Surface 2 kokeilussa

Olen kokeillut muutaman viikon Microsoftin Surface 2 -tabletia. Kyse on RT-laitteesta, joten siinä eivät toimi Windows-sovellukset. Uusimmat Office 2013 -ohjelmat (Word, Excel, Powertpoint, OneNote ja Outlook) ovat kuitenkin mukana, ja vaikka niiden käyttö kosketuksella onkin kankeaa, ohjelmat nostavat merkittävästi laitteen käyttökelpoisuutta.Painoa on alle kilo (ilman näppäimistöä vain 680 grammaa) ja akku kestää koko työpäivän. Bonuksena on erillinen näppäimistö, joka kytkeytyy magneetilla tablet-osaan ja toimii samalla suojakuorena. Standardi usb-portti mahdollistaa myös ulkoisen näppäimistön tai hiiren käytön.

Silmämääräisesti uutta mallia on liki mahdoton erottaa vanhasta. Vain vaalea takakuori paljastaa, että kyse on kakkosesta (ykkönen on musta):

Vaalea tausta erottaa kakkosen alkuperäisestä Surfacesta.

Yksi mainio ominaisuus on taustatuki, jossa on nyt kaksi eri asentoa. Uusi asento kallistaa näyttöä enemmän:

Uusi kallistuskulma on aiempaa suurempi.

Näppäimistö kytkettynä Surface 2 toimii tavallisena läppärinä:

Läppärimoodi.

... ja ilman näppäimistöä tabletina:

Tablet-moodi.

Näppäimistöjä on kahta mallia. Touch Cover on ohuempi ja ilman liikkuvia osia. Type Coverissa on perinteiset, liikkuvat näppäimet, mikä tekee kirjoittamisesta helpompaa. Uutta näppäimistössä on taustavalo. Sen tarpeellisuudesta voi olla monta mieltä, varsinkin kun se kuluttaa jonkin verran akkua.

Type Cover on litteästä koostaan huolimatta "oikea" näppäimistö.

Mutta voi, minkä virheen Microsoft on tehnyt! Edellisen version kosketusalustan alla oli kaksi oikeaa painiketta, jotka nyt on korvattu pelkillä kosketusherkillä alueilla. Onneksi vanhaa näppäimistöä voi edelleen käyttää uuden mallin kanssa.

Mekaaniset hiiren painikkeet ovat hävinneet, sääli.

Latausjohdon pää kiinnitty magneetilla Applen kannettavien tavoin, mutta se tuntuu edelleen kömpelöltä. Onneksi merkkivalo, joka ennen oli vain pieni tuikku liittimen päässä, on nyt leveä valoreunus ja näkyy siksi joka kulmasta. Valosta näkee heti, onko liitin mennyt paikoilleen ja lataus alkanut.

Valitettavasti laitteesta puuttuu yhä GPS-toiminto. Yllättäen sitä ei ole edes isommassa (painavammassa) Pro-mallissa, joka käyttää Intelin prosessoria ja on käytännössä perinteinen läppäri irrotettavalla näppäimistöllä. GPS mahdollistaisi oikeat karttasovellukset, mitä voi pitää tablet-koneessa perusvaatimuksena.

Näytön tarkkuus on parantunut 1920x1080 pisteeseen ja myös kameroiden tarkkuutta on lisätty. Suurempi vaikutus on uudella prosessorilla, joka on lähes tuplasti edeltäjäänsä nopeampi. Ero käy hyvin ilmi selaimella ajettavilla testiohjelmilla.

Lähes tuplateho kahdessa testissä.

Näissä testeissä pienempi pylväs parempi.

Mittasin akkukestoa jättämällä molemmat mallit toistamaan YLE Areenan tv-lähetystä livenä. Kuuden tunnin jälkeen jäljellä oleva lataus prosentteina on muutettu matemaattisesti akun kokonaiskestoksi, mikä ei ole aivan tieteellisen tarkka lopputulos mutta kertoo kuitenkin oleellisen:

Akku kestää tv-katselua noin 439 minuuttia (vanha malli 350).

Näytön parantuneen tarkkuuden vuoksi tulos on oikein hyvä. Molemmissa laitteissa videon päivitys alkoi pätkiä akkuvirran vähentyessä. Yhdellä testikerralla uuden Surfacen videotoisto pysähtyi kokonaan akun varassa, vaikka lataus näytti lähes täyttä. Mahdollisesti virransäästössä tai näytön ajurissa on vielä jotain viilattavaa.

Surface 2 tuntuu selvästi edeltäjäänsä nopeammalta www-surffauksessa. Enää ei tule tunnetta siitä, että prosessori hädin tuskin jaksaa pyörittää raskaimpia sivuja. Office-sovellukset eivät toimi aivan yhtä sujuvasti kuin pöytäkoneella, mutta nopeus riittää mainiosti matkakäyttöön. Pullonkaulana on luultavasti laitteen vaatimaton kahden gigan työmuisti, joka on Office-sovelluksille liian vähän.

Surface 2 ei ole Windows-yhteensopiva, joten se ei sovi kaikille. Joitakin sovelluksia ei vielä saa RT-versioina. Surffilautana ja sähköpostikäytössä se toimii mainiosti. Windows 8:n käyttöliittymä on tablet-käyttöön paras kaikista ja Office-sovellukset lisäävät paketin arvoa.

Erillisellä näppäimistöllä varustettuna laite on Powerpoint-esittäjän tai Word-kirjoittajan paras kaveri. Muihinkin tableteihin saa vastaavia ohjelmia, mutta varsinkin Powerpoint-esitykset eivät yleensä siirry täysin oikein ohjelmasta toiseen ja on mukavaa, että esityksiin voi vielä tehdä viime hetken korjauksia, jotka sitten päivittyvät alkuperäiseen pptx-tiedostoon. Esittäjän täytyy kuitenkin muistaa ottaa mukaan adapteri (myydään erikseen), joka muuntaa micro-hdmi-liitännän videotykille sopivaksi. Harmittavasti Pro-mallissa on vieläpä erityyppinen näyttöliitin.

Surface 2:n hinta 64 gigatavun muistilla (josta vapaaksi jää runsas puolet) on noin 550 euroa. Erillinen näppäimistö on erittäin suositeltava matkakäyttöä varten (noin sata euroa). Kotona tai toimistolla voi käyttää tavallista usb-näppäimistöä.

Surfacen tulevaisuus on tällä hetkellä avoin, sillä Microsoft suunnittelee puhelin- ja tablet-windowsien yhdistämistä. Miten se käytännössä tapahtuu nähdään ensi tai seuraavana vuonna.

Salatut kansiot hävisivät Windowsista

Vielä XP-versiossa Windowsin pakattuja kansioita (zip-tiedostoja) pystyi suojaamaan salasanalla:

Tiedostojen salaaminen oli Windows XP:ssä vakio-ominaisuus. 

Vistasta tämä ominaisuus jätettiin pois, samoin sitä seuranneista versioista. Herää kysymys, miksi. Zip-tiedoston vakiosalaus ei ole aukottoman turvallinen, joten ehkä Microsoft halusi suojata käyttäjää väärältä luottamukselta. Tietysti Microsoft olisi voinut korjata salauksen paremmaksi, jos se vain olisi halunnut.

Ei halunnut, ja ehkä siinä onkin toinen syy: ehkä NSA pyysi Microsoftia jättämään salauksen pois? On sen kannalta edullista, että tiedostoja ei salata lainkaan, koska kevytkin salaus tekee automaattisen tietojen skannauksen mahdottomaksi.

Nykyisessä tilanteessa salauksen tulisi olla vakio-ominaisuus kaikissa käyttöjärjestelmissä. Jos koneilla voi katsella elokuvia, kuunnella musiikkia ja surffata netissä, tiedostojen salaamisen pitäisi ilman muuta kuulua joukkoon.

Olin jo itsekin unohtanut XP:n salauksen, mutta se palasi mieleeni, kun pari päivää sitten piti lähettää pdf-tiedosto sähköpostilla vastaanottajalle. Word- ja Excel-tiedostot olisi voinut tallentaa salattuina niiden omalla salaustoiminnolla (joka nykyään käyttää AES:ää ja on siksi turvallinen), mutta miten salata pdf (tai jokin muu tiedosto) ilman netistä ladattavia apuohjelmia? Ei enää mitenkään.

Salausta varten on pakko ladata jotain. 7-Zip on suosittu ja tehokas, mutta omassa koneessani se valitti puuttuvasta salauskoodista. Ilmainen Bandizip pelasti kuitenkin päivän ja sain pdf-tiedoston lähetettyä.

Windows XP:n toiminto salaa kansion (zip-tiedoston), mutta ei estä katsomasta tiedostonimiä. Joskus ne voivat olla hyvinkin paljastavia.

Kiinnostavaa sinänsä, että vaikka uudemmat Windowsit eivät pysty tekemään salattuja zip-tiedostoja, ne pystyvät yhä avaamaan niitä. Koodi on siis mukana käyttöjärjestelmässä, vain sen käyttö on estetty. Kun yläkuvassa salattu zip-tiedosto siirretään Windows 8.1-koneeseen, se kysyy avaamiseen tarvittavaa salasanaa:

Uusissakin Windowseissa purku onnistuu, salaus ei. 

iPhone 5S on menneisyyden vanki

Applen uusin iPhone 5S oli viikonlopun kokeilussa. Oltuaan markkinoilla lähes seitsemän vuotta iPhone on muuttunut yllättävän vähän. Se, mikä 2007 oli uutta ja ihmeellistä, alkaa nyt tuntua pysähtyneeltä ja vanhanaikaiselta. Esimerkiksi käyttöjärjestelmä ei värien ja fonttien uudistamisesta huolimatta enää täytä nykypäivän odotuksia.

Vanha design, uudet värit.

Oikean appsin etsiminen listasta on työlästä. Koska iPhonessa ei ole back-painiketta, sen toteuttaminen jää sovellusten tehtäväksi, eikä toiminto aina ole yhdenmukainen. Ja kesti pitkään löytää haku: se aktivoidaan vetämällä jotain ohjelmakuvaketta alaspäin.

Uudet värit ja fontit jakavat mielipiteitä, minusta ne ovat onnistuineita, joskin paikoin vaikealukuisia. Sääsovellus on aiempaa sekavampi. Jostain syystä iOS 7 paransi näppäimistön tarkkuutta, painallukset osuvat paremmin maaliin kuin ennen.

Jossain vaiheessa iPhoneen on näköjään lisätty toiminto, joka varoittaa yleisistä puhelimen PIN-koodeista:

Ei, en kokeillut 0000-koodia. Silti iPhone piti sitä liian helppona.

Uudessa iPhonessa on sormenjälkilukija, joka tunnistaa sormen noin sekunnin odottelun jälkeen. Toiminto on mainio ja yleistyy takuulla muissakin laitteissa. PIN-koodien näpyttely on paitsi työlästä myös tietoturvatonta, koska koodi on helppo urkkia olan yli katsomalla.

Parasta uudessa iPhone 5S:ssä on sormenjälkilukija.

Sen sijaan iPhone ei edelleenkään tue NFC:tä, vaikka tuki löytyy lähes kaikista muista paremman luokan älypuhelimista.

Ärsyttävää kyllä, isojen tiedostojen lataus vaatii edelleen wlan-yhteyden, vaikka puhelin tukee uusinta 4G-verkkoa.

Ai mikä 4G?

iPhonen kamera on tyydyttävä, mutta ei enempää. Megapikselien määrä on kohtuullinen kahdeksan ja objektiivin valovoima aiempia malleja parempi (nyt 2,2), mutta yhden pikselin koko on pienempi (1,5 um) kuin vanhassa iPhone 4:ssä (1,75 um). Marraskuinen iltahämärä panee minkä tahansa kameran koville:

iPhone 5S: ISO 320, f2,2, 1/17 s.

Vertailun vuoksi sama kohta Lumia 920 -puhelimella:

Lumia 920: ISO 800, f2,0, 1/17 s.

Lumian kuva on omaa luokkaansa, joskin sen ottaminen vaati useampia yrityksiä, koska kamera tarkentaa huonosti näin hämärässä.

Yhdessä suhteessa iPhone on omaa luokkaansa: pienenä, kevyenä ja hoikkana se on kuin koru. iPhone 5 on naisten puhelin. Korutasoa on myös hinta: 800 euroa 32 gigan mallista tekee siitä Suomen kalleimman älypuhelimen. Näin paljon Apple-lisää maksavat vain vannoutuneet fanit.

Apple alkaa olla historiansa vanki, aivan kuten Nokia aikoinaan. Seuraavassa mallissa on pakko olla ainakin isompi näyttö.


PS. Oma iPhone on yli kolme vuotta palvellut perusnelonen. Se toimii yhä ja akku kestää koko päivän, mutta onhan se hidas. Ilmeisesti käyttöjärjestelmä on yhtä rämettynyt kuin Windows vuosien käytön jälkeen.

Kolme vuotta arkikäyttöä on älypuhelimelta hyvä saavutus. Jopa uusin iOS 7.0 asentui siihen. iPhone ei ole halpa, mutta hinta näkyy laadussa. Ilman pehmeitä silikonikuoria puhelin tuskin olisi kestänyt näin pitkään. Ne pitäisi ilman muuta olla vakiona.

Helsingin Valimotie hukassa

Jos olet menossa Helsingin Pitäjänmäkeen, ei kannata kysyä ohjeita Googlen karttapalvelusta. Sen mielestä Valimotie 13 sijaitsee Espoossa:

Helsingin Valimotie onkin... Espoossa?

Sama virhe näkyy myös Android-puhelinten karttasovelluksessa, jota moni käyttää navigointiin:

Helsingissä on näköjään kaksikin Valimotie 13:a.

Jos valitsee postinumerolla varustetun ylemmän vaihtoehdon, sen jonka nimenomaisesti pitäisi olla oikein, päätyy jälleen Espooseen (huomaa, että postinumero putoaa pois):

Pieleen menee Androidillakin.

Entäpä iPhone? Uusin 5s-malli uusimman päivityksen jälkeen näyttää Vantaan Valimotien, vaikka osoitteena lukee selvästi Helsinki:

Ei löydä iPhonekaan Helsingin Valimotietä.

Maksullinen Navigon-ohjelma sentään tuntee Helsingin Valimotien, samoin Nokian Here:

Lumia löytää myös Helsingin Valimotien.

Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, että kännyköiden kartta-aineistot eivät ole täysin luotettavia. Kannattaa varmistaa, että kaupunki on oikein, ennen kuin lähtee ajamaan osoitteeseen pelkän älypuhelimen opastuksen varassa.

Uusi kone käyttöön viidessä minuutissa

PC:tä voisi vaihtaa useamminkin, ellei sovellusten asentaminen, tiedostojen siirtäminen sekä asetusten tekeminen olisi niin julmetun työlästä. Yleensä menee viikko, ennen kuin uusi kone on saatu viritettyä toimintakuntoon.

Sain tänään Microsoftilta testiin Surface 2 -tabletin. Kyse on siitä kevyemmästä mallista, joka ei ole Windows-yhteensopiva (Pro on). Käyttöönotto kesti noin viisi minuuttia ja koostui seuraavista vaiheista:

1. Valitaan käyttöjärjestelmän kieli (suomi).

2. Kirjaudutaan wlan-verkkoon.

3. Kerrotaan käyttäjätunnus ja salasana. Microsoft lähettää varmistuskoodin toiseen sähköpostiosoitteeseen.

4. Koodi syötetään uuteen koneeseen.

5. Surface näyttää muut samaan käyttäjätiliin kytketyt koneet ja kysyy, minkä asetukset halutaan kopioida uuteen.

Hetki odottelua -- ja kone on valmis käyttöön.

Hienous on siinä, että Surface hakee kaiken pilvestä: työpöydän asetukset, taustakuvan, maa-asetukset, sähköpostitilit, aiemmin käytettyjen wlan-verkkojen salasanat -- jopa viimeksi Office 2013-sovelluksilla avattujen työtiedostojen listan. Uusi tablet on valmis käyttöön ja tuntuu heti tutulta, koska kaikki on oikeilla paikoillaan.

Vain Exchange-sähköpostipalvelimen salasana piti syöttää uudelleen. Siinäkin tilitiedot siirtyivät itsestään.

Sovellukset eivät siirry, mutta niiden kuvakkeet siirtyvät. Merkkinä siitä, ettei sovellusta ole haettu, näkyy pieni nuoli alaspäin. Nuolta napsauttamalla Windows hakee sovelluksen kaupasta ja asentaa sen automaattisesti.

Huomaa pienet nuolet sovellusten kuvakkeissa.

Lähdin saman tien uuden laitteen kanssa kokoukseen, jossa pystyin käyttämään sovelluksia entiseen tapaan. Perinteisellä läppärillä vastaava ei olisi tullut mieleenkään. (Ei myöskään Surface Pro'lla, joka on tavallinen Windows-kone -- salaisuus on Windows RT:ssä, jonka sovellukset tulevat Windowsin kaupasta ja ovat siksi täysin käyttöjärjestelmän hallittavissa).

Voi vain kuvitella, miten iso asia tämä on yrityksissä. Rikkoutunut kone voidaan vaihtaa uuteen lähes lennossa ja jos työntekijä vaihtaa työpisteeltä toiselle, kaikki seuraa hänen mukanaan.

Tämä on pilven hyödyntämistä parhaimmillaan. Sovellukset ja tiedostot tallennetaan paikallisesti, mutta synkronoidaan pilven kautta kaikkiin koneisiin. Vähän ennen Windows 8.1 -julkistusta Microsoft luopui kaikessa hiljaisuudessa typerästä viiden koneen säännöstä, joka ennen rajoitti käyttöä.

Amerikkalaisten ylläpitämät pilvet eivät juuri nyt ole kovin haluttavia. On ainakin pelko siitä, että NSA voi urkkia tietojamme, jotka menevät pilveen puolisalaa ja huomaamatta. Mitä pitäisi ajatella vaikkapa siitä, että todennäköisesti jokaisessa maailman wlan-verkossa on vieraillut jokin Windows/Android/iOS-laite ja siten kaikkien salasanat ovat Microsoftin, Googlen ja Applen tiedossa? Ei siis pelkästään kodin ja yrityksen verkon, vaan myös kaikkien niiden verkkojen, joissa olemme joskus vierailleet.

Pilvimallin edut ovat kuitenkin niin suuret, että pahimman kohun laannuttua tällainen käyttömahdollisuus tuntuu ylivoimaisen hyvältä.

Surface RT ja Windows 8.1 -kokemuksia

Olen aktivoitunut Surface RT:n kanssa päivitettyäni siihen Windows 8.1-käyttöjärjestelmän. Mitään radikaalia parannusta ei tullut, mutta halpa Surface on sellaisenaan pätevä laite kevyeen hyötykäyttöön, kuten kirjoittamiseen ja nettisurffailuun. Uusien kakkosmallien jälkeen se on myös edullinen.

Yksi Macintosh-koneiden eduista on se, että firmware-päivitykset tulevat käyttöjärjestelmäpäivitysten mukana automaattisesti. Surface-tableteissa Microsoft pystyy samaan, koska laitteisto on sen omaa.

Surfacen firmware-päivitykset tulevat Windowsin mukana (tässä tosin Pro-malli)

Maikkarin tv-lähetysten katselu ei tosin vieläkään onnistu, sillä Microsoft ei tue omaa Silverlight-laajennustaan RT-alustalla.

Päivityksestä huolimatta Windows-työpöytä toimii edelleen surkeasti tablet-käytössä. Esimerkiksi maa-asetuksen valintaan liittyvää vaihtoehtojen listausta ei voi vierittää sormella vetämällä, vaan on tökittävä Windows-tyylisen listan vierityspainikkeita (tai käytettävä erillisen näppäimistön kosketusalustaa).

Uusin Outlook-sähköposti on mukava, joskin nyt tabletissa on kaksi sähköpostiohjelmaa tekemässä samaa asiaa ja se vanhakin on 8.1-versiossa selkeästi aiempaa parempi. Sormiohjauksen rajat tulevat taas vastaan, jos yrittää vaikkapa suurentaa sähköposti-ikkunan tekstikokoa -- ei onnistu.

Sähköposti-ikkunan tekstiä ei voi zoomata kuten tekstinkäsittelyssä.

Sovellusten rajallisuus on ongelmallista niille, joille Office ja yleiset nettisovellukset eivät riitä. Itse jäin kaipaamaan mpeg-2-katseluohjelmaa. Microsoftin web-sivuilla mainitaan erilaisia laajennuksia tätä varten, mutta nähtävästi mikään niistä ei tue RT-tablettia.

Hölmöintä on, ettei Surface voi selkesti ilmoittaa puuttuvasta mpeg-2-tuesta vaan antaa epäselvän virheilmoituksen:

Miksei voi sanoa, että mpeg-2-videokoodekki puuttuu?

Ohjelmistokaupasta löytyi sentään muutaman euron hintainen mpeg-2-toistin, jolla digiboksin tallennukset alkoivat näkyä. Ohjelma on tosiaan simppeli eikä siinä ole mitään hienouksia. YLEn tekstityksistä voi vain haaveilla. Voi, kunpa VLC:stä ilmestyisi pian Windows RT -versio!

Modern Video Player tuo kaivatun mpeg-2-tuen RT-tabletiin.

Rajallisesta ohjelmistotuesta on myös hyötyä, sillä haittaohjelmatkaan eivät toimi. Tahallinen yritys avata sähköpostissa tullut haitallinen liitetiedosto antaa ensin varoituksen:

Haluan kaikesta huolimatta käynnistää sähköpostin tuoman haittaohjelman.

Haittaohjelma ei tietenkään käynnisty:

"Sovellus ei toimi tietokoneessasi" -- onneksi!

Voikin sanoa, että Windows RT on tällä hetkellä ehkä turvallisin kaikista mobiiliympäristöistä : -) Ainakin sille on vähiten haittaohjelmia.

Yksi toimivista ohjelmista on Foursquaren tuore RT-versio. Sille on kuitenkin vaikea keksiä käyttöä, koska laitteesta puuttuu gps eikä kirjautuminen mihinkään kohteeseen sen vuoksi onnistu.

Foursquare toimii -- tavallaan.

Laajakuvasuhteen (16:9) näyttö on hyötykäytössä hankalampi kuin perinteinen 4:3, mutta jossain tilanteissa siitä on hyötyä. Esimerkiksi pystysuunnassa Twitter-feed näkyy hauskasti:

Pystynäyttö sopii Twitterille.

Surface RT:n akkukesto on miellyttävän pitkä, mutta epästandardin liittimen vuoksi lataus onnistuu vain laitteen omalla virtalähteellä. Sitä ei viitsisi kantaa mukana, koska koneen idea on juuri sen pienessä koossa. Valitettavasti usb-latausta ei voi käyttää. Se olisi nytkin tarpeen, sillä laite on päässyt tyhjenemään laukussa. Ehkä jokin on osunut virtakytkimeen ja pistänyt sen on-asentoon.

Tehoa koneessa ei ole yhtään liikaa. Välillä Office-sovelluksia ja nettisivuja joutuu hieman odottelemaan. Kevyessä käytössä se ei kuitenkaan ole varsinainen ongelma.

Odotin, että 8.1-päivitys tekisi Skydriven käytöstä yhtä läpinäkyvää kuin se on pöytäkoneella, mutta valitettavasti ei. Skydrive ei synkronoi automaattisesti kaikkia tiedostoja paikalliseen koneeseen, vaan lataa ja synkronoi niitä vain avausten ja tallennusten yhteydessä. Tämä tekee esimerkiksi Powerpoint-esitysten avaamisesta kiusallisen hidasta. Käyttäjä voi kuitenkin merkitä tiedoston (tai kokonaisen hakemiston) offline-asetuksella, jolloin se/ne synkronoidaan automaattisesti tabletin ja pilven välillä.

Nikon Df -retrojärkkäri

Nikon julkisti tänään retromallisen järjestelmäkameran, joka kulkee nimellä Nikon Df. Muotoilu noudattaa vanhan filmikameran periaatteita ja siinä voi käyttää vanhoja objektiiveja, sekä käsi- että automaattitarkenteisia.

Kenelle tällainen kamera on tarkoitettu? Maailmassa on vielä muutamia jääriä, jotka eivät ole luopuneet filmikameroista, vaikka niihin on yhä vaikeampi saada filmiä. Df voi helpottaa heidän siirtymistään moderniin aikaan.

Suurempi joukko on niitä, joita kiehtoo ajatus nuoruuden kuvaustekniikkaan palaamisesta. Itse en kuulu tähän joukkoon, vaikka ensimmäinen järjestelmäkamerani olikin Nikon FG. En todellakaan kaipaa takaisin aikaan, jolloin suljinaika piti valita kameran päältä säädintä pyörittämällä ja tarkentaminen tehdä käsin.

Toisaalta ymmärrän hyvin niitä, jotka kaipaavat. Vanhassa tekniikassa on oma viehätyksensä ja se auttaa keskittymään kuvaamisessa oleelliseen kaiken nappulatekniikan ja automatiikan sijaan. Ja vaikka Df näyttää vanhalta, se on teknisesti hyvin moderni. Sähköisillä säätimillä voi valita arvoja, joihin mekaaniset valintarullat eivät yllä ja ISO-arvoja löytyy peräti 204 000 asti. Tällaisista luvuista ei 30 vuotta sitten voitu edes uneksia! Herkin värinega oli ISO 800. Mustavalkoa pystyi käyttämään paljonkin herkempänä, mutta eroa on silti kuin yöllä ja päivällä -- tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti. Filmiaikaan verrattuna Df muuttaa yön päiväksi.

Kameran sydämenä on 16 megapikselin kenno, sama kuin D4-ammattikamerassa. Moni pitää sitä sävytoiston ja alhaisen kohinan vuoksi ylivoimaisena. Kenno on tietenkin täysikokoinen. Eihän vanhoja laseja muuten voisi käyttää järkevästi.

Vaikka kenno on huippumallista, tarkennus ja valotusmittaus ovat kevennettyjä. Valotusajat loppuvat 1/4000:ään eikä videota voi kuvata lainkaan.

Nikon Df Galaxy Note 3.n kuvaamana.

Kameraa myydään vain f1,8 50-millisen Special edition -objektiivin kanssa. Optiikka on sama kuin tavallisessa mallissa, mutta objektiivi sopii paremmin käsitarkennukseen. Hintaa paketilla on 3300 euron verran.

[Yllä oleva kuva on otettu ravintolan kabinetin heikossa valossa Galaxy Note 3 -älypuhelimen automaattisäädöillä kameraa juomalasiin tukien. Blogspot pienentää kuvan, joten kuvanlaatua ei voi tutkia viimeisen pikselin päälle, mutta kuva on yllättävän hyvä. Hämärän aiheuttama kohinanpoisto muusaa taustan mössöksi, mutta itse kamera näkyy hyvin ja valkotasapainokin on suhteellisen hyvin kohdallaan. Ei ihme, että oikeiden kameravalmistajien pitää keksiä jotain uutta. Nikon Df on tästä hyvä esimerkki.]

Julkistustilaisuudessa Nikonin edustaja kertoi, että tänään järjestelmäkameran hankkinut ostaa keskimäärin 1,3 Nikonin objektiivia. Muun merkkiset lasit nostavat arvon ehkä 1,5:een tai vähän yli. Moni perusharrastaja tyytyy yhteen yleiszoomiin eikä koskaan hyödynnä järjestelmäkamera-sanan alkuosaa. Se on harmi.

Ennen oli toisin: objektiiveja piti ostaa useita, koska zoomit olivat teknisesti huonolaatuisia. Nikon Df on kamera niille, jotka jaksoivat säästää vanhat kiinteäpolttoväliset putkensa odottamaan parempaa aikaa. Parhaiden objektiivien piirto ja kontrasti pitäisi riittää vielä digiaikanakin, mutta halvempien peruslasien kaveriksi tuskin Df:ää kannattaa harkita.

Ilahduttavaa on, että Df:n julkistaminen lisää kiinnostusta vanhoja objektiiveja kohtaan ja nostaa niiden jälleenmyyntiarvoa. Jopa 50 vuotta vanhat lasit toimivat kamerassa ilman sovitinta. Tällainen aikasarja on jo kunnioitettava saavutus. IT-maailmassa laitteet vanhennetaan muutamassa vuodessa, jos ei muuten niin liittimiä vaihtamalla.

Toinen vanhojen objektiivien kysyntää lisäävä tekijä on videokäyttö. Manuaalitarkenteiset vanhat lasit sopivat uusia paremmin videokäyttöön. Jopa 210 astetta p-e-h-m-e-ä-s-t-i kääntyvää tarkennusrengasta on suorastaan ilo pyörittää.

Loppujen lopuksi Df on mielenkiintoinen laite. Retrorunkoon on kätketty valmistajan paras kenno ja tukku kehittyneitä -- joskaan ei lippulaivan tasoisia -- ominaisuuksia. Lisälaitteilla kameraan saa jopa langattoman wlan-lähettimen ja gps-paikantimen. Nikon Df on kamera kuvaajalle, joka tietää mitä kuvaa ja mitä tekee.

Yhteensopivuus vanhojen lasien (ja jopa mekaanisen lankalaukaisimen) kanssa sekä käsikäyttömahdollisuus tulevat bonuksena päälle.