haarukointi, mutta aukon haarukointia ei ole ainakaan Canonin malleissa, tuskin monessa muussakaan. Monta kertaa olisi hyödyllistä saada yhdellä painalluksella monta kuvaa eri aukoilla, jotta esimerkiksi lentokoneen propellit näkyisivät kauniisti (totta, siinä on kyse valotusajasta, mutta sen voisi hoitaa myös aukolla) tai kuvattava kohde saisi juuri sopivan syväterävyyden. Tämä ominaisuus olisi nähdäkseni hyvin helppo toteuttaa, mutta jostain syystä ei?

Kuvien siirto langattomasti

Monissa kameroissa kuvien siirto langattomasti onnistuu ainakin studiossa suoraan tietokoneen levylle. Ulkona toimii sitten mobiilidata - ja FTP-protokolla. (S)FTP on käytössä toimituksissa, mutta eikö tässäkin voisi jo siirtyä nykyaikaan niin, että kuvat siirtyisivät tietokoneelle suoraan haluttuun kansioon ihan SMB-tekniikalla? Kuvat saa kyllä siirtymään ohjelmaan (kuten Lightroom tai kameran oma hallintasovellus), mutta miksei voisi olla palvelua, joka lähettäisi kuvat kentältä suoraan oman tietokoneen haluttuun kansioon?

Ehkä tämän saisi toimimaan nykyisilläkin tekniikoilla ja kikkailulla, mutta se vaatii hankalaa virittelyä. Ainakin Canonilla datasiirto-ominaisuudet on toteutettu niin monimutkaisesti, että harva jaksaa viritellä loppuun asti edes kuvien lähttämistä. 

Unicode ja ä-kirjain, kaksi vaihtoehtoa

Unicode-merkkijärjestelmään siirtymisen piti poistaa suomalaisten ääkkösongelmat, samoin kuin kaikkien muidenkin maailman merkkijärjestelmien ongelmat. Vasta äskettäin havahduin huomaamaan, ettei asia olekaan ihan niin yksinkertainen.

Pienen ä-kirjaimen koodi on 228, sama kuin vanhassa ISO Latin 8859-järjestelmässä eli heksana 0xE4 (Unicode-järjestelmässä U+00E4). UTF-8 -koodauksella merkki on 0xC3 0xA4. 

Äskettäin löysin arkistolevyltäni pdf- ja m4a-tiedostoja, joiden ä-kirjain olikin koodattu kahtena erillisenä merkkinä: ensin pikku-a ja sitten Unicode-merkki U+0308 (kymmenjärjestelmässä 776) eli yläpisteet. Pieni ä muodostetaan siis a-kirjaimesta ja piirtämällä sen päälle kaksi pistettä (\0308), aivan kuin käsin tekstatessa. 

Yllättävää kyllä, molemmat ovat standardinmukaisia tapoja ä-kirjaimen esittämiseen. Meillä on siis kaksi eri koodinumeroa ä-kirjaimelle. 

Windows peittää asian hyvin. Tiedostolistauksesta on mahdoton havaita eroa aidon ä:n ja a+pisteet -kirjainten välillä. 

Merkkipohjaisessa ikkunassa ero näkyy kuitenkin selvästi, sillä se ei tue Unicodea.

Ä-kirjaimet näkyvät väärin.

Ilmeisesti kaikki nykyiset sovellukset tukevat Unicodea, koska graafisen käyttöliittymän kautta erikoiset ä:t eivät ole aiheuttaneet mitään ongelmia. Huomasin ne vasta Python-koodauksessa, kun ohjelma kaatui virheeseen. Pythonin sisällä ä:t eivät silloinkaan olleet ongelma. 

Merkkejä voi tarkastella Excelissä.

Unicode-palauttaa merkin koodinumeron.

Solussa C2 on sana "näyttäjät" kahden merkin ä-kirjaimella (tässä sama leikepöydän kautta Liitä pelkkä teksti siirrettynä: näyttäjät), solussa C7 tavallisella yhden merkin kirjaimella. Molemmat näyttävät samoilta, mutta kun sana puretaan kirjaimiksi (=MID($C$2;D1;1)) havaitaan, että toinen kirjain on a ja kolmas näkyy tyhjänä. Alla vastaavat Unicode-arvot 97 (a) ja yläpisteet (776). Sama toistuu jokaisen ä-kirjaimen kohdalla.

Näppäimistöltä itse kirjoitettu sanat "näyttäjät" näkyy tavallisilla ä-kirjaimilla (228). Myös merkkijonon pituus (=LEN()) antaa eri tulokset, sillä se laskee ä:n kahtena merkkinä.

Erikoista kyllä, Excelin vertailufunktio =IF näkee merkkijonot samoina:

Eri pituiset merkkijonot ovatkin samoja?

Tässä on kyllä ihmettelemistä: miten kaksi merkkijonoa voivat olla samoja, vaikka toisen pituus on 12 ja toisen 9 merkkiä? Ilmeisesti osa Excelin funktioista tunnistaa yläpisteiden käytön ja osa ei. 

Kuvan funktiot ovat englanninkielisiä, koska vaihdoin tarkoituksella Excelin englanninkieliseksi. Sama ero näkyy kuitenkin myös suomenkielisissä funktioissa. 

Eron voi havaita myös muissa sovelluksissa. Wordissä osa fonteista käsittelee yläpisteitä oikein, osa ei. Vanha Arial perusmuodossa näkyy oikein:

Arial näkyy oikein.

Arial Black sekä monet eksoottisemmat fontit, jopa Windowsin mukana tulevat, näyttävät erilliset yläpisteet väärin:

Arial Black näkyy väärin.

On vaikea ymmärtää, miksi standardiin on otettu tällainen mahdollisuus. Vähintäänkin voisi todeta, että kaksiosaiset kirjaimet merkeille, joilla on oma koodinsa, ovat kiellettyjä. Nyt tarjolla on erikoinen sudenkuoppa, joka hämmentää siihen putoavia käyttäjiä.

Pythonissa on Unicode-merkkien käsittelyyn unicodedata.normalize(form, unistr), joka sekä normalisoi (normal form C, canonical composition) että laajentaa (normal form D, canonical decomposition) kahdesta osasta koostuvia merkkejä. Tämä ei tosiaan ole pelkän ä-kirjaimen eikä suomalaisten ongelma.

Pythonissa form voi saada neljä eri arvoa: NFC, NFD, NKFC ja NKFD. Yhden merkin ä-kirjaimiin päästään kutsumalla esim. teksti=unicodedata.normalize('NFC', teksti).

Itselleni on arvoitus, mitkä sovellukset tuottavat tiedostonimiin kahden merkin ääkkösiä. Pdf-tiedostot olivat ilmeisesti peräisin Macistä ja Adoben taitto-ohjelmasta, mutta äänitiedoston tuottanutta ohjelmaa en pystynyt jäljittämään. Vinkit ovat tervetulleita.