maanantai 12. elokuuta 2013

Pienestä kamerasta paljon jätettä

Laitevalmistajat kehuvat ympäristötietoisuuttaan, mutta ainakaan pakkauksissa se ei näy. Ostin keväällä pojalle Canonin taskukameran ja yllätyin, miten paljon pakkausjätettä siitä syntyi:

Kamera ja paljon jätettä.
Jokainen osa - laturi, verkkojohto, akku, remmi ym. - on pakattu erikseen muoviin tai koteloon. Kuvassa kamera vaikuttaa suorastaan pieneltä kaiken turhan materiaalin rinnalla, joskin siitä puuttuvat muuntaja johtoineen.

Sähköisten laitteiden käyttö voi olla ekologista aiempiin tapoihin verrattuna (valokuvapaperit, kehityskemikaalit, filmit), mutta laitteiden valmistaminen, pakkaaminen ja logistiikka syövät osan hyödystä -- etenkin, kun laitteiden elinikä jää usein lyhyeksi.

Canonin kunniaksi on laskettava, ettei se sentään pakkaa jokaiseen laatikkoon kahta eri verkkojohtoa (brittiläinen ja mannermainen), kuten eräät muut tekevät. Sen seurauksena varastossani roikkuu tukku verkkojohtoja, jotka ovat Suomessa täysin hyödyttömiä.

No, voinen silti olla hyvällä omallatunnolla, sillä tämän kameran edeltäjä Ixus 50 palveli yli 10 vuotta. Se kävi kerran huollossa, kun kamera putosi objektiivi ulos työnnettynä. Korjaus maksoi saman kuin uusi kamera, mutta tuntui silloin oikeammalta vaihtoehdolta.

5 kommenttia:

  1. Toisaalta pakkausmateriaali on enimmäkseen energiajaetta joten pienempi murhe ne ovat kuin itse kameran hävitys aikanaan.

    VastaaPoista
  2. Nokia oli aikoinaan kunnostautunut tuossa erityisesti. Muilla valmistajilla kuten esim apple kännykät tyrkytetään lähes muovikotelossa niin nokialla oli kierrätyspahvista tehty "just eikä melkeen" kokonen pakkauskotelo ... Ja homma toimi silti hienosti. Onhan se logistisestikin parempi, että yhteen konttiin mahtuu tuhat kännykkää tai kameraa enemmän ja samalla polttoainekuormalla kulkee kuin se, että pelkkä turha pahvi ja sen sisällä oleva "ilma" vie hukkatilaa...

    VastaaPoista
  3. Itsekin pohdiskelin aihetta taannoin omassa blogissani, joskin artikkeli käsitteli e-laskuja. Laskelmoin, että mikäli yrityksellä on laskussaan kaksi sivua ja he lähettävät laskuja 15 000 asiakkaalle, kertyy kuljetettavaa 30 000 A4-arkin verran. Tämä paperipino kkasvattaa Itellan kuormaa noin 1,5 kilon verran. Laskuissa ei ole huomioitu kirjekuoren tuomaa lisäpainoa. Puolitoista kiloa kuulostaa pieneltä painolta, mutta luulenpa, että jos jokaisesta Suomen Itellan autosta pudotettaisiin 1,5 kilon edestä kirjeposteja pois, polttoaineiden aiheuttamat saastemäärät olisivat melkoisesti pienempiä. Ja toisaalta taas iso kasa A4-arkkeja voitaisiin jättää vaille tulostusta, jolloin paperiakin kuluisi huomattavan paljon vähemmän.

    VastaaPoista
  4. Ei kai ihan yli 10 vuotta, kun Ixus 50 julkaistiin vasta 2005?

    Pakkausjätettähän näissä tulee ihan älyttömästi. Toinen vähemmälle huomiolle jäävä seikka on akut, jotka vaihtuvat usein mallista toiseen ja samoin laturit. Vanha kamera voi mennä rikki, mutta akku ja erikseen ostetut vara-akut voivat edelleen olla hyvässä kunnossa. Uuteen kameraan ne eivät todennäköisesti kuitenkaan sovi.

    VastaaPoista
  5. Onhan tuossa jätettä, mutta toisaalta ymmärtää, että osat on suhteellisen pölytiiviisti pakattu. On tuossa edistystä tapahtunut. Ennen laatikot olivat tuplakokoisia ja niissä oli manuaaleja monella kielellä. Nyt manuaalit on CD:llä mikä vähentää jätettä ja samalla helpottaa rajat ylittävää kauppaa. Muovit myös varmistavat, ettei laitetta ole käytetty.

    VastaaPoista