Tänä keväänä pakkasöitä jatkui poikkeuksellisen pitkään, mikä viivytti lumien sulamista. Toisaalta Espoossa ei koettu yhtään kunnollista takatalvea -- vain kerran lumipeite lisääntyi hieman.
Muistikuva pahasti myöhästyneestä keväästä on inhimillinen, mutta väärä.
Tunnin välein takapihaa kuvaava kamera kertoo, että viime vuonna viimeinen lumikasa suli pois 21.4. klo 16 jälkeen. Tänä vuonna sama kohta ruohikosta paljastui 25.4. klo 11 ja viimeinen kuvissa näkyvä, toisella puolella pihaa ollut alue hävisi 27.4. klo 15. Yöpakkasista huolimatta lumen sulaminen oli siis vain pari päivää myöhässä viime vuoteen verrattuna.
Jpeg-kuvien tiedostokoosta piirretty graafi näyttää tältä:
|
Kevät tuli myöhässä, mutta äkillisesti. |
Maaliskuun lopun ja huhtikuun 18. päivän välillä lumi ei sulanut juuri lainkaan. Kun yöpakkaset sitten loppuivat, lumi suli lähes silmissä, mikä näkyy maan paljastumisena lumen alta 19.4 ja etenkin 20.4.
Lumipeite on tasaisen valkoista, joten jpeg-tiedosto pakkautuu hyvin; lumen alta paljastuvassa ruohossa on paljon yksityiskohtia mikä näkyy tiedostokoon kasvuna. Suuret vaihtelut 23-30.4. johtuvat pilvisyydestä. Auringonpaiste saa yksityiskohdat erottumaan kuvassa paremmin, mikä vähentää pakkauksen tehoa.
Kuvat eivät ole täysin vertailukelpoisia viime kevään kuviin (linkki yllä), koska kamera on hieman eri asennossa ja koska valotukseen oli asetettu -2/3 EV (muut asetukset ISO 200 ja f/8).
Peräkkäisinä päivinä otetut kuvat samasta kohdasta pihaa:
|
18.4.2013 klo 16. |
|
19.4.2013 klo 16. |
|
20.4.2013 klo 16. |
|
21.4.2013 klo 16. |
Lopuksi vinkki: miten leikata Photoshopilla useasta eri jpeg-tiedostosta saman kokoinen alue samasta kohdasta kuvia? Tämän voi tehdä usealla eri tavalla, mutta helpointa lienee käynnistää Bridge, valita halutut kuvatiedostot, avata ne yhden kuvan eri kerroksina (Tools | Photoshop | Load files into Photoshop Layers), leikata haluttu alue rajaamalla ja lopuksi tallentaa kukin kerros omana tiedostona (File | Scripts | Export layers to files). Tallennuksessa Photoshop kysyy tiedostonimen alun ja lisää sen loppuun alkuperäisen tiedostonimen, joten nimiä ei tarvitse kirjoittaa yksi kerrallaan.
Muitakin tapoja on, mutta tämä lienee helpoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti