torstai 29. marraskuuta 2012

Miksi ostaa Windows RT -tabletti?

Pysähdyin eilen tavaratalossa katsomaan uutta Windows RT -tabletia. Hieno kone: kevyt kuin mikä, tarkka näyttö, sd-korttipaikka, usb-portti ja niin edelleen. Hinta 699 euroa.

Viereisellä pöydällä oli saman hintainen Applen iPad. En keksinyt yhtään syytä, miksi olisi kannattanut valita RT-laite. Nykytilanteessa iPad on täysin ylivoimainen. Windows-tabletin aloitusnäyttö on toki hieno ja toimiva, mutta kokonaisuutena iPad-ekosysteemi on valovuoden edellä. Eikä ihme, onhan sillä myös ajallisesti lähes kolmen vuoden etumatka.

Windows RT -tablet kaupan hyllyssä. Miksi kukaan ostaisi tämän iPadin sijaan?
Windows RTn ongelmana on suppea sovellusvalikoima. Kestää vielä pitkään, ennen kuin edes tärkeimmät tablet-sovellukset ovat saatavilla Windows-alustalle -- jos nyt tekijöillä ylipäätään riittää kiinnostusta.

RT-tableteissa on vanhan Windowsin työpöytä, joka on suunniteltu hiirelle ja isommalle näytölle. Onneksi mikään sovellus ei toimi siinä, joten työpöytä on paitsi toimimaton myös turha. No, Office-sovellusten RT-versio tulee Windowsin mukana, mutta siinä ne sovellukset sitten ovatkin.

Nykytilanteessa Windows RT on umpikuja, jota on vaikea suositella kenellekään.

Hinta pitäisi puolittaa halpojen Android-tabletien tasolle, ennen kuin tällä konseptilla olisi mitään mahdollisuuksia menestyä. Palataan asiaan sitten, kun Store-kaupassa on niin paljon hyviä sovelluksia, että ne tekevät tabletista hyödyllisen. Nyt hinnoittelu on iPadin tasolla, vaikka laite tarjoaa ainoastaan murto-osan Applen statuksesta ja toimivuudesta.

Tämän päivän tilanteessa ostajan kannattaa mieluummin valita iPad tai halpa Android, jolloin rahaa jää vielä runsaasti ylikin.

Windows 8:n mahdollisuudet tablet-markkinoilla ovat Intel-prosessoria käyttävissä malleissa. Vanhojen sovellusten ajaminen tabletilla uusia Win 8-sovelluksia odotellessa on ainoa peruste, miksi kukaan valitsisi tällä hetkellä Windows-tabletin. Telakointiasemaa käyttäen tablet siirtyy helposti työpaikan ja kodin välillä, ja toimii lähes kuin oikea PC.

Harmi vain, että tavarataloissa tyrkytetään nyt RT-malleja niiden paremman akkukeston ja pienemmän koon vuoksi. Myös Microsoftin oman Surface-tabletin RT-versio on ilmeisesti myynyt huonosti.

Toivottavasti hälytyskellot soivat Redmondissa. Nykyisellään RT on kilpailukyvytön ja siitä uhkaa tulla floppi, joka syyttä haittaa myös WP8-puhelinten ja Intel-tabletien myyntiä.

10 kommenttia:

  1. Statusko on tärkeä valintaperuste? Sovellusvalikoimaa vähätellään ihan suotta. Mutta minkäs mahtaa puolueellisuudelle.

    VastaaPoista
  2. Itsehän tuossa juurikin listaat niitä hyviä syitä. Eli USB-portti, Office, telakointiasema nyt ainakin. Aika painavia syitä minusta, jos tablettia oikeasti muuhunkin kuin hupisurffailuun aikoo käyttää. Ja monessa työpaikassa kuvittelisin toimivuuden SharePointin kanssa olevan tärkeä asia, iPadilla se on melkoinen purkkaviritys eikä edes toimi kunnolla.

    VastaaPoista
  3. IPadin ekosysteemin ylivertaisuus ei ole sellainen itsestäänselvyys minkä voi jättää perustelematta. Mikä, Petteri, mielestäsi tekee siitä ylivertaisen?

    VastaaPoista
  4. "Pysähdyin eilen tavaratalossa katsomaan uutta Windows RT -tabletia"... Ja tämä voimakas mielipide ja koko yhteenveto näin vankan kokemuksen perusteella. Vau! Toisille nuo jutut vaan näköjään aukeaa nopeammin kuin toisille :)

    Itsellä ollut Developer versiosta asti koekäytössä eli reilun vuoden. Aika pientä oli käyttö tähän lopulliseen versioon asti, mutta nyt n. kuukauden aktiivi käytöllä voin sanoa, että hieno käyttis. Koko ajan tulee sovelluksia lisää ja toiminta vuodenkin vanhassa tabletissa ihan jouhevaa. Tablettini on Acer Iconia Tab W500 ja käyttis Win 8 Pro. Olen jo asentanut Win 8 Pron myös miniläppäriin sekä tuossa vieressä asennus sovellusten suhteen vielä hieman kesken ensimmäisessä pöytäkoneessa.

    Olen sitä mieltä että uusi suunta tuleville käyttöjärjestelmille on määritelty. Johan noita pikkuikoneita jo reilut parikymmentä vuotta katseltiinkin. Odotan mielenkiinnolla mikä tulee olemaan Applen ja Googlen vastaus - koska sellainen varmasti tulee. Työpöytä ikoneineen on historiaa.

    VastaaPoista
  5. "Työpöytä ikoneineen on historiaa...." - paitsi Windows RT:ssä, jossa on työpöytä mutta ei sovelluksia :-) Tätä Microsoftin ratkaisua on vaikea käsittää.

    Jos on valmis laittamaan 700 euroa tabletiin, tavallinen kuluttaja ostaa iPadin, johon saa about miljoona sovellusta, e-kirjaa ja e-lehteä sekä tuhansia oheislaitteita. Lisäksi laite on vielä "cool" tuttujen mielestä.

    Jos haluaa usb-portin ja muistikortin, Android-tabletin saa puolella hinnalla (ei tosin laitteena yhtä hyvälaatuista).

    Windows RT on outolintu, josta uhkaa tulla väliinputoaja. Miksi valita rajoittunut RT-malli, kun samanhintaisella Windows 8:n Intel-tabletilla saa samat (toistaiseksi vähäiset) sovellukset PLUS pystyy ajamaan vanhoja Windows-sovelluksia niin että se vanha työpöytäkin toimii?

    VastaaPoista
  6. Hei, Petter!
    Kirjotapa artikkeli siitä paljon mainostetusta eri Windows-laitteiden synergiasta, jonka takia Win8:ssaki piti olla se Metro-käyttöliittymä! Ts. Kuinka Wp8, 8-tabletti, 8-läppäri ja Win8 pöytäkone pelaa yhteen, kun kaikissa on siis se sama, yhteensopiva (?) käyttis.

    VastaaPoista
  7. Täytyy sanoa, että vaikka Applen tuotteita aika pitkälle itse käytänkin niin kova kiinnostus oli ennen julkaisua Windows 8:siin ja noihin tabletteihin. Omalla kohdalla on sanottava, että kun käyttää Applen koneita ja iPhonea niin kynnys muuhun tablettiin kasvaa aika suureksi. Tähän tietysti vaikuttaa ostetut ohjelmat jne, mutta jotenkin käyttökokeiluiltaan ei ole vielä Windows RT iskenyt. Todella mielenkiinnolla kuitenkin tulee seurattua kehitystä ja keskustelua, sillä pohja on varmasti hyvä.

    VastaaPoista
  8. OK, tuohon RT-malliin en niin ota kantaa - ei ole käytännön kokemusta. Muuten Windows 8 on kyllä tulevaisuutta.

    "...johon saa about miljoona sovellusta...". Mitä helkkaria sellaisella määrällä sovelluksia jossain apps kaupassa tekee. Siitä massasta ei edes löydä niitä hyviä softia helpolla. Win8:iinkin saa jo sen verran sovelluksia, että meinaa hermo mennä kun etsii niitä hyviä. Nuo sovelluskaupat ovat saaneet aikaan sen, että kaiken maailman bitin nyhrääjät aiheuttaa niin paljon kohinaa että laatutuotteet ei enää erotu joukosta. Ja sitä paitsi onhan noita sovelluksia googlettamalla löytänyt verkosta vanhaan windows maailmaankin jo vaikka kuinka kauan :) Muistat muuten varmaan vielä sellaisen palvelun kuin www.windows95.com. Olisikohan se ensimmäinen kunnon free/shareware paikka nettimaailmassa. Oli ihan toimiva aikoinaan.

    "Lisäksi laite on vielä "cool" tuttujen mielestä." Just joo :) Tämän olenkin ymmärtänyt olevan se kaikkein kovin juttu iFanien keskuudessa :) Jos itsetunto on kiinni siitä tykkääkö kaverit mun tabletista vai... no olkoon.

    VastaaPoista
  9. Tää cool juttu on mun mielestäni niin säälittävä että juuri siksi en mitään applen valmistamaa hommaa.

    VastaaPoista
  10. Ihmisten pitäisi hankkia elämä, eikä mitään omenaan liittyvää.. Pistää vihaksi näin Nokia miehenä.. Hah.

    VastaaPoista