torstai 18. joulukuuta 2014

UHD-kanavat taas askeleen lähempänä

Neljä kertaa teräväpiirtoa tarkempi UHD- eli 4k-tekniikka tuli tänään taas askeleen lähemmäksi, kun DNA esitteli ensi kertaa huipputarkan tv-kuvan siirtoa kaapeliverkossaan. Kuvalähteenä oli Eutelsatin satelliittikanava ja näyttölaitteena 55 tuuman Samsungin kaareva UHD-televisio.

Kanavan ainoana sisältönä pyörii 35 minuutin demo, jossa on pätkiä mm. oopperasta (La Boheme) ja Pietarinkirkon aukiolla kuvattuja uutispätkiä paavin puheesta. Varsinkin jälkimmäinen on tyrmistyttävän upeaa katsottavaa. Aukion täyttävät tasaisena merenä punalakkiset kardinaalit, joista erottuvat pienimmätkin yksityiskohdat. Demo pyörii Samsungin omassa myymälässä Makkaratalossa aivan Helsingin keskustassa, joten kiinnostuneiden kannattaa käydä katsomassa se omin silmin.

Valokuvasta saa vain kalpean aavistuksen UHD-kuvan tarkkuudesta.
UHD-kuvan ero tavalliseen teräväpiirtoon on yhtä suuri kuin oli aikoinaan ero teräväpiirron ja perustarkkuuden välillä. HD-kuvassa on noin kaksi miljoonaa kuvapistettä, UHD-kuvassa kahdeksan miljoonaa. Hyvälaatuisella materiaalilla ero tosiaan näkyy.

UHD-televisioiden hinnat ovat romahtaneet tavallisen HD:n tasolle. Ensi vuodesta tulee UHD-laitteiden läpimurron vuosi, sillä myös 4k-tarkkuuden Blu-ray-soittimia odotetaan myyntiin. Tällä hetkellä ainoa keino nauttia 4k-materiaalista on tilata Netflix riittävän nopealla laajakaistalla, ja sielläkin 4k-sisältöä on niukasti.

Uutta televisiota ostavan kannattaa varmistaa, että siinä on HEVC-dekooderi. Muutoin signaalin purkuun tarvitaan erillinen boksi. Dekooderi on vain kaikkein uusimmissa tv-malleissa, joihinkin sen voi päivittää jälkikäteen. Todennäköisesti jo parin vuoden päästä on vaikea löytää kaupasta pelkkää HD-televisiota.

Sisältö tulee olemaan pullonkaula vielä pitkään. Eutelsatin edustajan mukaan maailmassa aloittaa ensi vuonna noin tusina UHD-satelliittikanavaa ja kymmenen vuoden päästä kanavia arvioidaan olevan 800. Lisäksi televisiot yrittävät lisätä keinotekoisesti HD-kuvan tarkkuutta, mikä parantaa kuvanlaatua ainakin jonkin verran.

Antennijakeluun UHD-kanavia tulee tuskin koskaan. Bittivirta on 30-50 megabittiä sekunnissa, mikä varaisi yhdelle kanavalle koko MUXin kapasiteetin. Tämä nostaisi jakelukustannukset pilviin, eikä peruskatsoja ehkä huomaisi eroa kuvanlaadussa.

Valitettavasti myös DNA:n tämänpäiväinen esitys oli pelkkä demo, eikä yhtiöllä ole vielä konkreettisia suunnitelmia UHD-kuvan jakelusta kaapeli-tv- tai ip-verkossa.

UHD-kuvan tarkkuus on 3840x2160 pikseliä. Tarkkuuden lisäksi kuvanlaatua parantaa laajempi väriavaruus (miljardi värisävyä vs. HD-kuvan 16,7 miljoonaa) sekä 50-60 kuvan sekuntinopeus (HD-kuvassa tavanomaiset 25). Kun tekniikka on kunnossa, tekijät tuottavat todellisen katselunautinnon, Aina näin ei ole, esimerkiksi Eutelsatin demokanavassa on materiaalia, jossa kuvataajuus jää luvatusta ja liike näyttää nykivältä.

Ensi vuodesta tulee tosiaan UHD-tekniikan vuosi. Ohjelmia saamme odottaa pidempään. Mutta niinhän se oli aikoinaan myös väritelevision tullessa: valtaosa ohjelmista oli mustavalkoisia vielä monen vuoden ajan. 

3 kommenttia:

  1. MUX-kaista on käsittääkseni saman kokoinen kuin yksi kanava analogisessa televisiossa. UHD-videokuvan lähettäminen tarkoittaa siis melkoisen häviöllistä kompressointia. Jokainen voi itse verrata HEVC-kooderiin perustuvalla BPG:llä pakattuja kuvia alkuperäiseen. On vähän epäilyttävää, että kuva näyttää paremmalta kuin alkuperäinen. Tarkemmin katsottuna kokonaisia pieniä kohteita, "roskia" häviää kuvasta.

    http://xooyoozoo.github.io/yolo-octo-bugfixes/#swallowtail&bpg=s&png=s

    VastaaPoista
  2. Vaikea sanoa, mikä on oikea vertailukohta. Still-kuvien vertailu ei ehkä ole oikea tapa, koska videokuvassa pakkausta enemmän lopputulokseen vaikuttaa tarkennus, fps-määrä sekä television värintoisto. Ainakin demoissa HEVC-pakatut videot näyttävät parhaimmillaan todella upeilta.

    VastaaPoista
  3. Netflix 4K on toiminut myös erinomaisesti.

    VastaaPoista