Näytetään tekstit, joissa on tunniste keinotodellisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keinotodellisuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

iPhonen mittausohjelma

IOS 12 toi iPhoneen vihdoin jotain todella uutta: kameran kautta toimivan mittanauhan. Käyttö on yksinkertaista: kameralla näytetään alkupiste, josta mittanauhaa vedetään haluttuun loppupisteeseen. Pituus näkyy koko ajan puhelimen näytöllä. Siis näin:

Laatan leveysmittaus.
Toimiessaan ohjelma on kerrassaan mainio! Kun mittaus on tehty, jana ja lukema pysyvät oikeassa kohdassa vaikka puhelinta siirtää tai kääntää.

Mittausohjelmassa on muutama hauska jippo. Ensinnäkin alku- ja loppupisteitä voi siirtää sormella, jolloin näyttö zoomautuu automaattisesti tarkempaa sijoittelua varten. Toinen jippo liittyy pinta-alaan, jonka ohjelmalla voi mitata määrittelemällä alueen korkeuden ja leveyden. Kolmas hauskuus on kamerapainike, jolla mittaustuloksen saa helposti talteen kuvatiedostona.

Mittauksesta ei ole paljon iloa, mikäli tulos on epätarkka. Ohjelman antama tulos oli kuitenkin yllättävän tarkka, kokeilujen perusteella alle sentin.

51 cm täsmää hyvin mittanauhan antamaan tulokseen.
Alle sentin tarkkuus riittää moneen käyttöön, mutta ei läheskään kaikkeen. Kunnon rullamittaa tällä ei korvata, mutta joissakin tilanteissa sentin tarkkuus on riittävä.

101 cm pituus on täysin oikea.
Mittaohjelma käyttää IOS:n AR-laajennuksia, jotka toimivat iPhone SE:ssä miten kuten. Oletan, että uudemmissa malleissa toiminta on luotettavampaa ja parempaa.

iPhone SE:ssä toiminta on niin epäluotettavaa, ettei ohjelma sovellu kuin hupitarkoituksiin. Mittauksen alkamista joutuu joskus odottamaan toista minuuttia. Sen aikana ruudulla näkyy vain kehotus siirtää puhelinta:

Tämä ja toinen näyttö tulevat kiusallisen tutuiksi.
SE:ssä ohjelman toiminta oli satunnaista. Parhaiten se toimi noin metristä kahteen etäisyydellä. Pidemmillä etäisyyksillä mittaus ei näyttänyt mitään. Myös valoa pitää olla riittävästi. Niin ikään mittanauhan maksimipituus oli yhtä arpomista, joskus tulos näkyi mutta yleensä ei. Tässä pisin näkemäni tulos:

Kerran onnistui jopa yli viiden metrin mittaus.
Rajoituksistaan huolimatta mittanauha on mainio sovellus, jota jokaisen iPhonen omistajan kannattaa kokeilla. Jonain päivänä tällainen softa on kaikissa puhelimissa ja se myös toimii luotettavasti. Ihan vielä ei olla niin pitkällä.

Varoituksen sana: ainakin SE-mallissa ohjelma syö akun nopeasti, eikä akun kulutus lopu vaikka ohjelman yrittää sulkea. Tarkkaile siis akkua!

Joka tapauksessa AR-tekniikoista (Augmented Reality) on iloa muuallakin kuin pelisovelluksissa.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Samsung Gear VR kokeilussa

Samsung Gear VR on 150 euron hintainen keinotodellisuuden silmikko. Edullinen hinta selittyy tekniikan puuttumisella: laite on vain muovinen kotelo, jossa on pari painiketta ja kaksi linssiä silmiä varten. Näyttönä toimii oma älypuhelin -- kunhan se on Samsung S8, S7 tai S6.

Pala muovia ja kaksi linssiä.
Silmikon oikeassa reunassa (sorry, kaikki vasenkätiset) on äänenvoimakkuuden painikkeet sekä koti- ja takaisin-painikkeet. Lisäksi silmikon päällä on pyörä, joka säätää puhelimen etäisyyttä linsseistä ja tarkentaa kuvan omille silmille sopivaksi.

Neljä painiketta.
Kokeilin silmikkoa S8-puhelimella, jolloin pidike piti vaihtaa ensin usb-c-malliin. Sekä micro usb- että usb-c-pidikkeet tulevat silmikon mukana. Puhelin työnnetään pidikkeeseen, käännetään paikalleen ja lukitaan salvalla. Siinä se!

Puhelin pidikkeessä.
Keinotodellisuuden laitteet ovat usein työläitä asentaa. Gear VR on itse helppous: puhelin tunnistaa silmikon liittämisen ja lataa automaattisesti kaikki tarvittavat softat. Isoja tiedostoja riittää ladattavaksi, mutta alkuun pääsee nopeasti. Gear VR ei vaadi tietokonetta, eikä edes laajakaistaa, sillä kaikki menee älypuhelimen kautta.

Oculus on Facebookin omistuksessa, joten käyttäjän pitää kirjautua FB-tililleen. Se tuntuu aluksi oudolta, mutta hyöty selviää myöhemmin. Monet keinotodellisuuden sovellukset toimivat parhaiten ryhmässä.

Nykyisessä mallissa on langaton kauko-ohjain, mikä helpottaa ohjausta. Muutoin kohteet pitäisi valita tuijottamalla oikeaa kohtaa.

Langaton ohjain.
Ok, Gear VR on kömpelö laite. Kuvista puuttuu hihna, jolla se kiinnitetään pään ympäri. Silmikko on älypuhelimen vuoksi painava ja alkaa pitkässä käytössä hiostaa. Mutta hintaansa nähden laite on verraton ja avaa kirjaimellisesti uuden maailman.

Miltä näyttää kolmiulotteisen maailman käyttöliittymä? Samsung on joutunut kehittämään kaiken tyhjästä. Se on päätynyt japanilaiselta näyttävään huoneeseen (taustaa voi toki vaihtaa), jossa leijuu toimintovalikkoja ja Facebook-kaverien tilan näyttävä lista.

Ohjain on virtuaalinen karttakeppi, jonka valonsäde (väreilee kuin valomiekka!) viedään halutun toiminnon kohdalle ja painetaan peukalolla nappia. Kun alalle syntyy kilpailua, tulemme varmaan näkemään muitakin ratkaisuja. Millaisia mahtavat olla Microsoftin Windows 360 tai Applen iOS 360-versio?

Oculus koti eli VR-lasien "työpöytä".
Käyttöliittymän hahmottaminen kestää hetken aikaa, koska siihen on yhdistetty valmiit vakiosovellukset, internet, selain, demot, kauppa ja Facebook. Mutta kaikkea ei tarvitsekaan opiskella, VR on ennen kaikkea kokeilemisen ja löytämisen iloa.

Ruutukuvat eivät tee oikeutta laitteelle. Apuun tarvitaan mielikuvitusta: kuvittele, että tämä kaikki näkyy kolmiulotteisena ja kaikkialla ympärilläsi. Voit kääntää päätä vapaasti, katsella kaikkiin suuntiin. Huimaa1

Näyttävintä antia ovat Disneyn VR-demot. Parhaan kuvanlaadun versiot pitää ladata erikseen puhelimeen. Tiedostojen koko on satoja megatavuja, joten nopea 4G tai wlan-yhteys on tarpeen.

Disneyn kuvakkeen takaa löytyy myös Lucasfilm ja Star Wars.
Rogue One on mielenkiintoinen, parin minuutin dokumentti elokuvan teosta. 360-kamera on seuraamassa yhden kohtauksen tekoa kulisseista.

Rogue One -elokuvan tekodokumentti.
Toinen hieno pätkä on kuvattu avaruushävittäjästä, jossa katsoja istuu ohjaamossa.

Aiemmin kuvaamani 360-valokuvat ja 360-videot näkyvät silmikolla hauskasti, koska nyt ympärille katsominen vaikka videon aikana on helppoa. Valitettavasti kameroiden alhainen tarkkuus näkyy selvästi erityisesti 2017-mallissa.

360-kuvat ja -videot pääsevät oikeuksiinsa silmikolla katsottuna.
Eräs hauska toiminto on läpikatselu. Siinä puhelimen kamera välittää videokuvan suoraan silmiin. Mitään muuta ei sitten tapahdukaan, mutta pienellä mielikuvituksella tähän voisi kehittää oman terminaattori- tai Robocop-näytön. Sijaintitieto, kartta tai muuta täsmätietoa lisättynä ympäristön videokuvan päälle mahdollistaa vaikka mitä hauskoja sovelluksia.

Kuten sanottua Gear VR on vasta esimakua tulevasta. Älypuhelimen näyttö -- huipputarkkuudesta huolimatta -- ei riitä silmän huijaamiseen. Kuvan väripikselit pilkistävät välillä häiritsevästi ja kuvan edessä näkyy aina ohut verkko, kuin ensimmäisissä videoprojektoreissa.

Apatosauruksen kuono on vaikuttava näky.
Videoissa kuvanlaatua huonontaa myös pakkaus. Tiedostot ovat valtavia, joten niitä on pakattu tavallista videota ankarammalla kädellä. Se näkyy, mutta toisaalta 360-kuva luo uudenlaista realismia. Esimerkiksi 3d-video, jossa Apatosaurus työntää kuononsa melkein kiinni katsojaan, on yllättävän luonnonmukainen.

Vaikka käytössä oli Samsungin huippupuhelin S8, prosessoritehon kulutus sai laitteen kuumenemaan, jolloin myös akku kuluu tavallista nopeammin. Laitetekniikka ei vielä ole aivan keinotodellisuuden vaatimusten tasalla.

Miltä mahtavat laitteet näyttää viiden tai 10 vuoden kuluttua? Tie on nyt avattu. 

torstai 30. maaliskuuta 2017

Tango ja Mixed Reality (MR) - sehän on vaikuttavaa

Olen nähnyt monia 3D-lasien demoja, mutta ne kaikki jättävät toivomisen varaa. Kuva on liian epätarkka ja keinotekoinen.

Googlen Tango-teknologia lähestyy asiaa toisin: se muuttaa älypuhelimen MR-laitteeksi (Mixed Reality), jolloin kameran live-kuvaan yhdistetään keinotekoista sisältöä. Ja mikä parasta: kerrankin kuva on riittävän tarkka ja liike niin sujuvaa, että lisätty materiaali tuntuu todella uppoavan ympäristöön eikä näytä päälle liimatulta.

Pari päivää sitten näin Lenovon Phab 2 Pro -älypuhelimen demon, jossa käytettiin mm. iStaging-sovellusta.
Lisättävä objekti valitaan sovelluksen kirjastosta.
Esinettä voi pyörittää...
...ja siirtää fyysisen tason pinnalla.
Virtuaalinen esine sulautuu reaalimaailmaan lähes täydellisesti. Ellet tietäisi, osaisitko itse sanoa, onko alakuvan grilli todellinen vai piirretty? Varjo tekee siitä hyvin todellisen tuntuisen.
Onko grilliä olemassa vai ei?
Virtuaalista grilliä on helppo siirtää ja kääntää.
Tango-tekniikalla puhelin tietää tarkan sijaintinsa ja kameran asennon myös sisätiloissa, ilman GPS:n apua. Niinpä hienointa on se, mikä staattisista kuvista ei näy: kun liikkuu puhelimen kanssa, näytöllä oleva kuva päivittyy täysin aidosti ja todellisuutta vastaavasti. Kuvan grilliä voisi luulla oikeaksi. Sen ympäri voi kävellä ja grilliä katsella joka suunnasta. Voi vain kuvitella, millaisia virtuaalisia kauppapaikkoja tämän avulla voidaan rakentaa, ja miten paljon se auttaa vaikkapa kodin sisustajaa.

Demo on aina demo, mutta sen sujuva toiminta yllätti. Tosin pienet esineet saattoivat jäädä kellumaan ilmaan, sillä sovellus ei aina tunnistanut lattiatasoa tai pöytäpintaa oikein.

Teknologia toimii myös videokuvalla. Esimerkiksi virtuaalinen joulupukki sulautuu näppärästi kaupan lattialle ihmisten ja tavaroiden keskelle:
Joulupukki on virtuaalisuuden suhteen vanha tekijä.
Joulupukki jos kuka tuntee virtuaalisuuden salat!