keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Plantronics BackBeat SENSE kuulokkeet

Langattomista kuulokkeista tällä kertaa vuorossa Plantronicsin BackBeat SENSE. Ne ovat kevyet (140 grammaa) ja peittävät vain korvan, eivät ympäröi sitä. Taustamelu kuuluu helposti musiikin läpi, mutta kuulokkeet eivät hiosta pitkäaikaisessakaan käytössä. Aktiivista melunvaimennusta ei ole.

L ja R on merkitty pehmusteisiin rei'ittämällä.
Keveys on hyvä asia, mutta ulkona kävellessä Sense ei ole parhaimmillaan. Ilman melunvaimennusta liikenteen äänet kuuluvat kaupunkialueella turhan hyvin läpi. Keveys aiheuttaa myös hankausääniä reippaasti käveltäessä.

Sensessä on Plantronicsille tyypillisiä ominaisuuksia. Toisto loppuu automaattisesti kun kuulokkeet otetaan pois korvilta. Vasemmalta puolelta löytyy painike, joka vaimentaa äänentoiston ja kytkee mikrofonin, jolloin käyttäjä voi keskutella ympäristön kanssa aivan kuin kuulokkeita ei olisikaan. Ominaisuus tuntuu melko turhalta, koska avoinainen rakenne päästää ympäristön äänet joka tapauksessa läpi musiikin tauottua. Äänenvoimakkuutta säädetään vasemman kupin ympärillä olevaa rengasta kääntämällä.

Punainen painike avaa mikrofonin ja mykistää toiston.
Valmistajan mukaan akku kestää 18 tuntia kuuntelua, mikä on helppo uskoa. Kokeilun aikana akku ei hiipunut kertaakaan kesken. Alussa kuuloke kertoo varaustilastaan sanomalla esimerkiksi "Battery: high". Lataus tehdään micro usb-johdon kautta. Sen edistymisestä kertoo viisi pientä sinistä led-valoa. Bluetooth-kantama on vähintäänkin riittävä.

Puhelimen kanssa Sense toimii hands-freenä. Ohjeiden mukaan kuulokkeet tukevat kahden laitteen yhtäaikaista käyttöä. Esimerkiksi musiikkia voi kuunnella langattomasti läppäristä ja puhelun tullessa yhteys vaihtuu automaattisesti puhelimen hands-freeksi. Näppärää. Tätä en kuitenkaan itse kokeillut.

Virtakytkin ja sen Bluetooth-paritusasento.

Sensessä on myös perinteinen analoginen linjatulo. Jos virtaa ei sammuta, ääni vaimenee huomattavasti. Sammutettunakin Sense tuottaa selvästi hiljaisemman äänen kuin Samsungin Level, joten äänilähteen volyyminappulaa joutuu kääntämään vähän lisää. Asialla on merkitystä vain kytkettäessä kuulokkeet puhelimeen välijohdolla.

Play/pause ja hyppy seuraavaan/edelliseen.
Tuotepaketti antaa juhlavan vaikutelman. Sisäkannessa lukee isolla "Designed in Santa Cruz, California" ja kuulokkeet lepäävät ohuen suojapaperin alla. Mukana on paksusta kankaasta tehty kuljetuspussi, jonka harmaa väritys rikkoo laatumielikuvaa ja muistuttaa enemmänkin työvaatteiden materiaalia.

Äänenlaatu on selkeä ja miellyttävä. Bassoja löytyy kohtuullisesti, mutta mahdottomia ei keveiltä kuulokkeilta kannata odottaa.

Kuulokkeiden hinta Suomessa on noin 200 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti