torstai 23. toukokuuta 2013

Google Maps tuntee pyörätiet ja liikenneongelmat

Google Mapsiin tulee vaivihkaa uusia ominaisuuksia. Jokin aika sitten huomasin, että mukana ovat myös pyörätiet (ehkä tämä on ollut jo ennenkin?):

Pyynikin pyöräilytiet Google Mapsin mukaan.
Pikainen kokeilu näytti pyörätiet esimerkiksi lapsuuden maisemista Pyynikinharjulta sekä Tampereen Kirkkopuistosta. Hieno homma -- vielä kun nämä saisi mukaan navigaattoreihin, niin pyöräilijä voisi etsiä lyhintä reittiä ajon aikana ohi perinteisten liikenneväylien.

Liikenteen ruuhkanäyttö Google Mapsissa on ollut jo pitkään, mutta jossain vaiheessa siihen on lisätty liikennetiedotteet:

Tietyö Turunväylällä.
Tie suljettu Nihtisillan lähellä.
Ruutukuvat ovat iPhonesta, mutta samat tiedot näkyvät myös web-versiossa. Voi vaikka ennen työmatkaa tarkistaa, ettei luvassa ole yllätyksiä.

Tiedotteissa on kuitenkin oleellinen rajoitus: kartalla ovat vain pysyvät tiedotteet. Kolareista, liukkaasta kelistä ym. kertovat tiedotteet näkyvät ilmeisesti vain navigaattoreissa, joiden valmistajat ovat maksaneet tiedotepalvelun lisenssin.

Vielä yksi havainto ruuhkatilanteesta. Anturiverkoston täytyy olla erittäin tiheä, koska se pystyy erottelemaan yksittäisen liikenneympyrän ja pienen pätkän sen jälkeen kulkevaa tietä:

Ruuhkaa Kehä II:n liikenneympyrässä.
Ruuhkamaksuja tai ei -- autot ovat jo nykyisin tarkassa seurannassa.


5 kommenttia:

  1. Pyörätiet lisättiin Google Mapsiin Suomessa 11.7.2012:
    http://google-latlong.blogspot.fi/2012/07/biking-directions-expands-into-europe.html

    Kolari- ja muut häiriötiedot julkistettiin 15.5.2013 (videolla kohdasta 2:22:00 eteenpäin):
    https://www.youtube.com/watch?v=9pmPa_KxsAM

    Google Maps sovellusta älypuhelimille ei ole vielä päivitetty tukemaan tätä, mutta tulossa siis on.

    VastaaPoista
  2. Anturiverkosto.. Olisiko jokainen Android -puhelin? Sillä voisin melkein lyödä vetoa etti tuossa ympyrässä mitään antureita ole.

    VastaaPoista
  3. http://www.technologyreview.com/news/428732/androids-rise-helps-google-grow-its-traffic-surveillance-system/

    "Few people realize it, but using the mapping function on an Android-powered device sends Google anonymous data on your position and current speed that it uses to figure out traffic flows"

    VastaaPoista
  4. Nämä ruutukuvat oli otettu 14.5. eli päivää aikaisemmin. Pitääpä tarkistaa, onko nyt mukana myös kolari- ym. tiedotteet.

    Android lähettää tietoja ilmeisesti vain silloin, kun sitä käytetään navigaattorina, jolloin lähetetty data hukkuu karttojen lataukseen.

    VastaaPoista
  5. Googlen pyöräilynavigointi kännyssä on ihan toimiva, vaikka kaikkia oikoreittejä se ei tunne ja saattaa yrittää ohjata ratsastustielle. Pelkän puheopastuksen perusteella navigointi ei onnistu yhtä hyvin kuin autolla ajaessa: Risteyksessä ei aina tiedä, mikä teistä on suoraan jatkamista, ja "Käänny oikealle ja sitten vasemmalle" voi tarkoittaa suoraan ajamista. Mutta jos kännyn laittaa telineellä kiinni ohjaustankoon, on navigointi vaivatonta.

    VastaaPoista