torstai 2. toukokuuta 2013

Windows 8 voi hylätä oikean salasanan

En olisi todeksi uskonut, ellei olisi osunut omalle kohdalle. Mitä tehdä, kun salasana ei kelpaa?

Lähdin viime viikolla ulkomaille ja ajattelin kerrankin matkustaa kevyesti. Läppärin sijaan pakkasin laukkuun Microsoftin Surface RT:n -tabletin. Ensimmäisenä iltana hotellissa laite kytkeytyi nettiin ja toimi normaalisti, mutta seuraavana päivänä se ilmoitti salasanan olevan väärin: "Your PC is offline. Please sign in with the last password used on this PC".

Aina, kun käyttäjä valittaa, ettei tietokone hyväksy salasanaa, vika on ratin ja penkin välissä. Käyttäjä joko muistaa salasanansa väärin tai on tehnyt kirjoitusvirheen.

Muita yleisiä syitä ovat väärä näppäimistöjärjestys (varsinkin jos toimitaan vieraalla koneella, jossa erikoismerkit ovat väärässä paikassa) sekä rikkinäinen näppäimistö. Nämä virheet on helppo eliminoida niin, että kirjoittaa salasanan vaikka tekstinkäsittelyohjelmalla ja tarkistaa, tulevatko merkit oikein.

Viimeinen keino on buutata kone ja kokeilla uudelleen -- ja nukkua yön yli, josko se oikea salasana palaisi mieleen.

Kokeilin nämä kaikki useaan kertaan. Surface RT:ssä oli irrotettava näppäimistö, joten kokeilin myös laitteen omalla virtuaalinäppäimistöllä. Mikään ei auttanut. Virheilmoitus pysyi aina samana ja kone lukossa.

Onneksi mukana oli myös vanha iPad, jolla pääsin verkkoon (kiitos Apple!). Googlaus paljasti, että muutkin olivat törmänneet samaan ongelmaan. Mutta vain yksi oli löytänyt siihen ratkaisun: ilmeisesti Windows 8:ssa on bugi, joka saa sen unohtamaan salasanan kirjainkoon. Sivulla annettu vinkki kirjoittaa salasana kokonaan pienellä (erikoismerkit saivat jäädä) todellakin auttoi ja pääsin kirjautumaan Surface RT:n Windowsiin. Sen jälkeen kaikki toimi taas normaalisti.

On kerrassaan käsittämätöntä, miten käyttöjärjestelmässä voi olla tällainen bugi. Nettisivun vinkki oli jo viime vuoden lopulta, joten vika ei ole tullut minkään äskettäisen päivityksen myötä vaan on muhinut jo pitkään.

Voi olla niinkin, että moni käyttää edelleen salasanassa vain pieniä kirjaimia eikä sen vuoksi ole huomannut koko ongelmaa.

Mahdollisesti olisi auttanut, jos olisin tuonut koneen takaisin kotiverkkoon, mutta matkalla se ei tietenkään onnistu. Varmuuden vuoksi kannattaa perustaa koneeseen myös paikallinen admin-tili, eikä luottaa pelkkään LiveID-tiliin.

9 kommenttia:

  1. Törmäsin samaan ongelmaan jokin aika sitten. Ei auttanu muu kun tehdä uudet hotmail-tunnukset.

    VastaaPoista
  2. Tämä kai tarkoittaa myös sitä, että Windows tallentaa salasanat selkokielisinä? Myös verkkopalvelussaan LiveID?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä.

      Poista
    2. Ei välttämättä selkokielisenä, mutta taaksepäin käännettävissä. Joka tapauksessa siis väärin.

      Poista
  3. Windows 8 ei myöskään hyväksy erikoismerkkejä WPA2-salasanaan. Uskomaton pos koko os.

    VastaaPoista
  4. Hmm... mitä erikoismerkkejä tarkoitat? Apple ei hyväksy punta-merkkiä, kts. https://discussions.apple.com/thread/2525083

    VastaaPoista
  5. Apple hyväksyy salasanaansa välilyönnit, mutta poistaa ne tallentaessaan. Siinäkin loistavaa tietoturvaa.

    VastaaPoista
  6. Samaa ongelmaa edelleen, Windows 8.1 hylkää täsmälleen oikean salasanan jossa on myös isoja kirjaimia mukana. Onneksi toisella kerralla yleensä menee aina sisään. Tämä siis erillinen virheilmoitus siitä kun kone ei ole yhteydessä nettiin ja valittaa siitä että kone on offline tilassa ja käskee kirjautumaan salasanalla mitä viimeksi käytit koneessa(minkä juuri tein pfttt...) Ärsyttävää ja ihme touhuta Microsoftilta. Tuomo

    VastaaPoista