lauantai 25. helmikuuta 2023

Canon RF 135 mm F 1,8

Canon on päivittänyt vanhan klassikon uuteen RF-versioon. Samalla 135-millisen valovoima on kasvanut 2,0:sta 1,8:aan. Vuonna 1996 julkaistu EF-versio on legendaarinen ja sen kuvanlaatu on melkein taianomainen. Odotukset RF-versiosta ovat siis suuret, etenkin kun hintalapussa lukee 2900 euroa.

Canon RF 135 F 1.8 kädessä.

Sain kokeilla uutta objektiivia viikon verran. Aluksi tuntui, että objektiivi on paljon aiempaa isompi. Painoa on vähän lisää (750 vs. 935 g), paksuutta samoin. Suodinkierre on kasvanut 72 millistä 82 milliin. Pituus on samaa luokkaa aiemman kanssa. Ehkä objektiivin kasvanut koko pistää silmään sen vuoksi, että R-sarjan kamerat ovat aiempia peilimalleja pienempiä.

RF 135 F1.8 (2023) ja EF 135 F2 (1996)

RF 135 on sarjassa tyypillinen malli, ulospäin pelkistetty ja melkein sileä. Ohjausrenkaan lisäksi on tarkennusrengas, molemmat täysin sähköisiä. Kytkimen AF/MF ja kuvanvakaimelle. Lisäksi kaksi painiketta (toinen vaaka- ja toinen pystykuvausta varten), jotka voi asettaa esimerkiksi tarkennuskohteen tyypin vaihtamiseen (eläin, ihminen, auto, ei mitään). Tämä asetus toimi itselläni hyvin.

Lähin tarkennusetäisyys on lyhentynyt 0,7 metriin (0,9 m), joten lähikuvat pienistä esineistä onnistuvat myös. Nyt objektiivissa on myös kuvanvakain, mikä aiemmasta puuttui.

Tärkein eli kuvanlaatu on loistava. Kuva on erittäin terävä ja kontrasti huippua heti täydestä 1,8 aukosta lähtien. Helmikuun hämärässä valovoima tuli hyvin tarpeeseen. 

F 1,8 1/400 s. ISO 100 jpeg suoraan kamerasta

Hevosen pää on erinomaisen tarkka, kuten lähikuva näytöltä osoittaa:

Ruutukaappaus näytöltä edellisestä kuvasta.

Hämärässä parkkihallissa valovoima, värit ja kontrasti pääsevät oikeuksiinsa:

F 1,8, 1/80 s., ISO 1600.

Kuvanvakain yhdessä kameran oman kuvanvakaimen kanssa pystyy mahtavaan yhteistyöhön:

RF 135 mm F 1,8 1,0 sek jpeg suoraan kamerasta.

Yllä oleva käsivaralta 1 sekunnin valotusajalla otettu jpeg-kuva suoraan kamerasta (optimointiasetukset käytössä) hämärässä parkkihallissa. Ohi ajavan auton valot kertovat pitkästä valotusajasta.

F 1,8, 1/320 s. ISO 640 jpeg suoraan kamerasta.

Tarkennus on liki välitön ja äänetön. Objektiivi seuraa ongelmitta täydellä aukolla lähestyvää autoa.

Sarjakuvaus lähestyvään autoon täydellä 1,8 aukolla.

RF 135 mm F1,8 on epäilemättä Canonin parhaita objektiiveja. Linssinsuojusta on hieman hankala asettaa paikalleen vastavalosuojaa käytettäessä, mutta sen lisäksi objektiivista on vaikea löytää mitään vikaa. Paitsi hinta, joka pitää sen vielä pitkään harrastajakuvaajien ulottumattomissa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos pienestä esittelystä. Olen nyt arponu, että ostanko ky linssin, on ihan liipaisemella. :) t. AR

    VastaaPoista
  2. No, mitä arpa näytti? Jos ostit, kerro kokemuksistasi.

    VastaaPoista