keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Banaanipuhelimen paluu

LG esitteli tänään uutta huippumalliaan. LG G Flex on markkinoiden ensimmäinen kaareva älypuhelin. Se tuo mieleen Nokian "banaanipuhelimen" kaukaa 90-luvulta. Ja todella paljon onkin ehtinyt tapahtua 15 vuodessa! LG G Flex on kosketusnäytöllä varustettu tietokone, jota ei puhelimeksi tunnistaisi.

Kaareva puhelin, mitäs ideaa siinä on? Itse asiassa wanhanaikaiset lankapuhelimet olivat aina kaarevia. Kädensija oli muotoiltu niin, että luuri kaareutui lievästi pään ympäri ja toi mikrofonin lähelle suuta. Nyt kaarevuus on ennen kaikkea design-tekijä, jolla erottuu kilpailussa. Mutta on siitä hyötyäkin, sillä isolla näytöllä (peräti 6 tuumaa!) sormet yltävät paremmin näytön joka kolkkaan.

Kaarevuus on itse asiassa varsin lievää:

LG G Flex on lievästi kaareva.
Prototyyppi oli kuulemma vielä kaarevampi, jolloin se pysyi tasaisella pinnalla kyljellään. Siitä olisi ollut hyötyä vaikka videokuvauksessa!

Flexin reunat ovat täysin sileät, sillä painikkeet on sijoitettu takakanteen. Sileä reuna tekee käsittelystä helppoa, eikä äänenvoimakkuus tai virtakytkin aktivoidu automaattisesti, kuten muutoin mainiossa Samsung Note 3:ssa helposti tapahtuu.

Takakansi on erityistä kaksikerroskalvoa, joka "parantaa" naarmut itsestään. Sen tarkoituksena on pitää puhelin uudenveroisena arkipäivän kolhuista huolimatta. Mainio idea! Aika näyttää, miten hyvin se toimii. Tästä varsinkin Apple voisi ottaa oppia.

Näyttö on todella iso ja kirkas. Sen erottelukyky on kuitenkin vain 1280x720 pikseliä. Takakamerassa on 13 miljoonaa pikseliä ja laitteessa on kaikki modernit herkut. Android on aluksi tasoa 4.2.2, mutta myöhemmin on luvassa päivitys uudempaan.

Kuuden tuuman näyttö antaa muhkean kuvan.
Hauska lisävaruste on kaareva, saranoiden varassa kääntyvä kansi, joka peittää näytön. Kannessa on kuitenkin pieni kurkistusikkuna, josta esimerkiksi kellonaika näkyy sopivasti ulos. Myös perussovellukset, kuten musiikkisoitin, mahtuvat toimimaan pienessä kurkistusikkunassa. Sen koko on vain vähän pienempi kuin mitä ensimmäisten älypuhelinten koko näyttö oli.

LG on kopioinut Jollalta (joka kopioi sen Nokialta) kaksoiskoputuksen, joka "herättää" puhelimen. Samsungilta on kopioitu mahdollisuus ajaa kahta sovellusta rinnakkain.

Laite tulee myyntiin 14.2.2014 hintaan 799 euroa. Hinta on kova, mutta niin ovat laitteen ominaisuudetkin. 

1 kommentti:

  1. Ei parane unohtaa, että vuonna 2011 esitelty Galaxy Nexus oli myös kaareva - tätäkin lievemmin tosin...

    VastaaPoista