Kokemuksia objektiiveistani

"Millä kameralla tuo on kuvattu?", minulta kysytään usein kuvista, joita on Kuvat.fi-palvelussa sekä Flickrissä. Kameralla on merkitystä vain ääriolosuhteissa, objektiivi vaikuttaa lopputulokseen enemmän.

Tärkeimmät objektiivit

Omista objektiiveistani ykkönen on Canon 70-200 F2,8 II. Otan sen lähes aina mukaan, eikä putki ole koskaan pettänyt missään suhteessa. Mekaanisesti se on vahva kuin tankki, mikä johtaakin sen ainoaan haittapuoleen: painoa on 1,5 kiloa. Mutta polttoväli on sopiva monenlaiseen kuvaukseen ja kuvanlaatu on loistava. Minulla oli aiemmin ykkösversio, siinä ehkä taustan bokeh oli hieman pehmeämpi, mutta II-mallin terävyys ja kontrasti ovat paljon paremmat.

Toinen perusputki on Canon 35 mm F1,4. Otan sen aina messuille, koska polttoväli on juuri sopiva ahtaissa tiloissa tapahtuvaan tuote- ja ihmiskuvaukseen. Ostin putken kauan sitten, kun minulla vielä oli kroppikennoinen 40D, eikä objektiiville ollut aluksi paljonkaan käyttöä, mutta täyskennoisessa se pääsee oikeuksiinsa. Täydellä aukolla kuva on tosin hieman pehmeä. Äskettäin ilmestynyt II-versio on terävämpi, mutta myös painavampi ja huomattavasti kalliimpi. Kovan käytön myötä AF/MF-kytkin on irtoamassa, mutta taidan mieluummin korjata sen tai hankkia toisen I-mallin kuin vaihtaa uudempaan.

Kolmas peruslasi on Canonin 17-40 F4. Senkin ostin jo kroppiaikaan ja putki jäi lähes käyttämättä, koska 17-55 mm F2,8 täytti tarpeet paremmin. Siinä oli tosin tarkennusongelmia ja runsaasti CA:ta. Kun sitten vaihdoin täyskennoiseen 5D-kameraan, 17-40 astui aktiivipalvelukseen. Se on varsinainen ruma ankanpoikanen: kuvista puuttuu "se" jokin, mikä kahdessa ensin mainitussa lasissa on, mutta yleistyökaluna 17-40 toimii hyvin. Se on kestänyt koviakin kolhuja.

Olen turhaan odottanut II-versiota, tai peräti 17-50-millistä, mikä olisi optimaalinen, mutta ilmeisesti turhaan. Sen sijaan Canonilta tuli 16-35-millinen vakaimellinen F4, joka on varmasti hyvä, mutta kaipaan niitä viittä milliä. Reissukäytössä polttoväli 17-50 mm olisi hyödyksi; 16-35 jää liian lyhyeksi, jolloin mukana pitäisi olla aina toinenkin putki.

Näillä kolmella pärjään lähes kaikissa tilanteissa. Lisäksi 17-40 ja 70-200 käyttävät 77-millistä suodinta, joten sama linssinsuojus käy molempiin. Harmi vain, että 35-millisen suodinkierre on 72-millinen.

Muut putket näkevät valoa harvemmin. Canonin 135-millinen F2 on todellinen legenda, vaikkakin vanha sellainen. Yleensä putki pölyttyy hyllyllä, mutta henkilökuvaukseen vallitsevassa valossa se on pistämätön. Terävyys ja värit ovat uskomattoman hienot. Vakaajaa ei tietenkään ole ja lasi on turha/käyttökelvotonn kirkkaassa auringossa. Erikoiskäyttöön kuitenkin strong buy -suositus.

Canon 135 mm F2 täydellä aukolla.

Toinen rajatapaus on 50-millinen F 1,2, jonka ostin käytettynä. En ole 50-millisen polttovälin ystävä ja lasin tarkentaminen isolla aukolla on niin tarkkaa puuhaa, että varmuuden vuoksi pitää ottaa useita kuvia kerralla. CA:ta on häiritsevän paljon, lasi on painava ja tarkentaa hitaasti. Mutta kun kaikki osuvat vähässä valossa kohdalleen, lopputulos on hieno. Aluksi kuvittelin, että CA on yksilövika, mutta Canonin lainaamassa uudemmassa yksilössä oli ihan sama ilmiö. Toivottavasti Canon julkistaa tästä II-mallin, se tulisi tarpeeseen.

Ostin aikanaan 300-millisen F2,8:n, mutta myin sen käytön vähäisyyden vuoksi. Keväällä ostin putken käytettynä takaisin. Käyttökohteet ovat rajallisia -- se on luontokuvaukseen hieman lyhyt, henkilökuvaukseen liian pitkä. 2x-jatkeella kuvanlaatu kärsii havaittavasti. Putki on miehekkään kokoinen ja painoinen, joten sitä on hankala kuljettaa kaupungilla kävellessä, mutta jo I-mallissa kuvanlaatu on mainio. Ja nykyisessä, paljon kalliimmassa II-mallissa vielä parempi.

Eino Leinon patsaalla, Esplanadi 27.8.2017.

300-millinen toimii myös kaupungissa, kunhan sitä vain jaksaa kantaa mukana.

Ainoa säännöllisesti käyttämäni ei-Canon on manuaalitarkenteinen Samyang 14 mm. Ultralaajakulma avaa ihan uuden maailman. Maisemakuvauksessa käsin tarkentaminen ei ole ongelma, on melkeinpä rentouttavaa kun voi räpsiä kuvia ilman tarkennuspisteen valintaa (vain riittävän pieni aukko ja manuaalitarkennus äärettömään). Se kuitenkin rajaa kuvauskohteita. Vähässä valossa aukkoa pitää kasvattaa ja silloin käsin tarkentamisesta tulee riesa. Valitettavasti Canonin oma 14-millinen on kallis, eikä edes kovin hyvä. Sigman uusi 1,8-valovoimainen 14-millinen houkuttelisi yli 1600 euron hinnasta huolimatta.

Näiden lisäksi käytän lähikuviin 100-millistä makroa sekä 100-400-millistä lentokone- ja luontokuviin.

Turisteillä näkee paljon Canonin 24-105-millistä. Olen kokeillut sitä kerran, enkä tykästynyt. Matkakuvia ajatellen se ei ole tarpeeksi laaja, kun taas telepäätä on turhankin paljon. Putki on isokokoinen ja ainakin I-mallissa oli melkoisia vääristymiä. Kuvanlaatu oli 17-40-millisen tasoa, eli kaukana huipusta.

Matkoilla kiinnitän huomiota myös ihmisten käyttämiin kameroihin. Muutama vuosi sitten isot järkkärit näyttivät olevan häviämässä, varsinkin aasialaisilla oli vain peilittömiä pikkujärkkäreitä. Nyt heillä on isot älypuhelimet mutta Canonin ja Nikonin isot järkkärit tuntuvat tehneen paluun.

Flickrin kuvaajissa olen seurannut erästä, jolla on useita Sonyn pieniä järjestelmäkameroita. Optiikan ja kennon yhteisvaikutus on parhaimmillaan upea, kuvat tuntuvat erottuvan kahden suuremman kilpailijan otoksista. Yhtä mallia olen testannut itsekin. Ihastuin kuvanlaatuun, mutta sillä oli toki hintansa. Lisäksi yhdessäkään Sonyn mallissa ei taida olla GPS:ää, mikä matkakuvauksessa on ehdoton must.

Samsung Gear 360 (2017-versio)

Samsung julkisti keväällä uuden version edullisesta 360-asteen kamerastaan. Jo vanha oli hauska laite, ja yleensä uudemmat ovat vielä parempia. Mutta tällä kertaa tuli yllätys - viime vuoden malli on parempi, ainakin kuvanlaadun osalta.

Uusi versio (mallinumero SM-R210) on muotoilultaan edeltäjää käytännöllisempi. Kamerapää on pienempi, kahvasta saa hyvän otteen, pieni lcd-näyttö osoittaa nyt eteenpäin (ennen ylöspäin) ja niin edelleen. Kameran mukana tulee myös pieni rannelenkki ja "pelastusrengas", jonka pitäisi estää kameran kellahtaminen kumoon.

Vasemmalla 2016-versio, oikealla 2017-malli.

Kameraa voidaan käyttää myös ilman älypuhelinta. Punainen laukaisin on etuseinässä ja kyljessä kaksi painiketta, joilla voi tehdä perusasetukset.

Käyttöliittymän kaksi painiketta. Punainen laukaisin on kolmas.

Pienestä näytöstä voi mm. valita videon ja still-kuvien tarkkuuden sekä toimintatilan. Valikkoa selataan Bt-painikkeella ja punainen laukaisupainike kuittaa valinnan. Virtapainike palauttaa takaisin "päävalikkoon". Vaatii vähän näppäryyttä, mutta toimii ilman älypuhelinta.

Videon tarkkuuden valinta.

Kahvan pohjassa on jalustakierre, johon voi kiinnittää selfiesauvan tai pienen jalustan, kolmijalan tai Gorillapodin.

Kunnon jalusta on aina tarpeen.

Samsung on siirtynyt S8-mallissa Usb-C-liitännän käyttöön, joten myös kamera käyttää nyt sitä. Jollekin tämä on haitta (yksi uusi kaapeli mukana kuljetettavaksi), toiselle etu (C-versio on käytännöllisempi, koska liittimen voi kytkeä kummin päin tahansa).

Kamera tukee Samsungin uusia älypuhelinmalleja ja rajallisesti myös iPhoneja. Samsungin puhelimilla toiminta on helppoa ja varmaa. Harvoin uuden laitteen asennus on onnistunut näin helposti.

Käyttöönotto on helppoa.

Mutta mitä ihmettä pitäisi ajatella tästä: hallintaohjelma VAATII pääsyn kontaktitietoihin, ilman niitä ohjelma ei yksinkertaisesti toimi.

Pääsy kontakteihin vaaditaan - miksi??

Itse hallintaohjelma on yksinkertaisen selkeä.

Hallintaohjelman näyttö.

Kuten kuvasta näkyy, 2017-versiossa uutta on kuvan livelähetys Youtubeen tai Facebookin älypuhelimen tai läppärin kautta. Näin puhelimella voi välittää 360-videota kavereillekin.

Kuva siirtyy kamerasta reaaliajassa älypuhelimen näytölle, joten kuvaaja voi laittaa kameran jalustalle ja piiloutua nurkan tai kyyristyä auton taakse oikeaa hetkeä odottamaan.

Kuva otetaan tökkäämällä painiketta.

Still-kuvien lisäksi voi kuvata videota.

Kuva-asetukset

Entä se tärkein: kuvanlaatu? Hämmentävää kyllä, 2017-mallin kamera on huonompi kuin edeltäjänsä 2016-mallissa. Linssi on paljon pienempi, valovoimakin vähän (2,2 vs 2). Still-kuvien tarkkuus on vain 5472x2736 pikseliä (15 M), kun edeltäjässä oli 7200x3600 (25,9 M). Eron huomaa myös käytännössä.

2016-mallin kuva Flickrin sivulta ruutukaappauksena:

Panoraama Sello-ostoskeskuksen katolta 2016-versiolla.

2017-mallin kuva Flickrin sivulta ruutukaappauksena:

Panoraama Sello-ostoskeskuksen katolta 2017-versiolla.

Resoluution puolittumisen vaikutus on helppo havaita. Itse asiassa molempien kuvanlaatu jättää runsaasti toivomisen varaa. Puutteet huomaa, kun kuvia tarkastelee oikealla näytöllä ja vertaa digikameroihin, mikä on tietenkin väärä vertailukohde. Pieneltä ja halvalta 360-kameralta ei voi odottakaan oikean kameran laatua, mutta nyt lopputulos tuo mieleen 10 vuotta vanhat kännykkäkamerat ja se on aika heikko taso.

Toisaalta kuvia ei ole tarkoituskaan katsoa koko näytöltä. 360-kuva vangitsee kuvan ympäröimällä katsojan, eikä kuvanlaadulla. Älypuhelimen näytöltä (missä kuva kääntyy puhelimen mukana) tai web-sivun ikkunassa kuvanlaatu riittää hyvin.

Videokuvan tarkkuus on hieman parantunut (ennen 3840x1920, nyt 4096x2048), mutta mainostettu 4K-laatu johtaa harhaan. Kameran 4096 kuvapistettä kattaa koko 360 astetta, jolloin havaittu kuvan tarkkuus yltää hädin tuskin HD-tasolle. Pieni kenno, pakkausvirheet ja vaatimaton dynamiikka verottavat kuvanlaatua vielä lisää.

Action-kameraksi laitteesta ei ole, sillä paras tarkkuus toimii vain 24 fps-tilassa. Oletusarvoksi on valittu 30 fps, jolloin tarkkuus putoaa lukemiin 2880x1440. Nopeampi 60 fps toimii 2560x1280 pikselin tarkkuudella ja 120 fps 1440x720 pikselillä. Videostreamaus joutuu pakkaamaan ja siirtämään kuvan reaaliajassa, joten tarkkuus putoaa 1920x960 tarkkuuteen ja 15 kuvaan sekunnissa.

Uuden mallin videokuva on vanhempaa parempi varsinkin vähässä valossa. Koska kamerat ovat lähempänä toisiaan, myös lähellä olevat kohteet säilyvät ehjinä pidempään kuin 2016-mallissa, jossa ne leikkaantuvat.

Hyvä vertailu videon laadusta löytyy Youtubesta. Se on samalla mainio esimerkki 360-videoiden editointimahdollisuuksista.

Videoeditointi antaa 360-videoille ihan uusia ulottuvuuksia.

Videolla kuvaa voi kääntää toiston aikana ja verrata kahta eri kameraa. Lisäksi keskelle 360-asteen näkökenttää on upotettu tavallinen videokuva ja 360-videoissa on "kelluva" teksti (siitä esimerkkinä ruutukuvassa näkyvä "2016"). Testistä päätellen 2017-mallin mikrofoni on huomattavasti kehnompi kuin 2016-mallissa.

Omia testikuvani molemmilla kameroilla on Flickr-sivulla, jossa niitä voi myös käännellä. Kuvat ovat pääosin 2016-mallilla, Sellon testikuvissa erikseen merkitty 2017-mallilla otetut.

2017-mallin hinta on noin 250 euroa. Vanhempaa mallia myytiin keväällä reilulla alennuksella. Jos sitä vielä jostain saa, laite on todella hyvä ostos sellaiselle, jota kiinnostaa enemmän still- kuin videokuvaus.

Samsung S8 ja raw-kuvaus

Kun raahaa isoa järkkäriä matkoilla tulee usein mieleen, voisiko kuvaamisen hoitaa älypuhelimella. Niiden raw-kuvaus antaisi mahdollisuuden kuvien jälkikäsittelyyn, koska mukana on kaikki kennon keräämä informaatio ilman laitteen tekemää jpeg-pakkausta.

Vuosi sitten kokeilin Samsung S7 -kameraa raw-kuvauksessa, mutta en ollut kovin tyytyväinen. Olisiko tekniikka muuttunut uudessa S8:ssa?

Valitettavasti S8 toimii samoin kuin edeltäjänsä: raw-kuvia syntyy vain Pro-tilassa, joka vaihtuu peruskäyttäjille tarkoitettuun Auto-asentoon aina, kun kameran sammuttaa. Eikä sovelluksen lopettaminen älypuhelimessa ole aina itsestään selvää. Parasta siis tarkistaa Pro-tilan asetus jokaisen kuvan oton yhteydessä.

Ja ei, jostain syystä myöskään S8 ei tallenna DNG-tiedostoihin gps-sijaintia, vaikka tekee sen kuvan jpeg-versioon. On vaikea keksiä syytä tähän.

Edeltäjänsä tapaan S8 tuottaa yhdeksän megapikselin kuvatiedostosta noin 18 megatavun raw-tiedoston. Kuvan sisällöstä riippuen jpeg-versio on 2-5 megatavua. Pakkaus selittää osan kokoerosta, mutta mukana pitäisi olla myös aidosti uutta kuvadataa.

Älypuhelimen raw-tiedostossa on selvästi vähemmän syvyyttä (muokkausvaraa) kuin järkkärin tuottamassa tiedostossa, mikä on helppo ymmärtää. Järkkärin raw-kuvadata on 12- tai 14-bittistä, älypuhelimen datassa on samat kahdeksan bittiä joita jpeg-tiedostokin käyttää.

Esimerkiksi kaupassa otettu testikuva. Koska Blogger rajoittaa kuvien kokoa, täydet jpeg-kuvat löytyvät sivulta https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Samsung+S8/.

Jpeg suoraan kamerasta.

Raw-tiedosto Photoshopilla suoraan jpegiksi.

Raw-tiedosto on se, minkä kameran kenno näkee. Sen kääntäminen suoraan jpeg-tiedostoksi tuottaa vaisun ja haalean lopputuloksen. Tekemällä raw-muunnoksessa Photoshopin ehdottamat automaattiset säädöt lopputulos on hieman parempi:

Raw-muunnos automaattisilla säädöillä.

Kuvaa voisi parannella käsityönä mm. sävyjä säätämällä ja terävöittämällä. Automaattisilla asetuksilla rajaus kuvan keskeltä ei näytä kovin hyvältä:

Rajaus kuvan keskeltä.

Verrattuna vastaavaan rajaukseen kameran tekemästä jpeg-versiosta:

Kameran oma jpeg näyttää paremmalta.

Vertailu osoittaa, miten hyvin S8-kameran sisäinen kuvankäsittely toimii. Miksi ottaa raw-kuvia ja nähdä kuvankäsittelyn vaiva, kun kameran omat algoritmit tuottavat hyvän lopputuloksen automaattisesti?

Voisi kuvitella, että raw-kuvauksesta on suurin hyöty hankalissa olosuhteissa, kuten vastavaloon tai hämärässä kuvattaessa. Pikaiset kokeilut eivät tukeneet tätäkään oletusta. Automatiikka tuotti hyviä kuvia hankalissakin tilanteissa.

Missä älypuhelimen raw-kuvauksesta on sitten oikeasti apua? Hivenen yllättäen silloin, kun kuvataan hyvissä olosuhteissa. Algoritmi nimittäin terävöittää kuvaa voimakkaasti, mikä saa esimerkiksi puut ja ruohon näyttämään epäaidoilta. Tällöin raw-kuvasta on apua, koska sen voi terävöittää itse (ja vain vähän).

Toinen hyöty pitäisi olla valkotasapainon säätämisessä, mutta siinäkin automatiikka on niin hyvä, että käsin säätämistä tarvitaan vain hyvin hankalissa sekavalotilanteissa. Sopivaa testipaikkaa ei ole vielä osunut kohdalle.

Canon 300 mm ja 100-400 mm

Canonin 300-millisen 2,8-versio on legendaarinen, monen mielestä Canonin laadukkain objektiivi. Sen vanhaa I-versiota liikkuu 2500-3000 euron hinnalla (uusi II-versio onkin sitten 7400 euroa, gulp!). Vaihtoehtona 300-milliselle on 100-400-millisen II-versio, jonka hinta on noin 2500 euroa.

Jälkimmäinen on vähän kevyempi ja zoomina monikäyttöisempi, mutta onko kuvanlaadussa eroa klassiseen 300-milliseen? Tein nopean kokeilun ottamalla molemmat iltakävelylle Helsingin Haagan Alppiruusupuistoon.

Vertailu on epätieteellinen, sillä kuvat on otettu käsivaralta ja ulkona, jolloin valaistus vaihtelee pilvistä riippuen. Kuvat on ajettu Lightroomin läpi, jossa niitä on käsitelty minimaalisesti. Näin lopputulos vastaa paremmin käytännön tilannetta. Testikuvista on kolme versiota: 300-millinen täydellä 2,8-aukolla, 5,0-aukolla sekä 100-400-millinen zoomattuna 300 milliin täydellä 5,0-aukolla.

Ensimmäinen kuvasarja:

300 mm F2,8 1/500 s ISO 400

300 mm F5 1/160 s ISO 400

100-400 mm F5 1/60 s ISO 400

Toinen kuvasarja:

300 mm F2,8 1/800 s ISO 800

300 mm F5 1/250 s ISO 800

100-400 mm F5 1/125 s ISO 800

Kolmas kuvasarja:

300 mm F2,8 1/1600 s ISO 800

300 mm F5 1/500 s ISO 800

100-400 mm F5 1/320 s ISO 800

Kuvista käy ilmi ainakin se, että 100-400 mm II-versio on erittäin terävä jo täydellä aukolla 300 mm kohdalla. Kuvanlaadussa ei ole suurta eroa 300-milliseen. Tausta (bokeh) on 300-millisessä miellyttävämpi jo F5-aukolla. Toki F2,8 on sitten ihan oma lukunsa: tausta on pehmeä ja lisääntynyt valovoima mahdollistaa paljon lyhyemmän valotusajan, mikä on tarpeen varsinkin eläimiä kuvattaessa. Valitettavasti uutta II-mallia ei ollut käytettävissä kokeilua varten.

Käytetty 300-millisen I-versio on oiva valinta luontokuvaukseen, mutta paino (2,55 kg vs. 1,64 kg) sekä zoomin monikäyttöisyys kallistavat vaa'an usein uudemman 100-400 II:n puolelle. 300-millisen eduksi jää valovoiman ja bokehin lisäksi mahdollisuus 2x-telejatkeen käyttämiseen niin, että automaattitarkennus säilyy (joskin hidastuneena).

Philips Hue Fair -kattolamppu

Olen innostunut Philipsin Hue-älyvaloista ja halusin sellaisen myös keittiön kattoon. Valikoimassa on useita malleja (Being, Still, Fair), mutta niiden saatavuus näytti heikolta. Verkkokauppa.com oli ainoa, jolla oli Fair-mallia suoraan hyllyssä. Se onkin joukon kallein malli, 189,90 euroa. Pakettiin kuuluu sentään seinään asennettava langaton kaukosäädin.

Hue Fair on sisältä lähes tyhjä.

Valon kirkkautta ja värilämpötilaa voi säätää älypuhelimella, mikä mahdollistaa monenlaisia sovelluksia. Väri on kuitenkin aina valkoista, eikä keittiössä punaisella mitään tekisikään.

Ensimmäinen yllätys oli paketin iso fyysinen koko. Lamppu on myös melkoisen painava, sillä kuori on metallia ja alapinta ilmeisesti lasia. Kattoasennus vaatii fyysistä voimaa. Kiinnitys tapahtuu kolmella ruuvilla, mikä voi rajoittaa asennuspaikkoja (tätäkään ei voinut etukäteen tietää).

Aiemmista Hue-valoista poiketen tämä ei löytynyt automaattisesti, vaan kuusimerkkinen koodi piti katsoa laitteen sisältä. Kannattaa tehdä ennen kattoasennusta! Ohjeessa asiasta on muistutus.

Älyvalon elektroniikka.

Varsinainen elektroniikkaosa on todella pieni. Näin halpaa on lisätä älyohjaus kodinkoneeseen. Eikä itse valokaan paljon tilaa vie: kyse on nauhasta, joka kiertää valaisimen sisäreunaa.

Valaisin katossa.

Fair on malliston tehokkain (3000 lumenia), mutta suojakuori vie osan valosta, eikä valoteho maksimiasennossakaan ole keittiökäyttöön liian voimakas. Riittävä kuitenkin.

Samsung Galaxy S8 ensivaikutelmia

Samsungin uuden huippumallin toimitukset alkoivat juuri, vain vuosi edellisen S7:n jälkeen. Kasista on kaksi versiota, 5,8 tuuman perusmalli sekä 6,2 tuuman näytöllä varustettu plus-malli. Kokeilin perusmallia. Sekään ei ole mikään karvalakkimalli, sillä muistia on 64 gigatavua ja hintaa hulppeat 829 euroa. Vain iPhoneen saa käytettyä enemmän rahaa.

Samsung S8 on tavallista korkeampi.

Puhelin on hieman S7:aa kapeampi, mutta saman korkuinen. Sivusuhde on epätavallinen 18,5:9 mikä vastaa näytön resoluutiota 2960x1440 pikseliä. Super AMOLED-näyttö on upean kirkas ja terävä, minkä huomaa varsinkin valokuvia katsellessa. Voiko näyttö enää tästä parantua?

Korkean näytön vuoksi kuvakerivejä mahtuu nyt yksi enemmän:

Kuusi riviä kuvakkeita, yhteensä 24.

Aloitusnäyttö on oletuksena askeettinen:

Pelkistetty aloitusnäyttö.

Ohjelmat tulevat näkyviin pyyhkäisemällä ylöspäin, mikä on näppärä uudistus kunhan siihen tottuu.

S8 on kieltämättä upea kapistus. Reunat ovat kauttaaltaan pyöristetyt, mikä näkyy hyvin pohjakuvasta:

Kuulokeliitäntä, usb-c ja kaiutin.

Jep, Samsung on pitänyt vanhan kuulokeliitännän, mikä on mainio juttu. Usb-versio on vaihtunut C:ksi, mikä vaatii uudet kaapelit. C-pistoke on kieltämättä näppärä, koska sen voi laittaa sisään kummin päin tahansa.

Lisää sivukuvia:

Äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet ja Bixby aktivointipainike.

NanoSIM ja microSD-korttipaikka.

Vielä yksi tyylikäs sivukuva.

Kuten kuvista näkyy, näyttö kaartuu hieman reunoissa ja ulkoreuna on hyvin ohut. Henkilökohtaisesti en pidä tästä designista, koska se tekee puhelimesta liukkaan ja reunoista hankalan käsitellä. Käytettävyys uhkaa hukkua tyylikkyyden alle, mutta se on toki myös makuasia.

Toinen makuasia on kotipainike, joka on nyt osa näyttöä:

Kotipainike on pelkkä kohta näytössä

Onneksi painike värisee hieman kosketuksesta, joten se luo illuusion oikeasta painikkeesta. Näyttökuvaa ei enää voi ottaa kotipainikkeesta, vaan painamalla virtapainiketta ja äänenvoimakkuutta alaspäin.

Takaa löytyy puhelimen haukutuin ominaisuus:

Sormenjälkilukija

Haukut ovat perusteltuja: jostain syystä sormenjälkilukija on sijoitettu kameran linssin viereen, jolloin sormi osuu helposti väärään paikkaan, tai sitten puhelin pitää kääntää ympäri, jolloin taas oikean käden etusormea on vaikea saada osumaan lukijalle.

Jotain hyvääkin: lukija on pystysuunnassa aiempaa suurempi, joten sormen tunnistus toimii vähän vinossakin asennossa. Sormen voi laittaa jopa ylösalaisin, mikä on helppo ratkaisu silloin, kun puhelinta pidetään vasemmassa kädessä ja kirjautuminen tehdään oikean käden etusormella. Onneksi puhelimen voi avata myös iiriksellä ja omilla kasvoilla, joten sormenjälkeä ei ehkä tarvita lainkaan.

Teknisiä ominaisuuksia puhelimessa on roppakaupalla. Perusjuttujen lisäksi siinä on nyt langaton lataus ja iso 3000 mAh akku. Vauhdin takaa peräti kahdeksanytiminen prosessori. Käyttöjärjestelmä on luonnollisesti Nougat-tasoa. Päivityksiä ilmestyy kiitettävää vauhtia. Kahden testiviikon aikana on tullut jo kaksi isoa päivitystä, jälkimmäinen 613 megatavua.

Päivitys, päivitys...

Edellinen S7 tarjosi mainion kameran, jota S8:ssa on nostettu vieläkin paremmaksi. Tarkkuus on melko vaatimaton, vain 4032x2268 pikseliä (9,1 megapikseliä), mutta ne pikselit ovatkin sitten erittäin puhtaita. Kamera loistaa varsinkin hämärässä, jolloin F1,7-valovoimainen linssi pääsee oikeuksiinsa.

Tässä S7:n kuva hämärässä ostoskeskuksen parkkihallissa:

Samsung S7 (F 1,7, valotusaika 1/10 s, ISO 320)

Kuva on erinomainen ollakseen puhelimesta. Mutta S8 pistää vielä selvästi paremmaksi:

Samsung S8 (F 1,7, valotusaika 1/10 s, ISO 250)

Kuva on kirkkaampi, puhtaampi ja luonnollisempi. Toinen vertailukuva vahvistaa saman asian:

Samsung S7 (F 1,7, valotusaika 1/20 s, ISO 250)

Samsung S8 (F 1,7, valotusaika 1/17 s, ISO 200)

Kuva on kaikin tavoin parempi, eivätkä katon loisteputket ylivalotu. Keväisen luonnon ulkokuvissa yliterävöitys pistää silmään, mutta siitäkin pääsee eroon kuvaamalla DNG-muodossa ja hoitamalla jälkikäsittelyn Photoshopissa.

S8:n kamerassa on monia kuvakokoja, joista iso ja pieni neliö sekä 18,5:9 laajakuva pistävät silmään:

Erikoisuutena todellinen laajakuva

Erityislaajakuvasta on joskus hyötyä, esimerkiksi näin:

Erityislaajakuva 18,5:9 kuvasuhteella.

Laajakuva on toki vain rajauskysymys, vaakatarkkuus on sama 4032 pikseliä kuin 16:9 kuvissa, pystymitta on vain laskettu 1960 pikseliin, jolloin kuvat täyttävät puhelimen näytön reunasta reunaan.

Täydestä 1,7 aukosta huolimatta kuva on terävä reunasta reunaan:

Laajakuvaan mahtuu melkein koko oluthylly.

Selfie-kamera tuottaa sekin tarkkoja 2448x3264 pikselin kuvia. Videopuolella on tietenkin 4K-kuvaus ja vakain on niin tehokas, että jopa kävellen kuvattuja videoita voi katsella ilman pahoinvointia.