maanantai 19. lokakuuta 2015

Mac ja Office-päivitykset

Olen käyttänyt Microsoft Office 2011 -pakettia Mac-koneessa lähes parin vuoden ajan ja asentanut tuona aikan kuuliaisesti kaikki päivitykset, joita on totisesti riittänyt.

Päivitys 14.4.4, syyskuu 2014

Päivitys 14.5.4, syyskuu 2015
Päivitys 14.5.5, syyskuu 2015
Erikoista sinänsä, että jokainen päivitys on kooltaan 113 megatavua. Tunnollisesta päivittämisestä huolimatta en ole huomannut mitään muutoksia tai parannuksia ohjelmien toiminnassa. Mihin ihmeeseen näin suuria päivityksiä on tarvittu? Pitäisi varmaan käydä läpi päivitysikkunan Knowledge base -artikkelien linkit, jotta saisi valaistusta asiaan -- mutta kovin merkittäviä parannukset eivät voi olla.

Muutama viikko sitten siirtyin Macissä Office 2016-versioon. Sovellusten ulkonäkö muuttui hieman, mutta mitään oleellista uutta ei tullut. Word, Excel ja PowerPoint ovat jo niin valmiita kuin toimistosovellukset vain voivat olla.

Mac-käyttäjiä tosin syrjitään, sillä samasta versionumerosta huolimatta sovellukset sisältävät vähemmän ominaisuuksia kuin vastaavat Windows-versiot. Eniten kaipaan PowerPointiin mahdollisuutta tallentaa esitys PDF-versioksi.

Windowsissa PDF-tallennuksessa on lukuisia asetuksia:
PDF-tallennus Windowsissa.

Mac-versiossa ei ole PDF-tallennusta lainkaan, sen tilalla on vain vienti-toiminto, jossa ei PDF:n kohdalla ole mitään valintoja. Suurin puute on, ettei esitystä voi tulostaa lainkaan Handouts-muodossa (2, 3 tai 6 pientä diaa sivulle). Tämä ei ole muuttunut mihinkään sitten Office 2010 (Windows) ja Office 2011 (Mac) versioiden, valintaikkunat ovat aivan samanlaiset.

PDF-tallennus Macissä.
Windows-versioissa on uusia hauskoja kaaviotyyppejä, jotka antavat elävyyttä raportteihin ja PowerPoint-esityksiin -- kuten tämä Sunburst:

Eläinten määrät sunburst-kaaviona.
Mac-versiossa uusia kaaviotyyppejä ei ole lainkaan, joten tiedostojen avaaminen tuottaa vain ikävän virheen ja varoituksen siitä, että jos työtiedosto tallennetaan, kaavio häviää lopullisesti. Ei hyvä.

Sunburst-kaavio Mac-versiossa: sitä ei ole.
Jotain on kuitenkin muuttunut, sillä nyt Office-päivitykset ovat ällistyttävän suuria:
Huh, mitä kokoja! Nämäkö pelkkiä päivityksiä?
Uutta on sekin, että nyt sovellukset näyttävät päivitysten jälkeen, mitä uutta niissä on. Word, Excel ja PowerPoint esittävät kaikki samanlaisen listan (vain ohjelman nimi vaihtuu):

Ja näihinkö uudistuksiin tarvittiin kolme gigatavua koodia?
Lisäys 23.11.2015 Valitettavasti jokainen Office 2016 -päivitys näyttää olevan yli kolmen gigatavun kokoinen. On pakko ihmetellä, miksei Microsoft ole käyttänyt inkrementaalista päivitystä, vaan lataa sovellukset aina kokonaisina uudelleen.
Päivitys 15.16 on yhtä iso kuin 15.15. 

10 kommenttia:

  1. Lukijalta välitetty kommentti:

    Joo päivityksiä on riittänyt Office 2011:n, niistä suurin osa turvallisuuspäivityksiä ja Microsoftin tyyli näyttää olevan tehdä cumulative päivityksiä deltapäivitysten sijaan.

    PDF:n tallennus on ollut mäkissä natiivi toiminto jo reilut 10v joten erillisellä pdf tallennuksella ohjelmissa ei ole paljon käyttöä, mutta on se silti joissakin edelleen.

    Jossain vaiheessa Apple poisti (Lion muistaakseni) mahdollisuuden tulostaa PDF uudelleen PDF:ksi eikä vain tallettaa Preview'stä. Tulostukselle on käyttöä kun esim. haluaa tulostaa esitäytettävän PDF lomakkeen PDF:ksi siten, että kentät eivät ole enää editoitavissa.

    No tuon pystyi kiertämään asentamalla PDFWriter tulostimen, myös CUPS-PDF hyvin toimi aiemmin, mutta sen toiminta hajosi Yosemite päivitykseen, sama sanbdox ongelma näyttää nyt vaivaavan El Capitanin kanssa PDFWriteria ennen kuin se keritään korjata. Em. ongelmat johtuvat siitä, että Apple on kiristänyt joka versiossa sandbox ympäristöjä joissa ohjelmia, mm. cups tulostusjärjestelmää ja sen drivereita suoritetaan.

    ps. Kyllä minulla näkyy Handoutit ym. 2011 versiossa ks.

    http://imgur.com/3p91vNT

    VastaaPoista
  2. Sama homma on IOS:ssa. Exceli päivittyy kerran viikossa ja aina yli 300 Mt lataus. Eikä mikään muutu.

    http://imgur.com/U2GfGjs

    VastaaPoista
  3. Kiitos tarkennuksesta. PDF-tallennus kannattaa tehdä tulostusikkunasta, jonka alareunassa on erillinen PDF-valinta. Näin piti aikanaan toimia myös Windowsissa, silloin PDF asennettiin omana "tulostimena", jolle tiedosto sitten "tulostettiin". Ilmeisesti kaikki muutkaan Windowsiin tottuneet uudet Mac-käyttäjät eivät ole löytäneet Office-sovellusten PDF-ominaisuutta päätellen kysymyksistä, joita olen aiheesta saanut.

    Toivottavasti 2016-päivitykset eivät jatkossa ole vakiokokoisia.

    VastaaPoista
  4. Windows-versiossa on mahdollista heikentää PDF-version kuvien laatua, jolloin syntyvä tiedosto vie vähemmän tilaa (ja heikompilaatuiset kuvat varmistavat, ettei niitä kopioida materiaalista eteenpäin). Tämä näppärä ominaisuus puuttuu Mac-versiosta.

    VastaaPoista
  5. Ensimmäisenä mieleen tulleilla hakusanoilla "lowering printout quality" sain linkatun sivun.

    Tuotako kaipasit vai kenties jotain muuta? En voi itse testata kun mulla on vielä 2011 enkä näe suurta tarvetta päivittää jos tämä toimii vielä kohtuullisesti myös El Capitanin kanssa, johon ajattelin päivittää ehkä sitten kun se on 10.11.3 tai .4 tasolla.

    VastaaPoista
  6. Tämä toiminto on erilainen, koska se vaikuttaa tapaan millä Powerpoint itse tallentaa kuvat. Tarkkuuden alentamisen jälkeen kuvia ei voi enää skaalta isommaksi laadun kärsimättä jne.

    Kaipasin toimintoa, joka laskee tarkkuutta vain pdf-tiedostossa, mutta säilyttää alkuperäisen Powerpoint-tiedoston.

    VastaaPoista
  7. Mitähän lienee tapahtunut, kun päivitettyäni MacBookAirin (2016) ElCapitan 10.11.2. versioon, power pointin esitystila ei ala toimia. Työkalurivi ylhäältä häviää, mutta powerpoint esitys ei ala toimia, ts, muuttuminen kokoikkuna-tilaan ei tapahdu.
    Ongelmia oli mm. sähköpostin toimimisessa, mutta (webissä olleiden) ohjeiden mukaan sain sen toimimaan

    VastaaPoista
  8. Lisäksi wi-fi lakkasi toimimasta, mutta ohjeiden jälkeen alkoi toimia En ole Macin käyttäjänä (yli 20 v) tottunut tällaisiin asetus muutoksiin aiemmin. Rinnakkain käytössä on myös ollut Pc-laitteita (sekä koti että työkoneina, mutta niissä on ollut ammattituki aina saatavilla).

    VastaaPoista
  9. No niin. MacBook Air, El Capitan ja uusin Office365. En mitenkään saa Excelistä ulos PDF:ää, jossa hyperlinkit mukana. Onko tosiaan niin, että vika ei ole minussa vaan sitä ominaisuutta nyt vain kerta kaikkiaan ei ole? Uskomatonta, maksoinhan saman hinnan kuin kuka tahansa muu Officen ostaja. Murr..
    Pystyykö tätä mitenkään kiertämään? Tai pystynkö lisäämään hyperlinkit valmiiseen PDF:ään? Jälleen kerran kiroiluttaa tämä Officen politiikka!

    VastaaPoista
  10. Uusimmankin Officen PDF-export Mac-versiossa on äärimmäisen yksinkertainen ja rajoittunut Windows-versioon verrattuna. Esimerkiksi Powerpointista voi tulostaa PDF:ksi vain kokonaiset kalvot, ei edes handouteja (2-6/sivu) saati että voisi säätää kuvien laatua tms.

    VastaaPoista