On yhä vaikeampi keksiä parannuksia Photoshopiin, mutta nyt Adobella on todellinen ässä hihassaan. Tuleva Photarin versio osaa korjata liian pitkästä suljinajasta ja kameran tärähtämisestä aiheutuneen suttuisuuden. Minuutin kestävä esittely tästä kiinnostavasta toiminnosta löytyy esimerkiksi Youtubesta.
Ainakin demojen perusteella toiminto on silkkaa taikuutta. Pahasti tärähtänyt kuva muuttuu käsittelyssä jälleen teräväksi. Automatiikan ohella käytettävissä on laajat manuaalisäädöt, joilla voi haarukoida kameran tekemää liikettä ja kumota sen vaikutuksen.
Kaiken huipuksi toiminto tukee epälineaarista käsittelyä. Jos kuvattava kohde on ollut vinosti kameraan, sen lähellä olevat kohdat ovat liikkuneet enemmän kuin kaukana olevat kohdat. Analysointia varten kuvasta voidaan valita useita eri kohtia, joiden perusteella Photoshop sitten laskee tarvittavan käänteismuunnoksen kuvan palauttamiseksi. Mitä useampi kohta on merkitty, sitä kauemmin analyysi ja kuvan korjaaminen kestää. Ja laskenta on todella raskasta.
Joitakin vuosia sitten poliisi pidätti Thaimaassa otetun valokuvan perusteella lasten hyväksikäyttäjän. Miehen kasvot oli vääristetty Photoshopin suotimella, mutta poliisi onnistui tekemään vastaavan käänteismuunnoksen ja kasvot tulivat näkyviin.
Sitten ne huonot uutiset. On vielä vähän epäselvää, voiko toimintoa käyttää myös liike-epäterävyyden korjaamiseen. Jos kuva ei ole tärähtänyt, mutta sen keskellä on nopeasti liikkunut ihminen, eläin tai vaikkapa auto, manuaalisäädöillä kohde ehkä saadaan taas teräväksi.
Camera Shake Reduction -toiminto on vain tulevassa Creative Cloud -versiossa, joten se edellyttää pilvimalliin siirtymistä. Kysyessäni asiaa Adoben edustaja sanoi, ettei toimintoa olla ainakaan näillä näkymin tuomassa Lightroomiin. Se on vahinko, sillä Lightroomia käytetään kuvien korjailuun ja Photoshopia enemmänkin taiteellisena tai web-suunnittelijan työkaluna.
Toisaalta pilviohjelman käyttöoikeuden voi ostaa minimissään yhdeksi kuukaudeksi. Sen aikana ehtii korjata kaikki omat tärähtäneet kuvat. Ties mitä loisto-otoksia niistä vielä paljastuu! Jos oikein tulkitsen hinnastoa, kuukauden käyttöoikeus uusimpaan Photoshopiin maksaa vuosisopimuksella 25 euroa kuukaudessa mutta vain yhdeksi kuukaudeksi ostettuna 36,89 euroa.
Niitä, jotka ovat aikoinaan sadatellen poistaneet tärähtäneet kuvansa, tällainen tekniikan kehittyminen saattaa hiukkasen harmittaa. Me included.
Lisäys 22.5.2013: Uutinen Thaimaassa pidätetystä miehestä vuodelta 2007.

Siinä vaiheessa kun liike-epäterävyys saadaan korjattua niin still-kuvaamisen aika alkaa olla ohi. Otetaan vain videoklippejä joista valitaan sopivat freimit ja korjataan ne tarkaksi yms.
VastaaPoistaAika lähellä ollaan tuota jo tänä päivänä, kuvaajat kuvaavat nykyään hurjan määrän ruutuja, jopa tuhansia per sessio. Ja olihan Kuva&Kameran Madventures näyttelyn kuvat videokaappauksia.
Teoria tuon liike-epäterävyyden korjaamiseen on toki ollut olemassa jo vaikka kuinka kauan: minäkin laskeskelin harjoitustöissä yksinkertaisia korjauksia jo kymmenen vuotta sitten.
VastaaPoistaNyt vain koneiden tehot ovat sillä tasolla, että niitä voidaan tehdä käytännössäkin. Ongelma on toki myös keksiä, miten kamera on tärähtänyt tai kohde liikkunut, jotta liike-epäterävyys voidaan poistaa.
Manuaalisäätöjä tuohon tarvitaan varmasti vielä kauan.