torstai 15. elokuuta 2013

Voiko Lumialla otettu kuva johtaa Live-tilin sulkemiseen?

Google myöntää, etteivät Gmail-viestit ole yksityisiä. Tällainen on ollut päivän uutinen, jonka kopioi brittilehdestä niin Iltalehti kuin Hesarikin. Uutinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, mitä lukija kuvittelee -- se perustuu väärintulkintaan ja siksi Hesari jo korjasikin juttua aivan otsikkoa myöten.

Gmail on alusta lähtien kertonut, että viestejä skannataan mainosten kohdentamiseksi. Skannaus on kuitenkin koneellista -- ihmisten voimat eivät riittäisi viestien lukemiseen eikä kielitaito niiden ymmärtämiseen. Alkuperäinen väärintulkinta johtui vaikeasta juristeriasta, jota maallikon ei pitäisi mennä lukemaan (ei, vaikka olisikin toimittaja).

Gmail-juttu ei ollut oikea uutinen, mutta jutun perässä olevissa lukijapalautteissa oli mielenkiintoinen tieto. Nimimerkki Kissa63 kertoi mm. seuraavaa:

Gmail tutkii tilejään aivan samalla tavalla kuin Microsoft tutkii asiakkaidensa live-tilejä. Itseltäni live.com-palvelu suljettiin, koska olin, tiedusteltuani asiasta, "julkaissut" epäsiveellisen kuvan sähköpostissani. Epäsiveellinen kuva oli ammattiini liittyvä kuva reisivaltimon preparoinnista, jonka otin kännykkäkameralla Microsoftin pilvipalveluun, johon Lumia lähettää kuvan automaattisesti. Viikon päästä kuvan ottamisesta live-tilini suljettiin. Tietääkseni kuva ei ole epäsiveellinen ja oma sähköposti-tili ei ole "julkaisu", kuten Microsoft väittää.

Jos tapahtumat ovat menneet kuten nimimerkki kertoo, tässä olisi oikea uutinen. Nokian Lumia-puhelimet lähettävät kameran ottamat valokuvat automaattisesti wlan-yhteydellä Skydrive-pilveen. Onko tosiaan niin, että Microsoftin tietokone seuraa lähetettyjä kuvia ja yrittää tunnistaa niistä epäsiveellisiä otoksia? Erehtymisen vaara on suuri varsinkin lääketieteellisissä kuvissa.

Vaikka kuvat olisivat silkkaa pornoa, mikä oikeus Microsoftilla on puuttua omaan pilveen tai sähköpostilla lähetettyihin kuviin? Eri asia olisi, jos kuvat laitetaan näkymään julkisesti.

Edes julkinen näyttäminen ei saa johtaa tilin sulkemiseen, koska Windows 8 käyttää Live-tunnusta myös tietokoneelle kirjautumiseen. Epäilyttävän kuvan näyttämisen voisi estää ja käyttäjälle lähettää ilmoituksen asiasta, mutta Live-tunnuksen yllättävä poistaminen on täysin käsittämätön ratkaisu.


11 kommenttia:

  1. http://microsoft-news.com/its-okay-to-put-your-nude-photos-on-skydrive-just-dont-share-them/

    Googlekin skannaa kaikki kuvat mm. lapsipornon estämiseksi. T

    VastaaPoista
  2. Microsoft skannaa kuvat photodna:lla. Windows 8.1:n myötä skydrive on entistä enemmän oman koneen kovalevyn jatke. Uusiin ominaisuuksiin kuuluu hyvä ominaisuus että kokonaisia tiedostoja ei säilytetä enää paikallisesti vaan microsoftin pilvessä. Tälloin on todella helposti mahdollista menettää tiedostonsa automaattisesti jos photodna on sitä mieltä. En oikein jaksa uskoa että kuluttaja asiakkaalla on hirveästi painoarvoa selvittää mahdollisia ongelmia ison Microsoftin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Eli siis Liveä ei kannata käyttää.

    Voiko muuta johtopäätöstä vetää?

    VastaaPoista
  4. Tietenkin riippuu omista tarpeista ja sisällöstä, ei haittaa vaikka tutkisivat kuvani, mutta toisaalta voihan sen verkkolatauksen täpätä pois päältä. Onko jokin muu palvelu sen kummempi;)

    VastaaPoista
  5. Mikä mahtaa olla Applen tilanne?
    Osaako joku sanoa?
    En muista kuulleeni vastaavasta.

    VastaaPoista
  6. Eiköhän se vain kannata hommata Windows 7 asennusmediat niin kauan, kuin niitä jostain vielä saa, niin vältytään tältäkin M$:n hulluudelta. Ja siinä vaiheessa, kun W7:aa ei enää tueta, voi harkita jotain muuta käyttöjärjestelmää.

    VastaaPoista
  7. Kokeilkaa ottaa ittestänne alastonkuva, niin siittä sen sitten näkee!

    VastaaPoista
  8. to Petteri Järvinen blogabout SkyDrive - tämä sivuaa oheista aihetta. t: Eda

    Poistin jo toista kertaa SkyDrive-asennuksen pääkoneeltani.

    Syy oli sama kuin ensimmäisellä kerralla: - ilmeisesti - kaikkien HDD-asemien jatkuva läpikäynti josta huolestuin siinä mielessä, että meneekö HDD-indexien lisäksi jotakin käyttäjän; minun reaalidataa ulos koneestani hallitsemattomasti nettiin!?

    Kun kytken HDD-USB2.0-telakan järjestelmään se 'varataan' ja sen käyttö on tuskallista ja hidasta - omalta kannaltani.

    Samoin koneeni [AMD 2.0 GHz tuplaydin 6 megaa mutta W7 32-bittinen (vaihdoin W732pro:hon vm.1998 SCSI-liitäntäisen HP4C-tasoscannerin vuoksi 64-ajurin puuttuessa)] 'jumittaa' joka käynnistyksen jälkeen välillä prosessorikäyttöaste 100% n. 15-20 min eikä 50~60%:llakaan ole 'ikäänkuin täysin käytössäni/hallinnassani'..Silta/kytkimen (ostin sen koneideni väliin ADSL-modemin 10/100:n hitauden vuoksi) dataLEDit palavat miltei jatkuvasti kuin työntäisivät jotain ylös verkkoon..
    Meno rauhoittuu noin vajaan tunnin kuluttua mutta eihän tavallinen käyttäjä 'näe' mitä menee tai tulee verkkoon/verkosta.
    Uskoisin ettei edes virusgeneroitu liikenne pysty/kykene 'sammuttamaan' erillisboxin silta/kytkimen LEDejä.

    Kun irrotan netin (johto tai ADSL:n virta) silta/kytkin rauhoittuu...

    Uploadauksen 'kestoa' osittain selittää käytettävän liikenteen hitaus: 10M/0,5M liittymässä. Indexeitäkään ei saa ulos ihan hetkessä 3,1 Tb levystöstä + ulkoisesta telakasta (15 kpl pikku-HDD-BU:t) + USB-tikut..

    Kysyisinkin, onko SkyDrivestä jotain varmennettua tietoa? Olettaisin järjestelmää scannattavan valvontaetsintäohjelmilla avainsanojen löytämiseksi tarkempien tutkimusten suuntaamiseksi ko. tiedostohin.
    Tosin - maalaisjärjellä - uskoisin, etteivät 'ne' jotka haluavat piilovälittää arkaluontoista tuskin edes käyttävät kyseistä pilveä..

    Että mitä oikeaa hyötyä pilven tutkimisella on ellei se ole kummankin osapuolen tietoisesti sumutusjuttua täynnä.
    Mutta - oletan - että juuri se häiritsee tavallisen koneenkäyttäjän elämää.
    Ideahan pilvi on hyvä. Mutta se; sen toteutus on vain väline. Ja välineitä voidaan käyttää hyvään ja pahaan. Kuten kirvestä.

    Tiedän: on muita mahdollisuuksia; palveluntuottajia pilveen pääsyyn ;-] Onko niistä käyttökokemuksia testejä tai jotain joissain julkaisuissa?
    Periaatteessa SkyDrive on integroitu Windows 7 - 8 - tuotteisiin muuten esimerkillisesti (kuten saman brändin tuleekin).
    Mutta silti en ole NL920:seen antanut ko. tunnuksia enkä touhua sieltä käsin pärstähommissakaan...

    En ole ihan epäileväinen eikä 'ihan tavallisen epärikkaan henkilön' liikkeet juuri ketään kiinnosta kuin statistiikan ja rahanorojen suhteen. 'Kaikkihan' tietävät missä liikun GSM-verkon alueella puhelimineni since 1990...

    En ole vainoharhainen mutta haluaisin, että PC:ni olisi MINUN käytössäni ! Kun sitä haluan...

    Kiitäen: Eda Porvoo - www.oh2abb.fi

    VastaaPoista
  9. Ulkoisen kiintolevyn tietoja ei siirretä automaattisesti Skydrivelle. Vilkkuuko myös usb-aseman merkkivalo kytkemisen jälkeen, eli onko asema todella käytössä?

    Mieleen tulevia selityksiä ilmiölle ovat virustentorjuntaohjelma tai jokin haittaohjelma, tai oletko kenties joskus ottanut käyttöön jonkin tiedostoja nettiin varmistavan palvelun? SCSI-ajurit eivät ole enää tätä päivää, irrota ainakin skanneri tietokoneesta ja kokeile poistuuko ilmiö. Modernin ja litteän usb-tasoskannerin saa 100-200 eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamujen aamua Petteri !Öh... En aikonut asentaa SkyDraivia taas ;-]
      Enkä asentanutkaan.

      Mutta kokeilin: ensin ADSL linjaan kiinni. OK. Sitten HD-USB käyntiin. Luku/kirjoitusvalo ei välähtänytkään - tietystikään.
      Joiden jälkeen pöytäkone - LANverkossa ei muita - käyntiin.
      HDD-USB reagoi ensimmäisen kerran vasta kirjautumisruudun tullessa. Tuskin erottuva murtosekunnin tuikahdus. LED on nopea, silmäni ei..
      Kirjauduin. Ei reagointia.

      Vasta resurssienhallinta tuikututti sitä hetken. Luki aktiiviset HDD:t. Oikein.
      HDD-USB 'vastasi' vasta kun luetutin/kirjoitutin dataa sinne. Siis OK.

      Kokeilin: irrotin sen USB-poistolla. Sammutin virran. Vaihdoin toisen HDD:n telakkaan ja virrat päälle. Nyt - toki - se luettiin heti resurssien hallinnan ollessa aktiivisena ja minua kiusaava "automaattinen käynnistys" (pöhelökäyttäjiä varten) hyppää ruutuun kyselemään mitä haluaisin tehdä? Olen jo aikoja sitten - kustomoidessani koneeni itseäni varten käyttöjärjestelmän uusioasennuksen jälkeen - käynyt kääntämässä automaattikäynnistykset kaikista vaihtoehdoista [incl. CD/DVDt] pois. Mutta W7pro kuitenkin haluaa 'nähdä' mitä järjestelmään ilmestyvä 'uusi': joku noista 15 HDD:stä 'tarjoaa'....
      Sitä ominaisuutta en saa millään miten pois.

      Ainoastaan jos - kuten aamusta kokeilin - että HDD-USB jos jo on käynnissä konetta ennen niin ei heti ryntää automaattikäynnistämään sitä.

      F-Secure on ollut jo F-Prot'ista asti. Ollen edelleen. Ei herjaa mistään. Jokunen sähköposti on tapettu potentiaalisena.

      Haittaajaa saattaa ehkä olla. Siten että 'poikien kanssa' eräällä kaverilla oli joku Tna-Flix osoite jota tarjosi. Käytiin sivuilla ja sen jälkeen vasta (!) ajoin kyselyn F-Securesta oliko ko. sivusto mustalla listalla. Sanoi, ettei. Mutta siihen ei ihan voi luottaa jälkikäteen. Viksu romaaniaohjelma saattaa lukea puolustusjärjestelmän ja asettaa sen luotetulle puolelle...? Alta murtosekunnin...
      Ja simuloin ;-) Ubisoftin Silent Hunter III - IV - V harva se päivä...

      Ajoin/ajan silloin tällöin ensin rootkittarkastuksen ja sitten täystarkastuksen. 0 - 0 - 0 tulos.. Ja satunnaisesti tarkastan omia USB-tikkujakin.
      Kuitenkin (!) kone tuntuu sekoilevan silloin tällöin. Vanhoja tiedostoja/alihakemistoja katoa tai tiedostot/alihakemistot linkittyvät ihan toisaalle saman HDD:n alaisuudessa, katoaa tai korruptoituu "kuva ei ole validi .jpeg tai se on liian suuri tai rikkonainen"... Tätä tapahtui jo paljon - vuosia ennen SkyD:tä.

      Olin lukenut kauan sitten hankalimmasta haitasta joka vähän kerrassaan muuntelee kovalevyn indexejä ja tiedostoja ettei käyttäjä oikein tajua syytä vaan epäilee enemmän itseään.
      Mielestäni nuo oireet viittaavat siihen.

      Ja - koska minulla on W7pro-asennuslevy niin aina käyttisasennuksessa irrotan kaikki muut HDD:t ja sen SCSI-kortin (ettei kiukuttele sen ajurin hakemisesta) sekä tottakai verkosta, sekä että LAN/WAN/WLAN. Tulee 'puhdas asennus'. VErkossa sitten aktivoiden f-Securen ja ajaen W-päivitykset 'raakana' sisään. Ajatelin aikoinani SP-paketin ennalta hakemista mutta päättelin senkni ehkä - siis ehkä - korruptoituvan ennen osiointia/formatointia/asennusta...

      Mutta sisäisiä IDE P-ATA S-ATA-HDDtä ei kärsi 'lennossa' kytkeä todellakaan (:-) joten sitten kuin käyttis on perusteiltaan valmis ja sammutettuna kytken kolme muuta HDD:tä niin käynnistyessään BIOS käy niillä ja päästää ne 'pöpöt' mukaan järjestelmään ?

      JOS oikeasti on kyse rootkitistä niin tällainen "puhdas asennus" saattaako juuri silloin korruptoitua ja tulla immuuniksi jo asennetulle ja päivitetylle F-Securellekin..? Olenko yliherkkävarovainen?

      Tässä aamun tärinät..
      Kiitoksia reagoinnistasi t: Eda

      Poista
  10. Ei rootkittejä kiusanteon vuoksi tehdä, niillä pyritään hankkimaan jotain hyötyä (varastamaan tietoa tms). Luulen, että tiedostojen korruptoituminen johtuu levyn firmwaresta tai sen lähestyvästä hajoamisesta, etenkin jos ongelma ilmenee vain yhdellä levyllä.

    Aina epämääräisten ongelmien ilmaantuessa neuvon ensimmäisenä kokeilemaan tietoturvaohjelman tilapäistä sammuttamista. Ne aiheuttavat usein vaikeasti selvitettäviä ilmiöitä.

    VastaaPoista