keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jollan akkukesto luvattoman heikko

Jollan akkukesto on luvattoman lyhyt. Tein pienen testin asiasta. Latasin viiden älypuhelimen akut täyteen. Sen jälkeen kytkin puhelimet lentotilaan seitsemäksi tunniksi, jonka jälkeen poistin lentotilan ja puhelimet olivat kuusi tuntia päällä, mutta käyttämättöminä. Alla olevasta graafista käy ilmi akun varaustilan muuttuminen.

Jollan akku simahtaa vaikka puhelinta ei edes käytä.
Vertailu on epätieteellinen ja vain suuntaa-antava. iPhone 4 on ollut käytössä jo yli kolme vuotta, joten sen jäljellä oleva 97 prosentin varaus on erinomainen saavutus -- etenkin kun iPhoneen on kertynyt muita enemmän taustasovelluksia.

Lumia 920 näytti edelleen täyttä 100 prosentin tasoa. Se ja HTC olivat ilman sim-korttia, joten ne pääsivät hieman muita helpommalla (testitilassa ei ollut wlania, johon puhelimilla olisi ollut pääsy). Joka tapauksessa Lumia 920 toimii ilman sim-korttia wlanin varassa tavallisena tietokoneena todella pitkään, tämä on tullut havaittua jo aiemmin. Lisäksi Lumia 920 näytti aina välillä kellonajan näytöllä, minkä täytyi kuluttaa jonkin verran akkua.

Jollan luvut ovat valitettavasti omaa luokkaansa. Seitsemän tuntia lentotilassa söi akusta 15 prosenttia, vaikka yhtään näkyvää sovellusta ei ollut käynnissä. Kun puhelin ei myöskään päässyt verkkoihin, sillä ei ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin päivittää kellonaikaa ja tarkkailla mahdollisia kalenterihälytyksiä. Oltuaan lisäksi käyttämättömänä kuusi tuntia verkossa akun varaus oli pudonnut jo 68 prosenttiin.

Toivottavasti Jollan virrankulutus pienenee tulevien päivitysten myötä. Pahin vaihtoehto on, että Sailfishin ydin itsessään on virtasyöppö. Silloin asiaa on vaikea korjata. Asiakkaita kiinnostaa enemmän pitkä akkukesto kuin tehokas moniajo.

Ennen akkukeston parantumista Jollaa on turha päivittää 4G-aikaan, koska nopea datasiirto lisää virrankulutusta entisestään.

Jolla ei antanut testilaitteita toimittajille etukäteen, mikä herätti närää varsinkin jenkkimediassa. Toimittajat saivat vain kokeilla puhelimia muutaman tunnin ajan. Herää epäily, että syynä oli juuri akkukesto.

Kysyin virrankulutuksesta eilen Twitterissä ja sain Jollan insinööriltä vastauksen: Virrankulutus on optimointia. Jouiduimme vaihtamaan sekä raudan että ohjelmistoarkkitehtuurin kesällä, ja tuossa se vielä näkyy.

On siis toivoa, että optimointi tuottaa jatkossa pidemmän akkukeston. Toisaalta kuulostaa hurjalta, että Jolla kertoo toimitusten aikataulun ja alkaa ottaa tilauksia vastaan toukokuussa, mutta vaihtaa vielä sen jälkeen sekä rautaa (prosessoria?) että ohjelmistoarkkitehtuuria. Jollan insinööreillä on takuuvarmasti ollut kiireinen syksy, jotta puhelimen toimitukset on saatu alkamaan!

Lisäys 19:30: Jollan Harri Hakulinen (@HarriHakulinen) ilmoitti Twitterissä Sailfish-käyttöjärjestelmän 1.0.1.10 olevan yhä beeta. Yleensä beeta-version tunnistaa versionumerosta, ensimmäinen virallinen on 1.0 ja niin edelleen. Hakulisen mukaan Jolla ilmoittaa sitten, kun lopullinen versio valmistuu. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä päätelmiä akun kestosta.

54 kommenttia:

  1. Kiva että Jollalta sai sentään insinööritason vastauksen.

    Puhelimena on toki pitkä tie edessä ennenkuin kelpaa faniryhmän ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai raudanhalaajat, joiden ikuinen trauma intel-suhteesta ei ota hellittääkseen.

      Poista
  2. Eiköhän raudan ja ohjelmistoarkkitehtuurin vaihtaminen johtunut Jollasta riippumattomista syistä eli alkuperäisen piirisarjatoimittajan ST-Ericssonin konkurssista.

    VastaaPoista
  3. Olisi mielenkiintoista tietää millaisilla flageillat tuo Jollan stockki kerneli on käännetty. Siellä on muutamia akkukeston kannalta hyvinkin kriittisiä valintoja joita voi tehdä.

    VastaaPoista
  4. Heh he. Alkaa olla tutkimustyö huipussaan. Lumia 100% seitsemän tunnin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 920:stä on kyllä kentältä kuulunu hyvin toisenlaisiakin arvioita, tosin nehän käyttävät niitä SIM-kortin kanssa. Ei kannattaisi.

      Poista
  5. Eroa näyttää olevan, saa nähdä tuleeko pienen valmistajan ero juuri tälläisissä yksityiskohdissa.

    Graafi on minun mielestäni tarkoituksellisen harhaanjohtava, laitatko petteri skaalan 0-100%, niin nähdään millaisesta erosta puhutaan laitteiden välillä.

    VastaaPoista
  6. Jollan lentotilan aikainen virrankulutus on erittäin mielenkiintoinen havainto. Vaikuttaisi, että testatun Jollan softapaketissa on paljon parannettavaa.

    Testistä ei selviä, oliko laitteiden data-yhteydet 3G:ssa käytössä ja mitä sovelluksia tai palveluita oli aktivoitu (esim. push-palvelut). Nämä ovat oleellisia tietoa, jos verrataan puhelinten akunkestoa 3G-verkossa. Ilman SIMiä olevia laitteita ei voi verrata kuin ehkä tuon lentokonetilan ajalta.

    Jos tarkastelee esimerkiksi, että iPhone 4 kuluttaa Petterin testissä 6 tunnin aikana noin 2% 1420 mAh:n akusta, niin keskimääräinen virrankulutus on noin 4,7 mA, joka on erittäinen alhainen. Voisipa arvella, että mitään datasovelluksia ei ole aktivoitu ja puhelin kuluttaa virtaa lähinnä paging-kanavan monitorointiin.

    Ajatus, että LTE (4G) ja nopea datasiirto kuluttaisivat enemmän virtaa, ei ole aivan yksikäsitteinen asia. Toki LTE:n tyypillisesti laajempi kaistanleveys 3G:hen verrattuna kuluttaa enemmän älypuhelimen virtaa, mutta toisaalta suurilla bittinopeuksilla datasiirtoaika saadaan minimoitua. Kaikenkaikkiaan saman datamäärän siirto on energiatehokkaampaa suurilla nopeuksilla. Lisäksi verkko-operaattorit voivat vaikuttaa asetuksillaan älypuhelinten virrankulutukseen. Esimerkiksi oikeilla LTE-verkon asetuksilla iPhone 5 voi kuluttaa LTE-verkossa vähemmän virtaa kuin 3G/HSPA-verkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nexus 5 ja Saunalahti - 3G tilassa virrankulutus normaali. Kun sen laittaa 4G tilaan, niin LTE verkon löydettyä kuluu virtaa lepotilassa saman verran kun aktiivikäytössä, vaikka järjestelmä on kaiken seurannan mukaisesti "deep sleep" tilassa. Luuri on myös lämmin sen ajan.

      Virran rohmuaminen loppuu kun seinään, jos luurin pakottaa takaisin 3G tilaan. Sitä sitten tuosta virrankulutuksen erosta "epätieteellisesti" kapealla otannalla.

      Poista
  7. Otitko arvot ylös ihan vain puhelimen ilmoittamasta luvusta vai mittasitko itse? Eikös joitakin puhelinvalmistajia ole syytetty noiden suuntaa-antavien tietojen olevan viritetty liian mairitteleviksi? Ainakin kuuluvuuden osalta oli muistaakseni joskus tällaista puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ole selvää, että virrankulutus on katsottu suuntaa antavasti puhelimen ilmoittamasta akun varauksesta. 'Oikea' mittaus vaatii oikeat mittalaitteet ja pääsyn puhelimen akkuun. Tuskin Petteri on purkanut iPhonea ja Lumiaa ja modannut niitä virtamittausta varten.

      Poista
  8. Ota N9:stä tuttu ominaisuus näytön käynnistys kaksoisnäpäyttämällä pois käytöstä niin akkukesto paranee..

    VastaaPoista
  9. Mielestäni tälläinen testi ei ole edes suuntaa antava, jos jokin puhelin on ollut ilman SIM-korttia. No ehkä tuon jollan osalta hieman.

    VastaaPoista
  10. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että meillä akkumittari kertoo akun tilanteen oikeasti, muiden osalta en osaa sanoa.

    Tuon taulukon skaalaus, virtamittaus systeemit yleensä, STE tilanne jne tulikin jo hyvin esille noissa aiemissa kommenteissa.

    VastaaPoista
  11. Hei teitkö testin miten? Käytitkö puhelimen omia virtamittareita? Mielestäni testi olisi tehtävä niin, että lataisit akut täyteen ja katsoisit yleismittarilla jännitteen, ja kun puhelin sammuu itsekseen tarkistat virrat uudelleen, ja niistä jonkinlaisen volttikäppyrän piirtäisi. Ystävällisin terveisin, minä itse :D

    VastaaPoista
  12. Luvut on katsottu puhelinten omista akkumittareista, joten ne ovat tietenkin vain summittaisia arvioita. Subjektiivisesti arvioiden Lumia 920 toimii todella pitkään "tablet-moodissa" eli ilman 3G-korttia, jos käyttää vain nettipalveluita wlanin kautta. Lentokonetila on kaikkein helpoin mitattava, koska silloin mitään tietoliikennettä ei ole käynnissä. Kokeilkaa itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitteita voidaan mitata myös ammattimaisesti kontrolloidussa tilassa, mutta silti normaalia käyttöä mallintaen. Tällöin mittaus ei ole liian epärealistinen (esim. laite lentokonetilassa) eikä siihen ei vaikuta operaattorin verkon tila.

      Mittauksissa huomioidaan käytetyt applikatiot ja aktivoidut palvelut. Lisäksi voidaan verrata erilaisten verkkokonfiguraatioiden vaikutusta. Parhaimmillaan verkkoasetuksilla voidaan laskea 20-30% virrankulutusta aktiivikäytön aikana.

      Laitteiden aktiviteetti näytön ollessa suljettuna vaihtelee huomattavasti ja
      varsinkin Android on perinteisesti ollut virrankulutuksen kannalta heikosti
      optimoitu. Sekä iOS että WP8 ovat ainakin käyttöjärjestelmätasolla edellä turhan verkkoaktiivisuuden välttämisessä.

      Poista
    2. Laitteiden tekninen mittaaminen on laboratorioiden tai lehtien tehtävä. Bloggaajilla ei siihen ole resursseja. On tyydyttävä yksinkertaisiin, mutta kuitenkin havainnollisiin menetelmiin.

      Lentokonetila kertoo siitä, miten paljon pelkän käyttöjärjestelmän pyörittäminen syö prosessoriaikaa. Jollan ero muihin on selvä ja linjassa arkipäivän kokemusten kanssa.

      Odotellaan lopullista Sailfish-versiota ja kokeillaan sitten uudelleen.

      Poista
    3. Se on aivan totta, että jo tuo kotikonstein tehty mittaus osoittaa ongelmia Jollan käyttöjärjestelmän tai sen muun ohjelmiston käyttäytymisessä. Kun lopullinen versio on saatavilla, on mielenkiintoista nähdä, onko tuote samalla tasolla kuin kilpailijat.

      Laitevalmistajat tekevät komponettivalinnoillaan merkittäviä päätöksiä, jotka vaikuttavat virrankulutukseen. Mutta ohjelmistolla on myös suuri vaikutus, mm. miten hyvin komponenttien virransäästöominaisuuksia hyödynnetään ja kuinka aktiivisesti käytetään prosessoria ja radiokomponentteja. 3G- tai 4G-dataliikenne kuluttaa helposti 200-400 mA vaikka näyttö olisi pimeänä. Jos tällaista aktiviteettia on muutaman minuutin välein, on helppo arvata, että akku on kohta tyhjä.

      Tällä hetkellä on nähtävissä, että ainakin Nokia (mitähän tapahtuu Microsoftin aikana?) ja Apple kiinnittävät erityistä huomiota virrankulutukseen ohjelmiston osalta. Android-ekosysteemistä puuttuu riittävä kontrolli ja jää aika lailla loppukäyttäjän ongelmaksi ihmetellä, miksi akku tyhjenee nopeasti. Hieman ihmettelen, jos Jollan ydintiimiin ei ole päätynyt ihmisiä, joilla on yhtenä vastuuna markkinoiden paras akunkesto. Markkinatutkimukset kuitenkin osoittavat, että yksi suurimmista älypuhelinten käyttäjien ongelmista on akunkesto.

      Poista
  13. iPhone nelosesta todettava sama yllättävä piirre, että sen akkukesto käyttämättömänä on aika huikea. Latasin SIM-kortittomana taskutietokoneena tällä hetkellä olevan iPhoneni viimeksi eilen ja siinä on vieläkin 80 % akkua jäljellä, vaikka Wifi päällä ja se ottaa koko ajan vastaan push-viestejä mm. Twitterin kautta.

    Sen sijaan vuotta uudempi N9, jossa on aito moniajo, sammuu kevyelläkin käytöllä monesti kesken päivän, mikä aiheuttaa kovan kaipuun puhelinkoppien ja lankapuhelimien ajalle. Olisiko MeeGossa jotain pielessä moniajon akkuoptimoinnin suhteen? Oliko Steve Jobs sittenkin oikeassa, että taustasovellusten horrostaminen onkin oikea tapa edetä mobiililaitteiden moniajon suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iOS on parantanut joka versiossa toimintaansa myös virrankulutuksen osalta. Lisäksi jos iPhone on vain WiFissä, säästetään kivasti, kun ei tarvita jatkuvaa celluradioaktiviteettia.

      Tausta-ajo-ominaisuudet ovat varsin samankaltainen iOS:ssa, WP8:ssa ja Androidissa. Selkeää eroa virrankulutuksen osalta löytyy muualta. Monet ongelmat johtuvat myös tietyistä asennetuista sovelluksista. Mm. Skype voi olla hyvin ikävä tietyissä ympäristöissä.

      Poista
  14. Mahdollisesti pc:n kaltainen "aito" moniajo on tarpeeton puhelimissa; asiakkaat haluavat mieluummin pitkää akkukestoa kuin tehokasta moniajoa. Nykyinen moniajon taso riittää: push-ilmoitukset tulevat läpi ja nettiradiota voi kuunnella samalla kun RunKeeper/SportsTracker tallentaa reitin.

    Myös Lumia 920 jaksaa yllättävän pitkään ilman sim-korttia. Nyt edellisestä latauksesta 25 tuntia, puhelin wlan-verkossa ja varausta jäljellä (puhelimen oman ilmoituksen mukaan) 96 %.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiassa olen samaa mieltä moniajotarpeista. Sitten on aina yksittäisiä käyttäjätarpeita. Mielelläni pitäisin Webex-sovelluksen toiminnassa taustalla, kun käyn välillä muuttamassa puhelun mute-asetusta, mutta nyt paluu Webex-sessioon ei tapahdu aivan hetkessä - ainakaan iPhonella.

      Poista
    2. Nyt olet Mika asian ytimessä.

      Itse asiassa Sailfishin moniajotuessa on enemmän kysymys tämänkaltaisesta käyttöliittymätason "moniajosta", jossa on mahdollista hallita useamapaa kontekstia /sovellusta ymärrettävällä ja joustavalla tavalla.

      Teknisestihän moniajo on Linux kernelin vakio ominaisuus, mutta eräissä laajalle levinneissä järjestelmissä sen hyödyt on onnistuttu hävittämään käyttäjän tasolla melkein kokonaan.

      Poista
  15. Itselläni on tuo HTC One ja siitä sellainen pieni huomio, että se tuntuu "syövän" akusta latauksen jälkeisinä tunteina huomattavan osan vaikka olisi käyttämättä, mutta itselläni akku kyllä kestää tuon jälkeen melko helposti sen puolitoista vuorokautta ja virransäästötilassa jopa kolme vuorokautta kevyellä käytöllä (parit puhelut ja tunnin surffaus/pv lisäksi tekstiviestejä 2-10/pv)

    VastaaPoista
  16. Jos sovellukset on koodattu edes suunnilleen oikein Qt5 ympäristössä, moniajolla ei sinänsä ole suurta vaikutusta virrankulutukseen. Sovellukset siis tekevät vain sitä mitä niiden odotetaan tekevän ja muun aikaa odottavat että jotakin tapahtuisi. Kuvaamasi tapaus on jo aika kompleksinen virrankulutuksen suhteen siitä riippumatta mikä käyttöjärjestelmä on käytössä, ja siinä tapahtuu "taustalla" paljon asioita koko ajan.

    Tahallaan tai tohelouttaan väärin koodatut sovellukset taas voivat pilata minkä tahansa laitteen akunkeston. Hyvät työkalut ja riittävä osaaminen sovelluksen kehitysvaiheessa ovat siis välttämättömiä kunnollisen lopputuloksen kannalta.

    Sailfishin nykyversiossa on varmasti vielä suuri määrä parametreja ja palveluita "varmuuden vuoksi" sellaisessa asennossa, joka ei ole virrankulutuksen kannalta optimaalinen. Asiaan päästään kunnolla paneutumaan tammikuussa kun kiireellisemmät asiat on ratkottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kiireellisemmät asiat on ratkottu, niin puhelimen voisi testauttaa kontrolloidussa labraympäristössä ennen ja jälkeen virrankulutusoptimointeja.

      Poista
  17. Itsellä on jolla, ei ole tuota lentokonemoodia tullut käytettyä joten en ota siihen kantaa.
    Muuten mielestäni akku kestää riittävästi minulle. 3 exchange tiliä ajan tasalla jatkuvasti, gmail tili 10 min syncillä, whatsapp kokoajan päällä, 3g, bluetooth(autosarjaa varten) sekä Wlan kokoajan myös päällä (vaikka koko päivästä ollut n. 3 tuntia wlanissa).
    Puheluita ja instagram / facebook selailua. Facebook myös antaa ilmoittelee omasta olemassaolostaan aina kun siellä jotain tapahtuu(en tiedä millä aikavälillä päivittelee).
    Satunnaiset ampparin kohuotsikot. Tänään vielä huomattavasti enemmän, koska tabletti unohtui duunipaikalle.

    Kaiken tämän jälkeen, kun irroitin puhelimen laturista tänään kello 07.30, on vielä 19 % jäljellä.

    Koittakaa muita puhelimia samoilla asetuksilla ja katsokaa mihin pääsette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä käytännön esimerkki puhuu sen puolesta, ettei Jollan akunkesto normaalikäytössä ole "luvattoman huono".

      Omassa käytössäni yksikään kosketusnäyttöälyvempain (iPhone, Galaxy, Lumia, HTC, jne.) ei ole toiminut yli vuorokautta ilman latausta. Tietysti käyttöprofiili vaikuttaa paljon.

      Poista
  18. Jolla on kaikkien aikojen suurin todiste siitä, että Nokia valitsi väärin. Laitteesta puuttuu Symbian-tason huippurauta, kuten sammutettuna toimiva herätyskello (en koskaan jättänyt puhelinta yöksi päälle ennen nykyisiä "älypuhelimia"). Myöskin kamerapuolella saataisiin Nokian PureViewistä mukavaa lisäpotkua.

    Silti puutteistaan huolimatta Jolla säväyttää. Oikeilla päätöksillä Nokia olisi vielä tänäänkin maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.

    Järvisen huomioon siitä, että Galaxy S3:n saa Jollaa edullisemmin, voin vain kommentoida, että olen käyttänyt kaverini S3:a ja myöskin Samsung-televisiota jonkin verran ja vain täydellinen järjenmenetys saisi minut vaihtamaan mihinkään Samsungin softaa sisältävään laitteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään puhelin ei toimi herätyskellona sammutettuna.

      Miksi puhelin pitäisi voida sammuttaa yöksi, jos haluaa sen aamulla toimivan herätyskellona?

      Poista
    2. Jolla muuten toimii !

      Ei muuta kuin kokeilemaan :)

      Poista
    3. Toimii, koska se ei ole täysin sammuneena, vaan ainakin kellopiiri saa virtaa. Tiedän monen entisen Nokia-käyttäjän kaivanneen juuri tätä -- mahdollisuutta sammuttaa puhelin illalla ja saada se silti herättämään aamulla -- mutta itse en keksi, mikä idea tässä on.

      Miksi puhelin pitäisi sammuttaa yöksi, jos sitä haluaa käyttää herätyskellona? Tai vaikkei haluaisikaan...

      Poista
    4. Kokeillaan! Laitoin hälytyksen muutaman minuutin päähän ja sammutin puhelimen... Kirjoitellaanpa ajan kuluksi tässä välissä.

      Yleisesti ottaen: miksi puhelin pitäisi sammuttaa yöksi, jos sitä haluaa käyttää herätyskellona tai muutenkaan? Vaikkapa jottei akku turhan päiten tyhjene, kun puhelinta ei ole kukaan käyttämässä? Tai jottei kukaan vahingossakaan häiritse puhelimen käyttäjän unta ennen aikojaan? (Jotkut ovat erittäin herkkäunisia ja heräävät puhelimen värinään tai pienen ledin välkkeeseen.) Tai pienenkin RF-altistuksen minimoimiseksi varmuuden vuoksi, kun edelleenkään sitä puhelinta ei ole kukaan käyttämässä?

      Oli miten oli, mikä tahansa elektroninen laite voi odotella annettua aikaa kuluttaen vain hyvin pienen hitusen verran virtaa, jos siinä on ns. RTC- eli reaaliaikakellopiiri. Moniin RTC-piireihin on mahdollista asettaa hälytysaika, jolloin piiri antaa signaalin, joka puolestaan käynnistää laitteen.

      Ja nyt on kello tarpeeksi. Jolla heräsi puolisen minuuttia ennen asetettua aikaa, näytti odotellessaan logoa ja asetettuna aikana rupesi hälyttämään. Kun hälytys oli kuitattu, puhelin nukahti uudelleen. Se piti käynnistää virtanapista erikseen.

      Poista
    5. Jos vaikka haluaa maksimoida akkuvirran säästämisen mutta silti käyttää herätyskelloa?

      Toki tuo on aika marginaalinen tilanne, muutenhan voi käyttää airplane modea mikäli ei halua olla muiden tavoitettavissa mutta silti käyttää puhelimen muita ominaisuuksia.

      Poista
  19. Hi Petteri,

    It's an interesting experiment. From the results, Jollan seems does not enter deep sleep mode. Maybe some applications hold the wakelock/wakeup source to prevent system enter deep sleep. Is it possible to facotry reset it and test air plane mode again? Could you show which applications do you install? I can test my Jollan.

    Regards,
    Terry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jolla has informed me that Sailfish OS is still in beta and final version will have better battery life. At this point there is no reason to study this issue further. When final version is released, I'll get back to this. Specs promise 500 hours standby time, so Harri and his team will need to do more optimizations for the code and hw.

      Poista
    2. Thank Petteri. Could you share which applications you install?

      Poista
    3. Only some basic applications were installed, and none of them was active at the time of the test (ie. no visible process icons). Email and Twitter accounts were added, as were in other smart phones.

      Culprit for short battery time has now been found: NFC (see link below).

      Poista
    4. OK. I still want to make sure the device whether enter suspend. Could you help dump kernel log by cat /proc/kmsg after idle for long time? If possible, please send to my gmail, bgbgterry@gmail.com.

      Poista
  20. Nyt kyllä tämä herätyskello juttu osui kovasti silmään ja vaikka en haluaisi Petteri huuhaa juttuja kommentoida niin tällä kertaa teen poikkeuksen: Olen nokia puhelinten pitkäaikainen käyttäjä (paria lukuunottamatta kaikki communicatorit ja työn puolesta muitakin, viimeisimpänä E7) ja tasan jokaisessa toiminut herätyskello hienosti vaikka puhelimen on sammuttanut (mitä se puhelimen vinkkelistä ikinä tarkoittaakaan, akkua en ole irroittanut) ja hyvin on herätyskerro pärähtänyt päälle oikeaan aikaan. Testattu oikeasti todella monesti (kun hotelleissa jne reissukäytössä ei vaan halua muuta käyttää). Haluaisin nyt Petterin huuhaa-osastolta vähän faktaa fiktion tilalle, pelkkä "minusta nyt tuntuu tältä" ei riitä. Koska olet edes viimeksi testannut Nokia luurillasi (sinullakin on ollut niitä takuulla n+1 erilaista vuosien saatossa) tätä herätyskelloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nyt jokin väärinkäsitys.

      En ole väittänyt, ettei Nokian (ja Jollan) herätyskello toimisi virran ollessa katkaistuna. Itselläni on ollut mm. N73 ja E71, mutta en ole itse käyttänyt ominaisuutta koska a) en tarvitse herätyskelloa ja b) en sammuta puhelinta yöksi.

      Tämä b-kohta oli se ihmetykseni aihe: miksi kukaan nykymaailmassa haluaisi sammuttaa puhelinta yöksi? Sehän toimii yöpöydällä myös kellona. Jos ei halua herätä keskellä yötä humalaisten soittoon, puhelimen voi panna yöksi äänettömälle tai lentotilaan.

      Älypuhelimilla sammuttaminen yöksi on tarpeetonta senkin vuoksi, että puhelimia pitää ladata joka yö.

      On sitten ihan oma keskustelunsa miten todellista puhelimen sammuminen on. Kuten Harrin asiantuntevasta vastauksesta kävi ilmi, puhelin ei ole täysin kuollut vaikka virta onkin nimellisesti katkaistu.

      Poista
  21. Jostakin foorumilta luin, että tuon "other halfin" NFC-tarran poistamisella olisi ollut aika dramaattinenkin vaikutus akkukestoon. Voisiko kyse olla niinkin pienestä asiasta, eli NFC keskustelee jatkuvasti ja siitä tuo virrankulutuskin? Eli jos joku tekisi testin ilman takakuorta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiseltään vaikuttaisi nimittäin pitävän paikkaansa, ilman takakuoren NFC-tarraa neljä tuntia laturista irti olleena ja muutama puhelu + viesti --> 94% jäljellä

      Poista
    2. Täällä on testailtu toisen puoliskon vaikutusta:
      http://reviewjolla.blogspot.fi/2013/12/jolla-battery-life-power-consumption.html

      Kirjoituksen kommenteissa Jollan kehittäjä kertoi, että bugiin olisi lähiaikoina tulossa korjausta.

      Poista
  22. Sammutin omasta Jollastani tohd:n eli ”the other half daemonin”, ja tällä oli erittäin suuri vaikutus toiminta-aikaan. Puhelin oli normaalissa valmiustilassa (wlan, sim-kortti, ei ohjelmia käytössä) 24 tuntia, ja sinä aikana akun avaraus laski 100 %:sta 85 %:iin. Olen sittemmin tehnyt puhelimella vähän muutakin (mm. musiikin kuuntelua, pari valokuvaa, irkkausta), ja nyt puolitoista vuorokautta testin aloittamisen jälkeen akun varaus on 70 %:ssa.

    Toiminta-aika muuttui siis dramaattisesti, ja tämä on erittäin mukava havainto, sillä ehdin jo säikähtää, että puhelin jää pelkäksi kotileluksi. Jotkin Jollan ohjelmat ovat vielä puutteellisia, mutta ne kyllä täydentyvät pikkuhiljaa. Toiminta-ajan parantumisen myötä ei ole enää mitään huolta. Olen Jollaan erittäin tyytyväinen.

    VastaaPoista
  23. Sammutin myös tuon "the other half daemonin", ja nyt kaksi ja puoli vuorokautta myöhemmin akkua on vieläkin jäljellä 38% ja tuona aikana puhelinta on kuitenkin käytetty normaalisti soittamiseen, viestien kirjoittamiseen ja myös videon kuvaukseen. Eli todella merkittävä ero tuossa on aiempaan.

    Kunhan Jollan henkilöt palaavat hyvin ansaitulta joululomalta ja pääsevät asian korjauksen kimppuun eiköhän tuohon saada oikea korjauskin päivityksen muodossa. Ainakin tuon tohd:n sammuttamisen jälkeen akun kesto itselläni on merkittävästi parempi kuin aiemmin käytössä olleessa Lumia 800:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä vielä linkki ohjeeseen jossa kerrotaan kuinka tuon tohd:n saa sammutettua: http://www.jollatides.com/2013/12/23/source-of-battery-drain-nfc-always-on-solution/

      Poista
  24. @Petteri: voisi tehdä saman testin Tillman takakuorta, tai tuo tohd daemoni sammutettuna. Olisi mielenkiintoista nähdä miten Jolla pärjää testissä. Sitten vielä semmoinen parannus seuraavaan testiin että tasapuolisuuden nimissä kaikkiin puhelimin SIM-kortit paikalleen tai ei mihinkään :-)

    Tammikuussa tulevan päivityksen jälkeen varmasti vielä parempi tehdä. Mutta mikäpä ettei silloin sitten uusiksi vielä?

    VastaaPoista
  25. Samaa mietin kuin edellinen kirjoittaja. Petteri voisi tehdä uuden testin kuin nyt. Omasta puhelimesta myöskin sammutin kyseisen daemonin, jonka jälkeen puhelinta lataan kolmen päivän välein entisen päivän välein tasosta.
    Mielenkiintoista olisi nähdä nyt tuloksia.

    VastaaPoista
  26. Nyt on virallinen korjaus tullut akkua syöneeseen NFC-bugiin. Aika uudelle testille?

    VastaaPoista
  27. Uusimmilla päivityksillä akunkesto nykyään todella hyvä.

    VastaaPoista
  28. Jollan akku simahtaa vaikka puhelinta ei edes käytä. ... mobilesakku.blogspot.de

    VastaaPoista