torstai 21. joulukuuta 2017

Edge ja suomalainen puhesyntetisaattori

Microsoftin Edge-selain sai syksyn päivityksessä uuden ominaisuuden: se pystyy lukemaan web-sivun tekstiä ääneen selvällä suomella.
Edge-selain lukee tekstin ääneen.
Toteutus on hieman erikoinen, sillä vaikka sivulta voi valita halutun pätkän tekstiä, toiminto jatkaa lukemista merkinnän päättymisen jälkeenkin. Luvun ollessa kesken voi napsauttaa hiirellä toista kohtaa sivulla, jolloin lukeminen jatkuu siitä. Luvun voi aloittaa vaikka sanan keskeltä. Ja jos auki on useita välilehtiä, jokaisella voi lukea ääneen yhtä aikaa.

Microsoftin Heidi lukee hyvin, sillä intonaatio kuulostaa luonnolliselta. Pilkun ja pisteen jälkeen tulee luonnollinen tauko ja ääni nousee hieman kysymysmerkin kohdalla. So far so good. Mutta jostain syystä Heidi kompastelee yksinkertaisissa asioissa, kuten numeroissa. Heidi yrittää aina taivuttaa niitä, vaikka pelkkä perusmuoto riittäisi.

Eri sivuilla lukeminen toimii eri tavoin, ilmeisesti html-taitosta riippuen. Ylen uutisissa luku toimii mainiosti, mutta Helsingin Sanomien uutisissa kappalejakoa ei huomioida lainkaan ja luku alkaa aina sivun alusta.

Vielä erikoisempaa on, ettei toisen Havaintoja digimaailmasta -blogin luku onnistu lainkaan, mutta tämä Bittimittari toimii ongelmitta. Ilmeisesti blogipohjassa on jotain häiritseviä asetuksia.

Kun lukeminen on aktivoitu, selaimen yläpalkkiin ilmestyvät ohjauspainikkeet:

Ääneen lukemisen asetukset.
Suomessa ei ole kuin yksi vaihtoehto, ja se on naisääni. Sen sijaan nopeussäätö toimii hyvin: lukemista voi nopeuttaa kaksinkertaiseksi tai hidastaa puolinopeuteen. Puhenopeus muuttuu, äänen korkeus ei.

Ääneen lukemisesta on iloa näkövammaisille, mutta se voisi olla hyödyksi myös kieltenopiskelussa. Ja jos kädet ovat sidottuja esim. leipomiseen tai kiintolevyn irrottamiseen, selaimen voi laittaa lukemaan jotain kiinnostavaa tekstiä.

Windows 10:ssä valittu puheääni on käyttöjärjestelmätason asetus ja löytyy Ohjauspaneelista muiden maa/kieli-asetusten joukosta.

Teksti puheeksi -asetus Windows 10:ssä.
Jostain syystä Office 2016 näyttää tukevan vain englanninkielistä puhetta, joten suomalaisen asiakirjan lukeminen tuottaa pelkkää sotkua.

Word 2016 lukee vain englanniksi.
Macissä vastaava ominaisuus on ollut jo kymmenkunta vuotta. 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, että Microsoftin puhesyntetisaattori puhuu joitakin sanoja kuin puhekielellä tai murteella. Kokeilin eräällä Aamulehden artikkelilla ja syntetisaattori sanoi sanan "juoda" muodossa "juua" ja sanasta "osaisi" tuli "osais".

    VastaaPoista
  2. Muita puutteita: joitain lyhyitä sanoja kuten esim se ja he, se tavaa eikä lue itse sana. Lisäksi tietyt kirjainyhdistelmät se tulkitsee lyhennyksiksi eikä jonkun sanan osaksi, esim sanan klosetti se luki kellosetti. Miesääni vaihtoehto olisi myös hyvä.

    VastaaPoista