torstai 10. joulukuuta 2015

Onnibus.com on halpa ja netti toimii

Matkustin ensi kertaa Helsingistä Tampereelle ja takaisin Onnibus.com bussikyydillä. Bussi lähti ja saapui Helsingin Kampin linja-autoasemalle, Tampereella määränpäänä oli linja-autoasema mutta lähtöpaikka Kalevassa, lähellä jäähallia.

Parasta Onnibusissa on sen hinta. Kun lähes 200 km:n matka maksaa 5 euroa (+1 euron varausmaksu netissä), voi jo puhua todellisesta halpuutuksesta. Edullisuus perustuu uuteen kalustoon, kevyeen organisaatioon ja riittävään volyymiin. Kaksikerroksisessa bussissa on 89 paikkaa ja se pitäisi saada mahdollisimman täyteen. Jokaisen bussin pitää ajaa vähintään 500 kilometriä työpäivän aikana.

Matkustustapana Onnibus ei ole erityisen miellyttävä. Tilaa on vähemmän kuin lentokoneessa ja hattuhyllylle mahtuu vain päällysvaatteita. Istuimen selkänojassa ei ole pöytälevyä, joten tietokoneen käyttö matkan aikana on vaikeaa. Yläkerrassa tien epätasaisuudet tuntuvat.

Toiseksi parasta on nettiyhteys -- sehän toimii! Mittasin nopeuden matkan aikana useampaan kertaan ja tulos oli aina vähintään yksi megabitti sekunnissa.

Nopeustesti Nurmijärven kohdalla.
VR:n nettiin tuskastunut voi vain ihailla Onnibusin nopeutta. Miksi netti on bussissa niin paljon nopeampi kuin junassa?

Ensinnäkin operaattorien 3G/4G-tukiasemat on sijoitettu pääteiden varsille, koska siellä on eniten kysyntää. Juna kulkee usein keskellä metsää tai peltoja, jolloin tukiasemat kuuluvat huonosti.

Toiseksi bussissa on paljon vähemmän käyttäjiä kuin junassa. Autossa oli ehkä 40 henkeä, kun junassa heitä voi olla kymmenkertainen määrä. Lisäksi bussissa useimmilla oli pelkkä älypuhelin, kun taas junamatkalla tehdään usein töitä läppärin kanssa.

Nettiyhteyttä tai taloudellisuutta kaipaavan kannattaa kokeilla Onnibusia seuraavalla matkalla. Minkä matkustusmukavuudessa häviää, sen hinnassa ja netissä voittaa.

3 kommenttia:

  1. Eivät VR:n talvihinnatkaan pahoja ole: esim. Helsingistä Turkuun ja Tampereelle 9 eurolla, varattava 2 vrk ennen lähtöä. Mutta jos netti on tärkeä, kannattaa mennä mieluummin bussilla.

    VastaaPoista
  2. Auto on varsin kätevä, mutta niin tuskaisen kallis ylläpitää.

    VastaaPoista
  3. "Eivät VR:n talvihinnatkaan pahoja ole: esim. Helsingistä Turkuun ja Tampereelle 9 eurolla,"

    Ei etelässä, mutta pohjoisessa on. Matka Oulusta Kemiin noin 20e ja Rovaniemelle noin 40e. Kiitos vr tästäkin.

    VastaaPoista