keskiviikko 31. elokuuta 2016

Canon 5Dm4 innovoi uutta järkkäreihin

Canon 5Dm4:n julkistusta oli odotettu pitkään, mutta silti pitkän linjan kameravalmistaja onnistui yllättämään. Digijärkkäreissä on edelleen kehitysmahdollisuuksia, kaikkea ei ole vielä nähty.

Pari vuotta sitten tuntui siltä, että isojen järjestelmäkameroiden aika on ohi. Kun katselin Helsingin kauppatorilla palloilevia turisteja, monella roikkui kaulassa minijärkkäri. Jopa ammattikuvaajat kertoivat vaihtavansa Olympuksen minijärkkäreihin niiden pienemmän painon ja ehkä vähän hinnankin vuoksi.

Tänä kesänä tuntui siltä, että minijärkkärit ovat poistuneet muodista. Yllättävän monilla turisteilla oli taas kaulassa isoja järjestelmäkameroita ja isoja objektiiveja. Isot älypuhelimet ovat tietenkin erittäin suosittuja, ehkäpä ne ovat korvanneet osan pikkujärkkäreistä?

5Dm4 ja uusi 24-105 mm putki.
5Dm4 on edeltäjäänsä tarkempi (30 vs 22 megapikseliä), nopeampi (7 vs 6 kuvaa sekunnissa) ja herkkyydessä on marginaalinen numeerinen parannus (natiivi ISO nyt 32000 vs 25600). Ulkoisesti kamera on lähes täysin edeltäjänsä kaltainen, vain takaseinässä on yksi pienikokoinen painike lisää. Ennallaan ovat myös muistikortit (CF ja SD) ja 3,2" näyttö (joskin nyt se on tarkempi ja reagoi kosketukseen).

NFC-piiri (Android), älypuhelinohjaus, sisäänrakennettu GPS ja Wlan ovat mukavia lisiä, vaikka niitä onkin nähty jo aiemmissa malleissa.

Nelonen. Instagram tyylittelee sinisellä sävyllä, oikeasti väri on entisen musta.
Se todellinen uutuus on kuitenkin Dual Pixel-tekniikka, joka mahdollistaa vaihe-eroon perustuvan tarkennuksen sekä tarkennuksen hienosäädön jälkikäteen. Samalla myös bokeh hieman muuttu. Molempien vaikutukset olivat eilen näkemässäni tuote-esittelyssä pieniä, mutta joissain tilanteissa hienosäätö voi tehdä hyvästä kuvasta täydellisen. Mallin silmä saadaan tarkaksi tai juuri pääkohteen viereen osuva taustan bokeh-kuvio saadaan häivytettyä.

Varjopuolena on, että Dual pixel raw -kuvat vievät 60 megatavua tilaa ja hidastavat kuvaustoimintoja, joten turhaan niitä ei kannata käyttää. Alkuvaiheessa vain Canonin oma DPP tukee uutta raw-formaattia, mutta ennen pitkää se löytää tiensä myös Lightroomiin ja Photoshopiin.

Kosketusnäyttö on aidosti hyödyksi, sillä kohteen voi osoittaa sormella näpäyttämällä ja sen jälkeen tarkennus seuraa sitä. Ihan kiva, että järkkäriin saadaan älypuhelimissa jo pitkään olleita toimintoja.

Joystickin vieressä on uusi painike, jota voi käyttää tarkennuspisteen laajentamiseen tai yli/alivalotukseen.
Mitä 5Dm4:ssä ei ole? Ei vieläkään kääntyvää lcd-näyttöä, jolle olisi kosketuksen vuoksi oikeasti tarvetta. Ei myöskään usb-latausta, joten erillistä laturia on yhä kannettava mukana (onneksi laturi ja akut ovat yhteensopivia edellisten mallien kanssa).

4K-kuvaus onnistuu... tavallaan. Tässä Canonin ratkaisut herättävät kuitenkin ihmetystä. 4K-kuva käyttää vain osan kennon pinta-alasta, joten kuva on voimakkaasti rajattu. Laajakulman käyttö rajoittuu HD-tarkkuuteen. Lisäksi 4K-kuva on pakattu ruutukohtaisesti, minkä ansiosta yksittäisiä vajaan 9 megapikselin kuvia on helppo napsia irti videosta, mutta tilankulutus on huikea.

Miksi 5Dm4 käytä koko kuva-alaa, vaikka se tietäisikin pikselien yhdistelyä ja voisi näkyä moirena? Ainakin tämä vaihtoehto pitäisi olla optiona. Ja ennen kaikkea miksi kamera pakkaa 4K-videota suoraan mpeg-4-formaattiin? Jälkimmäiseen voi olla syynä pakkauksen vaatima prosessoriteho ja sen tuottama lämpö, joka vaikuttaa haitallisesti kennoon ja lyhentää akkukestoa. Toisaalta uudet älypuhelimet pystyvät siihen, joten miksei yli neljän tonnin kamera? Nyt kuvausta ei rajoita kuumeneminen vaan muistikorttien koko.

Netissä on lukuisia esittelysivuja teknisistä ominaisuuksista, kuten Dpreviewin ensituntuma ja What you need to know. Siispä muutama henkilökohtainen kommentti.

Nykyisessä 5Dm3:ssa hämärätarkennus jättää toivomisen varaa. Valon vähetessä jopa 1,4- ja 1,2-objektiiveilla on tyydyttävä keskimmäisen tarkennuspisteen käyttöön. Toivottavasti tähän on tullut parannusta.

Megapikseleitä kamerassa on omaan käyttööni turhan paljon. Matkalla ja arkistoinnissa liika tarkkuus syö vain kapasiteettia.

Sääsuojauksen luvataan olevan aiempaa parempi, mutta silmämääräisesti sitä ei voinut havaita. Vanha kolmoseni kärsi kosteusvahingon jo kevyestä tihkusateesta, joten säänkestävyyttä olisi tarpeen parantaa.

Sitten on vielä hinta. Suomen katuhinta noin 4200 euroa saa nielaisemaan pari kertaa, etenkin kun ammattilaismallin 1Dx II saa runsaalla kuudella tonnilla. Ilmeisesti hinnassa on roimasti uutuuslisää, sillä kameran hinta jenkeissä on huomattavasti ystävällisempi 3400 dollaria. Yleensä kamerahinnoissa euro on vain jonkin verran dollaria arvokkaampi; esimerkiksi 1Dx II:n katuhinnat ovat noin 6000 dollaria ja noin 6500 euroa. Uutuuslisän poistuttua 5Dm4:n saanee vähän halvemmalla, ainakin jos on antaa kolmonen tai kakkonen vaihdossa. Ehkä jo jouluksi?

Pahimmillaan kameran vaihto voi laukaista myös objektiivien päivitystarpeen. Canon perustelee uusia 24-105 mm ja 16-35 mm -mallejaan juuri sillä, ettei vanhojen piirto riitä näin suuriin tarkkuuksiin. Epäilemättä uudet lasit ovatkin loistavia, mutta myös edeltäjiään isompia ja kalliimpia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti